tiistai 21. helmikuuta 2017

Sinä olet Super-Rakas

Ninka Reittu on uskomattoman taitava kuvittaja ja olemmekin aiemmin lukeneet hänen melko pitkähköjä kuvakirjoja, joiden kuvituksen laatu on ollut kansainvälisen maineen luokkaa ja seikkailut vauhdikkaita ja hauskoja. Kun havaitsin uutuuksissa Reitun uusimman, noin 30 sivuisen kirjan, Sinä olet Super-Rakas (en ole varma kirjoitanko nimen oikein, Otava, 2017, esittelykpl), halusin saada tuon kirjan blogiesittelyyn jo suuresta mielenkiinnosta- mitähän nyt!


Pidemmän aikaa blogiani seuranneet ehkä muistavat, etten ole söpöjen lastenkirjojen suursyömäri, joskin koetan niitä sinnikkäästi aina aika ajoin lukea ja täälläkin esitellä. Reitun kirja vanhemman ja lapsen rakkaudesta kuulosti itsestäni aluksi hieman haastavalta mutta onnekseni sain yllättyä iloisesti.

Iso ja minä ovat kuvituksen perusteella selvästikin supersankareita. Minä-muotoinen pikkuinen on  kasvava lapsi, joka haluaa kokeilla ja kuulla mitä Ison rakkaus kestää. Ja Iso nimeää ne kaikki asiat mitä me vanhemmat varmasti haluamme lapsillemme välittää. Että rakkaus ei lopu lapsen rajoittamiseen tai huomion jakamiseen kännykän kanssa (hauska kohdennettu kohta tähän aikaan!), vaan Iso rakastaa senkin jälkeen kun Minä muuttaa pois kotoa.



Ninka Reittu on tehnyt loistavan lasten kuvakirjan. Tällä kertaa kuvituksen ja tekstin suhde on loistavassa tasapainossa ja kirjan pituus on oikein hyvä. Kirja on mielestäni upea kirja hieman taaperoikää jo ylittäneelle lapselle, ja sen tarinan voi salaa kuunnella myös paljon isompikin lapsi, sillä siinä on tärkeä sanoma kaikille. Kumpikin lapsistani katsoi kuvat todella tarkkaan ja toivottavasti myös kuulivat kirjan tarinan kunnolla- halausten saattelemana! Reitun kuvitus on täyttä laatua ja kuvitus ja teksti on loistavalla huumorilla kyllästetty, jolloin muuten herkästä aiheesta ei tule lainkaan liian lälly, vaan se pysyy mukavan arkisessa balanssissa.


Tämä kirja sopii loistavasti myös lahjakirjaksi lapsiperheisiin ja samalla se iskee osuvasti tunnekirjojen kasvavaan joukkoon. Lämmin kirjasuositus juuri sinulle!


"- Toisinaan minua kiukuttaa ja haluan sanoa sinulle rumia kakkasanoja. Tai tehdä jotakin niin tyhmää, että sinun rakkautesi säikähtää, minä uhosin."

- Ninka Reittu: Sinä olet Super-Rakas

lauantai 18. helmikuuta 2017

Vekkuli Julia valloittaa

Yksi lempikuvittajista ja lastenkirjailijoista Eva Eriksson on tehnyt tyttärensä Lisa Moronin kanssa aivan ihastuttavan kirjasarjan Julia. Näitä ilmestyi nyt syksyllä kaksi kappaletta, jotka onnistuin vihdoin saamaan kirjaston kautta käsiini ja en voi muuta kuin hehkuttaa. Juliat ovat tervetullut uusi sarja sellaiseen, varsinkin kohdennetusti 1-3 -vuotiaan lapsiperheen arkeen, jossa viipeltää ihanan valloittava ja itsenäistymistä harjoitteleva taapero, joka pyörittelee koko perheen arkea ansaitulla vetovoimallaan 1-0.


Julia kirjoista on nyt siis ilmestynyt Julia hakee sukkiaan ja Julia leikkii piilosta. Ja tätähän se taaperon arki on! Peruarkiset jutut ovat tavallisuudessaan vaan niin maailman tärkeimpiä. Osatapa nyt kuurottaa pienet pulleat kätöset silmillä, tai hakea ihan höperöitä asioita vaikka äiti pyytää sukkia jalkaan. 


Luin kirjoja lasteni kanssa ja vaikka Julia onkin niin pieni (siis lasten näkökulmasta) ja pienuudessaan hassu höperö pottaikäinen, niin silti Julia nauratti ja lämmitti meidän mieltämme arki-iltana juuri ihanasti. Kuvitus on realistista, selkeää ja kaunista. Tekstiä on juuri sopivasti myös taaperolle luettavaksi ja koko kirjan kokonaisuus on ääretöntä hyvän mielen humahdusta.


Kevään aikana on muistaakseni tulossa lisää Julia kirjoja Kustannus-Mäkelän kautta! Että hyvät ihmiset, huomatkaapa nämä kirjat! Loistavaa arkiluettavaa! Voisin verrata kirjoja kotimaisiin Tomppiin (josta on myös tullut uusi kirja Tomppa ja tohtori Korva, jonka lumme kirjastolainana vasta ja huomasin haikeudekseni, että nyt meidän Tomppa-kautemme taitaa olla ohi) , Oonaan ja Eetuun tai vaikkapa iki-ihanaan Emppuun.


"- Piip piip!
Mikä ihmeen möykky tuossa piipittää?"

- Eriksson, Moroni: Julia leikkii piilosta (2016, kirjat loistokkaasti suomentanut Raija Rintamäki)

perjantai 17. helmikuuta 2017

Piilomaan Pikku Aasi

Lea Pennasen kirjoittama ja Maija Karman kuvittama Piilomaan pikku aasi (vai Pikku Aasi, vai pikkuaasi kuten tektissä?) lienee monelle kanssavanhemmalleni tuttu kirja. Se on ilmestynyt vuonna 1968 ja siitä on tehty Pikku Kakkosessa 1970-luvulla myös lastensarja. Minä muistelen nähneeni noita televisio-ohjelmia mutta itse kirjaa en ollut aiemmin lukenut. Toiveeni kotimaista klassikkokirjaa kohtaan olivat kovat!


Piilomaan pikkuaasi asuu Piilomaassa. Piilomaan rauha rikkoontuu, kun velho Mukkelis Muuli valloittaa maan ja antaa kaikille sen eläinasukkailleen ruokaa ja juomaa, joka tekee heistä laiskoja ja välinpitämättömiä. Piilomaan entisen hallitsijan, Aasiruhtinaan, Mukkelis Muuli on vanginnut Salasaareen ja kirja kertookin siitä, miten pikkuaasi saa tietää olevansa pikkuaasiprinssi ja kuinka hän ja hänen ystävänsä Korppu-koira ja pikimusta kissa lähtevät pelastamaan Aasiruhtinaan.


Pikkuaasin satu on hyvän ja pahan taistelua, kasvutarinaa ja seikkailua. Kirjassa on valtavasti viehättäviä asioita, kuten viattoman oloinen aasi, joka vain sinnikkyydellään voittaa kohtaamansa jos minkäkinlaiset vaikeudet ja höperön hurjat tilanteet. Kirjassa on myös ihastuttavaa toistoa, varsikin nerokkaan lyhyiden kappaleiden lopussa lähes samanlaisena toistuva sanonta: "Ja mitä sitten tapahtui, siitä kerrotaan seuraavassa luvussa.".

Maija Karman kuvitus on mustavalkokuvitusta ja kuvan ja tekstin suhde on kirjassa mielestäni mainio. Vaikka kuvitus on toki vanhentunut, se kuitenkin jaksoi kiinnostaa sekä minua että lapsiani, vaikkei se lumonnutkaan sellaisella "lapsen tasoisella söpöllä tavalla". Kuvitus kuitenkin auttoi myös tarinan mukana pysymisessä, sillä valitettavasti minun täytyy myöntää, etten oikein lumoutunut tälle tarinalle täysin! Tämä ihmetyttää minua itseänikin- sillä tarinassahan niin ikään tapahtuu koko ajan jotain, ja se on kirjoitettu lyhyin kappalein, joten sadun kaikki pohjat ovat kuin minua varten. Silti koin tarinan lähes kyllästyttävänä!


Lasteni mielipiteet kirjasta jakautuivat. Koululainen viihtyi seikkailun mukana hyvin mutta nuorimmainen tuntui myös tylsistyvän tarinasta. Tarinassa tapahtuu paljon ja siinä vilisee myös runsaasti nimiä (hyvin loistavasti keksittyjä sellaisia!), joka ehkä osaltaan vaikeutti tällaisen huononimimuistisen lukijan ja kuulijan seuraamista.


Piilomaan pikkuaasi on kotimainen klassikko, joka kannattaa lukea. Pikkuaasin seikkailut lumoavat varmasti vielä tänäkin päivänä uusia lapsia ja perheitä kohti uusia taisteluja kettujen armeijaa vastaan.

Ja kyllä, Sininen keskitie jatkaa klassikkokirjojen esittelyä myös tänä vuonna. Vaikka Pottermania on nyt meillä villimmillään (seuraavassa kirjassa saan lukea lähes 800 sivua ääneen!!!) niin samalla koetetaan lukea myös muita ja vanhempia klassikoita, joista yksi, lapsuudessani rakkaana animaationa muistamani kirja jo odottaa lukuaan...!


"Ja ennen kuin ketut ehtivät kääntyäkään, Lasse Lämppä pani käyntiin keksintönsä Vihuri Puhurin. Puuuhhh, puhalsi Vihuri Puhuri hirmuisesti ja se puhalsi niin kovaa, että ketut ja hännät ja roskat lensivät kieppuen portaita alas aina Hotelli Huiputuksen portille asti."

- Lea Pennanen ja Maija Karma: Piilomaan Pikku Aasi (Otava, 2016, 8. painos, esittelykpl)

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ällö eläinkirja

Ällö eläinkirja: Limaa, myrkkyä ja haisua ei ehkä houkuttele ihan kaikkia nimellään- ja sit just houkuttelee! Emma Dodsonin ja Daron Partonin tekemä lasten tietokirja kutsuu tutkimaan ällöjä ja öllöjä eläimiämme.


Kirjassa on mukavan lyhyitä tietoiskuja. Kuvitus ja teksti on tehty vitsaillevalla tavalla ja joka aukeamalla on jokin ponnahduskuva tai luukkuja, joka tekee kirjasta niin sanotusti toiminnallisemman ja mielenkiintoa herättävän.



Tiedot ovat melko lailla ällöttäviä. Nuorimmainen lapseni jopa kieltäytyi kuuntelemasta kirjaa enemmän mutta "yllättäin" vanhempi lapsistani osoitti suurempaa kiinnostusta kirjaa kohtaan. Luinkin kirjaa vuorolukuperiaatteella (välillä minä, välillä lapsi) ja kirja soveltuukin melko selkeän tekstinsä vuoksi (hieman pieni fontti mutta otsikot ovat kaikki isoilla kirjaimilla) myös lukemista aloitteleville lapsille.


Minä tykkää lasten tietokirjoista! Minusta ne ovat hauskoja ja olen kovin iloinen, että näistä tehdään monenlaisia ja erilailla kiinnostavia- niin kauan kun pysytään jossakin maltissa. Mielestäni Ällössä eläinkirjassa kokonaisuus säilyy kuitenkin maltillisena ja luettavan kokoisena ja onhan infopläjäyksissäkin kaikissa yksi yhdistävä tekijä: ällöys! Näin ystävänpäiväviikolla voitkin yrittää etsiä mitä kaikkea ällöä eläimet tekevätkään osoittaessaan toisilleen rakkautta.
Meillä ihmisillä nuo vastaavat toiminnot taitavat kuvautua lähinnä kausiflunssaoireina, joita siedetään rakkauden nimissä...

Hyvää ja hauskaa ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille!


"Piikkisikaprinssi ei tarjoa prinsessalleen kukkasia tai suklaata - vaan täydellisen pissasuihkun!"
(huom. kirjassa voit myös pyöritellä tuon suihkun piikkisikanaaraan päälle!)

- Dodson, Parton: Ällö eläinkirja (Otava, 2017, esittelykpl)

lauantai 11. helmikuuta 2017

Eläimet puuhissaan

Maarit Varpu ja Jonna Markkula ovat tehneet ihastuttavan ja kutsuvan näköisen lasten tietokirjauutuuden Eläimet puuhissaan (Aurinko Kustannus, 2017, esittelykpl). Kirja on osittain kuvakirjoitettu, eli tätä kirjaa voi lukea lukemattoman lapsen kanssa niin, että lapsi nimeää tekstistä kaikki tunnistamansa kuvat. Ja jos joku kuva jää epävarmaksi, löytyy kirjan takaa sanasto.


Jonna Markkulan kuvitus huumaa! Kirjan eläinhahmot ovat todella sympaattisen söpöjä kavereita, jotka saavat minut heti hyvälle tuulelle. Kirja kutsuu luokseen vahvalla kuvituksella ja yleisesti onnistuneella ulkoasullaan. Luimme kirjaa lopulta kolmisin: lukeva lapsi luki pääosan teksteistä (minkä yskimiseltään pystyi) ja lukematon lapsi "luki" innokkaasti kuvat. Kirja meni kertaistumalta, sillä yksittäiset tieto-osiot esimerkiksi kärpästä, huuhkajasta, emusta ja jättikengurusta olivat juuri sopivan mittaisia!



Kirjaa oli myös helppo seurata koko porukalla. Kuljetin sormea siinä kohdassa missä mennään ja hämmästelin miten hienosti jo pienimmäinenkin suoriutui kuvalukuhommastaan. Toki välillä kuvien taivusten kanssa olisi pitänyt tietää koko lause, jotta sen voisi tehdä oikein mutta oikeastaan tämäkin kielellinen hiominen "mitenkäs tämä meneekään" oli ihan loistavaa harjoittelua ja herättelyä suomen kielemme toimimisesta.


Kirjassa yhdistyy moni asia. Kaikkein tärkeitentä siinä on antava, ilahduttava kuvitus ja miellyttävä, sopivan informoiva, hyväntuulinen teksti. Sen lisäksi kirjaa lukiessa tulee oppineeksi vaikka sun mitä lukemisen alkeita. Välillä lukematon lapseni alkoi jo vähän arvata ja muistaa toistuvia sanojakin ulkoa, kuten "syö". Teksti oli ihanan selkeällä fontilla ja vieläpä isoin kirjaimin, joten tätä kirjaa voi täysin suositella myös juuri lukemista oppineille alkuopetuksen oppilaille! Kirjan lukeminen olikin selvästi todella palkitsevaa juuri lukemattomalle lapselleni mutta kokonaisuudessaan lukuhetkemme oli kaikille vertaansa vaille. Tähän lukukokemukseen kaikki sai vaikuttaa ja pistää peliin omat hienot taitonsa- toinen toistaan tukien.


Todella hieno kotimainen kirja! Tällaisia maltillisia, kauniita ja lapsen tasoisia lastenkirjoja on suuri ilo löytää ja toivoisi kustantajien malttavan myös enemmän kustantaa. Toivon todella, että moni perhe ja lapsi saa tutustua tähän hienoon uutuuteen!

(mutta nyt tulee tenkkapoo miten minä lainaan tätä kirjaa, kun näppäimistäni ei osaa kuvakirjoitusta!)


"(Laiskiainen) VIETTÄÄ SUURIMMAN OSAN AJASTA (puussa).
SE NUKKUU JA SYÖ SIELLÄ,
MAASSA SE KÄY VAIN (kakalla)."

- Jonna Markkula ja Maarit Varpu: Eläimet puuhissaan