perjantai 30. syyskuuta 2016

Flunssaa? Flunssakirjoja syksyyn!

Flunssat kuuluvat lapsiarkeen ja niiden helpottamiseksi voi lukaista vaikkapa lastenkirjoja. Tänä syksynä satuimme lukemaan ainakin nämä kolme sairastamiseen liittyvää kuvakirjaa. Pirkko Haraisen ja Ulla Virkamäen (kuvitus) Rohkeasti vaan, Empo on itsenäinen jatkokirja Empo ja oikea ystävä -kirjalle (Kustannus- Mäkelä, 2016, saatu kustantajalta). Siinä Empon lörpöttelevä kaveri Paavo menettää äänensä kurkunpään tulehduksen vuoksi.





Empo pääsee, tai joutuu, kaksikon puhemieheksi, joka ei aluksi tunnu Emposta luontevalta. Empo on rauhallisempi ja ujompi tapaus, mutta tilaisuuden tullen Empokin uskaltautuu sanomaan jopa tytöille jotain ja ostamaan haluamansa kirjan. Uusi Empo on mukava kirja erilaisuudesta. Meitä on moneksi: toiset höpöttävät hirveästi ja toiset ovat jopa täysin hiljaa tai pelkäävät vieraille puhumista. Ja sitten on meitä siltä väliltä. Tärkeä kirja vähäpuheisuuden teemasta (näitä kirjoja löytyy suomennettuina vähän) ja muutenkin ihan mukava kirja ystävyydestä.


Julia Donaldsonin ja Axel Schefflerin Leo ja lentävät lääkärit kertoo prinsessasta joka haluaa olla lääkäri. Kuningas kieltää sen, mutta sairastuttuaan, prinsessa onkin juuri se, joka kuninkaan parantaa. Satu on loruteltu ja kirja kirjailijakaksikkoa fanittaville varmasti luottokirja (Kustannus-Mäkelä, 2016, suom. Raija Rintamäki, kirjastolaina).


Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin (kuv.) Kalle-karhu sairastuu -kirjassa (Karisto, 2016, suom. Tuula Syvänperä, kirjastolaina) Kalle-karhu sairastuu (vitsi tää bloggaaminen on joskus helppoa!). Eläinystävät auttavat karhua monin tavoin ja kun Kalle on tervehtyy kipeän kipeästä ja surkean surkeasta olostaan, niin mitäs sitten tapahtuu? Kyllä, muutkin sairastuu. Simppeliydessään loistava kirja perhearjen flunssakausille. Helpottaa kestämään sitä ikävää oloa mikä usealle (aikuiselle) flunssaan kuuluu. 

Pikaisia paranemisia ja hyväunisia öitä toivotellen...!


"Paavo viittoo kädellään ja muodostaa huulillaan sanat "mene kysymään".
Empo ottaa askeleen, mutta kääntyy sitten takaisin. 
- Antaa olla. Mennään muualle."

- Pirkko Harainen ja Ulla Virkamäki: Rohkeasti vaan, Empo!

torstai 29. syyskuuta 2016

Paten aikakirjat

Luimme kesällä Paten kalastuskirjan ja ihastuimme kovasti. Siispä myös aiempi Pate kiinnosti kovasti ja Paten aikamatkat lähti ilolla lainaan (2014, Tammi, kirjastolaina).


Aikamatkoissa Paten luo tulee kylään omalaatuinen Pentti-eno. Pate on innoissaan asiasta mutta Pentti-eno ei aluksi vaikuta kovin lapsihenkiseltä tyypiltä. Onnistuupa Pate tuota iloa vielä omilla metkuillaan vahvistamaan (tajuamatta itsekään tehneensä metkuja). Kuitenkin Paten uimaopetuksessa on eräs hemaiseva nainen, joka alkaa Penttiäkin kiinnostaa...



Tarina kerrotaan niin ikään Paten nettikirjoituksena. Välissä on kaverien tekemiä kommentteja Paten tarinaan liittyen. Tarina itsessään ei ole mielestäni yhtään niin kiinnostavaja sukkelasti keksitty kuin Paten kalastuskirja ja huumori on välillä selvästi meidän lapsillemme hilseen yli menevää, hieman aikuismaistakin. Kuitenkin Pasi Pitkäsen kuvitus pelastaa kirjaa paljon, sehän on nimittäin röhönaurutasoa. Loppua kohdin tarinakin alkaa saada hieman vauhtia ja kirjan kokonaisuus jäi ihan hyväksi.


Siksipä myös Paten jalkapallokirja löytyy hyllystämme kirjastolainana, mutta ehditäänkö sitä lukea milloin, se on eri kysymys. Sillä nyt luetaan HARRY POTTERIA!!!!


"Minä päätin tehdä enolle palveluksen ja pestä hänen silmälasinsa ennen kuin hän heräisi. Otin ne varovasti hänen päästään. Aluksi yritin pestä niitä saippualla, mutta laseihin jäi viiruja. Sitten kokeilin muita aineita. Hammastahnasta jäi valkoista töhnää ja vaseliini muutti linssit läpinäkymättömäksi. Vessapaperista jäi keltaista nöyhtää. Lopulta minä luovutin ja vein rillit takaisin enon päähän.
Me olimme jo aamiaisella, kun eno lopulta heräsi.

Eno: Apua! Olen tullut sokeaksi!"

- Timo Parveja ja Pasi Pitkänen: Paten aikakirjat

tiistai 27. syyskuuta 2016

Siiri ja Heppa Huoleton

Uusi Siiri on ilmestynyt. Olettekos huomanneet, että näitä kirjoja mainostetaan jopa televiissiossa? Lapseni ovat kyllä. Ja mainostetaan tai ei, kylläpä uusi Siiri on taas hyvä. Ihan oikeasti.


Siiri ja Heppa Huoleton (Tammi, 2016, saatu kustantajalta) on Tiina Nopolan kirjoittama 14. itsenäinen osa Siiri -kirjasarjassa. Luulisi jo, että kirjat alkaisivat toistaa itseään väsymykseen asti, mutta itse asiassa minä melkein pidän enemmän näistä uusista. Ote napakoituu koko ajan ja Mervi Lindmanin kuvitus on superlaatua etukannesta takakanteen saakka. Siis katsokaapa vaikka kuvista.



Siiri innostuu tekemään itselleen keppihevosen nähtyään niistä telkkarissa ohjelman (kirjassa on myös ohje, jotta lukijatkin voivat tehdä omansa!). Myös Siirin kaveri pikku-Otto innostuu keppiheppailusta ja niinpä pian pikku-Otollakin on omansa. Hepat pistetään yöksi vajaan ja Pilli- ja Pullamaiset keski-Otto ja iso-Otto juonivat hätistelevänsä höperöitä heppahulluja seuraavana päivänä. Mutta käykin niin, että naapuruston uusi tyttö kuulee Ottojen kuiskailun väärin "näpistelyksi" ja meneekin pelastamaan Siirin hepan tuolta aikeelta...


Siirin heppa on hetken kateissa mutta pian tilanne saadaan ratkottua. Kirjassa on monenlaisia lasten tavallisia leikkitilanteita, joissa asioita ymmärretään väärin, toiselle tulee paha mieli tai leikit eivät suju ihan yhteen. Kirjassa ratkaistaan lapsenomaisen iisisti se miten tuollaisia ristiriitoja lapset itse voivat parhaimmillaan ratkaista. Ja lopussa heppastelu ei olekaan enää vauvamaista vaan kaikista aika superhauskaa!

Voin todeta, että tämän kirjan jälkeen meillä on eletty noin kuukauden päivät keppihevonen leikkikaverina (ja ruoka- ja uni-). Että jos vaikuttavuutta mitataan, tässä lienee yksi meidän perheeseen parhaiten vaikuttanut syysuutuus. Kirjaa on myös luettu pyynnöstä useasti. Ja mikäpä tätä hyväntuulista ja kaunista kirjaa on lukiessa!

Jokos teiltä löytyy keppiheppalaisia?


"Heppa Huoleton on kadonut piku-Oton pihasta.
Jos löydät sen, saat palkinoksi keksin."

- Tiina Nopola ja Mervi Lindman: Siiri ja Heppa Huoleton

lauantai 24. syyskuuta 2016

Sannan päiväkoti

Kun nyt niistä sosiaalisista taidoista höpötetään ja tunteista ynnä muuta, niin kyllä niistä on höpötetty kautta aikojen. Ihminen, myös lapsi (!), on kokonaisuus, jolle on hyvä tarjota monenlaista. Kun erilaista harjoitellaan, se auttaa elämässä monintavoin eteenpäin. Sillä elämä on usein monimutkaista.



Oma klassikkolempparini on Gunilla Wolde ja hänen Sanna ja Teemu -kirjansa. Onko näitä voittanutta? Kirjant ovat jo ulkomuodoltaan täydellisiä: pieniä neliön muotoisia, jotka kutsuvat myös taaperon vanhempaa kirjan äärelle. Kuvat ovat värikkäitä, ilmeikkäitä, iloisia ja suuria. Ja teksti kuvitukseen lyhkäinen, ytimekäs, selkeä ja samalla hyväntuulinen ja kaunis.



Sannan päiväkoti lähti matkaani kirjakaupasta, koska nyt sen sieltä sai. Mietin nanosekunnin, että ovatko lapseni kirjalle jo liian isoja, ja nauroin melkein ääneen. Päiväkotimaailma on meille nyt ja vielä eteenpäinkin ajankohtainen juttu. Sannan päiväkoti kertoo Sannan ja kaverien päivästä, päiväkodissa. Sanna vilkuttaa äidille ja alkaa leikkimään. Mutta eipä leikit aina sovi yhteen: "Sanna ja Tanja suuttuivat niin että he joutuivat riitaan." . Tavallista arkea siis, ja tunteiden ja sosiaalisten tilanteiden kohtaamista, niin kotona, päiväkodissa kuin joka paikassa.


Sanna -kirjat ovat ihania. Niissä on joku tavallisen turvallinen rytmi, josta pidän. Ne suorastaan uhkuvat toivoa lapsiarjen keskelle. Ja näitä kirjoja minäkin jaksan lukea useampana iltana putkeen. Sanna ja päiväkoti on myös loistava arjen aaltojen tasoittaja päiväkotipäivän jälkeen. "Mekin ollaaan...! Meilläkin...!", hihkui lapseni kun Sannan päivä jatkuu. Oikea pikkulasten vertaistukikirja.

Suosittelen.


"Mutta kaikki eivät mahdu yhtaikaa,
ja niin lapset istuvat vuoropäivinä sylissä.
Huomenna on Sannan vuoro istua sylissä."

- Gunilla Wolde: Sanna päiväkodissa (Tammi, ap 1976, uusi painos 2015, suom. Raija Jänicke)

torstai 22. syyskuuta 2016

Elmeri ja juoksukisat

David McKeen Elmeri ja juoksukisat -kirjassa (2016, Kustannus-Mäkelä, suomennos Terhi Leskinen, kustantajalta saatu) Elmeri järjestää norsuille juoksukisat. Eri väriset norsut lähtevät matkaan mutta matkalla eivät kaikki muistakaan pelata reilun pelin sääntöjen mukaan.



Kirjan juoni on simppeli. Kamppaaja diskataan mutta katumus huomataan ja lopun palkintojen jaossa myös katuva norsu saa palkintonsa, aivan kuten kaikki muutkin juoksijat. Kirja on silti simppeliydessään oikein mukava ja rento. Siinä opetellaan värejä siinä missä myös perussosiaalisia taitoja ja kerrotaan miten erilaisia me kaikki norsut olemme.


McKeen Elmerit ovat monen perheen lemppareita, eikä suotta. Myös meillä varsinkin päiväkoti-ikäinen tykkää kuunnella näitä kerta toisensa jälkeen. Elmerit on värikkäät iloisia kirjoja, jotka sopivat monenlaisiin yhteislukuhetkiin!
Joko tunnet sä Elmerin?


"Vaaleanpunainen ja Violetti saapuivat perille yhdessä.
Ne nauroivat katketakseen niin että juoksusta ei tullut mitään."

- David McKee: Elmeri ja juoksukisat