perjantai 16. joulukuuta 2011

Äidin vastassa on talo

Olen lainannut kirjastosta yksittäisiä vauva tulee taloon -tyylisiä kirjoja ja yksi viikolla lainatuista oli Äidin vatsassa on talo (Andreae, Giles). Hieman hämärän oloinen kirja runohahmotelmineen mutta ideana on kuvata sitä, mikä on oleellista eli, että äidin maha kasvaa isoksi (toivottavasti ei talon kokoiseksi) ja äiti on vähän väsynyt ja joskus pahoinvoiva.

Oikeastaan nämä kirjat toimivat ihan hyvänä terapiana myös minulle. Olo on taas ollut monta päivää vähän väsynyt ja pahoinvoiva, näin lievästi sanottuna. Ja jopa lastenkirjan sanat: "Joskus vauva voimat vie, ja äiti sairastaa. Ei ihme että pahoin voi, kun talon kantaa saa!" , ontuvine kuvauksineen voivat koskettaa herkkää ja väsynyttä mieltäni. Ja herättää jopa siihen todellisuuteen, että aina ei tarvitse jaksaa, joten tänään en siivonnut, en laittanut ruokaa, ei käyty lenkillä, eikä kaupassa ja ei tehty mitään joulun eteen.

Mutta sen puolesta kävimme katsomassa 15 minuuttia kaivinkonetta ulkona, emme kiirehtineet yhtään mihinkään, luimme kymmenkunta kuvakirjaa sylikkäin, luimme liian pitkään Muumien Taikatalvea, nukuin pitkät päikkärit ja join kahvia pitkään ja hartaasti vain istuen. Luin joulun parasta höpöä, eli uutta Tuija Lehtistä (Miss Seinäruusu), samalla kun lapseni leikki.

Koti oli isin tullessa kaaoksessa mutta niin vain selvittiin illasta ilman mitään ongelmia. Plus onpahan sitten mitä joulusiivota :D .

Osaakohan joku vinkata hyvää vauva tulossa -kirjaa meille?
Mahdollisesti vielä sellaista, jossa riimit yltäisivät parempaan kuin: "Tahtoisin jo tavata tämän vauvaolennon. Vaan isä sanoo "Malttia, sen ovi ahdas on." " Hmm. No luetaan meillä kyllä Barbababojakin, jotka lienevät yhtä hämärässä kirjoitettu.


jk. Otsikko on tarkoituksellisesti yhtä hämärä :D


"[Elaine at her apartment with Carol, Gail and Lisa.]
CAROL: ...but because it comes out of your baby, it smells good!
ELAINE: Well, that's...that's sweet.
GAIL: Being a mother has made me feel so beautiful.
CAROL: Elaine, you gotta have a baby!"


-Seinfeld, The Soul Mate

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kirjojen tuoksuun

Aika moni muistaa lapsuudestaan niitä isompia virtanpylväitä, kuten milloin oppi ajamaan pyörällä, milloin irtosi ensimmäinen hammas tai missä oppi lukemaan. Minä olen oppinut lukemaan hyvin perinteisesti ensimmäisen luokan syksyllä ja oivallus oli sanoin kuvaamaton. Kun opettaja sanoi nimeni "Sinä osaat nyt lukea, hienoa!", voi sitä ylpeyttä ja siinä hetkessä avautuvaa maailmaa. Sain opettajalta illaksi lainaan pari tavutettua kirjaa, joissa jänö ja siili (?) seikkailivat ja luin ne hujauksessa ja hotkien. Tätä on saatava lisää. Seuraavana päivänä opettajani kertoikin minulle, että voisin käydä kirjastossa ja ottaa oman kirjastokortin. Se todellakin tehtiin samana päivänä. Ja siitä se sitten lähti.

Googlesta vanha kunnon Aapiskukko.

Ensin koluttiin lastenosaston kirjat, joiden sivumäärät kasvoivat pikkuhiljaa, ja sitten nuorten kirjat. Parhaita olivat kesäretket mökille tai mummolaan, kun ei ollut muuta tekemistä kuin maata ulkona tai sisällä ja lukea kirjoja toisensa jälkeen. Olin oikein ahne, halusin lukea mahdollisemman paljon.
Tuija Lehtisen kirjahakujen kautta huirahduin sitten alakoulun aikana myös aikuisten osastolle. Voi jestas miten korkeita ne hyllyt olivatkaan! Ja aivan uutta tietoa ja unelmaa täynnä!

Lukemaan oppimisesta lähtien olen tykännyt lukemisesta. Tosin lukemiseni on vaihdellut ajan ja jaksamisen mukaan. Opiskeluaikana jouduin lukemaan niin paljon ammattikirjallisuutta, ettei hupilukemiseen jäänyt aikaa kuin lyhyillä lomajaksoilla (ja silloinkin jonkun tenttikirjan sivussa). Töihin mentyäni rakkaus kaunokirjallisuuteen palasi. Olin äärimmäisen huolissani, kun syksyllä raskauteni kautta koin kamalan vastenmielisyyden kaikkea kaunokirjallisuutta kohtaan. Olin lähes peloissani. Onneksi vaihe oli ohimenevä ja saan jälleen nauttia kirjojen tuomista ikkunoista ja porteista ympäröivään maailmaan ja fantasiaan. Tällä hetkellä luen Susanna Alakosken kirjaa Sikalat (2006), joka vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

Alakosken Sikalat. Kuva googlesta.

Kirjaintoni ei meidän perheessä rajoitu vain minuun. Olen jo hyvin varhaisesta lähtien altistanut lapseni kirjojen maailmaan. Tunnustan lukeneeni mm. Sherlock Holmesia ja Kalevalaa vauvalleni ääneen, jopa vauvamasullenikin (mutta se tuntui vähän liian hassulle). Olin vallan ihastunut, kun kolmekuinen vauvani jaksoi katsoa ensimmäisen viisisivuisen pehmokirjansa läpi. Ja siitä se pienen kirjainto lähti!

Ja en voisi olla ylpeämpi (kerrankin asia, josta uskallan olla julkisesti ylpeä)!
Meillä on luettu vauvaiästä lähtien iltasatuja (vauvan jaksamisen mukaan) ja on ollut suuri ilo huomata, miten paljon nykyään on saatavilla laadukkaita kuva- ja runokirjoja jo aivan sylivauvoille. Täytynee mainita pari, kuten Pikkuporon päivä ym. (Marttinen), Taikatanssi ym. (Cacciatore), Tööt ym. (Timmers) ja Lapsosen loruja ym. (Pertamo). Ja iki-ihana Kirsi Kunnas ja häneltä vauvoille ilmestynyt Tiitiäisen runolelu.


Akateemikko, lukuisasti palkittu Kirsi Kunnas on ehdottomasti yksi idoleistani lastenkirjallisuuden, runouden ja suomentamisen saralla (kuva Googlesta).

Iltasatujen lisäksi tulivat sisäpäikkärien mukana päikkärisadut ja nykyään lapsemme haluaa mainittujen lukuhetkien lisäksi kiivetä "lukupaikalleen" (itse nimennyt sohvanurkan) jomman kumman syliin kerran, kaksi päivässä. Meillä siis todella luetaan paljon, ja tästä syystä olen löytänyt myös kirjaston uudestaan, kuten ensimmäisellä luokallani.


Kristiina Louhen kuva googlesta. Pidän mielettömästi Louhen kuvista!

Ja kiitos kirjasto, miten mahtavaa onkaan lukea aivan uunituoreita kirjoja, tutustua outoihin, (huonoihinkin) ja erilaisiin lasten kirjoihin ja runoihin- ja aivan ilmaiseksi. Nykyään olen myös lainannut dvd:itä sekä itselleni että lapselleni, kirjojen ja cd:itten lisäksi. Kirjastosta yksin tullessani, tunnen kantavani satuarkkua kotiini, kun tiedän millä innolla uusia kirjoja aletaan tutkaamaan (varsinkin niitä autokirjoja).
Kirjat tuovat vaihtelua päiviin ja arkihetkiin; kevennystä, pohdintaa sekä uusia ideoita. Tällä hetkellä olemme kolunneet kirjastosta mm. Tammen kultaisia kirjoja ja Barbababoja. Kotiin ostan sitte parhaimmiksi koetut, joista jo selviä klassikoita ovat meidän kodissamme mm. Tomppa-kirjat, Maisa-kirjat, Puppe-kirjat ja Oskari-kirjat. Minun täytyy tunnustautua Kristiina Louhen suureksi faniksi Tomppa kirjojen ja muun kuvitustyön myötä. Jopa siinä määrin, että uhmasin kaikkia Murphyn lakeja ostamalla kirppikseltä Pikkuiselleni Kristiina Louhen vauvakirjan Huomenta maailma, ennen kuin vauva oli edes pilke postimiehen silmäkulmassa...

Jos minun pitäisi nimetä jokin lempikirja, en siihen pystyisi.
Jos minun pitäis nimetä kirjoja, mitä kannattaa lukea, lista olisi loputon.
Tunnustan pitäväni klassikoista ja varsinkin brittiläisistä viktoriaanisen ajan kirjallisuudesta mutta samalla tunnustan, että suurin osa klassikoista on lukematta ja suuri osa klassikoista tulee jäämään lukematta. Mikä sitten on klassikko- olipa kyseessä elokuva tai kirja, on taas toinen juttu.


”Poutapilvi ei satele.
Kirjatoukka ei matele.
Jo kirjaston pihalla
hän pyrähtää juoksuun:
-Äkkiä kirjojen tuoksuun!”


- Jukka Itkonen: Kirjasto, kirjasta Kaupunkiretki (mahtava lastenrunoilija!)