keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Uskomattoman hyviä joulukirjoja

Tai uskonnottoman. Kun menin tänään pikaisesti kirjastoon, ajattelin, että olen auttamattoman myöhässä joulukirjojen lainaamisessa. Mutta annas ollakaan, joskus käy kotiäidillä hyvä tuuri. Löysin vinon pinon mielekkäitä, meille sopivia joulukirjoja, jotka jaan pikaisesti nyt teillekin. Jos vaikka satutte etsimään mukavan oloisia joulukirjaostoksia tai lainauksia. Kaikkia en ole vielä ehtinyt tarkasti lukea mutta jos kannessa lukee Richard Scarry, tietää kyllä aika lailla mitä tuleman pitää. Hauskuutta ja vähän opetusta siinä sivussa!

Scarry
Mauri Kunnas: Onnin paras joululahja
(tässä kirjassa on kristillinen koulun joulujuhla mutta mielestäi hyvällä, nautraalilla tavalla mukana)
Myyrä ja joulu:
Lopussa eläimet kertovat joulun sanomaa, joka ei ole uskonnollinen, vaan ideana on Yllätys.

Mutta niin, yritin tuohon otsikkoon saada laitettua, että kyseessä on joulukirjoja myös meille, jotka eivät kuulu kirkkoon mutta viettävät joulua kukin omasta syystään. Enkö ollutkin todeeella selväsanainen! Itselleni joulu on lähinnä perhejuhla, jota juhlitaan talven kunniaksi. Kortit, kalenterit ja koristeet ovat uskonnottomia. Ja myöskin nämä kirjat. Minä olen myös siitä kummajainen äidiksi, etten ole suoraan sanonut, että joulupukkikaan olisi todellinen olento. Olen puhunut lähinnä niin, että jouluna on leikkiä, että tontut tarkkailevat lapsia ovatko he kilttejä ja sitten jouluaattona joulupukki käy tuomassa lahjoja jos ovat. Lahjat voivat myös ilmestyä kuusen alle. Olen jopa sanonut, että jouluavajaisissa oleva pukki on mies, jolla on joulupukin puku päällä. Ihan niin kuin Muumipeikko ruokakaupassa oli sellainen íhminen, jolla oli muuminaamiaispuku (meidän esikoinen säikkyy moisia mörköjen kokoisia nukkeja, ja totta puhuen on niissä minustakin jotain jännittävää!). Itse asiassa luulenpa, että silti lapseni lapsenmieli miettii onkohan pukki kuitenkin olemassa tai ne tontut... hmm.

Tarinassa "Joulun taika syntyy siitä, että ilahduttaa muita ihmisiä".
Pieninkin halusi selailla joulukirjoja ja vähän muitakin kirjoja :D.
Scarryn kirjassa joululahjaksi syntyy vauva, mutta tarina ei silti ole uskonnollinen.
Varmasti aika kiva kirja lapsille, jotka ovat syntyneet jouluna.
Kuratomi, Kakimoto: Otso-herran lumijuhlat
Ylläri, Scarry
Pitempi talvitarina leikki-ikäiselle.

Luulenpa, että moni pitää minua melkoisena ilonpilaajana, mutta en usko itse sitä olevan. Meillä talo täyttynee tänäkin vuonna joulukoristeista ja joulutunnelmasta. Tähti tulee paikalleen, vaikka silläkin on toiselle uskonnollinen vivahde. Mielestäni joulua saa viettää myös me, jotka emme juhli sitä Jeesuksen syntymän juhlana. Jouluhan on historialtaan jo pitkät perinteet omaava juhla. Mitäs lukijat ajattelee näistä minun pukkijutuistani? Olenko ilonpilaaja? Eikö minussa ole leikkimieltä? Entä juhlitteko te joulua uskonnollisena juhlana, jonain muuna vai siltä väliltä? Mikä on sinun lempijoulukirjasi? Lopuksi esittelen kuvin vielä kolme joulukirjaa, jotka löytyvät omasta kirjahyllystämme, Tomppa, Maisa ja Puppe, nuo vallan mainiot tyypit!





"Voiko lumipalloa syödä, Tomppa miettii, mutta isä vastaa siihen heti- Ei!"

- Kristiina Louhi: Tompan Joulu

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Mukavia uusia lastenkirjoja ja pieni talviaskartelu

Huomasin lomapäivillämme, että olisi aika taas tarkistaa omaa asennettani ja toimintaani. Hoitovapaapuheet tuntuivat ahdistavilta muualla maailmassa ja yritin lähinnä sulkea niiltä korviani. Pohdin syksyä ja koin oikeastaan ensi kertaa tunnetta riittämättömyydestä. Siis sitä, mikä on useamman roolin ylläpitäjälle usein tuttu tunne. Mutta nyt riittämättömyyteni kumpusi äitiydestä ja vaimona olemisesta. Kahden pienen lapsen äitinä on välillä aika väsyttävää olla, vaikka kuinka yrittää ottaa rennosti. Välillä tuntui, ettei omatkaan puuhailut oikein huvittaneet ja kaikki jäi kesken. Syksyn värikseni huomasin eilenillalla punaisen:


Ajattelin, että haluaisin olla vähemmän ärtymyksessäni kiinni ja keskittyä enemmän siihen, että olemme, ja saamme olla, kotona ja viettää kotihoitoarkea. Päivät, jolloin odotan vain lasten yhteistä päikkärihetkeä, tuntui jälkeenpäin inhottavilta. Harmitti, kun monta viikkoa oli soljahtanut ohitse yhdessä askartelematta ja puuhailematta. Toki muuta oli ollut tilalla (kuten esikoisen uudestaan leiskahtanut mustasukkaisuus, joka on taas tasaantumaan päin) ja arkihommatkin pyykkeineen ja imuroimisineen on vaan tehtävä.


Siispä niskasta kiinni. Ensiksi täytyy hoitaa itseään: katselmus ruokiin - vähemmän herkkuja, enemmän täyttä hyvää, liikunta- olen nyt käynyt jopa kaksi kertaa salilla jes!, omista jutuista kiinnipito- kirjoita vaikka edes blogia jos ei muu huvita. Muut- yhteisiä kiireettömiä hetkiä. 

Huomasin, että blogiini oli eksynyt varsin moni "jouluaskartelu" hakusanalla, josta tunsin vähän häpeää mutta se myös muistutti itseäni askartelun mukavuudesta. Siispä leikkelin yksi ilta (menikin jopa 5 minuuttia omaa aikaa) silkkipaperista lumihiutalepohjiksi neliöitä (siis useamman arkin kerralla leikaten) ja yhden kynttilän pohjan. Seuraavana aamuna askartelimme yhdessä sinisiä ja valkeita lumihiutaleita (miksipä ei voisi käyttää välillä värejä?) ja yhden kynttilän. Ja esikoiseni oli tosi iloinen, näin pienestä! Ja kuopuskin hihkui pöydässä (syöttötuolissaan!) omia lelujaan jyrsien. Samana päivänä kävimme pienellä metsäretkellä etsimässä käpyjä (siis aarteita) ja nyt kävyt kuivavat huoneenlämmössä. Niistä teemme myöhemmin tonttuja, josta yritän muistaa postata tännekin.





Kirjat, kirjat. Vaikken vieläkään ole törmännyt siihen tämän ajan oikeaan omaan kirjaani, lukeminen lasten kanssa jatkuu. Eilen aloitimme Muumilaakson marraskuun ja vaikka esikoinen sanoi, että hän ei halua kuunnella sitä yhtä jaksoa enempää, kömpi hän suurella mielenkiinnolla viekkuun taas tänään, kun luin sitä sohvalla ääneen. Päikkärikirjoina luimme seuraavia, jotka olivat oikeastaan kaikki niin kivoja, että jaan suositukseni taas teidän kanssanne.





Viime postauksessa puhuin uudesta Syli kirjasta Loruttele sylitellen, jonka olin lainannut kirjastosta. No huomasinkin, että kirja on ilmestynyt jo 2011, joten vauvakirja ei olekaan aivan uunituore tapaus. Elina Pullin runot ja Terese Bastin kuvitus oli mukava yllätys: runot olivat hauskoja ja lyhyitä (vauva pysähtyi heti kuuntelemaan, kun muuten leikki lelullaan lukuajan sylissäni ja myös esikoista runot hymyilyttivät) ja kuvitus oli selkeätä, jotenkin raikasta ja kaunista. "Haluaakohan appsi tämän joululahjaksi?", pääsi suustani, johon ei enää niin mustasukkaiseksi tituleeraamani esikoinen: "Ei, vaan kaikki asiat ovat minun.". Mh-hmh.

Kirjastosta löytyi myös toinen Savisaaren ja Ruohosen Ambulanssipartio Masa ja Maija (Sylvi Sumppi pulassa)- jee! Eli tyyppien seikkailut ovat poikineet sarjaksi. Miten monta lie ilmestynyt, en laiskana jaksa sitä tarkastaa, mutta iloitsen asiasta! Sillä onpa hyviä lastenkirjoja! Kokonaisuus on huumorintajuinen ja rikas: kuvat ovat mahtavan vauhdikkaasti mutta kuitenkin selkeästi piirrettyjä ja tarinat ovat koosteisia mutta mielikuvituksellisia. Lisää näitä!

Kolmanneksi luimme Dinojen kisat, jo toistamiseen esikoisen pyynnöstä, joka on lastenkirjailijan David Bedfordin kynästä. Kansi povasi mielestäni tusinatavaraa mutta iloksemme huomasimme, että polkevaan runomuotoon kirjoitettu hieman jännittäväkin dinotarina ei ollutkaan aivan päivänselvin satu! Runon suomennos oli myös selkeästi onnistunut ja siten mukava lukea ja innosti rytmitykseen. Nyt kirjailijan nimeä googlatessani, huomasinkin, että olen lukenut kirjailijalta myös muita kirjoja, kuten Pikkukarhun raitapaidan, joka on mahtavaa Caroline Pedlerin kuvittamaa Pikkukarhu sarjaa, josta on minun pitänytkin tehdä postausta. Mutta kirjoittaja tässä raitapaita kirjassa onkin eri kuin Pikkukarhun uusi potta ja Tämä on minun! - kirjoissa, joista ensimmäinen on paras pottakirja ikinä ja toinen varsin hyvältä vaikuttava mustasukkaisuus/lelujen jakamisen vaikeus -kirja, jonka nappasin vastikään varsin suolaisella hinnalla kirjakaupasta, mikä on hyvin harvinaista itselleni. Mutta siis vain siksi, että tiesin Pottakirjan laadun, kuvitus on mieleisemme ja aihepiiri oli meille JUST eikä melkein!

napattu täältä
Neljäs kirja oli Richard Scarryn Touhulan väen iloinen pahvikirja, joka löytyi kirjastomme vauvapuolelta. Tarinoissa oli taas hauskalla tavalla opettavaista juttua ja kuvissa huumoria. Mutta ei se vauvakirja ollut. Taaperokirja. Liian pieniä kuvia vauvoille ja liian paljon tarinaa. Sivumateriaali kävi kyllä myös vauvoille, ja näköjään maistuikin, huoh.


Blogini on vallan lastenkirjapainotteinen tällä hetkellä. Kirjoittelen fiilisteni mukaan, joten aihepiirit hyppivät kuin sekava ajatukseni juoksu. Mukavaa, että pysyt mukana!


"Hyppää, hyppää hyppytassu,
Hyppää, hyppää hytkymassu.
Sinä senkin syli-hassu."

- Elina Pulli, kirjassa Loruttele sylitellen

tiistai 20. marraskuuta 2012

Vauvojen ensikirjat TOP 5

Sain iki-ihanan toiveen postata vauvojen kirjojen TOP 5. Aivoni surrasivat viikon tämän postauksen ympärillä, koska tämä ei ollut yhtään helppo listaus ja jouduinkin sitten rajaamaan toivetta vähän omanlaisekseni. Tietenkin TOP koostuu yksin omista kokemuksistamme mutta lisäksi rajasin suosikit vauvojen ensikirjoihin, koska pientä tarinaa sisältävämmät, ja pikkuisen pitempää jaksamista vaativammat, kirjat näihin lisättynä olisivat saaneet minut hulluuden partaalle valinnan mahdottomaksi. Eli joskus voisin kirjoittaa vaikkapa vauvojen toiskirja TOP 5, mikäli tämä toiveen toteutus meni pieleen.

Pitemmittä puheitta, tattadaa:

1. Leo Timmers: Tööt!
Tööt! on meille aivan autokuvakirjojen klassikko! Timmersin kuvat ovat yksityiskohtaisen selkeitä ja kutsuvat tarinoimaan, vaikka itse kirjan kirjoitettu osio menee tällä tavoin "Tööt! Siinä menee poliisiauto!".
Kirjailijan autokuvakirjatrilogiaan kuuluvat myös Vruum! ja Brum!. Kumpikin yhtä hyviä mutta meille Tööt kirja on se ensimmäinen ja siten paras. Leo Timmersiltä löytyy myös ainakin kirjat Kuka ajaa? ja Syvämeren tohtori Teppo, joissa on jo varsinkin jälkimmäisessä kirjoitettua tarinaa ja siten vanhemmalle luettavalle tarkoitettu.


2. Cacciatori, Penna, Hyvärinen, Komsi: Ihanat ipanat
Cacciatorin vauvoille tehty kirjasarja tuli hankittua jo ennen esikoisen syntymää. Nämä kirjat sisältävät pienen tietopaketin myös aikuiselle, hauskojen vauvoille tarkoitettujen värikkäiden ja selkeiden kuvien saattelemana. Vauvathan nauttivat aluksi kontrasteista ja esimerkiksi hymykuvista, rajoista, spiraaleista- eli meille aikuisille hyvin yksinkertaisilta (ja joskus tylsiltä) näyttävistä kuvista. Ihanat ipanat kirjassa on mielestäni kirjasarjan mukavimmat ja tarinoita parhaiten innoittavimmat kuvat ja lisäksi temperamenttien muistuttelu aikuiselle siinä lomassa, antaa lukijalle voimia ja kannustusta oman vauvansa ymmärtämiseen ja arvostamiseen.


3. Pertamo, Suvilehto: Lapsosen lähellä (Syli-kirja).
Ihastuin näihin kahteen ensimmäiseen Syli kirjaan (seuraavat olivatkin mielestäni heikompia mutta nyt on taas ilmestynyt uusi lupaavampi, jota en ole vielä ehtinyt testata- mutta lainata toki!). Lapsosen lähellä kirjassa on jälleen, kuten aiemmissakin, vauvalle selkeät, kauniit ja värikkäät kuvat mutta myös hauskoja, tuoreita ja kauniita runoja- sopivan spontaanilla tavalla.


4. Marttinen (suom.): Pikku poron päivä
Äitiyspakkauksesta tutun Lorutoukan sisarkirja. Ja minulle jopa hiukkasen mukavampi teos. Loruttelu on kovin laadukasta ja kuvitus kaunista, vauvallekin sopivaa. Kuvat kutsuvat tarinoimaan jatkohöpötyksiä. Lorut jäävät mieleen helposti ja pulpahtavat arkeen suit sait sukkelaan!


5. Junnila: Kot! sanoo kana
Tämä Onni ja Ilona kuvista koottu kuvakirja on vallan mainio varsinkin vauvaperspektiivistä. Laadukkaita vauvakuvia, joissa toteutuu ne hymiöt ynnä muut selkeät kuvat. Kuvissa hyvin vähän tekstiä, joka jättää lukijalle mukavasti tilaa tarinoimiseen. Kirjassa on tuttuja eläimiä ja sen kautta voi harjoitella eläinten ääniä. Loppusivu on mielestäni kirjan kohokohta! (tähän pakko sanoa, että jes, löysin tämän kirjan vihdoin sopuhintaan 10 e Ateneumin museokaupasta!)


Mikä olisi teidän perheen vauvojen ensikirjojen TOP 5?

jk. pahoittelen jälleen kirjoitusteni sekavuutta ja virheitä, kirjoitusaikaa on tällä hetkellä aika rajoitetusti...


"Missä monot? Missä lakki?
Missä hyvä hupputakki?"

- Tittamari Marttinen: Puetaan, kirjassa Pikku poron päivä

lauantai 3. marraskuuta 2012

Veera-lastenkirjat ja uusi Lupo-kirja

Jäin lastenkirjamoodille.

Meillä on ollut pitkään yhtinä suosikkikirjoina Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Veera-kirjat. Varmasti useampi muistaa tämän lastenkirjailijapariskunnan Tatusta ja Patusta, onhan heiltä tullut jopa vauvakirja. Tatun ja Patun kirjat ovat sellaista puujalkahuumoria (kuten blogini), mikä on mielestäni aika hauskaa. Niissä on myös mukana "pikkuväen villiyttä ja höpönlöpötystä". Innostavat siis varmasti myös muita pikkupoikia ja -tyttöjä kuin meidän esikoistamme. Tatu ja Patu-kirjat ovat kuitenkin vallan pitkiä kirjoja, minkä vuoksi niitä ei vielä ainakaan meillä olla luettu. Katseltu, selailtu, lueskeltu sieltä täältä kyllä, muttei luettu, luettu. Siispä olin erittäin ilahtunut, kun muistin Veera kirjat, joista Veera lääkärissä ilmestyi jo vuonna 1999.



Veera kirjoja on ymmärtääkseni neljä: Veera lääkärissä, Veera ja maatalon eläimet, Veeran keittiöpuuhat ja Veera ja menopelit. Lääkärikirja kertoo mukavasti lääkärissä (tai neuvolassa) käynnistä nimensä mukaisesti ja, aivan kuten muissakin kirjoissa, sisältää paljon pientä kivaa tietoa pikkuväelle. Veera ja maatalon eläimet on mielestäni ehkä kömpelöin ja meillä vähiten luetuin kirja, mutta jälleen kerran kiva tietopaketti, joskin hieman kiireen tunnulla. Veeran keittiöpuuhat on sekä pitsaohjekirja (hehe), että hyvä pikkuopus ruuanlaiton ja ruokailun käytöstavoista ja varsinkin keittiössä toimimisesta (myös sen vaaroista). Tämän kirjan jälkeen tekee mieli leipoa pitsaa ja syödä jäätelöä. Yhdessä kokaten! Veera ja menopelit on taitava ajoneuvokirja muun muassa junista, laivoista, autoista ja jopa näiden historiasta. Sanomattakin selvää, että meidän pikkuautonlapsen lemppari sekä selailla että lukea.

Veerat ovat siis varsinaisia nykyaikaisia yhdistelmäkirjoja, joissa on runsaasti hyödyllistä arkitietoa lapsen tasoisella tavalla huumorin sävyttämänä ja selkeillä, kauniilla, yksityiskohtaisilla ja hauskoilla kuvilla. Tarvitseeko sanoa, että suosittelen? Löytyvät näköjään myös pikkuisina "matkakirjoina". Ja unohdinko sanoa? Mukana myös Tatu ja Patu!


Luimme tässä uuden kirjan Réka Királyn ja Marika Maijalan yhdessä kuvittaman ja kirjoittaman Lunta sataa Lupo! , vuodenaikaan sopivasti. Koska kannessa ei ollut autoja, se oli siis äitin bongaama ja valitsema kirja. Kirja on kaunis ja mielenkiintoisen näköinen läppineen ja reikineen ja ajattelin sen lumoavan myös esikoiseni tarkempaan tutkiskeluun. Toisin kävi. Tarina kertoo ensilumen kohtaavasta Luposta, joka luulee täpliensä kadonneen lumisateessa ja tarina etenee täpliä etsiessä. Valitettavasti tarina ei ollut mielestäni hääppöinen ja kuvitus ja toteutuskin tuntui hieman aikuismaisen korealta. Esikoinen sanoi suoraan "oliko hyvä kirja?" kysymykseen, että ei. Ja uskallanko sanoa tässä nyt samaa? Mutta kaunis, tyylikäs, tummasävyinen toiminee varmasti vaikka kirjalahjana aikuisellekin, eipä siinä. Ei vain kolahtanut meille, mutta voi toki kolahtaa jollekin muulle.

Mielestäni suomalainen lastenkirjallisuus on kovatasoista. Monipuolinen anti uusine tulokkaineen ja vanhoine luottokirjailijoineen ovat yhtä lailla kaikki meistä käyttäjistä varmasti hyvä asia. Olen iloinen, että saamme lukea monipuolisesti laadukkaasti tuotettuja kotimaisia lastenkirjoja ulkomaisten ohella.

Varmaan tässä välissä on hyvä todeta, että esittelemäni (ja arvostelemani) kirjat ovat joko meidän kirjahyllystämme tai sitten kirjastosta lainattuja, eli en ole saanut niitä varta vasten blogiini (eikä minulla ole muitakaan sidoksia kirjamaailmaan, kuten varmasti amatööripohjastani huomaatte)! Nämä kirjapostaukset ovat siis omasta tyhmyydestäni tehtyä ilmaista mainontaa, jos sen niin haluaa nähdä. Tai sitten kirjahullun ja kirjahullun pojan äipän arkista tuumailua- harrastusmielessä!

Mikä kotimainen lastenkirja on teidän perheen suosikkinne? Pidätkö suomalaisten lastenkirjojen tasoa hyvänä? Minkä muun maalaisia kirjoja luette/ kiinnitätkö asiaan edes huomiota?

Mukavaa pyhäinpäiväniltaa lukijoille, toivottavasti muistitte, että kaupat ovat kiinni, toisin kuin minä!

pst. jos jotakin jäi kiinnostamaan tissienivauvanruokintatarinani jatko, siitä on ko. postauksessa pieni lisäys kommenttiosiossa. en nähnyt uutta postausta asiasta tarpeellisena.


Gary Strang: "Bed? Beds are for sleepy people! Let's get a kebab and go to a disco!"

- Men Behaving Badly

perjantai 2. marraskuuta 2012

Dinoja, autoja ja isovanhempia lastenkirjoissa

Minulla on näköjään varsinainen blogikirjoitteluvimma menossa tällä viikolla. Ja koska eilen lupasin postata lastenkirjoista seuraavaksi, tässä sitä ollaan!

Minulla ja meillä on ollut "uusissa lastenkirjailijoissa" yhtenä lempikirjailijana Ian Whybrow, joka pikaisesti googlettamalla osoittautuikin lastenkirjailijoiden raskassarjalaiseksi yli sadalla julkaistulla lastenkirjallaan, joita on tupsahdellut jo vuodelta 1989 lähtien. Tällä kertaa kirjastostamme löytyi Moikataan dinoja kirja. Dinosauruskirjat ovat lähestulkoon varma valinta pikkupoikien lukemistoissa, ehkä ei ihan niin varma kuin autokirjat, mutta melkein. Meidän esikoisemme ei ole intautunut dinoista hirvittävän paljon, eikä omista yhtään dinoleluakaan (vaikka äiti olisi kerran jo kirpparilta ostanut, poika vain kieltäytyi kohteliaasti!) mutta kirjoissa dinoja voidaan aika ajoin moikata. Tässä kirjassa tutustutaan mukavaan, Whybrowlaiseen riimittelytapaan erilaisiin dinoihin ja lopussa voi jopa tutustua dinojen oikeisiin nimiinkin. Kaikenlaisten nimien opettelu tuntuu olevan omasta lapsestani erityisen mielenkiintoista, joten dinojen nimiä piti toistella useampaan kertaan. Mukava dinokirja mutta  tämä kirja ei voittanut kahta muuta Whybrownia, jotka olen ostanut jopa omaan kirjahyllyymmekin.



Nämä mahtavat Whybrownin kirjat ovat Mieluiten ukin luo ja Automatka mummolaan. Kumpikin kertovat nimensä mukaisesti isovanhemmista ja heidän luo matkustamisesta hauskasti riimitellen. Olen huomannut, että lapselleni on ollut tärkeää pitää "tärkeitä ihmisiä" arjessa mukana, vaikka näin kirjoin ja valokuvin, koska muuten tapaamisemme ovat hyvin harvassa. Niinpä kissan matka ukin luo majakkaan, on valtavan ihana seikkailumatka erilaisissa kulkuneuvoissa (ja myös ihana tirkistys majakan sisään). Automatkalla mummolaan köröttelevät perheen pienemmät äitinsä kanssa isovanhempien luo kakulle. Niin lämminhenkisiä ja yhteisöllisiä kirjoja, että voin vain suositella. Lämmöllä.


Olen aiemminkin todennut, että kirjasto on siitä paras paikka, että sitä kautta on helppo tutustua uusiin lasten ja aikuistenkin kirjoihin, matalalla kynnyksellä. Kirjoja voi valita kassillisen fiiliksen mukaan, kuin irtokarkkeja. "Tämän kansi näyttää kivalle" "Tässä on auto." "Tämä kirjoittaja on tehnyt ennenkin hauskoja kirjoja".
Aira Savisaaren (kirjoittaja) ja Hannamari Ruohosen kirja pysäytti katseeni ambulanssin hauskan ja vähän erilaisen kuvituksen kautta. Esikoisellani ei ole tällä hetkellä lääkärivimma, kuten aina aika ajoin tuntuu olevan, joilloin lääkärikirjat ovat pop, mutta nyt hän suostui kuuntelemaan tämän ambulanssi kirjan Salama lehtien (huoh) välissä. Ja Masa ja Maija ambulanssipartiohan olikin aika lupaava. Tarina eteni hauskasti kujeilevalla tavalla. Piirrokset olivat hauskoja ja tarina itsessään lämminhenkinen ja hupaisa. Tämä kirja oli selvästi esikoiskirja mahdollisesti tulevalle sarjalle, jolle toivotan tervetuloa. Autojen ja muiden aiheiden yhdistäminen toimii myös pikkupoikakuulijoille!

Koska en millään malta lopettaa tätä lastenkirjoista kirjoittamista, haluan lopussa antaa kuvavilauksen meidän tämän päivän päikkäkirjoihin. Aloitimme Mikko Mallikas panee töpinäksi kirjalla (Gunilla Bergström), jossa Mikko viivyttelee ruoalle menemistä "minä vain vielä..." keksimällä yhdestä asiasta toisen tärkeä puuhan, mikä vain vielä pitää ennen ruokaa tehdä. Voi miten tuttua! Ja ei vain lapseni kohdalla, vaan myös itse olen joskus samanlainen asiasta toiseen kulkija! Mahtava ja haus-ka kirja ja pidän kovasti Bergströmin kirjoitustyylistä, joilla lukijaa johdatellaan erilaisiin äänensävyihin ja painotuksiin kursiivien ynnä muiden kautta. Lisäksi Bergström antaa meille vanhemmille monta asiaa anteeksi. Mitä tällä tarkoitan? Lue, niin ymmärrät!


Toisena kirjana luimme Toisenlainen Sanna kirjan (Gunilla Wolde), joka tuli mieleen Suskin kirjapostauksen kommenteista. Sanna kirjat käsittelevät 70-luvun malliin monenlaista opettavaa seikkaa ja tässä Sanna näyttää erilaisia tuntemuksiaan ja puoliaan itsestä ja kirjassa tehdään vertailuita. Välillä on kiva olla puhdas ja välillä likainen- mutta onneksi illalla aina nukuttaa! Selkeitä kuvia, hauskasti kerrottuna, ihanan pienessä kirjakoossa. Kirjat sopivat myös pienemmälle lukijalle, joka jaksaa jo hetken istua kuuntelemassa.

Viimeisenä luimme Jomppa Vompateista meille tunnetun Charles Fugen Pikkudinojen lentomatkan. Näissä kirjoissa kirjailija toimii myös kuvittajana ja lopputulos on kyllä todella laadukas. Kuvat ovat mielestäni selkeitä mutta silti yksityiskohtaisia, vallan mielikuvituksellisia ja hauskoja. Jomppa Vompatit ovat lastenkuvakirjojen parhainta antia, jos minulta kysytään, eikä Pikkudinotkaan jää tästä kauas!

Eikö olekin hauskaa miten lastenkirjoissakin on niin erilaisia tyylejä ja tapoja kertoa tarinoita? Se, kenen kirjailijan tyyli sopii kullekin perheelle, on vain itse kokeiltava. Tai kullekin lapselle! Jo pienelläkin lapsella on huumorintajua, ja varsin omanlaisensa, vaikka usein perheiden kanssa yhtenäinen. Meillä ainakin nautitaan usein lastekirjoista, joissa on lämpöä ja huumoria. Tämä koskee myös lastenrunoja.

Millaisia kirjoja te olette viimeksi lukeneet? Kuka teillä valitseee kirjat kirjastosta? Lapsi vai sinä?
Haluaisiko joku esittää lastenkirjapostaustoiveita esimerkiksi teemoittain? Ottaisin näitä ILOLLA vastaan!! Luvassa olisi mahdollisesti teksti lapsen hoidon aloituksesta ja siihen liittyvistä lastenkirjoista, kiinnostaisiko tämä aihepiiri ketään?


"Ja osaa Mikko senkin. Katsos vain, kuinka sukkela hän on, eikä isä edes huomaa."

- Gunilla Bergström: Mikko Mallikas pistää töpinäksi

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mitä tehtäis? (vauvan kanssa)

Minun pitää kirjoittaa tämä pienen vauvan kanssa puuhailupostaus, eli viihdytyspellenä oleminen, NYT ennen kuin unohdan nämä ajat kokonaan. Sillä appsi viihtyy jo varsin paljon lattialla yksin leikkiessä ja esikoisen leikkejä seuratessa. Uskomatonta. Ja ihanaa. Ja vähän tulee jopa syyllinen olo, kun emme ole vauvan kanssa niin paljon koko ajan, kuten esikoisen kanssa.



Mutta. Kaikki vanhemmat ehkä tietävät, että vauvat välillä, tai jopa jatkuvasti, ovat viihdykettä vailla. Mitä siis tehtäis? Kahdessa tunnissa on 120 minuuttia aikaa tehdä jotain ja vauvan keskittyminen yhteen asiaan on välillä maksimissaan minuuteissa. Voi jippijaijei, sanovat esikoisten vanhemmat- mitä ihmettä me tehdään?




Moni ratkaisee pulman liikkumalla. Käymällä kylässä, kaupassa, missä vaan poissa. Silloin viihdykettä ja ärsykettä tulee ulkomaailmasta. Mutta kotonakin tulee joskus majailtua, joillakin vähän enemmän kuin toisilla. Neljä seinää ja silleen. Mitä siis tehtäis? Tässä omia viihdytyksiäni koottuna:

- Kuljeskelu talossa, liike auttaa, katsellaan paikkoja: kuvia, tauluja, lasten kuvia siellä täällä. Ikkunasta näkee muuten ulos. Samalla voi itse kytätä naapureita.
- Jumppailut, silloin kun vauva on vireä. Vauvatanssista olenkin jo kirjoittanut, kaikki muutkin pierujumpat ovat vauvoista mukavia varsinkin kun niitä tekee samalla tavalla päivästä toiseen, että liikkeistä tulee ennustettavia.
- Tanssahtelu, liike, joko mainitsin? Pistetään omaa musiikkia tai lastenmusiikkia päälle ja tanssitaan sylikkäin. Valssataan, pyörähdellään, hypähdellään. Alkaa muuten raskauskilot lähteä ja patti kasvaa. Tämän vuoden juhannustanssit tanssattiin näin, kello yhteen saakka... Lorutteluista ja liikkeistä on nykyään kymmeniä kirjoja!
- Kirjat. Olen yllättänyt kummankin lapseni kohdalla miten selkeät kuvakirjat viihdyttävät vauvoja jo hyvin varhain. Parisivuiset pahvikirjat, luukkukirjat, lorukirjat, pehmokirjat, ratisevat ja kilisevät kirjat, peilikirjat... Näitäkin löytyy kirjastoista!
- Laulaminen. Ihan sama missä nuotissa. Mutta arvaa muistaako siinä itkun hetkellä yhtään laulua? No yksikin riittää ja jopa sen jankkaus saattaa ollakin vauvalla mukavinta tuttuuden vuoksi. Vaarilla on saari kyllästyttää kyllä useampia sen sadannen laulamisen kohdalla. Tällöin on aika turvautua jälleen kirjoihin, laulukirjoihin. Eläköön laulukirjat! Siinähän saattaa jopa itseki villiintyä hoilottamaan tuttuja kipaleita! Myös youtubesta löytyy tuhansia lauluja!
- Lelut. Voi jestas, miksi en tajunnut esikoisen alussa lelujen lumoavaa voimaa? Uskoin, että kaksi ikealaista riittää. Olin niin väärässä. Näkisittepä appsin tässä leluviidakossa- viihtyy! Ääntä, väriä, liikettä, tarttumapintoja ja varsinkin suuaistimuksia! (eli turvallisuus on tärkeää leluja valitessa)
- Parin kuun ikäisellä voi ulkona vetäistä vaunun kuomua alas vauvan valvoessa, jolloin vauva näkee maisemia.
- Kantoliinassa vauva voi viihtyä perusarkihommia tehdessä. Pulmana voi olla, että vauvat usein myös nukahtavat tähän, joka on mielestäni vähän vanhempana unirytmiä etsiessä hieman vaikeampi juttu.
- Arkipuuhailuiden teko yhdessä: pyykkien lajittelu samalla vauvalle höpöttäen, vaippojen vaihto pitemmän kaavan kautta silitellen, suukotellen..., sitterin käyttö apuna esim. ruuanlaitossa.
- Toinen lapsi. Siinä se menee missä yksikin, ehheheheheheheh.



Tässäpä pikaisesti koottuja vinkkejä. Löytyikö lukijoilta joitakin muita hyviä? Ovatko ylläolevat tuttuja? Olisitko ilahtunut laulukirjalahjasta tuoreena äitinä? Entä kolmen kuun päästä siitä?


"Vaarilla on saari,
se oma saari on,
ai jai vaaria..."

- lastenlaulu

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lastenkirjoja Kössistä Salamaan

Kirjasto on paras paikka. Sieltä löytää kyllä kirjoja niin monenmoisia, että voiko ollakaan ihmistä, joka ei löytäisi kirjastosta yhden yhtä mielenkiintoista luettavaa?
Meillä luetaan päivittäin, jokaisella unille menon hetkellä ja vähän sillä välilläkin. Siksi kirjoja pitää olla paljon. Koska muuten ne käy tylsäksi ja sekä lukija että kuulija kyllästyy. Mitä järkeä siinä on? Kirjathan ovat rentoutumista ja viihdettä varten!

Viime aikoina olemme lukeneet muun muassa seuraavia kirjoja esikoisen kanssa. Esikoinen tykkää lukuhetkistä aikuisen kainalossa, joka muuten onkin lähes ainoita hetkiä joinakin päivinä jolloin tämä minä itte, mene pois -pojan saa välillä lähelle nuuhkittavaksi. Jos uhma on tuonut paljon itsevarmuutta ja rohkeutta tekemisiin, on se myös tuonut itsenäisyyttä niin, ettei enää saa pussailla poskia puhki miljoona kertaa päivässä. Eläääää. Silti pakko vähän! Onneksi perheessä on vauva, joka vielä nautiskelee pussailusta ja on alkanut myös pussata takaisin- awwwwww!

Mutta kirjoihin! Katsokaapas näitä kahta uutta värikästä kirjaa.



Kössi Kenguru voi olla useammalle lukijalle tuttu omasta lapsuudestaan. Samainen hahmo seikkaili aikoinaan pikkukakkosessa, vai oliko se Puolikuudessa? Tartuin hieman epäröiden tähän Kössi Kenguru ja veturi (Heikki Prepula, Otava, 2012) kirjaan. Voiko oman lapsuuden "klassikko-ohjelma" toimia tämän päivän lapselle, ja vielä kirjana?
Kössin matka oli kuitenkin vallan vilkas ja intuitiivinen, joten mieleeni pulpahtivat jopa Oili Tannisen kirjaseikkailut, joissa mielikuvituksella ei ole rajoja! Ja yllätys yllätys, esikoinen pitikin tästä juna- ja soitinkirjasta vallan paljon. Sanottakoon, että junat ovat hänen yksi lempileluistaan ja soittimet vallan suuressa mielenkiinnossa. Siispä Kössin soitinkohtaaminen haasuine ääntelyineen (vaativahko epäsanaharjoitus aikuiselle!) hihitytti poikaa heti ensi kerralla. Tämän kirjanhan voisi vaikka ostaa!

Kaisa Raittilan Pikku Päkän purjopäivä oli jo varsin tutun kuvittajan Matti Pikkujämsän piirtämä kirja. Raittilan tarina eteni runomaisen sinkoilevasti, eikä tälläkään tarinalla ollut lähes tulkoon päätä eikä häntää. Pikku Päkän päivässä käytiin läpi erilaisia tunteita, pelkoa unohtamatta, varsin symbolisella tasolla mutta jollakin kumman tavalla siinä onnistuen. Hassut mielikuvat ja yhdistelmät saivat esikoiseni, ja minut, jälleen naurahtamaan ääneen- se on paljon! Kuvitus oli tarinaan hyvä mutta ehkä hieman väsähtänyt, joka saattaa johtua Pikkujämsän nykyisten kuvitusten tulvasta (Hesaria myöten). Sekoilevan runon voisin ostaakin hyllyyn mutta en tiedä kantaako kirjan kokonaisuus kauemmin vai oliko vain ensihuumaa. Katsotaan törmäämmekö kirjan kanssa joskus aleissa.



Aikaan sopien löysin käsiini Pikku peuran ensilumi kirjan (Butler, Mäkelä, 2011). Jo kannesta saattoi päätellä (liian vähän koneita, liian vähän toimintaa), ettei esikoinen kiljahtele tämän kirjan edessä. Se sivuutettiin kauniisti heti ensitapaamisesta lähtien ja vasta useamman taivuttelun jälkeen sain esikoisen kuuntelemaan kirjan kanssani, sillä ehdolla, ettei se vienyt "tilaa" muilta päikkärikirjoilta! Tarina oli sangen kannen mukainen. Kaunis pieni (mitäänsanomaton) eläintarina ensilumen tulosta. Mikä oli tässä kirjassa mukavaa, oli myöskin tunteiden käsittely: Pikku peurasta lumi olikin aluksi hyvin jännittävä ja vähän inhottavakin elementti mutta tottuessaan siihen lumi tuntuikin mukavalta. Tässä siis vinkkikirja tällä hetkellä lumea (pelolla) hämmästeleville pikkulapsille!

Disney. Tuo jättikorporaatio, joka tekee asian ja sitten sitä myydään saippuasta elokuviin. Minun täytyy tunuustaa, enkä edes häpeillen, että meillä tuo Disney-kiintiö on tähän mennessä täyttynyt ainoastaan the Cars alueella. Tiedättehän, Salama McQueen, Amama, kuten esikoinen tätä autoa 1-vuotiaana kutsui! Salama ja Salaman ystävät ovat valloittaneet hiljalleen koko perheemme ensin kirjoin ja pikkuautoin ja hieman olemme ensimmäistä elokuvaakin katsoneet. Ja vielä pahempi tunnustus, nyt jo vähän hihittäen, ne Salaman tarinat (ja varsinkin Martin) ovat oikeastaan aika hauskoja ja osuvia (opettavaisia, tätähän me aikuiset toivotaan). Ja kuka voi sanoa, etteikö Disney ole keksinyt tässä mahtavimman idean varsinkin pikkupojille! Ja sallittakoon tämä, koska sitä kautta Disney avaa oven monelle autofanille myös erilaisiin harjoitteluihin, kuten laskemiseen, värittämiseen, lukemiseen ja vaikka pukemiseen! Tarinoissa on paljon sosiaalisten taitojen harjoittelua puhuvien autojen kautta- sehän ei voi olla väärin?

Mutta sitten esikoinen nappasi kirjastonhyllystä myös toisen Disneyn: Mainio Manun. Mikäs siinä, aika pitkähköjä kirjoja, varsin paljon heikommilla tarinoilla kuin Salamassa mutta samoja piirteitä ja elämänoppeja. Ja kannustaa remonttileikkeihin! Tänään esikoisen työkaluihin piti siis saada silmät (katso kuva tarkasti)!

Mikä kirja on teidän lasten suosikki juuri nyt? Löytyykö teiltä Disneytä ja mitä ajattelet siitä? Miksi muuten kaikki suosittu on välillä meidän aikuisten mielestä niin epäilyttävää ja ehkä jotain semmoista, mistä pitäisi opettaa pois? Olemmeko jo unohtaneet miten tärkeää lapsena oli kuulua joukkoon? Nuoruudesta puhumattakaan?! Se kai lienee kehitysaskel sekin...
Ja tärkein: Lukiko tämän postauksen oikeasti joku?! Vai olenko ainoa lastenkirjahurahtanut?



"Sally: Hi, folks! 
Lightning McQueen: [to Mater] You know her? 
Mater: She's the town attorney - and my fiancée. 
Lightning McQueen: What? 
Mater: [nudges McQueen playfully] I'm just kiddin'. She jus' likes me for my body."


-Salama Mcqueen

perjantai 14. syyskuuta 2012

Lapsen seksuaalisuuden kehittymisestä (kirja)

Tässäpä aihepiiri, joka pistää ainakin minut itseni raapimaan päälakeani. Seksi on mielestäni aikuisen intiimi elämänalue ja sellainen, mitä ei kylillä kuulutella ja sellaiseksi tulisi jäädäkin. Olen ehkä hieman vanhanliiton nainen tässä suhteessa, koska tunnen usein epämukavuutta ja myötähäpeää, kun keskustelut alkavat mennä liian k-18 painotteiseksi. Huumori voi olla välillä härskiäkin mutta esimerkiksi aikoinaan saapuminen juhliin, joissa katseltiin pokea siinä missä kuunneltiin musiikkia, sai minut nolostumaan ja vähän etomaankin.

Tekstini lähti tämän kirjan pohjalta.

Piirretyt kuvat ovat taas napattu
tästä ranskalaislähtoisestä kirjasta.

Siis mitä ihmettä otsikollani tarkoitan? Jotain pedofiliaako?
No en. Vaan niitä normaaleita kasvun juttuja.

Lapset kehittyvät ja varmasti jokainen vanhempi huomaa, että joka ikinen lapsi löytää sukupuolielimensä siinä missä aikoinaan kätensä ja jalkansakin. Se on normaalia ja jopa toivottua. Kasvaessaan lapsi huomaa tyttöjen ja poikien erot ja uskallanpa väittää, että neutraaleista kasvatusyrityksistä huolimatta, lapset alkavat ihmetellä eroja (siinä missä lapsen ja aikuisenkin, eli iän tuomia eroja)  ja vertailla niitä "Onko äitilläkin pippeli? On sillä!".

Mutta koska aihepiiri on hiukan tabu, ajattelin tarttua tähän täällä blogimaailmassa pikalukaisemalla päivitettyä tietoa kirjasta Portaita pitkin (Korteniemi-Poikela ja Cacciatore, 2010). Heti kirjaa katsellessani huomasin, että itseäni tällä hetkellä kiinnostava osio vauvan ja lapsen seksuaalisen kasvusta (ja onko sellaista?) oli hyvin pieni, joten tartuin myös nettitietouteen. Lähteikseni otin Nettineuvon, jonka olin esikoisen aikana kokenut kasvun "seuraamisessa" kovin asialliseksi sekä MLL:n sivut. Nettineuvosta löytyi psykoanalyyttisesti värittynyt seksuaalisen kasvun kuvaus ja MLL:n sivuilla seksuaalisuudesta puhuttiin selvemmin vasta 15-vuotiaasta lähtien.

Pienistä tietomääristä kävi kuitenkin ilmi, että itse asiassa rakastamisen taitoa aletaan harjoitella jo hyvin varhain vauvana. Vauvana opitaan, miten oma kroppa on rakas ja kuinka sitä voi rakastaa. Vauva tarvitsee aikuisen ihailua ja ihastelua: vaikka oman nimen lauleskelua ja yhdessä kujertelua, sekä lämmintä, turvallista kosketusta leikein ja hoitamista- ilman pelontunnetta.

"Hän kokee olevansa rakastava ja rakkauden arvoinen, minkä hän ilmaisee hymyllä ja kujertelulla." 

"Yksi tämän varhaisen kehityksen tärkeä lopputulos on, että lapsi saa tuntea olevansa tähti, keskipiste ja itseään rakastava sekä nauttiva olento: tämä tulee voida tuntea täysillä, ilman pelkoa häpeästä tai fyysisestä kurittamisesta. Näin hän voi oppia, että on sallittua tuntea riemullista iloa, ylpeyttä ja nautintoa itsestään ja toisen henkilön rakkaudesta." 
(kirjasta Portaita pitkin).


Portaita pitkin- kirjassa lapsen seksuaalisuuden kehitystä kuvataan yhdeksän portaan kautta. Ensimmäinen varsinainen porras on "Vanhempien ihailu", joka kuvataan olevan 2-6-vuoden iässä.

 "Hänelle kehittyy kokemus siitä, että on sallittua hakea hyvää oloa ja lohtua omasta kehostaan." 

Nettineuvossa myös korrektisti muistutetaan, että:

"Ennen kouluikää 3-6-vuotiaana lapsen sukupuolielimet muuttuvat mielihyvän lähteeksi. Lapsi tutkiskelee omaa kehoaan ja tarvitsee ymmärtävää ohjausta näkyvän tai runsaan itsetyydytyksen suhteen."

Tämä voidaan mielestäni sanoa lapselle jo varhain kertomalla, että itseä saa tutkia mutta on kohteliasta tehdä se vaikkapa kylvyssä tai omassa sängyssä. Mielestäni ruokapöytään ei kuulu housun sisustan tutkiskelu tai muu, koska eihän se ole kohteliasta tai hygieenistäkään. Kerran eräs kaverini kertoi opettaneensa jo varhain lapsilleen oman kropan koskemattomuuden rajan jotenkin näin: "Tissit ja pippeli/pimppi ovat sinun omaa aluettasi, jota kukaan ei saa koskea ilman sinun lupaasi". Se oli mielestäni lapsen mukaisesti hyvin keksitty turvallisuuden opetus. Ilman sen kummempaa pelottelua tai muuta.


Taaperon ja alle kouluikäisen seksuaalisuuden kasvusta kertovista osioista mieleeni jäivät, että keholla lekkiminen on tavallista (kuten vaikka: laitetaanpa herne nenään) ja, että lääkärileikit ovat kiinnostavia. Pikku hiljaa lapsi miettii, ketä hän itse rakastaa ja valitsee valtavalle rakkauden osoitukselleen yleensä joko oman äitinsä tai isänsä, jonka kanssa haluaa mennä isona naimisiin. Tällöin lapsi saattaa suosia toista vanhempaa (rakkauden kohde voi olla myös joku muu) huomattavasti. Vaihe on kaikkien vaiheiden mukaisesti ohimenevä. (Eikä varmasti tarkoita, että toinen vanhempi olisi toista sen parempi?!)

 "Rakkauden kohteen sukupuolella ei ole väliä"

eli myös samaan sukupuoleen rakastuminen tulisi sallia ja keskustella siitä tarpeen mukaan. Nykyään saman sukupuolen seurustelusuhteet ovat niin yleisiä, ettei mielestäni asian käsittelyä voi välttää. Ehkä meidän ikäpolvemme ei muutenkaan koe aihetta enää niin tabuna, kuten esimerkiksi omat vanhempamme. Ja yleensäkin asia on enemmän läsnä ja näkyvänä.
Lapsen rakastamisen vaihetta pitäisi kirjan mukaan huomioida, eikä vain naureskella lasta vähätellen.
Keskustelujen edetessä vanhempien tulee myös hellästi tuoda esiin, että aikuinen ja lapsi eivät voi oikeasti mennä naimisiin ja vauvojakin tehdään vasta aikuisena oman ikäisen kanssa.

Tässä iässä myös vauvojen syntyminen kiinnostavat useimpia. Epäilen, että lapset, jotka ovat nähneet äitiensä masun kasvavan ja lukeneet sisaruskirjoja vauvaa taloon odottaessaan, ovat jo saaneet pientä vihiä ja kuulleet luonnostaan jotain vauvojen kasvusta. Pienillä lapsilla asian ymmärtäminen voi varmastikin olla hyvin pintapuolista ja lapsekasta, ja se riittänee.

Kirja lopussa muistutetaan lasten ja nuorten suojaamisesta.

"Jonakin päivänä hän on täysi-ikäinen ja päätösvaltainen asioistaan. Siihen asti aikuisten velvollisuus on suojata hänen terveyttään, jotta se olisi vahingoittumaton, kun hän ottaa päätösvallan kehostaan, turvallisuudestaan ja kehityksestään itselleen."

Mieleeni tulevat yllä mainitun fyysisen koskemattomuuden oikeuden lisäksi myös altistuminen muulle seksuaalisväritteiselle infolle. Miten tältä voi lasta suojata? Sulkemalla Salkkarit, kunnes hän on 18? Ei varmaankaan mutta esimerkki kertonee, että rajanveto on aika vaikeaa tässäkin- kuten kaikessa muussakin lapsen suojaamisessa.


Mitä ajattelette tekstistäni? Tuliko mieleen jotain, mistä olette samaa mieltä tai erimieltä? Onko aihepiiri vanhemmalle yhtä vaikea kuin "mitä ihmettä kerron joulupukista"- juttu vai joko sinulla on fläppitaulut aiheesta valmiina?!


"If you can see them, they can see you- touching it!"

-Drew Carey Show: Drew Careyn vanhemmat muistelivat Drewn lapsuutta ja heidän antamiaan neuvojaan, kun Drew kiinnostui housun sisuksestaan