tiistai 24. heinäkuuta 2012

Uhmaikuisuus part 2: lastenkirjoja

Olemme nautiskelleet taas rauhallisimmista päivistä uhmaikään liittyen. Perusarkea ylläpitäen. Leikkihuone sateilla tuntuu olevan aika POP.


Viime viikolla etsiskelin siis kirjoja sekä lapsille että aikuisille uhmaikään liittyen.
Useampia onkin jo luettu. Omiin suosikkeihini (ja ilmeisesti makapakankin) nousi Enkä! Mikko Mallikas sanoo. Olin täysin unohtanut Mikko Mallikas kirjat, vaikka olihan ne suosikkejani omassa lapsuudessani Pupu Tupunan kanssa. Ja oih, tämä kirja ainakin oli hyvin hauskasti kirjoitettu lukijan kanssa kommunikoivalla otteellaan. Toki kirjassa oli ajalle sopiva opettavainen ote kursiivineen mutta tämäkin osa oli tehty hauskasti ja rennosti. Kirjassa Mikko Mallikas ei tahdo syödä ja isä kokeilee kaikki kasvatuskikat mitä keksii ja kiitollinen lopputulos syntyy vasta kompromissilla...Ai niin.


Richard Scarry on tehnyt maailman pienille autoihmisille suuren palveluksen. Kirjoissa on usein runsas ote huumoria niin kuvin kuin teksteinkin. Maailman paras lapsenvahti kertoo Juuhanin ja Eihänin päivästä lapsenvahdin kanssa. Ote on varsin opettavainen "Smile and the world will smile with you" sisältöinen. Äärilaitoja esittävät Kärsälän lapset ovat taaperon mustavalkoiselle elämänkatsomukselle oikein hauskaa luettavaa.


Sisaruksista, mustasukkaisuudesta ja uhmasta kertovia kirjoja on myös satuina. Sadut ovat siitä hyviä, että ne voidaan tulkita monin eritavoin, kulloisenkin elämäntilanteensa mukaan, eivätkä ne ole valmiiksi purtuja opetuskirjoja. Perinteiset sadut Piparkakkupojasta, Kolmesta karhusta, Kolmesta pienestä porsaasta ja Maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä toimivat mielestäni monitasoisesti. Saduissa tulee hyvin selvästi (aikuisesta välillä liiankin raa'asti!) hyvän ja pahan ero, joka tuntuu olevan selkeä juttu lapselle. Paha ja hyvä saa palkkansa. Mustavalkoista, mustavalkoista. Tuntuu välillä niin vaikealta olla aikuinen, kun meillä kaiken pitää olla niin harmaata!


Tuuri löytö kirjastosta oli Sorsa kieltää kaiken (Kustannus-Mäkelä, 2012), jossa loma-ajaksi lammikon vahtijaksi päässyt sorsa pistää hieman jöötä kavereilleen kieltämällä lopulta lähes kaiken. Tätä kirjaa suosittelen uhmaikäisten vanhemmille, juujuu vanhemmille. Hyvä muistutus siitä, millaista on, kun kieltäminen ja ei-puhe jää päälle. Nii-in, silloin ei saa kavereita, nih! Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, on hyvä muistutus kasvatuksessa myös meille vanhemmille.

Niin sanottu off-topic osio:
Suurta kaverisuosiota ei myöskään olettanut Katniss Nälkäpeli-kirjassa Vihan liekit, jonka lukaisin vihdoin nukutussessioiden lomassa. Pitää sanoa, että tämä toinen kirja oli parempi kuin ensimmäinen. Se piti otteessaan vieläkin napakammin ja tarina oli jollakin tapaa vieläkin tiiviimpi ja selkeämpi. Ei auta kuin hankkia vielä kolmaskin kirja, koska minä en ainakaan voi elää tietämättä miten tässä fantasiakertomuksessa lopulta käy, pystytkö sinä?


"But when you're cryin',
you bring on the rain.
So stop your frownin',
be happy again.
Cause when you're smilin',
keep on smilin'
The whole world smiles with you."

- Louis Armstrong: When You're Smiling

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Uhmaikuisuus part I: Tule apuun Sinkkonen!

Puolisen vuotta sitten ihmetteli ääneen, että liekkö tämä sitä uhmaikää.
Enää ei tarvitse ihmetellä, kyllä sen jo huomaa!

"Lapsi joka sanoo päättäväisesti äidille "ei", ei taatusti ole enää osa äitiä."

Siis puoli vuotta sitten. Oikeasti. Ja joka viikko ajattelen, että kyllä se nyt talttui! Mutta ei, pitää taukoa, vain yltyäkseen uusiin trombeihin. Olenkin jo aiemmin kirjoitellut kaikista niistä kikoista mitä käytössämme on (huomion muualle ohjaaminen, lahjonta, uhkailu, kiristys, huumori...) ja myös uhman mukana tulleista tarpeen vaatimista lisäavuista, eli rauhoittumisesta yhdessä jäähyllä sekä sylityksestä, kun tunne lyö täysin yli. Mutta ei meinaa talttua, ei millään! Vaikka välillä eletäänkin kuin poutapilvien päällä köllien ja auringonpaistetta ottaen.

Eilenpä sitten hoksasin, että vauva-aikaan tyynnyin Sinkkosen seuraavista sanoista, kun kasvatustani vihjailtiin lellittelemiseksi:

"Lapsen hyväileminen, silittely ja suukottelu välittää sille, että sen ruumis on hyvä. Ei ole minkäänlaista vaaraa, että tässä ajauduttaisiin kohtalokkaisiin ylilyönteihin. Hyvänä pitäminen ei koskaan voi olla liiallista. Sillä ei voi pilata lasta eikä tehdä hänestä tunnekylmää narsistia." 

Eli kaivoinpa Jari Sinkkosen Lapsen kanssa kirjani uudelleen esiin. Uhmaiästä Sinkkonen kertoi, että uhmaiän voimakkuuteen voivat vaikuttaa lapsen sukupuoli (pojilla usein voimakkaampi äitiä kohtaan, koska poika huomaa olevansa "ikuisesti erilainen"), temperamentti ja ulkopuoliset tekijät (avioero, uusi sisarus). Rastitin päässäni kolme "riskitekijää"- great!

Yksi päivä suustani pääsi väsyneenä: "Mitä hittoa me ollaan tehty väärin, että sillä on niin paha olla ja niin kova tuo uhma?!". Tiesin, ettei mitään peruuttamatonta mutta halusin ulkopuolisen varmistuksen. Sinkkonen vastasi:

"Uhmaikäisen suuri pulma on, että hän ja hänen egonsa ovat niin pieniä ja kiukku niin suuri. Häntä pelottaa tavattomasti, että viha ryöstäytyy valloilleen ja saa aikaan jotain pahaa. Aikuista tarvitaan välttämättä jakamaan taakkaa."

Sinkkonen kertoo, että uhma kohdistuu varsinkin äidistä eriytymiseen mutta voi purkautua myös muille (meillä ainakin lähes yhtä suurena isälle). Sinkkonen sanoo, että uhma ja sen voimakas tunne tuottaa aikuisessa avuttomuuden omista tunteistaan. Joskus omien vastatunteiden sietäminen on niin vaikeaa, että ristiriitatilanteita yritetään vältellä viimeiseen saakka. Eli "mielistellään" lapsen toiveita uhman ja itkupotkuraivareiden "pelossa", ja vältellään pulmallisten tilanteiden kohtaamista.

"Tunteminen ja tekeminen ovat silti eri asioita: vihaisuus ei anna oikeutta tehdä mitä tahansa. Ei ole esimerkiksi lupa rikkoa esineitä eikä heitellä niitä- eikä ketään saa lyödä!"

Tätä uhmatilanteiden välttelyä jäin miettimään ja huomasinpa itsekin joissakin asioissa toimivani näin (esim. joskus jopa toivon, että ulkona ollessamme alkaisi satamaan, että olisi hyvä tekosyy mennä sisälle ilman "nyt mennään, nyt varmasti mennään, äiti menee jo"- keskustelua tai, että autan lasta syömään vähän viihdytyksen nojalla, ettei edessä olisi nälkäinen yö- mitä ei ole koskaan edes tapahtunut!), kun järkevämpi olisi vain olla määrätietoinen ja napakka tilanteissa, tulipa vastaan mitä tahansa. Mutta tuntuu, ettei aina jaksa ja väsyneenä, nälkäisenä ja monen "hyvänä olon" jälkeen tulee itsellekin se jaksamisen raja ja omakin ääni nousee kuin palosireenissä. Ja se ei tunnu kivalta itsestäkään mutta...

Sinkkonen taitaa siunata tämänkin toteamalla vain, että perheissäkin on erilaiset kulttuurit- toisissa rähjätään ja lopuksi halataan kuin "italialaisissa kodeissa" ja tämä voi olla kaikille perheenjäsenille ominaista. Tilanne olisi taas "hämäläiselle" hyvin pelottavaa, koska hän on tottunut ilmaisemaan uhmansa kulmakarvojen asennolla ja mökötyksellä.

"Lapsella ei tunnu olevan hyvä äidin lähellä, mutta kaukana äidistä ei ole sen helpompaa. Parivuotias pahoittaa mielensä ja on hyvin, hyvin usein oppisitiossa."

Sinkkosen teksti vahvistaa ajatustani, että uhmaikäinen (olipa hän 2 tai 5 vuotias) vaikuttaa kovasti tunteissa aaltoilevaa teini-ikäistä, joka tarvitsee selvät rajat ollakseen turvassa. Teinillä on vain "parempi sanavarasto" kuten Sinkkonen kuvaa, ja onhan hänellä jo sitä voimaa ja maailman vapauttakin enemmän...sitä odotellessa.

En tiedä, onko uhmaikä lukijoille miten relevantti asia mutta ajattelin käydä tätä aihetta nyt täälläkin läpi, kun vihdoin hoksasin etsiä tukipylväitä kirjallisuudesta, siis sieltä missä minun lohtuni usein on, kuten eräs Kirjakko asian ilmaisee :).
Satuin löytämään Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta kirjalistan, joita voi lukea uhmaikäisen lapsen kanssa. Niinpä pistin varaten tietokirjoja ja lastenkirjoja- be aware! Tämähän oli vasta part I !

Nousiko ajatuksia? Nousiko niskakarvat? Vai mikä?


"Mikään kasvatus ei johda kaikkien ristiriitojen optimaaliseen ratkaisuun. Onneksi, sillä ristiriidaton ihminen mahtaisi olla tylsä kuin maitovelli."

- Jari Sinkkonen, kirjasta Lapsen kanssa- hyvinä ja pahoina päivinä (WSOY, 2009, ensim.painos 1995)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Vauvatanssia

Jo ennen esikoistani satuin kuuntelemaan Helsingin kirjamessuilla Perhosen siivin -kirjan esittelyn (Joukki, Markkanen, 2007, Edita). Kyseessä on pieni opasvihko, jossa kerrotaan viisi helppoa jumppa/tanssiliikettä äidille/isälle/kenelle vain ja vauvalle. Tanssi toteutuu lattialla/sängyllä vauvan ympärillä polvillaan istuen.


Vuorovaikutustanssi ei ole mitenkään uusi keksintö, potkuliikkeitä on vauvojen kanssa tehty iät ja ajat. Minusta tämä pieni kirjanen on kuitenkin ollut ihastuttava löytö, jossa kerrotaan varsin arkisesti vauvan tarpeista ja vuorovaikutuksesta sekä tanssimisesta. Kirjassa kerrotaan, että tanssiminen voidaan aloittaa jo kahdenkuun ikäisen  kanssa. Kun viittä liikettä toistetaan päivittäin (1-2 krt), jo viikossa vauva voi alkaa viedä tanssia itse. Siis häh? Juu, juu, vauva alkaa itse pyytämään jo kaksikuisena "tanssitaanko?" ottamalla tanssitettavaan kontaktia ja kolmikuisena jo hän voi alkaa ohjailla liikkeitä.



Kokeilin itse tanssiliikkeitä esikoisen kanssa. Jumppailu oli hauska ja kiva päivän hetki. Tunnustan kyllä, että välillä tanssiminen unohtui, enkä minä osannut tulkita, että vauva olisi pyytänyt tanssiin. Mutta vauva kyllä vei liikkeitä jo selvästi eteenpäin. Se oli hauska tunne. Eräs ystäväni kokeili tanssia samoihin aikoihin ja heillä taisi olla myös hauskoja nimiä ja lisäliikkeitäkin mukana- kertokoon itse kokemuksistaan täälläkin jos haluaa :).


Tunnustan auliisti, että olen sellainen höperöpää, että tarvitsen välillä tämmöisiä "valmiiksi pureskeltuja" ohjeita tai lauluvihkoja, koska väsyneenä pää lyö tyhjää ja en muista tai keksi mitä kaikkea voisi puuhailla (kun vauva tarvitsee ns. viihdytystä).

Olen siis aloittanut tanssimisen myös appsin kanssa ja yritän muistaa nyt tanssia päivittäin. Appsi selvästi pitää toisista liikkeistä enemmän kuin toisista. Samoin liikkeille avautuminen (ensin se liikkuminen oli jäykempää) on parissa viikossa tapahtunut. Tanssin jälkeen appsi nauraa (vielä äänettömästi) valloittavasti :D. Tanssi ei tosiaan ole mikään vauvatreeni, vaan yksi leikki toistensa joukossa. Minusta kiva sellainen :). Jos kiinnostuit vauvatanssista tai haluaisit lukea tiivistetysti ja selkeällä suomella kirjoitettua tekstiä vauvan vuorovaikutuksesta- kannattaa tutustua tähän opukseen :).

Kuullostaako kenestäkään kiinnostavalta? Olisi hauska kuulla jos jollakin olisi kokemusta tällaisesta tanssista, omista vauva-arkijumppailuista tai muusta vastaavasta :).



"Hyppää, tanssii vauvani kanssa,
vauvan kanssa tanssin mä vaan."

- lastenlaulu

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kesälukemista 3 taaperolle

Kesä tai talvi, lukemista kuitenkin :D!

Makapaka on ahkera kuuntelemaan kirjoja. Ja uutena taitonaan hän on alkanut lukemaan nukkumaan mennessään "vielä yhden" omassa sängyssään ulkoa itsekseen hiljaa kertomusta muistellen. Voi jestas miten söpöä!



Maisa ja Tomppa kirjat ovat meidän taloudessa jo klassikoita. Yksi jommasta kummasta luetaan lähes päivittäin. Ja oletteko huomanneet, että vanhat Tomppa kirjat ovat tulleet perusruokakauppoihin alle kahden euron pikkukirjaverisoina? Mahtava kulttuuriteko! (vanhojen Tomppien painokset ovat olleet pitkään jo myytyjä kirjakaupoissa).


Meidän Tomppa tiivistää vauvavuoden paremmin kuin yksikään romaani. Suosittelen.

Myös Tammen kultaisia kirjoja on tullut ns. pikkukirja muotoon. Nämä halvat pikkukirjat ovatkin toimineet meillä yllätyspalkkioina, kun olemme palkinneet makapakan erityisen hyvää hyvää käytöstä. Näitä tilanteita onkin ollut tässä uutta arkeamme opetellessamme monta monituista. Mikä parempaa kuin päästä lukemaan Hauskaa automatkaa kaksin isin kanssa?! Eipä mikään!


Vanha tuttu Tupuna toimii vieläkin.

Oletteko te ostaneet näitä pikkukirjoja taaperoillenne? Ostatteko kirjoja ylipäätään vai lainaatteko kirjastosta? Vai riittääkö isin Moottoriurheilulehti ihan hyvin? Mitä teillä käytetään ylläripalkkioina kotona (siis kiitoksen lisäksi), vai käytetäänkö tavarapalkitsemista koskaan?

Hardcore Jomppa Vompatti fanit lukee kirjansa vaikka enkuksi, kun suomennettuja laitoksia ei löydy.

Jk. tuleeko kenellekään Leppis lehteä ja suosittelisitteko sen tilausta? Löysin kirpparilta pari Popi-lehteä, joka on Leppis lehden sisarlehti pienille mutta sitä ei enää suomenneta (harmi vaan, vaikutti tosi kivalle lehdelle!) ja tästä innostuneena aloin katsella ko. lehtitilausta makapakalle...


"A, B, C, D,
kissa kävelee,
tikapuita pitkin taivaaseen.."

-lastenloru

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kesälukemista 2

Vaikka kahden lapsen kanssa luulisi arjen olevan melko kaoottista, jota se hetkittäin (huom hetkittäin!) onkin, on aina välillä hetkiä (joskus pitempiä), että saa kahvin käteensä ja pääsee pienelle pakomatkalle kirjan mukana milloin minnekin. Myös lasten nukutukset ovat lukemisen tähtihetkiä lapsiarjessamme.

Olen ollut viime vuosina melkoisen ahkera kirjastonkäyttäjä. Esikoinen rakastaa kirjoja (mikä onni!) ja hänelle haemme noin kerran kuussa kangaskassillisen kirjoja. Joskus minä käyn hakemassa samalla, kun käyn muutenkin kirjastossa mutta usein käymme kirjat yhdessä.
Ja kirjalaukku on aina kuin pieni aarrearkku! Ja tämä ilo on "ilmaista" ja kaiken ekologisuuden ja hyödyn mukaisesti hyvä juttu :). Se hetki, kun istumme kotona lattialle ja katselemme kirjastoaarteemme ensi kertaa, on taianomainen :)!


Omaksi kesäkuun kirjakseni otin kirjastosta Alexander McCall Smithin Teetä ja sympatiaa- Mma Ramotswe tutkii. Tämä Mma Ramotswe kirjasarja lienee useammalle tuttu värikkäine kansineen. Ilmeisen suosittu dekkarisarja ja siitä on myös tehty televisiosarja (aivan väärän näköiset näyttelijät, en pystynyt katsomaan sekuntiakaan!). Nämä kirjat ovat sitä hyvänolon kirjallisuutta. Lomakirjoja. Tai hormoneista heikkopäisten kotiäitien kirjoja. Kirjat ovat hyvin helppolukuisia ja tarinat arkisia ja yksinkertaisia. Mutta kirjoissa on aina kauniilla tavalla ihmetelty elämänmenoa moraaliselta ja eettiseltä kannalta. Vaikka tarinat ovat hyvin leppoisia ja simppeleitä piilee, taustalla monta tarkkasilmäistä totuutta.

Teetä ja sympatiaa
Apinakirja, kuten esikoiseni sanoi (kuva täältä).

Tässäkin "apinakirjassa", oli monta mahtavaa arkista havaintoa (muttei yhtään apinaa), joille saatoin vain hymysuin nyökytellä, kuvitellen, että istun Mma Ramotswen kanssa juomassa helteisenä päivänä rooibos teetä Botswanalaisen talon puutarhassa. Jos haluat pienen matkan afrikkalaisiin maisemiin, tapoihin ja arkeen, valitse yksi näistä Mma Ramotswen kirjoista. Dekkariosuus on oikeastaan näennäinen.


Tämä varmasti kuulostaa hassulta ja vähän hölmöltäkin mutta lainasin viime viikolla myös Appsille ensimmäiset kirjat! Olihan hänkin minun ja esikoisen kanssa kirjastoretkellä (ja hengissä selvittiin ;D )! Ja yllätys yllätys Appsi viihtyy sylissä köllien näiden kirjojen kuvia katsellessa jo tosi hienosti. Toinen kirjoista on Onni ja Ilona kuviin perustuva kirja, joita olen aiemminkin täällä kehuskellut (ja taas toisen vauvan kohdalla voin vaan kehua lisää, Appsi hymyilee näille kuville kuin aurinko- se on aivan ihana näky :DD!). Toinen on Katriina Koskisen kirja Vauva! , joka oli Sinä olet ihana teksteillään ihastuttava yllätys. Kumpikin kirjoista oli niin hyviä, että voisin ostaa ne omaksi. Myös esikoinen piti niistä, että kyllä myös kuvakirjoilla on lukukestävyyttä pitkään :).


Tästä pääsisimmekin hyvin 2-vuotiaamme tämän hetkisiin kirjavalintoihin mutta säästetäänpä tämä omaksi postauksekseen.

Hyviä kirjanlukuhetkiä, sukeltakaa uusiin maailmoihin ja käykääpäs kaikki kirjastossa :)! Nykyään lainoista saa muistutukset sähköpostiin ja uusinnatkin voi tehdä netissä, eli helppoa kuin heinän teko :)!


"Yeah, I know what you're thinking... Why's this guy making such a big stink about old library books? Let me give you a hint, junior. Maybe we can live without libraries, people like you and me.... Maybe. Sure, we're too old to change the world. What about that kid, sitting down, opening a book right now in a branch of the local library and finding pictures of pee-pees and wee-wees in The Cat in the Hat and The Five Chinese Brothers. Doesn't he deserve better? Look, if you think this is about overdue fines and missing books, you'd better think again. This is about that kid's right to read a book without getting his mind warped. Or maybe that turns you on, Seinfeld... Maybe that's how you get your kicks... You and your goodtime buddies... I've got a flash for you, joy boy. Partytime is over."

- Lt. Bookman, The Library, Seinfeld