sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mitä tehtäis? (vauvan kanssa)

Minun pitää kirjoittaa tämä pienen vauvan kanssa puuhailupostaus, eli viihdytyspellenä oleminen, NYT ennen kuin unohdan nämä ajat kokonaan. Sillä appsi viihtyy jo varsin paljon lattialla yksin leikkiessä ja esikoisen leikkejä seuratessa. Uskomatonta. Ja ihanaa. Ja vähän tulee jopa syyllinen olo, kun emme ole vauvan kanssa niin paljon koko ajan, kuten esikoisen kanssa.



Mutta. Kaikki vanhemmat ehkä tietävät, että vauvat välillä, tai jopa jatkuvasti, ovat viihdykettä vailla. Mitä siis tehtäis? Kahdessa tunnissa on 120 minuuttia aikaa tehdä jotain ja vauvan keskittyminen yhteen asiaan on välillä maksimissaan minuuteissa. Voi jippijaijei, sanovat esikoisten vanhemmat- mitä ihmettä me tehdään?




Moni ratkaisee pulman liikkumalla. Käymällä kylässä, kaupassa, missä vaan poissa. Silloin viihdykettä ja ärsykettä tulee ulkomaailmasta. Mutta kotonakin tulee joskus majailtua, joillakin vähän enemmän kuin toisilla. Neljä seinää ja silleen. Mitä siis tehtäis? Tässä omia viihdytyksiäni koottuna:

- Kuljeskelu talossa, liike auttaa, katsellaan paikkoja: kuvia, tauluja, lasten kuvia siellä täällä. Ikkunasta näkee muuten ulos. Samalla voi itse kytätä naapureita.
- Jumppailut, silloin kun vauva on vireä. Vauvatanssista olenkin jo kirjoittanut, kaikki muutkin pierujumpat ovat vauvoista mukavia varsinkin kun niitä tekee samalla tavalla päivästä toiseen, että liikkeistä tulee ennustettavia.
- Tanssahtelu, liike, joko mainitsin? Pistetään omaa musiikkia tai lastenmusiikkia päälle ja tanssitaan sylikkäin. Valssataan, pyörähdellään, hypähdellään. Alkaa muuten raskauskilot lähteä ja patti kasvaa. Tämän vuoden juhannustanssit tanssattiin näin, kello yhteen saakka... Lorutteluista ja liikkeistä on nykyään kymmeniä kirjoja!
- Kirjat. Olen yllättänyt kummankin lapseni kohdalla miten selkeät kuvakirjat viihdyttävät vauvoja jo hyvin varhain. Parisivuiset pahvikirjat, luukkukirjat, lorukirjat, pehmokirjat, ratisevat ja kilisevät kirjat, peilikirjat... Näitäkin löytyy kirjastoista!
- Laulaminen. Ihan sama missä nuotissa. Mutta arvaa muistaako siinä itkun hetkellä yhtään laulua? No yksikin riittää ja jopa sen jankkaus saattaa ollakin vauvalla mukavinta tuttuuden vuoksi. Vaarilla on saari kyllästyttää kyllä useampia sen sadannen laulamisen kohdalla. Tällöin on aika turvautua jälleen kirjoihin, laulukirjoihin. Eläköön laulukirjat! Siinähän saattaa jopa itseki villiintyä hoilottamaan tuttuja kipaleita! Myös youtubesta löytyy tuhansia lauluja!
- Lelut. Voi jestas, miksi en tajunnut esikoisen alussa lelujen lumoavaa voimaa? Uskoin, että kaksi ikealaista riittää. Olin niin väärässä. Näkisittepä appsin tässä leluviidakossa- viihtyy! Ääntä, väriä, liikettä, tarttumapintoja ja varsinkin suuaistimuksia! (eli turvallisuus on tärkeää leluja valitessa)
- Parin kuun ikäisellä voi ulkona vetäistä vaunun kuomua alas vauvan valvoessa, jolloin vauva näkee maisemia.
- Kantoliinassa vauva voi viihtyä perusarkihommia tehdessä. Pulmana voi olla, että vauvat usein myös nukahtavat tähän, joka on mielestäni vähän vanhempana unirytmiä etsiessä hieman vaikeampi juttu.
- Arkipuuhailuiden teko yhdessä: pyykkien lajittelu samalla vauvalle höpöttäen, vaippojen vaihto pitemmän kaavan kautta silitellen, suukotellen..., sitterin käyttö apuna esim. ruuanlaitossa.
- Toinen lapsi. Siinä se menee missä yksikin, ehheheheheheheh.



Tässäpä pikaisesti koottuja vinkkejä. Löytyikö lukijoilta joitakin muita hyviä? Ovatko ylläolevat tuttuja? Olisitko ilahtunut laulukirjalahjasta tuoreena äitinä? Entä kolmen kuun päästä siitä?


"Vaarilla on saari,
se oma saari on,
ai jai vaaria..."

- lastenlaulu

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lastenkirjoja Kössistä Salamaan

Kirjasto on paras paikka. Sieltä löytää kyllä kirjoja niin monenmoisia, että voiko ollakaan ihmistä, joka ei löytäisi kirjastosta yhden yhtä mielenkiintoista luettavaa?
Meillä luetaan päivittäin, jokaisella unille menon hetkellä ja vähän sillä välilläkin. Siksi kirjoja pitää olla paljon. Koska muuten ne käy tylsäksi ja sekä lukija että kuulija kyllästyy. Mitä järkeä siinä on? Kirjathan ovat rentoutumista ja viihdettä varten!

Viime aikoina olemme lukeneet muun muassa seuraavia kirjoja esikoisen kanssa. Esikoinen tykkää lukuhetkistä aikuisen kainalossa, joka muuten onkin lähes ainoita hetkiä joinakin päivinä jolloin tämä minä itte, mene pois -pojan saa välillä lähelle nuuhkittavaksi. Jos uhma on tuonut paljon itsevarmuutta ja rohkeutta tekemisiin, on se myös tuonut itsenäisyyttä niin, ettei enää saa pussailla poskia puhki miljoona kertaa päivässä. Eläääää. Silti pakko vähän! Onneksi perheessä on vauva, joka vielä nautiskelee pussailusta ja on alkanut myös pussata takaisin- awwwwww!

Mutta kirjoihin! Katsokaapas näitä kahta uutta värikästä kirjaa.



Kössi Kenguru voi olla useammalle lukijalle tuttu omasta lapsuudestaan. Samainen hahmo seikkaili aikoinaan pikkukakkosessa, vai oliko se Puolikuudessa? Tartuin hieman epäröiden tähän Kössi Kenguru ja veturi (Heikki Prepula, Otava, 2012) kirjaan. Voiko oman lapsuuden "klassikko-ohjelma" toimia tämän päivän lapselle, ja vielä kirjana?
Kössin matka oli kuitenkin vallan vilkas ja intuitiivinen, joten mieleeni pulpahtivat jopa Oili Tannisen kirjaseikkailut, joissa mielikuvituksella ei ole rajoja! Ja yllätys yllätys, esikoinen pitikin tästä juna- ja soitinkirjasta vallan paljon. Sanottakoon, että junat ovat hänen yksi lempileluistaan ja soittimet vallan suuressa mielenkiinnossa. Siispä Kössin soitinkohtaaminen haasuine ääntelyineen (vaativahko epäsanaharjoitus aikuiselle!) hihitytti poikaa heti ensi kerralla. Tämän kirjanhan voisi vaikka ostaa!

Kaisa Raittilan Pikku Päkän purjopäivä oli jo varsin tutun kuvittajan Matti Pikkujämsän piirtämä kirja. Raittilan tarina eteni runomaisen sinkoilevasti, eikä tälläkään tarinalla ollut lähes tulkoon päätä eikä häntää. Pikku Päkän päivässä käytiin läpi erilaisia tunteita, pelkoa unohtamatta, varsin symbolisella tasolla mutta jollakin kumman tavalla siinä onnistuen. Hassut mielikuvat ja yhdistelmät saivat esikoiseni, ja minut, jälleen naurahtamaan ääneen- se on paljon! Kuvitus oli tarinaan hyvä mutta ehkä hieman väsähtänyt, joka saattaa johtua Pikkujämsän nykyisten kuvitusten tulvasta (Hesaria myöten). Sekoilevan runon voisin ostaakin hyllyyn mutta en tiedä kantaako kirjan kokonaisuus kauemmin vai oliko vain ensihuumaa. Katsotaan törmäämmekö kirjan kanssa joskus aleissa.



Aikaan sopien löysin käsiini Pikku peuran ensilumi kirjan (Butler, Mäkelä, 2011). Jo kannesta saattoi päätellä (liian vähän koneita, liian vähän toimintaa), ettei esikoinen kiljahtele tämän kirjan edessä. Se sivuutettiin kauniisti heti ensitapaamisesta lähtien ja vasta useamman taivuttelun jälkeen sain esikoisen kuuntelemaan kirjan kanssani, sillä ehdolla, ettei se vienyt "tilaa" muilta päikkärikirjoilta! Tarina oli sangen kannen mukainen. Kaunis pieni (mitäänsanomaton) eläintarina ensilumen tulosta. Mikä oli tässä kirjassa mukavaa, oli myöskin tunteiden käsittely: Pikku peurasta lumi olikin aluksi hyvin jännittävä ja vähän inhottavakin elementti mutta tottuessaan siihen lumi tuntuikin mukavalta. Tässä siis vinkkikirja tällä hetkellä lumea (pelolla) hämmästeleville pikkulapsille!

Disney. Tuo jättikorporaatio, joka tekee asian ja sitten sitä myydään saippuasta elokuviin. Minun täytyy tunuustaa, enkä edes häpeillen, että meillä tuo Disney-kiintiö on tähän mennessä täyttynyt ainoastaan the Cars alueella. Tiedättehän, Salama McQueen, Amama, kuten esikoinen tätä autoa 1-vuotiaana kutsui! Salama ja Salaman ystävät ovat valloittaneet hiljalleen koko perheemme ensin kirjoin ja pikkuautoin ja hieman olemme ensimmäistä elokuvaakin katsoneet. Ja vielä pahempi tunnustus, nyt jo vähän hihittäen, ne Salaman tarinat (ja varsinkin Martin) ovat oikeastaan aika hauskoja ja osuvia (opettavaisia, tätähän me aikuiset toivotaan). Ja kuka voi sanoa, etteikö Disney ole keksinyt tässä mahtavimman idean varsinkin pikkupojille! Ja sallittakoon tämä, koska sitä kautta Disney avaa oven monelle autofanille myös erilaisiin harjoitteluihin, kuten laskemiseen, värittämiseen, lukemiseen ja vaikka pukemiseen! Tarinoissa on paljon sosiaalisten taitojen harjoittelua puhuvien autojen kautta- sehän ei voi olla väärin?

Mutta sitten esikoinen nappasi kirjastonhyllystä myös toisen Disneyn: Mainio Manun. Mikäs siinä, aika pitkähköjä kirjoja, varsin paljon heikommilla tarinoilla kuin Salamassa mutta samoja piirteitä ja elämänoppeja. Ja kannustaa remonttileikkeihin! Tänään esikoisen työkaluihin piti siis saada silmät (katso kuva tarkasti)!

Mikä kirja on teidän lasten suosikki juuri nyt? Löytyykö teiltä Disneytä ja mitä ajattelet siitä? Miksi muuten kaikki suosittu on välillä meidän aikuisten mielestä niin epäilyttävää ja ehkä jotain semmoista, mistä pitäisi opettaa pois? Olemmeko jo unohtaneet miten tärkeää lapsena oli kuulua joukkoon? Nuoruudesta puhumattakaan?! Se kai lienee kehitysaskel sekin...
Ja tärkein: Lukiko tämän postauksen oikeasti joku?! Vai olenko ainoa lastenkirjahurahtanut?



"Sally: Hi, folks! 
Lightning McQueen: [to Mater] You know her? 
Mater: She's the town attorney - and my fiancée. 
Lightning McQueen: What? 
Mater: [nudges McQueen playfully] I'm just kiddin'. She jus' likes me for my body."


-Salama Mcqueen