keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Mukavia uusia lastenkirjoja ja pieni talviaskartelu

Huomasin lomapäivillämme, että olisi aika taas tarkistaa omaa asennettani ja toimintaani. Hoitovapaapuheet tuntuivat ahdistavilta muualla maailmassa ja yritin lähinnä sulkea niiltä korviani. Pohdin syksyä ja koin oikeastaan ensi kertaa tunnetta riittämättömyydestä. Siis sitä, mikä on useamman roolin ylläpitäjälle usein tuttu tunne. Mutta nyt riittämättömyyteni kumpusi äitiydestä ja vaimona olemisesta. Kahden pienen lapsen äitinä on välillä aika väsyttävää olla, vaikka kuinka yrittää ottaa rennosti. Välillä tuntui, ettei omatkaan puuhailut oikein huvittaneet ja kaikki jäi kesken. Syksyn värikseni huomasin eilenillalla punaisen:


Ajattelin, että haluaisin olla vähemmän ärtymyksessäni kiinni ja keskittyä enemmän siihen, että olemme, ja saamme olla, kotona ja viettää kotihoitoarkea. Päivät, jolloin odotan vain lasten yhteistä päikkärihetkeä, tuntui jälkeenpäin inhottavilta. Harmitti, kun monta viikkoa oli soljahtanut ohitse yhdessä askartelematta ja puuhailematta. Toki muuta oli ollut tilalla (kuten esikoisen uudestaan leiskahtanut mustasukkaisuus, joka on taas tasaantumaan päin) ja arkihommatkin pyykkeineen ja imuroimisineen on vaan tehtävä.


Siispä niskasta kiinni. Ensiksi täytyy hoitaa itseään: katselmus ruokiin - vähemmän herkkuja, enemmän täyttä hyvää, liikunta- olen nyt käynyt jopa kaksi kertaa salilla jes!, omista jutuista kiinnipito- kirjoita vaikka edes blogia jos ei muu huvita. Muut- yhteisiä kiireettömiä hetkiä. 

Huomasin, että blogiini oli eksynyt varsin moni "jouluaskartelu" hakusanalla, josta tunsin vähän häpeää mutta se myös muistutti itseäni askartelun mukavuudesta. Siispä leikkelin yksi ilta (menikin jopa 5 minuuttia omaa aikaa) silkkipaperista lumihiutalepohjiksi neliöitä (siis useamman arkin kerralla leikaten) ja yhden kynttilän pohjan. Seuraavana aamuna askartelimme yhdessä sinisiä ja valkeita lumihiutaleita (miksipä ei voisi käyttää välillä värejä?) ja yhden kynttilän. Ja esikoiseni oli tosi iloinen, näin pienestä! Ja kuopuskin hihkui pöydässä (syöttötuolissaan!) omia lelujaan jyrsien. Samana päivänä kävimme pienellä metsäretkellä etsimässä käpyjä (siis aarteita) ja nyt kävyt kuivavat huoneenlämmössä. Niistä teemme myöhemmin tonttuja, josta yritän muistaa postata tännekin.





Kirjat, kirjat. Vaikken vieläkään ole törmännyt siihen tämän ajan oikeaan omaan kirjaani, lukeminen lasten kanssa jatkuu. Eilen aloitimme Muumilaakson marraskuun ja vaikka esikoinen sanoi, että hän ei halua kuunnella sitä yhtä jaksoa enempää, kömpi hän suurella mielenkiinnolla viekkuun taas tänään, kun luin sitä sohvalla ääneen. Päikkärikirjoina luimme seuraavia, jotka olivat oikeastaan kaikki niin kivoja, että jaan suositukseni taas teidän kanssanne.





Viime postauksessa puhuin uudesta Syli kirjasta Loruttele sylitellen, jonka olin lainannut kirjastosta. No huomasinkin, että kirja on ilmestynyt jo 2011, joten vauvakirja ei olekaan aivan uunituore tapaus. Elina Pullin runot ja Terese Bastin kuvitus oli mukava yllätys: runot olivat hauskoja ja lyhyitä (vauva pysähtyi heti kuuntelemaan, kun muuten leikki lelullaan lukuajan sylissäni ja myös esikoista runot hymyilyttivät) ja kuvitus oli selkeätä, jotenkin raikasta ja kaunista. "Haluaakohan appsi tämän joululahjaksi?", pääsi suustani, johon ei enää niin mustasukkaiseksi tituleeraamani esikoinen: "Ei, vaan kaikki asiat ovat minun.". Mh-hmh.

Kirjastosta löytyi myös toinen Savisaaren ja Ruohosen Ambulanssipartio Masa ja Maija (Sylvi Sumppi pulassa)- jee! Eli tyyppien seikkailut ovat poikineet sarjaksi. Miten monta lie ilmestynyt, en laiskana jaksa sitä tarkastaa, mutta iloitsen asiasta! Sillä onpa hyviä lastenkirjoja! Kokonaisuus on huumorintajuinen ja rikas: kuvat ovat mahtavan vauhdikkaasti mutta kuitenkin selkeästi piirrettyjä ja tarinat ovat koosteisia mutta mielikuvituksellisia. Lisää näitä!

Kolmanneksi luimme Dinojen kisat, jo toistamiseen esikoisen pyynnöstä, joka on lastenkirjailijan David Bedfordin kynästä. Kansi povasi mielestäni tusinatavaraa mutta iloksemme huomasimme, että polkevaan runomuotoon kirjoitettu hieman jännittäväkin dinotarina ei ollutkaan aivan päivänselvin satu! Runon suomennos oli myös selkeästi onnistunut ja siten mukava lukea ja innosti rytmitykseen. Nyt kirjailijan nimeä googlatessani, huomasinkin, että olen lukenut kirjailijalta myös muita kirjoja, kuten Pikkukarhun raitapaidan, joka on mahtavaa Caroline Pedlerin kuvittamaa Pikkukarhu sarjaa, josta on minun pitänytkin tehdä postausta. Mutta kirjoittaja tässä raitapaita kirjassa onkin eri kuin Pikkukarhun uusi potta ja Tämä on minun! - kirjoissa, joista ensimmäinen on paras pottakirja ikinä ja toinen varsin hyvältä vaikuttava mustasukkaisuus/lelujen jakamisen vaikeus -kirja, jonka nappasin vastikään varsin suolaisella hinnalla kirjakaupasta, mikä on hyvin harvinaista itselleni. Mutta siis vain siksi, että tiesin Pottakirjan laadun, kuvitus on mieleisemme ja aihepiiri oli meille JUST eikä melkein!

napattu täältä
Neljäs kirja oli Richard Scarryn Touhulan väen iloinen pahvikirja, joka löytyi kirjastomme vauvapuolelta. Tarinoissa oli taas hauskalla tavalla opettavaista juttua ja kuvissa huumoria. Mutta ei se vauvakirja ollut. Taaperokirja. Liian pieniä kuvia vauvoille ja liian paljon tarinaa. Sivumateriaali kävi kyllä myös vauvoille, ja näköjään maistuikin, huoh.


Blogini on vallan lastenkirjapainotteinen tällä hetkellä. Kirjoittelen fiilisteni mukaan, joten aihepiirit hyppivät kuin sekava ajatukseni juoksu. Mukavaa, että pysyt mukana!


"Hyppää, hyppää hyppytassu,
Hyppää, hyppää hytkymassu.
Sinä senkin syli-hassu."

- Elina Pulli, kirjassa Loruttele sylitellen

tiistai 20. marraskuuta 2012

Vauvojen ensikirjat TOP 5

Sain iki-ihanan toiveen postata vauvojen kirjojen TOP 5. Aivoni surrasivat viikon tämän postauksen ympärillä, koska tämä ei ollut yhtään helppo listaus ja jouduinkin sitten rajaamaan toivetta vähän omanlaisekseni. Tietenkin TOP koostuu yksin omista kokemuksistamme mutta lisäksi rajasin suosikit vauvojen ensikirjoihin, koska pientä tarinaa sisältävämmät, ja pikkuisen pitempää jaksamista vaativammat, kirjat näihin lisättynä olisivat saaneet minut hulluuden partaalle valinnan mahdottomaksi. Eli joskus voisin kirjoittaa vaikkapa vauvojen toiskirja TOP 5, mikäli tämä toiveen toteutus meni pieleen.

Pitemmittä puheitta, tattadaa:

1. Leo Timmers: Tööt!
Tööt! on meille aivan autokuvakirjojen klassikko! Timmersin kuvat ovat yksityiskohtaisen selkeitä ja kutsuvat tarinoimaan, vaikka itse kirjan kirjoitettu osio menee tällä tavoin "Tööt! Siinä menee poliisiauto!".
Kirjailijan autokuvakirjatrilogiaan kuuluvat myös Vruum! ja Brum!. Kumpikin yhtä hyviä mutta meille Tööt kirja on se ensimmäinen ja siten paras. Leo Timmersiltä löytyy myös ainakin kirjat Kuka ajaa? ja Syvämeren tohtori Teppo, joissa on jo varsinkin jälkimmäisessä kirjoitettua tarinaa ja siten vanhemmalle luettavalle tarkoitettu.


2. Cacciatori, Penna, Hyvärinen, Komsi: Ihanat ipanat
Cacciatorin vauvoille tehty kirjasarja tuli hankittua jo ennen esikoisen syntymää. Nämä kirjat sisältävät pienen tietopaketin myös aikuiselle, hauskojen vauvoille tarkoitettujen värikkäiden ja selkeiden kuvien saattelemana. Vauvathan nauttivat aluksi kontrasteista ja esimerkiksi hymykuvista, rajoista, spiraaleista- eli meille aikuisille hyvin yksinkertaisilta (ja joskus tylsiltä) näyttävistä kuvista. Ihanat ipanat kirjassa on mielestäni kirjasarjan mukavimmat ja tarinoita parhaiten innoittavimmat kuvat ja lisäksi temperamenttien muistuttelu aikuiselle siinä lomassa, antaa lukijalle voimia ja kannustusta oman vauvansa ymmärtämiseen ja arvostamiseen.


3. Pertamo, Suvilehto: Lapsosen lähellä (Syli-kirja).
Ihastuin näihin kahteen ensimmäiseen Syli kirjaan (seuraavat olivatkin mielestäni heikompia mutta nyt on taas ilmestynyt uusi lupaavampi, jota en ole vielä ehtinyt testata- mutta lainata toki!). Lapsosen lähellä kirjassa on jälleen, kuten aiemmissakin, vauvalle selkeät, kauniit ja värikkäät kuvat mutta myös hauskoja, tuoreita ja kauniita runoja- sopivan spontaanilla tavalla.


4. Marttinen (suom.): Pikku poron päivä
Äitiyspakkauksesta tutun Lorutoukan sisarkirja. Ja minulle jopa hiukkasen mukavampi teos. Loruttelu on kovin laadukasta ja kuvitus kaunista, vauvallekin sopivaa. Kuvat kutsuvat tarinoimaan jatkohöpötyksiä. Lorut jäävät mieleen helposti ja pulpahtavat arkeen suit sait sukkelaan!


5. Junnila: Kot! sanoo kana
Tämä Onni ja Ilona kuvista koottu kuvakirja on vallan mainio varsinkin vauvaperspektiivistä. Laadukkaita vauvakuvia, joissa toteutuu ne hymiöt ynnä muut selkeät kuvat. Kuvissa hyvin vähän tekstiä, joka jättää lukijalle mukavasti tilaa tarinoimiseen. Kirjassa on tuttuja eläimiä ja sen kautta voi harjoitella eläinten ääniä. Loppusivu on mielestäni kirjan kohokohta! (tähän pakko sanoa, että jes, löysin tämän kirjan vihdoin sopuhintaan 10 e Ateneumin museokaupasta!)


Mikä olisi teidän perheen vauvojen ensikirjojen TOP 5?

jk. pahoittelen jälleen kirjoitusteni sekavuutta ja virheitä, kirjoitusaikaa on tällä hetkellä aika rajoitetusti...


"Missä monot? Missä lakki?
Missä hyvä hupputakki?"

- Tittamari Marttinen: Puetaan, kirjassa Pikku poron päivä

lauantai 3. marraskuuta 2012

Veera-lastenkirjat ja uusi Lupo-kirja

Jäin lastenkirjamoodille.

Meillä on ollut pitkään yhtinä suosikkikirjoina Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Veera-kirjat. Varmasti useampi muistaa tämän lastenkirjailijapariskunnan Tatusta ja Patusta, onhan heiltä tullut jopa vauvakirja. Tatun ja Patun kirjat ovat sellaista puujalkahuumoria (kuten blogini), mikä on mielestäni aika hauskaa. Niissä on myös mukana "pikkuväen villiyttä ja höpönlöpötystä". Innostavat siis varmasti myös muita pikkupoikia ja -tyttöjä kuin meidän esikoistamme. Tatu ja Patu-kirjat ovat kuitenkin vallan pitkiä kirjoja, minkä vuoksi niitä ei vielä ainakaan meillä olla luettu. Katseltu, selailtu, lueskeltu sieltä täältä kyllä, muttei luettu, luettu. Siispä olin erittäin ilahtunut, kun muistin Veera kirjat, joista Veera lääkärissä ilmestyi jo vuonna 1999.



Veera kirjoja on ymmärtääkseni neljä: Veera lääkärissä, Veera ja maatalon eläimet, Veeran keittiöpuuhat ja Veera ja menopelit. Lääkärikirja kertoo mukavasti lääkärissä (tai neuvolassa) käynnistä nimensä mukaisesti ja, aivan kuten muissakin kirjoissa, sisältää paljon pientä kivaa tietoa pikkuväelle. Veera ja maatalon eläimet on mielestäni ehkä kömpelöin ja meillä vähiten luetuin kirja, mutta jälleen kerran kiva tietopaketti, joskin hieman kiireen tunnulla. Veeran keittiöpuuhat on sekä pitsaohjekirja (hehe), että hyvä pikkuopus ruuanlaiton ja ruokailun käytöstavoista ja varsinkin keittiössä toimimisesta (myös sen vaaroista). Tämän kirjan jälkeen tekee mieli leipoa pitsaa ja syödä jäätelöä. Yhdessä kokaten! Veera ja menopelit on taitava ajoneuvokirja muun muassa junista, laivoista, autoista ja jopa näiden historiasta. Sanomattakin selvää, että meidän pikkuautonlapsen lemppari sekä selailla että lukea.

Veerat ovat siis varsinaisia nykyaikaisia yhdistelmäkirjoja, joissa on runsaasti hyödyllistä arkitietoa lapsen tasoisella tavalla huumorin sävyttämänä ja selkeillä, kauniilla, yksityiskohtaisilla ja hauskoilla kuvilla. Tarvitseeko sanoa, että suosittelen? Löytyvät näköjään myös pikkuisina "matkakirjoina". Ja unohdinko sanoa? Mukana myös Tatu ja Patu!


Luimme tässä uuden kirjan Réka Királyn ja Marika Maijalan yhdessä kuvittaman ja kirjoittaman Lunta sataa Lupo! , vuodenaikaan sopivasti. Koska kannessa ei ollut autoja, se oli siis äitin bongaama ja valitsema kirja. Kirja on kaunis ja mielenkiintoisen näköinen läppineen ja reikineen ja ajattelin sen lumoavan myös esikoiseni tarkempaan tutkiskeluun. Toisin kävi. Tarina kertoo ensilumen kohtaavasta Luposta, joka luulee täpliensä kadonneen lumisateessa ja tarina etenee täpliä etsiessä. Valitettavasti tarina ei ollut mielestäni hääppöinen ja kuvitus ja toteutuskin tuntui hieman aikuismaisen korealta. Esikoinen sanoi suoraan "oliko hyvä kirja?" kysymykseen, että ei. Ja uskallanko sanoa tässä nyt samaa? Mutta kaunis, tyylikäs, tummasävyinen toiminee varmasti vaikka kirjalahjana aikuisellekin, eipä siinä. Ei vain kolahtanut meille, mutta voi toki kolahtaa jollekin muulle.

Mielestäni suomalainen lastenkirjallisuus on kovatasoista. Monipuolinen anti uusine tulokkaineen ja vanhoine luottokirjailijoineen ovat yhtä lailla kaikki meistä käyttäjistä varmasti hyvä asia. Olen iloinen, että saamme lukea monipuolisesti laadukkaasti tuotettuja kotimaisia lastenkirjoja ulkomaisten ohella.

Varmaan tässä välissä on hyvä todeta, että esittelemäni (ja arvostelemani) kirjat ovat joko meidän kirjahyllystämme tai sitten kirjastosta lainattuja, eli en ole saanut niitä varta vasten blogiini (eikä minulla ole muitakaan sidoksia kirjamaailmaan, kuten varmasti amatööripohjastani huomaatte)! Nämä kirjapostaukset ovat siis omasta tyhmyydestäni tehtyä ilmaista mainontaa, jos sen niin haluaa nähdä. Tai sitten kirjahullun ja kirjahullun pojan äipän arkista tuumailua- harrastusmielessä!

Mikä kotimainen lastenkirja on teidän perheen suosikkinne? Pidätkö suomalaisten lastenkirjojen tasoa hyvänä? Minkä muun maalaisia kirjoja luette/ kiinnitätkö asiaan edes huomiota?

Mukavaa pyhäinpäiväniltaa lukijoille, toivottavasti muistitte, että kaupat ovat kiinni, toisin kuin minä!

pst. jos jotakin jäi kiinnostamaan tissienivauvanruokintatarinani jatko, siitä on ko. postauksessa pieni lisäys kommenttiosiossa. en nähnyt uutta postausta asiasta tarpeellisena.


Gary Strang: "Bed? Beds are for sleepy people! Let's get a kebab and go to a disco!"

- Men Behaving Badly

perjantai 2. marraskuuta 2012

Dinoja, autoja ja isovanhempia lastenkirjoissa

Minulla on näköjään varsinainen blogikirjoitteluvimma menossa tällä viikolla. Ja koska eilen lupasin postata lastenkirjoista seuraavaksi, tässä sitä ollaan!

Minulla ja meillä on ollut "uusissa lastenkirjailijoissa" yhtenä lempikirjailijana Ian Whybrow, joka pikaisesti googlettamalla osoittautuikin lastenkirjailijoiden raskassarjalaiseksi yli sadalla julkaistulla lastenkirjallaan, joita on tupsahdellut jo vuodelta 1989 lähtien. Tällä kertaa kirjastostamme löytyi Moikataan dinoja kirja. Dinosauruskirjat ovat lähestulkoon varma valinta pikkupoikien lukemistoissa, ehkä ei ihan niin varma kuin autokirjat, mutta melkein. Meidän esikoisemme ei ole intautunut dinoista hirvittävän paljon, eikä omista yhtään dinoleluakaan (vaikka äiti olisi kerran jo kirpparilta ostanut, poika vain kieltäytyi kohteliaasti!) mutta kirjoissa dinoja voidaan aika ajoin moikata. Tässä kirjassa tutustutaan mukavaan, Whybrowlaiseen riimittelytapaan erilaisiin dinoihin ja lopussa voi jopa tutustua dinojen oikeisiin nimiinkin. Kaikenlaisten nimien opettelu tuntuu olevan omasta lapsestani erityisen mielenkiintoista, joten dinojen nimiä piti toistella useampaan kertaan. Mukava dinokirja mutta  tämä kirja ei voittanut kahta muuta Whybrownia, jotka olen ostanut jopa omaan kirjahyllyymmekin.



Nämä mahtavat Whybrownin kirjat ovat Mieluiten ukin luo ja Automatka mummolaan. Kumpikin kertovat nimensä mukaisesti isovanhemmista ja heidän luo matkustamisesta hauskasti riimitellen. Olen huomannut, että lapselleni on ollut tärkeää pitää "tärkeitä ihmisiä" arjessa mukana, vaikka näin kirjoin ja valokuvin, koska muuten tapaamisemme ovat hyvin harvassa. Niinpä kissan matka ukin luo majakkaan, on valtavan ihana seikkailumatka erilaisissa kulkuneuvoissa (ja myös ihana tirkistys majakan sisään). Automatkalla mummolaan köröttelevät perheen pienemmät äitinsä kanssa isovanhempien luo kakulle. Niin lämminhenkisiä ja yhteisöllisiä kirjoja, että voin vain suositella. Lämmöllä.


Olen aiemminkin todennut, että kirjasto on siitä paras paikka, että sitä kautta on helppo tutustua uusiin lasten ja aikuistenkin kirjoihin, matalalla kynnyksellä. Kirjoja voi valita kassillisen fiiliksen mukaan, kuin irtokarkkeja. "Tämän kansi näyttää kivalle" "Tässä on auto." "Tämä kirjoittaja on tehnyt ennenkin hauskoja kirjoja".
Aira Savisaaren (kirjoittaja) ja Hannamari Ruohosen kirja pysäytti katseeni ambulanssin hauskan ja vähän erilaisen kuvituksen kautta. Esikoisellani ei ole tällä hetkellä lääkärivimma, kuten aina aika ajoin tuntuu olevan, joilloin lääkärikirjat ovat pop, mutta nyt hän suostui kuuntelemaan tämän ambulanssi kirjan Salama lehtien (huoh) välissä. Ja Masa ja Maija ambulanssipartiohan olikin aika lupaava. Tarina eteni hauskasti kujeilevalla tavalla. Piirrokset olivat hauskoja ja tarina itsessään lämminhenkinen ja hupaisa. Tämä kirja oli selvästi esikoiskirja mahdollisesti tulevalle sarjalle, jolle toivotan tervetuloa. Autojen ja muiden aiheiden yhdistäminen toimii myös pikkupoikakuulijoille!

Koska en millään malta lopettaa tätä lastenkirjoista kirjoittamista, haluan lopussa antaa kuvavilauksen meidän tämän päivän päikkäkirjoihin. Aloitimme Mikko Mallikas panee töpinäksi kirjalla (Gunilla Bergström), jossa Mikko viivyttelee ruoalle menemistä "minä vain vielä..." keksimällä yhdestä asiasta toisen tärkeä puuhan, mikä vain vielä pitää ennen ruokaa tehdä. Voi miten tuttua! Ja ei vain lapseni kohdalla, vaan myös itse olen joskus samanlainen asiasta toiseen kulkija! Mahtava ja haus-ka kirja ja pidän kovasti Bergströmin kirjoitustyylistä, joilla lukijaa johdatellaan erilaisiin äänensävyihin ja painotuksiin kursiivien ynnä muiden kautta. Lisäksi Bergström antaa meille vanhemmille monta asiaa anteeksi. Mitä tällä tarkoitan? Lue, niin ymmärrät!


Toisena kirjana luimme Toisenlainen Sanna kirjan (Gunilla Wolde), joka tuli mieleen Suskin kirjapostauksen kommenteista. Sanna kirjat käsittelevät 70-luvun malliin monenlaista opettavaa seikkaa ja tässä Sanna näyttää erilaisia tuntemuksiaan ja puoliaan itsestä ja kirjassa tehdään vertailuita. Välillä on kiva olla puhdas ja välillä likainen- mutta onneksi illalla aina nukuttaa! Selkeitä kuvia, hauskasti kerrottuna, ihanan pienessä kirjakoossa. Kirjat sopivat myös pienemmälle lukijalle, joka jaksaa jo hetken istua kuuntelemassa.

Viimeisenä luimme Jomppa Vompateista meille tunnetun Charles Fugen Pikkudinojen lentomatkan. Näissä kirjoissa kirjailija toimii myös kuvittajana ja lopputulos on kyllä todella laadukas. Kuvat ovat mielestäni selkeitä mutta silti yksityiskohtaisia, vallan mielikuvituksellisia ja hauskoja. Jomppa Vompatit ovat lastenkuvakirjojen parhainta antia, jos minulta kysytään, eikä Pikkudinotkaan jää tästä kauas!

Eikö olekin hauskaa miten lastenkirjoissakin on niin erilaisia tyylejä ja tapoja kertoa tarinoita? Se, kenen kirjailijan tyyli sopii kullekin perheelle, on vain itse kokeiltava. Tai kullekin lapselle! Jo pienelläkin lapsella on huumorintajua, ja varsin omanlaisensa, vaikka usein perheiden kanssa yhtenäinen. Meillä ainakin nautitaan usein lastekirjoista, joissa on lämpöä ja huumoria. Tämä koskee myös lastenrunoja.

Millaisia kirjoja te olette viimeksi lukeneet? Kuka teillä valitseee kirjat kirjastosta? Lapsi vai sinä?
Haluaisiko joku esittää lastenkirjapostaustoiveita esimerkiksi teemoittain? Ottaisin näitä ILOLLA vastaan!! Luvassa olisi mahdollisesti teksti lapsen hoidon aloituksesta ja siihen liittyvistä lastenkirjoista, kiinnostaisiko tämä aihepiiri ketään?


"Ja osaa Mikko senkin. Katsos vain, kuinka sukkela hän on, eikä isä edes huomaa."

- Gunilla Bergström: Mikko Mallikas pistää töpinäksi