keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Rönnsin ihastuttavia lastenkirjoja ja pari muuta

Emme olekaan aiemmin lukeneet Christel Rönnsin kirjoja, joka lienee viime vuoden Finlandia Junior palkittuna tunnettu nimi monellekin. Palkittu kirja on nimeltään Det vidunderliga ägget, suomennettuna Perin erikoinen muna. Kirja kertoo perheestä, joka löytää rannalta munan, josta kuoriutuu perin erikoinen eläin. Eläin, jota ei kukaa tunnista. Eläin, joka kasvaa ja kasvaa, kunnes lopulta tuo perheenjäseneksi muodostunut Koi-Koi lähtee pesästään maailmalle. Tarina on hassusti arkea ja fantasiaa yhdistelevä. Mieleen tulevat kaukaisesti Alf tulee taloon ja Paddington, koska idea hassusta asukista on sama. Kirjassa on vivahde huumoria, vaikka yleissävy on ehkä hieman vakavahkokin. Menetyksen kautta kirja käsittelee myös surun tunnetta. Kirja tuntuu itsestäni moniulotteiselta ja juuri sellaiselta monta lukukertaa kestävältä, jossa ehkä joka kerta keksii juonesta tai kuvista jotain uutta kivaa. Olemme lukeneet kirjan nyt kolme kertaa. Pidän itse ehkä hieman selkeärajaisimmista kuvituksista ja Rönnsin huoleton sarjakuvamaisuus ei ole ehkä lempparini, mutta ei huonokaan. Pisteitä annan 4,5/5. Suosittelen lainausta tai jopa ostoa!



Sattumalta samalla lainauskerralla mukaamme tarttui myös selvästi helpommin minua ihastuttava Rönnsin kirja. Tämän kirjan nimi oli Tarina liehupartaisesta pikku sedästä (Tammi, 2003). Kirja kertoo tavallisesta sedästä, jolla on hyvin erikoinen pitkä parta. Setä on ihastunut liehuvaan partaansa mutta käytännössä parta tuottaa hankaluuksia, jotka harmittavat lähinnä hänen vaimoaan. Tavalla ja toisella parralle käy hieman köpelösti mutta vaimon avustuksella tästäkin menetyksestä selvitään. Kirjassa on mielestäni aivan ihastuttava vanhempi pariskunta ja tarina kuvaa hyvin myös heidän arkeaan ja rakkauttaan. Kertomus ja kuvitus ovat myös tosi hauskoja ja itse asiassa pidin Rönnsin kuvituksesta tässä kirjassa paljon enemmän! Ihastuin siis välittömästi ja haluan lainata pikaisesti lisää Rönnsejä! 5/5.





Kirjassa Hunajakarhu ja hymyilevä kuu (Gillian Lobel, Tim Warnes, Kustannus-Mäkelä, 2006) on hempeä kuvainen satu pikkuisesta karhusta ja kumppaneista, jotka ihastuvat täysikuusta niin, että haluavat mennä sen luo. Kun kuu menee pilve taakse, eläimet pelästyvät mutta onneksi äitikarhu pelastaa. Söpö kirja, pikkuisella jännitysmomentilla. Täysin perushyvä lastenkirja mutten oikeastaan löytänyt mitään erikoista, siis sellaista, että kirja erottuisi satojen samanlaistensa joukosta. Kuusta ja avaruudesta kertovia satujakin on niin monia. Kuvituskin on kauneudessaan mielestäni hyvin tavanomainen. Joten radikaalisti pläjäytän ainoastaan 2/5.



Salla Savolainen on ollut nimenä minulle tuttu kuvituksistaan (mm. Vesta-Linneat ja Tyttö ja ihmeelliset korvat) ja olen tykännyt näistä tosi paljon. Niinpä lainasin ilolla Savolaisen kirjat Kuudennen kerroksen Maikki ja Maikki ja kellarin kummitukset. Jälkimmäinen oli ehkä juoneltaan hieman kökömpi kolmivuotiaalle luettuna ja en oikein tykännyt siitä (varmaan johtui hääpukuteemasta, kun olen tällainen antiprinsessa) mutta Kuudennen kerroksen Maikki oli ehtaa tavaraa. Kirja kertoi uuteen taloon muuttamisesta (kuten vastikään esittelemäni Yllin kyllin ja uusin Tomppa, eli Tompan uusi koti) ja siitä kuinka outoja vanhemmat voivat olla Maikki eksyy uudessa pihapiirissään mutta löytää avustuksella takaisin kotiinsa. Kirja kertoo myös sisarussuhteista ja ystävystymisestä. Oikein mukava kirja ja haluan ehdottomasti löytää lisää Savolaisen kuvittamia ja kertomia kirjoja. 3,5/5





"Toinen juttu on Koi-Koin kuorsaus. Eikä se ole mitään pikku korahtelua. Se on moottorisahakuorsausta."

- Christel Rönns: Perin erikoinen muna

4 kommenttia:

  1. Yksi meidän lasten suosikeista on juuri Salla Savolaisen kuvittama Pentin aprillipäivä (Riina Katajavuoren tekstiä). Pentistä kertovia kirjoja on muitakin, mutta jostain syystä juuri tuo on iskenyt vekaroihin. Ja kyllä se äidinkin saa hymyilemään. Rönnsin kuvitukset ovat myös herkullisia, täytyykin etsiä tuo mainitsemasi kirja luettavaksi - kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja vinkistä! Meillä muuten on juuri lainassa sattumoisin Pentti miesten Lapin-reissulla, joka oli ihan kiva, sellainen tunnelmoiva. Laitoinkin heti tuon suosituksesi varaukseen, on nimittäin mukava vertailun vuoksi lukea muiden suosituksia, onko niissä jotain universaalia hyvää :D. Ainakin edelliset vinkit lukijoilta ovat olleet todella hyviä (Anthony Brown ja Emppu kirjat).

      Rönnseja on tähänkin taloon saatava pikaisesti lisää :)!

      Poista
  2. Kiitos kirjavinkeistä! Rönns onkin ihan tuntematon kirjailija mulle, täytyypä ottaa listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti hän on alunperin kuvittaja mutta on hauska huomata, että moni kuvittaja kokeilee myös kirjailijan siipiä jossakin vaiheessa, kuten ymmärtääkseni myös Savolainen! Ja yhteistulos voikin olla vallan hyvä!
      Suosittelen :)!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!