maanantai 16. syyskuuta 2013

Kaksi erittäin laadukasta lasten tietokirjaa pedoista

Kun minulla ei ollut lapsia, taivastelin miksi kummassa lapsille pitää olla kaikennäköisiä pelottavia juttuja. Irvistäviä dinoja, leikkipyssyjä ja pääkalloja merirosvolipuissa. Eräänä päivänä luin lapselleni Mauri Kunnaksen jotakin merirosvokirjaa ja asian todellinen laita valkeni minulle. Kyse ei ole aikuisen tunkemasta pelottavuudesta vaan täysin siitä, että kaikki maailman asiat ja seikkailut vain sattuvat kiinnostamaan lapsia. Myös nekin jotka ovat hiukan jänniä ja jopa pelottavia. Toki tässäkin lapset ovat erilaisia, kiinnostuksen kohteet ja herkkyydet, mutta ymmärsin sen, että joskus me aikuiset mietimme asioita vähän liikaa omista konteksteistamme.


Dinosaurukset ovat kiinnostaneet kolmivuotiasta poikaani nyt noin vuoden. Muoviset leikkisaurukset ovat lähes päivittäisessä käytössä, Dinojuna dvd:ltä on ehdoton lemppari. Tästä syystä halusinkin löytää hyvän dinokirjan, mitä voisimme lukea. Vuosi sitten löysin lasten tietokirjan Dinosaurukset, historian suurimmat pedot (toimittanut Veronica Ross, suom. Pirjo Aho, 2011, Minerva Kustannus Oy) ja olin aivan innoissani löydöstäni. Kirjassa on esiteltynä dinosauruksia ja muita petoja eri aikakausiensa mukaan: ennen dinosauruksia, triaskausi, jurakausi ja niin edelleen. Sivuaukeamalla on aina selkeästi ja johdonmukaisesti esiteltynä yksi dinosaurus, jonka selkeä ja todenmukainen kuva on yhdellä sivulla (kuvaan liitetty selitykset ja pienet infot esim. silmistä, hampaista). Viereisellä sivulla on dinosauruksen yleisesittelyä, yksityiskohtaisempaa tietoa Tietoruudun kautta sekä ekstratietoa Tiesitkö tämän? -kohdan kautta. Kirjan tietomäärä on siis valtava. Mutta niinhän siinä kävi, että vasta kolme vuotta täyttänyt lapseni sanoikin, että kuvat ovat hänestä pelottavia, kun minä vielä tarkasti asiaa seurasin ja kysyin. Niinpä kirja lepäsi kirjakaapissamme puolivuotta, kunnes se löytyi uudestaan ja nyt kirja on lähes jokapäiväisen selailun ja lukemisen kohde.





Satuin huomaamaan, että Dinosauruskirja oli saanut itsenäisen jatkon Hait ja muut syvyyksien pedot (toim. Susan Barralough, suom. Kirsti Peitsara, 2012, Minerva) ja pyysin sitä esiteltäväkseni blogiini kustantajalta. Hai-kirja on yhtä selkeä kuin dinokirja. Kuvat ovat selkeitä ja tiedot selkeitä. Kirjaa (ja kirjoja) voi lukea eri tavoin, tai vain katsella kuvia. Me olemme lukeneet sitä esikoisen mielenkiinnon ja kysymysten mukaan. Ja nyt kirja on ollut esikoiseni ja minun lempparini! Minun?! (kysyn tätä lähinnä epäuskoisena itseltäni). Kyllä, vaikka minusta kuvat erilaisista irvistävistä haista olivat aluksi kammottavia ja pelottavia mutta pikkuhiljaa niitä tarkastellessani, ne muuttuivatkin kiinnostaviksi. On ihan uskomatonta miten paljon erilaisia petokaloja merissämme ja järvissämme uiskentelee, ja millaisin taidoin! Ajattele, että jotkut pedot käyttävät syöttejä saalistaakseen! Hmh! Hai-kirjassa on myös pelottavia kuvia (ehkä pikkuisen provokatiivisestikin), kun hai on esimerksiksi puraissut ihmistä (kyllä). Siksi olenkin halunut lukea kirjaa lapseni kanssa yhdessä (ja kysellyt lähes pakkomielteisesti aluksi, että onko liian jännä, ei kai oo) ja antaa tilaa keskusteluille.




Kirjat ovat niin laajoja, että uskon, että kirjoja luetaan vielä kouluikäisenäkin. Tieto ei näistä kirjoista lopu kesken (sivuja toistasataa/kirja), eli luku- ja tutkimuskestävyys lienee pitkä. Suosittelen tätä kirjaa sellaisille perheille, joita pedot kiinnostavat. En suosittele kirjaa sellaiselle, joka ei tykkää lukea tällaista, tai tuntee olonsa kirjan aiheen äärellä epämukavaksi. Mutta haastan silti hetkeksi miettimään, miksi. Sillä haukikin on kala, siis petokala!

Jos lapsesi ei halua katsoa tai lukea jänniä juttuja (vaikkapa ihmisen anatomiaa) niin älä lue väkisin, mutta jos lapsesi on kiinnostunut elämästä kaikessa kirjossaan, niin miksi emme siitä rauhallisesti ja ilman turhia ylimääräisiä hössötyksiä kertoisi? En tiedä, mutta tätä keskustelua käyn itseni kanssa aika ajoin uusien leikkien ja juttujen kohdalla, yleisimmin huomaten, että lapseni ottaa asiat paljon rennommin kuin minä, Tappahain katsonut aikuinen.

Ja sitten huomasin kirjastossa, että nyt on ilmestynyt uusi kirja nimeltä Käärmeet ja liskot! Vau, tahtoo. Itse asiassa mietin, että olisikin mahtavaa jos näin selkeästi (ja yhteen eläimeen keskittyen) esiteltynä tulisi myös muita eläinkirjoja, kuten Eläimiä Australiassa. Ja taas tahtoisin- lukea ja oppia lisää maailmastamme!


"Dinosaurus on toiselta nimeltään hirmulisko. Ihminen ei ole koskaan nähnyt elävää dinosaurusta, koska ne elivät maapallolla miljoonia vuosia ennen ihmistä."

- Ross: Dinosaurukset

8 kommenttia:

  1. Nuo dinot löytyy meiltäkin :)
    Odottavat vielä hetkisen ennen kuin alkavat kiinnostaa leikkijää enempi.
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai löytyy :). Meilläkin tosiaan kirja majaili pitkään kaapissa, ennen kuin pääsi oikeuksiinsa :D! Toivottavasti teilläkin kirja löytää käyttäjänsä!

      Poista
  2. Mä muistan itse, miten siistejä hait ja dinot oli skidinä. No, hait on musta ylisiistejä vieläkin.

    Tämä kyllä herätti mut miettimään, että saatan suhtautua lapsen pelkoasioihin vähän, tuota, yliolkaisesti. Hämmästyin ihan tänään, kun joku Pikku Kakkosessa oli hänestä pelottavaa. Siis todella hämmästyin, että mitä, pelottaako sitä joku asia. Ja totta kai on luonnollista ja normaalia, että pelottaa, mutta tähän asti pelottavuus on ilmaistu sylimyyryilynä eikä siitä ole mitään pidempiaikaisia pelkotiloja jäänyt, joten en ole osannut oikeastaan ainakaan varoa mitään mahdollisesti pelottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaapas kun ajattelin sinua kun luimme tätä hai-kirjaa ensimmäisen kerran. Yllätyin itsekin, että mistäs siihen ajatuksiini pölähdit, mutta ajattelin, että varmaan aikuiset jotka pitävät fantasiasta ja kaikista ihmeönkkimönkiöisistä niissä voisivat kokea nämä luonnon kummajaisetkin varsin kiehtovina. Ja tämä tuli mieleen siitä, että mietin, että X-fileet ja tähtiportit ovat kyllä ideansa keksineet hyvin todennäköisesti luonnon oikeista eläimistä.
      Että elämä on taaskin tarua ihmeellisempää.

      Minusta tuntuu, että tietynlainen rentous on tässäkin oikein hyvä juttu kaikille (kun taas minä varmaan kuulostelen liikaakin), kun on vaan kuulolla tarvittaessa, kuten juuri kerroit tänään olleesi. Meillä taisivat pelot tulla näkyvämmiksi vasta uhmaiän myötä (painajaiset jne) ja ilmeisesti se herkkyys jutuille aaltoileekin iän myötä.

      Poista
    2. Hahaa w00t! Sä tunnet mut :D

      Poista
    3. Sci-fi olisi ollut parempi sana ylle kuin fantasia. Kumminniin.

      Poista
  3. Meillä dinosaurukset eivät ole koskaan oikein iskeneet, en tiedä miksi. Tuo Hait ja syvyyksien muut pedot uppoaisivat puolestaan meillä melko varmasti. Pitääpä etsiä luettavaksi.

    Minäkin tuppaan vähän kuulostelemaan miltä lapsesta nämä jännemmät kirjat tuntuvat. Vanhin lapsemme on aina ollut todella herkkä, joten hänen kanssaan olen edennyt varovaisesti. Kuopus on taas sellainen rämäpää jo kolmevuotiaana ettei pienistä hätkähdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaa ilmastoa täälläkin. Mutta sitten sitä ei koskaan toisen puolesta tiedä, niin on hyvä kysyä ja toisaalta kannattaa myös kokeilla jänniäkin aina välillä :).

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!