tiistai 29. tammikuuta 2013

Linne Bien parhaat vauvakirjat

Jo esikoisen aikaan satuin löytämään Linne Bien kuvakirjoja, jotka ovat vallan laadukkaita ja monipuolisia. Ja kun tässä tarkemmin aloin asiaa pohtia, Bien kirjat ovat oikeastaan täydellisiä kirjoja vauvoille, jotka alkavat kiinnostua kielestä ja sanoista. Kirjoissa on selkeät, riittävän informatiiviset, kauniit ja hellyyttävät kuvat. Kirjojen aukeaman toisella sivulla esitellään yksi tai maksimissaan kaksi lähes jokaisen vauvan arkipäivään kuuluvaa peruesinettä ja sanaa, kuten "muki", selvin kuvin. Aukeaman toisella sivulla on taas pieni tilannekuva, miten esinettä käytetään: "Leo juo vettä mukista." .







Kirja on kokonaisuudessaan pieni arkipäiväinen tarina, joka kertoo muun muassa nukkumaan menosta, syömisestä tai sisällä leikkimisestä. Siispä mahtava satu lapselle, joka oppii pikku hiljaa ymmärtämään syitä ja seurauksia, ja hahmottamaan näin päivänrutiineja. Eikä siinä vielä kaikki! Kirjoissa on vallan herttaisten kuvien lisäksi joka kirjassa pieni annos hassuttelua, eli huumoria. Lisäksi kirjojen tekstit oikein kannustavat tekemään hyviä "ensieleitä" kielen oppimisen tueksi: paukuttamaan kirjaa rummun kohdalla, halaamaan vauvaa nallen halikohdalla ja maiskuttamaan suuta, kun Leo syö. Oikeastaan voisi sanoa, että nämä kirjat ovat täydellisiä hyväätuulta ja turvallisuutta tuovia kirjoja. Siis kirjoja, joihin myös isompi lapsi haluaa palata silloin tällöin, vaikkapa ollessaan kipeä.







Nyt kysytte toki, että miksi en siis kirjannut näitä Vauvojen top 5 ensikuvakirjoihin! Siksi, että kyseessä olivat nimenomaan ensikuvakirjat. Olen huomannut, ja oppinut, että vauvat pitävät selvistä kuvista, toistoista ja lyhyistä kirjoista. Ei vastasyntynyt ymmärrä tarinasta, ei vielä alkukuinakaan, mutta silti ensivauvakirjoissa on usein tekstiä ja onneksi usein myös runoja. Vaikka vauvat eivät ymmärrä alkukuina puhetta, he ymmärtävät tunnelmia ja eleitä. Kun vanhemmat lukevat vauvoilleen soinnukkaita, rytmikkäitä ja jopa ilmeikkäitä runoja, vauva nauttii lukukokemuksen kokonaisvaltaisuudesta. Kokemus jäänee jonnekin aistimuistiin, vaikkei kielellistä muistia vielä olekaan?





Kun vauva oppii ymmärtämään puhuttua kieltä, hän ymmärtää sitä pikkuisen kerrallaan. Sanan sieltä, toisen täältä. Vauva ymmärtää muistaakseni kymmeniä sanoja ennen ensisanaansa.

Niinpä niin, siis siksi ensikuvakirjoissa on mielestäni hyvä olla pitempääkin höpinää. Niin, ja varsinkin siksi, että kuka esikoisen vanhemmista osaa keksiä väsymysaivoillaan yhtä rikkaita tarinoita ja kielikuvia kuin valmiit runot kirjojen sivuilla?!

Nämä kirjat toimivat myös väärinpäin luettuna.
Mitähän tällä höpinälläni yritän sanoa? En sitä, että olisi olemassa kirjoja tarkoitettuna ainoastaan ikäkuukausille 1-2 ja niin edelleen vaan, että huomatkaa vanhemmat miten erilaisia vauvakirjoja on olemassa! Jos juuri äitiyspakkauksen kirja ei ole sinun tai vauvasi juttu, kokeilepa valokuvakirjaa, kosketus/läppäkuvakirjaa, sanakirjaa tai kirjaa, jossa ei ole tuhatta asiaa yhdellä sivulla...! Ja kun vauva katsoo suutasi (huuliota) kun juttelet hänelle, tapailee äidinkieltään muistuttavia sanoja, hanki oma Linne Bie -kirjasi! Ei mene hukkaan! Ja minen saa penniäkään tästä hehkutuksesta! Ihan ite oon kirjat ostanut ja piti tilata vielä näitä suomentamattomia Ella kirjoja lisääkin (maksoivat alle 5e/kpl, mikä on mielestäni aika halpaa nykyvauvakirjamarkkinoilla) !

Oletko sinä lukenut yhtään Linne Bien kirjaa tai onko tämä kuvittaja/kirjoittaja (ja tuottaja?) sinulle tuttu? Mitä sana- ja ensilukukirjaa sinä suosittelisit? Mikä oli lapsesi ensisana? Voikohan olla niin, että meidän lasten ensisanaksi kummallekin tulee äijä?! Ja isi omii sen tarkoittamaan isiä! EIKUN SANO ÄI-TI!


"Leo syö banaanin jälkiruuaksi. Nam!"

- Linne Bie: Pikku-Leon ruoka-aika

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ääniä puistossa ja muita lasten tutustumisesta kertovia kirjoja

Olen saanut kivoja vinkkejä lukijoiltani hyvistä lastenkirjoista. Kiitos kaikille! Jos kirjat eivät ole olleet meille aiemmasta tuttuja, olen yrittänyt tutustua niihin kirjaston avulla.

Nimimerkki Nuppu vihjaisi minulle erikoisesta kirjasta Ääniä puistossa. Olemme lukeneet aiemminkin pari Anthony Brownen kirjaa (ainakin Minun äitini) mutta kirjat ovat olleet minulle hiukan haaleita, ja ehkäpä pojallenikin. Brownen käyttämä gorillahahmo ei myöskään ihan tavoita minua- miksi hän on valinnut tämän hieman pelottavan näköisen sukulaisemme kuvituksiinsa? No, makuseikkoja, joku voi pitää ideaa hauskana, vaikka minua se lähinnä hämmentää.


Värimaailma on aika tumma ja synkkä.


Ääniä puistossa kirja on kuitenkin idealtaan aika mielenkiintoinen. Se kertoo neljän eri henkilön gorillan näkökulmasta tarinan puistossa käymisestä. Tarina alkaa kiukkuiselta ja pelokkaalta vaikuttavan äitigorillan näkökulmasta, jatkuen työttömän isägorillan tarinalla ja lopussa kerrotaan kahden toisiinsa tutustuneiden lasten tarinat. Aikuisten tarinoissa tuntuu korostuvan yksinäisyys ja jopa alakuloisuus. Lasten tarinoissa tulee mukavasti esille kuinka tutustua uuteen tyyppiin ja miten uuden tuttavan kanssa voi leikkiä, vaikka lapsi olisikin erilainen kuin itse on. Kirja on omalla tavallaan aika kiehtova, ja olisi kiva tietää miten lapsi sen kokee. Yritin vähän kysyäkin tätä esikoiselta, mutten oikein saanut vastausta.
Mielestäni on hyvä, etteivät lastenkirjat ole aina pelkkää hattaran syömistä ja kiikkumista, sillä kirjojen kautta lasten on turvallista tutustua myös asioihin, jotka ovat outoja, pelottavia ja tuntemattomia. 3/5.



Toisen kirjasarjavinkin sain Keltaisen talon perhe blogin tiliaalta. Siri Reuterstrandin kirjasarja kertoo Emppu-pojasta ja me luimme näistä kirjan Empun uusi ystävä. Hieman surumieliseksi kuvitetun Empun kansi ei suoranaisesti kutsunut minua luokseen. Tarinan alku on toteavan oloinen mutta, kun tarina pääsee alkulatteuksien jälkeen käyntiin, siihen
tulee huumoria ja mielenkiintoa. Tarinassa Emppu tapaa uuden pojan hiljaisessa puistossa mummonsa kanssa ja alun vastahangoittelun jälkeen, hän huomaakin puistokaverin olevan aika hauska juttu. Loppujen lopuksi kirjan kokonaisuus on minusta niin hyvä, että mieleeni tuli jopa legendaariset Louhin Tomppa kirjat (niihin kuitenkaan yltämättä) ja olemme lukeneet hauskaa Emppu-kirjaa useamman kerran. Taidanpa laittaa loput Emput varaukseen! 4/5.


Lasten keskuksen kirjat ovat usein varsin ajatuksella tehtyjä. Kirjoissa on yleensä jonkinlainen teema tunteisiin, elämän tapahtumiin, uskoon tai sosiaalisiin suhteisiin liittyen. Roul Krischanitzin kirjassa Ollaanko kavereita? kerrotaan myös kaverustumisesta, ja hieman Ääniä puistossa kirjan tapaan, myös tässä kirjassa valotettiin tarinan kautta lapselle, kuinka me kaikki näemme maailman omista näkökulmistamme. Tämä toisen näkökulman ymmärtäminen on taito, jonka lapsi oppii kehittyessään ja sitä ei siis ole vauvalla tai täysin vielä taaperollakaan. Tämä seikka (theory of mind, mielen teoria) on mielestäni varsin mielenkiintoinen asia ja tiedetään, että joihinkin ihmisten erityispiirteisiin kuuluu osana myös pulmat toisen näkökulman ymmärtämisestä. Ihan hauska kirja kauniilla, värikkäillä kuvituksella 3/5. Suosittelen Lasten keskuksen kirjoihin tutustumista!


"Kauhea suupaltti, Emppu ajattelee ja istuutuu keinuun. Eikö täällä saa olla hetkeäkään rauhassa?"

- Siri Reuterstrand: Empun uusi ystävä.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Pehmokirja kangaspaloista

Olen ollut viime päivät yllättävän stressaantunut. Tänään blogeja lukiessani tuntui, että lähes kaikkialla muuallakin on murheita, epäonnea ja huolta. Voihan!

Viime päivinä olen myös ajatellut, miten valtava tuki mieheni onkaan varsinkin tässä elämäntilanteessa pienten lasten kanssa. Siitä voin olla vain suuresti kiitollinen. Ja nauraa yhdessä Home Improvement sarjan kohdalle, jossa raskaana olevan naisen mies sanoo oikuttelevan vaimonsa käytöksestä pelikavereilleen, hieman anteeksi pyydelleen: "Raskaushormonit, tiedättehän, mutta nehän helpottavat heti synnytyksen jälkeen?". Samassa huoneessa olevat miehet pälyilevät toisiaan ja hieman köhien ja toisiaan hiljalleen kannustaen ja kuin yhteisestä päätöksestä vastaavat, että: "Ye-e-eah... Right!". Joskus on parempi, kun ei tiedä mitä nurkan takana on odottamassa!


Mutta esimerkkinä tuesta oli taas tämä ilta. Esikoinen veti mielenterveyteni rajatiloihin sairautensa jälkeisellä uskomattomalla ärtymyksellään (Onko muille tuttu tilanne? Sairauden jälkeen taannutaan uhmaikäiseksi ja mustasukkaiseksi mutta asteikolla: possessed). Ja mieheni peruu harrastuksensa ja sanoo, että ota omaa aikaa, ja vie lapset toiseen kerrokseen ja käskee tekemään jotain mukavaa. Niinpä ikuisuusprojektiksi manaamani pehmokirja valmistuikin tänään yhdellä ompelukoneelle istumisella. Jälki on kiireistä, mutta toteutin ideani, jonka periaattena oli olla luova alusta loppuun ilman mittanauhoja tai kaavoja. Kankaina käytin ex-shitterin uusia, nyt jo vanhoja, vaatteita ja lisäsin vanhoista jämäkangaspaloista jotain sinne tänne. Inspiraation sain aikoinaan kirjaan muun muassa blogista Sydämen asialla .

Saatte siis läjän kuvia. Näitä minun höperyyksiä, hassutuksia, sinnepäin ja silleen. Jospa nämä tuovat edes vähän hauskuutusta kunkin olotilaan! Kirja toi ainakin hymyä minulle ja perheelleni! Eipä luovuteta, eihän?!

Vink: jotkut nettikangaskaupat tarjoavat
ilmaiseksi kangaspaloja.


Räpellettävää.
Mikäs se...?
Se rapisee (leivinpaperia ja vanua sisällä).
Ensikertalaisen kiireistä applikointia.
Kankaat ovat erituntuisia.



"Tim: I didn't bug you during childbirth. 
Jill: No, but you bugged me during conception."

- Home Improvement

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pikkuisen pitempiä lastenkirjoja Babarista lähtien

Viime päivinä olen saanut toteuttaa kutsumustani isoilla alkukirjaimilla alueilla siivooja, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, mielenterveydenhoitaja (itselleni hahah), sirkustirehtööri, keittäjä ja kippaaja. Kippaaja? Tai kippari. Siis appsi oppi nousemaan seisalleen. Yksi ilta laskin, että kippasin appsia viiteenkymmentä kertaa sängyssään alas (kippasin aina, kun alkoi itkeskellä, pidin köllillään paikallaan, että rauhoittuisi yms)., sen jälkeen en jaksanut enää laskea! Kahdeksan kuun kehistysharppaus, here we are.

Mutta, vaikka oman kirjan luku on hieman yllämainituista syistä pätkissä, luimme tällä viikolla esikoisen kanssa kolme kivaa kirjaa, jotka ajattelin jakaa kanssanne.


Laurent De Brunhoffin Babarin matka maailman ympäri kirjassa tuttu Babarin perhe matkustaa lentokoneitse muun muassa Italian Roomassa ja Venetsiassa, Ranskan Pariisissa, Venäjällä ja Egyptissä. Jokaisesta paikasta on kuvitettuna yksi tunnetuimmista turistikohteista ja kerrotaan joku keskeinen tervehdys tai toivotus maassa käytetyllä kielellä. Esikoiseni on kiinnostunut "maantieteestä": mitä ovat planeetat ja mitä maapallolla oikein onkaan, joten tämä kirja oli mukava ja tarpeeksi informatiivinen tapa tutustua erilaisiin maihin ja kulttuureihin kolmivuotiaan kanssa. Mutta uskonpa, että kirja on oikein hyvä vielä vanhempanakin ja toimisi oikein mukavana matkakirjana ulkomaille matkustaville lapsille. Babar kirjat ovat mielestäni vähän ailahtelevia, välillä tarinat ovat kauniita satuja, välillä tarinat ovat kauempaa haettuja ja tämä kirja oli taas informatiivinen. Kuvitus on aika realistista, vaikka päähenkilöinä ovatkin norsut ihmisten sijaan. Pidän Babareista kyllä. Ja tämä kirja ansaitsee 4/5.


Mauri Kunnaksen Onnin parempi joululahja oli niin hyvä lukukokemus (useamman kerran), että otin jo toisen Kunnaksen kokeiluun. Ja, vaikka olen vähän skeptinen pelottavien asioiden tyrkyttämisessä tai käsittelyssä liian pienien lasten kanssa (siis sellaisten kuten sota) jos elämä ei niihin luonnollisesti ohjaa (kuten kuolema). Siltikin tartuin kirjastossa Kunnaksen Apua merirosvoja! kirjaan ja selailin millä tavalla asiaa tässä kirjassa käsiteltiin. Olen myös siitä kummajainen, etten ole koskaan aiemmin oikein ymmärtänyt lasten tuotteissa villitsevää pääkallokulttuuria mutta ehkä vasta nyt tajuan, että se nouseekin merirosvoleikeistä, eikä tarkoita ihan niin tummia ajatuksia kuin meillä aikuisten maailmassa! Oppia ikä kaikki, ja me aikuiset ajattelemme varmasti montaa asiaa aivan liian vaikeasti kun lapset ottavatkin ne ihan sillä omalla tasollaan.
Apua, merirosvo kirjassa oli lyhyitä tarinoita merirosvoista ja merirosvojen maailmasta. Mukavia olivat aarteiden piilotuksien kuvailut ja muutkin hauskat höpsöt merirosvot. Luurankojen bändikin oli sovitettu mukaan pelottavuudessaan hauskalla tavalla. Olemme pitäneet esikoisen kanssa kumpikin: 4/5.


Kolmas kirjamme, jonka halusin jakaa kanssanne oli Tuula Korolaisen ja Christel Rönns (kuvittaja) Kissa Killi ja Sottapytty (Tammi, 2009). Killi oli meille tuttu Kissa Killin kiukkupussista (2007). Sottapytty tarina kertoo kissaperheestä ja siivoamisesta. Eräänä päivänä kissaäiti hermostuu, kun siivous tuntuu varsin tyhjänpäiväiseltä (ja tässä kohtaa hihkaisin: ihan niin kuin minä!) ja marssii pihalle haravoimaan. Silloinpa Kissa Killi tapaakin Sottapytty kissan, joka on hänen peilikuvansa mutta, joka vain sotkee. Ja sotkun jälkeen Kissa Killi siivoaa ja siivoaa, ja huomaa miten ison työ äitikissa aina tekee. 4/5.
Kasvatusoppaissa puhutaan usein, että lapsen tulee antaa kohdata valintojensa seuraukset. Siis turvallisuus muistaen (ei voi sanoa, että juokse vaan auton alle ja silleen). Tämä kirja oli omalla tavallaan hyvä esimerkki siitä. Meillä toteutetaan tätä kasvatusharjoittelua tänään "En mene päiväunille ajoissa" tilanteella. Opettavaista!

Pahoittelen, en ehtinyt oikolukea tekstiä tällä kertaa sitäkään vähää mitä yleensä. Joku päiväuneton demoni lapsrakas aloitti juuri huutokuoron! Katsotaan tosiaan miten opettavaista tämä onkaan.

Mukavaa lauantaita kaikille ja hyvää (mielen)terveyttä!


"Mutta ei se vielä mitään."

- Kissa Killi ja Sottapytty

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lastenmusiikkia, maestro!

Esikoiseni vauvakirjana on ollut Hannele Huovin kirjoittama ja Kristiina Louhin kuvittaman Kun on oikein pieni ja siinä mukana tuli hyvä samanniminen Soili Perkiön sovittama cd. Tämän äänitteen myötä innostuinkin kuuntelemaan vauvani kanssa musiikkia ja huomasin, että usein musiikki rauhoitti häntä, koko ajan pitenevissä määrissä. "Soitan kelloa, painan nappia, tällä pysäkillä pois, liukuportaita metroon ja metrolla mummolaan..." Tämä biisi on vieläkin omassa mielessäni minun ja esikoisen "se oma biisi", sitä olemme laulaneet ja leikkineet monessa eri paikassa, mikä kuvastaa sitä, että laulu on koettu monen muunkin mielestä hyväksi lastenlauluksi.
Musiikissa on voimaa.

Epätarkka kuva on epätarkan bloggarin merkki.

Löytyipä varastomme kätköistä sitten joku toinenkin lastenlauluäänite, nimeltään eh-kä-pä "Lastenlauluja" ja perässä jokin numero. Kuvitus: tuntematon. Laulut kuulostivat tutuilta: Mikki Hiiri merihädässä ja Peppi Pitkätossu- laitetaanpa soimaan! Mutta auta armias, sisältö olikin melkoista itkuvirsityyppistä laulelmaa, jossa esiintyjinä olivat joko kulahtaneet lavatanssitähdet tai kansakoulujen lastenkuorot. Yritin pysyä iloisena ja laulaa tuttuja biisejä mukana mutta siinä vaiheessa, kun lapsikin alkoi itkeä, oikeutetusti, laitoin cd:n omaan pahvikanteensa, jonne se jäi.

Alkoi operaationi "hyvän lastenmusiikin metsästys". Samoihin aikoihin satuin käymään Hannele Huovin pitämässä lastenloruhetkessä (okei vauva oli mukana), jossa hänellä oli mukanaan Karvakorvan laulupurkki cd, josta hän soitti ja lauloi omista runoista tehtyjä kappaleitaan. Ja taas kuulosti hyvälle. "Koiria, koiria..."  Googlasin cd:n heti, tilasin sen ja myöhemmin myös laulujen sanat, sävelet ja pieniä leikkejä sisältävän kirjasen.
Huovin ja Perkiön laadukkaasti sävellettyä ja toteutettua musiikkia löysin myös levyltä Vauvan vaaka (+saatavilla laululeikkikirjanen). Myöhemmin tutustuimme kirjaston kautta Urpon ja Turpon lauluihin, joka ei kokonaisuutena saavuttanut vastaava iloa kuin aiemmin mainitut, mutta hyvä on sekin.

Täältä
Kuten olette ehkä huomanneet, minä tylsistyn jos en saa vaihtelua. Siispä tarvittiin lisää musiikkia! Esikoisen vielä kontatessa osallistuimme vauvatanssiin, jossa taidokas tanssinopettaja soitti lauluja, joita huomasin tavailevani vielä kotonakin " Loms loms loikitaan, ollaan niin kuin sammakoita, pompuloita, omenoita, pom pom pompitaan!" . Tai: "Juoksien ja juoksien ja sitten seis!".

Laulut olivat yhtä iloisia, oikeasti soitettuja (ei siis pelkillä panhuiluilla tai sähkouruilla vingutettua). Ja näin tutustuin Satu Sopasen musiikkiin ja lainasin kirjastosta heti niin Lystitunnin, Leikkitunnin, Taikapeiton (big band orkesterin kanssa!) kuin myöhemmin Soittorasiankin. Kaikki levyt ovat mahtavia ja vuosien soittoa kestäviä. Sopasen ja orkestereiden musiikki on sekä vanhoista että uusista lastenlauluista tehtyä. Näissä cd:ssä ei kopioida aikuisten popkappaleita, vaan lapsekas ilo, riemu, hyvä mieli ja huumori ovat ensisijainen lähtökohta. Lauluja on otettu myös eri puolilta maailmaa: mukana on usein välipaloina afrikkalaisia rytmejä tai vaikka irkkupillejä! Piristävää, sanon minä! Ja huomasinpa ilokseni, että Sopaselta on tullut nyt Laulupussi niminen cd, jossa on koottu Sopasen esittämiä lauluja. Levy näyttää sisältävän melkokimaran ikihittejä, joten suosittelen tutustumaan tämän lisäksi myös näihin yllämainittuihin, joissa on enemmän vanhempia lastenlauluja ja myös Sopasen omia lauluja.


Uusista, hyväksi kokemistamme, lastenlevyistä haluaisin vielä mainita (taas) Liisa Kallion ja Soili Perkiön Pikku Papun laulut, jonka mukana on kuvitettu runokirja runoista, joiden pohjalta laulut on tehty. Pikkukakkosesta tutulta Siinalta on tullut Siinan taikaradio cd, jossa on hauskasti omia uusia lauluja, joista osa on hyvin (huvittavankin) opettavaisia (mm. aikakäsitteet) mutta kaikki samalla iloisella tavalla esitettyjä- Sopasen (yli)pirteään malliin.

Uskonpa, ettei lastenmusiikin tekeminen ole sitä arvostetuinta puuhaa tässä maailmassa. Lastenmusiikissa yhdistellään usein myös aikuisten maailmaa, mikä ei ole henkilökohtaisesti minun juttuni (mutta toki se voi olla sinun juttusi). Itse en kuuntele radiosta populaarimusiikkikanavia, en välitä populaarihevistä (edes riitelevien dinojen laulamina), enkä koe omakseni hartaudella kuorolaulettuja itkuvirsiä. Niin, olet oikeassa, olen aika vaikea ihminen, ja helpommalla pääsisin, kun pitäisin helposti saatavilla olevista asioista. Mutta kun en. Ja silti olen löytänyt myös lastenmusiikkia, joka sopii meidän perheelle, tanssittaa meitä, ilahduttaa, laulattaa, tekee automatkamme paremmiksi, rauhoittaa, naurattaa ja tuottaa hyvää mieltä. Silloin sinäkin voit löytää itsellesi ja lapsellesi teidänlaistanne, mielekästä musiikkia.


Jostakin voi kuulostaa ikävältä, että valitsen soittimeeni levyn, josta nimenomaan ITSE pidän- itsekästä? En kuitenkaan koe sitä niin. Sillä uskonpa, että pienten lasten kanssa se aikuisen luoma malli, oma olo ja ilo ovat varmasti isossa osassa jaettua musiikin kuuntelua, ja innostaa lasta musiikin pariin- aivan kuten lukemisessakin! Kyllä nämä meidän lapsemme jo viimeistään teini-iässä oppivat valitsemaan oman mieleisen musiikkinsa soimaan, joka tietysti on siinä vaiheessa päinvastaista mieltymystä kuin vanhemmilla. Odotan siis innolla teinilastemme huoneista kantautuvaa smurffi/kantri/lavatanssimusiikkia... Kääk!

Millaista musiikkia teidän perheessänne kuunnellaan? Onko sinulla hyviä lastenmusiikkivinkkejä? Pitääkö sinusta lastenmusiikin olla laadukkaasti tuotettua vai onko pahvikantinen ihan riittävän hyvä?

Käykää yhdessä konserteissa, muskareissa ja pysähtykää vaikka katusoittajan ääreen :)! Livemusiikilla on omanlaisensa voimakkaampi vaikutus myös meihin aikuisiin, niin myös lapsiin (joskus myös pelottava, johon kannattaa varautua jopa korvakuulokkein, lempileluin...). Viime vuosina myös kaupunkien sinfoniaorkesterit ovat ottaneet ohjelmistoonsa lapsille suunnattua ohjelmaa klassisesta musiikista lähtien- suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä konsertteja! Taisin itse hurahtaa tällaisen lastensinfoniatapahtuman jälkeen ensi kertaa klassiseen musiikkiin.



"Minä näin kun kettu häntää heilutti,
minä näin kun kettu juuston piilotti!"

- vanha lastenlaulu

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vaadin laadukasta kulttuuria lapsille!

Kun kävin vuonna 2010 kirjamessuilla ensi kertaa niin, että kiinnostukseni kohdentuikin pääasiallisesti lastenkirjoihin, tajusin mikä bisnes lastenkirjoissa liikkuu. Kirjoja pursuaa ovista ja ikkunoista mutta kun tarkemmin katsoo, moni kirja on sisällöltään ja kuvitukseltaan suoraan sanottuna tusinatavaraa. Näitä yhden lukukerran kirjoja on hauska lainailla välillä kirjastosta, useammin ei edes sieltä, mutta kotiini en halua ostaa yhtäkään lastenkirjaa, joka tuntuu vähän siinä ohessa tehdyltä. Joitakin meillä kuitenkin on, joko omasta virhearviostani, käytettynä saatuna tai sitten lahjaksi tulleena.

Mielestäni lastenkulttuurin tulisi olla yhtä laadukasta kuin aikuisenkin. Olipa kyse sitten näytelmistä, tansseista, kirjoista tai musiikista. On varsin surullista, kun lapsille tuotetaan asioita, joihin ei selvästi ole tuhlattu yhtään ylimääräistä aikaa. Tällaiset tuotokset huomaa yleensä siitä, että jopa aikuinen, se jolla on pitempi keskittymiskyky, kyllästyy, ajattelee muuta ja tuntee jopa vastenmielisyyttä teoksen edessä. Nyt moni saattaa miettiä, että näinhän se usein on. Ei kai aikuinen voi koskaan viihtyä lapsille tarkoitetussa kulttuuritarjonnassa? Väitän, että voi! Laadukkaan teoksen tunnistaa siitä, että myös aikuinen ihastelee teosta eri aistein, lumoutuu, kiinnostuu, innostuu, huvittuu tai jopa nauraa huumorille ja jakaa teoksen lapsen kanssa mielellään. No jos nyt alat miettimään tarkemmin noita hetkiä voit muistaakin jonkun hyvän televisio-ohjelman (Pikku Kakkosesta ehkä?), elokuvan, musiikkiesityksen, cd:n tai vaikka runokirjan? Ja tiesitkö, että kun sinä viihdyt, todennäköisesti myös matkiapina lapsesi viihtyy paljon paremmin. Lapset ovat useissa asioissa yhtä peiliä!

Hannamari Ruokosen Eläinten kaupungissa sataa lunta
Tämän pienen paatoksen jälkeen kerron millaisia hyviä, laadukkaita kirjoja satuimme tällä viikolla lasten kanssa lukemaan. Löysin suureksi ilokseni Hannamari Ruohosen (WSOY, 2008) Eläinten kaupungissa sataa lunta kirjan kirjastosta. Yhdistin heti piirrokset Ambulanssipartiokirjoihin, joita olen täällä kovasti teille kehunut, ja jotka tulevat päätymään myös meidän kirjakaappiimme. Kirja on todella hauskasti tehty. Ensimmäisellä sivulla Ruohonen esittelee kirjan päähenkilöt ja luo tarinoille pohjan ja esittää kysymyksiä: "Mutta keksiikö pikku-Luka jotain mäenlaskuakin hauskempaa?". Ja mitä sitten tapahtuu, seuraavat sivut ovatkin pelkkiä kuvia, ilman tekstiä. Mutta millaisia kuvia! Kuvia, jotka houkuttelevat tuppisuisemmankin keksimään sanoja, lauseita ja tarinoita. Kirja on mahtava houkute sadutukseen kuvien kautta. Kuitenkin, yksi asia pitää minun sanoa. Jotkut kuvat ovat hieman omituisia ja eläinten ilmeet hieman pelottaviakin. En sano, etteikö lastenkirjoissa pitäisi käsitellä myös jännittäviä asioita ja pelkoja, vaan juurikin niiden kautta hyvin montaa kipeää asiaa on erinomaista käsitellä mutta kun kuulijana on parivuotias, joka selvästikin osaa jo keksiä mielikuvituksen avulla jännittäviä asioita, on jännittävien kuvien kirjojen lukuunsaaminen pienoisen suostuttelun takana aikuiselta. Mutta sitten, kun kirjaan tartutaan, voi siitä tulla lapsenkin lempikirja. No mutta kuitenkin, tämä joulun allakin oikein hyvin luettavissa oleva kirja oli ehdottomasti hyvä. Annan ensimmäistä kertaa arvosanan lastenkirjalle (miksen aiemmin?! olenko aliarvioinut lastenkultuuria?) 5/5.

Donaldson ha Scheffler: Sepe superliero
Julia Donaldson ja Axel Schefflerin (Mäkelä, 2012) kirjoja löytyy kirjastosta mielestäni useita, joista Gruffalo (Mörkyli?) lienee tunnetuin ja näistä on tehty nyt myös vauvojen paksusivuisia kirjoja (en tykännyt). Sepe Superliero oli hauska kirja. Tarina oli kerrottu runomuodossa, muttei sen helpoimmalla tavalla. Suomentaja oli mielestäni onnistunut tehtävässään hyvin (riimittely on suomennoksissa varmasti varsin vaikea alue, joutuuhan suomentaja runoilijan pestiin!). Superliero on mahtimato verraton, jolla on paljo ystäviä, mutta eräänä päivänä ilkeä Velholisko kaappaa taitavan madon omiin tarkoituksiinsa. Tällöin ystävät rientävät madon apuun. Tässäpä hyvä esimerkki kuinka lastenkuvakirja voi sisältää taitavan, kestävän sadun. 5/5.


Tracey Corderoyn ja Jane Chapmanin (Mäkelä, 2010) Pieni valkoinen pöllö kertoo tarinan yksin viihtyvästä pöllöstä, joka päättää lähteä pienelle tutkimusmatkalle. Hän tapaa joukon värikkäitä pöllöjä, jotka eivät aluksi pidä valkoisesta tulokaspöllöstä. Pieni valkoinen pöllö ei kuitenkaan välitä siitä, vaan jatkaa sinnikkäästi ja iloisesti tutustumistaan ja kertoo, että hänen sisällään on paljon värikkäitä ja loistavia tarinoita, joita hän voi kertoa. Näin pieni valkoinen pöllö saa värikkäistä pöllöistä ystäviä ja jopa ihailua itselleen. Ystäviä löydettyään Pieni valkea pöllö nukkuu kuitenkin yksin omalla oksallaan ja nauttii siitä. Kaunis (kirjallisesti ja kuvallisesti) kertomus ystävyydestä ja yksinäisyydestä, erilaisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja kaverustumisesta. 4/5.


Olen pitänyt (vastoin yleisiä oletuksiani) näistä uusista Riina Kaarlan ja Sami Kaarlan vauvojen muumikirjoista. Kuvat ovat olleet selkeitä ja saduttamiseen innostavia. Hahmot ovat tietenkin hieman liiankin tuttuja meille, muumimukikansalle. Appsin joululahjakirjaksi tilasinkin Täältä tulee Pikku Myy: Villit vieraat kirjan, joka on 22 sivuinen kirjoitetulla tarinalla oleva kuvakirja. Appsi ei vielä todellakaan jaksanut tarinaa kuunnella (esikoinen sanoo, että appsin kirjat ovat kaikki paukutuskirjoja, koska appsi on lukijana hyvin aktiivinen: paukuttaa, maistaa, puree, raapii...!!) ja tarinakin oli vähän jännittävä. Mutta samalla kirja on hyvin hellyyttävä, hauska ja helposti etenevä: "Minä olen pikku Myy, ja tämä on nyt minun rumpuni!". "Emme olisi jaksaneet heitä enää hetkeäkään, Muumimamma huokaisi.". Ja näin pikku Myy saapui muumitaloon. 4/5. (Appsi on kyllä yksi pikku Myy, oli jo sitä massussa. Ehkä siksikin pidän näistä kirjoista näin paljon...)


Tämän viikon iloisimman kirjalöydön tein alennuksista. Syli kirjasarjan Metsäneläimiä (Tammi, 2011), jonka tekijöinä ovat Eppu Nuotio ja Elina Aarnio ja kuvittajana Karoliina Pertamo. Runot ja kuvat ovat kovin ilahduttavia ja söpöjä. Lisäksi vauvakirjan sivujen alla on pieni tietoisku kustakin eläimestä, joka on ehkä pikkuisen huvittavakin, mutta ihan hauska lisä. Hirvirunossa on mielestäni pieni sävähdys Jukka Itkosta. Mutta tunnustettakoon, etten ole tutustunut kirjailijoiden muihin teoksiin (vaikka Eppu Nuotio on varsin tuttu nimi). 4/5.

Oletko sinä ollut laadukkaassa lastentapahtumassa tai kokenut muuta hyvää, innostavaa ja hauskaa lastenkulttuuria? Millaisia tapahtumia tai muita teoksia suosittelisit? Millainen on sinun mielestäsi hyvä lastenkirja?


"Hirvi on konsertissa
ja konsertissa kuunnellaan.
Lintu laulaa hirvelle,
laulaa kruunusta kuninkaan."

- Nuotio, Aarnio: Metsän eläimiä