sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kylläpä laulattaa! (Soiva laulukirja)

Viimeksi, kun kävin hermolomalla, eli kaupungilla ruumistani kaupasta toiseen raahaamassa ja virikkeitä etsimässä (kun neljä seinää on todistetusti tälle aikuiselle naisella liian vähän), törmäsin mielenkiintoiseen kirjauutuuteen. Soili Perkiö oli tehnyt uuden laulukirjan Soiva laulukirja (Tammi, 2013), jossa on villi idea: äänilintukirjoista tuttu äänentoisto mukana. Siis niin, että kirjasta löytyvät perinteisesti sanat ja nuotit Teresa Bastin kuvituksen lomasta ja nappeja painamalla saat pianolla (tai syntikalla?) soitetun säestyksen (Vilhelmiina Luokkanen) valitsemaasi lastenlauluun. Siis kirja, jossa on "karaoke". Musiikki kuuluu ja sinä laulat.



Kävikin niin onnellisesti, että sain tämän kirjan Tammelta omakseni (vaikka olin jo päättänyt ostaa sen appsille vuosikaslahjaksi). Kirja pääsi heti koekäyttöön ja olemmekin laulaneet kirjasta aika lailla kaikki 50 suomalaista lastenlaulua. Kirjan lauluja ovat muun muassa: Yksi pieni elefantti, Satu meni saunaan, Prinsessa Ruusunen, Mirri sairastaa, Saunavihdat (tämä on aina saanut minut liikuttumaan), Lumiukot, Metsämökki, A ram sam sam, Kolme varista, Hämä-hämähäkki, Körö-körö kirkkoon ja Tuu, tuu tupakkarulla.

Kirjassa on siis varsin tuttuja lastenlauluja mutta myös tuntemattomampia kansanlauluja ja uusia, mahdollisesti lasten päivähoidoista ja kerhoista tuttuja lauluja, kuten i-ki-i-ha-na Metrolla mummolaan (Hannele Huovin sanat), Oli synkeä yö (tämä on ihana laulaa!), Laiva, Väriarvoituksia ja Keväiset metsät.



Säestyksen tempo on rauhallinen, mikä tuntui aluksi näinkin vilkkaalle äipälle kummalta, ja sävel on matalahko. Kirjan alkusanoja lukiessani Perkiö kertoo sen tukevan laulun opettelua ja totta tosiaan uusia lauluja opetellessani sävelessä pysyy lähes heti mukana ja tempokin tuntuu juuri hyvältä lapsen kanssa laulaessa sopiva hitaalta (tosin toistaiseksi esikoinen on ollut hiljaa ja tanssinut ja elehtinyt mukanani, appsi on laulanut Pikku koira laulaa hau hau hau omilla haukkutavallaan), joka varmastikin on lapselle helppo seurata ja tukee laulamisen opettelun alkutaivalta.



Ihan oikeasti minä olen ihan täpinöissäni tästä kirjasta. Meillä on kaksi muutakin "uudempaa" laulukirjaa (ja jokunen kouluaikainen musiikkikirja), joista toinen on myös Perkiön ja Louhen kirja mutta tämä säestys, tässä on jotakin! Pysyn selvästi paremmin laulussa mukana niin temmossa kuin sävelissäkin ja on tosi ihanaa opetella uusia lauluja. Olemme niin fiiliksissä laulaneet näitä lauluja ja esikoinen on innoissaan, kun saa painaa play nappia ja valita itselle mieleisiä lauluja (joita tunnistaa jo kauniista kuvista). Odotan mielenkiinnolla laulaako esikoinen joku päivä ihan itte säestyksen mukana...

En rehellisesti keksi mitään huonoa tästä laulukirjasta, aivan upea keksintö, ja eipä ihme, kun tekijänä on musiikin monitaituri (btw Pikku Kakkosestakin tuttu) Soili Perkiö, kiitos! Uskonpa, että kirja on mainio lahja sekä kiva illanvietto"peli" jokaiselle lapsiperheelle 5/5.


"Keväiset metsät,
keväiset kukkaset,
keväiset vuoret,
aurinkorintehet
ihmisen laulamaan onnellisna saa:
bum-di-di-ai-di..."

-Keväiset metsät (kansanlaulu)

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Vauvojen ja taaperoiden Arvaa-kuvakirjoja (Slegers)

Sain Lasten Keskukselta kolme vauvojen kuvakirjaa. Minä pidän kamalasti vauvojen kuvakirjoista, ne on usein niin kauniita ja hellyyttäviä! Mutta kuvakirjoissakin löytyy paljon erilaisia kirjoja ja olikin ihana huomata, että nämä Liesbet Slegersin Arvaa kuka olen? Arvaa mikä eläin- Missä se asuu? ja Arvaa missä olen? olivatkin ajatuksella tehtyjä.



Kirjan takakannessa kerrotaan, että Arvaa-kirjat ovat kasvatusalan ammattilaisten ja kuvittajan yhteistyön tulos. Kirjoissa on joko reikä, josta näkee seuraavaa aukeamaan (kirjassa Arvaa mikä eläin- Missä se asuu?) tai sitten iso sivun kokoinen läppä, joka avaa ison aukeaman ja ratkaisee Arvaa-arvoituksen. Olen nähnyt näitä kirjoja kirjastossa ja meillä on tainnut olla lainassakin Arvaa kuka olen? kirja kertaalleen. Sivut eivät kuitenkaan ole paksuja pahvisivuja, joka on vähän epäilyttänyt minua, koska vauvakirjojen pitää kestää kovaa kulutusta, varsinkin jos omistaa appsin kaltaisen pikkumyylukijan, joka natustaa, paukuttaa, repii ja vaikka sun mitä! Eli minulla on vähän huoli kestävätkö nämä kirjat vauvojen itsenäistä lukemista, toisaalta asia on suhtautumiskysymys, voihan kirjoja pitää vain yhdessä luettavina kirjoina ja vaalia, kuten lainakirjoja vaalitaan.



Appsilla on ollut vaihe "enpä jaksa kuunnella kirjojasi sylissäsi, mieluummin liikun", joten nyt pitää tunnustaa, etteivät nämäkään kirjat ole oikein uponneet appsille parilla kokeilulla. Mutta niin eivät myöskään vanhat hitit (jotka ovat nyt Kaarlojen muumikirjat ja Kukkuu kirjat). Luin kuitenkin nämä "Nämähän on vauvakirjoja!"-esikoiselleni ja häntä kyllä hymyilytti alusta loppuun saakka. Kuvat ovat nimittäin tosi selvät, värikkäät ja hyvin rajattuja, joten ne on helppo hahmottaa. Hahmot hymyilevät sivulta toiselle. Teksti on yksinkertaista, opettavaista ja toistavaa "Minulla on nokka ja hassut varpaan. Kuka minä olen?" "Kot kot minä olen kana. Pidän hyvää huolta tipuistani.", joka on usein vauvoista ja lapsista yleensä mukava juttu. Ehkä jos tekstit olisivat vielä enemmän runollisemmassa, sointuvassa muodossa, olisi se vielä parempi.



Kun mietin kirjojen arvosanaa (kirjat ovat sinänsä tasaisesti yhtä hyviä), päädyin 3/5. Mietin, miksei kokonaispistemääräni nouse isommaksi, vaikka kirjat ovat oikeasti laadukkaita ja hyviä vauvakirjoja? Luulen, että olisin toivonut pikkuisen enemmän huumoria kirjan sivuille. Mietin, että kun tämä arki on usein käskemistä ja naputtamista, niin lukuhetkissä minä toivon usein, että kaikille tulee hyvä mieli ja sopiva määrä silmäkulmassa pilkehtivää huumoria on mielestäni oiva lisä, myös vauvakirjoissa, ja ainakin minulla huumori on hyvin usein tärkeä syy, miksi kirja valitaan hyllystä uudestaan ja uudestaan. Näistä kirjoista tuli mieleeni Leslien Patricellin kirjat (ovat muuten myös Lasten Keskuksen kirjoja), kuten Kylvyssä ja Potalla. Kirjat  ovat kuvitukseltaan varsin samanlaisia mutta nakuna pinkova pikkuveijari kirjojen sivuilla tekee sen pienen ilahduttavan huumorin, joka koskettaa varmasti meitä kaikkia vanhempia, ja jota olisin näihinkin (ehkä vähän liiankin mietittyihin?) Arvaa kirjoihin toivonut!

Ajattelin antaa uhkarohkeasti yhden Arvaa-kirjoista appsille itsenäiseen lukuun, laitan vaikka myöhemmin tähän tekstiini kommenttiboksiin miten kävi. Onko teillä kokemusta Arvaa-kuvakirjoista ja pidättekö niistä?


"Minulla on iso kauha
ja kattila.
Missä minä olen?
Olen keittiössä. 
Isä tekee ruokaa
ja minä rummutan."

- Lisbet Slegers: Arvaa missä olen?

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäismarttailua

Marttakirjoista ja metsän sotkemisesta puheen ollen! Olenhan lähes martta siis itsekin ja varsin näsäviisas sellainen. Siispä laitan teille kännyköistänne blogeja lukeville pääsiäislomalaisille pläjän pääsiäiskuvia ja valistan teitä mälläämään juhlanakin kohtuudella.



Nimittäin me luimme juuri esikoisen kanssa WALL-E kirjan (taisi tulla äitiyspakkauksen mukana aikoinaan?!), jossa robotti WALL-E koettaa siivota roskaan täyttynyttä maapalloa. Tarina on leffanakin tosi symppis ja haluankin kertoa teille pienen muistelon. Sillä olen nähnyt tuon leffan elokuvateatterissa, vuosi oli x, pääsiäinen, ja me olimme kaksin Lontoossa, lapset olivat vasta tuike pääsiäismunan kuoressa. Kirjan myötä lensin välittömästi tuolle Lontoon reissullemme: kävely aamuaurinkoisella jokisuistolla jokilaivoja ja hölkkääviä lontoolaisia ihmetellen, rentoja lounaita pubeissa, museoita-ah-lontoon museoita!, pimeneviä iltoja Thamesin rannalla valopallojen katveessa... Tarvitseeko jatkaa?


Mutta asiaan. Kulutus. Emme varmaan halua, että maapallostamme tulee moinen jätekasa? Tämä asia on ainakin minulla mielessäni viikottain, kun kannan päivittäin roskapusseja roskikseen. Yritän opettaa lastani syömään leivänkuoret, juomaan maidon loppuun ja ottamaan vielä kolme lusikallista. Sillä lapseltani jää säälittävän paljon ruokaa yli, vaikka laitan esille minimaalisia annoksia. Kerron, että jätevuoret kasvavat "Ja kukat ei enää voi kukkia!", jatkaa esikoiseni mutta silti, ruokajätettä tulee lapsilta ikävän paljon. Tunnen siitä syyllisyyttä, sillä minulle on pienestä pitäen opetettu ruuanarvo ja se, ettei ruokaa heitetä pois. Yritän käyttää aina kaikki leivät ja muut ruoka-aineet tunnollisesti pois, mutta silti joka vuosi kärrään itsekin pilaantuneita marjoja tai punajuuria roskikseen. Syö lautanen loppuun on fraasi, jolla on varsin ikävä konnotaatio meille, joille se tarkoitti lähes itku kurkussa kumiperunoiden ja hammaslihojen syömistä koulun ruokalassa. Sitä en lapsilleni opeta, että pitäisi syödä pakolla. Kohtuu tässäkin. Kiinnostaisikin kuulla, kuinka muut pärjäävät ruokakasojensa kanssa, nyt kun ruokaa on yllin kyllin ja nälkävuosista ei ole muistoakaan?

Kim-peli: katso tavaroita hetki.

Mikä puuttuu?

Entä nyt? Ethän huijannut! Lapset rakastavat tätä peliä.

Pääsiäiseen kuuluvat nuo ylihintaiset makeiset alias turhaketavarapallerot, eli suklaamunat. Ja kyllä, meillä on jääkaapissa neljä ylihintaista materiapalloa äidin ja esikoisen herkkuhetkiä odottamassa. Mutta niistä tavaroista, eipä heitetä niitä tänä(kään) vuonna roskiin! Sillä seuraa pääsiäisen virallinen bleuemarttavinkki: pääsiäisen pikkutavaroista (ja muusta pikkukrääsästä, kuten simpukasta, vanhasta rahasta, irronneesta heijastimesta) saa oivan vanhan kunnon Kim-pelin!

Kim-peli on muistipeli, jossa pöydälle laitetaan valitsema määrä tavaroita (alle kolmevuotiaalla voi aloittaa vaikka kolmesta tavarasta!), tavarat nimetään ääneen ja sitten toinen/toiset pelaajista sulkee silmänsä ja toinen ottaa salaa yhden tavaroista pois. Pelaajan tulee arvata mikä tavara on lähtenyt. Peliä voi vaikeuttaa sekoittamalla (esim kouluikäiselle) tavaroiden järjestystä samalla, kun ottaa yhden pois (ja tietysti tavaroita lisäämällä). Ei muuten ole ihan helppo peli aikuisellekaan!


Kaikesta paatoksesta huolimatta, oikein mukavaa lomaviikonloppua kaikille! Syödään, pelataan, seurustellaan ja luetaan!
Kirjapostaukset polttavat näppejäni, joten en usko hiljentyväni loma-aikanakaan...


"Tämä lahko, jonka uskomuksen mukaan ihminen on alkujaan muna..."

- Studio Julmahuvi: Pashaistit

Mimmikoto-kirjat hämmentävät

Sain yllätyspostina Lasten Keskukselta kirjoja, joista Tule hyvä kakku! Mimmit askartelevat ja kokkaavat (Lasten Keskus, 2012) kiinnitti ensimmäisenä huomioni. Hmm tämähän voisi olla marttaa. Mimmeillä viitattiin ilmeisesti opuksen tekijöihin, joita ovat Lerche, Luukkanen ja Kellomäki.


Kun aloin selata mimmien kirjaa, ja nyt en valehtele, suuni aukesi hämmästyksestä kerta toisensa jälkeen. Ja aina vaan isommaksi. Kirja lupaa nimellään askartelua ja kokkausta, mikä sinänsä on jo erikoinen yhdistelmä mutta sisältää paljon muutakin. Kirjasta löytyi ruokaohjeita, koruohjeita, leikkiohjeita, eri kulttuurien juttuja (siis ruuasta soittimiin!), kalaoppia (?!), lisää herkkuja (kuten mehujää), lanttukukon ohjeen, marjaohjeita, heijastinaskartelun, naamariohjeen, kylpysuolalahjaidean (tämä oli hyvä), nakkipiilo-ohjeen ( ), karkkiohjeita ja Mimmien kuumakylmäkakku ohjeen. Tämä kirja oli kuumakylmäkirja. Täynnä kaikkea, eikä loppujen lopuksi paljon mitään.

Kirjassa on minun mielestäni kerrottu paljon asioita ja ohjeita, joiden toivoisi kulkevan perusarjessa: päiväkodeissa, kotona ja kouluissa. Tämä on vähän ikävästi sanottu, mutta lukijani toivoivat minun puhuvan totta näissä arvioissani!, kirja oli vähän niinkuin uusavuttomien sekamelskaopus, joka opettaa marttailua mutta on niin sekava, ettei akateemisempikaan pysy aina perässä.


Kirjan Meri Mortin fantasiamainen, täydehkö kuvitus sekoittaa mielestäni kirjaa hieman entisestään. Kuvissa näkyy kyllä sellainen prinsessamainen kauneus, ja yksittäin kuvat ovat hyviä. Omasta mielestäni askarteluihin ja kokkailuihin ohjaavat enemmän realistiset kuvat, mielellään valokuvat. Kuvitus on lapsenomaista, joten mieleeni tulee, että kuvat olisivat tarkoitettu ensisijaisesti lapsilukijalle- koululaiselle? Tämä hämmentää minua hieman entisestään. Kenelle kirja on suunnattu?

Omalla tavallaan kirja on hauska idea, monipuolinen ja tällaisia toisaalta haluaisin lukeakin. Tämähän oli kuin blogini, yhtä sekamelskaa! Mutta kuitenkin punainen lanka tuntui olevan kokonaisuudessaan hyvin hukassa. Ohjeissa olisin toivonut olevan jotain uutta kivaa lisävariaatiota, joka piristäisi perusarjen toimia, inspiroisi uusiin kokeiluihin. Askartelu- ja kokkikirjat ovat mielestäni muutenkin hyvin vaikea kirjalaji, sillä moni tällainen tarjoaa hyvin valmiiksi purtuja malleja, joita ei ehkä tule tehtyä kuin kerran. Tässä kirjassa tavanomaisuus oli hyvä vastapaino sinänsä. En kuitenkaan ostaisi tätä kirjaa itselleni, sillä minulla on jo pari askartelukirjaa kaapissani, joita en lähes koskaan avaa ja tämä olisi minulle valitettavasti vain yksi niistä. Tai siis on. 2/5.

Mutta minä ihan kihelmöin siitä, kun sain tällaisia kirjoja, joita en ehkä itse olisi kirjastosta valinnut- ihanan haastavaa ja piristävää väsyneille kotiaivoilleni! Ihan kuin olisi lukupiirissä, jossa "joutuu" tutustumaan erilaisiin kirjoihin. Eli sillä tavalla yllätyskirjat olivat ihan kiva Yllätys tähän alkuun, vaikka pitkälti muuten kustantamoilta saatujen kirjojen esittely tulee täällä olemaankin kirjoista, joita olen itse valinnut ja pyytänyt (Sillä en halua tavaraa vain tavaran takia, vaan laatua.).

Hetkonen pinostahan löytyy toinenkin Mimmikoto-kirja!



Ja taas yllätyn, tämä kirja onkin satu: Mimmit ja ketunpoikanen (Lasten Keskus, 2013, kirjoittajana Lerche, kuvittajana Mort). Hieman kansansatumainen tarina lapsista, jotka menevät metsään, joka on sotkettu. Lapset auttavat metsää ja loukkaantunutta kettua. Palkkioksi vanha puu antaa taian, jolla lapset voivat muuntua ketuiksi ja juoksennella kettujen lailla pitkin metsää. Metsässä lapset joutuvat maahisten pesäkoloon. Maahiset ovatkin aika hauskoja, he nimittäin puhuvat savvoo tai jottoo, joka asettaa haastetta lukijan kielenkannoille ja pistää hymmyilemmää. Mutta tiedättekö, tässä sadussa Mort'n kuvitus taas pääsee oikeaan paikkaansa ja on hauska, mielenkiintoinen ja yksityiskohtainen. Ja satukin on oikein mainio opetuksineen kaikkineen ja innostaa varmasti lapsia mielikuvituksellisiin leikkeihin- mikä on mielestäni erittäin hyvä piirre lastenkirjoissa. Sadut, ajattelevaiset sadut, näistä minä tykkään. Hyvvee ja tätä puolta lissee. 3/5.

Onko kukaan lukijoita tutustunut Mimmikoto-kirjoihin? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia kirjoista!


JK. Jälkeenpäin luin Lasten Keskuksen lisälappusesta, että Mimmikoto on maksukanavalla pyörivä lastenohjelma, kirjoista on noussut kansainvälistäkin kiinnostusta ja että Mimmikoto-idea pohjautuu osin kansanperinteisiin (tämähän on kiva juttu!). En yleensäkään tee mitään tutkivaa journalismia, näihinkään ilmaiseksi tulleisiin kirjoihin, vaan luen ne niin kuin me perheet lastenkirjoja luemme, ilman sen kummempia ennakkotietoja: olo lokoisaksi, lapsonen viekkuun ja annetaan sadulle siivet (jotka joskus kantavat, joskus ei)!


"Mittee työ tiälä tiettä? suurin maahisista kysyy.
Uottako työ sortana meijjän katon? Minkä tahin työ silleennii?"

- Lerche, Mort: Mimmit ja ketunpoikanen

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hulda ja Jalmari, uudet kirjakaiffarit!

Kirjastohyllyt yllättivät minut jälleen kerran, kun löysin Markus Majaluoman lastenkirjat. En ollutkaan aiemmin tutustunut hänen kirjoihinsa mutta hänen kuvituksensa toi mieleeni Janoschin kuvitukset, joista pidin lapseni tosi paljon, joten nappasin heti kaikki kolme hyllystä löytynyttä kirjaa.
Sirkus saapuu kirjastoon
Kuva täältä
Sirkus saapuu kirjastoon (Avain, 2011) kirjassa kirjastoon tulee tuuraamaan harjoittelijatyyppi, joka saa erikoisia asiakkaita. Asiakkaat pyytävät erilaisia kirjoja omiin tarpeisiinsa, mutta koska kirjoja on niin valtavasti, antaa harjoittelija jonkun käteensä sattuvan kirjan ja kumma kyllä jokainen löytynyt kirja sopii asiakkaan tarpeeseen täydellisesti. 4,5/5. (alla olevat kuvat ovat tästä kirjasta)

Näihin kuviin kuuluvat hauskat tekstit,
kannattaa lukea!


Ensimmäinen lukemamme Jalmari ja Hulda kirja oli Hulda kulta, maailma on avara (WSOY, 2011), jossa perhekaksikko lähtee ulkomaanmatkalle. Tämä kirja kuuluu kirjasarjaan, jossa (ymmärtääkseni) yksinhuoltaja isä seikkailee tyttärensä kanssa. Kirja on tehty samalla tavalla kuin Sirkus saapuu kirjastoon, eli yhdellä sivulla on kuva ja toisella sivulla lyhyt tekstinpätkä, jonka alla on vielä tarinaan liittyvä pikkukuva. Kirjojen kohdejoukko hieman hämää minua, koska kuvat ovat eläviä ja yksityiskohtaisia, jotka kiinnostavat uskoakseni leikki-ikäisiä katselijoita mutta päähenkilö Hulda on tuttisuinen soseita syövä "vauva". Eli ostaessani ensimmäisen Majaluomani Suu auki Hulda, pottusammakko tulee! (WSOY, 2008) ostokseni sopii sisällöltään vauvani elämään mutta on ulkomuodoltaan ja huumoriltaan esikoiselleni kolahtavaa materiaalia. Kolmivuotias poikani onkin ihastunut näihin kirjoihin ja nauraa ihan ääneen ja pyytää lukemaan Jalmari-kirjaa uudestaan. Ehkä kirjat antavat hyvän keinon nauraa pikkusiskolleen ja arkisille tilanteille mitä hänen kanssaan kotona sattuu. Silleen "Voi noita vauvoja!" -tyyliin. Huldan matkatarina ansaitsee 4/5 ja potturobottitarina täydet 5/5. Suosittelen tutustumaan!

Suu auki, Hulda, Pottusammakko tulee!
Täältä
Kolmas lainaamani Majaluoman kirja on Isä, ostetaan kesämökki! (WSOY, 2009), joka takakannen mukaan kuuluu Isä-sarjaan, eli tässäkin kirjassa painotetaan isän roolia vanhempana, mikä on minusta varsin tervetullutta! Kirja on edellä mainittuja paljon pitempi tekstinen, emmekä ole ehtinyt sitä vielä lukea (joten en voi antaa arviota sen kummemmin). Mutta onpas mukavaa, että isikirjojakin löytyy ja varsin mukavaa, että taas löytyi mahtava huumorilla varustettu arkikirjasarja, joka ilahduttaa sekä tekstillään että kuvituksellaan, ja kestää lukemista kuin Tomppa-kirjat konsanaan! Jei, that makes me happy!

Oletteko te tutustuneet Majaluoman kirjoihin ja mitä pidätte?

pst. pahoittelen kuvien vähyyttä. kuvasysteemi ei toiminut tänään, grr.
pstpst. tällä hetkellä kaksi kirjakustantamoa on luvannut lähettää minulle (ilmeisesti pyytämiäni, tiettyjä) kirjoja blogiini arvioitavaksi, that makes me happy too! luvassa siis lisää ajankohtaisia uusia kirjoja!
psssssst. olin saanut ensimmäisen kirjailijalta tulleen kommentin Vauvojen ensikirjat top5 tekstiini, that really makes me happy!!!


"HURRAA! HURRAA!
Hulda söi pottumuussia koko lusikallisen!
Hulda saa siitä hyvästä ruokailudiplomin."

- Markus Majaluoma: Suu auki Hulda, pottusammakko tulee!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Alice's Adventures in Wonderland (1800-luvun lukuhaaste)

Kaikki tuntevat sadun Liisan seikkailut ihmemaassa. Tämä tarina on todellakin niin vanha, että Lewis Carroll'n kirja on julkaistu 1865. Ja mitä minä totesin, kun olin lukenut kirjan alkuperäiskielellään englanniksi loppuun saakka? Tämä kirja on kaikkien Monty Pythonien ja brittikomedioiden oppitunti numero yksi.


Tarinassa Liisa seikkailee unisessa satumaailmassaan, pienentyen ja isontuen, ja hyvin erikoisia ja sangen hauskoja eläinhahmoja tavaten. Kaikki tuntuu olevan hullunkurin: "Dear, dear, how queer everything is today!" (Liisa) ja välillä lähes päättömästi: "Off with his head!" (Kuningatar)! Tarina on pullollaan ikimuistoisia ja -ihastuttavia kohtauksia, ja varmaan jokainen kappale on useammalle tuttu: Kaalimadon neuvo, Porsas ja pippuri (jossa vauva muuttuu possuksi), Hullu teeseura ja Valekilpikonnan tarina (joidenkin elämäntehtävänä on todellakin valittaminen!). Eläinhahmoissa vilisee ihmiskuntamme kirjo erilaisine piirteinemme: äkkipikaisuus, ärtyneisyys, innostuneisuus, hajamielisyys, ääliömäisyys, hulluus, sovittelevaisuus, neuroottisuus ja niin edelleen. Tarinoiden tilanteet voidaan nähdä arkimaailmamme, kuten avunpyyntö ja -anto, erilaiset perheet ja yleisesti elämän tilanteiden hallitsemattomuus. Ja kaikki ironisella ja lopulta ylitseampuvan hassulla tavalla.


Kirja on useammalle lastenkirja, ja totta tosiaan se on hauska satu lapsille kerrottavaksi. Uskoisinpa, että siinä esikouluikäisenä tämän sadun hassuus iskee lapsiin kuin pissikakkajutut. Tarina ikään kuin vaatii kuulijaltaan sen ymmärryksen miten asiat oikein olisivat, että hassuus on ymmärrettävissä. Tarinassa on myös hieman jänniä kohtia, no kuningattaren päiden pudotusinnosta puhumattakaan, mutta sangen lämpimällä tavalla. Lukemassani kirjassa, sekä vasta ostamassani suomennetussa opuksessa (suomentajat: Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner- suomennos on todella vaatinut taitoa ja luovia ratkaisuja, koska tarina pohjautuu kielelliseen leikittelyyn ja vielä vanhassa kielimuodossa) on alkuperäiskuvitus, joka lienee hyvin tyypillistä 1800-luvun kirjakuvitusta. Kuvitus saattaa tuntua nykyajan lastenkirjojen "hattarakuvitusten" rinnalla jopa raa'alta kaikkine suorasukaisine ilmeineen. Kuvitus on silti ihailtavaa ja kyllä pitää sanoa, että tämä kirja avasi silmäni, miten voimakkaasti kirjakuvitus vaikuttaa lastenkirjallisuudessa, ja on tehnyt näin jo kautta aikojen. Siksipä itsekin kiinnitän kirjaesittelyissäni usein paljon huomiota myös kuvitukseen. Ja voin hyvin tunnustaa, että minulle kirjankansi on niin tärkeä, että tilanteessa jossa etsin sattumanvaraisia uusia kirjoja, kannella saattaa olla erittäin vahva merkitys. Tähän on mielestäni aikuistenkirjoissakin alettu ehkä kiinnittämään paremmin viime vuosina huomiota, vai lieneekö tämä vain omaa mielikuvitustani.



Niin mielikuvitus. Tämä kirja on sitä täynnä. Se kannustaa kuvittelemaan, haaveilemaan ja olemaan lapsi ja kaikki ovet avoinna. Liisan siskon sanoin: "...and how she would feel with all their simple sorrows, and find a pleasure in all their simple joys, remembering her own child-life, and happy summer days." Ja sama löytyy alta suomennettuna.
Kirja huutaa viisi pistettä 5/5, koska en löydä siitä oikeastaan yhtään virhettä.

Hauska ja onnistuut filmaus Hallmark entertainmentilta (1999).

Onko kirja teille tuttu? Tai muistatko sadun esimerkiksi Disney versiona? Minulla on vahva muistikuva, että olen omistanut pienenä tämän tarinan disneyn sarjakuvalehtenä ja vaalin sitä kuin aarretta, vaikken osannut sitä lukea. Kuvat tuosta lehdestä ovat voimakkaasti muistissani ja olisi hauska nähdä ne uudestaan!


"Ja kun hän muistelisi omaa lapsuuttaan ja sen onnellisia kesäpäiviä hän isonakin ymmärtäisi pienten kuulijoittensa lapsekkaita ja silti todellisia iloja ja suruja.".

- Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hauska uusi lastentietokirja ja toukka klassikkolainen

Kohta on taas aika uusia kirjastolainamme mutta pari kivaa kirjaa on vielä teillekin esittelemättä. Joka lainauskerrasta jää kyllä useampikin kiva kirja teille kertomatta ja esimerkiksi Tammen kultaisia en ehdi tänne päivitellä ollenkaan, koska ne ovat useimmiten oikein hyviä ja niitä on miljoona. Tällä kertaa lainasimme Nille Nallen kalaretken ja Nikke Nokkaeläimen.


Aiemman lastenkirjapostaukseni kommenteissa nousi hyvä pohdinta fantasiasatujen ja arkisatujen eroista ja tarpeesta. Kuten huomaatte meillä lainaillaan kumpiakin, koska uskon, että suoremmin opettavaiset sadut kuin puhtaammat fantasiasadut ovat yhtä tärkeitä lapsille kuin meille aikuisillekin erilainen kirjallisuus tarpeemme mukaan. Lapset saavat varmasti paljon erilaisia kokemuksia olipa kyseessä Kolme karhua tai Emppu rakastaa koiria. Kumpikin voi olla omalla tavallaan opettavainen, kannustava ja mikä tärkeintä- hyvää mieltä tuova. Itse ainakin hankkiudun koko ajan erilaisten kirjojen ääreen, erilaisilla sisällöillä, ja välillä sieluni huutaa niiden tuttujen ja turvallisten lohtukirjailijoitteni pariin, kuten Carol Shields.



Lasten tietokirjallisuus tulee useammassa perheessä tutuksi viimeistään siellä eskari-ikäisenä (?). Meillä esikoinen on ollut pitkään kiinnostunut autoista, junista ja sen semmoisista (mitkä sanoo ääntä ja liikkuu) ja jossakin vaiheessa tajusin paksujen pahvikirjojen lisäksi katsella myös tekstillisempiä tietokirjoja. Sittemmin joku tietokirja on ostettu kotiinkin: avaruudesta, eläimistä, ajoneuvoista ja elämästä yleensä. Kaikki tietokirjat eivät ole kuitenkaan aina hyviä. Joissakin autokuvakirjoissa näkee jopa samojen kuvien toistoa, mikä tunnustaa jo lähes petkutukselta.



Kirjastosta saimme tutustua hauskaan läppäkirjamaiseen  tietokirjaan, jossa on mielenkiintoisia kysymyksiä elämästä yleensä (ihmisistä, eläimistä, koneista, historiasta...) ja vastaukset löytyvät luukun takaa. Kirjan Kysy ja kurkista! tenavien tietopankki (Tammi, 2013) kuvitus on myös kaunista, yksityiskohtaista ja mielestäni harkitun oloista. Kysymykset ja vastauksetkin tyydyttävät skeptistä äitilukijaa, kuten myös itse päähenkilöä, eli esikoista, joka on tietenkin pienenä kolmivuotiaana maailmantutkimusmatkailijana oikein loistavasti tämän kirjan kohderyhmää.
4/5.


Luimme tänään toiseksi päikkäkirjaksi tavanomaisemmalta vaikuttavan Liian kuuma kaveri (Smallman, Kustannus-Mäkelä, 2010), jossa kylmissään oleva perhe saa kotiinsa kummallisen lämpimän munan, jonka sisältä kuoriutuu lohikäärme. Tarinan juoni kuulostaa tutulle (viittaan Perin erikoiseen munaan ynnä muihin vastaaviin). Tarina on ihan hauska ja lämminhenkinen. 3/5.


Kolmanneksi päikkärikirjaksi luimme toisen tai kolmannen kerran lainauksessamme olleen klassikkomainetta niittävän Eric Carlen Pikku toukka paksulaisen. Kirja uppoaa kolmivuotiaaseemme kuin veitsi voihin ja ilo ja into on taattu. 4/5. Löytynee ehkä aika monen kirjahyllystä mutta ei vielä meidän!

Viikonloppuna löysin myös elämäni ensimmäiset "prinsessakirjaostokseni", jotka hankin kuulkaas pitkälti meidän sukupuolitasa-arvo keskustelujemme innoittamana. Palatte innosta nähdä ne?
Viime viikolla nappasin myös kuvia porkkanapäivästäni, tein ruokia porkkanasta- tietysti kiinnostaa? Ruokamartat ovat jo kynä kuumana odottomassa uusia reseptejä? Otsikoksi on muovautunut aivoissani Porkkanoita arkeen.
Viikonlopulta oli myös hyvä kasa kuvia pienistä kivoista rentouttavista asioista mutta niin... Katsotaan ehdinkö ja inspiroidunko postailemaan. Onko vaivan väärti, mitäpä sanotte?
Vai olisiko aika tehdä pääsiäispäivitys: täältä irtoaisi jo nimittäin pääsiäisaskarteluideoita, rahkaisen rusinapiirakan ohje sekä maailman paras lasten pääsiäiskirja!

Enivei, aurinkoista ja lukurikasta arkiviikkoa! Käykää ulkona tekemässä jotain kivaa ja hikistä! Ja sitten äkkiä viltin alle lukemaan!


"Kuu paistaa puun lehdelle, 
johon on kiinnittynyt pieni muna. 
Auringon noustessa siitä putkahtaa nälkäinen toukka. 
Joka syö ja syö ja syö ja..."

- Eric Carle: Pikku toukka paksulainen

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Rönnsin ihastuttavia lastenkirjoja ja pari muuta

Emme olekaan aiemmin lukeneet Christel Rönnsin kirjoja, joka lienee viime vuoden Finlandia Junior palkittuna tunnettu nimi monellekin. Palkittu kirja on nimeltään Det vidunderliga ägget, suomennettuna Perin erikoinen muna. Kirja kertoo perheestä, joka löytää rannalta munan, josta kuoriutuu perin erikoinen eläin. Eläin, jota ei kukaa tunnista. Eläin, joka kasvaa ja kasvaa, kunnes lopulta tuo perheenjäseneksi muodostunut Koi-Koi lähtee pesästään maailmalle. Tarina on hassusti arkea ja fantasiaa yhdistelevä. Mieleen tulevat kaukaisesti Alf tulee taloon ja Paddington, koska idea hassusta asukista on sama. Kirjassa on vivahde huumoria, vaikka yleissävy on ehkä hieman vakavahkokin. Menetyksen kautta kirja käsittelee myös surun tunnetta. Kirja tuntuu itsestäni moniulotteiselta ja juuri sellaiselta monta lukukertaa kestävältä, jossa ehkä joka kerta keksii juonesta tai kuvista jotain uutta kivaa. Olemme lukeneet kirjan nyt kolme kertaa. Pidän itse ehkä hieman selkeärajaisimmista kuvituksista ja Rönnsin huoleton sarjakuvamaisuus ei ole ehkä lempparini, mutta ei huonokaan. Pisteitä annan 4,5/5. Suosittelen lainausta tai jopa ostoa!



Sattumalta samalla lainauskerralla mukaamme tarttui myös selvästi helpommin minua ihastuttava Rönnsin kirja. Tämän kirjan nimi oli Tarina liehupartaisesta pikku sedästä (Tammi, 2003). Kirja kertoo tavallisesta sedästä, jolla on hyvin erikoinen pitkä parta. Setä on ihastunut liehuvaan partaansa mutta käytännössä parta tuottaa hankaluuksia, jotka harmittavat lähinnä hänen vaimoaan. Tavalla ja toisella parralle käy hieman köpelösti mutta vaimon avustuksella tästäkin menetyksestä selvitään. Kirjassa on mielestäni aivan ihastuttava vanhempi pariskunta ja tarina kuvaa hyvin myös heidän arkeaan ja rakkauttaan. Kertomus ja kuvitus ovat myös tosi hauskoja ja itse asiassa pidin Rönnsin kuvituksesta tässä kirjassa paljon enemmän! Ihastuin siis välittömästi ja haluan lainata pikaisesti lisää Rönnsejä! 5/5.





Kirjassa Hunajakarhu ja hymyilevä kuu (Gillian Lobel, Tim Warnes, Kustannus-Mäkelä, 2006) on hempeä kuvainen satu pikkuisesta karhusta ja kumppaneista, jotka ihastuvat täysikuusta niin, että haluavat mennä sen luo. Kun kuu menee pilve taakse, eläimet pelästyvät mutta onneksi äitikarhu pelastaa. Söpö kirja, pikkuisella jännitysmomentilla. Täysin perushyvä lastenkirja mutten oikeastaan löytänyt mitään erikoista, siis sellaista, että kirja erottuisi satojen samanlaistensa joukosta. Kuusta ja avaruudesta kertovia satujakin on niin monia. Kuvituskin on kauneudessaan mielestäni hyvin tavanomainen. Joten radikaalisti pläjäytän ainoastaan 2/5.



Salla Savolainen on ollut nimenä minulle tuttu kuvituksistaan (mm. Vesta-Linneat ja Tyttö ja ihmeelliset korvat) ja olen tykännyt näistä tosi paljon. Niinpä lainasin ilolla Savolaisen kirjat Kuudennen kerroksen Maikki ja Maikki ja kellarin kummitukset. Jälkimmäinen oli ehkä juoneltaan hieman kökömpi kolmivuotiaalle luettuna ja en oikein tykännyt siitä (varmaan johtui hääpukuteemasta, kun olen tällainen antiprinsessa) mutta Kuudennen kerroksen Maikki oli ehtaa tavaraa. Kirja kertoi uuteen taloon muuttamisesta (kuten vastikään esittelemäni Yllin kyllin ja uusin Tomppa, eli Tompan uusi koti) ja siitä kuinka outoja vanhemmat voivat olla Maikki eksyy uudessa pihapiirissään mutta löytää avustuksella takaisin kotiinsa. Kirja kertoo myös sisarussuhteista ja ystävystymisestä. Oikein mukava kirja ja haluan ehdottomasti löytää lisää Savolaisen kuvittamia ja kertomia kirjoja. 3,5/5





"Toinen juttu on Koi-Koin kuorsaus. Eikä se ole mitään pikku korahtelua. Se on moottorisahakuorsausta."

- Christel Rönns: Perin erikoinen muna