lauantai 27. heinäkuuta 2013

Netotška Nezvanova (Dostojevski)

Kevyttä kesälukemista, niinpä niin! Olen sellainen, että valitsen kirjoja fiiliksen mukaan. Välillä tekee mieli lukea kevyempää ja välillä taas raskaampaa. Olen myös siitä kummallinen, että minusta klassikoiksi luetut kirjailijat eivät aina välttämättä kirjoita silti vaikeasti, vaikka kirja tavoittaisikin klassikolle tyypillisiä raskaampia moniulotteisempia kerroksia. Niinpä valitsin kirjastosta välillä Dostojevskiä, 1800-luvun kirjahaastetta jatkaen, ja venäläisen sielunmaiseman janoani sammuttaakseni. Haluaisin niin paljon lukea Dostojevskin Idiootin mutta olen luvannut ostaa sen itselleni omaksi, niin en sitä vielä siis aloittanut.

Dostojevskin Netotška Nezvanova (Minerva, 2008, alkuperäinen venäläinen painos ilmestynyt 1849) kirjan alussa on kirjan suomentajan Veikko Koivumäen sanat Dostojevskistä ja tästä kirjasta. Tässä kirjassa alkusanat ovatkin mielenkiintoiset ja luinkin varmaan ensi kertaa Dostojevskin omaelämänkertaa näin, ja muun muassa ensi kertaa siitä, että Dostojevski on saanut kuolemaantuomion ja passitettu aikoinaan Siperiaan, joskin syyte on sittemmin rauennut. Miten tuttua aiemmin lukemastani kirjasta Rikos ja rangaistus, ja miten  tämä elämänkerrallinen tieto nitoikin tuota teosta yhteen vieläkin ymmärrettävämmin? Myös Koivumäen tulkintaosuudet Dostojevskin menestyneimmistä kirjoista, kuten Rikos ja rangaistus, sai minut nyökyttelemään villisti päätäni- juuri noin minäkin sen koin! Netotška Nezvanova kirja onkin aikoinaan tarkoitettu tehdä useammassa osassa, ja mitä kaikkea muuta Dostojevskillä olikaan sitä kirjoittaessaan mielessään, mutta kirjoitus katkesi hänen tuomionsa vuoksi. Vasta myöhemmin Dostojevski kirjoitti suurteoksensa mutta jo tätä kirjoittaessaan hän oli tehnyt varsin hyvän esittäytymisen venäläisen kirjallisuuden piireissä.


Netotška Nezvanova kirja kertoo nimensä mukaisesti nuoren naisen tarinan. Kirja kerrotaan Netotška Nezvanovan näkökulmasta. Aluksi hän kertoo köyhästä ja musiikillisen isäpuolensa kautta varsin boheemista lapsuudestaan. Varsin dramaattisesti tunteva pieni tyttö ajautuu elämässään surullisten tilanteiden kautta orvoksi ja hänet otetaan hyvin rikkaan ruhtinaan perheen tykö, jossa elelee myös samanikäinen ruhtinaan tytär Katja. Koska perhe ja elämä on tyystin erilaista kuin tytön alkuelämänvaiheilla kirja piti minua hyvin otteessaan. Ihmisten, tapojen ja tunteiden kuvailu on Dostojevskin alaa, joskin onhan nämä 1800-lukulaiset välillä varsin dramaattista luettavaa! Tilanteiden myötä Netotška Nezvanova ajautuu vielä kolmanteenkin perheeseen, jonka kuvaus jäi minulle ehkä hieman etäisemmäksi, vaikkakin sitä kautta nuori nainen löytää oman musiikillisuutensa ja ikään kuin tarina kuroutuu yhteen. Vaikkakin katkeaa hyvin äkkiseltään, aiemmista mainituista syistä johtuen.

Lukumaratonikirjoissa kirjoitin Thomas Mannin kirjasta Varhaista tuskaa, että mielestäni on aina ollut jotenkin hauska lukea entisaikojen juhlista ja tunnelmista. Olipa se sitten Waltarin kuvaamaa nuoruuden intoa (Suuri illusioni) tai sitten Mannin kuvaamaa vauraan keski-ikäisen herran sikarinsavuista myhäilyä. Netotška Nezvanova kirjassa sain piipahtaa kivalla tavalla myös venäläisen ylimystön maailmassa ja ihmetellä kaikkia niitä tapoja ja juurtuneita, lähes vankeuttavia, kulttuureja, joita siihenkin elämään kuuluu. Näiden tarinoiden jälkeen minulla ei käy kateeksi nykyisiäkään kruununperillisiä.

Netotška Nezvanova ei ole Dostojevskin parhaita, mutta senhän jo etukäteen arvasinkin, se on silti hyvää, luotettavaa Dostojevskiä ja aihepiiriltään (kesäisen!) kepeähkökin ja sellainen mukava, kiinnostava kirja. Kirjasta tuli hieman etäisiä mielikuvia Andreï Makinen Elämän musiikista, koska osittain kummassakin kirjassa käsiteltiin musiikillisuutta ja sitä kautta taidetta ja taiteellisuutta. Eli itsestäni hyvinkin kiehtovia elämänalueita. Vaikka kirja omalla tavallaan on 3/5 pisteen kirja, jäi siitä näin jälkikäteen fiilisteltynä niin hyvä, unelmoiva ja kiehtova maku suuhun, että annan 4/5 pistettä.

Oletko sinä lukenut Dostojevskia tai Netotška Nezvanova kirjaa?


"Jo tästä ensimmäisestä katseesta, jonka suuntasin häneen, mieleni täyttyi onnesta, aivan kuin jostain suloisesta aavistuksesta."

- Fjodir Dostojevski: Netotška Nezvanova

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kaksi lasten tietokirjaa ja kuvakirjaa

Tunnustan, että kun esikoiseni kantaa päikkärisaduillemme yhden mielenkiintoisen kirjan luettavaksi, mikä tarkoittaa yleensä tietokirjaa jostakin kulkuneuvosta, huokaisen syvään. Olen nimittäin lukenut pari "kirjain ja numero" -yhdistelmä kirjaa, joissa on siis käsittämättömiä määreitä ja kökköjä lauseita, tilavuuksia ja mahdollisesti renkaiden ilmanpaineita. Mutta onneksi ilokseni huomaan, että lasten tietokirjoissakin on laadukkaampia kirjoja. Siis niitä, joissa on oikeasti mielenkiintoista asiaa (aikuisellakin) ja jopa selvin ja ymmärrettävin lausein, siis niin ettei kirjan kokonaisuuskaan töki, vaan sen lukee ääneen mielellään. Ai, missäkö nämä lasten kuvatietokirjat ovat kirjastossa? No lasten tietokirjapuolella, se on usein kuvakirjoista erillinen hylly.



Niinpä olen tänäkin kesänä sivistänyt itseäni muun muassa opiskelemalla esikoisen kanssa astronautiksi Carole Stottin kirjastosta lainatun Avaruussukkula kirjan avulla (Helsinki Media, 1999, suomentanut Ilkka Rekiaro), jossa oikeasti kirja koostuu neljästä eri oppitunnista, joissa eri opettajat kertovat avaruuslennon harjoittelun A:sta D:hen. Kirja oli oikeasti mielenkiintoinen ja valokuvat olivat hyviä. Esikoinen vaan lopuksi totesi, ettei kai meidän oikeasti pidä nyt lähteä avaruuteen? 4/5.




Norbert Golluchin ja Helmut Kollarsin Mitä tapahtuu lentökentällä? kirjassa (Mäkelä, 2004, suomentanut Pirjo Luoto, kirjastolaina) kerrotaan, yllätys yllätys, mitä tapahtuu lentokentällä. Kirjan aluksi käydään hieman lentokoneen historiaa ja piirroskuvien esitetään myös lentokoneen sisustaa. Ehdottomasti hyvä kirja jos olette lähdössä lentäen reissuun. Ja kirjan tarinakin rullaa mukavasti. Kuten olen aiemminkin sanonut, tietokirjoissa kuitenkin suosin valokuvia kuin piirroskuvia 3/5.



Kirjaston uutuushyllykyttäykseni tuotti taas tulosta, sillä nappasin tuoreeltaan Tracey Corderoyn (teksti) ja Caroline Pedlerin (kuvitus) kirjan nimeltä Pöö! (Mäkelä, 2013, suomentanut Raija Rintamäki). Kirjannimi ei oikeastaan luvannut kovin syvällistä (alkuperäinen nimi on Boo!), joten yllätyinkin, kun luinkin perushuttulastenkirjan sijasta ihan asiaa kertovan kuvakirjan. Kirjassa Hulivili-pupu tykkää leikkiä ystäviensä kanssa säikyttelemällä heitä, se on hänen intohimonsa! Mutta ystävät eivät oikein pidä tästä ja Hulivili joutuu lopettamaan säikyttelynsä, suurella vaivalla. Pian ystävät huomaavatkin, että Pöö-leikit ovat Hulivilille tärkeitä ja pelleily on osa häntä ja hyväksyvät hänet sellaisenaan. Tarina kertoo mielestäni hirvittävän hyvin meidän ihmisten ja toimintatapojen erilaisuudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Joskus hulivilimaisuus tekee yksilöstä juuri se kultaisen yksilön, vaikka samalla hulivilimaisuutta joutuukin muokkaamaan "yhteiskunnan vaateisiin". Ajattelevainen ja hyvä kirja. 4/5. Ja pisti miettimään, kuinka moni meistä aikuisistakaan hyväksyy ihmisiä sellaisena kuin he ovat?



Ellenin omenapuun löysin alennushyllystä (Catarina Kruusval, Tammi, 2007) ja nappasin sen sekunnissa syliiini. Olen aiemminkin esitellyt teille Kruusvalin kirjoja (Iida ja pehmot puistossa) ja kertonut ihastuneeni näihin kauniisiin kirjoihin. Ellenin omenapuu on mielestäni hieman melakolinenkin kirja, mutta kuvitus on niin kaunis, niin kaunis ja myös tarina vuodenajoista ja omenapuun elämänkaaren päättymisen kautta on ajattelevainen ja hyvä. Lisäksi kirjassa käsitellään erilaisia tunteita ja ystävyyttä taitavasti. Mahtava kirja 5/5.


"Keskellä puutarhaa kasvaa suuri omenapuu, 
jossa Ellen leikkii kaikkein mieluiten. 
Varsinkin Kallen kanssa."

- Catarina Kruusval: Ellenin omenapuu

Pikku Papu ja aarre (Liisa Kallio)

Pikku Papusta on tullut aiemmin kaksi Tammenterho-kirjaa (Pikku Papu ja Pikku Papu ja kukka) ja yksi runo- ja musiikkikirjayhdistelmä Pikku Papun laulut. Jälkimmäisen myötä Pikku Papusta tuli meidän perheelle lähes ilmiö, sillä appsi kasvoi Pikku Papun lauluja kuunnellen ja heti ylös pääsyään pikkuinen vaippapeppu tanssi Pikku Papua hymy korvissa asti. Sanomattakin selvää, että Pikku Papu on vieläkin hänen lohtucd:nsä.


Pyysin Pikku Papu ja aarre (2013) kirjaa Tammelta syksyn kirjaesittelyihini ja kirjan saapuminen oli koko perheellemme iloinen yllätys. Luin kirjan lasten kanssa yhdessä heti kaksi kertaa. Liisa Kallion kuvittamat ja kirjoittamat Pikku Papun kirjat toimivat varsin vahvalla visuaalisella pohjalla. Kuvat ovat värikkäitä, selkeitä ja suuria, jonka voima korostuu nyt isommassa kirjakoossa (195x260 mm). Tekstit ovat minimaalisia, lapsekkaan toteavia ja hauskoja. Tässä kirjassa Pikku Papu löytää pulloon kätketyn piirroksen, jonka uskoo olevan vihje aarteen piilopaikkaan. Sadussa on seikkailua mutta samalla siinä kosketetaan ikävän teemaa. Vahvaan visuaaliseen tapaan myös tarinan varsinainen loppuratkaisu on löydettävissä vain tarkasti kuvia katsomalla.


Minulta on aiemmin kysytty lasten kuvakirjoja, joita voisi lukea pienen sisaruksen (vauvan) ja isomman leikki-ikäisen kanssa, tämä kirja soveltui ainakin meille siihen. Yritänkin löytää jatkossa myös muita vastaavia, sillä nyt meillä kuulkaa luetaan, appsikin on hurahtanut kirjoihin! Pikku Papu ja aarre on luotettavaa, iloista Pikku Papu laatua, 3,5/5.


"Vastaan tulee 
samanlainen kukka
kuin kuvassa.
Sen keskellä on
joki punainen.
Varmaan aarre."

- Liisa Kallio: Pikku Papu ja aarre

torstai 18. heinäkuuta 2013

Tomppa ja kissantassut (lasten kuvakirja päiväkodista)

Seisoin kymmenen minuuttia lehtihyllyn edessä ja etsin itselleni sitä oikeaa aikakauslehteä. Päässäni kävivät sanat "Mutta se ja se blogihan kertoo tästäkin asiasta niin paljon elävämmin!"- auts! Eli en löytänyt lehteä itselleni, mutta jatkoin ruokaostoksiani (päänsisälläni) hihkuen: "Jes, Tomppa-collectiomme on nyt täydellinen!". Sillä minikirjoista löytyi Kristiina Louhen Tomppa ja kissantassut (Tammi, pikkuinen nidottu kirja, 2013), vihdoin ja viimein.



Olen niitä (varmasti osasta äärimmäisen ärsyttäviä) mutseja, jotka ennakoi isoissa asioissa. Kesän jälkeen alkaa syksy (toivottavasti tämä ei tullut kellekään yllätyksenä) ja loman jälkeen alkaa arki (sori). Näin tapahtuu myös lapsilla. Loman jälkeen alkaa arki. Useimmilla se tarkoittaa paluuta päivähoitoon tai kerhoihin. Lapsen siirtymää arkeen voi auttaa lukemalla ennakolta kirjoja uudesta arjesta, tai arjesta joka on hetkeksi jo ihanasti unohtunut kesäloman aikana. Kristiina Louhen Tomppa ja kissantassut on mahtava kuvaus päiväkotiarjesta. Kirjassa kerrotaan puhumaan opettelevan Tompan silmin päiväkodin arkirutiineja: miten selkeästi omat tavarat löytyvät aina oman kuvan (kissa Kii!) alta ja kuinka tarkasti arkirytmit sujuvat päivä toisensa jälkeen. Kirjassa tavoitetaan myös erilaisia lapsen hyväksyttäviä tunteita, kuten koti-ikävää ja lopussa Tompan äiti tulee hakemaan, ihan niin kuin joka ikinen päivä. Kirjan lukeminen voi toimia lapselle ennakoivana, pelkoa vähentävänä, päiväkotia tutummaksi tuovana (tavallisemmaksi tekevänä) ja lohduttavana. Kristiina Louhen kirjoista olen kirjoittanut ennenkin, mutta koen, että jokainen Tomppa kirja on oikeastaan kulttuuriteko lastenkirjallisuuden saralla, joten velvollisuuteni lastenkirjablogimutsina olisi jatkaa Tomppa-sanan saattamista aika ajoin. Tomppa ja kissantassut ansaitsee monin tavoin 5/5 pistettä.


Mielestäni hyviä päiväkodista (ja kerhoista) kertovia kirjoja kirjoja ovat myös Cousins: Maisa menee päiväkotiin, Wolde: Sanna päiväkodissa ja Sanna menee päiväkotiin, Havukainen ja Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa. Aiemmin olen kirjoitellut fiiliksiäni hoitoon ja kerhoon siirtymisestä täällä.
Oletko sinä lukenut Tomppa ja kissantassut kirjan ja piditkö siitä? Valmistaudutteko muuttuvaan tai loman jälkeen vaihtuvaan arkeen kirjoja lukemalla?


"Nukkuuko se? äiti ihmettelee. Tomppa avaa silmät ja hymyilee. Oma pikku lumiukkoni. Eikös lähdetä jo kotiin? äiti puhelee."

- Kristiina Louhi: Tomppa ja kissantassut

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kaksi erilaista lastenrunokirjaa

Olen lukenut kesän aikana kaksi erilaista lastenrunokirjaa kirjastosta. Jukka Itkonen on minulle luottorunoilija. Niinpä Taikuri Intokiemuralle (Otava, 2007) oli suuret odotukset, olihan kuvittajanakin luotettava Christel Rönns. Taikuri Into Kiemura runokirjassa esitellään erilaisia ammatteja monella tasolla kuvaten. Runot ovat hauskoja, hyvin kauniisti suussa soljuvia, rimmaavia mutta samalla äärettömän tarkkanäköisiä ja jopa koskettavia. Itkosen runot saavat minut aina eläytymään (villisti). Hauskimpia runoista oli muun muassa Birgit "Bibbe" Mustelma, uutistenlukija, jossa runoillaan erään päivän uutiset. Runossa on paljon materiaa aikuismaailmasta mutta samalla muistetaan, että kuulijana on lapsi ja uutiset humahtavatkin lopulta melkoisen hullunkurisiksi "Eikä oikein hyvää kuulu myöskään MM -ralliin. Suomipojan auto suistui tieltä autotalliin. Ulkoministerillä on paljon syytä huoleen: puolimärkä myskihärkä puski takapuoleen." Mutta Itkomaiseen tapaan pysytään silti asiassa, jopa varsin vakavallakin sävyllä: "Näyttää siltä, ettei enää ilmastokaan skulaa, napaseudun maisemissa jäätiköitä sulaa. Ja Hanko, siellä lipputanko kaatui mummon päähän. Tässä kaikki uutisista, siirrymmekin säähän." . Yllätys, yllätys, pidän todella paljon Itkosen tyylistä ottaa kantaa myös lastenrunoissaan maailman epäkohtiin. En voi olla kuin ihailematta Itkosen taituruutta, ja Rönnsin upeat kuvitukset eivät pilaa tunnelmaa. Lainasin kirjan siksi, etten ole saanut ostettua tätä kirjaa itselleni mutta nyt jatkan etsintää vieläkin innokkaammin. 5/5.



Toinen runokirja löytyikin kuvakirjojen joukosta, siispä saatoin johtaa teitä otsikollani harhaan. Kyseessä on minulle ennestään tuntemattoman kirjailijan Niina Within (Myllylahti, 2012) ja kuvittaja Satu Konttisen Sikin sokin, joho oikeastaan tartuin Lumiomenan Katjan kirjaesittelyn myötä. Tässä runomuotoisessa kirjassa on siis yhtenäinen tarina sukista, jotka seikkailevat pitkin taloa. Lorujen kuvitus on mielestäni väritykseltäänkin jotenkin todella voimakas ja pidän siitä paljon. Kuvat ovat juuri oikealla paikallaan, en valitettavasti osaa käyttää termejä, mutta sanotaanko että kirjan toteutus on mielestäni tosi hyvä. Lorut ja koko aukeaman kokoiset välikuvat vuorottelevat kirjan sivuilla ja välikuvat antavatkin hyvää hengähdystilaa. Sillä mielestäni runot ovat hieman epätasaisia. Toiset olivat hauskoja ja oivaltavia mutta useammassa runossa oli mielestäni hieman liikaa viittauksia asioihin, joita ei varmastikaan useampia alle kouluikäinen hoksaa? Toisaalta aikuistietoon liittyvät vittaukset ovat mielenkiintoisia areenoita jatkokeskusteluille lapsen kanssa, kuten yllä olevan Itkosen runokirjan kautta keskustelimme mikä on presidentti tai ministeri mutta Apu Lannasta tai Herra Voltasta emme saaneet keskustelua aikaiseksi. Sukkien vipeltely talossa on hauska idea ja erikoismainintoja saa myös myös minulta Pikku kakkosesta kertova, kujeileva loru Outoja otuksia. Esikoiseni piti tästä kirjasta varsin kovasti, joten kirja oli selvästikin häntä koskettava. Kirja myös kestää useamman lukukerran, koska se jää mietityttämään minua aikuisenakin ja kuvista voi löytää uutta 3,5/5.




"Tööt-tööt, avatkaa talli,
olen aivan uusi vuosimalli.
Peltini kiiltää, lamppuni loistaa,
vielä pitäisi suojamuovit poistaa."

- Nina With: Auto ilman tallia

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Liikuteltavia kuvia pikkulasten pahvikirjoissa

Minulla on ollut tarkoitus esitellä blogissani myös vauvojen pahvikirjoja, koska olen itse ainakin huomannut, että niissäkin laatu heittelee laidasta laitaan. Lisäksi näiden esittely on lähinnä tyhjän varassa (?). Hyvät pahvikirjat ovat toimineet esikoisellani vauvasta kolmivuotiaaksi. Hyvä pahvikirja on kuvitettu selvästi ja värikkäästi ja on kestävä ja hauska. Se saa olla myös lorutteleva tai muuten pikkuisen opettava (sanasto). Niin ainakin minä ajattelen. Kuitenkin blogiaikanani en ole vielä oikein ehtinyt vauva/ensikirjoja paljoakaan esitellä, koska tämä kuopukseni onkin ollut lukijamallia "itsenäinen termiitti", joka ei paljon sylissä viihdy lukemassa, vaan katselee kirjansa vaikka väärinpäin omassa sängyssään päikkäreitä hakiessaan. Termiitti osio viittaa siihen, että kirjaston vauvakirjoja en ole lainannutkaan yhtä paljon kuin esikoiselleni.

Esikoiseni oli taas hyvin varhain vauvasta täysin eri lukumaata. Häntä ei oikeastaan tarvinnut houkutella lukemaan. Nyt olenkin huomannut laiskistuneeni kirjojen tarjoamisessa tälle pikkumyylleni, mutta yritän taas ryhdistäytyä ja ottaa iltasadut iltahetkiimme, taas kerran. Ja nytpäs mieleeni tulivatkin nämä pahviset kirjat, joissa on liikuteltavia läppiä. Esikoiseni innostui varsinkin pyöriteltävistä pahvikuvakirjoista reilun vuoden ikäisenä mutta ajattelin, että ehkä liikkuvaisempi kuopus kiinnostuisi kirjoista näiden liikkuvien kuvien myötä. Tässäpä siis paksupahvisia "pop-up" kuvakirjojamme, joita olen itse ostanut meille käyttöön. Osa on jo teipattu...


Ne kulkevat (kirj. Butterfield, kuvit. Chrystall, suom. Hautakangas, Parragon books, 2008) pahvikirjassa esitellään erilaisia kulkuneuvoja arvoitusten kautta: "Mikä kulkee kiskoilla? Onko se kuorma-auto? Ei, Pikku-Juuso! Se on... (pop) Juna!".  Mielestäni on mukava, että pahvikirjassakin on nähty vaivaa, kuten tässä hauskan toiston ja arvoitusten kautta. Vaikka kuvitus ei olekaan lempparini, on kirja ollut esikoisella todella kovassa käytössä ja jos nyt hupaillen annetaan näillekin pisteitä, niin tämä kirja saisi 3/5. Esikoinen huusi pisteensä 5/5!


Kissanpentu Siirin piiloleikit (kirj. Haderlein, kuvit. Cresswell, suom. Raumonen, Kustannus-Mäkelä, 2009) kirjassa on pyöriteltäviä kuvia, joissa näkyy erilaisia eläimiä realistisesti kuvitettuna. Tämän tyyliset kirjat toimivat pieninä (yksinkertaisina) satuina ja sanakirjoina siinä samassa. Ja saahan pyörittelystä kivaa näperrysharjoitusta lapsellekin (ja itselle heheh). Muistelisin, että tämä oli niin kova hitti esikoisellani, että ostimme myös Sasu koirasta kertovan vastaavan kirjan aikoinaan. Ja eikös näitä ollut joskus sweet 1980-1990 luvullakin? Kissanpentu Siirin piiloleikit ansaitsee 3/5. Alkuperäinen idea 5/5.



Nalle Nopsa Lähdetään matkaan! (kirj. (ja kuvitus?) Davies, suom. Luukkanen, Otava 2013) kirjan ostin tänään. Se siitä "meille ei tule enää yhtään pahvikirjaa" lupauksesta. Tässä kirjassa oli minusta poikkeuksellisen söpöt kuvat pahvikirjaksi, lisäksi kirjan liikuteltavat kuvat olivat sekä pyöriteltävänä, vedettävänä että sormella liikuteltavana (miten ihmeessä tuon selittää! katso kuva yllä!). Tarina oli loruttelua ja toistavaa, eli oikein kiva luettava, joskin pitemmän päälle hieman väsyttävä. Esikoinen jo ihastui tähän (olisi varmaan innostunut myös siitä toisesta Nalle Nopsa työkirjasta, jossa oli työkoneita) ja kuopuskin oli hyvin kiinnostunut. Tästä kirjasta tuli vahva pienen lapsen arvostuksen olo pahvikirjamuodossa, hups: 4/5.




Räpy ja Viti leikkimässä (kirj. Scholastic Ltd, kuv. Lodge, suom. Venhola, Kirjalito, 2011) kirja kävi Räpy ja Viti ulkoilemassa kirjan kanssa ensikokeilussa meillä kirjastosta. Kirjat olivat niin hauskoja, että ostin ensimmäisen sitten omaksikin. Tässä kirjassa kuvia liikutellaan etusormella (tai mihin kunkin räpylä taitaa). Kuvat ovat selkeitä ja tumman värikkäitä. Ja joko mainitsin, näissä on jotenkin rentoa ja hyvää huumoria mukana! 4/5.

Oletteko te lukeneet tällaisia pahvikirjoja lastenne kanssa vai ovatko kirjat lähinnä lapsen omassa luvussa tai leikeissä? Onko näilläkin oma paikkansa pienten lasten lukuhetkissä? Teenkö mielestänne tylsää ja turhaa työtä jos yritän nyt kuopuksen (toivottavan) lukuinnostuksen myötä esitellä myös näitä lukemiamme pikkulasten pahvi ynnä muita ensikirjoja? Poppailenko yksinäni? (hei once you pop, you can't stop, ehheheh) Hyllyssä odottelisi ainakin uusia Miffyjä, vanhoja hyviä Jomppa Vompatteja ja vauvaversio-Maisoja...


"Nalle Nopsa, Nalle Nopsa
matkaan lähdössä!
Nalle Nopsa, Nalle Nopsa
ruuhka edessä."

-Benji Davies: Nalle Nopsa Lähdetään matkaan!

Brooklyn (Colm Tóibín)

Colm Tóibín Brooklyn (Tammi, 2011) kertoo 1950-luvulla Irlannista Amerikkaan olosuhteiden vuoksi muuttavasta tytöstä, Eilis Laceysta. Olin kiinnostunut tästä kirjasta sen aihepiirin vuoksi ja lainasin sen kirjastosta jo aiemmin. Vasta nyt lukuhetki oli tälle otollinen. Jo ensi sivuilta huomasin kirjailijan kirjoittavan taitavasti. Toteavan tarkkasilmäisesti ja erittäin psykologisella tavalla. Kirjailija kuvasi hyvinkin pienin elein erittäin aistikkaasti ympäristöä ja tunnelmaa mutta samalla hän myös kuvasi taitavasti ihmisten, ja varsinkin päähenkilö Eilisin, ajatusmaailmaa ja kuinka moninaisien arvauksien ja päättelyjen kautta me muodostamme sosiaalisia tilanteitamme ja suhteitamme. Olin siis lähes alkumetreiltä myyty nainen.


Sinänsä kirjan juoni Brooklyniin muuttavasta tytöstä ei ollut moninainen vaan enemmänkin ajankuvaus. Ja se oli minulle juuri hyvä. Juoneen kuului myös lähes klassinen rakkaustarina, joka ottaa valtaa enemmän lopussa muttei ole mielestäni kirjan pääidea. Kirja kertoi minulle elämän murroksista ja muutoksista, uuteen paikkaan muuttamisesta, koti-ikävästä, roolimalleista, yksilön kasvusta, perhesuhteista ja sisarussuhteista. Kuten sanottu, itse pidin kovasti näistä sangen tarkoista ajatuskuvioiden sekä lisäksi Eilisin tunnemaailman kuvauksista. Oli myös mielenkiintoista lukea kuinka Eilis yhdisti nämä elämänsa kaksi maata, ja maailmaa, omassa persoonassaan, vai yhdistikö lopulta lainkaan?

Rauhallinen ja kaunis kirja ansaitsee ehdottomasti 4/5, joinakin päivinä voisin antaa jopa 5/5. Colm Tóibínia haluan lukea ehdottomasti lisää.

Oletko sinä lukenut Tóibínia? Piditkö?


"Kun hän kuuli eteisestä lähestyvät askelet, hän tiesi että hänellä on kaksi vaihtoehtoa. Hän voisi esiintyä nöyrästi ja antaa ymmärtää että pyytää kuuliaisesti anteeksi vaikka ei myöntäisikään mitään, tai hän voisi ottaa mallia Rosesta, nousta seisomaan ja puhua isä Floodille niin kuin ei kerta kaikkiaan voisi koskaan tehdä mitään väärää."

- Colm Tóibín: Brooklyn (s. 241)

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Petteri Kaniinin satumaailma (Beatrix Potter)

Beatrix Potter (1866-1943) on ymmärtääkseni brittiläisen lastenkirjallisuuden klassikkonimiä. Hän on kirjoittanut 23 eläimistä kertovaa lastensatua. Näistä hahmoista tunnetuin on Petteri Kaniini ja pikaisesti googletettuna Potterin satumaailma elää lastenohjelmien ja jopa satupuiston kautta Englannissa well and alive. Itselleni on kuitenkin jäänyt olo, että Potterin tuotanto olisi jäänyt Suomessa vähäisemmäksi hitiksi, kertokaa olenko väärässä? Ovatko nämä sadut ja kuvat teille tuttuja lapsuudestanne?


Meillä on kirja The Tale of Peter Rabbit (Penguin group, 2002), söpö pieni kirja, jossa kerrotaan vain yksi satu englanniksi. Koska itselleni Beatrix Potterin sadut olivat aukko sivistyksessä, pyysinkin Petteri Kaniinin satumaailmaa Otavalta, kun tästä kaikki sadut sisältävästä opuksesta tehtiin kolmas painos (2012). Olemmekin lukeneet näitä satuja pitkin kevättä esikoiseni kanssa. Kirjahan alkaa Petteri Kaniinilla, joka sinänä ottaa heti luulot pois tarinallaan neljästä kaniinista, jotka lähtevät ulos leikkimään, ohjenuoranaan äidin sanat: "Tänään lapsukaiset, sanoi rouva Kaniini eräänä aamuna, saatte leikkiä niityllä tai metsäpolulla, mutta herra Vänskän puutarhasta pysykää kaukana. Muistattehan, että siellä isällänne kävi huonosti ja rouva Vänskä teki hänestä kaniinipiirakkaa" . Ja kuinkas ollakaan: "...pahankurinen Petteri viiletti suorinta tietä herra Vänskän puutarhan portille.".


Beatrix Potter kertoo satunsa eläinten kautta. Hänen kerrotaan tarkkailleen eläimiä jo pienestä lähtien ja ostaneen aikuisena, miehensä ja kustantajansa kuoltua, pala palalta kaunista Top Hillin farmia Lake Districtistä. Nämä eläinten, kyläelämän ja luonnon kuvaukset Potter maalasi itse väsivärein ja kuvasi satujensa sivuille. Tuloksena on itseäni ihastuttava lopputulos. Olen aina lämmennyt 1800-luvun englantilaisiin kirjoihin ja vaikka näissä kirjoissa julkaisuvuosi siirtyikin niukasti toiselle vuosituhannelle (1902 lähtien), saduissa hohkaa se sama viktoriaanisen aikakauden lumo. Vaikka saduissa onkin vaaran uhka läsnä, joskaan ei aina ihan piirakan muodossa, ne ovat minusta niin tarkkakatseisia kuvauksia ihmisluonteista, ja myös siitä pahankurisuudesta, joka meissä kaikissa piilee. Myös aikuisissa. Tämä kuvaus tulee hyvin muun muassa tarinassa Piirakka ja peltivuoka (nämä nimetkin ovat mielestäni niin ihastuttavia!), jossa kissa nimeltä Riitta kutsuu Hertta nimisen pikku koiran luokseen teelle. Mutta Hertta ei millään haluaisi syödä Riitan kammottavaa hiiripiirakkaa, vaan päättää vaihtaa vuoan omaan parempaan piirakkaansa. Siis mikä mahtava kuvaus vieraanvaraisuudesta, kyläilyn moninaisuudesta ja jopa, saanko sanoa, naisista! Lopputulos on tietenkin melkoinen farssi, lähes Hyacinth Bucket tyylillä.


Kirjoja on suomentanut useampi suomentaja: Riitta Björklund, Eeva-Liisa Manner, Raija Mattila, Hanna Tarkka ja Johanna Venho. Nostan hattua kaikille hyvästä ja arvokkaasta työstä. Kirja on myös sikseen hyvin mielenkiintoinen, että sadun alussa on varsin pitkähkökin kuvailu mistä satu on saanut aikansa ja mitä se kuvaa. Näitä en luonnollisesti lapselleni lukenut, enkä kaikkia ehtinyt itsekään lukea mutta kirja siis oli myös kirjailija- ja tarinakuvaus samalla kuin satukirja. Monipuolista! Toki kirja kokonaisuudessaan on varsin jättimäinen mutta se ei tällä kertaa haitannut minua.


Esikoiseni oli kirjoista kahta mieltä. Toisaalta ensimmäinen Petteri Kaniini satu jännitti häntä ja välillä hän sanoi, ettei halua kirjoja lukea. Toisaalta, kun luimme yhden sadun hän oli aivan innoissaan ja vaati useasti vielä yhden lisää! Varmaan voitte jo arvata, että minähän höperryin näihin uskomattomiin vesivärikuvituksiin ja satuihin ihan täysin. Olen varma, että Beatrix Potter on ollut aikoinaan nero ja haluan mennä heti Englantiin kaikkiin Beatrix Potter juttuihin ja ostaa t-paidan, jossa lukee I love London and Beatrix Potter. 5/5.

Mutta kysymys kuuluikin, tunnetko sinä Petteri kaniinin?


" "Kuka sinä olet?", kysyi Liisa. "Oletko nähnyt minun nenäliinojani?"
Pikkuinen otus niiasi somasti.
"Kyllä vain, neitiseni, minä olen Siiri Sipinen ja aika hyvä selvänäkijä! Kyllä vain, neitiseni." "

- Beatrix Potter: Rouva Siiri Sipisestä

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Reissutunti (uusi lasten laulukirja ja cd)

Satu Sopaselta ja Markku Kaikkoselta on ilmestynyt uusi lasten laulukirja, jossa on mukana lastenmusiikki cd. Sain tämän kirjan suureksi ilokseni Otavalta (2013) itse sitä pyydettyäni, sillä pidän todella paljon Sopasen aiemmista laulukirjojen mukana olleista cd:stä, kuten Lystitunti ja Laulutunti. Olikin hauska katsoa ja kuunnella tätä nyt kirja huomioiden, vaikka totta on, että ehkä musiikin kuuntelu vei huomiotani enemmän. Olemme valehtelematta kuunnelleet cd:n nyt jo kymmenisen kertaa läpi, koska cd pääsi mökkireissun automatkalle mukaan. Ja mikä sattuvampi levy, kuin levy nimeltä Reissutunti, jossa on paljon matkustukseen liittyviä lauluja. Levyllä on satusopamaiseen tapaan monenlaisella musiikkityylillä uusia ja vanhoja lauluja raikkain sovituksin ja aina iloisella mielellä.



Reissutunti kirjassa on sanojen ja nuottien lisäksi myös pieniä loruja ja rytmileikkejä. Kirjan on kuvittanut Nadja Sarell. Kirjan kokonaisuus tuntuu minusta mielenkiintoiselta, sitä oli kiva katsella ja ihmetellä mitä kaikkea kirjasta löytyy. Kirja on kooltaan käteen sopiva. Tuntuu myös kivalta, että voimme laulaa lauluja ilman cd:tä itsekseen. Sivuilla on kivoja kuvituksia. Joistakin ylimääräisistä leikeistä ja lorutteluista mietin, ettei kirjan sisältö niistä sinänsä saa sen kummempaa lisäpontta, koska jo itse cd:n 20 erilaista lastenlaulua luovat varsin kattavan paketin. Lisäksi tuntuu, että näitä loruleikittelykirjasia on nykyään tosi paljon, joten rajauksiakin voisi jo toivoa, etteivät kirjat mene liian täysiksi ja sekaviksi- ja jäävät joskus jopa näin käyttämättä.

Koska en ole musiikin ammattilainen tai edes soiton harrastaja, täytyy minun sanoa, etten osaa sanoa musiikista paljonkaan oikein termein. Viisaampani kuitenkin huomasi, että cd:n soundi on hieman kolkompi ja kylmempi kuin joissakin lastenlevyissä on (kuten Siinan taikaradio) mutta ehkä tämä oli tarkoituksellista ja tässä musiikissa toimivampaa, en tiedä. Toiseksi olen aina huomannut, että Sopasen levyt kestävät kuuntelukertoja sen vuoksi, että aluksi niihin pitää ajaa itsensä sisään (varmaan vanhojen laulujen IHANA raikas uusi sovitus tarvitsee uuden tavan kuunnella?). Jolloin huomaan, että levy paranee koko ajan kuuntelukertojen myötä ja kappaleista löytää uusia juttuja, mikä on aika hyvä asia lastenmusiikissa, koska niitä muuten kuunnellaan ja kuunnellaan. Kuuntelukertojen kestävyys on minusta aikuisten musiikissakin varsin hyvä juttu, vaikka toki hiteilläkin on oma (lyhyt) aikansa.



Kokonaisuudessaan laulukirja ja cd ovat tosi hyvä ja laadukas kokonaisuus. Kuuntelemme levyä varmasti sen pari sataa kertaa, kuten kaikkia muitakin Sopasen levyjä, siitä ei ole epäilystäkään. Omia suosikkejani ovat tällä hetkellä laulut: Kulkuneuvoja, Sikermä Dam Dam Duubi, Herkkujuhlat (uusi versio kappaleesta, joka on levyltä Soittorasia), Kengurumatka, Reissureggae, Kiukkuloru (vaikka kappale itsessään poikkeaa muista lauluista puoliärsyttävällä junnauksella, sanoitus on aika osuva!) ja Valonsäde (näissä kahdessa viimeisessä on pieni liikuttumisvaroitus mukana!). Koska kyseessä on alunperin kirja, vaikka cd onkin itselleni voimakkaasti mukana vaikuttamassa, annan kokonaisuudelle pisteet 4/5.
Joko te olette tutustuneet tähän uuteen laulukirjaan ja cd:seen? Tykkäsittekö? Pitääkö teidän perhe Satu Sopasen musiikista?


"Minulla on valoa varpaissa,
siellä se valo liikkuu,
näin kun heilutan varpaita,
valonsäde keikkuu ja kiikkuu."

- Soili Perkiö ja Hannele Huovi (sanat): Valonsäde