maanantai 30. syyskuuta 2013

Lentsikat (Walt Disney)

Lasten maailmassa kohisee, kun ilmatilan täyttävät uudet supermaterialistiseen kulutukseen kannustavat Lentsikat! Niinpä myös meillä ilmiöön on haksahdettu tilanteeseen sopivalla intensiteetillä. Nämä hullutukset ja villitykset lastenmaailmassa ovat asia, joka mietityttää itse kutakin. Ovatko Walt Disney hahmot lapsille hyviä vai huonoja, mikä on hyvää lastenkulttuuria tai mikä hyvä lastenkulttuurin tarjoaja?


No, minä olen ajatuspauhaukseni tämänkin suhteen suorittanut pienessä mielessäni ensimmäisenä vauvavuonnamme. Ja päätynyt siihen, että 1. jos asia on lapsen kehitykselle ikätasoista ja arvomaailma perheen mukaista, asia on ok ja 2. jos joku juttu innostaa leikkimään, niin suon sen (kaupallisuudesta huolimatta mutta jonkun rajan pitäen), toisten leikkien lomaan. Ja siispä meille on tuttuja Autot ja nyt Lentsikat. Mutta koska kirjat ovat meille se ensisijainen tiedonlähde monissakin asioissa, myös tässä aloitimme Lentsikoihin tutustumisen kirjan kautta. Kirjablogeissa oli noin kuukausi sitten (tai kaksi) "Osta täysihintainen kirja" kampanja, johon en itse niin osallistunut mutta satuin samaan aikaan ostamaan kaksi täysihintaista kirjaa, itselleni varsin poikkeuksellisesti. Toinen oli Hotakaisen uusin ja toinen Walt Disneyn Lentsikat (Sanoma Magazines Oy, 2013, suomentaja Jenni Rapelo).


Syy miksi raskin ostaa uuden kirjan Lentsikoista (vaikka kohta näitä on varmasti halpisversioina ja lyhennettyinä, kuten niitä Autoja?) on se, että halusin ostaa kuvalaadultaan hyvän peruskirjan Lentsikkojen tarusta (tai klassikosta, kuten Walt Disney heti uudet elokuvansa ja kirjansa nimeää!) ja tässä suhteessa olenkin ollut tyytyväinen. Lentsikka-kirjan kuvat ovat tosi tarkkoja ja hyvälaatuisia, eikä mitään pikselitöhnää mitä välillä tämän tyylisissä kirjoissa tapaa. Lentsikat tarina kertoo pienkone Dustysta, joka haluaa kilpalentäjäksi. Ja tottahan toki tuurilla, pienoisilla kommelluksilla, avulla, rohkeudella ja taidolla tämä onnistuu. Tarina on sinänsä hyvin samanlainen kuin Autot, eikä tuota mitään kirjallista tarinankerronnan älynvälähdystä mutta toisaalta kun kysyn lapseltani, hänet on jo myyty. Hänestä Lentsikat kirja on ihan huippu (ja ehkä klassikkokin). Kirjan tarina on aika vauhdikas, täyteen sullotun oloinen ja varmasti pienemmälle lapselle vaikea seurattava. Kirja on myös pitkä (96 sivua), joskin sivuilla on aika vähän tekstiä kerrallaan.


Tätäkin meillä siis luetaan, aina silloin tällöin ja ihan omalla siunauksellani. Leffaankin olemme menossa, ehkä jo tällä viikolla (huom Pena kertoi Lentsikka kokemuksensa täällä!) mutta pääasiallisesti Lentsikat ovat meillä yksi leikki toisten joukossa. Olen aiemminkin yrittänyt saada lasta lentsikkaleikkeihin, mutta yritykseni ovat jääneet autoleikkien jalkoihin, joten olen ihan iloinen, että meillä on uusi leikki, jossa äännellään ehkä vähän hiljempaa kuin työmaaleikissä, ja johon voi osallistua kumpikin muksuistamme omalla tavallaan. Niin, kyllä, kummallakin on siis jo omat lentsikkansa.

Joko sinä olet kuullut Lentsikoista? Tykkäätkö vai oletko sitä mieltä, että Ei Ikinä Meille?


"Ruiskutuskoneella Dustylla oli suuri unelma."

- Walt Disney: Lentsikat

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Rivit suorassa

Lämmitin kuulkaas saunan, ihan vain itselleni. Tuntui lähes luksukselta köllötellä yksikseen saunan lauteilla ja tuumailla mennyttä viikkoa. Viikkoon mahtuu paljon. Niin myös tähän viikkooni mahtui. Tunteita ja taidetta. Kävimme pienen arkiretken lasteni kanssa, näin ystäviä, koin taidetta, me vanhemmat saimme aivan yllättäin kasapäin aikaa kaksin, leikimme esikoiseni kanssa vauhdikasta leikkiä, kävelin maastossa niin, että sauvat höyrysivät ja rauhoituin maisemissa, kohtaamisissa ja viimeksi saunan lauteilla.



Pidin blogissani tällä viikolla (tai viime, alan olla jo uudessa viikossa aina näin sunnuntai-iltaisin) lasten runoviikon. Tuleville sukupolville voisin tietysti vihjata, että mikäli ajattelet perustaa blogin, jolle toivot suosiota, perusta lastenvaateblogi, älä lasten runoblogia. Kun katsoin äsken viikon tilastoja, huomasin selvän laskun kävijämäärissä. Vaikka toivon, että syynä olisi minun heikkouteni esitellä lasten runokirjoja, aidoksi harmikseni ja surukseni veikkaan, että kyseessä on myös yleisempi kiinnostumattomuus lasten runoutta kohtaan. Se on minusta suuri sääli ja kertoo minulle, että olen pienenä hiirulaisena, epämuodikkaana blogimutsina ja vastarannankiiskenä oikealla asialla. Antamalla omalla pienellä tavallani ehkä edes yhdelle innon lukemiseen lapsensa kanssa, olipa kyseessä kuva- tai runokirja, tai vaikka Tekniikan maailma, olen saavuttamaani erittäin tyytyväinen. Muulla ei ole mitään merkitystä, varsinkin kun sen asian katsoo tuolta metsän siimeksestä, kengät puolisuossa ja mieli avoimena ja virkeänä. Ei ole.




Kun katsoin kalenteria ja huomasin, että se on taas kuun vaihtumisen aika. Edessä on paljon arkisia piristyksiä ja haasteita, siis paljon odotettavaa. Blogiin olisi joitakin mukavia uutuuskirjoja esiteltäväksi, saatuja ja ihan omin säästöin ostettuja (kuvissa vilahtaa pari!). Siivosin viikolla lastenhuoneen ja siistin kirjahyllyt suoriin riveihin. Riveihin tuli poikkeuksellisen paljon täytettä,  kun olin kuullut uuden lastin saapuneen kaupungin satamaan. Oi voi, hienot käytettyjen kirjojen löytämiset ovat minulle syntisen ihania kokemuksia.


Pohdin yksi ilta, miten kirjoittaisin blogin laitaan sen, että pyrin säilyttämään myös blogissani ihmiselämälle tärkeän kommunikaation ja vastavuoroisuuden. Mietin lauseita: Ole hyvä ja kommentoi (ei ole toiminut), Kommentit ovat aina tervetulleita (hyvin käytetty muuallakin), Kommenttisi on blogini suola! (ja marttablogiuteni on yhtä lässähtänyttä) ja sitten poikani innoittamana Blogini kulkee kommenteilla! (kaukainen viittaus polttoaineeseen ja autoihin). On kamalan vaikeaa löytää oikeita sanoja, jotka olisivat mahdollisemman selkeitä mutta innostavia monelle, ja että ne ymmärrettäisiin oikein. Tulkintoja ja tuhahteluja kun on yhtä monta kuin on lukijaa. Ja hyvä niin. Kun vaan kuulisin ne variaatiot tänne asti!

Että semmoista minä vaan tänään tuumasin. Saunan lauteilla ja tässä sen jälkeen.


"Linnunrata pääsi päällä
kuljet maassa jaloillasi.

Mieti maailmankaikkeutta.
Istu hetki aloillasi.

Pilvet kermavaahtoa,
aurinko on lettu.

Eikä maailma ole koskaan
loppuun kirjoitettu."

- Jukka Itkonen: Sanamaan laulu, lasten runokirjasta Sanamaa (kuvitus Virpi Penna)

Leikkimökin runokoppa (lasten runokirja, runoviikon viimeinen esittely)

Runoviikkoni on nyt lopussaan. Kirjoitin lasten runokirjojen esittelyt melkoisessa huumassa, parin päivän aikana. Näin yölläkin unta lastenrunoista ja niistä kirjoittamisesta! Viikon sain sitten jännittää, toimiiko bloggerin ajastin ja tuleeko esittelyihini yhtään kommenttia. Onneksi on tullut, niiden voimin jaksan taas höpertää tämmöisiä tempauksia uudestaankin.

Viimeisenä esittelen teille kirjan, jota en ole itsekään lähes nimeksikään lukenut. Kyseessä on Kaija Pakkasen Leikkimökin runokoppa (Otava, 2005). Kaija Pakkanen (1915-2003) kuuluu lastenkirjailijoiden merkkinimiin, enkä halunnut häntä unhoittaa tällä runoviikollani.


"Oli lintu ja pieni laulu
ja pihassa pieni puu.
Tuli siihen linnunlaulu
ja linnunlaulupuu." (Puu)

Syy miksi emme ole Kaija Pakkasen runoja Leikkimökin runokopasta tai Hassu noita runokirjoista vielä oikein lukeneet lienee se, että kirjoissa on hieman vanhentuneen oloinen kuvitus ja tässä Leikkimökin runokopassa kuvitus (legendaarinen kuvittaja Maija Karma) on musta-valkoista ja joiltakin aukeamilta se puuttuu kokonaan. Tällöin kuulijaksi tarvitaan sen ikäistä lasta, joka jaksaa jo mielikuvin kannatella kuulemaansa satua ja tämä ei ole helppoa varsinkaan jos kuulija omistaa niin sanotut levottomat jalat. Kuvat sinänsä ovat aikuissilmään kauniita ja varmasti osalle muistorikkaitakin. Mietin silti, miksei runoja ole julkaistu helpommin luettavissa olevassa koossa ja uusin kuvituksin (tai edes värityksin)? Mutta olen samalla iloinen, että löysin tämän runokirjan kaapistani ja nostin sen nyt esille.


"-Muurahainen, muurahainen,
tuletko meille töihin?
- Mitä teillä tekemistä?
- Keittämistä, paistamista
puuropadan maistamista.
-Heinäsirkka, heinäsirkka,
tuletko meille töihin?
-Mitä teillä tekemistä?
-Soittamista, laulamista,
koko päivän nauramista.
- Tulemme teille töihin." (Töitä tarjolla)

On kuitenkin harmi, jos Pakkanen jää lukematta muillakin samasta pinnallisesta syystä, sillä oikeasti Leikkimökin runokopastakin löytyy hauskoja runoja. Kirjassa on saturunoja, loruja ja arvoituksia (jotka ovat tosin aika vaikeita!). Runot ovat helposti luettavia, hyvin eteneviä ja aika simppeleitäkin. Välistä löytyy helmiä. Olen nyt lueskellut tätä kirjaa viikon aikana ja itse asiassa kirjoittelin pari Kaija Pakkasen runoa itsetekemääni kuvakirjaan, jonka aiemmin teille näytin. Entäpä sinä, onko Kaija Pakkasen runot sinulle ja perheellenne tuttuja?


Lopuksi pyytäisin kohteliaimmin teiltä vähän palautetta. Mitä lukijat piditte lasten runoviikostani? Monta kirjaa jäi omasta hyllystämme esittelemättä (kaikki esitellyt kirjat olivat siis omia ja omin rahoin ostettuja), jotka olisivat sen tietysti ansainneet. Tuliko sinulla mieleen joku lasten runokirja, jonka olisit halunnut itse esitellä? Olisitko toivonut, että minä olisin esitellyt jonkun tietyn runokirjan? Milloin olet viimeksi lukenut lastenrunoja ääneen lapsellesi? Kannustiko (tai muistuttiko) runoviikkoni kokeilemaan lastenrunojen lukemista ääneen?

Itselleni tämä oli ihana kokemus ja ehkäpä pidän uudelleenkin teemaviikkoja jos vain keksin inspiroivan aiheen. Teemaviikkoja olen lukenut pidettävän ainakin ihanassa Lumiomena kirjablogissa.


"Melkein meidän pihasta
alkaa suuri maailma:
metsä pilvenkorkuinen,
lampi meren laajuinen,
pihapolku koivikossa
pian häipyy kadoksiin,
kaarnavene lammikossa,
kelluu näkymättömiin.

Outo, suuri maailma
on heti portin takana."

- Kaija Pakkanen: Nelivuotiaan maailma

lauantai 28. syyskuuta 2013

Tiitiäisen pippurimylly (lasten runokirja)"Jos sataa noita-akkoja

Koska kaikki tietävät Kirsi Kunnaksen ja Tiitiäisen satupuun, aloitanpa Tiitiäisen pippurimyllyllä (WSOY, 1991). Sillä Tiitiäisen pippurimylly on myös todella hyvä ja hauska runokirja! Kirjan on kuvittanut, aika minimalistisella tyylillä, Julia Vuori.


"Jos sataa noita-akkoja 
ja hirveitä hirvenkakkoja 
ja kirveitä ja puukkoja 
saa silloin huuliin rakkoja, 
jos antaa suukkoja." (Säätiedotus)

Tiitiäisen pippurimylly on tarkoitettu omien sanojensa mukaisesti: "Ei liian pienille eikä liian isoille vaan kaikille joilla on pippuhylly". Sisällys on jaettu kahdeksaan kategoriaan. Haluan jakaa ne teille: 1. Rasia, 2. Herra Tietävän kirjanpito, 3. Yksisilmäistä, 4. Valeita ja valepukuja, 5. Kissa ja hiiri (ainoa minullekin selvä kategoria, jossa on kissarunoja!), 6. Kuu (okei, tässä on paljon luontoon ja säätiloihin liittyviä), 7. Maailman navat ja 8. Kolmijalkaista. Joka ikisessä kategoriassa on upeita, absurdeja, nerokkaita ja miten voikin olla niin hyviä runoja! Ei näitä voi sanoin kuvata, vaan ne pitää lukea ääneen, eläytyen, ja nauraa, ja kokea joka solulla.


"Kalikoo kissalla oli musta takki, 
valkeat liivit ja punainen lakki
ja jalassa metsästyssaappaat." (Kalikoo-kissan kaksoiselämä)

***

"Kun maailma mullistui,
sen toinen napa pullistui,
ja toinen kallistui." (Maailman navat osan johdantoruno)


Tätä runokirjaa olemme lukeneet esikoisen kanssa paljon, varmaan yhtä paljon kuin Tiitiäisen satupuuta. Vaikka runoja on yli 70, on runojen taso (lähes) jokaisessaan huimaavan erinomainen. Runot ovat niin lämminhenkisiä ja hyväntuulisia, että kirjaan tekee mieli tarttua pian uudestaan ja jatkaa tutkimista, sanojen suussa maiskuttelua ja hihittämistä mitä älykkäimmille vedoille. Siis miksi tämä kirja on taas unohtunut meilläkin hyllyn kätköihin? Heti lukuun täälläpäin. Toivottavasti myös sielläpäin?


"Inisi itikan vitikka
sähkökitaran kielellä:
- Soi se laulu minunkin
jytäisellä mielellä,
kun on virtaa ja vahvistin
ja kaiutin ja tahdistin!"

- Itikan laulu

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lokin lokiikkaa (lasten runokirja)

Sinisen keskitien lasten runoviikko jatkuu. Tänään vuorossa on Petra Heikkilän Lokin lokiikkaa (Lasten keskus, 2005), jonka on lorutellut ja kuvittanut Heikkilä itse. Olen esitellyt blogissani aiemminkin Heikkilän lastenkirjan ja täytynee todeta, että luimme lähes samalla viikolla Heikkilän muutkin lastenkirjat, joista jo kaksi on tullut aleostoksina kotiimme, aarteiksi.


"En lennä pilvien yllä, mutta ajatus kantaa kyllä." (Lokin lokiikkaa)

"Pelaa linnut nokkapokkaa, kuka ensiksi saa hernerokkaa.
Maltti on mun valtti, sanoo herra Tiltaltti." ( Nokkimisjärjestys)


Olen lukenut tämän kirjan itsekseni ja perhe-elämän ulkopuolella aiemmin, useamman kerran. Nyt runoviikon kunniaksi luin sen uudestaan ja totesin, että kirja on jo oikein hyvä esikoiselleni. Kirjassa on 22 runoa, jotka kaikki ovat kohtalaisen lyhyitä, joten kirjan pystyy lukemaan kokonaan kertalukemalta. Kirjan toimii visuaalisilla tavoilla, kuten myös vahvoin sanaleikein. Kirjan runoja yhdistää juoni Lokista, jolla ei ole siipiä ja joka ajatustensa voimalla keksii (ja muiden eläintoveriensa tarinoiden kautta?), että runoillakin saa siivet, joilla voi lentää.

"Kun kaikki menee vikaan, olen niin kuin en olisikaan, sanoi Kameleontti Rontti." (Katoamistemppu)

"Oli kerran töyhtötintti, jolla pimeäksi meni vintti. Tintti lähti jo ennen kuutta, etsimään lamppua uutta." (Töyhtötintti)

Mielestäni kirjassa on varsinkin aluksi hieman mollisoittoinen väre. Kirjassa esitellään erilaisia eläimiä, joilla on joitakin huolia tai pulmia. Kuitenkin kirjan vahva sanoma on erilaisuuden ja oman itsensä hyväksyminen, vikoineen kaikkineen. Tämä kirja on siis myös hyvin lohduttava ja sopii varmasti hienosti esimerkiksi lapsille, joilla on vaikkapa pitkäaikaissairauksia tai vaikka oppimisvaikeuksia. Runoissa on myös hassuttelurunoja mukana, joten surumielinen ei tämä opus lainkaan kokonaisuudessaan ole. Lopuksi lainaan lempirunoani tästä kirjasta, sillä se on supersöpö ja huippu:



"Mikä on maailman pienin juttu?
Onko se turilaan tuttu nuttu?
Hyttysen pytty?
Kyttyrän rytty?
Millin tilli?
Sillin pilli?

Ihan turha on mittatikku:
toisen jätti on toiselle pikku.

Voi pienelle kuperkeikkailu
olla suuri superseikkailu."

- Petra Heikkilä: Maailman pienin juttu

torstai 26. syyskuuta 2013

Niille joilla on nauravat korvat (lasten runokirja)

Kaarina Helakisa (1945-1998) oli (ja on) suomalaisten lastenrunoilijoiden ja lastenkirjailijoiden merkittävimpiä henkilöitä. Hänen lastenrunoistaan tehty kokoelma löytyy myös meidän ikiomasta kirjahyllystämme. Kokoelma on Niille joilla on nauravat korvat (toim. Sanna Jaatinen, Otava 2008), joka sisältää yli 130 runoa vuosina 1975- 1998 julkaissuista teoksista. Kaarina Helakisa on tehnyt myös valtavan työn toimittaessaan teokset Pikku Pegassos ja Suomen lasten runotar, jotka ansaitsisivat erilliset esittelyt.


Kokoelma on valtavan monipuolinen, kuten arvata saattaa. Emme varmasti ole lukeneet jokaista runoa, koska mukana on myös pitempiä satumaisia runoja. Sivuilta löytyy myös runoja, joista on tehty lastenlauluja, jotka ovat useammalle varmasti tuttuja, kuten Ensimmäiset sanat (Ihan pienenä vauvana en osannut puhua...) tai Sammakkolaulu (Lomps lomps loikitaan ollaan niin kuin sammakoita...). Kirjassa on hienoja runoja kirjaimista, tavuttelusta ja sanojen muodostamisesta. Kielellinen leikittely ja hempeä huumori on runoissa jatkuvasti läsnä. Mukana on myös paljon eläinrunoja. Omia lempirunojani ovat Helakisan kissarunot.



Kirja on laaja teos monenlaisia runoja ja kuvittaja Markus Pyörälän raikas, ajanmukainen kuvitus on kirjassa tosi mukava. Kuvitus on rikasta ja värikästä. Kuten sanottu, emme ole lukeneet tätä kirjaa hyvin paljon, koska se toimii ehkä pikkuisen isommille lapsille, mutta voisi olla, että nyt, lähemmäs nelivuotiaani, malttaisi jo kuunnella kirjaa paremmin.

Täytyy vielä paljastaa teille, että olin hieman liikuttunut, kun olin kirjoittanut kirjan sisäsivulle, että olin ostanut tämän kirjan esikoisvauvalleni häntä odottaessani. Muistiini tulvahti myös kuinka luin kirjaa varovasti ja hieman epävarmasti ääneen viimeisillään olevalle kummulleni ja sittemmin myös vastasyntyneelle lapselleni. Ääneen lukeminen omalle lapselle ei ollutkaan niin helppoa ja luontevaa itselleni kuin olin luullut. Varsinkaan runojen lukeminen. Mutta pian siihenkin oppi, ja joskus minuakin on kuultu kutsuttavan hyväksi lukijaksi tässä talossamme! Ja se on iso rintanappi se!


"Ta pu ta
a pi na!
Ta pu ta pa pu pa ta!
Pa on tavu,
pu on tavu,
pa ja pu on tavuja!

Pannaan mullin mallin tavut,
niin kuin pataan pienet pavut,
ta pa pu pa, pu ta pa pa,
nappi, pappi, peppu ja napa!"

- Kaarina Helakisa: Niille joilla on nauravat korvat

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kaupunkiretki (lasten runokirja)

On suorastaan nerokasta laittaa lasten runokirjan kanteen kuva linja-autosta. Idean taustalla onkin kova mieskaksikko, sillä Kaupunkiretki runokirjan on runoillut Jukka Itkonen ja kuvittanut Matti Pikkujämsä (Kirjapaja, 2011).



Tämä runokirja saattaa olla meidän talossamme luetuin. Sillä Kaupukiretken runoissa kerrotaan erilaisista kaupungissa olevista paikoista (mm. paloasema, kirjasto, liikennevalot, uimahalli ja ravintola) ja sivuilla huristelevat kaupunkeihin kuuluvat kulkuneuvot, joita esikoiseni rakastaa. Otetaanpa esimerkiksi runo Taksiasema, joka on yksinkertaisuudessaan niin loistava:

"Taksi. Kaksi. Ja nyt ne lähti pois."

Jukka Itkonen on mielestäni uskomattoman nerokas riimittelijä. Hänen runoissaan on kaikkea ja joskus niin ytimekkäästi sanottuna, että ihan hätkähtää. Itkosen runoissa on huumoria ja samalla oppia elämästä. Kaupunkirunot ovat toimineet meillä sekä johonkin uuteen juttuun tutustuessa (kuten elokuvateatteri) että sen "jälkipuinnissa" (ravintola, tuo lapsiperheiden paras rentoutuspaikka). Kirja on mielestäni myös varsin sivistävä. Se ikään kuin kertoo miten moninaisista jutuista kaupunki koostuu ja kirjan mukaan voi miettiä, miten erilaisissa paikoissa "pitäisi olla".

"Jos olet jotain paikkaa kaupungista etsimässä, kaupungin kartta on tässä."

Ja onhan varsin hauskaa, kun ytimekkäät runot jäävät elämään myös arkikäytössä, kuten Valokuvaamo:

"Sieltä saat sassiin, valokuvat passiin."

Tai Tori:

"Moni kantaa tavaroita korilla, kun on käynyt ostoksilla torilla."

Minä olen aika surkea muistamaan runoja (tai nimiä) suorin lainauksin ulkoa mutta perheessäni on kaksi melkoista sanataituria. Onkin varsin hauskaa, kun kesken kaupunkireissun, joku toteaa asian tutuin Itkosen riimein.



Voisin veikata, että poikani mielestä tämä on yksi hänen lapsuutensa tärkeimpiä opuksia. Hän pitää valtavasti satamaan liittyvistä runoista sekä esimerkiksi liikennevalorunosta. Hauskuus ja jonkinlainen toteavuuskin runoissa kolahtaa koko perheellemme. Mutta myös Itkosen taito löytää pienestä ja arkisesta jotain kaunista, koskettaa varsinkin minua. Joskus se voi olla satuilunkin kautta kuvattuna, kuten loppulainaukseni runosta Rautatieasema:


"Kulkukissa loikki
ratapihan poikki.

Kotikissan kaulakello
kilkuttaaa.

Niin se on tässä
ihmiselämässä;

toiset lähtee
ja toiset heille vilkuttaa."

- Jukka Itkonen: Rautatieasema

tiistai 24. syyskuuta 2013

Ihme juttu! (lasten runokirja)

Hannele Huovin kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Ihme juttu! runokirja on varsin monipuolinen opus niin runoiltaan kuin kuvitukseltaankin (Kirjapaja, 2012). Runokirja tiivistää itsensä näin: "Runoja isoista ja pienistä ihmeistä". Vaikka kirjan tuotolla tuetaan Yhteisvastuukeräystä, en siltikään kokenut kirjaa uskonnollisesti sävyttyneeksi.

Kirjan 44 runoa on jaettu sisällysluettelon mukaan viiteen eri kategoriaan mutta totta puhuen minulle kategoriat jäävät hieman häilyvämmiksi, kuten monissa muissakin runokirjoissa. Runot ovat usein niin täynnä monia ulottuvuuksia, että niitä on varmasti aika vaikea kategorisoida? Tässäkin kirjassa runot kuitenkin osittain etenevät vuodenajan mukaan keväästä talveen.


Minä pidän Hannele Huovin teoksista. Hänellä on valtavan paljon erilaisia runoja ja niistä on tehty myös lastenlauluja. Hannele Huovi on kirjoittanut myös aikuisten runoja, novelleja ja romaaneja, joihin en valitettavasti ole tutustunut. Huovi on myös tehnyt aapisia ja oppikirjoja. Siksipä paljastan, että jos näen uuden Hannele Huovin lasten runokirjan, on minun vaikea jättää se ostamatta. Olen ikään kuin koukussa. Hannele Huovi on myös lämmin esiintyjä livenä, joten kannattaa käydä katsomassa, mikäli hän on kirjamessuilla!


Tässäkin Ihme juttu! kirjassa on ainakin yksi runo, josta on tehty ihana lastenlaulu. Tämä runo on Valonsäde:

"Minulla on valoa varpaissa, siellä se valo liikkuu, näin kun heilutan varpaita, valonsäde keikkii ja kiikkuu."

Hannele Huovi runoissa on herkkyyden ja kauneuden lisäksi myös hyvä annos hassuttelua. Ihme jutusta löytyy aika hassu runo nimeltä Lampaan papana. Tietysti tämä kikatuttaa lapsia- papana! Mieti nyt itsekin, suupielet kohosivat heti pikkuisen?

"Tästä kulki äsken papanalammas, sen tietää papanasta: se on papanoitu vasta tuoreesta lakritsasta."

Osa Ihme Juttu! kirjan runoista on haastavampia, jopa aikuismaisen haaveilevia tai yhdistellen asioita, joita lapsi ei ehkä osaa tehdä, kuten Matti meni metsään:

"Matti meni metsään katsomaan metsää puilta."

Tämä ei kuitenkaan haittaa minua aikuislukijana ollenkaan, sehän vai syventää minun lukukokemustani. Kun runoja on erilaisia, niitä voi lukea eri aikoina (ja eri ikäisenä)- osan sieltä, osan täältä. Myös lapsilla on omat suosikkinsa, toinen tykkää autorunoista ja toinen eläinrunoista. Hyvä runokirja tarjoaa kaikille jotain. Ja lukija voi itse päättää mihin teoksen eteen pysähtyy ja mistä eniten nauttii.



Karoliina Pertamon kuvitus on itselleni varsin mieleistä. Myös tässä kirjassa kuvitus on kaunista, värit lämpimiä ja kuvat käyvät myös vähän pienemmälle kuulijalle. Runojen ikäsuosituksia on minusta erittäin vaikea antaa. Silti tässäkin kirjassa on osa runoista tarinallisia ja sen verran pitkiä, etteivät ne ihan vauvalle avaudu. Paitsi joskus rauhallisena ja tyytyväisenä vauva nauttii ääneen luetusta loruttelevasta kielestä itsestään, joten... Tosin on Huovi tehnyt runoja vauvoillekin. Katsotaan pääsevätkö ne tällä viikolla esittelyyni!


"Katso omaan tähteen päin,
olet hyvä juuri näin."

- Hannele Huovi: Kaikki laulaa tavallaan (yksi lemppareistani tässä kirjassa)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lasten runoviikko Sinisessä keskitiessä: Hanhiemon iloinen lipas

Tervetuloa matkalleni lasten runoviikolle, katsotaan miten tämä onnistuu. Ajattelin ensimmäisenä esitellä teille vanhoista englantilaisista loruista tehdyn Hanhiemon iloisen lippaan, jonka runot on riimitellyt suomeksi Kirsi Kunnas. Tämä kirja on varmasti usealle klassikko omasta lapsuudestaan, jolloin runokirjoja ei ollut niin montaa vaihtoehtoa kuin nykyään on. Kirja on myös selvä klassikko, jonka ensimmäinen englanninkielinen painos on tullut 1942. Tämä meidän 30. painos on vuodelta 2009 (WSOY). Kirjan on kuvittanut Feodor Rojankovski.


Hanhiemon iloisessa lippaassa on 102 runoa, joiden aihepiirit vaihtelevat saduista, arkikertomuksiin sekä opettavaisiin ja kasvatuksellisiin tarinoihin. Kirja on muodoltaan pitkä mutta kapea ja näin ollen sisällöltään runsaaksi runolippaaksi varsin mukava pitää käsissä iphonen rampauttamilla käsillä, toisin kuin jotkut valtavat runo-opukset. Kuvitus vaihtelee tummahkosta värikuvituksesta musta-valkoisiin kuviin.


Kissaakin kiinnostaa
Minulla on ollut tapana lukea lasten runokirjoja vähän pomppimalla. Usein runokirjat ovat liian pitkiä yhdellä kertaa luettaviksi, eivätkä ole varmasti näin tarkoitettukaan tehtävän. Niinpä olen valinnut runoja lapsen kanssa yhdessä sieltä täältä, pikku hiljaa koko teoksen valloittaen. Tällä tavoin lukiessamme huomasin, että  toiset runot paremmin mieleen lapselleni, osa nousi selviksi suosikeiksi ja tietysti oli myös niitä, joista juuri hän ei pitänyt. Siispä luemme usein tiettyjä runoja toistuvasti (lähes läkähtymiseen asti) ja aina siinä samalla myös jonkun uuden. Ja ehkä vielä lisäksi jonkun äidin lempparirunon. 

Hanhiemon iloisessa lorulippaassa omia lempirunojani ovat rytmissä leikkivät runot ja toki myös klassikot. Laitetaanpas joku esimerkkikin, vaikkapa Mistä on pienet tytöt tehty?:

  "Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty." 

Tai sormi/varvasloruna tuttu, Tämä pieni possu:

"Tämä possu meni ostamaan ruokaa. Tämä possu sanoi: "Syökää ja juokaa!". Tämä possu huusi: "Perunoita tuokaa!". Tämä possu nälissänsä huokaa. Tämä pieni possu itkee suruisasti: ui ui ui koko matkan kotiin asti."

Tai sitten vähän viekkaampaa, Kissa ja Koira:

"Kissa kehruumielellä pieluksella torkuskeli. Koira vesi kielellä kademielin ihmetteli: " Tekö siinä? Miten voitte? Miten voitte!" Kissa luomiansa nosti, sanoi: "Kiitos mainiosti."

Kirjasta löytyy siis myös numeroita, vuodenaikoja, säätiloja ja muita opettavaisia runoja. Joissakin runoissa on mukana vanhahtavaa sanomaa, kuten kuritus kasvatusvälineenä, mutta nämä ovat vain atomeja valtameressä. Ja kuten olen aiemminkin sanonut, en kavahtaisi vanhempana keskustella lapseni kanssa mitä tarkoittaa piiskaaminen, jos se runon tai sadun kautta keskustelun aiheeksi tulee. Elämään kuuluvat ilot ja surut, emmekä me niiltä voi lastemme silmiä sulkea. Kasvaessaan he kohtaavat kaikenlaista ja toisaalta asian voi aina kääntää niin, että keskustelu avaa hyvän sauman puhua muun muassa siitä, miten sinua ja toista ihmistä saa koskettaa, millä tavoin, miten ja mistä. Aika tärkeä opetus vai mitä?



No niin ajatukseni lipesi taas kauemmas kuin oli tarkoitus. Mutta vanhuudestaan huolimatta tässä runokirjassa on minusta jotain sympaattista ja lumoavaa. Ja mikä mukavinta, lapsenikin tykkää kuunnella näitä loruja. Vaikka yhtä lailla uusille ja moderneille runoillekin on meille vahva tilauksensa. Joten ratkaisuna on lukea monenlaista.

Ja lastenrunoissahan varieteettia löytyy, sen yritän teille tällä viikolla todistaa (jos vaikka joku sattuu epäilemään tai jopa hieman kaihtamaan runoja). Ja samalla tietysti haastan teidät kaikki etsimään oman kirjastonne lastenruno-osaston, lainaamaan jonkun itsellenne ja lapsellenne mieleisen lasten runokirjan! Olisi myös kiva kuulla teidän suosikkinne lasten runoissa ja lukea erilaisia kokemuksia runojen ja lorujen lukemisesta lapselle. Kommentit ovat aina tervetulleita.


"Tässä on talo, jonka rakensi Jussi.
Tämä mallaspussi
oli talossa,
jonka rakensi Jussi."

- Hanhiemon iloinen lipas (suom. Kirsi Kunnas)

Värikäs ja ihana pahvikirjasarja säästä ja luonnosta

Esitelläänpäs välillä bleuelaisten omaa kirjastoa. Sillä, ostin joitakin vuosia sitten kaksi tällaista pahvista kirjaa, joissa on todella kauniit kuvitukset ja ihastuttavia kuvauksia taivaankappaleista, säätiloista ja vuodenajoista. Kirjasarjan nimi on Ikuiset ystävämme. Sen on ideoinut Monika Eisele ja kuvitus on Marion Krätschmerin (Kustannus-Mäkelä, 2009, suom. Terhi Raumonen). Kirjasarjaan kuuluu neljä kirjaa, joissa kaikissa on neljä aukeamaa. Jokaisen sivun alaosassa on lyhyet loruttelut. Loruttelut ja tietojen sovitus kuviin on välillä hieman haparoivaa, mutta koska kuvitus on näin ihana ja loputon anti yhteisille keskusteluille, en valita. Jokaisen sivun yläkulmassa on myös jatkuva reikäikkuna tähden tms. mukana.




Ihana aurinko kirjassa kuvataan perussäätiloja: poutaa, sadetta ja ukkosta. Pumpuliset pilvet kirjassa kerrotaan ihanan selkeästi neljä vuodenaikaa (lähes tulkoon parhaita vuodenaikakuvituksia mitä olen nähnyt, sopisi hyvin myös esim ammatilliseen käyttöön lasten kanssa!). Tuikkivat tähdet kertoo pelkästään tähdistä, ja tässä kirjassa loruttelukin on ehkä kirjoista heikoin. Kultainen kuu kirja meiltä puuttuu, enkä muista oliko kirjassa muuta aihetta kuin kuu (ja kuunkierto?), vaikka olemme senkin kirjan kirjastosta useasti lainanneet. Satuin löytämään tämän Pumpuliset pilvet viime viikolla kirjakaupasta (4e!) ja lisäksi olen nähnyt kirjoja myös kirjastossa, kuten jo mainitsin. Vanhempia kirjoja löytää myös tosi kivasti kirppareilta, divareista ja poistomyynneistä, joten silmät tarkkana, et koskaan tiedä milloin lastenkirja-aarre on edessäsi!

Kuva on Tuikkivat tähdet kirjasta ja
alla olevat kuvat ovat Pumpuliset pilvet kirjasta


Järjestelin eilen tuota Lastenkirjojen aarteita puolta ja huomasin häpeäkseni, että lasten runokirjat ovat olleet täysin blogini paitsiossa. Ja kaiken lisäksi se ainokainen esitelty runokirja on jatkuvasti yksi luetuimmista postauksistani (Jukka Itkosen Keinuhevosen kengittäjä)! Haluan korjata tämän epäkohdan mahdollisemman pian ja mietin pitäisinkö lasten runokirjaviikon, vaikka jo heti tällä viikolla... Mitäpä sanotte? Ja jos ette sano mitään, taidan pitää silti! Otan myös muitakin ehdotuksia ja ideoita vastaan, runoviikkoon tai blogiini muutoinkin. Tuo aikuiskirjapuolihan minulla on siirtynyt toiseen blogiini Kirjapolkuni.blogspot.fi , tervetuloa sinnekin jos mieli niin tekee!



Kirjamaailmasta pitää jatkaa vielä, kun näin lärpättelytuulella olen, että olen menossa lokakuussa Helsingin kirjamessuille. Sain Lasten Keskukselta yhden päivän lipun itselleni ja ystävälleni ja menen kuulkaas ihan ajan kanssa stadin humuun- hotelliin ja kaikki. On aivan ihana saada oma viikonloppu tunnelmallisessa Helsingissä mutta samalla odotan valtavasti kirjamessuja. Jotenkin hupsusti pidän tuosta "markkinallisesta" messutapahtumasta kamalasti ja toivon, että sama tunnelma minkä olen siellä useita kertoja (ennen lapsia, viimeisillään raskaana ollessani, imettäväisenä...) saanut kokea, lumoaa minut tälläkin kertaa. Toivon myös lauantaille kiinnostavia kirjailijahaastatteluja ja varsinkin ihania lastenkirjalöytöjä kojuilta! Ja tokipa teen kirjamessuilustani postauksen teillekin ja kehuskelen löydöilläni, tie-ten-kin. Onkohan lukijoistani kukaan menossa messuille? Laitanko sinisen ruusun rintaan, että tunnistatte? Heheh.


"Syksyllä tuuli tuivertaa niin,
että leija nousee korkeuksiin."

- Pumpiliset pilvet (kirjasarja Ikuiset ystävämme)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ompelukone sanoo surr surr surr

Ja neulepuikkoni pysyvät hiljaisina. Sillä tänä syksynä minulle ei ole vielä iskenut Suuri Neulomismania. Ei yhtään. Yhdet säärystimet ovat itselleni työn alla, olleet jo toista kuukautta. Mutta lastenvaatteiden teko on taas kiinnostanut kovasti. Viimeksi tein omenaisia. Tänään sain pääteltyä nämä, supersuperihanista kankaista tehdyt paidan ja tunikan. Vitsi, että lastenkankaissa on aivan ihania kuosia. Siis nämähän lähes pakottavat surruttamaan.



Mitä sinä olet surrutellut viime aikoina? Vai kilisevätkö teillä neulepuikot?

(Obs! Kohta eetteriin pläjähtää taas kasa Ainekirjoituksia, oletko valmis?)


"I-ha-haa,
i-ha-haa
hepo hirnahtaa.
Ihanaa, 
ihanaa,
onhan ratsastaa"

- lastenlaulu (appsi laulaa tätä nyt itse "i-ah Haa!" ja loppusanat vauvamongerrusta)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Muumipeikko lentää (Riina & Sami Kaarla)

Pyysin Tammelta uuden Muumien läppäkirjan blogiini esiteltäväksi, koska meillä oli usempi aiemmin ilmestynyt itse hankittuna ja ne ovat kaikki olleet yhtä suuressa käytössä kuin Pupet. Ja ihanaa! Appsikkani, tuo pikkuinen pikkumyyni, 1-vuotiaani, jaksoi kuunnella ja kurkkia Muumipeikko lentää (2013) kirjaa hienosti kirjan loppuun saakka ja hän jopa halusi lukea kirjan vielä uudestaankin samalla istumalla.



Kirjan idea on jälleen kerran siis varsin simppeli ja sen vuoksi hyvä. Muumipeikko haluaa oppia lentämään ja saa tähän muilta muumihahmoilta apua. Läppien alta löytyy hauskoja hahmoja, hyväntuulisine kommentteineen. Kuvitus on selkeää (käy hyvin pienellekin) ja värimaailma sieltä vanhoista muumikirjoista tuttua, retrohkoa, joskin tässä kirjassa on tällainen pastellimaisempi ote (minusta).



Muumien läppäkirjat, ja tämä Muumipeikko lentää kirja, ovat hyväntuulisia ja rentouttavia. Lämmintä yllätystä lapselle tuovat läpät. Kirja sopii täydellisesti iltasatukirjaksi ja kaikkeen muuhunkin lukuun. Muumit ovat aihe, josta voi näköjään ammentaa ikuisuuksiin ilman, että joutuu alentamaan laatutasoa nolon alas. Tässä onnistuvat kivasti myös Riina ja Sama Kaarla. 3,5/5,


"Olisi mukavaa osata lentää."

- Riina ja Sami Kaarla: Muumipeikko lentää

torstai 19. syyskuuta 2013

Kuin kulkuri matkaa

Nyt on se aika vuodesta, että toiset matkustavat canarialle ja toiset matkustavat Lappiin. Kumpikin varmaan kelpaisi. Vaellusmatka ruskamaastossa, kelomökki ja nuotion ritinä. Tai uudet maisemat, seikkailut, uiminen ja illat hotskan partsilla. Mikäpä siinä.
Tai sitten otan pari tuntia ja kurvaan metsään lenkille...
Hei hei musta tuntuu että mä meen.











Hei hei, sit mä kysyn, et minne sä meet?


"Niinkuin tuntematon tie
laulu eteenpäin vie.
Vähät eväät repussa
määränpää missä lie."

- J. Karjalainen: Mä meen