lauantai 20. syyskuuta 2014

Puluboiiii!

Töttölöö! Kuulkaas, jos meidän muksuilta kysyttäisiin Finlandia Junior -ehdokkaita, olisi Puluboi selvä ykkönen. Mikäs ihmeen Puluboi? No Veera Salmen kirjoittaman ja Emmi Jormalaisen kuvittaman Puluboin ja Ponin kirjasarja, josta on nyt syksyllä ilmestynyt kolmas Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja (Otava, 2014), joka tuli meille yllätyksenä kustantajalta ja ehdin jo hetken vuodatella tuskan hikeä, koska kirja näytti päällepäin enemmänkin koululaisille suunnatulta varsinkin pituutensa puolesta (189 sivua). Mutta kuinka ihanan väärässä taas olinkaan.



Puluboista on tullut meidän lasten idoli. Olen kuunnellut salaa Puluboi ja Poni -leikkejä. Meillä on lähestulkoon Puluboi-buumi, joka näyttäytyy esimerkiksi niin, että kumpikin lapsistani haluaa Puluboi -kirjan illalla pehmolelunsa korvikkeeksi käydessään nukkumaan. Tämä on tosi tarina. Kerran kuopus jopa huusi unissaan: "Puluboiiiii!" ! Olemme lukeneet Puluboin ja Ponin kirjoja nurinkurisesti, eli aloitimme saapuneesta kolmannesta kirjasta ja sen jälkeen olikin jo varattava ja lainattava kaksi edellistä kirjastosta, ja äkkiä. Ensimmäinen kirja on meillä vielä kesken. Ja kuulemma kaikki pitää ostaa pikimmiten omaksi (lahjoituksia tässä tapauksessa vastaanotetaan ilolla).


Kirjat kertovat siis tytöstä, joka haluaa olla poni ja kutsuu itseään Poniksi. Hänellä on jopa tekoturpa ja ponihäntä toimii hevosen häntänä. Ponin puheessa toistuvat erilaiset hirnahtelut ja käynti on kavioiden kolinaa. Ensimmäisessä jaksossa Poni tapaa pesästään lentäneen Puluboin. Kirjat kertovat myös mielenkiintoisen seikan, että puluille r-kirjain on itse asiassa kirosana. Se on niistä niin ruma kirjain, ettei sitä sanota kuin kriisitilanteessa. Siis kliisitilanteessa. Kirjoissa vaihtelevat Ponin ja Puluboin tarinat, vuorotellen. Ja kolmannessa kirjassa mukaan tulee myös Ponin isoveljen Miskan tarina.



Tarinat ovat suoranaista kirjallista ilotulitusta, jatkuvaa sanaleikittelyä ja hassuttelua. Ja Puluboin teksteissä, tai mainoksissa (yks ysi ysi!) ei tietenkään käytetä sitä ällää. Samalla kun kirjat ovat hauskoja, ne ovat jännän rohkeita. Ensimmäinen Puluboi on itse asiassa mielestäni kaikkein rohkein. Mieleeni tuli jopa eräänlainen tabujen rikkominen, sillä kirjassa on kuvattu esimerkiksi vanhempien riitelyä ja Ponin karkaamista kotoaan! Tässä kirjasarjan ensimmäisessä, Puluboin ja Ponin kirjassa, kyselin esikoiselta pari kertaa onko kirja liian pelottava (ei kuulemma ole). Kirjat eivät myöskään kaihda pehmeitä kirosanoja, sanotaanpa kerran ihan, että Pelkule! Kirjoissa on myös puluille ominaiseen tapaan kakkahuumoria, kun minkäs kukin luonnolleen voin. Voi olla, että kaikille perheille nämä kirjat eivät tunnu sopivilta mutta meillä tämä juttu on kolahtanut kuin se kuuluisa metrin halko päähän. Poniosuuksista minulle tulee mieleen hieman sellaista Katri Tapolamaista kielen monitasoista käyttöä. Ja sehän tarkoittaa suomeksi Laatua.


Puluboin ja Ponin kirjat on kuvittanut taitava Emmi Jormalainen. Kirjojen kannet ovat minusta erinomaisesti onnistuneita niin värityksensä kuin kuvituksensakin puolesta. Mustavalkokuvitus tukee kirjasarjan myötä ideaaliseen pituuteen lyhentyviä lukuja mahtavasti. Kuvitusta taitaa löytyä joka sivulta ja välillä se on lapsimaisen yksinkertaista (kuten Ponin piirrustuksia), kuvassa saattaa olla esimerkiksi pelkkä musta läikkä ja pulun jalanjälki. Kaikki luvut on jaettu kertojansa mukaan ja tämä on joka kerta kirjoitettu kuvittamalla kirjaimet uskomattoman monipuolisilla ja hauskoilla tavoilla. Ensimmäisessä kirjassa on myös runsaasti listauksia (1,2,3,...), jotka on käsinpiirrettyjä (näitä on kiva lukea lapsen kanssa vuorotellen lapsen lukutaidon mukaan). Kirja on myös täynnä tummennusta, lihavointia ja kirjasinkoon muutoksia mutta silti niin, ettei lukeminen ollut yhtään sekavan tuntuista vaan juurikin ääneen lukemista tukevaa ja innottavaa. Kirjat ovat sellaisia, joita olen intautunut lukemaan erilailla äännellen. Myös kertojaäänen selkeä vaihtuminen helpottaa tätä ja tekee siitä mielekkään. Tarinat ovat myös monin tavoin, kuvituksen kanssa, nerokkaita ja kikkailevia. Esimerkiksi vierekkäisissä tarinoissa saattaa olla yhteneväisyyksiä toisiinsa, joita ei sen kummemmin avata. Kirjat pitävät (varsinkin kaksi viimeistä) jopa aikuislukijan mielenkiinnon hyvin yllä, eivätkä ne vaivu välillä täyttötekstimäiseen uneen. Mikä mahtavinta, kerronta on hyvin läpinäkyvää koko ajan. Tällä tarkoitan sitä, että kirjat puhuvat lukijansa kanssa, esimerkiksi Puluboi kertoo että tässäpäs me nyt kirjoitettiin teille tämmöinen kirja ja avaa jopa etukäteen mitä kirjassa tapahtuu, näin ollen jännimpiä kohtia lieventäen mutta myös lukijan/kuulijan kokonaisymmärrystä tukien. Löydän näistä kirjoista niin paljon kehuttavaa, etten malta lopettaa. Ja kirjojen juonet, jotka oikeasti kiinnostivat minuakin, jäivät nyt kokonaan referoimatta!


Mutta lopetan silti, että esittelyni pysyy jonkin lukumielekkyyden rajoissa. Olen todella iloinen, että näin upeita lastenkirjoja tehdään. Ihan pakko kirjoittaa tähän vielä kirjojen tekijöille suulkiitos valtavasta heittäytymisestä lastenkulttuurin saralla. Olette ilahduttaneet meidän arki-iltojamme useita kertoja! Toivottavasti Puluboin ja Ponin seikkailut jatkuvat vielä monella kirjalla! Ja vaikken pisteitä enää ole jakanutkaan, niin mainitaan, että Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja saisi minulta ja varsinkin kummaltakin lapseltani 5/5.


"- Päivää, sinitakkinen hevonen. Minä olen puluboi. Teen lapoltin tästä # vankilasta.
- Hiir-hir-ha-haa.
Älä siinä naula. Sano minulle päivää.
Takapotku takapotku takapotku.
- No himputti. Alat heti pukittelemaan. Äläs ylitä siinä. Minä olen siipilikko lintu. Minä näytän kohta sinulle kalatepotkun. Tai kilveen. Minä näytän sinulle kilveen jos et lauhoitu. Kiai!"

- Veera Salmi ja Emmi Jormalainen: Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja

8 kommenttia:

  1. Jotenkin luulen, että tämä kilja uppoisi meidänkin väkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin töttölöö ja kokeilemaan! Kirjaststa lähtee hintaan yks ysi ysi!

      Poista
  2. Voi, nyt minua hirveästi himottaisi Puluboi. :) Mitä veikkaat, olen ihastunut Me Rosvolat-kirjoihin, iskisikö Puluboi minuunkin, näin aikuisena lukijana (johon kolahtaa hyvin myös lastenkirjat)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en nyt sitä Me Rosvoloita ole vielä lukenut, kuten tiedät :). Mutta jos sinulla on höperöhuumori niin kyllä tämän lukee :D! Ihan oikeasti minusta on ollut kiva lukea tätä itsekin, vaikka ei juoni tietenkään mitään harrypotteria ole vaan enemmänkin huumoria ja nerokasta kielileikittelyä.

      Vitsi unohdin Minimillan tuolta esittelystä. Se on hahmo joka syventää kirjas vähän aikuislukijalle yhteiskunnalle irvistelymielessä huoliharavoineen jne.

      Kokeile ja kerro äkkiä miten kävi :)! Luet tämän itsekseen illassa :).

      Poista
  3. Nyt on pakko kommentoida ja kiittää kauniista sanoista. Kirjailija ei voi saada kauniimpaa palautetta. Kiitos sinulle, kun jaksat paneutua lastenkirjallisuuteen ja puhua sen puolesta. Mukavaa syksyä sinulle ja niille pienille lukutoukille. Puluboi-kirja unikaverina! Aah...
    Veera Salmi
    Veera Salmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijoilta ja kuvittajilta itseltään saadut palautteet pysäyttävät minut kyllä aina. Lähes liikutun ihan, että jaksatte kiittää näin pienen tason puuhailusta. Olen siitä valtavan iloinen ja taas vastavuoroisesti kiitollinen. Kerroin viestisi myös isommalle lukutoukalleni ja hän kuunteli ihmeissään ja sanoi, että: "On minulla oikeakin puluboi unileluna!", sillä eräs lintupehmo on nimetty nykyään Puluboiksi :). Nämä kirjat on vaan kolahtaneet meidän muksuille kummallisella tavalla. Ehkä kirjat on jotenkin tosi aitoja ja olette tavoittaneet lapsen usein hämmentävääkin maailmaa niissä aika hauskalla ja rohkealla tavalla..? En tiedä, mutta toivon iloa ja voimia tärkeään työhönne ja suuri kiitos kommentistasi :))!

      Poista
  4. Minä lainasin tämän, siis ensimmäisen osan, kirjastosta. Toivon, että se olisi hyvää sairaspäiväviihdettä, kunhan selviän Enqvistin lukemisesta. Kansi ainakin ilahduttaa jo olemassaolollaan tuossa pöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luetko itse vai lapsen kanssa? Minusta tuntuu että minulle hauskuus tuli nimenomaan ääneen lukemisesta! Ja lastenilosta, kun huumori on tosiaan vähän kakkapieruluokkaa välillä. Tosin taidan olla sillä tasolla itsekin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!