lauantai 31. toukokuuta 2014

250 lastenkirjaa esiteltynä ja kotiäidin kuittaus

Tässä kotiäitiyden käytännön viime henkäisyillä, hulttiopäisesti järjestellyn pitkän lomamme edessä, oli aika päivittää Sinisen keskitien esittelyt ajan tasalle. Joka kerta, kun teen tämän vannon, että ensi kautena kirjaan esitelyt suoraan koonteihin. Not gonna happen. Mutta kun kokosin kevään kirjoja, minua hymyilytti usein. Olin esitellyt teille mielestäni ihania kirjoja ja voin vain toivoa, että myös te olette löytäneet itsellenne sopivimmat.


Blogini ylälaidasta löydät (sivua napsauttamalla) nykyään viidellä eri sivulla täällä esittelemäni lastenkirjat. Osa löytyy myös sivupalkista kirjakuvia napsauttamalla.
Sivuina ovat: lasten kuvakirjat ja sadut, vauvojen ensikirjat, lastentietokirjat, lasten runokirjat ja muut lapsiin jollakin tapaa liittyvät kirjat. Aiemmin nämä olivat yhden sivun alla (joka on ollut koko blogiaikanani neljänneksi eniten katsotuin sivu blogissani) mutta toivottavasti uudistus tuo koontiin selkeyttä, vaikka usein harmittelenkin, etten kirjannut kirjoja tekijänimen mukaan...

Kirjat löytyvät siis nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä, tekijä(t) suluissa. Valitettavasti kustantajat puuttuvat, mutta ne löytyvät kyllä itse teksteistä muine tarkempine tietoineen, kuten mistä kirja on lähtöisin.

= 250 esiteltyä kirjaa

Kun kokosin ja laskin kirjoja, mietin jälleen kerran: olenkohan ollut täysi kahjo? Kuka käyttää (lähes viiden vuoden) arvokasta kotihoitoaikaansa kirjoittelemalla vapaaehtoisesti lastenkirjoista nettiin?


Ja samaan aikaan tiedän, että varsinkin kotiäitinä minä olen tarvinnut aika ajoin omaa aikaa, omaa mielekästä puuhailua, pieniä ajatuspakomatkoja pyykkikasojen keskeltä- ja blogin kirjoitus on ollut siihen oivallinen. Ja olen kokenut sen kaikessa pienuudessaan antavaksi ja arvokkaaksi. Ja samalla toivon, että kirjoittamisestani on ollut joillekin teistä hyötyä. Toivon, että sillä on arvoa lastenkirjojen arvostukselle. Toivon, että se kannustaa meitä lukemaan lastemme kanssa hyviä lastenkirjoja. Ja toivon, että myös muut bloggaajat/"someilijat" kirjoittavat enemmän lastenkirjoista.

Kiitos kaikki lukijani, lastenkirjailijat ja kuvittajat, muut sähköpostitse yhteydessä olleet tyypit, kustantamot ja kirjastot, olette olleet suurin tukeni ja inspiraationi tässä höperössä puuhailussani :)! Toivottavasti pysytte mukana jatkossakin :)!


"Äiti mitä sä teet?
- Kirjotan sellasta lastenkirjoista kertovaa blogia...
Miksi?
- No musta tää on hauskaa ja...
jos tästä ois jollekin kans iloa.
Ai jaa!"

- vasta käyty keskustelu

Pöytäpuuhailun äärellä: kaksi tarrakirjaa esittelyssä

Joskus askartelussa ja pöytäpuuhailussa on kiva päästä vähän helpommalla. Tehtäväkirjat ovatkin kivaa ajanvietettä kesälläkin sadesäällä tai reissatessa. Tehtäväkirjojen kirjo on vain erittäin laaja. Viimeksi kirjakaupassa ihmettelin varmaan sadan erilaisen tehtäväkirjan edessä sitä runsauden pulaa mitä tarjollamme on. Siispä kannustan vähän katsomaan mitä lapselleen nappaa, sillä kaikki ei kuitenkaan ole niin ajatuksella tehtyjä kuin voisi. Ja ei kai me turhia ostoksia haluta tehdä?


Kaksi perusvinkkiä tehtäväkirjan valintaan voisi olla vaikka: 1. valitse mieluinen kuvitus motivoimaan lasta (toisille sopii "kaikki", toisille just änkkäri houkuttelee parhaiten, vaikka kynähommat eivät muuten kiehtoisikaan...!) 2. katso sisältö, että se on iän mukaista ja edes jonkun tason mukaista (aika uskomattomia värityskuvia löytyy, ja vaikeusskaala on hempeimmissäkin kirjoissa valtava esim. 100 pisteestä pisteeseen kuvaa ei kannattane suosia 1-2-vuotiaalle?). Sitten ovat nämä tarrakirjat. Tarrat tuntuvat kiehtovan lapsia yllättävän paljon mutta tarrakirjoissakin on paljon eroja. Toisista voi jopa oppia! Ja toiset ovat just for fun- miksipä ei :)!



Olen siis aika skeptinen tehtävä- ja tarrakirjojen ostaja. Siksipä yllätyin näistä saamistamme tarrakirjoista miten mukavia ne kuitenkin ovat (Karisto, 2014,  itse ehdotettu yhteistyö). Maatilan eläimet kirjassa oppii eläimiä taas uudella tavalla, joka voi tukea eläinten opettelua siihe sopivassa iässä (parivuotiaana?). Kirjassa opetellaan myös eläinten ääniä ja koteja. Kumpikin lapsistamme tykkäsi kirjasta yllättävän paljon. Koska oppi tapahtuu parhaiten eri väylien kautta ja eri konteksteissa opittuna, kesällä eläimiin on mukava tutustua myös eläinpuistoissa, joita kesäisin aukeaa pitkin maaseutujamme!




Toinen tarrakirja Ihana tarrakirja Muotisuunnittelija Kesämallisto (!) hihitytti minua kamalasti! Poikani ei (yllättäin) kirjasta innostunut (autojen tuunaustarrakirjat ovat kyllä toimineet), joten kokeilin vähän huvikseni tätä pikkutytölleni. Joka ihastuikin tietty heti, vaikka itse puuha oli vielä ihan liian vaativaa. Kirjassa siis puetaan tyttöjä/naisia erilaisiin vaatteisii ym. Ja mikä huvittavinta, minäkin huomasin olevani aika innoissani tämän teosta! Huomasin, että ajattelin "Vitsi kun mulla olisi ollut tämmönen silloin kun olin pieni!" ja "Jaa, pitäisiköhän jo lopettaa kun tyttäreni leikkii jo toista leikkiä...". Tämä kirja on varmasti eskari-ikäisille tytöille ihan huippu ja näköjään toimii pienemmällekin väri/vaate/juttu -ihastelijalle.

Millaisia tehtäväkirjoja teillä tehdään ja mikä teillä on se juttu, että kirja tulee myös tehtyä?
Tarra- ja tehtäväkirjoja voi säilyttää myös lasten omina selailukirjoina leikkeissä, niin ne ei mene heti vain roskikseen.


"Äiti, tehdään änkkäreille avaruusraketti."

- ja se olisikin sitten erilainen askartelutarina se!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Värikäs tietokirja hevosista!

Sain ilokseni tutustua hieman erilaiseen lastenkirjaan kuin olen itse tottunut kirjahyllystä nappaamaan. Lasten tietokirjaan hevosista! Minä en ole koskaan ollut heppatyttö, vaikka läheltä olen tuotakin harrastusta saanut seurailla. Siksipä en osaa vieläkään erityisemmin innostua hevoskirjoista mutta, kun esikoiskirjailija Anniina Mikama otti yhteyttä ja kysyi haluaisinko lukea hänen ja Carlos da Cruzin kirjoittaman kirjan, mielenkiintoni voitti! Täyttä laukkaa maailman ympäri (Tammi, 2014) on kuvittanut toinen kirjoittajista, eli Carlos da Cruz. Asiatarkastuksesta vastaa Liisa Sarakontu.



Kirjassa esitellään 18 eri hevosta. Esittely lähtee Suomesta ja Ruotsista ja etenee Euroopan kautta Afrikkaan, Aasiaan, Australiaan ja Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Kirja on ulkoasultaan hyvin houkutteleva. Värikäs ja raikas kuvitus kutsui minut ja lapseni luokseen. Jokainen hevonen on esitelty yhdellä aukeamalla ja tarina lähtee suoraan maailmakartan kautta esittelyihin: "Matkareitti on valmis! Ei muuta kuin reppu selkään ja menoksi. Tervetuloa mukaan!", kuten kirjan matkaaja, Niina -tyttö alussa toteaa.

Kirja ei ole mielestäni pelkästään hevostietokirja, vaan minulle ja meille se on enemmänkin erilaisia kulttuureita esittelevä kirja, hevosten kautta. Kirjan lukeminen tarvitsi ensiksi hieman kokeilua: onko tekstipaketeissa jokin lukujärjestys vai ovatko ne ikään kuin erillisiä tietoiskuja. Päädyin siihen, että kukin kohdista on erillinen ja luimme lopulta kirjaa esikoiseni kanssa hänen mielenkiintonsa mukaan (pian hän skippasikin oikeassa yläkulmassa olleet "tekniset" hevostiedot) puhekuplia ja tietoiskuja valiten ja menimme itse asiassa kirjan matkan vielä takaperinkin! Ja hyvin toimi näinkin.



Kirjan toteutus on kyllä kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja hauska. Vaikka usein arvostan tietokirjoissa aika simppeliä ulkoasua, tähän kirjaan värikkyys sopi ja itse asiassa tietoiskut olivat kuitenkin aika selkeässä järjestyksessä, kun vain osasin säätää lukutaitoni oikein. Kirjan tekstin sisältö on varsin runsasta. Mutta ainostaan oikean sivun alakulmassa olleet askartelu- tai jopa ruokavinkit olivat minusta himpun ylimääräisiä. Toisaalta ensimmäisellä luvulla skippasimme nämä vain pois ja sittemminhän näihin voisi palata ja tutustua kulttuuriin moniaistillisemmin myöhemmin. Lisäksi voisin kuvitella, että parhaiten tämä kirja uppoaa heppafaneille, ehkäpä esikouluikäisille/koululaisille, jotka toisaalta saattaisivat olla sellaisessa puuhailuiässä, että vinkit tulevat siinä ryhmässä paremmin käyttöön? Kirjaa voisi olla myös "pitkäikäinen", koska monimuotoisen sisältönsä vuoksi (pienine lisäinfoineen) itse lukeva lapsi voisi viihtyä mielenkiintoisten löytöjen kanssa aivan erilailla kuin esimerkiksi äidin lukua kuunteleva lapsi!



Carlos da Cruzin värikäs, iloinen ja sarjakuvamainen kuvitustyyli on omaan silmääni jotenkin sangen vetoavaa ja varmaan uutuutena kiehtoi vielä enemmän. Jopa siinä määrin, että kyselin kuvittajan erästä toistakin lasten tietokirjaa esittelyyn mutta katsotaan saammeko sen. Täyttä laukkaa maailman ympäri on varmasti tosi kiva esimerkiksi lahjakirjana lapsille, jotka ovat kiinnostuneita eläimistä ja hevosista mutta toisaalta kirjassa on paljon muutakin tietoa (kuten että hevosia on käytetty ennen sotatantereilla ja nykyäänkin vielä erilaisissa hevoskilpailuissa- nämä asiat kiinnostivat poikaani erityisesti), joten kirja voi kiinnostaa paljon muitakin kuin itsestään selvää heppatyttö -kohdetta.


Kirja on varsin raikas tuulahdus lasten tietokirjojen saralle ja minusta se on hyvin suotava juttu. Kirjastojen lasten tietokirjaosastolta löytyy pitkälti "harmaita" ja liian pitkän näköisiä kirjoja, jotka eivät suorastaan kutsu luokseen tämän päivän tietotarjonnan joukossa. Vaikka perusvalokuvakirjoilla on aina paikkansa, olen varma, että näin kauniilla kuvilla ja ytimekkäillä ja mielenkiintoisilla tietoiskuilla varustettu tietokirja kiehtoo monen ikäistä nykyajan lasta tiedon ääreen ihan eri lailla kuin "kansakoulun oppikirjan näköinen" opus. Ja hei, kiehtova ulkoasu saattaa kutsua luokseen myös tällaisia, joille kirjan aihepiirikään ei ole alkujaan erityisen kiinnostava. Suosittelen kokeilemaan ennakkoluulottomasti kirjaa ja opiskelemaan näin hauskalla tavalla maapallomme historiaa ja kulttuureja heppojen kyydissä (4/5). Mielenkiintoisia tutkimusretkiä!

Kirjabloggaajista myös Kirjakaapin kummitus on esitellyt tämän kirjan.


"Irlannincobin toinen nimi, tinker, on peräisin vanhoilta ajoilta.
Se tarkoittaa tinaseppää eli kattilanpaikkaajaa."

- Anniina Mikama ja Carlos da Cruz: Täyttä laukkaa maailman ympäri

tiistai 27. toukokuuta 2014

Supervinkki kesäretkille: Lapsiperheen retkeilyopas

Kun huomasin, että Karttakeskus oli julkaissut valokuvilla kuvitetun, Jouni Laaksosen Lapsiperheen retkeilyoppaan (2014) ja pyysin sen heti blogiini esiteltäväksi. Kuten moni blogiani seurannut tietääkin olen kovasti lasten ulkoilun ja liikunnan puolella ja vaikka itsekin olen varsin urbanisoitunut pelkurimutsi, yritän välillä pitää lapsiani perusarvojen äärellä. Luonto on minusta sellainen, johon ihmisen on hyvä tutustua, sillä on usein taipumus rauhoittaa lapsia kuin aikuisiakin ja piha on lapselle paras paikka liikunnalliseen harjoitukseen. Minusta on hyvä opettaa lapselle kestävämpiä arvoja kuten luonnon ja ympäristön arvostusta, sillä ilman luontoa, ei meitäkään ole olemassa.


Metsäkuvat ovat omia nappauksiani tältä keväältä


Retkeilyyn erikoistunut tietokirjailija ja vapaa toimittaja Jouni Laaksonen kuvaa alkusanoissaan ihanan tavallisesti, kuinka vauvan synnyttyä teki mieli hetkeksi käpertyä kotiin ihastelemaan vastasyntynyttä mutta sitten mieli jo maailmalle. Kirjassa kerrotaankin perheen retkeilleen todella laajasti päiväretkistä viikkoretkiin ja Laaksonen on itse retkeillyt kaikki kirjassa esiteltävät kohteet. Laaksonen sanoo ensisanoissaan, ettei pieni vauva varsinaisesti hyödy retkeilystä, mutta sillä on hyvä olla siellä missä vanhemmatkin voivat hyvin ja ovat turvana. Minä ajattelen, että kyllä pienikin vauva aistii ympäristöään varsin paljon ja se kannattaa yksilöllisesti katsoa miten mikäkin paikka juuri omaan vauvaan vaikuttaa. Metsään voi totutella pikku hiljaa, sillä se voi olla myös jännä paikka. Reppumatkailu sanotaan olevan pienelle vauvalle turvallista, varsinkin massupuolella kulkiessa vauva näkee äidin kasvot ja tuntee hänen kroppansa vierellään. Oman kokemukseni mukaan metsä on monelle lapselle hyvin voimallinen kokemus jo varhaisesta lähtien, joten uskoisin, että myös pieni lapsi voi hyötyä erilaisesta ulkoilusta, raittiista ilmasta, eri paikkojen ihastelusta ja maastosta liikkumisesta jos reitti pidetään ikätason ja jaksamisen mukaisena.





Lapsiperheen retkioppaaseen Laaksonen on koonnut 80 maakunnittaisesti esiteltyä luontoretkikohdetta. Vinkit kattavat siis Uudestamaasta Lappiin, sisältäen noin 5-10 retkimahdollisuutta/maakunta. Alkukirjassa on perusvinkkejä päiväretkeilyyn, jossa muistutellaan perusasioita retkeilyyn kuten se, että eväät pitää olla, lapsi pidetää turvassa vaikeammissa kohdissa ja aikaa "ja reissumieltä" on hyvä varata vähän reilusti ! Oma vinkkini on myös, että kannattaa aluksi antaa lapselle mallia metsässä olemisesta, eli ihastella ääneen maisemia, etsiä yhdessä pikkuaarteita (kiviä, käpyjä, muurahaiskekoja ym.), jotta lapsikin oppii löytämään metsässä retkeilyn mielekkyyden. Kävely sujuu mukavammin, kun on samalla pikkupuuhaa, juteltavaa ja edessä odottaa laavulla syöty rusinapaketti! 




Kirja esittelee retkeilyä matalalla kynnyksellä ihan vasta-alkajille, eli jopa lastenvaunuilla kuljettavia parin kilometrin (allekin) reittejä, jotka voivat olla hyvin lähellä kaupunkioloja. Mukana on myös tottuneemmalle keskivaativia ja vaativiakin reittejä. Kesä on mitä parhainta aikaa tehdä näitä pikkuretkiä lähimaastossakin, kun vaan katsoo aamulla kivan ilman, pakkaa pikkuisen perusjuttuja mukaan ja eikun menoksi! Eikä ole kukkaroja rasittavia pääsymaksuja, jonotteluja kesähelteessä mutta sitäkin enemmän kokemuksia, ihmettelyä, yhteistä aikaa ja liikuntaa.

Laaksosen kirja innostaa lapsiperheitä retkeilyyn ja into tarttui minuunkin. Olemme lähdössä kesälomaretkellemme Lapin suuntaan ja olen miettinyt, että eläintarhan, museoiden ja joulupukin lisäksi matkaan tulisi löytää hyvä pikkuinen parin kilometrin "vaellus", jossa lapsemme näkisivät paikallista metsää (ja itikoita). Löysinkin kirjasta pari reitillemme osuvaa retkikohdetta, joista ainakin yhdelle menemme. Lisäksi aion ihan varmasti käydä kesäretkillä mökkimaisemissa ja omalla kotiseudullakin. Ilokseni huomasi mukana olevan myös joitakin meille jo tuttuja kohteita mutta samalla huomasin, että aijaa tuonnehan pääseekin tuota kautta, joten seuraavalla kerralla voin ottaa lapseni mukaan luontopolulle, jonka luulin olevan heille liian pitkän kävelymatkan päässä! Näitä luontoretkikohteita (kuten muitakin lapsikohteita) on minusta rasittavaa etsiä netistä, jossa tietoa on äärettömästi. Parasta on kuulla hyviä vinkkejä muilta, jotta kuulee todella missä kunnossa kohde on "nyt" ja onko se "vaivan väärti". Lapsiperhereissuilu on kuitenkin aina oma ponnistuksensa ja tällainen ajan tasalla oleva opas on lähtemiskynnystä madaltava.




Kirja on siksikin mukava, että se kattaa koko Suomen, jolloin mukavia yhteisretkiä löytyy varmasti vaikka mummulareissujen iloksi. Harvemmin kirjoitan näin, mutta käytännön kannalta tämä kirja on varmasti hyvä ihan omistaa itse, sillä mitä lähempänä kirja on, sitä helpompi sieltä on katsoa spontaanimminkin pikku ulkoretki viikonlopuksi tms. Lisäksi omaa kirjaa on mukavampi kuljetella reissussa, eikä tarvitse varoa jos joku mustikkatassu sattuu sivulle osumaankin (omassa kirjassahan se on vain muisto, ei rike!). Uskotte jo varmaan, että fanitan tätä kirjaa ihan todella ja toivon, että moni teistä tutustuu kirjaan ja löytää pikkuiset, matalan kynnyksen metsäretket muiden perheretkien lisukkeeksi. Mielekäs yhdessäoleminen, siinäpä on taikaa :)! (5/5). Erityiskiitos Jouni Laaksoselle varsin isosta työstä ja selkeästä, helppolukuisesta retkikirjasta. Upea kirja!



"Astuessaan polulle lapsi on jo perillä."

- Jouni Laaksonen: Lapsiperheen retkeilyopas

maanantai 26. toukokuuta 2014

3 x Mikko Mallikas, samoissa kansissa

Mikko Mallikas on ollut meille jo pitkään yksi lastenkirjojen lempparihahmoista.
Mikko Mallikas -kirjoissa on huippuja ja sitten joitakin, mitkä eivät ole kolahtaneet meille ihan niin paljon. Tammen syksyn uutuuksissa on jo nyt ilmestynyt Gunilla Bergstömin Mikko Mallikkaan parhaat (2014, suomentaja Kaija Pakkanen, pyydetty esittelykappale), josta löytyvät Mikko Mallikas on oikukas, Mikko Mallikas rakentaa helikopterin ja Mikko Mallikas panee töpinäksi. Ensimmäinen ja viimeinen kirja ovat meille hyvin tuttuja mutta Mikko mallikas rakentaa helikopterin on meille vieraampi. Olikin vähän harmi, että tähän painokseen oli otettu ensimmäiset Mikko -kirjat, joiden uusintapainoksia on ollut viime vuosina muutenkin saatavilla. Jospa myös vaikeammin saatavat Mikot saisivat nyt uusintapainoksen.



Mutta koska kyseessä on parhaat, niin tottahan se on. Kaikki kolme tarinaa ovat todella hyviä. Mikko Mallikas on oikukas kirjassa Mikko ei millään tahtoisi mennä nukkumaan ja keksii sitten yksinhuoltajaisälleen varmasti kaikille lapsiperheellisille tuttuja iltavaatimuksia: jano, pissittää, pelottaa, lelu puuttuu. Ja niinhän siinä käy, että tarpeeksi Mikon kaikkea vaadittua isäpappa kuukahtaa nukahtaa kesken kaiken olohuoneen lattialle! Ja eihän nukkuvalle isälle ole tarpeen enää huudella höperyyksiä? Niinpä niin. Tämä Mikko on esitelty blogissani aiemminkin täällä, josta löytyy myös muita nukkumaan menemiseen liittyviä kirjoja.

Sarjakuvamaista kuvitusta, joka on ihan nykypäivää
(Mikko Mallikas rakentaa helikopterin)

Kollaasikuvitusta kirjasta Mikko Mallikas panee töpinäksi
Mikko Mallikas rakentaa helikopterin kertoo taas tarinan siitä, miten Mikko huomaa tilaisuutensa tulleen päästäkseen työkalupakille, kun isä on uppoutunut sanomalehteensä. Sillä isän kanssa leikkimisen lisäksi työkalut ovat Mikosta parhainta maailmassa. Isä antaakin luvan rakenteluun, kun Mikko ei vaan koske sahaan... Eikä Mikko koske mutta rakentaa helikopterin, jolla pääsee savannille asti! Ja lopulta hän saa toisenkin toiveensa toteutettua ja isä tulee leikkimään Mikon kanssa.

Miten pienellä lapsen tunnetilaa voidaankaan kuvata?
Tässä Mikko etsii missä isä on ja pelkää hänen jo lähteneen ilman häntä
(Mikko Mallikas pistää töpinäksi).


Kolmas kirja Mikko Mallikas panee töpinäksi kertoo aamulla lähtemisen vaikeudesta. Isä huutelee Mikkoa jo monesti aamupalalle mutta Mikko vaan keksii vielä yhden ja yhden jutun tehdäväkseen. Tämänkin kirjan olen esitellyt aiemmin täällä.

Mikko Mallikkaissa on (ensimmäiset kirjat ovat ilmestyneet jo 1970-luvulla ja viimeisin 2012!) yllättävän hyvä tarina tähänkin päivään. Myös kuvitus on monipuolisuudessaan (tarpeeksi yksityiskohtia, pikkukikkoja, välillä mukaan on liitetty esim valokuvia pikkuautoista jne), selkeydessään ja tietyllä tapaa simppelyidessään minusta erittäin hyvä lapselle. Kirjat kertovat ihan tavallisen arjen pikkuhaasteista sekä lapsen että aikuisen näkökulmasta. Minusta Mikon äänellä kerrottu pohtiva tarinamuoto on tosi kiva. Kun kielellä leikkivä puhe on lyhyttä ja lapsenomaista, se vetoaa myös pieniin kuulijoihin ja antaa samaistumisen mahdollisuuden. Kirjat ovat myös sopivan mittaisia kuvakirjoiksi leikki-ikäisen kanssa luettaviksi. Mallikkaissa on myös hyvä lapsiarjen perussanoma: arkihommia tehdään, aika paljon pitää toistaa ja vielä enemmän odottaa, mutta tärkeintä lapselle on, että saa leikkiä tarpeeksi ja aikuinen antaa välillä hänelle ansaitsemaansa huomiota. Minusta Mikko Mallikkaissa on hyvä "keskilinjan kasvatusmalli", ei hössötetä liikaa suuntaan tai toiseen. Varmasti piippu isän suussa ei ole nykypäivän ideaaleihin kuuluvaa, mutta mitä sitten? Mikko Mallikkaat antavat lapsille vapauden leikkiä, käyttää mielikuvitusta ja jatkaa harjoituksia pilke silmäkulmassa (5/5).


"Ohoh! Loput mehusta läikähtää lakanalle.
Ei kai Mikko vain läikyttänyt tahallaan?"

- Gunilla Bergström: Mikko Mallikas on oikukas

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kirjastolöytöjä ja appsien rantautuminen lastenkirjoihin (uhka vai mahdollisuus?)!

Taas oli aika kipittää kirjastoon. Tarkoituksenani oli etsiskellä itselleni kirjoja ja hakea pari varausta mutta mukaan lähti myös esikoiseni ja aika tietenkin hurahti a. lasten dvd-hyllyllä, b. kuvakirjahyllyillä, c. vieraskielisillä kuvakirjahyllyillä (aika paljon muumeja eri kielillä), d. lasten tietokirjaosastolla ja sitten vasta jo uupunut lapsi mukanani, e. aikuispuolella. Minulla on nimittäin ehkä, mahdollisesti viikonloppuna tilaisuus ihmetellä kotona olemista aivan yksin ja olisin varustautunut tuohon tilaisuuteen varaamalla vinon pinon (jo olemassa olevan vinon pinon lisäksi) kirjoja ja viettämällä laatuaikaa kirjojeni seurassa "all you can read" idealla. Näin hurjat ovat suunnitelmani...

Mutta kirjastokassiini lähtikin pääasiallisesti taas tällaisia:


Kirjalöytöjen kaunein helmi, voi näkisittepä sisältä!
Kuvittajan sivut tässä! Oih <3!
Ja sitten asiaan: appsit ja lastenkirjat. Sattuipa nimittäin löytymään uusi iDinosaurus -kirja (Sanoma media Finland, 2013, suom. Heli Naski, 26 sivua), jonka sisältöä en kamalasti ehtinyt lukea (epäilen), sillä kirjassa on jo aiemmin blogissani ihmettelemäni appsi, jolla saa kuvat elämään ipadin (tms) näytöllä, kuvakirjan sivun päällä (aiempi ihastelu koski Lego-esitettä). Lapseni olivat tietysti haltioissaan. Napista painamalla yhteensä kolme vai neljä dinokuvaa ääntelee ja liikkuu. Siihen kun lisäsimme Dinojunakirjan lukemista, voin kertoa, että ilta on sujunut valtavan upeiden dinoleikkien seurassa.

Taustalla ensimmäinen minun käsiini sattunut lasten tietokirja,
jossa on appsina lisätty todellisuus.
Edustalla Dinojunakirja, lasten tietokirjaosastolta sekin.
Ja tästäpä pääsin tuumaamaan! Mikähän lienee suomalaisten oppikirjailijoiden appsien ynnä muiden tietotekniikkasovellusten käyttö tällä hetkellä? Kuulin juuri, että joku suomalaistutkija on kuvannut Suomen opetusjärjestelmää tällä hetkellä lentokoneeksi, jossa ollaan offline ja kun mennään ulos, olemme taas reaalimaailmassa. Aikamoinen kuvaus! Olen kovasti näitä mobiililaitteita ja padeja miettinyt omien lasteni kautta ja tällä hetkellä mietin niin, että tämä maailma on nyt TÄTÄ. Maailmamme kehittyy teknologiassa nyt valtavasti koko ajan ja tämä tulisi ottaa mahdollisuutena mutta järki mukana pitäen. Eikä kehitykseltä enää voi sulkea silmiään, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö medialaitteiden käyttömäärää kannata rajoittaa tai kohdentaa järkeväksi. Uskoisin siis, että esimerkiksi oppikirjoissa appsien käyttö (hei miltä näyttäisi historiallinen tapahtuma elävän kuvan kanssa? entä jos aapisessa olisi mukana ilmainen appsi äänneharjoitteluun? jne.) voisi olla kohtuudella käytettynä nykylapsia oppimiseen motivoiva. Voisiko oppiminen olla näin jopa hauskaa (lainasin juuri kirjan nimeltä Järvilehdon Hauskan oppimisen vallankumous, ehkä olen pian viisaampi tästä asiasta)?

Mutta jos esimerkiksi lisätty todellisuus yleistyy liikaa, siitä tulee varmasti myös aika tylsä juttu. Mutta pieninä ylläreinä oppikirjan, tehtäväkirjan tai jopa kuvakirjankin (varsinkin lasten tietokirjojen) sivuilla- miksipä ei? Sanopas mielipiteesi rohkeasti!

Jotenkin huvittavaa tietenkin nyt on, että ainoa lainaus päähäni tulee vuodelta kirves, sillä olen itse tosi out kaikista tämän hetken vempaimista ja kaiken maailman piippaajista, joten olkaa hyvät ja popatkaa mukanani:


"Future is made of virtual insanity 
now always seem to be governed by this love we have 
For useless, twisting, our new technology 
Oh now there is no sound for we all live underground"

- Jamiroquai: Virtual Insanity

Kaksi japanilaisvaikutteista lasten kuvakirjaa

Olen kevään aikana tutustunut kirjastolainoina Käpymetsän satuihin, jotka ovat japanilaisia Kazuo Iwamuran kuvakirjoja. Kevään ihme Käpymetsässä (Kustannus-Mäkelä, 1985, suomentanut Sinikka Sajama) taitaa olla jo kolmas Käpymetsä kirja meille, jonka luimme. Käpymetsässä asustelee oravaperhe, joka kohtaa varsin arkisia asioita pienessä kolossaan ja metsäpiirissään. Kevään ihmeessä oravalapset Niko, Tiko ja Tuitsu miettivät minne kaikki kevään vedet menevätkään. Isäoravan vastaus: "Lumi nousee keväällä takaisin taivaalle" , saa oravanpojat hieman epäilevälle kannalle ja ne ryhtyvät selvittelemään itse asiaa rohkealla tutkimusretkellään, jossa meinaakin tietenkin käydä vähän höperösti. Kirja on erinomainen vuodenaikakirja ja Käpymetsän vanhat, rauhalliset ja varsin viisaat lastenkirjat ovat suositeltavia leikki-ikäisille lukijoille. Kirjat ovat sopivan mittaisia ja kuvat varsin taidokkaita (4/5).



Sain Jennijeeltä haasteen kirjoittaa Jon J. Muthin Pandan zentarinoista (Basam Books, 2012, suomentanut Lauri Porceddu). Tämä japanilaisiin, zeniläisiin ajatuksiin ja taiteisiin perustuva yhdysvaltalainen lastenkirja kertoo kolmesta lapsesta, jotka tapaavat pandan nimeltä Tyyni Vesi. Tyyni Vesi kertoo lapsille kolme erilaista tarinaa. Tarinat kirjailija on ottanut vanhoista zenbuddhalaisisita tarinoista ja yhden taolaisperäisestä tarinasta. Kirja on kuvitettu hauskasti niin, että itse pääsatu (lapset ja panda) on kuvitettu tosi kauniisti ja tarkasti mutta lyhkäiset kansantarinat ovat taas yksinkertaisemmalla ja yksivärisellä tyylillä tehtyjä. Tämä toimiikin hyvin, sillä opettavaisia kansantarinoita on aina mukava kuunnella tarkemmin, jotta tarinan ajatus ja piilevämpi opetus käy paremmin selville. Tällä kuvitustyylillä kuvat eivät vie voimakkaalta tarinalta liikaa tilaa.

Tällainen metaforallisempi lastenkirjallisuus aukeaa useasti paremmin vähän vanhemmalle lapselle, koska pienen lapsen ajatusmaailma on vielä koululaisenakin varsin konkreettisella tasolla (aikuisellehan ko. kirja voi käydä ihan itsehoito-oppaasta). Tässä kirjassa tarinan kuvitus ja koko kirjan lyhyyden kautta tarinat ovat mielestäni kuitenkin avattavissa paremmin myös nuoremmalle kuulijalle ja ainakin meillä isompi leikki-ikäinen tykkäsi kirjasta. Ja toisaalta lieneekö niin, että taidokkaasta mysteerisemmästäkin kirjasta lapsi saa sen minä "tarvitsee", vaikkei ihan kaikkea tajuaisikaan, kunhan se jollakin tavalla pysyy lapsen kiinnostuksen tasolla? Mukava kirja, josta tuli mieleeni, että olisipa Kunnaksen kirjojen lisäksi mukava nähdä esimerkiksi Hölmöläisen tarinoita lyhyissä kuvakansiformaateissa, heh, millaisiahan ne olisivat! Kansantarinoita taitaa usein olla (omalla huomiollani) lähinnä pitempinä satukirjoina? (3-4/5).


Tästä kuvasta tuli mieleeni Totoro -animaatioleffa



Harmi, että lukemamme lastenkirjallisuus on pitkälti länsimaista. Minusta olisi tosi kiva lukea erilaisia kirjoja ja opettaa lapsia maailmamme moninaisuuteen. Myös Pandan zentarinoissa lapset olivat länsimaalaisen näköisiä ja nimisiä ja tämä vähän harmitti minua (vaikka toki kirjoittajakin oli ilmeisesti yhdysvaltalainen) tai ainakin se sai minut miettimää millainen kirja olisi ollut japanilaisen tekemänä. Tulikin mieleeni, että oi kun pääsisi ulkomaille kahlailemaan lasten kuvakirjoja (muitakin intressejä voisi matkusteluu jo löytyä!) ja katselemaan mitä kaikkea sieltä löytyykään. Siis euroopan ulkopuolle. Ajatelkaa vaikka mitä kaikkea kiinalaisista kuvakirjoista löytyisi? Millaisia olisivat venäläiset kuvakirjat? Tai botswanalaiset? Vaikka luulisi tässä maailmamme pienetessä myös muiden kulttuurien kuvakirjojen yleistyvän. Löytyisiköhän kirjastojen vieraskielisillä lastenkirjaosastoilla paremmin ei-länsimaisia lastenkirjoja? Taidanpa lähteä tsekkaamaan!


Tarkempi huomaa, että tämän postauksen kuvissa bloggaaja on keskittynyt lähinnä kukkiensa näkyvyyteen, sillä zenasin itse muksujeni kanssa eilisillan ihania kukkia laittaen "kukkaroon", kuten lapseni hauskasti totesi. Kukkarot ovat nyt oikein kauniina ja lämmittävät mieltäni kovasti. Mitä zen-kokemuksia sinä olet itsellesi näin alkuviikosta luonut? Entä olivatko kirjat tuttuja ja osaisitko vinkata jonkun ei-länsimaalaisen kuvakirjan?


"Mutta entä jos putoaisimme?", sanoi Michael.
"Jos putoaisimme jokin voisi mennä rikki", sanoi Tyyni Vesi.
"Se olisi paha juttu", sanoi Michael.
"Ehkä", sanoi Tyyni Vesi.
"Miten niin ehkä", kysyi Michael."

- Jon J. Muth: Pandan zentarinoita

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kolme erilaista mahtavaa kirjastolöytöä

Eppu Nuotion kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittaja Epsukepsu (Tammi, 2002) lähti meille toistamiseen kirjastolainaan. Olin jo aiemmin ajatellut esitellä tätä teille mutta... Niinpä otin vahinkoni takaisin. Epsukepsu kertoo isosiskon äänellä lapsesta nimeltä Epsukepsu, joka on aika lailla, aina, vähän kärttyinen. Aamulla ei maistu puuro ja naamakin on heti mutrulla. Mutta mummu nimeltään Mutteri tuntee lapsenlapsensa, eikä vähästä välitä. "Heippa, Elina. Heippa, Epsukepsu. Hauskaa metsäretkeä! Illalla paistetaan kanelipullia, Mutteri huikkaa ja pyyhkii pilvet taivaalta pitkällä käsivarrellaan." (aivan ihana kohta!).





Isosiskoa vähän harmittaa, kun Epsukepsu jää hoidossa ilman leikkikaveria, sillä kukaan ei enää jaksa houkutella kiukuttelijaa leikkiinsä. Mutta syysretkellä, aarteita etsimässä, Epsukepsu löytääkin aarteista parhaimman: ystävän. Näinhän sitä sanotaan, että yksikin ystävä riittää. Kaikki meistä ei ole päivänvaloja jokaisessa elämävaiheessamme ja ärtymys on toisella herkemmässä kuin toisella. Kaikki meistä ei myöskään ole ryhmäihmisiä tai sosiaalisesti innokkaita. Ja parhaita kavereita ei varmaan kaikkien kanssa voi koskaan olla... Mutta olisiko kuitenkin hyvä taito pärjätä erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa, vaikkei huvittaisikaan? Epsukepsu antaa ymmärrystä erilaisuuteen mutta kannustaa myös löytämään itselleen polun, jossa yksilöllä on juuri hyvä olla. Ja loppujen lopuksi meidän ihmisten onni taitaa kuitenkin perustua yhdessä olon etuihin. Vasta palkitun, lahjakkaan Virpi Talvitien (linkki Lastenkirjahyllyn artikkeliin) kuvitus on mielestäni tässäkin kirjassa oikein ihana, ilmeikäs ja tukee tarinaa täydellisesti. Olisin itse ehkä hieman tiivistänyt kirjan tarinaa mutta muuten kirja hipoo pilviä ja heiluttaa huolet kauas kuten Mutterin käsi! (4/5).



Kirsi Kunnaksen Punni (WSOY, 2014) keskustelutti meitä jo blogini kommenttilaatikossa aiemmin. Kirjan herkän ja kauniin kuvituksen on tehnyt Maija Karma, jotka on sittemmin väritetty Elina Vannisen taidokkaalla jäljellä. Punni -kirja sisältää kaksi satua Punni jäniksestä, joka tietenkin ensin tuo mieleeni hieman Beatrix Potterin Petteri Kaniinin. Sadut kuitenkin leikittelevät mielestäni kielellä enemmän kuin Potterin kirjat ja se on muutenkin loruttelevampi ja hiukan hulluttelevampikin (Punni onkin melko erilainen ja hassu pupu!). Sekä satu Punni että Ensimmäinenn pieni olivat kumpikin aivan ihastuttavia, en minä muuta osaa sanoa. Tykkäsin ihan kamalasti. Ikään kuin klassista satua mutta jollakin ihanalle "twistillä", jota on vaikea näin amatööriesittelijänä kuvata. Kyllä Kirsi Kunnas on lastenkirjailijana täysin omassa tasossaan aivan kuten Lastenkirjahyllyssäkin tänään mainittiin, minkäs mahdat! Sadut löytyvät alkuperäisesti kirjasta Tiitiäisen tarinoita, jonka onnekkaasti jo omistankin (pitääpä ottaa heti lukuun koko kirja!).

Kirjan lopussa on lisäksi kuusi jäniksiin liittyvää Kunnaksen lorua (Tiitiäisen tuluskukkaro -kirjasta), joista osa löytyy myös ensilorukirjasta Tiitiäisen runolelu. Loruissa Punni piipahtaa vielä uudestaankin. Aivan lopuksi on vielä pieni opettavaisempi loru jäniksen jäljistä. Todella hienosti toteutettu "uusiopainos" -kirja, joka on sopivan mittainen jopa kerralla luettavaksi. Voisin suositella tätä oman hyllysi lisäksi lahjakirjaksi. On ihme jos tämä ei ole pikkutyttöjen suosikkikirja (sisältää prinsessan), sillä meillä kirjaan ihastui sisällöllisesti myös esikoispoikani ja kuopukseni ihaili jo kirjan kuvituksia (5/5).




Prätkähullu perhe on Håkan Jaenssonin kirjoittama ja Jens Ahlbomin kuvittama (Tuttu mainioista Masa Mainioista!) lasten tarinamuodossa oleva tietokirja (Karisto, 2007, suomentanut Tuomas Kares). Kirjassa perheen lapsi esittelee perheensä ja sukunsa moninaisia prätkiä. Kirjassa esitellään muun muassa sporttipyörä, custom, harrikka ja lopussa on myös melko hauska yllätys. Kirjasta voi lukea erillisen satuosan ja tarvittaessa laajentaa sivulla olevan prätkän tieto-osuuksiin. Kirjan fonttivalinnoilla olisi mielestäni voinut erotella tätä tarinaa ja tieto-osuutta vielä selkeämmin (tai muulla avulla). Minä pidän Ahlbomin hyväntuulisista kuvituksista, joissa on hyvät värikkäät värit ja realistinen piirrostyyli. Kuvitustyyli käy hyvin myös yhdistettyyn tieto- ja tarinakirjoihin. Kirja on ehdottomasti prätkistä kiinnostuneiden perheiden kirja mutta toimii oikein oivallisesti omaa kulkuneuvosivistystään parantavillekin. Kirja on lyhyt ja ytimekäs, samalla huumorilla höystetty, ja siitä syystä upea lasten tietokirjapaketti (4-5/5).

Kaikki kolme kirjaa olisivat varmasti ansainneet ikioman postauksensa mutta joskus on kiva tehdä näitä yhteispostauksiakin! Oliko tuttuja kirjoja tällä kertaa? Tuliko kellekään hyviä vinkkejä?


"Jänöjussi Puputti,
juu juu juputti..."

- Kirsi Kunnas: Jänöjussi Puputti