perjantai 25. heinäkuuta 2014

Franklin kirjoissa!

Esikoiseni tykkäsi katsoa kevään aikana TV 2 puolella näkynyttä Franklinia ja vähän itsekin sitä seuranneena huomasin, että sarja oli oikeastaan aika kiva (mielestäni lastenohjelmienkin variaatio on kyllä valtava!). Satuin löytämään Franklin -kirjoja myös kirjastosta ja lainasin niitä hieman skeptisesti. Ajattelin, että kirjat olisivat vähän tv-sarjan oheistuotantoa tai jotain. Vähänpä taas tiesin.


Totuus toki oli se, että kanadalainen animaatiosarja perustuu Paulette Bourgeoisin kirjoittamaan ja Brenda Clarkin kuvittamaan Franklin -kirjoihin (Tammi ja suomentanut Tiina Hemming-Sotejeff). Kirjat kertovat eläinystävysten arjesta ja pikkuseikkailuista. Kirjoissa on paljon satumaista opetusta elämästä: sosiaalisista taidoista ynnä muusta. Eläimet ovat hyvin vastuutuntoisia ja ystävällisiä ja kokevat omantunnon pistosta tehdessään väärin. Kirjojen tunnelma on mielestäni todella leppoisa, hyväntuulinen ja turvallinen. Selkeät tarinat ovat kiinnostavia, eikä sinänsä perusplääpläätarinoita. Kuvitus on selkeää ja minun silmin aika perusvärityksellä. En jostakin syystä koe hahmoja kovin söpöinä tai ihastuttavina, ja kilpikonnahahmokin jää minulle kaukaisemmaksi, mutta silti kokonaisuus on todella hyvä ja laadukas ja kirjoista huomaa miten suurella rakkaudella ja ajatuksella kirjoja on tehty.




Tässäpä siis kirjasarjavinkki teille! Olemme lukeneet nyt kesän aikana näitä satuja kymmenkunta ja kuvissa näkyy uusimmat lainamme, joita aloitimme yhdessä kummankin lapsen kanssa (2-v. kuopuksellani kokonaistarina jäi vielä älyämättä ja hän keskittyi huomioimaan ilmekkäitä eläimiä). Oletteko te lukeneet Franklineita? Nämä saattaisivat upota sellaisiinkin lapsiin, jotka ei usein halua kuunnella kirjoja, sillä Franklin voi olla lapselle tuttu tv:stä, kuten tuo supermyyntislogankin aikoinaan sanoi!


"Franklin osasi luisua alas joentörmää aivan itse. Hän osasi laskea etuperin ja takaperin."

- Paulette Bourgeois ja Brenda Clark: Franklin ja ystävät

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kolme avaruuskirjavinkkiä!

Avaruus, voi avaruus. Yksi upeimmista ja käsittämättömimmistä asioista, mistä lapsikin voi kiinnostua. Mutta yritäpäs selittää maailmankaikkeutta omin sanoin. Saattaa mennä sormi suuhun tai tulla liian pitkä luento. Mutta onneksemme lastenkirjailijat ovat älynneet tämän ikuisesti säilyvän mielenkiinnonkohteen ja tehnyt avaruudesta erilaisia kirjoja. Tässä taas kolme erilasta, laadukasta ja hyvää lastenkirja vinkkiä! Aiempia avaruuskirjavinkkejä tässä.



Amy Briggsin kirjoittama Angry birds space, kyllä luitte oikein. Voin ilolla vinkata teille änkkärikirjan! Tämä National Geographicin kanssa toteutettu kirja on oikeasti todella runsas tietomäärältään mutta silti kirja on hyvä luettavuudeltaan tietojanoisen lapsen kanssa. Kirjassa on upeita valokuvia, joissa on bonuksena mukana änkkärihahmoja lapsen kiinnostusta lisäävästi. Aukeaman lukumäärä on kohtuullinen ja kieli sujuvaa. Kirjassa oli myös paljon uutta tietoa minulle. Luin tätä kirjaa ääneen ollessamme ystäviemme luona ja myös aikuisystävämme taisivat kuunnella suurella mielenkiinnolla. Nyt kirjatietoja katsellessani huomaankin, että kirjan on suomentanut Markus Hotakainen (Otava, 2012, itse ostettu), josta pääsen seuraavaan avaruuskirjavinkkiin! (Kiitos Pihi nainen änkkärikirjavikistä!)




Markus Hotakaisen Tildan tähdet (Wsoy, 2010, itse ostettu) on hieno kotimainen lasten tietokirja avaruudesta. Tämäkin kirja omaa hyvän luettavuuden ja on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Kirja on varustettu valokuvin. Kirjan kokonaistoteutus on hyvin selkeä, ehkä jo sillä rajalla, että onko ulkoasu liian simppeli kutsuakseen lasta luokseen. Mutta kun kirjaa lukee, se lumoaa ainakin meidät. Tämän kirjan jälkeen kävimme erittäin hyviä keskusteluja, jotka eivät enää koskeneet aurinkokuntaamme mutta myös muita galakseja. Siinäpä sitä olikin hyvää asiatärkeyksien asettajaa myös aikuisemmalle murehtijalle. Miten pieniä me olemmekaan avaruudessa... Tildan tähtiä on luettu ja hehkutettu myös Lumiomenan blogissa.



Kolmas vinkki on Urpo ja Turpo avaruudessa -satukirja (Tammi, 2011, itse ostettu). Esittelin vasta Hannele Huovin ja Jukka Lemmetyn Urpo ja Turpo villissä lännessä ja mielestäni tämä kirja on hieman samanlaisella huumorilla ja temmolla varustettu. Olemme tässä välissä lukeneet myös kaksi muuta mukavaa Urpo ja Turpo -kirjaa. Nimensä mukaisesti Urpo ja Turpo rakentavat avaruusaluksen ja lähtevät matkalle. Kirjassa pohditaan elämää jälleen nerokkaasti karhumaisella otteella: kuinka villakoirakasa saattaakin olla tähden synnyinkoti tai mikä voima on ystävän lohdutuksella. Samalla kirjassa on tietoa avaruudesta, jota karhut oppivat tietokirjasta. Oleilevathan nuo mainiot tallustajat usein lastenkirjahyllyssä, joka lienee kaiken alkutiedon ja usean leikin alku ja juuri!

Oletteko lukeneet näitä ja mitä tykkäsitte? Olisiko sinulla joku avaruuskirjavinkki jaettavaksi?


"Turpo kiskoo ylleen äidin kumisia keittiökäsineitä ja Urpo selitti, että avaruuslentäjä on ammatiltaan astronautti. Avaruusnalle on tietysti nallenautti."

- Hannele Huovi ja Jukka Lemmetty: Urpo ja Turpo avaruudessa

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesälomablogimietteitä ja Tatu ja Patu -kirjavinkki

Lomakausi on kuumimmillaan ja surffailut ovat siirtyneet meillä useammilla terveimmille luontopoluille. Hieno juttu. Mekin kävimme mökkeillessä vielä, kun on lomaa jäljellä, sillä voin kertoa, että paluu työelämään usean kotiäitivuoden jälkeen alkoi jo hieman ahdistaa, joten maiseman vaihto teki terää. Ensi viikolla olenkin sitten perheen elättäjä ja urani uurtaja. Mutta onneksi sitäkin ennen ehtii vielä lomailla oikein kunnolla (jopa reissata).



Tuntuu, että olen sattunut lukemaan äitiblogeista lähes ainostaan positiivista hehkutusta siitä, kuinka äiti palaa töihin, siis uransa äärelle. Usein tähän tuntuu kuuluvan jotain uravaihdosta mukaan. Töihin mennään helpottuneena "kuin lomalle menisi". Minusta tuntuu, että kotona oleminen on muuttanut elämänarvojani, jonka koen luonnolliseksi. Oikea elämäni on kotona lasteni luona, vaikka se hyvin usein on myös rankkaa ja stressaavaa (lupasiko joku jotain muuta?). Työni tuntuu "pakolliselta" ja toissijaiselta. Lähes yhdeksän tunnin ero lapsista arkipäivisin tuntuu tällä hetkellä hyvin surulliselta ajatukselta. Ehkäpä tämä arvojärjestys kuitenkin muuttuu tasapainoisemmaksi lasteni kasvettua ja työni imaistua minut jälleen pauloihinsa (joka olisi tietyin tavoin suotavaa tai sitten siirryn joukkoon "uravaihtajat").

Tämä kirja oli jälleen käytössä,
kun kävimme esikoiseni kanssa kaksin pienellä patikkaretkellä.


Te, jotka olette seuranneet blogiani pitempään tiedätte, että olen vitsaillenkin julistautunut lapsiperheiden ulkoilua suosivaksi kurahousukukkahatuksi. Tämä ulkoiluilosanoman levittäminen lähti blogiini yhtenä aihepiirinä ehkä siksi, että huomasin joidenkin lähistölläni olevien kotihoitolaisten ulkoilevan epäsäännöllisesti tai jopa hyvin harvoin vauva- ja taaperoiässä. Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä, sillä oletin sinisilmäisesti ulkoilun olevan yksi perusjuttu lapsiperheiden arkipäivissä. Yritin tehdä asialle jotain myös konkreettisesti perustamalla pihavertaistapaamisia, joka olikin tosi kiva projekti ja ilmeisesti sellainen, joka on alkanut elämään lähistöllämme itsestään. Näitähän on pitkin Suomea, ystäväpiireissä mutta myös alueellisesti järjestettyinä, ja järjestäjinä voit olla ihan vain sinä. Siihen ei tarvitse mitään meriittiä, mutta hieman sovittuja aikoja, ilmoituksia lähikaupan ja neuvolan ilmoitustauluille ja rohkeaa juttelua puistoissa. Ja yhtäkkiä koossa on säännöllisesti kokoontuva ryhmä ulkona: leluja kaikille, leikkiseuraa kaikille ja rupattelu- ja jopa suurta vertaistukiseuraa kotihoitajille (äideille, isille, mummoille...!). Suosittelen rohkeasti kokeilemaan!





Olin hyvin ilahtunut löytäessäni kirjaston (tietokirja-!) hyllyltä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu pihalla -kirjan (Otava, 2012), joka selvästikin on: "Outo käsikirja siitä, mitä kaikkea kivaa pihalla voi tehdä.". Vinkit ovat pääosin oikeasti hyviä ja toimivia, mutta tatupatumaisen tapaan hassuja ja innostavia. Luimme kirjan mökillä esikoiseni kanssa ja pidämme kirjasta paljon. Kirjassa vinkataan leikkejä hiekkakakuista, tikuista, lätäköistä, kauppaleikistä, kukkaseppeleestä (ja muista söpöistä jutuista) lumileikkeihin saakka. Kirja on helppolukuinen ja vallan mainiosti toteutettu opus, joka säilyttää käyttöopas nimikkeestään huolimatta Tatu ja Patu -kuvakirjojen perustarinallisen formaatin. Suosittelen lämpimästi etsimään tämän kirjan. Meille kirja poiki mm. kauppaleikin ulos!


Mukavia heinäkuun päiviä kaikille: nautitaan kesästä, lämmöstä ja (sen ken voi) lomasta!


"1. Hiekan siirtäminen muottiin
Oikea tekniikka: hiekka siirretään lapiolla muottiin rauhallisesti mutta määrätietoisesti."

- Aino Havukainen ja Sami Toivanen: Tatu ja Patu pihalla

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Uusi loruteltu dinokuvakirja!

Gigantosaurus on uusi loruteltu kuvakirja dinohahmoilla (Karisto, 2014, suomentaja Sirja Kunelius). Kirja on saatu kustantamolta pyydettynä.



Jonny Duddlen kuvittama ja kirjoittama kirja on tyylikkäästi animoidun näköinen. Tämä kirja voisi siis päällisin puolin vedota animaatiokuvitukseen kyllästettyihin lapsiimme hyvin. Olinkin yllättynyt siitä, että myös kirjan tarina, joka on loruteltu oikein sujuvasti suomeksikin, on ihan hyvä! Tarina kertoo pikkuisista dinoista, joita äidit varoittavat metsissä kuljeskelevasta Gigantosauruksesta. Dinot ratkaisevat asian niin, että yksi on aina vahdissa. Vahti vain ei malta olla huijaamatta lähestyvällä vaaralla ja tokihan siinä käy sitten niin, että huijaajaa uskota oikean vaarankaan kohdatessa.

Sarjakuvamaisuutta.
Kaikkea ei kirjoiteta vaan jotakin näkyy vain kuvissa.
Kirja käsittelee siis mielestäni aika kivalla tavalla lapsen pelkoja, vaaroja mutta myös valehtelua. Hassutteluun ja toistavuuteen pohjautuva loruttelu on kirjassa sujuvaa, kuten jo totesinkin, mutta olen asiasta niin kovin iloinen, sillä on hieno juttu, että kirjassa on monta asiaa, jotka toimivat. Kuvitus on hyvin kylläistä ja tietenkin "täydellistä" väreineen ja söpöine hahmoineen, mutta kyllähän näissä animaatiotyylisissä puuttuu se kädenjälki tai tietynlainen persoonallisuus, mutta toisaalta monenlaisia kuvituksia on kiva nähdä. Ja lapset tykkää! Hahmot ovat ilmeikkäitä ja kuvissa on paljon katseltavaa. Kuvissa on myös sarjakuvamaisuutta ja hauskoja jippoja.

Ääntelyyn kannustavaa fonttia. TUM.
Lopun tietoosuus on myös siisti.
Kirjan lopussa on aukeamallinen dinotietoa, muun muassa siitä onko Gigantosaurusta aiemmin oikeasti ollut olemassa. Tätä kuvakirjan ja tietokirjan yhdistelmää olen aiemminkin tykkäillyt ja minusta idea on kyllä kiva. Siispä voisin todeta, että Gigantosaurus on hyvä lastenkirja, joka varmasti joutuu useaan lukuun jos tämän hankitte. Minunkin piti lukea heti kahdesti peräkkäin. On semmoinen oikea arkilukukirja, jota jankataan aikansa monta kertaa, sitten pidetään taukoa, kunnes löydetään uudestaan ja jankataan taas...?
Dinofanien must tutustumiskirja.


"He pakenivat hulluina
ja vapisivat kauhusta,
mielessä vai murhe musta:
jätti tekee heistä
hakkelusta!"

- Jonny Duddle: Gigantosaurus

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Pieni ja säpäkkä lasten tietokirja

Hei, tällaisia lisää. Löysin kirjaston tietokirjaosastolta pienen, kierrevihkontyyliin nidotun lasten tietokirjan Korallimeren otuksia. Kirjan on kirjoittanut ja valokuvin kuvittanut Ken Malanin (2003?, kustantajaa ei löydy kirjasta eikä suomentajaa?!). Kirjassa esitellään 13-14 merenotusta.




Jokainen esittely on selkeä, simppeli ja kirjoitettu lapsen puhekielen omaisesti, lapsen tasolla ja mukavasti. Itse kirjoitettu teksti on myös koko ajan isoilla kirjaimilla ja isolla fontilla, joka sopisi loistavasti myös vasta lukemista oppineelle! Aukeaman oikealla on valokuva (joka ei ole nykystandardeihin mikään superkuva mutta käy aivan hyvin) ja vasemmalla käsi kirjoitettu lyhyt ja ytimekäs pikkuesittely hieman kummallisemmista kaloista. Lapseni, kummatkin, jaksoivat kuunnella tarinat helposti ja kuvat kiinnostivat. Olin itsekin lähes ihastunut ideaan. Juuri tällaisia pieniä ja ytimekkäitä tietokirjoja toivoisin lapsille enemmän. Kuten yleensäkin olen täällä kirjotellut, toivoisin lapsille lyhkäisempiä kirjoja, joiden kokonaisuus on mukavampi omaksua ja lukeminen ei käy työlääksi!



Tässäpä siis pikkuvinkki jos kirja sattuu teille tulemaan vastaan (tai suunnittelet lasten tietokirjaa, hehe)! Valitettavasti kirjan tekijän toinen kirja keskittyi vain yhteen erikoisempaan lajiin ja se kirja ei taas toiminut meille yhtään. Lapsia kiinnostaa usein tutustua useampaan tietoasiaan pintapuolisesti (useammat eivät taida olla motivoituneita usein kuulemaan kovin syvällisiä, vaan perustieto, pienellä lisä "vau" tai "hehee" -tiedolla riittää, ja on lapsen jaksamisen ym. kapasiteetin näkökulmastakin aika ymmärrettävä juttu?).

Mitäpäs sanotte, olisiko tällaiset tiiviit ja säpäkät vinkit mielekkäämpiä myös Sinisen keskitien kirjaesittelyiksi? Joskus, aina vai ei koskaan?


"Leukakala
Minua sannotaan myös kaivonrakentajaksi.
Kaivan nimittäin hiekkapohjalle syvän kuopan, jossa elelen."

- Ken Malanin: Korallimeren otuksia

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ötökkämaan tarinat

Sain yllätyksenä kesäpostitse Ville Hytösen kirjoittaman ja Virpi Pennan kuvittaman Ötökkämaan tarinat (Tammi, 2014). Olin kiinnittänyt Pennan kuvituksen vuoksi kirjaan jo keväällä huomiota, mutta koska kyseessä on pitempi tarinakirja, en uskaltanut sitä kysyä esiteltäväksi, koska epäilen vieläkin syksyni tiivistä aikataulua ja sitä kuinka paljon ehdin ja maltan antaa aikaa lastenkirjablogini kirjoittamiseen. Syksyäni helpottaen yritän saada kirjoitettua nämä kesällä ilmestyneet kirjat mahdollisemman pian, joten toivottavasti esittelyt löytävät lukijani helteistä ja lomista huolimatta! Sillä tässäkin olisi aika huippu kirja vaikkapa mökille lököttelyluettavaksi!



Ötökkämaan tarinat kertovat pienen alueen ötököiden pieniä tarinoita. Ötököitä ovat muun muassa Vanha Tuikka, Ippu Pötökkä, Punkeri ja Kippu Käpänen. Nimet kertovat mielestäni tarinoiden mielikuvituksen lennosta ja iloisuudesta oleellisen! Kirjassa on upea, selkeä alku, jopa alkusanat, ja hyvä loppu. Kirjaan kuuluu seitsemän satua sekä satujen välissä kolme laulurunoa. Ville Hytösen teksti on uskomattoman rikasta ja upeaa. Sadut ovat tarinoiltaan pieniä mutta kielelliseltä tasoltaan, leikkisyydellään ja höpöttävyydellään ne löytävät jonkun runollisen tarinan kerronnan taidon, joista tulevat väistämättä mieleeni vaikkapa Kaarina Helakisa ja Kirsi Kunnas. Luin tätä kirjaa ääneen kummallekin lapselleni, ihan vain moista kokeillakseni, ja yllätys yllätys tekstin sointi, hauskuus ja mielenkiintoinen tarina imaisi meidät kaikki Ötökkämaahan ja luimme koko kirjan samana iltana (72 sivua)! Ötökkämaan kieli sai minut elehtimään ja kujeilemaan ääneen lukiessa.



Virpi Pennan kuvitustyyli hempeällä ja monipuolisella värinkäytöllään on ollut lempparini siitä lähtien, kun löysin Pennan Perhosten polku -kirjan, joka on yksi tärkeimpiä kuvakirjoja itselleni. Ötököiden maailmassa ötökät toivat mieleen Pennan toisen hauskan kirjan Kärpänen ja tie -kirjan kuvitukset. Sillä Ötökäiden maailmassa saamme ihailla taas uskomattoman ilmeikkäitä, välin kovin kärttyisen oloisia pikkuöttiäisiä. Kuvitus on mielestäni runsas, värikäs, maanläheinen, joskus hieman pastellimainen ja niiin hauska! Se sopii Ville Hytösen upeaan satuun täydellisesti. Olen joskus miettinyt, että olisi ihana ostaa joitakin kotimaisia lastenkuvituksia originelleina ja Virpi Pennan työt olisivat kyllä hankintalistallani, niin paljon näistä tykkään. Mutta toisaalta listasta tulisi kyllä äkkiä varsin pitkä, sillä niin paljon laadukkaita kuvittajia maastamme löytyy.



Muistatte ehkä kirjailija Ville Hytösen Hipinäaasi apinahiisi -kirjasta? Mielestäni Ötökkämaan tarinat tuovat laajuudessaan Hytösen monipuoliset taidot paremmin esille. Muistelen kaivanneeni Hipinäaasiin pitempää loppua. Tässä se on ja pidin siitä kovasti. Loppu tekee tekstistä eheän mutta samalla monitasoisemman. Sillä ainoastaan kirjan lorulaulut tuntuivat mielestäni muuhun tarinaan irrallisilta mutta lopussa niiden erilaisuus käy selville, kun runojen kirjoittaja esittäytyy.

Kirjoitin instagramin puolelle, että lieneekö tässä vuoden kotimainen kuvakirja. En osaa sanoa, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirja vaatisi paljon parempaa, jäsennellympää esittelyä ja tarkkaavaisempaa lukija-analysointia kuin itse osaan taas tässä helteen ja lasten hulinan keskellä kirjoittaa. Mutta jospa pointtini tuli selville- kannattaa tutustua! (5/5). Kysyin pitkästä aikaa esikoiseltanikin, että monta pistettä kirja saa ja vastaus oli yllättävä: "Ensimmäisille saduille SATA pistettä! Mutta viimeiselle nolla pistettä.". Syy tähän on kuulemma viimeisen tarinan päähenkilön poikkeavuus muihin. Enpä kerro enempää.


"Vanhassa homeisessa purjossa, pienen purjoniityn laidalla, eleli eräs kovin erikoinen pariskunta, likaisia kumpikin. Toista kutsuttiin Läntiksi ja toista Likakasaksi. He pitivät purjosta erityisesti siksi, että sen tuoksu oli niin voimakas."

- Ville Hytönen: Ötökkämaan tarinat

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Mummon ja lasten luontokirja

N-y-t Nyt kysyi haluaisinko tutustua lasten näkökulmaa huomioivan pienkustantamon toiseen kirjaan Mummon ja lasten luontokirjaan kotipihan ötököistä, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut entinen opettaja ja neljä lapsen isoäiti Liisa Sääskilahti (2014). Tutustuin tähän kirjaan poikkeuksellisesti itse, koska kirja on auttamatta liian pitkä tekstinen kaksivuotiaalleni ja taas leikki-ikäinen esikoiseni ei oikein tällä kertaa kiinnostunut kirjan äärelle. Mutta mikäpä mukavampaa kuin lueskella kesäillan lämmössä parvekkeella mukavaa uutta lasten tarinallista tietokirjaa!


Kirjan tarinat ovat mielestäni aikuiselle(kin) mielenkiintoisesti ja mukavasti kirjoitettuja. Niissä on paljon hieman erityisempää tietoa kuin useissa luontokirjoissa. Kirjassa tutustutaan nokkosperhosiin, muurahaisiin, kimalaisiin, sudenkorentoihin, hämähäkkiin, kastematoon, sarvijaakkoon, leppäkerttuun, sääskiin, vesimittariin, heinäsirkkaan ja sammakkoon. Kirjan ötökkätarinat, luontoon tutustumiset ja muidenkin arvojen aatteet ämmin ja lasten lasten seurassa ovat hellyyttäviä mutta myös koko elämänkirjosta rehellisesti kertovaa. Kirja alkaa tarinalla kuinka "Toinen on toisen ruokaa, niin se on luonnossa." ja kirjassa on myös tarinoita kuinka elämä uusiutuu. Mukana on luontoa arvostavaa puhetta. Kertaalleen kirjassa viitataan uskonnolliseen arvoon: "Taivaan Isä on luonut kaiken hyvään järjestykseen, kunhan ihmiset eivät sotkisi myrkyillään, tuumi ämmi.". Kirja on kirjoitettu keskustelevaan tapaan, kun ämmi ja lapsenlapset ihmettelevät yhdessä luonnon kiertoa ja kauneutta.



Liisa Sääskilahti on kuvittanut luontokirjansa itse. Osittain mustavalkoiset kuvitukset tuovat mieleeni vähän vanhempia lasten kuvakirjoja. Mielestäni persoonallinen kuvitus, jossa näkyy kädenjälki on mukavaa vaihtelua nykyajan lastenkirjossa. Kuvitus voidaan nykyään tehdä niin "täydelliseksi", että toisaalta imhimillisempi piirrostapa on mielestäni asia, jota tulisi säilyttää. Muistan erään viisaan lastentarhaopettajan sanat, kun hän neuvoi nuorta minua, ettei lapsille tule piirtää liian hyvin, sillä sellainen voisi jopa lannistaa lapsen oman piirtämisen innon kokeiluun. Lapsellakin on kumma taipumus vertailla- varsinkin kouluiässä. Katsellessani Sääskilahden tummasävyisiä ja mustavalkoisia kuvituksia mietin, että ehkäpä mustavalkoinen kuvitus olisi lastenkirjoissa välillä ihan hyvä juttu. Toisaalta veikkaan, että isompaa lukijajoukkoa valitettavasti vetää puoleensa nykyaikaisempi värikylläinen ja varsin viimeistelty kuvitustyyli, jota lastenohjelmat ynnä muut ovat pullollaan. Lapsi on ikään kuin oppinut sellaiseen antiin, ja me aikuiset ehkä ajattelemattomuuttamme (ja aikuissilmäänsä ruokkien?) tarjoamme "disney-mallia" vielä enemmän.



Kirja oli mielestäni tiedollisesti hyvin kiinnostava ja kokonaisuutena hellyyttävä. Kirja voisi koskettaa myös muita isovanhempia kielellään ja tarinoillaan. Se kannustaa isovanhempia ja lastenlapsia arkiseen vuorovaikutukseen ja tuumailuun. Kirjan tarinoiden ämmillä on mielestäni ihanan realistinen tapa keskustella lastenlastensa kanssa ja antaa "ihmettelevää", kannustavaa huomiota, kun lapsi oli oppinut jotain tai päättelee asioita itsekseen. Tällainen kasvatustyyli on itseäni lähellä. Mummon ja lasten luontokirja tarinoineen on persoonallinen kirja, jollaisen soisi kaikille lastenlapsille henkilökohtaisestikin suotavan.


"Se tietää, että on paljon isoja otuksia, jotka käyvät pienen, liikkuvan kimppuun.
Sellaisia ihmisiäkin on.
- Minäpä en, kehuu Okko.
- Etpä tietenkään. Sinähän tiedät, että suurin osa on ihan kilttejä ja hauskoja. Monet auttavat ihmisiä. Niin se hämähäkkikin tekee."

- Liisa Sääskilahti: Mummon ja lasten luontokirja, kotipihan ötökät

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kiitos! sanoi leijona

Kiinnitin syksyn lastenkirjatarjonnasta huomioni heti Pia Perkiön kirjoittamaan ja Sanna Pelliccionin kuvittamaan kauniiseen ja raikkaaseen lasten runokirjaan (Lasten keskus, 2014, esittelykappale pyydetty kustantajalta). Kiitos! sanoi leijona olikin laajempi lorukirja kuin arvasin (63 sivua). Kirja lupaa etukannessa loruja lasten arkeen ja näin todella on. Loruja on kirjassa viidessä eri kategoriassa (jotka on esitelty ihanan selkeässä sisältöluettelossa kirjan alussa) ja ne kertovat arkipuuhista, leikeistä, ystävyydestä, tunteista ja juhlista.



Luimme kirjaa kaksivuotiaan tyttäreni kanssa, sillä hän kiinnostui kauniisti ja hempeästi kuvitetusta kirjasta hyvin nopeasti. Pelliccionin kuvitustyyli on mielestäni aina ollut hieman "valtavirrasta" poikkeava, sillä se on jännän yksinkertaista ja lähes pelkistettyä, selvästi tarkoituksella. Tämä on mielestäni oikein terve suuntaus nykyajan runsauden äärellä. Kiitos! sanoi leijona -kirjassakin pastellimainen, suloinen, karkkimainen kuvitus on jätetty välillä lähes huomiota herättävän avaraksi. Tämä antaa kauniisti tilaa sekä Perkiön runoille mutta mielestäni myös lapsen mielikuvitukselle, eikä "tykitä" lasta liialla informaatiollaan ähkyyn. Olin varsin yllättynyt, että tyttäreni jaksoi kuunnella pitkän lorukirjan kokonaan yhdellä istumalla ja tarkemmin miettiessäni, ehkä kuvituksen maltillisuus oli yksi tämän mahdollistava asia.



Kiitos! sanoi leijona -lorut ovat pääasiallisesti lyhkäisiä loruja, jotka liittyvät lapsen arkeen. Osassa näissä vilahtelee kannen leijona mukana joko loruissa tai kuvituksessa tai kummassakin. Kirjan runoissa on vinkkejä ja "käytössääntöjä" lapselle mutta samalla mukana on myös tunteita käsitteleviä loruja. Loruja on kirjassa paljon ja me luimme niitä yhdessä tyttäreni mielenkiinnon mukaan sieltä täältä. Luulen, että koska runot ovat arkisen oloisia ja selkeäsanaisia, lyhyitä ja napakasti rimmaavia, myös kuopukseni ymmärtää niitä paremmin ja nauttii kirjan annista. Monipuoliset ja lyhkäiset lorut soveltuisivatkin mielestäni oikein hyvin päiväkotiin (osa loruista on selkeästi lapsiryhmille suunnattuja, esim. runot kattausapulaisesta, vessarauhasta). Kirjasta löytyy myös esimerkiksi leikin alkuja, kuten loru: "Maailman kaunein prinsessa, saa nyt määrätä kaikesta. Mitä hän määrää, niin kansa häärää." tai jumppaloru: "Jumppa alkaa! Nosta jalkaa, heiluta kättä, kääntymättä..." Nämä "toiminnallisen lorut" ovat alkaneet kiehtoa minua viime aikoina, joten olen näistä varsin iloinen. Kirjassa on myös yksi uskonnollinen runo pääsiäisestä, joka viittasi kristillisiin elämänoppeihin.

Perkiön tunnelorut ovat ehkä kirjan lemppareitani. Runoissa käsitellään vihan, surun ja jännityksen tunteita sekä yleisemmin lapsen kokemusta olla itsessään hyvä ja taitava. Mukana on myös meille hyvin tuttu runo "Pois alta, olen kiukkuinen kuin myrskytuuli hirmuinen..." , joka löytyy Satu Sopasen Reissutunti cd:ltä lauluna. Tämä runo (ja laulu) on tosi hyvä. Yksittäisiä lemppareitamme tällä hetkellä on myös kirjan kelloloru "Tiktak tiktak tiktak tiktak Aika on kumma sekuntien summa...", jossa on todella hauska kielellinen rytmi ja sävel sekä hauskan leikkisä sävy!



Kirjassa on myös joitakin loruja, joihin oli jätetty tyhjäksi  lapsen nimen paikka ja yhdessä on äiti / isä -vaihtoehto. Olen joskus ihan yleisesti miettinyt miten tällainen merkintä istuu lastenrunossa ulkonäöllisesti ja mietin, että ehkä se vähän rikkoo ikään kuin sen kokonaisulkonäköä mutta toisaalta vaihtoehtoisuus runossa kannustaa lukijaansa loruttelemaan myös omalla tavallaan ja käyttämään runoa tarpeen mukaan. Ehkä tällöin vuorovaikutuksellisuuden tavoite lyö estetiikan ylitse?


Kiitos! sanoi leijona on monipuolinen lorukirja monenikäisille lapsille ja ansiossaan varmasti myös lapsirymien kanssa. Kirjassa on monta peruslorua mitä voisi ottaa päivittäiseen käyttöön ja muistelisin, että tällaista loruttelua olen aiemminkin meidän hektiseen elämäntyyliimme toivonut, niin hoitopaikkoihin kuin koteihinkin. Ennen vanhaan loruttelu oli arjessa kulkeva leikki ja ajanviete mutta nykyään huomaan, ettei itselläni aina tule loruteltua lainkaan siinä määrin missä omat isovanhempani ovat sitä luontaisesti tehneet- ja se on surullista. Toivottavasti Perkiön ja Pellicionin kirja auttaa tässä arkiloruiluperinteen uudelleen nousussa!


"Leikitään! sanoi leijona.
Se on minusta hauskinta!
Osaan juosta kovaa ja olen hyvä
maalivahtina."

- Pia Perkiö: Kiitos! sanoi leijona)

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Ensimmäinen pitkä lastenkirjamme: Urpo ja Turpo Villissä lännessä

Jos ei Lindgrenin joitakin puolipitkiä kirjoja lueta, Hannele Huovin Urpo ja Turpo villissä lännessä taisi olla meidän ensimmäinen pitempi lastenkirja, jossa on oikein erilliset luvut ja kaikki. Luimme kirjaa lomamatkakeskeytyksenkin vuoksi useamman viikon mutta kiinnostus ei lakannut hetkeksikään. Olin myös yllättynyt miten kiinnostunut nelivuotiaani on Urpon ja Turpon seikkailuista ja miten hän jaksaa kuunnella tarinaa. Uskon, että äänikirjojen kuuntelu on opettanut pidemmän sadun kuuntelemista ihan ohi mennen.



Hannele Huovi on yksi lempirunoilijoistani. Urpo ja Turpo olivat hahmoina meille tuttuja jo laulucd:ltä, Urpo ja Turpo ja hirveä irvisaurus -kuvakirjasta sekä tietenkin Pikku Kakkosesta. Minä olin tietoinen myös pitemmistä Urpo jaTurpo -kirjoista, olin saanut niistä jopa suositteluja, ja odotin kirjoja innolla. Kun Urpo ja TurpoVillissä lännessä (Tammi, 2003)  tuli vastaani kirjaston poistomyynnissä 1 euron hintaan, näin tilaisuuteni tulleen. Nyt Villiä länttä lukiessamme olen katsellut kirjakaupoista (4 eri firmaa) Urpon ja Turpon saatavuutta ja vain yhdessä olen nähnyt tavutettuja, ja nekin olivat käytettyjä. Siispä, uusintapainoksia odotellessa, käytämme jatkossakin kirjastoa ja muita käytettyjä aarrearkkuja (jahas nettikaupoista taitaa vielä löytyä joitakin!).

Urpo ja Turpo on kaksi lelukarhua, jotka asustavat tytön ja pojan leikkihuoneessa. Urpo ja Turpo Villissä lännessä on ilmeisesti neljäs Urpo ja Turpo -kirja, joten jos haluat edetä kronologisesti karhuihin tutustuen, lainaa ensimmäisenä esikoiskirja Urpo ja Turpo. Tässä kirjassa Urpo ja Turpo tietenkin leikkivät Villiä länttä, tai kokevat sen. Kirja oli mielestäni upea kuvaus ajasta ja maisemista, mikä on suomalaislapselle varmasti tässä ajassa varsin outo. Uskoisin, että tämä kirja poikii uusia leikkejä kuulijoilleen. Urpo ja Turpo ovat kirjassa mm. sheriffeinä ja saavat pienen Guu-vauvan hoiteisiinsa sekä joutuvat vangitsemaan erään sinnikkään pankkirosvon. Kirjan hahmot, kuten Barbi, Pörtsikkä ja Keni Kultasormi ovat uskomattoman hienoja karaktäärejä. Ihan sain aikuisenakin nauraa näillä hieman yliampuville tyypeille kirjan sivuilla. Luen itse Turpon ja Urpon äänet aika "toteavasti" ja sekin on esikoisesta kamalan hauska juttu. Huovin teksti vain laittaa hulluttelemaan ja antaa mielikuvitukselle siivet- mikä vain voi leikissä olla totta!




Kirjan tarinat ovat noin parin sivun mittaisia ja jokaisesta tarinasta on vähintäänkin pieni Jukka Lemmetyn upeasti kuvittama kuva, joka toimii tekstin kanssa lyhyesti totettuna täydellisesti. Kuitenkaan joka sivulla ei ole kuvitusta mutta koska yhden pikkutarinan pituus on niin loistava, tämä kirja oli mielestäni valtavan hyvä ensikirja kappalejakoiseen lastenkirjallisuuteen tutustuttaessa. Hannele Huovia ääneen luettaessa soljuva teksti kulkee kuin laulu. Sitä on helppo lukea ja siihen on helppo mukautua ja se on hyvin lapsenmukaista, joskin tarinoissa on myös mielestäni hienoisia kannanottoja aikuiselämäänkin! Tarina on myös oikeasti hauska ja mielenkiintoinen ja esikoiseni kikatteli lähes joka luvussa tosi innokkaasti mukana. Ainostaan intiaani -kohta oli kuulemma hieman jännittävämpi.

Urpo ja Turpo Villissä lännessä on ihana ja hauska kirja. Onkohan kirja muille tuttu? Minusta tuntuu, että nyt kahlaamme tämän kirjasarjan etu- ja takaperin (Villissä lännessä on jo toisessa luvussa) ja lähdenkin pian katsomaan, mikä on kirjaston Urpo ja Turpo -tilanne. Urpo ja Turpo -lauluja cd on myös kiva lastenlaulucd jos tässä nyt oikein alan fanivinkkailemaan. Hannele Huovi -faniksihan olen jo aiemminkin julistautunut.

***

Meinasin tähän loppuun ilolla ilmoittaa, etten ole ostanut yhtää alekirjaa mutta Urpoa ja Turpoa googlatessani huomasin, että ohohh. En saa tästä mitään mutta kuin jakamisen iloa, sillä huomasin, että adlibriksessä on poikkeuksellisesti valtavasti laadukkaita lastenkirjoja alessa (mm. Hannamari Ruohosen Eläinten kaupungissa sataa lunta!, Nopolaa, Majaluomaa, Vaskoa, Lindenbaumia, Kunnasta, äänisatuja, Katriina Koskisen supermahtava ensikuvakirja Vauva!, S-T Junttila, Venhon Yllin kyllin!, Lindgenia, Savisaaren Masa ja Maija -kirjat- ihan vaan nämä pari on pakko vinkata!). Jotta niin, jatkoa seuraa... Tunnustan tilaukseni vähintään instagramin puolella. 


"Vauvat ovat hyviä tarttumaan. Ja kun ne tarttuvat sormeen, ne pitävät siitä tiukasti kiinni. Vauvat eivät hevin irrota otettaan. Ja huiskis vain! Vauva huskautti Keni Kultasormen ilmaan ja saman tien saluunan ovesta ulos.
- Sinne lensi, Turpo sanoi tyytyväisenä."

- Hannele Huovi: Urpo ja Turpo Villissä lännessä