sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kuvakirja omilla valokuvilla

Oppi&ilo -kirjasarjassa löytyy aika hauska pahvinen kirja. Minä tykkään... Taaperon oma kirja on oikeastaan kuvakirjan ja valokuvakirjan yhdistelmä (Sanoma Pro oy, 2012, saatu kustantajalta). Kirjan sivuilla on teemat Oma perheeni, On ihanaa kun minua hoitaa, Rakkain leikkini, Hauskin eläin, Minua suututtaa ja Minua naurattaa. Ja jokaiseen voi laittaa oman valokuvan mukaan.



Kirjaa voi varmasti käyttää esimerkiksi päivähoidossa omana kirjana. Valokuvat voivat lohduttaa ikävöivää lasta ja varsinkin pienemmällä lapsella valokuvat voivat antaa muistiavun kautta lohtua ja turvaa, kun vanhemman kaipuu iskee.



Olen joskus aiemminkin postaillut itse tehdyistä kirjoista ja tämä ikään kuin kuuluu samaan kategoriaan, joskin on laiskojen mutsien ja faijojen unelma helppoudellaan. Minäkin ajattelin innoissani täyttää tämän heti kuopuksen kuvilla mutta missä ihmeessä ne viime keväänä tilaamani (kansioon laittamattomat) valokuvat nyt ovatkaan... Ilmeisesti hyvässä tallessa, kun en ole vielä löytänyt!


"Äiti anna mä tykkään tuosta kuvasta!"

- lapseni tykkäävät tykätä instagramissa, ja mikäpä siinä tykätessä

torstai 28. elokuuta 2014

Leikki vieköön!

Yksi bloggailuni ihanimmista aiheistani on ollut leikki eri muodoissaan. Vaikka kirjoittelu on tästä jäänyt vähemmälle ja siirtynyt pieni muotoisesti kuvatuotannon puolelle (tiedätte minne) niin olin kiinnostunut tästä uudesta Leikki vieköön! -kirjasta, kun huomasin, että tekijäkaartiin kuuluu Anne Vasko. Muistelen hänen kertoneen viime vuoden kirjamessuilla, että suunnitteilla on jotain ihan hullua ja aloin kiinnostua: onkohan tämä nyt se!



Leikki vieköön! (Tammi, 2014, kirja pyydetty kustantajalta) tekijöihin kuuluvat myös Kaisa Järnefelt (mm. Pikku Kakkosen juontaja) ja Meiju Niskala (kaupunkitaiteilija ja kirjailija). Anne Vasko oli toteuttanut kirjan kuvasuunnittelun (kuvat eri henkilöiltä) ja todellakin tämä leikki-ideoita eri tavoin esittelevä kirja on todella kaunis, visuaalisesti voimakas ja hullutteleva kirja! Kirjan toteutus on ihan huippuluokkaa. Se jopa tuntuu käsissä mukavalle ja kutsuu heti luokseen. Aikuisille ja lapsille tarkoitetussa kirjassa on monenmoista ihmeteltävää ja sain nauraa useita kertoja kirjan kuville! Siis miettikääpä vaikkapa pitsiliinapartamies?



Kirja kuvailee itseään takakannessa "ennakkoluulottomaksi ideapakkaukseksi kaikenikäisille", jossa on yli 50 leikkivinkkiä. Kirjan sivuilla on myös "tehtäviä", joita kannustetaan tekemään kirjan sivuille. Lopussa jopa revitään yksi sivu. Entä mitä tapahtuu kun kirjaa ravistaa? Kirja "opettaa" näkemään maailmassa hassuja asioita eri paikoissa. Aina on tilaa leikille ja hullutuksille. Mielikuvituskavereita on seinät, mattokuviot täynnä, jos maailman oikein oivaltaa. Osa teistä varmasti tietää jo tämän mutta lapsillekin se on hauska havainto löytää.

Seinilläkin on silmät
Kirjassa ei siis ole infoa leikistä tai muuta sellaista, vaan se on mielikuvituksen lentoa täynnä. Kirja sopii meillä hyvin "kahvipöytäkirjaksi" ja kylläpä esikoiseni tykkäsi selailla tätä ihan iltakirjanaan ja kikatteli, kun luin hänelle muun muassa takaperinpäivästä. Hauska ja visuaalisesti todella upea kirja.


Mitä leikkiä teillä viimeksi on leikitty? Mitä villejä mielikuvituksellisia leikkikaluja ja leikkejä teillä on viimeksi nähty? Esikoiseni kävi juuri näyttämässä pahvipurkkia ja sen perässä leikkikurkkua ja sanoi "Kato, krokotiili RAURRRR!". Entä lähetteletkö sinä ystäväsi kanssa hymiövalokuvia (se voi löytyä esim puunrungosta!)?


"Huomaatko katuritilän, joka muistuttaa jättiläisen silmää?"

- Järnefelt, Niskala ja Vasko: Leikki vieköön!

tiistai 26. elokuuta 2014

Uusi mukava toiminnallinen pahvikirjasarja

Huomasin Oppi ja Ilo -formaatista tulleen uuden Kurkkaa!-kirjasarjan. Pyysin kustantajalta (Sanoma Pro Oy, 2014) voisinko tutustua näihin, sillä kiinnostavia vauvakirjoja on mielestäni harvassa. Tunnustan, etten oikein ollut Oppi ja Ilo -kirjojen oravakuvituksen suuri fani mutta olen tykännyt sen tehtäväkirjojen sisällöstä. Nyt ilahduinkin, kun huomasin vauvakirjoissa freesin, värikkään ja söpön kuvituksen.




Nathalie Chouxin kuvittamat kirjat ovat alkujaan ranskalaispainoksia ja jotenkin ainakin itselleni tämä kuvitustyyli on jo painautunut "ranskalaistyyliseksi kuvitukseksi", vaikken aiheeseen ole sen kummemmin pureutunutkaan. Pidän "ranskalaistyylisestä kuvituksesta" ja olisipa kiva, että saisimme vastaavanlaisia mukavia kuvituksia myös tehtäväkirjoihin (kotimaisista kuvittajistakin varmasti löytyisi huippuja!), joissa sisältö on yhtä lailla laadukasta ja iän mukaista. Vaikka meillä koulutussysteemi alkaakin myöhemmin kuin Ranskassa, en näkisi mitään haittaa tehtäväkirjojen terästöitymisessä myös meillä, vaikka on tämä jo vuosien varrella parantunut. (Olen ostanut joka syksy, jonkun tehtäväkirjan esikoiselleni ja tänä syksynä huomasin aika kivoja! Eka vuosina ostin "preschool" -kirjoja katseltaviksi, joissa oli värejä ja muotoja mm. Maisoina ja Puppeina.)



Mutta itse Kurkkaa! -kirjoihin. Meillä kirjat ovat olleet heti lasten huomion kohteena. Vielä kuvatessanikin (useita päiviä myöhemmin) eivät kirjat meinanneet pysyä paikoillaan, kun jompi kumpi halusi katsella ja räpeltää kirjoja. Kirjoja on siis neljä erilaista: Maatila, Värit, Vaatteet ja Koti. Näiden yläkäsitteiden sisällä kirjoissa tarkastellaan erilaisia alakäsitteitä kuvasanakirjamaisesti sekä joka sivulla olevalla pienellä liikuteltavalla kuvalla. Liikuteltavan kuvan yllä on jokin kiva peruskysymyslause kuvaan liittyen, vaikkapa: "Missä säilytetään vaatteita?", joka houkuttelee keskustelemaan kirjan ääressä enemmän. Kirjan lopussa on myös koonti, jossa voi vaikka leikitellä nimeämällä kuvia mahdollisemman nopeasti tai muistella kuinka kukin eläin ääntelee.




Kirjat opettavat siis hyvin tavallisia, arkisia asioita jäsenteleviä ja opettavia. Toiminnallisuus tekee kirjoissa oppimisesta hauskaa vauvasta varmasti leikki-ikäiseen saakka (kirja itse suosittelee 0-3 -vuotiaalle) mutta toimii varmasti mielenkiintoisempana vähän isommallekin ja näiden kautta yläkäsitteiden harjoittelu on hauskaa! Mukavia ja kestävän oloisia kirjoja ja varmasti kiva lahja vauvaperheelle.


"Mikä suojaa päätä auringolta?"

- Oppi ja Ilo : Kurkkaa! Vaatteet

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tassu tassussa, läpi vuodenaikojen

Tassu tassussa on lasten kuvakirja, jossa kaksi hiirulaista kulkee yhdessä läpi vuodenaikojen. Ja aina tassu tassussa. Itse asiassa kirjassa ei ole sen kummempaa juonta kuin se miten tassu tassussa on ihana ihastella ja hämmästellä muuttuvaa maailmaa vuodenkierron mukaan. Pyysin kirjan kustantajalta (Lasten Keskus, 2014).


Kirjan kuvitus on aika ihana. Britta Teckentrupin kuvitus on kauniin haaleaa, söpöä ja kaunista. Kuvajälki on jännästi tekstuurin näköistä, että tekee mieli ihan kokeilla kuvia onko siinä tuntumaa. En osaa yhtään sanoa miten kuvat on tehty, tietokoneitseko? Jotain leikkaa-liimaa efektiä mukana on ainakin. Kuvitus on kuitenkin mielenkiintoista ja toki luonnonläheisellä värityksellä.


Kirjan teksti on lorumuodossa, sen on kirjoittanut Mark Sperring ja suomeksi on lorutellut taidokkaasti ja sujuvasti Tuula Korolainen. Jo kirjan nimi on minusta erittäin onnistunut. Sanopas vaikka ääneen tassu tassussa, joka muodossa tai toisessa toistuu pitkin loruteltua tarinaa. Nimi kertoo kirjan tasaisesta rauhallisuudesta ja lämmöstä. Pidän myös siitä, että kirja kertoo vuodenajoista, sillä minusta hyviä vuodenaikakirjoja ei ole liikaa. Lisäksi kirjan teksti on niin lyhyt ja ytimekäs, että kirja käy jo ihan leikki-ikäiselle mutta myös vanhemmallekin. Jopa vauvempi saattaisi viihtyä tämän ääressä? Enpä tiedä mutta kokeilepas.


Kirjassa ei nimetä kulloista kuvattua vuodenaikaa, mikä tekee kirjasta keskustelevan. Tuntuu luonnolliselta kysellä lapsilta mikähän vuodenaika kuvassa näkyykään ja mistä niin ajattelet. Kirja on siis hienolla tavalla opettavainen, herkällä ja hyvällä tavalla.


Ja tämä kirja on muuten hempeä ja söpö, ja silti se ei ole överisöpö mitä ilmeisemmin, koska minäkin pidän tästä kirjasta ennakko-oletuksiani enemmän (viittaan tässä aiempaan kirjoitteluuni söpöistä hempeilykirjoista). Myös lapseni pitävät tästä. Oikein mahtava, ja rauhoittava iltasatukirjaksi (kuten myös huippu vuodenaikaopetteluun kotona ja ryhmissä).


"Hienoja sateenkaaria
yhdessä ihastellaan.
Kohta auringonpaisteessa
tassuja kuivatellaan."

- Mark Sperring ja Britta Teckentrup: Tassu tassussa

perjantai 22. elokuuta 2014

Suloisimmat eläinperheet, mahtava lasten tietokirja

Löysinpäs kirjaston tietokirjapuolelta tosi kivan eläinkirjan lapsille. Steve Bloomin ja David Henry Wilsonin (teksti) Suloisimmat eläinperheet (Karisto, 2011, suomentanut Elina Lustig) kertoo 14:sta eläimestä ja kuinka heidän perhe-elämänsä menee. Kirjassa on 70 värivalokuvaa, jotka ovat aivan upeita. Tarinat kuvaavat kuinka kauan eläin odottaa poikastaan ja mitä poikas(t)en syntymän jälkeen tapahtuu. Mukaan mahtuu monenlaisia perhemalleja!



Oikeastaan kirja oli tosi mielenkiintoinen itsellenikin. Tietomäärä ja teksti ovat hyvässä balanssissa upeiden kuvien kanssa. Se on keskusteleva ja puhui selvästi lapselle vertaillen esimerkiksi lapsen kehitystä kulloisenkin lajin kehitykseen. Siinä on mukavasti pieniä "tiesitkös" -kohtia tekstin sisällä ja lopussa mahdollisesti pieni humoristinen kevennys.



Tässä lasten eläintietokirjassa on oikeastaan kaikki jutut kohdallaan. Oli kiva löytää kirja, jossa ei yritetä opettaa liikaa ja teksti on tosi kivasti rakennettu. Eläinperheisiin tutustuminen oli samalla tietonsa vuoksi tosi kiinnostavaa mutta samalla kuvissa oli ihan supersöpöjä kohtia, joita sai ihailla lapsen kanssa tosissaan.
Suosittelen lämpimästi!



"Norsun pitkää nenää kutsutaan kärsäksi. Vähitellen norsunpoikanen alkaa käyttää kärsääsä juomiseen, haisteluun, koskettamiseen ja esineiden poimimiseen. Kärsä voi toimia ennen pitkää jopa kannettavana suihkuna tai vaikka hengitysputkena norsun sukeltaessa."

- David Henry Wilson ja Steve Bloom: Suloisimmat eläinperheet

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Maailman paras koulu?

Liisa Keltinkangas-Järviseltä ja Sari Mullolalta (jonka väitöskirjatutkimuksen pohjalta kirja on kirjoitettu) on tullut tänä syksynä uusi kirja nimeltä Maailman paras koulu? (WSOY, 2014). Pyysin kirjan kustantajalta, koska aihepiiri kiinnostaa minua. Kirjan alku on mielenkiintoinen, sillä siinä kuvataan tiivistetysti lapsen temperamenttia ja miten nämä temperamenttipiirteet ovat suhteessa oppimiseen ja jopa kouluaineisiin. Omien lasteni myötä olen vihdoin huomannut, että temperamentilla on oma osuutensa lapsen kehityksessä ja varsinkin siinä alussa. Kirjassa kuvataankin, että yksilön minuus ei ole pelkkää temperamenttia eikä se ole selite, tai "syy", miksi ihminen käyttäytyy jollakin tavalla. Se on vain ikään kuin "biologinen persoonallisuus", mutta itse koko persoonallisuus koostuu niin paljon muustakin. Vuorovaikutuksella, kasvatuksella, ympäristöllä ja ehkä omilla päätöksilläkin on jokin merkityksensä persoonallisuuden muovautumisessa? Temperamentiltaan ujo ja arka lapsikin voi kasvaa räiskyväksi ja ulospäinsuuntautuvaksi, ettei edes itsekään muista olleensa joskus ujo. Ja muistetaanpa sekin, ettei ujouskaan ole huono asia, kuten eräs lukijani vasta esittelemäni lastenkirjan kohdalla äärimmäisen älykkäästi muistutti.


Minusta oli ihan hauska lukea temperamenteista ja peilailla kirjan tietojen mukaan millainen ehkä itse temperamentiltani olen, tai omat lapseni ovat. Temperamenttiin kuuluu esimerkiksi sopeutuminen tilanteisiin, ärtyvyys, aktiivisuus, rytmisyys ja niin edelleen. Kirjassa kuvattiin hyvin miten mikään temperamentti ei yksinään ole hyvä tai paha. Kirjan mukaan yhteiskunnassamme sallituin olisi ehkä kaikissa temperamenttipiirteissä keskinkertainen, siis hieman hajuton ja mautonkin, mutta samalla: ääripäitäkin tarvitaan. Kirjassa kuvattiin esimerkiksi niin, että jotta yhteiskuntamme kehittyisi tarvitsemme keskivertoa innovatiivisempia ja ideoivampia ihmisiä mutta yhtä lailla arkuus ihmisissä on erittäin hyvä tasapainottamaan ja jopa "jarruttamaan" kehityksemme etenemistä, ettemme syöksy suin päin tuhoon.

Mielenkiintoista oli myös lukea miten kulttuurissamme korostetaan nykyään sosiaalisuutta hiekkalaatikkokeskusteluissakin. Lapsen on jostakin syystä hyvä olla sosiaalinen. Mutta samalla temperamenttipiirteenä liiallinen sosiaalisuus saattaa tehdä ihmisestä liian riippuvan toisen mielipiteistä. Tällöin ihminen alkaa toimia pelkästään toisia miellyttäen.

Kirjan päästessä koululuokkaan oikeastaan suurin anti kirjasta oli minulle se, että siinä muistutettiin siitä miten opettajakin on oma yksilönsä ja näin myös yhteistyö lapsen kanssa ja jopa kouluarvosanojen arvioiminen riippuu usein opettajasta itsestään. Kirjassa kerrottiin, että suomalaisissa kouluissa temperamentin ja persoonan yhteys kouluarvosanoihin on suurempaa kuin muualla. Tällöin arvosaa ei mittaa siis "vain" saavutetun oppimisen arvioimista. Lisäksi arvosanoihin saattoi ymmärtääkseni liittyä "kasvatuksellisia tausta-ajatuksia", kuten että kymppiä ei tule antaa, koska "aina on jotain opittavaa". Ehkä ylpistymistäkin pelätään vieläkin?

Oikeastaan tämä arvosanojen annon objektiivisuuden haavoittuvuus oli aika ikävää luettavaa. Ja toisaalta kyllähän sen nopeasti ymmärtää näin olevan, eihän opettajakaan voi olla mikään tyhjiössä toimiva robotti. Mutta jos muistelen omia kouluaikojani, niin taisipa jokaisella opettajalla oli oma tapansa antaa arvosanoja, välillä villilläkin tavalla, joten ehkä tässä tosiaan olisi aihetta keskusteluun? Mieleeni tuli, kuinkahan tämän päivän opettajankoulutuksessa arvosanojen antoja ohjeistetaan? Mutta ainakin Maailman paras koulu? -kirjan takakannessa tämä asia tiivistetään napakasti näin: "Kympin tytön ja seiskan pojat- luonnonlakiko?". Niinpä, tämä kyllä itseäkin mietityttää- varsinkin eläväisen pojan äitinä.

Huomaan, että minulle käy usein tietokirjojen kohdalla niin, että pidän kirjojen alusta mutta keskikohdalla (tutkimustuloksia kuvattaessa) mielenkiintoni herpaantuu. Ja hyvin usein kirja jää lopusta lukematta tai selailun asteelle. Ehkäpä tykkään jäädä tähän pohdiskelevaan olotilaan? Siksipä en ole tätäkään kirjaa vielä loppuun saattanut, vain hieman silmäillyt lopputuumailuja.

Oletko sinä lukenut jo tätä uutuutta? Entä oletko lukenut muita Keltinkangas-Järvisen kirjoja? Tämä kirja perustuu enemmänkin Sari Mullolan tutkimuksen kuvaamiseen mutta Keltinkangas-Järvinen on kirjoittanut perusopuksia temperamentista aiemminkin.
Mitä sinä ajattelet suomalaisesta koululuokasta? Tietotekniikka yleistyy, padit korvaavat koulukirjat (hmm) mutta entäs opetusmallit? Onko pulpetissa napotus tätä päivää ja niin edelleen? Sana on vapaa ja tämä kirjaesittely ja pintaraapaisu on varmasti monta ajatusaukkoa täynnä.

***
Vauvakirjavinkki: Raisa Cacciatoren (ym.) ideoima ja Osmo Pennan kuvittama Ihanat ipanat (Wsoy, 2008), joka on pahvinen vauvakirja, jossa kerrotaan erilaisista temperamenttipiirteistä.
***


"Kasvatuksen tarve lähtee lapsen temperamentista, mutta kasvatuksen tarkoitus ei ole muuttaa lapsen temperamenttia vaan käytöstä. (...)
Temperamentin tunteminen auttaa kasvattajaa saamaan selville, mitkä ovat tämän nimenomaisen lapsen vahvuudet ja heikkoudet ja missä hän tarvitsee apua."

- Liisa Keltinkangas-Järvinen ja Sari Mullola: Maailman paras koulu?

maanantai 18. elokuuta 2014

Eetu -kirjoja

Löysin sattumalta kirjaston nettisivujen kautta houkuttelevan, hieman pitemmän kirjasarjan, jonka on kirjoittanut Teija Rekola ja kuvittanut yksi lemppareistani eli Mervi Lindman. Kuvitus herätti myös esikoiseni innon, sillä hän pitää kovasti Tiina Nopolan Siiri -kirjoista (varsinkin äänikirjoista! vink vink!), jotka Mervi Lindman on kuvittanut hyvin samalla tyylillä. Ja kun tutustuimme näihin Eetu -kirjoihin, kirjan tyyli on hieman sama kuin Siiri -kirjoissa. Vauhtia ja rohkeaa, hauskaa menoa.


Kirjoissa on oikeastaan ihan täydellinen kuva-teksti suhde. Ja kirjan kokonais- ja kappalepituus. Se on ihan mahtava juuri sellaiseen "kuvakirjasta pitkään kertomakirjaan" vaihdettaessa. Olin todella iloinen tästä asiasta, koska tämän pituiset kirjathan toimivat tosi kivasti myös vastaoppineen lukijan kanssa (1-3 lk?). Olen nimittäin vasta miettinyt, että millaisia kirjoja löytyisikään juuri tästä kategoriasta. Siis kirjoja, jotka sopivat jo lukevalle koululaiselle, mutta lukeminen voi olla vielä a. hidasta tai b. muuten työlästä. Kuitenkin kuvakirjat eivät enää motivoi niin kuin "ihan oikeet kirjat, joissa on paljo tekstiä". Eetu -kirjat pääsevät siis tähän listaani heti mukaan.


En voi olla myöskään ihastelematta Mervi Lindmanin täydellisiä värikuvia. Ne ovat niin kauniita ja hauskoja ja mielenkiintoisia. Kirjassa oli kuitenkin myös sivuja, joissa teksti on pääosissa, mutta silti lukemisen (ja kuuntelemisen) tukemiseksi löytyy pari pikkuista kuvaa. Mahtavaa!

Eetu ja ruma rusina (Wsoy, 2013, 62 sivua) kertoo kuinka koululaisikäisen (?) Eetun perheeseen tulee vauva. Kuinka vanhemmat ovat aluksi ihan lovena mutta sitten alkaa jo yövalvominen tuntua. Eetun varjo, eli varjoego, puhuu Eetun kanssa. Varjo kuvastaa Eetun "mustia" ja mustasukkaisia ajatuksia, jotka ovat varsin tavallisia siinä vaiheessa, kun perhekokoonpano uusiutuu (ja aika paljon myöhemminkin?). Aivan huippu kohdekirja tällaiseen tilanteeseen. Myös koululainen voi olla mustis!


Eetu ja nokkelat neropatit -kirjassa (Wsoy, 2014, ai tämä olikin ihan uusi!, 60 sivua) Eetun luo tulee kesävieraiksi vanhempien serkkuperheen kaksostyttäret, jotka ovat lähestulkoon täydellisiä ja näin ollen Eetun vanhempien ihailun kohteena. Taas kirja käsittelee mustasukkaisuutta, vertailua ja vähän jänskiä tilanteitakin koetaan. Kummassakin kirjassa on aika hauska tyyli ja varjon jutut ovat "rohkeita". Voi olla, että näiden kirjojen äärellä kikattaa moni isopikkulukija. Luimme näitä yhdessä lasteni kanssa ja vaikka 4-v:lle (sanomattakaan 2-v:lle, joka nukahtaa onnellisesti näiden pitempien satujen aikana kainalooni!) osa jutuista taisi mennä yli hilseen, silti esimerkiksi Eetu ja ruma rusina -kirjan sisarus(kateus)teema kosketti niin paljon, että kirja piti lukea yhdeltä istumalta. Ja kuvitushan taas toimii pienellekin ihailtavaksi väriensä ja ilmekkäiden ja eläväisten ihmispiirrostensa ansiosta.


On ihan huippua löytää tällaisia uusia, laadukkaita ja kotimaisia lukuhelmiä. Osaisiko joku vinkata vastaavan "tasoisesta" kirjasta, jossa olisi tyttö pääosissa?
Entä ovatko Eetut teille tuttuja?


"Ei ihme, että isä on ruvennut tekemään ylitöitä.
- Kyllä minäkin olisin mieluummin missä tahansa muualla kuin täällä, varjo tuhahti ja heristi nyrkkiään yläkerran suuntaan, jossa Rusina itki loputonta itkuaan. - Tälle on tehtävä jotain!
- Totta! Tässä metelissä tulee sekopäiseksi."

- Teija Rekola ja Mervi Lindman: Eetu ja ruma rusina

lauantai 16. elokuuta 2014

Hiiri uskaltaa

Hiiri uskaltaa on uusi suloisesti kuvitettu kuvakirja pienestä hyvin arasta hiirestä, joka ei uskalla tehdä tavallisiakaan kivoja juttuja, kuten kiikkua. Kirahvi tietää kuitenkin miten auttaa pikku hiirtä ja antaa hänelle taikakiven, jonka avulla hiiri ei pelkää mitään.



Hempeä, pastellinvärinen kuvitus on Eline van Lindenhuizenin käsialaa ja kirjan on kirjoittanut Judith Koppens (Lasten Keskus, 2014, suomennos Laura Tykkyläinen, kirja pyydetty kustantajalta). Kirja kertoo peloista ja antaa voimaa niiden peittoamiseen. Lopussa hiiri uskaltaa jopa hypätä uimahypyn (sillalta) mutta kun huomaa, että kivi ei olekaan mukana, se häkeltyy ja pelot palaavat. Mutta ystäviensä kanssa keskustelemalla hiiri huomaa olevansa vahva ilman kiveäkin.



Olen aiemminkin kertonut, etten ole suurin hempeiden kirjojen kuluttaja, joten koen olevani pienellä epävarmuusalueella sellaisia esitellessäni. Mutta kuopukseni valitsee välillä hempeämpiä kuvakirjoja hyllystämme, niin olen yrittänyt antaa niille enemmän mahdollisuutta. Hiiri uskaltaa -kirjassa on söpö kuvitus. Mutta valitettavasti tässäkin kirjassa se hempeys on minulle hieman liikaa, koska kertomus on hyvin yllätyksetön ja naiivi. Aihepiirihän on kamalan tärkeä ja hyvä, mutta jotenkin tarina oli niin suorasukainen, että se jätti minut vähän häkeltyneeksi. Kirja käy varmasti oikein hyvin "terapeuttiseen" tarkoitukseen, jopa mahtavastikin. Ja tämä taikakivisymboli, voimanlähde, on hyvä kikka perusarkeenkin. Monet lapset voivat hyötyä turvaesiesineistä monissa tilanteissa. Ja voi että toivoisin, että taikakivillä olisi myös elämän oikeissa isoissa haasteissa kirjan kaikkivoipainen voima!


Hiiri uskaltaa kuuluu kirjasarjaan. Aiemmin sarjasta on suomennettu Kaula pystyyn, kirahvi! -kirja. Oletteko te lukeneet näitä kirjoja? Entä kulutetaanko teillä enemmän hempeitä kirjoja? Esittelenkö niitä mielestänne liian vähän?


"Hiiri laittaa valkoisen taikakiven varivasti taskuunsa ja juoksee keinulle.
"Katsokaa, miten korkealla keinun!", se hihkuu.
"Seuraavaksi haluan kiipeillä puussa ja pompotella jalkapalloapalloa!"

- Judith Koppens ja Eline van Lindenhuizen: Hiiri uskaltaa

tiistai 12. elokuuta 2014

Ilvekset kuin veljekset

Minun on jo pitkään ollut mielessä esitellä lisää Petra Heikkilän lastenkirjoja, koska tykkään niistä kovasti. Nyt pikavinkkinä haluan jakaa työmaalla törmäämääni tuttuun kirjaan Ilvekset kuin veljekset (Lasten Keskus, 2004). Kirja kertoo Otto -ilveksestä, joka on adoptoitu isä Leo Bardin ja äiti G. Bardin perheeseen.



Eräänä päivänä Otolle tulee karvaan punaisia pilkkuja ja se joutuu pakenemaan luolaan sen mahdollista aiheuttajaa aurinkoa. Luolassa Otto näkee tanssivia eläimiä ja se näyttää niin hauskalta, että Ottokin alkaa harjoitella tanssimista. Ja mitä kummaa, luolassa Otto tapaa tismalleen samanlaisen ilveksen kuin hän itse. Onkohan se Oton kaipaama samanlainen veli? Tanssitoveri toistaa kaiken samoin kuin Otto, mutta onko samanlaisuus pitkän päälle niin ihanaa kuin Otto ajatteli vai alkaako matkiminen ärsyttää?



Lopulta Otto saa tietää, että kaksoisveli onkin peilikuva ja huomaa mukavat (oikeat) tanssitoverit ympärillään. Tarina on tosi mukava, osin loruteltu (!), kertomus itsensä ja muiden löytämisestä ja arvostamisesta sellaisena kuin on. Kirja sivuaa myös monia muita aihepiirejä, kuten ystävystymistä, adoptiota ja niin edelleen.


Kuvitus on ihanan iloista, persoonallista ja kuvituksessa on yhdistelty kollaasimaisesti esimerkiksi kirjaimia ja taisipa sivuilla näkyä kakkupohjapaperikin! Minulle tämä kirja on aina ollut hyvän mielen kirja ja sopivasti monimuotoinen. Siinä on katseltavaa ja monenlaista tuumailtavaa usealle lukukerralle.

Oletko sinä lukenut tämän kirjan?
Kommenteissa minulta kyseltiin kirjaa, joissa käsiteltäisiin teemaa "minä itse". Olisikohan tässä hyvä kirja sellaiseenkin teemaan?


"On hyvä, että olet alkanut suosia
muutakin kuin omaa kuosia."

- Petra Heikkilä: Ilvekset kuin veljekset

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Lasten kuvakirjoja päivähoidosta



Lähiaikoina useat lapset siirtyvät (takaisin) kerhoihin, päiväkoteihin ja kouluihin. Siispä lienee hyvä aika muistutella kirjoista, joissa kerrotaan päiväkotiarjesta. Ja näitähän löytyykin kivasti. Lukemalla lapselle uudesta arjesta (vaikka "vain" loman jälkeen), lapsen voi olla helpompi siirtyä siihen. Monista lapsista tuntuu kivalle käydä asioita läpi jo ennakolta tai sitten muistella päivän tapahtumia satujen varjolla. Toiset lapsista jopa tarvitsee sitä ja hyötyy ennakoinnista huomattavasti.


Lucy Cousins: Maisa menee päiväkotiin
Havukainen ja Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa
Teuvo Koskinen: Miina ja Manu päiväkodissa
Kristiina Louhi: Kissatassut
Gunilla Wolde: Sanna päiväkodissa ja Sanna menee päiväkotiin
Mervi Wäre, Katri Kirkkopelto: Oona ja Eetu Päivä hoidossa


Opuscolo on blogissaan vinkannut viime syksynä kattavasti koulunaloitukseen sopivia hieman pitempiä kirjoja ja vinkin myös vanhemmille: postauksen pääset tästä linkistä!

Eskarin aloituksesta muistan ainoastaan nähneeni (en ole lukenut) Maikki Harjanteen Mintun esikoulukirja. Mutta lupaan, että ensi syksynä tämäkin eskarilaisen äiti vinkkailee pitemmän listan aiheesta, jos se on mahdollista!

Millä mielin teillä odotellaan uutta "hoitoarkea"?
Mukavaa arjen koittoa kaikille, vaikka lomaltapaluusyndroomakin kuuluu luonnollisena osana tähän hommaan....!


"Meidän pitäis nyt harjoitella tätä lelujen keräämistä, ethän sinä voi näitä näin jättää kerhossakaan...!"

- eräs äiti valmistautuu lasten kerhoelämään palaamiseen

maanantai 4. elokuuta 2014

Tatu ja Patu, syömään!

Jes, uusi Tatu ja Patu on ilmestynyt. Tatu ja Patu, syömään! (Otava, 2014) on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen tekemä lastenkirja, joka saattanee löytyä myös lasten tietokirjapuolelta, koska konsepti on sama kuin vasta esittelemässäni Tatu ja Patu pihalla.

Värikäs kansi kutsuu syömään lukemaan!
Tässä oudossa käsikirjassa kerrotaan "siitä, miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään". Kirjan kokonaisuus on siis varsin kattava syömiseen ja ruokaan liittyvä tietokirja. Sisällysluettelo jakaa kirjan 17 eri otsikkoon. Perinteisempien otsikoiden lisäksi, kuten Syömisen perusteet ja Ruoanlaitto, kirjasta löytyy myös muun muassa Tatu "Tsyrki" Tsukkulan pinaattiletut, Kaatuneet ja roiskuneet ruoat kautta maailman ja 22 ainoaa hyväksyttävää syytä olla tulematta ruokapöytään heti kun kutsutaan. Eli tätäkin Tatupatua lukiessa on myös allekirjoittanut turskahdellut nauramaan jos jonkinlaisen höpötyksen kohdalla. Puhumattakaan lapsistani.

Selkeä sisällysluettelo ja hauskat kuvatunnisteet

Kuinka pienesti, selkeästi ja hauskasti
 voi tämänkin tärkeän infon kuvata!
Kirjassa on perustietoa ihmisen fysiologiasta ja anatomiasta syömiseen ja ruuan sulatukseen liittyen. Mutta samalla se kertoo myös ruoasta, mistä sitä saa ja niin edelleen. Kirjasta löytyy myös ohjeita hygieniaan ja käyttäytymissääntöjä ruokapöytään. Ja kaikki tietysti tatujapatumaisesti. Kirjassa on osin pitempiäkin lukuosioita, joiden lukemisessa tunsin itse pakottavaa tarvetta puhua virallisella uutisäänellä. Sivuilta löytyy sarjakuvia ja jopa monivalintapikatestejä luetun ymmärtämisen testaamiseksi. Tatu ja Patu, syömään! on siis valtavan monipuolinen mutta samalla minusta siinä on lapsen mukaista selkeyttä, joka näkyi minulle siinä, että saatoin lukea tätä kirjaa kummallekin lapselleni iltasaduksi (okei, nuorempi nukahti lopulta kainalooni- mutta malttoi silti, sitä ennen, katsella mukana!).

Ja faktan rinnalle kirjassa on paljon hulluttelua
 ja mielleyhtymä -tyylistä vitsailua!


Tatu ja Patu, syömään! -kirjassa on osioita, jotka ovat pitkähköjä ja vaikeampia myös 4-vuotiaalleni mutta siltikään hän ei olisi halunnnut lopettaa kuuntelemista. Luimme kirjan kolmessa otteessa (120 sivua). Kirja on niin hyvin kirjoitettu ja kuvitettu, jälleen kerran, että pienempikin kiinnostuu ja rauhoittuu kirjan äärelle ja tahtoo kuulla lisää! Samalla uskon, että kirjan tyyli ja sisältö kiinnostavat vielä aivan hyvin alkuluokkalaisia, joten tämä on hyvä kirjalahjavinkki myös sen ikäiselle. Voin aivan kuvitella hihittelevän koululaisen kirja nenässä... Voi sitä oivallusten määrää!


Lukiessani kirjaa tuli mieleeni, että miten kiva bonus olisi ollut, että esimerkiksi otsikoitten johdannot olisivat olleet isommalla fontilla, joka olisi voinut kutsua yhteislukemisen äärelle (eli lukemista (vasta)oppinut lapsi lukee osan ja aikuinen osan). Tosin tällaisenaankin tämä kirja voisi mielestäni toimia myös vuorottelulukuun tai yhtäaikaislukuun (simultaaniluku) aika kivasti! Havukainen ja Toivonen on jälleen kerran tehneet ison ja laadukkaan työn, jota saatan itse vain hämmästellä kuinka he osaavat ja samalla myös jaksavat, koska kuitenkin Tatu ja Patu -kirjoja on tullut jo melkoisen paljon. Minä lukijana nautin ja kiitän, että meillä on kotimaisena vahvuutena näin lahjakas kirjantekijäkaksikko! Onkohan näitä kirjoja myyty maailmalle käännettäväksi asti? Ainakin Tatun ja Patun Suomi -kirja on käännetty englanniksi (This is Finland!) ja kesäiset vierailijamme Kanadasta ostivat kirjan heti itselleen tutustuttuaan siihen ensin meillä!



***
Tässäpä samalla lastenkirjasivustovinkki, sillä löysin Instagramin kautta englanninkielisiä lastenkirjoja esittelevän lastenkirjablogin Picture This Book. Picture This Book tekee kirjaesittelyjä myös instagramissa ja onpa järjestänyt jo ihanan kirjatempauksenkin #onceuponabedtimestory, jossa ihmisiä kannustetaan kuvaamaan iltasatujaan.

Itselläni olisi hinku tilailla englanninkielisiä lastenkirjoja syksyllä ja esitellä niitä täälläkin mutta katsotaan saanko aikaiseksi :)! Mukavaa elokuista viikkoa kaikille!
***


"1. Mihin ravinto tulisi sijoittaa?
a. rannekellon alle
b. suuhun
c. johtotehtäviin "

- Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu, syömään!