maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuoden lastenlevy esittelyssä

Tänä vuonna Varhaisiän musiikkiopettajat Ry on valinnut Hannele Huovin ja Soili Perkiön Muumiperheen lauluretken vuoden lastenlevyksi (Tammi, 2014, ostin kuopukselle joululahjaksi). Ja onneksi, sillä ilman tuota ilmoitusta eräässä lehdessä en olisi tähän laulu/runokuvakirjaan ja levyyn ehkä törmännytkään. Meinasi siis tapahtua auvii ja olin täysin sulkenut silmäni tältä merkittävältä uutuudelta.


Olen varmasti miljardisti jo teille sanonut, että rautapari Huovi ja Perkiö on lastenkulttuurin saralla sellainen kaksikko, joka tulee muistaa. Soili Perkiön musiikki on niin kaunista, nykyajassa pysyvää, lasta kunniottavaa, herkkää ja monipuolista. Ja taas Hannele Huovi- mistä aloitan? Suomalainen lastenkirjailijaklassikko: Urpo ja Turpo, kaikki ne vauva- ja lastenlorut sekä upea oppikirjatuotanto mm. Salainen maa, joka on kymmenen vuotta sitten tehty mutta toimii vieläkin aivan upeana oppikirjana maamme opetuslaitoksissa! Siis todellakin, tämä kaksikko tekee työtään huolella ja takuuvarmasti.


Muumiperheen lauluretki -kirjan ovat kuvittaneet (mm.) viime aikaisista muumiläppäkirjoista tunnetut Riina ja Sami Kaarla. Kuvitus on aiempien kirjojen tapaan todella kauniilla väreillä, iloisella olemuksella ja jollakin hienolla vanhan kuvituksen arvostuksella oikein hyvää. Mutta mitä ihmettä on tapahtunut kirjan kannessa? Vaikka sininen kuuluukin värikarttaani, tämän kirjan sininen yhdistettynä harmahtavan etukannen pohjan ja kiiltävän cd:n kanssa saa ei ollut asia, joka kiinnitti minun huomioni. Onhan tekijöiden nimetkin piilotettu tuolla hopeoidulla tekstillä. Kansi muistuttaa minua varsin vanhahtaneelta asiassa, jossa muumikirjo on uudistettu upeasti mutta silti kauniisti Tove Jansssonin alkuperäishahmoja kunnioittaen.



Hannele Huovin runous on jälleen kerran paikallaan, johon Soili Perkiö on löytänyt kauniin soinnin ja heleän, välillä lähes karnevaalimaisen tunnelman. Runoissa kuvataan muumihahmoja selvästi ne tuntien. Lorut ja laulut löysivät pian myös lasteni huulille, ja pian kuulinkin lasteni muistelevan sanoja: " Muumipeikkoa vie, pieni iloinen tie, ja aurinko kutittelee. Hauska on tutkia, polkujen mutkia, ja aurinko kutittelee. Oi! Ihme ja salaisuus: sammalsalaisuus! Sammalta voi silitellä, sili-sili-silitellä, sitten jatkaa matkaa." Ja vaikka esikoiseni ei olekaan muumifani (toisin kuin kuopus) niin hänenkin suusta kuului, että tämä levy on todella hyvä.




Lempikappaleitani tältä levyltä (satunnaisesti kuultuna) ovat edella lainatun Pienen iloisen tien lisäksi: Silkkiapina, Myy pippurinuttura ja Nipsun rohkeuslaulu. Ja olen varma, että jokainen laulu vielä tavoittaa korvani ja mieleni, sillä näin yleensä Perkiön ja Huovin laulujen kohdalla käy.  Pienet sormemme nimittäin valitsevat usein itse cd:t kuulumaan, nappeja näppärästi selaillen ja tämä on ollut viime päivien top 1. Siitäpä johtuen toivoisinkin, että laulukirjoissa cd:t olisivat napakassa paketissa, eikä näissä levyjä naarmuttavissa pahvikoteloissa. Toivottavasti myös muut ovat löytäneet tämän uuden levyn, kotimaisia laatucd:tä ilmestyy kuitenkin vain pari per vuosi ja ainakin itselleni vaihtelu todella virkistää. Olen myös kuullut huhuja, että rautakaksikolta olisi tulossa lisääkin musiikkiantia lähivuosina, toivotaan näin, sillä näitä odottelee erittäin mielellään!


"Myy on pippurinuttura,
pieni kiukkuinen pää.
Myy on kirpeä tyttö,
Myy ei toiseksi jää.
Ei, ei, ei! Myy ei toiseksi jää."

- Hannele Huovi ja Soili Perkiö: Muumiperheen lauluhetki

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kolme uutuuskirjaa kirjastosta

Suurin joulusuunnitelmani oli ehtiä kirjastoon ennen joulua. Ja se toteutui. Pikkutyttöni toimi oikeana onnenkantamoisena ja löysin monta mukavaa kirjaa loma-ajaksi niin yhteislukuun kuin itsellenikin. Tässäpä pikavinkkauksia, ollos hyvät!


Eric Carlelta on painettu pahvisivuinen pikkukirja Haluatko olla ystäväni? (Tammi, 2014, suomennos Kaija Pakkanen, ap 1971). Kirja toistaa vuorosanoja toisensa perään ja hiiri etsii ystävää. Kuvitus taattua Carlea. Lapseni rakastavat tätä ja 2-v. "lukee" tätä itsekseen ääneen. Supersöpöä. Huippu kirja, vaikkakin vauvakirjaksi (pahvikirja, löytyi vauvaosastolta) mielestäni aivan liian pitkä. Taaperosta ylöspäin, sopiva sisaruslukuun.


Messi ja Mysteeri -kirjat ovat saanee tekijältän Ninka Reitulta jatkoa. Ensimmäinen kirja on myös SK:llä esitelty. Kuvitus on todella upeaa ja tarina ensimmäisen osan mukaan seikkailuhenkinen. Käpälät kohti seikkailua (Otava, 2014).


Kuka muistaa Postikoira Pontuksen? Tuo etsi ja löydä kirja, jonka esittelin syksyllä Kustannus-Mäkelältä, saman kirjoittajan Tor Freemanin kirja Tukaaniveljekset löytyi nyt Tactic Publishing kustannuksena (2014). Kirjassa on tosi hauska sarjakuvamainen kuvitus ja Heli Venholan varsin leikittelevästi suomennettu loruttelu toimii kirjassa aika hyvin! Lapseni ovat tykänneet tästä paljon ja tarinakin on ihan opettevainen ja hauska.


"Hiirulainen piipersi seuraavan eläimen luo ja kysyi:
Hei, oltaisiinko ystäviä?"

- Eric Carle: Haluatko olla ystäväni?

tiistai 23. joulukuuta 2014

Pekka Töpöhäntä ja joulutervehdys

Olemme lukeneet pitkin syksyä Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntiä kokoelmateoksesta Pekka Töpöhäntä (Gummerus, 2008, saatu lahjaksi). Kirjassa on viisi Pekka Töpöhäntä kirjaa ja luimme näistä kaksi ensimmäistä: Pekka Töpöhännan seikkailut ja Pekka Töpöhännan uudet seikkailut.


Knutssonin kieli tuntuu hyvälle lukea, se soljuu suussa ihmeen mukavasti (suomentanut Terttu Liukko). Nautin lukea näitä ääneen, tuntui siltä, että olimme päässeet kaunokirjallisuuden äärelle. Pekka Töpöhäntä saduissa on aina sama kaava: Pekka, tuo hännätön, hieman siis lähtökohdiltaan rassukka, ei olekaan mikään tussukka, vaan lopulta pitkän nenän saakin Monni ja muut Pekan kiusaajat. Kirjoissa on nimiensä mukaan pientä seikkailua ja jännitystä. Kirjoja lukiessani mietin usein, miten hyvin ja rohkeasti kirjoissa kuvataan erilaisuutta, kiusaamista ja siinä samalla sosiaalisia pelisääntöjämme- näin moraalia ja etiikkaa kivalla tavalla hipaisten. Kolmannen kirjan kohdalla Pekka Töpöhänta Amerikassa minulle ja esikoiselleni tuli olo, ettei huvittanut jatkaa. Olisimme mielellämme pysytelleet pohjoismaisissa maisemissa, joten jätimme kirjan toistaiseksi kesken.


Pekka Töpöhäntä kirjoja löytää myös lyhempinä kuvakirjoina lukukirjoina. Seikkailuiden jälkeen olemmekin lukeneet Pekka Töpöhäntä -kuvakirjoja erilaisella kiinnostuksella kuin aiemmin. Jotenkin ne varmaan muistuttavat noista seikkailu -kirjoista kivasti ja onhan Lisbeth Holmbergin kuvitus värikkyydessään kivan näköistä katseltavaa.

Joulukuun ajan olette voineet seurailla jouluhöpertämistämme kuvien kautta. Esittelin 24 (tarkalleen siis huomenna) meillä asustellutta joulu- tai talvikirjaa, jotka ovat omiamme tai kirjastolainoja. En ollut suunnitellut kirjoja sen kummemmin etukäteen, luotin spontaaniuteen, vaikka arvelin alunperin, että ne loppuvat vielä kesken. Totuus oli, että viime viikolla löysimme vielä uusia kivoja talvi- ja joulukirjoja kirjastosta, joten kirjoja jäi vielä paljon esittelemättä. Ja kun olen seurannut muita lastenkirjakalentereita- kylläpä niitä riittääkin!


Onhan tässä marraskuun pimeyden ja työtaakan alla käynyt perinteiset blogipohdinnatkin jälleen mielessä:"Rasitanko itseäni ihan turhaan bloggailemalla...?". Mutta totuus on, että luen oikeastaan päivittäin: luen iltaisin omia kirjoja, sillä se rauhoittaa minut arjen hektisyydestä ja luen usein illalla ja iltasatuna lapsilleni monia kirjoja. Ja totuus on se, että kirjat ja lukeminen on niin ihanaa, että siitä on kyllä kiva jutella ja kirjoitella muillekin! Bloggaus on siis monella tavoin antavaa, vaikka ajallisesti tämä ei ehkä ole pienten lasten kanssa työarjessa mikään neronleimaus. Vielä en ole kevään kirjoja siis kysellyt kustantajilta, mutta enköhän tuossa joulun jälkeen. Pahoittelen kuitenkin kovasti, että blogini on ollut hiljaisempi marras- ja joulukuut, sillä olen monesti saanut teiltä palautetta juuri aktiivisuudestani bloggaajana.


Toivotan teille todella rauhallista joulun aikaa. Toivottavasti ehditte rentoutua kirjojenkin lomassa ja nauttia toistenne seurasta- vaikka siinä samalla! Meillä tuoksuu juuri nyt joulumaustekakku, joten näihin tunnelmiin on hyvä lopetella, joulukuusen valojen lomasta! Hyvää joulua!


"No viimeinkin alkoi hämärtää. Pekka koristeli kuusen - oikeastaan se olikin vain kuusenoksa. Hän oli löytänyt sen kadulta ja pannut pulloon. Ja nyt hän kiinnitti kynttilän kuusen latvaan. Ja kaksi joulukuusen karamelliakin hän ripusti oksalle (toinen oli kyllä hiukan risainen). Hiukan joulukuusenvälkettäkin hän oli löytänyt jostain.
Kuusi oli oikein upea."

- Gösta Knutsson: Yliveto Pekka Töpöhäntä  

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Lepakkopoika

Olen nähnyt tänä syksynä montakin kirjoitusta lasten kuvakirjasta Lepakkopoika. Se on myös Arvid Lydecken -palkintoehdokas. Kirjan on vielä kuvittanut Maija Hurme, jonka kuvituksesta hurmaannuin Lasten omassa vuosikirjassa, joten pakkohan tämä oli saada käsiini! Lepakkopojan on kirjoittanut Anssi Hurme ja Lepakkopojan piirrustukset on taiteillut Onni Hurme (Schildts & Söderströms, 2014, kirja pyydetty kustantajalta).


Eikä kirjoituksia ole tehty turhaan. Lepakkopoika on oikeasti hieno ja monitasoinen lastenkirja. Kirjan päähenkilö on esikouluikäinen poika, joka syystä ja toisesta muuttuu välillä Lepakkopojaksi, jonka ei muuten tarvitse edes syödä tai nukkua! Ja Lepakkopoika on vaarallinen. Mutta onneksi Lepakkopoika löytää ystävän- ehkäpä ihka oikean Lepakkotytön? Silloin viittakin voi jäädä oksan nokkaan roikkumaan, niin kauan kunnes Lepakkopoikaa tarvitaan taas.


Kirjan kuvitus on mukavan monipuolista. Siinä on mukavat värit, kiva selkeys mutta silti mukavia pikkujippoja isommallekin katselijalle. Kuvituksessa myös kunnioitetaan kirjan mahdollisen inspiraation lähdettä, eli sarjakuvasankarien maailmaa, erilaisilla epäsanatyylisillä "äänitehostesanoilla", kuten "POW" ja "KKRAKKK!".
Kirjan kuvituksen ja tekstin suhde on mielestäni oikein loistava. Siis suomeksi: tekstiä on uskomattoman vähän lasten kuvakirjaksi. Joillakin aukeamillakin on vain yksi lause- tai pelkkä kuva! Teksti on kuitenkin hyvin hiottua: osuvaa, riittävää ja tarpeeksi tarinan kulusta vihjaavaa ja kertovaa. Teksti ei myöskään paljasta ihan kaikkea, muun muassa yhdessä kuvassa Lepakkopojan kerrotaan menevän vankilaan mutta kuvitus osoittaa, että kyseessä saattaa ollakin päiväkoti... Tarina on kerrottu ihanan kutsuvasti, hauskasti ja jopa innostavasti.


Lapseni pitivät Lepakkopojasta paljon, ja niin minäkin! Luimme tämän ensi-istumalta kolme kertaa peräkkäin ja sen jälkeen kuopuskin on toivonut Lepakkopoikaa, vaikka sinänsä kirja voisi olla päähenkilöteemaltaan eskari-ikäiselle juuri passelein. Kirjan ääressä voisi nimittäin jopa harjoitella vähän kirjaimia, ehkä (yhteis)lukemistakin, sillä alkavalle lukijallekin tekstin määrä ja fontin selkeys ja koko ovat varmasti lähes optimaalisia. Äänitehostesanat ovat taas isoilla kirjaimilla, joista voi tunnistaa kirjaimia tai jopa pieniä ensilukusanoja. Mutta niin, arvatkaapas mistä syystä veikkaan, että kirja toimii hyvin myös kaksivuotiaalle kuopukselleni?


No, yllä olevien seikkojen ollessa kunnossa, lisäksihän kirjan aihe voisi mainosti koskettaa myös lapsen uhmaikää. Yksinäisyysteeman lisäksi. Ja kuten muistamme uhmaikä tulee tasaisin väliajoin, kuten kaksivuotiaana ja kuusi-. Kuusivuotiaan uhma on varmasti juuri lepakkopoikamaisen ovelaa: siihen liittyy lapsen omat salaiset haaveet ja ajatukset. Yhtä aikaa isona ja pienenä lapsena olemisen ristiriita on eskarille konkreettisempaa kuin kaksivuotiaan vellova tunnemylläkkä. Mutta ei se sitä tarkoita, etteikö kaksivuotiaankin sisällä asustaisi jo pieni Lepakkopoika.  Sellainen, joka ulvoo välillä kuin Arto Paasilinnan mylläri ja potkii itkut raivariin.


Nyt kirjasta kirjoittaessani huomaan, että Lepakkopojan äiti on tosiaan kirjankin mukaan hyvin kiireinen. Niin kiireinen, ettei ole ehtinyt kirjan sivuillekaan! Lienee uraäiti, uijui.

Mutta onneksi uraäideilläkin on välillä loma. Täällä suunnassa jopa kahden viikon pituinen.
TJ 3.

Lepakkopoika aloittikin sopivasti eskarikirjojen etsimiseni (ja esittelyn!), sillä aihe on meillä ensi vuonna ajankohtainen. Otan mielelläni eskarista kertovia kirjavinkkejä vastaan! Tuurini eskarikirjoihin on ollutkin nyt valtaisa, sillä sain käsiini juuri kolme hyvin mielenkiintoista (ymmärtääkseni eskari-ikäisistä kertovaa) kirjaa, jossa ei aihepiirejä kaihdeta!

#joululahjavinkki


"Ilmari on melko tavallinen kuusivuotias: hän käy esikoulua, pesee hampaansa ja auttaa välillä isää ja äitiä pikkusiskon ja kaksosten hoitamisessa.
 Ihan totta!"

Maija Hurme ja Anssi Hurme: Lepakkopoika

perjantai 5. joulukuuta 2014

Hiirien hilpeä joulu

Maudie Powell-Tuckin kirjoittama ja Gill Guilen kuvittama Hiirien hilpeä joulu on lyhyt, ytimekäs ja kiva pahvikirja. Kirjassa hiiripariskunta miettii, että mikä lie, kun ei yhtään tunnu joululta. Rouva saa hyvän ajatuksen kutsua lähitienoon eläimiä kylään.


Kaikilla eläimillä on tietystikin oma tapansa juhlia joulua. Ketun mielestä jouluun kuuluu dinosauruskakku, Majavien mukaan joulu ei ole joulu ilman majavalauluja, Kanien perhe leikkii pukuleikkejä ja Karhun mielestä oikea joulupuu on- kaktus.


Tämä kauniin kuvin kuvitettu pikkukirja on oikeastaan tosi hauska ja hyvä. Juuri näinhän se menee. Meillä kaikilla on joku kummallinen mystinen tieto siitä millainen joulun tulisi olla. Ehkä se tunne kumpuaa lapsuudesta, mistä tahansa, mutta kaikilla se on oma. Ja kuinka moni meistä sanoo jouluaattona: "Ei tunnu yhtään joululta"! Mitä sekin nyt sitten on? 24 päivää odotetaan ja ei muka tunnu joululta. Hmh.



Kirja vapauttaa meidät kaikki turhilta jouluodotuksilta ja kannustaa keskittymään siihen, että tekee olonsa omalla tavallaan mukavaksi, nauttii seurasta tai seurattomuudesta ja antaa itselleen hetken voida hyvin ja hengittää. Tehdäänpä niin- hilpeä joulu! (nimim. hän joka kutsui taas sukulaiset jouluksi kattonsa alle) (nimim. kaksi viikkoa joululomaa!)


Tämä taisikin olla minun tämän vuoden 2014 viimeinen kustantamolta pyydetty esittelykirja! Jippijaijei! Ja eikun uutta lastenkirjakautta kohti!


" 'Mutta kultaseni',
rouva Hiiri sanoi.
'kaikilla on hauskaa.'"

- Maudie Powell-Tuck ja Gill Guile (Kustannus-Mäkelä, 2014, suomennos Raija Rintamäki)

tiistai 2. joulukuuta 2014

Miljoona biljoona joulupukkia

Löysin kirjastosta uuden joulukirjan Miljoona biljoona joulupukkia. Kirjan on kirjoittanut Hiroko Motai ja kuvittanut Marika Maijala (Schildts & Söderströms, 2014, suomentanut Mirjam Ilvas). Satu kertoo siitä miten aikoinaan on maailmassamme ollut paljon vähemmän ihmisiä ja yksi joulupukki on riittänyt täyttämään lahjatoiveemme.



Ajan myötä ihmisiä on tullut enemmän (niin hyvin kuin sen tiedämmekin) ja niinpä joulupukki äkkäsi pyytää Jumalalta tekemään hänestä kaksi pukkia. Mutta samalla kun pukista tulee tuplat, myös fyysinen koko pienenee. Ja arvatkaapa huviksenne miten pieniä joulupukit ovat kun heitä on miljoona? Entä kuinka pikkiriikkinen joulupukki kantaa suurlahjoja lapsille ja ohjastaa poroja? Ratkaisu on hyvin looginen ja selittää meille kaikille sen, miksi ihmeessä vanhempien kaapeista löytyy joulukuussa salaperäisiä paketteja ja miksi ihmeessä annamme itse paketteja toisille- vaikka joulupukinhan se pitäisi...



Hiroko Motain satu on mielestäni nerokas. Se on sopivan lyhyt, ytimekäs, hauskan toteava ja todellinen hyvän mielen joulukirja. Eikä Marika Maijalan kuvitus jää toiseksi. Tässä kirjassa kuvitus ja teksti ovat hyvässä sopusoinnussa. Pidän Maijalan naivistisesta, värikkäästä ja irroittelevasta kuvitustyylistä ja siitä tuli äkkiseltään mieleen Kirsi Kunnaksen kirjoittama ja Karoly Reichin kuvittama Hassut aakkoset -kirjan kuvitus. Kuvituksessa on tekstin kanssa yhtä lailla pieniä hauskoja kohtia, jotka tuovat hykerryttävää tunnelmaa niin aikuiselle kuin lapsellekin. Tulen hankkimaan tämän kirjan omaksemme lähes biljoonan joulupukin varmasti.

Tuo kiipeävä pukki!


Lastenkirjojen joulukalentereita olen löytänyt tänä vuonna blogeista ilokseni kaksi: Lastenkirjahylly ja Hyllytontun höpinöitä. Ja onpa lapsiin liittyviä kalentereita ainakin Leluteekillä. Sinisen keskitien 24 jouluun ja talveen liittyvää lastenkirjaa vinkkaava joulukalenterini löytyy tänä vuonna Instagramin puolella, jonka kuvat löytyvät myös tuosta blogin oikeasta palkista pikkukuvina. Kirjat ovat pitkälti meidän perheen omia ja pari kirjastolaistakin on mukana. Miljoona biljoona joulupukkia oli joulukalenterini ensimmäinen kirja. (ja instasta minut löytää nimellä skbleue)

Mukavaa joulukuun alkua kaikille ja rentouttavia lukuhetkiä jouluvalojen tunnelmassa!


"*Näinhin aikoihin yksi joulupukeista keksi kiivetä ihmisten koteihin savupiipun kautta.
Hän oli nyt sopivan pieni."

- Hiroko Motai ja Marika Maijala: Miljoona biljoona joulupukkia