perjantai 29. toukokuuta 2015

Mistä ruoka tulee? Nakki lautasella

Elina Lappalaisen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama Nakki lautasella kiinnosti minua kevään uutuuksissa kovin (Tammi, 2015, esittelykappale). Ensiksikin Christel Rönssin kuvituksia ei ole näkynyt pitkään aikaan, joista pidän kovasti ja toiseksi olihan kirjan aihepiiri tällaiselle realismikasvattajalle oikein kiinnostava ja toivon mukaan auttava kertomaan tästä sangen arkisesta asiasta kuin: mistä ruoka tulee?



Nakki lautasella on kirjoitettu tarinan muotoon niin, että Aleksi ja serkkutyttö Emilia lähtevät Aleksin eläinlääkäri-isän kanssa kiertämään maatiloja. Kolmikko käy maitotilalla, sikalassa, broileritilalla ja kanalassa. Samalla kun jokainen maatila esitellään varsin realistisen oloiseen tapaan, myös kyseessä olevista eläimistä esitetään hieman tarkempaa tietoa eläimestä itsestään (omalla erillisellä sivulla): fysiologista, anatomiasta ja myös lajipiirteistä. Mukana on myös pikku tietoiskuja, kuten "Tuottaakseen yhden litran maitoa lehmä juo 3-4 litraa vettä.".



Kirja oli tosi mielenkiintoista luettavaa vanhemman lapseni kanssa. Kirjan kohderyhmää olisikin selvästi esikouluikäisestä lähtien koululaiset. Tieto olisi varmasti sangen hyödyllistä myös yläkouluikäisille, jos heidät kuvakirjan ääreen jotenkin saisi huijattua. Meillä kirja piti lukea saman päivän aikana ja tokihan se synnytti ajatuksia ja keskustelua niin aikuisissa kuin lapsessammekin (pienimmistä kirja ei kiinnostanut vielä). Kirja on mielestäni hyvin korrektisti kirjoitettu. Joissakin kuvissa eläimen ilme saattaa olla kärsivä ja samoin esimerkiksi kanalaosiossa kyllä kerrotaan realistisesti mitä se tuottaminen on. Aivan kuten sikalassakin. Kirjasta tulee siten myös hieman ahdistunut olo, mutta jos on tällainen lihansyöjä, kuten minä olen, minusta se ahdistus on ihan tervettä tunnetta, sillä silloin se voi myös vaikuttaa omaan toimintaan tekemään valintoja ruokakaupassa edes parempaan suuntaan. Elämä on valintoja täynnä ja yksilön on kannettava omien valintojensa seuraukset. Vastuullista on minusta ottaa selvää perusasioista edes suurin piirtein mitä mikin tekee ja mihin vaikuttaa, joskin tiedon hankinta on välillä vaikeaa. Oppiminen kuuluu yleissivistykseen. Toimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen on aiemmin voittanut Tieto-Finlandian samasta aiheesta aikuisten tietokirjalla Syötäviksi kasvatetut: miten ruokasi eli elämänsä.



Kirja on oikein hieno lasten tietokirja ja kuvitus on taattua Rönns -laatua. Kirja ei kuitenkaan ole  mikään jatkuvaan lukuun päätyvä kirja/ iltasatukirja, vaan sellainen jonka äärelle saavutaan harvemmin mutta silloin kun siinä ollaan, ollaan sitten ajatuksella. Todella hyvä keskustelua herättävä kirja ja tätä voisi kyllä käyttää hyvin oppimateriaalina. Mielekkääseen ja selkeään asuun aseteltu tieto on usein oppijalle motivoivampaa tiedonhakua kuin ankeuttajateokset. Usein kaipailen tietokirjoihin realistisia valokuvia, mutta toisaalta Rönnsin kuvitus on mukavan realistista, eikä esimerkiksi possuilla ole pöksyjä jalassa, joten se istuu kauniisti tekstin vakavuuteen ja antaa sille paremmin lähetyttävyyttä kohderyhmässään, eikä muutu näin liikaa oppikirjamaiseksi. Pitänee vielä kuitenkin alleviivata, että kirjassa on kaiken kaikkiaan hyvä tunnelma, vaikka aihepiiri vetääkin välillä kovin vakavaksi!


"Mistä voi tietää, onko tämä possu ollut onnellinen?, Aleksi kysyy.
No millaisista asioista sinä itse tulet onnelliseksi?, Emilian isä kysyy."

- Elina Lappalainen ja Christel Rönns: Nakki lautasella

12 kommenttia:

  1. Hyvän ystäväni poika ilmoitti omia aikojaan muutaman vuoden ikäisenä että hän ei syö lihaa. Äitinsä ei tiennyt mistä poika sen oli keksinyt, eikä katsonut tarpeelliseksi kertoa jauhelihan tai nakkien alkuperää. Poika söi niitä tyytyväisenä ja tietämättömänä. Pitäisikin kysäistä tajusiko hän jossain vaiheessa ja mitä sitten seurasi. Hän on nyt yli 20- vuotias :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei lapset ole mitenkään kovin lihan perään olleet milloinkaan. Mutta syövät vähän. Melkein kala uppoaa nyt parhaiten- ja ovat olleet kalalla. Minusta on ihan hyvä tietää mistä ruoka on peräisin. Saisikin tulla seuraavaksi samanlainen kirja kasviksista ja vaikka kalasta :)!

      Poista
  2. Onhan se mukavaa että lapsille näytetään millaisista oloista liha tulee. Emakko on häkissä, jossa ei pysty edes kääntymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä tiedä onko se mitenkään mukavaa minusta. Surullista enemmän mutta totuus :(.

      Poista
    2. Nimenomaan mukavaa. Lapsi oppii ymmärtämään ja ehkä kysyy tuon piirretyn kuvan merkitystä, jossa näkyy hyvin tarkka kopio karsinasta. Se ei olisi mukavaa, jos kuva olisi harhaanjohtava.

      Sen sijaan emakoiden olo tuollaisissa häkeissä tuskin on mukavaa. Ehkäpä juurikin surullista. Totuus se on vain niin kauan, kun sille löytyy tukea.

      T: edellisen kommentin kirjoittaja, sikatilallisen poika ja lihansyöjä.

      Poista
    3. Valtavan suuri kiitos, että kävit avamassa mihin liitit mukava sanan, sillä olin hyvin epävarma mihin kommenttisi liittyi, tämä auttoi minua paljon! Ja hyvä kuulla tuokin, että kuvitus näyttää sinunkin silmiisi realistiselta ja näin totuudenmukaiselta. Itse juurikin ajattelin että se emakon olo ei varmaan ole kovin mukava ja toisaalta ei sellaista ole nyt erityisen mukavaa tai sanottaisiinko ylpeää lapselleen lukeakaan. Niin ikään esitellä se, missä me aikuiset ei toimitakaan ihan niin kuin lapsillemme yritämme kasvattaa. Vähän niin kuin ei ole mukava kertoa, että on sotia, koska koko ajan lapsille opetetaan ettei toista saa loukata... Saatkohan kiinni mitä tarkoitan? Veikkaan että tämä ristiriidan olotila voi jollekin olla niin sietämätöntä, ettei niistä halua silloin puhua- saati lukea lastenkirjoista lapsilleen.
      Tämä kirja on itse asiassa hyvin rohkea lastenkirja.

      Kiitos vielä kommentistasi ja sen taustan avaamisesta :)!

      Poista
  3. Tämä on kirja, jonka kohdalla mietin, "uskaltaisinko" ottaa mukaan opetukseen. Minä olen kanssasi samaa mieltä, että yksilön on hyvä tiedostaa, mistä ruoka tulee ja mihin hänen tekemänsä valinnat perustuvat. Mutta, mutta... Voin myös kuvitella, että joissakin todella herkissä oppilaissa tuo kirja voi aiheuttaa hieman enemmänkin ahdistusta, mikä tietysti ei ole opetuksen tarkoitus. Ehkäpä tämä onkin sitten kuitenkin kirja, jonka jokainen vanhempi voi lukea lapselleen, kun tietää, että lapsi on siihen valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Mielenkiintoinen vastaus, kiitos paljon! Tulee yleisesti mieleeni lähinnä paljon kysymyksiä! Voisikohan kirjan lukemista ajatella esim. bilsassa? Mitenhän opettaja voisi toimia jos lapset itse toisivat esiin nämä kysymykset? Entä onkohan muissa oppiaineissa/koulun arjessa sellaisia asioita jotka tuottavat oppilaissa erilaisia tunteita? Miten tunnetiloista puhutaan luokassa ja kuinka oppiminen voi olla keskustelevaa? Millaisia asioita lapset yhdessä juttelevat ja löytävät... Voisin ajatella niin, että vaikeistakin asioista meidän kaikkien aikuisten on hyvä puhua. Itse asiassa realiteetit voivat olla lapselle konkretiassaan huojentavampia kuin mielikuvituksella ja ohimennen kuultu/nähty ja kudottu tieto. Aikuinenkin voi hakea sanojaan miettiessään millä tavoin asioista puhuu jotta se olisi sensitiivisemmässä asiassa korrekti ja keskusteleva, kuulijaansa arvostava. Tulee mieleeni se kirja uskontokasvatuksesta ja mitä siinä kirjoitettiin lapsen kanssa elämästäja eri kulttuureista puhumisesta...
      Mutta kommenttisi kautta jäin miettimään uskaltaisinko itse kuviteltuna opettaja lukea tämän kirjan ekaluokkalaisille vai olisiko se kivempi myöhemmin? Tai uskaltaisinko lukea kuvakirjan, jossa vaikka kuvataan sisaruksen syntymistä realistisesti? Entäpä jos joku oppilaista poimisi kirjan enivei ja haluaisi jutella lukemastaan? Ehkäpä joku luokassa on käynyt maatilalla jo aiemmin tai on itse sikatilallisen poika, tai mitä kertoisin itsestäni jos olisin opettajana kasvissyöjä? Entä jos Villelle on juuri syntymässä pikkuveikka?

      Hmm. Ehkä minä silti ajattelen, että hieman humoristisesti sanomani "realismikasvatus" on itselleni perusteltua. Kyse on lähinnä siitä, että haastan myös itseni miettimään vaikeitakin asioita ja lapselle jutellessani puhun lapsen kehityksen mukaisesti, välttelen vaikkapa asioilla "mässäilyä", vaan mieluummin näen asioiden eri puolet.
      Ihmettelen lapsen kanssa, sillä yksin maailman ihmettely voi olla paljon ahdistavampaa.

      Kiitos ajatuksia nostattavasta kommentistasi <3!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirja! Voisi olla ajankohtainen meillä melkein 5-vuotiaan kanssa. Keskustelu taannoin ruokapöyässä kun ruoaksi oli uunilohta: "Onko tämä kala kuolletettu? Kuka sen on kuollettanut? Miksi? Kuolletetaanko me akvaariokalatkin?" Niinpä.

    J.
    Lapset 5v ja 2v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tässä on kyllä paljon tietoa ja lukemista useammallekin keskustelukerralle :). Kiitos kommentistasi!

      Poista
  5. Olen luokanopettaja ja minulla oli juuri tokaluokka, jonka kanssa luimme tämän Elinan kirjan ihan perusteellisesti. Nämä eläintuotantoasiat tulevat esille toisen ja neljännen luokan ympäristö- ja luonnontiedon aihepiireissä ja oppikirjoissa niistä on asiaa hyvinkin niukasti. Oppilaani olivat kirjasta erittäin kiinnostuneita, lukivat sitä tarkkaan ja innostuivat lukemaan toisilleen ääneen joitakin kohtia joko siksi, että ne kohdat olivat hauskoja, tai siksi, että niissä oli heidän mielestään mielenkiintoista tietoa. Kirjoja oli luokassa viisi kappaletta, ja niitä luettiin pareittain. Olimme käsitelleet asiaa jo aikaisemminkin, sillä Elina oli vieraillut luokassamme ja näyttänyt valokuviakin eläintiloilta. Lapsia eivät tiedot järkyttäneet, mutta he suhtautuivat asiaan vakavasti ja pohdiskellen. Kirja herättikin paljon hyvää keskustelua. Jokainen lapsi sai lukea kirjaa myös kotona ja muutamalta vanhemmalta tuli viestiä, että heillekin oli kirjassa paljon uutta tietoa.

    Olin sen verran mukana kirjan tekoprosessissa, että luin tekstiä oikolukuvaiheessa tarkistaakseni, että se on tokaluokkalaiselle ymmärrettävää. Elina on tyttäreni ja havahtui huomaamaan koulukirjojen tarjoaman tiedon vähäisyyden tästä asiasta juuri minun luokassani pari vuotta sitten.

    Lapsia ei kannata aliarvioida, eikä heille ole hyvä valehdellakaan. On kuitenkin tärkeää miettiä, miten asiat esittää ja mitä voi jättää kertomatta. He kyllä osaavat myös kysellä. En usko, että kirja syyllisti tai pelotti ketään. Ajatuksia se herätti ja syvensi mielenkiintoa eläinten elämän realiteetteja kohtaan. Lapset ovat jälkeenpäin sanoneet katsovansa kaupassa kananmunakennoista aina ne merkinnät, millaisesta kanalasta munat tulevat. Samoin jotkut heistä ovat alkaneet katsoa, onko ruoka kotimaista alkuperää. Hyvä näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti, kiitos hyvin paljon <3! Juuri näin minäkin olettaisin asian olevan. Olen samalla linjalla, että lasten kanssa on hyvä puhua totuudenmukaisesti- joskin kehitystaso huomioiden. Uskon myös keskustelun ja yhteisen ihmettelyn voimaan, se kantaa. Onpa teillä ollutkin hieno projekti kirjan tiimoilta. Kiitos, että jaoit sen kanssamme. Varmasti loistava tilaisuus myös kirjailijan saada palautetta omasta suuresta työstään.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!