lauantai 30. toukokuuta 2015

Erilainen lastenkirja, jossa lapsikin voi "lukea" mukana

Löysin kirjaston uutuushyllystä söpön näköisen (lue: kuopukselle sopivan) Stefanie Dahlen Lumoavaa, Mansikkahaltijatar! (Aurinko kustannus, 2015 suomennos Maarit Varpu). En tajunnut edes katsoa tarkemmin sisään mutta yllätyin iloisesti, kun luimme tämän lasten kanssa iltasaduksi.



Sillä kirja sisältää neljä lyhyttä, ISO fonttista ja isoin kirjaimin kirjoitettua mukavaa tarinaa. Osa kirjoituksen sanoista on korvattu kuvilla, kuten Mansikkahaltijatar, aurinko, keiju, hiiri ja kirsikka. Näin ollen kirjaa voi lukea yhdessä aikuinen ja lapsi, vaikkei lapsi osaakaan lukea kirjaimia- hän voi "lukea" tekstin välissä olevat kuvat.


Kirjahan on oikeasti todella nerokas, sillä se opettaa lapselle tutustumaan kirjoitettuun kieleen ja aukaisee hieman sitä miten vanhempi tuolta koukeroista oikein lukee ja suuntaa tarkkaavaisuutta itse lukemiseen ja todennäköisesti myös herättää motivaatiota ja kiinnostusta kirjoitettuun kieleen. Kuvan "lukeminen" antaa myös lapselle suurta iloa, saahan hän olla aktiivinen osapuoli tarinaa luettaessa: me luemme yhdessä! Kirja on myös aivan täydellinen aloittelevalle lukijalle, joka voi keskittyä lukemaan yhden tarinan kerrallaan.



Tarinat on kuvitettu tosi kauniisti ja uskonpa että monia pikkutyttöjä kiehtovasti. Tarinat eivät sinänsä olleet häikäiseviä mutta kuitenkin ihan kivoja. Kirjan idea on mahtava ja näitäpä toivoisi lisää (myös poikaversioina)! Tarinaa on välillä hieman haasteellista lukea sujuvasti, kun kontekstista saa hakea kuvan sanan taivutusta mutta se oli minulle lähinnä mukavaa. Loistava lahja ekaluokalta pääsevälle ja nuoremmallekin!

Joko te olette törmänneet Mansikkahaltijattareeseen?


"Mansikkahaltijatar (kuva) on todella onnellinen:
'Minä voin taikoa aivan kuin aikuinen keiju (kuva!)'"

- Stefanie Dahle: Lumoavaa, Mansikkahaltijatar!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Mistä ruoka tulee? Nakki lautasella

Elina Lappalaisen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama Nakki lautasella kiinnosti minua kevään uutuuksissa kovin (Tammi, 2015, esittelykappale). Ensiksikin Christel Rönssin kuvituksia ei ole näkynyt pitkään aikaan, joista pidän kovasti ja toiseksi olihan kirjan aihepiiri tällaiselle realismikasvattajalle oikein kiinnostava ja toivon mukaan auttava kertomaan tästä sangen arkisesta asiasta kuin: mistä ruoka tulee?



Nakki lautasella on kirjoitettu tarinan muotoon niin, että Aleksi ja serkkutyttö Emilia lähtevät Aleksin eläinlääkäri-isän kanssa kiertämään maatiloja. Kolmikko käy maitotilalla, sikalassa, broileritilalla ja kanalassa. Samalla kun jokainen maatila esitellään varsin realistisen oloiseen tapaan, myös kyseessä olevista eläimistä esitetään hieman tarkempaa tietoa eläimestä itsestään (omalla erillisellä sivulla): fysiologista, anatomiasta ja myös lajipiirteistä. Mukana on myös pikku tietoiskuja, kuten "Tuottaakseen yhden litran maitoa lehmä juo 3-4 litraa vettä.".



Kirja oli tosi mielenkiintoista luettavaa vanhemman lapseni kanssa. Kirjan kohderyhmää olisikin selvästi esikouluikäisestä lähtien koululaiset. Tieto olisi varmasti sangen hyödyllistä myös yläkouluikäisille, jos heidät kuvakirjan ääreen jotenkin saisi huijattua. Meillä kirja piti lukea saman päivän aikana ja tokihan se synnytti ajatuksia ja keskustelua niin aikuisissa kuin lapsessammekin (pienimmistä kirja ei kiinnostanut vielä). Kirja on mielestäni hyvin korrektisti kirjoitettu. Joissakin kuvissa eläimen ilme saattaa olla kärsivä ja samoin esimerkiksi kanalaosiossa kyllä kerrotaan realistisesti mitä se tuottaminen on. Aivan kuten sikalassakin. Kirjasta tulee siten myös hieman ahdistunut olo, mutta jos on tällainen lihansyöjä, kuten minä olen, minusta se ahdistus on ihan tervettä tunnetta, sillä silloin se voi myös vaikuttaa omaan toimintaan tekemään valintoja ruokakaupassa edes parempaan suuntaan. Elämä on valintoja täynnä ja yksilön on kannettava omien valintojensa seuraukset. Vastuullista on minusta ottaa selvää perusasioista edes suurin piirtein mitä mikin tekee ja mihin vaikuttaa, joskin tiedon hankinta on välillä vaikeaa. Oppiminen kuuluu yleissivistykseen. Toimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen on aiemmin voittanut Tieto-Finlandian samasta aiheesta aikuisten tietokirjalla Syötäviksi kasvatetut: miten ruokasi eli elämänsä.



Kirja on oikein hieno lasten tietokirja ja kuvitus on taattua Rönns -laatua. Kirja ei kuitenkaan ole  mikään jatkuvaan lukuun päätyvä kirja/ iltasatukirja, vaan sellainen jonka äärelle saavutaan harvemmin mutta silloin kun siinä ollaan, ollaan sitten ajatuksella. Todella hyvä keskustelua herättävä kirja ja tätä voisi kyllä käyttää hyvin oppimateriaalina. Mielekkääseen ja selkeään asuun aseteltu tieto on usein oppijalle motivoivampaa tiedonhakua kuin ankeuttajateokset. Usein kaipailen tietokirjoihin realistisia valokuvia, mutta toisaalta Rönnsin kuvitus on mukavan realistista, eikä esimerkiksi possuilla ole pöksyjä jalassa, joten se istuu kauniisti tekstin vakavuuteen ja antaa sille paremmin lähetyttävyyttä kohderyhmässään, eikä muutu näin liikaa oppikirjamaiseksi. Pitänee vielä kuitenkin alleviivata, että kirjassa on kaiken kaikkiaan hyvä tunnelma, vaikka aihepiiri vetääkin välillä kovin vakavaksi!


"Mistä voi tietää, onko tämä possu ollut onnellinen?, Aleksi kysyy.
No millaisista asioista sinä itse tulet onnelliseksi?, Emilian isä kysyy."

- Elina Lappalainen ja Christel Rönns: Nakki lautasella

torstai 28. toukokuuta 2015

Missä Vallu? Aikamatka

Nyt seuraa hyvä vinkki kesälomamatkakirjaksi. Nimittäin Martin Handfordin Missä Vallu? Aikamatka -kirja (Kustannus-Mäkelä, suomennos Terhi Leskinen, 2015) on kunnon old school kuvaetsintäkirja, jossa Vallu seikkailee kahdellatoista eri aukeamalla, joista kukin on yhden historiallisen aikakauden sangen taisteluhenkinen näkymä.



Jokaiselta isolta aukeamalta voit löytää Vallun ja neljä muuta hänen kaveriaan sekä kirjan lopussa on vielä jokaiselle sivulle kymmenittäin lisää etsittäviä asioita. Aukeamilla on muun muassa Kivikausi, Pyramidien arvoitus, Sirkushuveja Antiikin Roomassa, Merirosvon elämää, Kultakuume ja Tulevaisuus. Jokaisen aukeaman yläkulmassa on pieni aikakauteen liittyvä vitsintyngällä kerrottu juttu, jonka todenperäisyys hämärtyy liioittelun tai muun höpöttelyn alle. Teksti on myös pienellä ja muuttuvalla "aikakauteen liittyvällä" fontilla, jota oli vähän vaikeakin lukea. Siispä keskityimme valitettavasti tällä kertaa kirjan visuaalisuuteen.




Kirja nimittäin toimii kaikkein mukavimmin joko yhdessä etsimisenä tai sitten niin, että lapsi etsii itsekseen. Aluksi kirja vaikutti aika vaikealta, ehkä kouluikäiselle sopivammalta, mutta pikku hiljaa myös esikoiseni alkoi löytää etsittäviä hahmoja runsaasta kuvituksesta. Uskoisinkin, että tämä kirja on mukava kesäloman ajanvietekirja, joka kulkee mukana matkalla ja vaikka autopuuhailukirjanakin, mikäli ei kärsi matkapahoinvoinnista...



Mielestäni nämä etsintäkirjat ovat tosi hauskoja ja kaiken lisäksi lapsen hahmottamista ja myös tarkkaavuutta kehittäviä. Kuitenkin pienemmille pikkaraisille suosittelisin etsimään jotain helpompia löytökirjoja, kuten aiemmin esittelemäni Postikoira Pontus ja esimerkiksi Nemo -kustantamon Missä on...? -kirjasarjan kirjat, joista tämän ostin itsekin pienemmälle juuri huokeaan hintaan. Mutta Vallu -kirja on varmasti tosi kiva lahja kesälomalle kirmaavalle koululaiselle. Ja taitaapa ollakin ihan suosittu, sillä olin näkevinäni tästä toisen painoksen jo syksyn uutuuksissa!


"Merirosvon elämä oli todella hauskaa, etenkin jos oli erittäin karvainen ja aivotoiminta oli melko vähäistä."

- Martin Handford: Missä Vallu? Aikamatka

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Karoliina ja hullu huvipuisto, Karoliina ja lentävä reppu (täsmäkirjoja tuleville ekaluokkalaisille!)

Kirjoittelin Karoliina -kirjoista huhtikuussa, kun luimme kaksi ensimmäistä kirjaa Tuula Kallioniemen kirjoittamasta kirjasarjasta. Nyt olemme edenneet taas kaksi kirjaa eteenpäin ja Karoliinan iloinen ja innokas meno vain jatkuu. Karoliina ja hullu huvipuisto (2009, Otava, kirjastolaina) onkin hauska kirjavinkki juuri kesälomalaisille. Kirja kertoo Karoliinan kesästä ennen ekaluokalle menoa ja Karoliina aktiivisena tyttönä käy uimakoulussa, futistreeneissä ja huvipuistossakin. Kirjassa Karoliina miettii kouluunmenoa ja kuulee kaikenlaisia juttuja rehtoristakin. Ihan loistava täsmäkirja ekaluokkalaisten perheille just nyt! Mutta toimii myös muillekin perheille, kuten meille ja varmasti myös toiselle ja kolmannelle luokille siirtyville. Ja muistakaahan koululaisten vanhemmat kannustaa lapsianne mielekkääseen itsenäiseen ja yhteiseen lukemiseen myös kesäloman aikana niin taito ei pääse ruostumaan!



Karoliina ja lentävä reppu -kirjassa (Otava, 2010, kirjastolaina) Karoliina on siirtynyt ekaluokkalaiseksi- eli jälleen loistokirja teille, joilla lähtee ensi syksynä eppulaisia kouluun! Karoliinasta on aluksi aika vaikeaa istua vain paikallaan ja uudet kaverit ja varsinkin kaverisuhteetkin vähän hämmentävät Karoliinaa. Karoliina tutustuu toiseen tyttöön, joka on vähän erilainen: uskaltaa tehdä kummiakin ja haluaa omia Karoliinan sydänystäväkseen, vaikka lahjoja tuomalla jos ei muuten. Kirjassa kosketetaan myös esiintymisjännitystä, kun Karoliinaa jännittää kertoa omasta lelustaan luokan edessä. Ihan loistava kirja taas ja voitte uskoa, ettei tarvinnut kirjastossa kysyä kuin kerran esikoiselta, että lainataanko vielä seuraavakin Karoliina, kun se sattui hyllyssä napottamaan!



Huomasin, että nämä kirjat ilmestyvät nyt heinäkuussa 2015 uusintana yhteisnidepainoksena (loistava ajankohta!), joten ajattelin senkin vuoksi blogata ja vinkata teille näistä mahtavista kirjoista. Kirjoissa on loistava Marika Maijalan kuvitus, joka sopii mielestäni tekstiin kuin nenä päähän ja on todella osuvaa ja ilmeikästä. Yhteisnide ilmestyy nimellä Karoliina menee kouluun (Otava). Minusta kirjasarja on ollut tosi mielenkiintoinen myös tulevalle eskarilaiselleni. Kallioniemen iloinen, hyväsydäminen mutta kuitenkin reipas huumori kolahtaa meille hyvin ja poikani on nauranut näille todella vapautunutta räkätyskikatusta!



Juu ja jatketaanpa kouluun menemisen teemalla vielä pian lisää. Samoin bloggauspinossa on kirja, joka voisi olla mainio kesälomareissulle. Pinostani löytyy myös yksi taidokas lasten kuvatietokirjakin, joka toimii varmasti vielä koululaisillekin. Lukupinossamme on taasen monta hyvin mielenkiintoista pitempää lastenlukukirjaa- kotimaista kuin käännettyäkin- niistä lisää kesän aikana!


"Karoliina huokaa ja istuu paikalleen. Hän toistaa muiden mukana Juho Marjasen perässä lauseita, joita vilisee aapisen alkusivuilla. Se on kuulemma leikkilukemista. Oikeastaan aika hauskaa.
Teksti näyttää hienolta ja sitä on paljon. Ajatella, jonain päivänä Karoliina osaa lukea ihan itse. Juho Marjanen vakuuttaa, että jokainen oppilas oppii. Ennemmin tai myöhemmin.
- Mieluummin ennemmin, Karoliina jupisee mielessään. Hän aikoo nimittäin lukea kaikki maailman kirjat."

- Tuula Korolainen: Karoliina ja lentävä reppu

lauantai 23. toukokuuta 2015

Kauno Karhuntassun matka maailmalle

Olipa ihana huomata, kuinka monta kommettia Onni-pojan kirjaan tuli! Mahtavaa! Nämä keskustelut antavat minulle paljon iloa ja tsemppiä uusiin kirjoituksiin. Viime viikot olivat melko kiireisiä mutta nyt näyttäisi, että aikaa bloggailuunkin olisi taas paremmin aikaa (ainakin hetken ajan), kun sain pitkäaikaiset opintoni tiensä päähän (joskin opintie jatkuu ikuisesti...). Ja yllätys yllätys, stressin vähennyttyä bloggauskin kutkuttaa taas niin ihanalla tavalla! Olen kysellyt ensi syksyn katalogeja kustantajilta ja ihastellut muun muassa Otavan kirjasyksyä, joka on huikea: uutta Tatua ja Patua, Uusi Koiramäki ja töttölöööö! Tässä tulee megauutinen: uusi Puluboin ja Ponin kilja ilmestyy syksyllä. Huhhuh, on siinä kuulkaa taas lastenkirjabloggaajalla hiuksissa pitelemistä ja villinä heiluvia varpaita kirjojen julkaisua odotellessa!


Eivätkä silmäni meinanneet pysyä kuivana Kustannus-Mäkelänkään katalogia katselemalla, sillä Sinistä keskitietä oli lainattu katalogiin. Olin juuri miettinyt, että hiiteenkö koko bloggaus ja sitten blogi sai näin huomiota, jonka otin kiitoksena. Myös pitkän linjan bloggaajan Viivin Värikäs päivä Lastenkirjablogia oli lainattu samassa katalogissa. Hieno juttu, että lastenkirjoissakin bloggailua arvostetaan näin. Tuolla aikuisblogipuolellahan blogilainauksia otetaan varsin paljon nykyään, jopa kirjankansiin. Tänään instagramin puolella huomasin, että Lukutoukan kulttuuriblogin Kristaa (aivan häkellyttävän positiivisen ja innostavan oloinen bloggaja, jonka blogissa on myös paljon lasten- ja nuorten kirjavinkkejä!) oli lainattu kirjakaupan mainokseenkin. Että kaikkea sitä!



Mutta nyt itse päivän lastenkirjaan. Katja Reiderin ja Tim Warnesin Kauno Karhuntassun matka maailmalle (Kustannus-Mäkelä, 2015, suomentaja Seija Kukkonen) on oikein kaunis ja hellyyttävä lasten kuvakirja. Keskellä kaunista kesäpäivää, Kaunoa kiukuttaa (näin voi joskus käydä itse kullekin), kun äiti ei anna lisää keksejä. Niinpä hän tömistää ulos ja päättää lähteä maailmalle! Kaunon ystävä Kiti Kettunen lähtee hänen matkaansa ja pian seurueeseen liittyy myös Alpo Oravainen. Lapsen kasvaessa "maailmalle" kavereista tulee todella hänelle yhä tärkeämpiä seuralaisia ja juttukavereita. Suuressa maailmassa aallokot ovat tietenkin suuren suuria, ötökätkin isoja ja vaarallisia, vuoret matkalaisia uuvuttavia ja aavikot pölyisiä. Onni onkin päästä perille juuri, kun äitikarhu saapuu hiekkalaatikolle hunajakakun ja mehun kera.


Tarina on sinänsä aika perinteinen mielikuvitusmatka avaraan maailmaan mutta ihastuttavaksi sen tekee lapsen leikkimaailman kuvaaminen isona ja välin vaarallisenakin. Tarina on sinänsä arkinen ja koskettaa kivasti arkipäiviin kuuluvia tunteita: kiukkua, jännitystä, huojennusta ja onnea. Tim Warnesin kuvitus on kaunisväristä ja osittain kuvakokonaisuudet ovat hieman simppeleitäkin mutta välin niin kauniita, että joudun pysähtymään ihastuksesta. Kirja on lapsistani mukava ja olemme lukeneet sitä useamman kerran iltasatuna. Minä pidän enemmän saman kustantajan Oma seikkailusaari -kirjasta (Knapman, Warburton, 2012, ostettu kirjaston poistomyynnistä), jossa idea on tismalleen sama, mutta vauhdikkaampi, lorutettu tarina sekä kuvitustyyli ovat huumoripitoisempia. Kauno -kirjan tyyli on taas enemmän lämmin ja hempeä.

Leikissä, ja Suomen suvessa, voi lumisade muuttua hetkessä kukkasateeseen.


Millaisia seikkailuita te olette viime aikoina kokeneet? Teimme tänään miniatyyrimaailman pikkueläimille, kun ajattelin keksiä kotipihalle jotain uutta ja kiinnostavaa tekemistä kuin se iän ikuinen kiikkuminen ja toistuvat pihaleikit. Siinäpä oli pikkusammakolla melkoinen seikkailu hiekkalaatikolle syntyneessä merenalaisessa maailmassa- saipa sammakko samalla myös vauhtia kiikussa ja pikkupyörän korissa!


"Kolmikko alkoi metelöidä niin, että lehdetkin putoilivat pensaista. Ja toden totta! Hirvitys nousi siivilleen ja pakeni paikalta."

- Katja Reiden ja Tim Warnes: Kauno Karhuntassun matka maailmalle

perjantai 15. toukokuuta 2015

Onni-pojat seikkailut

Kylläpä nämä seikkailut olivatkin seikkailulla, sillä kustantajalta lähetetty kirjani eksyi tuntemattomaan postiaallokkoon, joskin ystävällinen kustantaja lähetti uuden kirjan kera uuden katalogin: ja herttileijaa, ensi syksynä saadaan uutta Sanna Pelliccionin Onni-poikaa tietokonemaailmassa! Mutta Onni-pojan seikkailut on kolmen ensimmäisen kirjan yhteisnide (2015, uusintaa vuosilta 2007-2008). Kirja saapui tänään ja hotkaisimme sen samantien kolmivuotiaan tyttäreni kanssa!





Onni-pojan puuhakas päivä ja Onni-pojan mahtava matka ovat kirjoitettu pienemmällekin lapselle luettavaksi. Tekstiä on vähän per sivu ja se on myös isolla fontilla ja lauseet napakoita (että väsynyt vanhempikin tajuaa). Vaikka kuvat, tunnelmat ja sanat osuvatkin hyvin ihan taaperolle, jopa vuosikkaalle, ovat tarinat sangen pitkiä taaperolle luettavaksi- silti siihen rohkaisen, sillä jo pienilläkin lapsilla on suuri variaatio kirjaan keskittymisessä ja varsinkin tämä ensimmäinen kirja, Onni-pojan puuhakas päivä, on jo yhdeltä kuvaltaan ikään kuin yksi tarina, joka ei vaadi vauvalta/lapselta suuren kokonaisuuden hahmottamista. Loistavaa! Onni-pojan mahtava matka kertoo ensimatkailusta lentokoneella ja toimii varmasti tunnelmiltaan myös vanhemmalle muksulle ja sisaruslukukirjana. Oikein miellyttävä ja pientä matkakuumetta nostattava...





Kolmas kirja Onni-pojan kierrätyskirja aloittaa Onni-pojan kasvun mukana Onni-kirjoissa uuden aallon. Tekstiä on enemmän kuten myös seuraavissa kirjoissa ja siinä on enemmän informaatiota. Kirjassa siis kerrotaan perusjuttuja kierrätyksestä, tosin ihanasti kirjaan sopii myös kierrätyspahvilaatikkoleikki, jossa koko perhe intautuu tekemään laivan. Kaikissa kolmessa kirjassa Onni-poika menee lopuksi nukkumaan ja pohtii päivän, tarinan muisteloita, asettelee kokemiaan uudestaan ja oikeisiin mittasuhteisiinsa. PIdän tästä kirjan lopetustavasta: rauhoittaa ja sopii näin myös oivallisesti iltasaduksi.







"Koko perhe nukkuu.
Hyvää yötä Onni-poika.
Hyvää yötä isi ja äiti."

- Sanna Pelliccioni: Onni-pojat puuhakas päivä

torstai 14. toukokuuta 2015

Kyllä isä auttaa!

Äitienpäivän jälkimainingeissa on kiva blogata myös isyydestä ja uudesta lasten kuvakirjasta Kyllä isä auttaa!, jonka on kirjoittanut Tracey Corderoy ja kuvittanut Alison Edgson (Kustannus-Mäkelä, 2015, suomennos Raija Rintamäki, saatu kustantajalta). Kirjailijakaksikolta on suomennettu useampi kuvakirja ja tämä jatkaa samalla lämpimällä ja arkisella tavallaan mukavalla linjalla.


Arttu-hiirellä on huono päivä ja pahvilaatikkolinna ei meinaa pysyä pystyssä. Hän pyytää isänsä apua. Isä lähteekin apuriksi, eikä siinä kaikki: hänkin muuttuu ritariksi. Leikki jatkuu taas Artulla hetken, kunnes hän satuttaa itsensä. Eipä haittaa, isi auttaa ja vie Artturin myös lempparipuistoon. Ja lopussa toki isä komeimman kruunun saa. Eikä suotta, sillä kyllä osallistuva, hullutteleva, sopivasti läsnäoleva, kannustava, empaattinen vanhempi on varmasti lapsensa mieleen. Artturin isä antaa lapselleen myös omaa aikaa leikkimiseen ja olemiseen ja tulee turvaksi, kun sen aika on.



Nykyisät osaavat ja uskaltavat, ja saavat, olla tasavertaisia vanhempia jos niikseen haluavat. Meillä on isi ollut koti-isänä ja kyllä lapsemme taatusti ovat pärjänneet isän kanssa siinä missä äidinkin. Luin vasta jostakin vauvalehdestä (töissä lounaalla) äitien hassuja muistoja mitä höperöä sitä on mennyt väsyneenä tekemäänkään. Mieleeni muistui myös omat höperyydet silloin kun lapset olivat vauvoja ja yksinkertaisesti aivoni raksuttivat väsymyksestä välillä mel-ko hitaalla. Vanhemmuus on kestävyyslaji. Siinä on ylä- ja alamäkiä ja välillä juoksu rullaa, välillä ei. Kun vaan sykkeet säilyisivät keskimäärin tasaisina. Mistähän semmoisen mittarin saisi? Laittaisikohan se tekstarina hymiön ja kannustuksen, että hyvin menee, että anna mennä vain!



Kyllä isä auttaa! on melkoisen lempeä ja söpö kirja, hieman imeläkin, mutta tokihan isätkin oodinsa ansaitsevat lastenkirjoissakin- aivan kuten me äiditkin. Tätä kirjoittaessani lapseni pelaavat kahden lautapeliä (okei, tasoitetaan: tämä vaati hienoisen auttamisen pois sängyltä pomppimisesta ja melkein-kattolampun-särkemisestä johonkin muualle) ja isä on ansaitulla juoksulenkillään. Minua väsyttää raskaiden työviikkojen jälkeen mutta ei lainkaan niin kuin vauvavuosina. Elämä etenee ja se on mukavaa se. Ja äiti ja isä auttavat kyllä. Toivoisin, että omat lapseni voisivat luottaa tähän aina.


"'Oletko sinäkin ritari?' Arttu kysyi.
'Tietysti olen!' isä sanoi."

- Tracey Corderoy ja Alison Edgson: Kyllä isä auttaa!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Satuhieronnasta - ja lapsen koskettamisesta

Lainasin kirjastosta vihdoin ja viimein Sanna Tuovisen Satuhieronta -kirjan, jota kuikuilin jo WSOY:n katalogista blogiini viime syksynä mutta hillitsin itseni ajan puutteen pelossa (2014). Satuhierontahan on varmasti viime aikojen varhaiskasvatushitti, josta harva skeneissä pyörivä on jäänyt kuulematta. Mitä se satuhieronta nyt sitten on? Sitäpä lähdin lueskelemaan. Ja mikäpä parempi aihe näin äitienpäivän alla kuin lapsen ja aikuisen lämmin yhdessäolo ja kosketuksen voima!


Sanna Tuovinen on itse satuhierontavalmennuksen kehittäjä. Kirjasta sain lukea hänen olevan hieroja, lapsihierontakoulutuksineen ja lisäksi opintoja on kertynyt mm. kehoterapian perusopinnoista. Tuovinen kuvaa satuhieronnan saaneen vaikutteita Rosen -terapiasta (kehoterapia muoto, löysin tiedot googlesta), Theraplaysta (vuorovaikutuksellinen, leikkisä terapia) ja NLP:stä (neuro-lingvistinen ohjelmointi).


Satuhieronta kuvataan kirjassa: "satujen, tarinoiden ja mielikuvien yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan.", "rauhoittumista ja rentoutumista.", "läsnäolevaakohtaamista ilon ja leikin kautta." ja "itsetunnon tukemista ja ihmisarvon kunnioittamista.".


No miten sitä sitten satuhierotaan? Kirjassa on useita tarinoita ja niihin liittyviä hierontamalleja. Vauvahieronnassa (jota en ole koskaan harrastanut, vaikka kyllä piti) ideana on muistaakseni se, että kosketus ei missään vaiheessa katkea. Satuhieronnassa kosketus voi katketa hetkellisesti mutta muuten ymmärsin näin, että kosketus on yhtä lailla vauvahieronnan mukaan lämmin ja turvallinen "jykevä", pääasiallisesti ei sellainen liian keveä ja pyyhkäisevä (mutta kokeilevampi kuin vauvahieronta). Selvä kosketus varmaankin auttaa lapsen kehonhahmotuksessa paremmin kuin sipaisu joka jää vielä orastavassa kehonhallinnassa ymmärtääkseni lapselle (ja varsinkin vauvalle, ja varsinkin jos tuntoaistissa on herkkyyttä?) jäsentymättömämmäksi. Voisiko sanoa, että koosteinen kosketus tuo turvaa ja koostaa myös lasta itseään omassa kehossaan (siksi itkupotkuraivareissa, jolloin lapsen hallitsematon tunne saattaa olla jo lähes kaoottinen ohjataan lapsen sylitykseen). Kirjassa kerrotaan, että satuhieronnan voi aloittaa laskemalla kädet vakaasti ensin selälle ja siitä sadutus selkään voi alkaa. Satuhieronnan voi myös lopettaa aina samalla lailla. Se antaa tuntuman selvästä alusta ja lopusta.


Satuhierontaa voi ymmärtääkseni tehdä sekä maaten että istuen ja hyvinkin spontaanisti. Vaikka lapsiryhmässä toinen toiselle jonossa istuen tai kun jollakulla meinaa mennä överiksi, aikuinen voi rauhoittaa lasta satuhieronnalla. Se on vuorovaikutuksellinen hetki. Alaspäin suuntatuvat vedot rauhoittavat, ylöspäin taas virkistävät. Ensimmäinen kirjan tarina on puusta, joka on hyvin perinteinen symbolinen kasvutarina ja omakuva. Kirjassa on erilaisia valmiita tarinoita mutta itse ajattelin, että jotta vuorovaikutuksellisuus ja läsnäoleva kosketus olisi luonnollista, niin mikseipä satuja voisi keksiä itse siinä paikallakin, mikäli valmiit sadut eivät jää mieleen tai miellytä. Satuun voi liittää aaltomaisia vetoja tai sateen ropinaa sormilla... Kirjassa kerrotaan, että aluksi satuhieronta ei ehkä rauhoita lasta, mutta tottuessaan satuhieronnan idea pääsee toimimaan.


Kirjassa on tyylikäs kuvitus ja layout. Ihanan tunnelmalliset ja ilmeikkäät valokuvat ovat Mikko Törmäsen ja suloinen piirroskuvitus on Onni-poika -kirjoista tutun Sann Pelliccionin käsialaa. Mahtavaa! Tekee "tietokirjasta" heti huomattavan paljon mielenkiintoisemman!


Kokeilin itse lapsilleni pari kertaa sadutusta ja lapset kyllä tykkäsivät, eivät rauhoittuneet, innostuivat lähinnä mutta uskonpa että kertaamisen kautta se myös rauhoittaisi. He ovat myös pyytäneet itse satuhierontaa uudestaan. Meillä on ollutkin vähän samaan ideaan oleva rauhoittumiskeino noin puolisen vuotta, joka on tullut "sukuperintönä": selän rapsuttelu. Kuopukseni nukahtaa monestikin rapsutteluuni ja samaan aikaan isoveljelle luettuun satuun. Selän rapsutteli rentouttaa muuten vielä näin vanhemmallakin iällä.

Oletko sinä satuhieronut? Haluaisitko kokeilla? Oikein mukavaa äitienpäivää huomiselle!


"Kun tarinaa kerrotaan kahden eri aistikanavan kautta, ajatus ei lähde niin herkästi harhailemaan."

-Sanna Tuovinen: Satuhieronta