perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mauri ja vähä-älypuhelin

Puluboi -kirjojen kirjoittajalta, Veera Salmelta alkoi tänä kesänä uusi kirjasarja aloituskirjalla Mauri ja vähä-älypuhelin (Otava, 2015, saatu kustantajalta). Veera Salmi on myös kuvittanut kirjan ja täytyy todeta, että kansi on hauskan onnistunut. Odotin tätä kirjaa vähän jännityksellä, koska Puluboin jälkeen on aika vaikea tietää mitä on luvassa!


Mutta onnistunut on totta vieköön koko kirjakin. Kirjan pääosassa oleva Mauri on Pasilassa asuva alakoululainen, jonka paraskaveri Bashir muuttaa takaisin kotimaahansa Egyptiin. Lopullinen ero ystävästä on Maurista käsittämätön tilanne ja niinpä Mauri päättää kaivaa tunnelin Pasilasta Egyptiin. Arviolta siihen menee pari päivää. Noh, voi olla, ettei Mauri ihan Egyptiin pääse mutta tunnelia kaivaessaan hän muistelee Maurin kanssa tehtyjä hauskoja juttuja, vaikka se nostattaakin välillä ilon lisäksi palaa kurkkuun. Mauri himoitsee myös uutta älypuhelinta, vanhan Konegtig kännykänsä tilalle, mutta huomaakin yllätyksekseen, että Konegtig onkin erityispuhelin, joka muuttuu öisin älypuhelimeksi, jolla hän voi olla yhteydessä luomiinsa sarjakuvahahmoihin, supersuloisiin ja parhaisiin: halihaleihin.



Rakastan kirjan kohtaa, jossa halihalit saapuvat. Se vapauttaa tunnelman uudelle tasolle. Halihalit ovat jotain sitä ihanaa Veera Salmen mielikuvituksen lentoa ja toi perusteeman vastapainoksi ihanaa höpöhöpöä ja hulipulinaa! Koko kirja on kirjoitettu hyväntuulisesti mutta halihalien jutut saavat lapseni kikattamaan kunnolla ja myös minä tirskahtelin aidosti. Halihalit ovat siis miniukkeleita Nakuna-Uusi-Bebasta ja aika villejä kavereita mutta tosiasialla: heitä surettaa sademetsien tuhoaminen.


Kirjassa käsitellään siis varsin nykyaikaisia teemoja: maahanmuuttoa, erilaisuutta, erilaisia kavereita (Mauri saa uuden ystävän, puhumattoman Chinin- mahtava roolitus!), erilaisia perheitä (Mauri asuu kahdessa kodissa ja isäkin on vielä oululainen!), monenlaisia tunteita, pienenä olemista ja pienenä ajattelemista. Kirjassa käsitellään myös sotaa ja luontoasioita, joten kirja on Veera Salmelle tyypillisesti hyvin rohkea. Kirjasarja avaa taas uudella tavalla mahdollisuudet monenlaisten asioiden käsittelyyn- ja odotan tätä innolla! Esikoiseni kanssa keskustelimme jo monta kertaa, että milloinhan seuraava Mauri -kirja ilmestyy. Kirjan pikkupoika(/-lapsi)kuvaus toi mieleeni pitkänajan lempparini Katri Tapolan Mauno -kirjat, jotka ovat kuvakirjoja ja ehdottomasti tutustumisen arvoisia.


Mauri -kirjassa on lapsilukijaa ajatellen mukavasti vähän isompi fontti ja sivut ovat tehty niin ikään ruutuvihkopohjalle, jolloin tekstin alla on myös viivat. Kuvitus on aika suloisen yksinkertaista, "Maurin piirroksia". Tekstin ja kuvan koko sivulla kiinnittää huomiotani mutta totuin siihen pian. Kirjoitus on myös loistavasti nykyaikaista monipuolisuudessaan, eli fontti vaihtuu, välillä kuvitus on osa tarinaa WhatsAppien muodossa ja niin edelleen. Hienoa, että koululaisille tehdään nykyaikaisia lukukirjoja, se varmasti innostaa paremmin lapsiamme kirjan ääreen. Itse asiassa minusta kotimaisissa kirjoissa voisi olla vieläkin enemmän näitä kikkailuita, jopa Lotta Levottoman -tyyliin!

Mahtava kirja! Odotamme innolla lisää Maureja! Mutta onneksi välissä saadaan uusi Puluboi...


"Jäbämauri!!! Tuu watsuppiin HETI!!!!!"

- Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin

torstai 30. heinäkuuta 2015

Karoliina ja Baskeri-Villen koira

Esikoiseni on tykästynyt Tuula Kallioniemen Karoliina -kirjoihin, enkä minä pistä kampoihin. Niinpä piti eilenillalla lukea taas yksi: Karoliina ja Baskeri-Villen koira (Otava, 2011), jolla on toki huippuhauskasti keksitty nimi, jonka viittaus kuitenkin jäänee lapsilukijoilta ymmärtämättä.



Tässä kirjassa Karoliina ottaa pelosta vaarin, eli uskaltautuu koulukumminsa Aliisan luo, vaikka hänen kotonaan vilisee Karoliinaa pelottavia asioita: koiria. Karoliina on pelännyt koiria ensimmäisestä kirjasta lähtien, ja vieläkin koirien tapaaminen saa Karoliinan jähmettymään suolapatsaaksi. Tarinassa on hallitulla tavalla jännitystä neonvärisen "aavekoiran" ilmestyessä pellolle. Kirjassa käsitellään mukavasti lasten pelkoja ja niiden voittamista ja samalla koiria ja koirien koulutusta, kuinka koirien kanssa ollaan ja miten koirien eleitä voi tulkita. Lopulta Karoliina ihan villiintyy ja alkaakin koirafaniksi, mutta antaako vanhemmat Karoliinalle oman koiran tuosta vaan?



Vaikka kirjanaihepiiri ei ehkä ollut itselleni kaikkein kiinnostavin, oli Kallioniemen teksti jälleen kerran laadukasta ja lopulta lähes lentoon lähtevää, että lukihan tätä ilolla. Aivan kuin kirjassa olisi revitelty taas vähän enemmän kuin edellisessä, hmm tiedä häntä, mutta minä kyllä tykkään, kun lapsille höperretään. Ja vaikken itse ulvonutkaan naurusta, saavutti Kallioniemen viaton kujeilu täysin lasteni nauruhermot, jotka käkättivät niin, että äiti luki kiltisti koko kirjan, vaikka piti vaan puolet...

Koirista kertovia kirjoja tulee mieleeni myös Anni ja loistokoirat (Suvilahti ja Pertamo, 2012, WSOY) ja linkistä löytyy myös kaksi muuta kirjaa, joissa käsitellään koiran kanssa olemista ja koiranomistusta mukavalla tavalla.


"Matematiikan tunnilla Karoliina miettii yhä koiria. Opettaja Juho Marjasen ääni surisee kuin kärpäsen pörinä hänen korvissaan. Voiko aavekoiria olla olemassa? Eikö riitä, että on oikeita koiria, jotka hyppivät ja haukkuvat?"

- Tuula Kallioniemi: Karoliina ja Baskeri-Villen koira

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lastenkirjavinkkejä keväältä 2015!

Heinäkuista sunnuntaita kaikille! Sinisen keskitien lastenkirjablogiin on ilmestynyt tänä keväänä 59 uutta lastenkirjabloggausta ja nyt nämä kaikki löytyvät päivitettyinä tuolta yläpalkkien, ei sivujen alta. Uudistin palkkeja laittamalla summittaista ikävinkkausta otsikoihin mukaan. Olen aiemmin tarkoituksellisesti vältellyt sitä, koska hyvä pahvikirja, siis niin sanottu vauvakirja, saattaa olla aivan loistava lukemista harjoittelevan ensikirja... Mutta jospa uudistus auttaa kirjaetsijöitä työssään :)!





Tarkkaavainen huomaa, että palkeissa on myös uutuussivu: Pidempiä lastenkirjoja. Lasteni kasvaessa myös luettavien kirjojen sivumäärät kasvavat ja lainaammekin paljon kirjoja kirjaston lastenkirja -puolelta, jossa hiimailee kanssamme jo itse lukevat koululaiset. Toivottavasti tämä vinkkipaikka löytää siis myös itsenäisiä lapsilukijoita!







Olen esitellyt täällä nyt lähemmäs 300 lastenkirjaa. Joka kerta, kun saan kommentin sivuilleni eksyneestä tai jopa pitemmäksi aikaa jääneeltä lukijalta, ilahdun suuresti ja jaksan taas blogata eteenpäin! Lastenkirjabloggaukseni lähti aikoinaan hyvin luonnollisesta ilosta jakaa löytyneitä kirja-aarteita, sittemmin olen tehnyt yhteistyötä myös kirjakustantajien kanssa jo siitä syystä, että kirjastonhyllyt alkoivat tyhjetä ja huomasin, että lukijat usein toivoivat nimenomaan uutuuskirjavinkkejä. Ilmoitan aina postauksessani mistä kirja on saatu. Olen myös pääasiallisesti tehnyt itse kirjavalikointia pyytäessäni uutuuksia kustantajilta esittelyyn. Valitettavasti en ehdi esitellä kaikkia kirjoja, joista saan esittelykyselyjä kirjailijoilta itseltään tai kustantajilta. Bloggaajaharrastajan aika on rajallinen ja bloggaukseni periaate on aina ollut, että bloggaan vain silloin kun se hyvältä tuntuu.







Huomasin bloganneeni kevään aikana paljon erilaisia kirjoja, johon olen pyrkinytkin. Pääasiallisesti vinkkini ovat lasten kuvakirjoissa mutta mukana on kasvava määrä pidempiä lukukirjoja. Lisäksi vinkeistä löytyy lasten tietokirjoja ja lempparialuettani: vauvakirjoja. Harmillisesti vauvakirjoja ilmestyy aika vähän per vuosi ja en enää oikein pelkän harrastuksen vuoksi tule ostaneeksi näitä kirjoja kaupastakaan (vaikka lapseni kyllä lukevat omistamiamme viikottain). Kirjastosta uudet vauvakirjat ovat taas mahtavasti aina lainassa! Tänä keväänä huomasin bloganneeni myös useasta lastenkasvatukseen liittyvästä kirjasta. Hmm, katsotaan jatkuuko trendi vielä syksymmällä...?






Iloisia kirjalöytöjä kaikille ja runsasta syksylukusatoa Sinisen keskitien seuraajille :)!


"Pikku Papu hoitaa iloista puutarhaa,
iloista puutarhaa..."

- Liisa Kallio: Pikku Papun laulut

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Niilo nikkaroi

Voi toivottavasti olet löytänyt Masa ja Maija -kirjat? Sillä näköjään minulla näiden kirjojen esittely on minulla jäänyt lähes maininnan asteelle. Kyseessähän on Aira Savisaaren ja Hannamari Ruohosen loistavat lastenkirjat, joissa eläinpari seikkailee ambulanssillaan. Sama kirjailijakaksikko on nyt tehnyt Kariston puolella uuden kirjan nimeltä Niilo Nikkaroi (2015, kirja kustantajalta). Odotin tätä kirjaa innolla ja toiveeni olivat Masa ja Maija -kirjojen jälkeen korkealla. Olivathan nuo kaksi kirjaa ehdottomasti korkean laadun kirjoja ja meillä runsaassa luvussa.



Niilo Nikkaroi täyttää odotukseni. Niilo ja isä harrastavat jalkapalloa ja rakentavat itselleen jalkapallomaalin. Myös naapurin tyttö ja äiti innostuvat potkimaan palloa yhdessä. Selkeä, konstailematon tarina on suloisen hyväntuulinen alusta loppuun saakka ja hymyilytti, ja suorastaan nauratti ääneen, heti alusta alkaen. Tarinaa tukee tälläkin kertaa loistava Hannamari Ruohosen kuvitus, jonka rankkaan omassa päässäni yhdeksi kuvittajasuosikeistani (katso loistavat Eläinten kaupunki -kirjat!). Niilo nikkaroi -kirjassa Ruohosen kuvitus on taattua laatua mutta mielestäni hieman kokeilevampaa kuin aiemmin mainituissa. Voisinpa sanoa, että kuvituksessa on jotain ihanan rohkeaa: räikeän punainen aita läpi koko aukeaman! Kuvitus ei muistini mukaan ole niin runsas kuin Masoissa ja Maijoissa (Eläinten kaupunkeihin puhumattakaan) vaan sivun saattaa täyttää runsaammin tausta, joka voi olla yksivärinen mutta usein myös hauska, toistuva, vihersävyinen, aaltoimaisesti tai suoralla viivarivistöllä piirretty ruohikko, jonka tasaisuus tuntuu lähes meditatiiviselta. Kuitenkin Ruohoselle tuttu liikkuvuus kuvien sisällä (tässä siis jalkapallopelin kulku) jatkuu tutulla tavalla. Nämä liikeviivat ovatkin kummastakin lapsestani hurjan hauskoja ja niitä seurataan omalla sormella mukana!



Loistava lisä kirjassa on myös joka sivulta löytyvä kissa, joka huvitti perhettämme hurjasti! Tässäkin loistava esimerkki siitä kuinka teksti ja kuva voivat olla itsenäisinä tekijöinä erinomaisessa balanssissa toisiinsa. Parasta kuvakirjoissa on se, että teksti ja kuvitus saavuttavat saman tunnelman ja ovat niin ikään samalla tasolla.



Kuitenkin minulle superimpaa on se, kun kirjan teksti ja kuvitus erottuvat jollakin persoonallisella tavallaan omina taiteellisina teoksinaan mutta tekevät sen toisiaan kunnioittaen: toistaan sekoittamatta tai ampumatta toisen ylitse. Niilo nikkaroi -kirjassa on kokonaisuus hyvässä balanssissa. Kirjan tektimäärä per sivuaukeama on ihanan rauhallinen ja antaa myös pienemmälle kuulijalle mahdollisuuden pysyä tekstin mukana. Teksti on myös hauskasti varsinkin tarinan alussa ja lopussa hyvin lyhyin lausein ilmaistu. Loppuaukeamalla on innoikkaimmille nikkaroijille ohjeet jalkapallomaalin rakennukseen.


"Isä säntää kohti palloa. 
Niilo ja Hilla tarttuvat isään
ja roikkuvat paidan helmassa.
Isä kaatuu kumoon.
Kaikkia naurattaa."

- Aira Savisaari ja Hannamari Ruohonen: Niili nikkaroi

torstai 16. heinäkuuta 2015

Pöytä joka tahtoi kodin

Pamela Tola ja Manuela Bosco on kirjoittanut kirjan Pöydästä joka tahtoi kodin (Otava, 2015, saatu kustantajalta). Kirja on noin 60 sivuinen värikuvituksin kuvitettu lukukirja. Kirja alkaa niin, että vanha puuseppä Jaakko korjaa vanhoja huonekaluja. Erään päivän huonekalut ovat niin huonossa kunnossa, ettei niistä meinaa keksiä mitään uutta. Mutta Jaakko tekeekin niistä hieman eriskummallisen pöydän, joka osaa puhua. Sitten vain pitäisi löytää perhe, joka tarvitsisi ruokapöytää.


Kirpparilla koululaispoika Leo huomaa pöydän ja suostuttelee vanhempansa ostamaan sen, koska perheeltä puuttuu ruokapöytä- ja kaikilla muilla sellainen on! Niinpä innosta hihkuva pöytä pääsee kotiinsa mutta valitettavasti perhe ei osaa oikein käyttää sitä, vaan kiireiden vuoksi kukin syö mitä pakkasesta löytyy ja mitä erikoisemmissa paikoissa- jopa vessassa! Niinpä pöytä suivaantuu ja lähtee karkumatkalle.



Kirja on tehty yhteistyössä MLL:n Etelä-Helsingin yhdistyksen kanssa. Kirjan teema on yhtä aikaa hieno ja häkellyttävä, koska ajatus ruokapöydän täydellisestä puuttumisesta on hyvin erikoinen mutta samalla kirjassa kuvaillaan millä tavalla eri kulttuureissa syödään, osassa lattialla, joten pöydättömyys saa erilaisia tulkintoja. Samalla kirjasta huokuu yhteisen ruokailuhetken ihailu ja nostattaminen ja kirjan lopussa on loppusanat MLL:ltä yhteisen ruokailun puolesta. Asia minusta hyvä ja tärkeä, olenhan jopa itsekin joskus "perhepöydästä" kirjoitellut, mutta samalla huomaan hieman ärtyväni ajatuksellisesti kirjasta, jossa besserwisseröidään jotain tiettyä kontekstia- kuinka lapsellista minulta! Kirjassa kuvataan myös italialaista ruokakulttuuria, joka tietysti on erilainen verrattuna pohjoismaiseen. Loppujen lopuksi pelkoni besserwisseröinnistä on siis turha ja kirja pysyy asiallisella, suvaitsevalla linjalla.



Kirja on hyvä lastenkirja. Lapseni kuuntelivat kumpikin tosi kiinnostuneina pöydän seikkailua ja halusivat lukea kirjan yhdeltä istumalta. Kuvitus on animaatiotyylistä, mukavan värikästä. Ei ehkä minun lemppariani mutta lapsille kuvitus tuntui ihan toimivan. Kirjan Leo -poika on mukava ja jotenkin perheen muutkin henkilöhahmot olivat mukavasti kuvailtuja, vaikka pöydättömyys tuntuikin varsin sivistyneen ja fiksun perheen valintana hieman epäloogiselta. Kirjassa on myös varsin mukavia ja tarinaa humoristisesti kannattelevia sivuhahmoja, kuten puhuva lamppu ja kesäkissa. Hauska kirja, joka voisi herättää kivasti keskustelua ruuasta myös esimerkiksi luokkalukemisena!

Syödäänkö teillä yhdessä? Entä onko teillä ruokapöytä?


" -Mitä teet ulkona, pöytä? kissa kysyi. - Jalkasi homehtuvat, jos alkaa sataa.
- Minä etsin kotia, pöytä sanoi hieman murheellisena.
- Kas kummaa, niin minäkin, kissa maukaisi."

- Pamela Tola, Manuela Bosco ja Anna Salmisalo: Pöytä joka tahtoi kodin

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Roald Dahl: Annok Iplik

Toinen Roald Dahl kirjamme oli kirjastosta löytynyt Annok Iplik (Art House, ap 1990, suomentaja Sami Parkkinen), joka kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka ujona herrana ihailee alanaapurin rouvaa. Eräänä päivänä rouva kuitenkin toteaa kilpikonnansa kasvavan liian hitaasti ja herra tarttuu sankariroolitilaisuuteen.



Silläpä mitäpä ei rakkauden vuoksi tekisi! Voi ostaa vaikka sata kilpikonnaa ja alkaa vaihtaa kilpikonnia kerta toisensa jälkeen, jotta rakastetun toive toteutuisi ja siinä samalla... Lupaus jostakin ihanasta, yhteisestä elämästä, jonka taikuus ja taikasanat heissä yhdistää.



Ihan hullunkurinen kirja taas! Tämä oli aika nopeasti luettavissa, koska osa sivuista oli kuvapainotteisia. Pidänkin näissä Dahlin kirjoissa siitä, että kuvalla on arvoisensa paino ja tarina etenee monesti jopa ainoastaan kuvan kautta. Ja Quentin Blaken sarjakuvamainen mustavalkokuvitus toimii niin hyvin.



Luin kirjan esikoiseni kanssa ja ilmeisesti kirja aihepiiristään huolimatta (keski-ikäisten rakkaustarina :D!) osui ja upposi, sillä hän pettyi kovasti kun kirja loppui, koska olisi halunnut lukea sitä vielä huomenna lisää...!

Kirjaa on esitety myös blogissa Kirjojen keskellä!


"ANNOKIPLIK, ANNOKIPLIK,
ELUT ISKAMMOSI ISKAMMOSI. "

- Roald Dahl: Annok Iplik

torstai 9. heinäkuuta 2015

Lomatunnelmaa äänikirjoilla

Lomalla on ihana toimia erilailla kuin arkena, vaikka pakkohan se joku rotikin on oltava ja lasten kanssa varsinkin perusrytmit säilyvät vähän väkiselläkin. Mutta minua on nyt laiskottanut kamalasti lastenkirjojen lukeminen ja varsinkin iltasadut. Joten olen ulkoistanut toiminnan toiselle lukemisen taidon omaavalle hyvin mielelläni, varsinkin kun viime aikoina lapseni ovat kantaneet jatkuvasti samoja kirjoja, eivätkä ole halunneet kuunnella mitään uutta. Olen kehno lukemaan samoja Barbapapoja illasta toiseen: lukuäänestäni kuultaa kyllästyneisyys ja suoranainen ärtymys, joten vuorovaikutus kirjan äärellä kääntynee näin päinvastaiseksi kuin olisi tarkoitus...? Mieheni on taas tässä zenimpi. Onneksi meitä on moneksi.


Lomalle lainasinkin kirjastosta vinon pinon äänikirjoja, joita näette postauksen kuvissa. Meillä äänikirjat ovat olleet tosi tärkeitä lapsille ja niitä kuunnellaan leikin lomassa, iltaisin ennen nukahtamista ja pitemmillä automatkoilla. Jopa yölläkin niitä kuunnellaan, kyllä luit oikein, äänikirjat ovat nimittäin olleet superhyviä rauhoittamaan lapsiani öisin jos he heräävät sairaana tai joskus jopa hyvin itkuisena pahan painajaisen jälkeen. Tuttu satu tuo unen paljon paremmin ja nopeammin ja on usein voittanut jopa touhottavan, huolehtivan äidin silitykset ja saanut aikaan käskyn: Äiti mee jo nukkumaan!

Viime aikaisista äänikirjoistamme Astrid Lindgrenin Eemelit ja Pepit toimivat vieläkin aivan loistavasti, vaikka maailma on niin paljon Peppi-ajoista muuttunut. Mutta toisaalta keskustelut tarinoiden kielestä ja toimintamalleista kertovat jotain hyvin todenmukaista historiastamme. Lapset kyllä usein kysyvät jos joku asia mietityttää, kun sille vain luodaan tilaisuus.


Myös Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännät ovat loistavia äänikirjoja. Niitä luimme myös kirjana tässä keväällä.

Potin tänä kesänä vie kuitenkin Lindgrenin Melukylän lapset, jota lapseni ovat kuunnelleet jo varmaan kymmenen kertaa. Melukylääkin luimme (Eemelin kera), reilu vuosi sitten, ja pitäisikin ostaa nuo ihan omaksi kirjaksi, niin loistavia kaikessa menneessä arjessaan ne ovat ja kiinnostavat kauheasti varsinkin esikoistani!

Mitäs kirjoja tai äänikirjoja teidän heinäkuuhun kuuluu?

Hei, ja rasti seinään, tätä kirjoittaessani minulla on melkein kuuma ja aurinko paistaa- kesällä vuonna 2015! Kuopukseni muuten piirsi myös kuukausi sitten ensimmäisen piirroksen seiniimme- se oli oikeasti rasti.


"Taakse jää, taakse jää, en tahdo ymmältää!"

- kuopuksen huutolaulu korvissani