tiistai 29. syyskuuta 2015

Tunne- ja turvataitoja lapsille

Välillä Sininen keskitie tuumailee vanhemmuus- ja kasvatusasioissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on ilmestynyt jo vuosia sitten Tunne- ja turvataitoja lapsille niminen oppimateriaalipaketti mutta nyt se on saanut uuden ja päivitetyn painoksen (2015, saatu THL:ltä esittelykappaleeksi). Kirjan ovat toimittaneet Kaija Lajunen, Minna Andell ja Mirja Ylenius-Lehtonen. Olin tutustunut tuohon aiempaan painokseen yli 10 vuotta sitten ja unohtanut koko loistavan paketin olemassaolon. Nyt kun huomasin uuden painoksen saapuneen ja päätin tutustua siihen vanhemman näkökulmasta.


Lapset kasvavat ja suuntaavat pienin, ja välin niin suurinkin, harppauksin maailmalle. Mitä kaikkea meidän vanhempien tulisikaan muistaa opettaa? Huomaan, että joskus tuntuu itsestä siltä, että on mukava elää arkea sen omalla painollaan ja ottaa asioita käsittelyyn, kun sen aika on. Ajattelen, että se lienee lapseni kehityksen mukaista. Taustalla lienee vielä joku kummallinen taikausko, että jos puhuu pahuudesta, se varmasti tulee sinua kohtaamaan. Mutta turvataitokirjaa lueskellessani ja selatessani jäin pohtimaan, olisiko kuitenkin hyvä asia keskustella tiettyjä asioita vähän aiemmin? Sitä aina vanhempana toivoo, että omassa kodissa lapsella on hyvä ja turvallinen olla ja niin kuin myös tuossa lähipuistossa, päiväkodissa ja koulussakin. Että kaikilla on rauha maassa ja hyvä olla. Mutta eihän se niin mene. Maailmassa on paljon ikäviä asioita ja elämään kuuluu tilanteita ja varsinkin erilaisia omasta itsestä nousevia tuntemuksia, jotka eivät kaikki ole vain kivoja. Meillä ihmisillä on puhumisen taito ja näitä asioita voi myös jutella ja opettaakin, että ehkäpä kaikkea ei tarvitse tai tule oppia "Siperia opettaa" -menetelmällä?



Tunne- ja turvataitoja lapsille on pääasiallisesti reilun kymmenen ryhmätunnin pituinen erittäin runsas ja laadukas oppimateriaalipaketti. Se on suunnattu 5-11 -vuotiaille lapsille kouluihin ja varhaiskasvatukseen mutta sen monipuolista materiaalia voi käyttää myös yksilötyössä sosiaali- ja terveystoimessa. Oppimateriaali ja ryhmän kulku on hyvin voimavarakeskeistä ja samalla turvallisen rohkeaa. Tehtävissä seikkailee Turre -koira (kuvitus: Sanna Ojanen). Jännittävillekin asioille on selvät, arkiset sanat, kuten sille missä menee oman kropan rajat, kuka saa koskea ja miten. Kirja on myös yksilöä kunniottava ja moninaisten tehtävien kautta lapsi voi miettiä asioita omasta näkökulmastaan. Materiaalin taustaideana on tukea lapsen itseluottamuksen ja -arvostuksen kehitystä.




Kirjassa kerrotaan, että aiempaan materiaaliin verraten uusia uusia teemoja ja materiaaleja ovat Lapsen oikeudet tutuiksi, Lupa kaikenlaisiin tunteisiin, Vaihtuvat tunteet, Kiukku ja sen kesyttäminen, Hyvä olo ja hyvä mieli, Turvallisesti netissä, Nettikaveruus, Minä selviydyn netissä, Lupa omaan tilaan ja yksityisyyteen ja Turvallinen koti. Kirja kannustaa lapsia kertomaan huoliaan suoraan aikuiselle.



Minulle äitinä kirja avasi silmiä, mitä kaikkea on hyvä lasteni kanssa keskustella. En perusta ryhmää, enkä istuta lapsia luennolle, mutta muistan taas vähän paremmin asioita, joista olisi hyvä keskustella arkemme keskellä. Ehkä jonkun pienen liikkeelle laittavan tilanteen sattuessa kohdalle. Aivan kuten liikennesääntöjä opetellaan silloin, kun kuljetaan liikenteen seassa.



Otin tähän postaukseen paljon kuvia, kun ajattelin, että niiden avulla voitte saada omia ajatuksia tunne- ja turvataidoista mitä kaikkea se on. Lisäksi ainakin vanha materiaali löytyy kokonaisuudessaan netistä KLIK, en tiedä onko myös tämä uusi materiaali joskus näin vapaasti käytettävissä.



Olisi tosi mukava kuulla onko joku ammattikasvattaja käyttänyt tätä materiaalia koulussa tai varhaiskasvatuksen puolella ja millaisin kokemuksin?
Entä mitä vanhempana ajattelet olevan hyviä asioita opettaa lapsellesi tunteista ja turvataidoista? Ja kenen vastuulla tuo opetus on?


"Turren vinkit riitojen selvittelyyn:
Katso silmiin.
Kuuntele.
Sano selkeästi toiveesi ja mielipiteesi.
Pyydä anteeksi.
Anna anteeksi."

- Kaija Lajunen, Minna Andell ja Mirja Ylenius-Lehtonen: Tunne- ja turvataitoja lapsille

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Onni-poika tykkää pelata

Meillä on myös lapsia, jotka tykkäisivät pelata, joten kun näin Minervan uutuuksissa Onni-pojan uuden kirjan, kysäisin sitä blogiini luettavaksi (2015). Sanna Pelliccionin Onni-poika -kirjat ovat kirineet meidän kodissa luottoarkikirjoiksi. Varsinkin kolmevuotiaani haluaa valita hyvin usein jonkun Onni-poika kirjoista iltasadukseen.


Onni-pojalla on kuumetta ja hän jää isin kanssa kotiin. "Eppää", sanoo pikkuveli ja joutuu lähtemään päiväkotiin. Onnin olo on kuitenkin koko päivän niin kurja, ettei hän tee muuta kuin nukkuu. Illalla pikkuveli leikkii lääkäriä ja tutkii potilaan: "Potilas on titityy. Limainen ja vauvamainen, Onni toteaa." . Tämä kohtaus räjäyttää lapseni huutonauruun!


Seuraavana päivänä Onni voi jo vähän paremmin ja pääsee pelaamaan isin kanssa tietokonetta, joskin väsyy pian. Isipä ei väsy, vaan jaksaa touhottaa pelin ääressä ihan silmät ja korvat punaisena! Myös Onni kokeilee peliä mutta se on ihan liian jännittävä hänelle. Kuitenkin peli kiehtoo pojat vielä uudestaan pelaamaan, ja salaa! Siitäkö äiti kiihtyy ja uhkaa heittää koko vempaimen ulos!


Perhe käy keskustelua pelien hyvistä puolista ja sopivat pelisäännöt ja myös muistavat arjen pääasilliset ilot, kuten ulkoilun. Pääseepä Onni-pojan äiti isin kantamana lehtikasaankin. Kirja on tosi kiva ja hauska sekä sangen tärkeästä aiheesta. Pelaamiseen törmää tässä ajassa väkiselläkin, vähintään hoitomaailmaan lähtiessä, sillä tietokoneet ja nykyään varsinkin "puhelimella olo" on jo ihan normaalia vapaa-ajan viettoa.


Meillä on sovittu pelipäivä ja -aika, joka on ihan pakollinen pelien maailmaan helposti lumoutuville lapsillemme. Pienempi ei vielä saa omaa aikaa kuin hyvin hyvin satunnaisesti mutta eskarilaisella on jo viikkoaikansa. Siltikin pelivinkuminen tuntuu välillä täyttävän arkeamme, kiitän tästä alkanutta eskariuhmaa. Mutta rajoista pidetään kiinni, sillä myöhemmin luulen olevani kädettömämpi  rajaamaan peliaikaa, varsinkin jos lapseni on tottunut enemmälle. Aijai, on se tää vanhemmuus yhtä kieltämistä välillä!


Onni-poika -kirjat jatkavat siis meillä luottoarkikirjoina.
Pelataanko teillä? Entä onko teillä pelisäännöt? Tiedätkö muita hyviä kuvakirjavinkkejä tästä varsin ajankohtaisesta ja hyvästä aiheesta?


" - Taidan olla viime vuosituhannelta, äiti miettii jo huvittuneena.
- Kyllä sinä olet ihan tältä vuosituhannelta. Mehän istusimme kaikki vain nenä kiinni ruudussa, ellei olisi tuollaisia avojalkaisia marhahulluja, isi sanoo ja kantaa äidin suoraan pehmeään lehtikasaan."

- Sanna Pelliccioni: Onni-poika tykkää pelata

lauantai 26. syyskuuta 2015

Jaakko ja jättipersikka

Jaakko ja jättipersikka lienee todellinen lastenkirjaklassikko (Art house, 2000, ap. 1961, suomennos Kimmo Pietiläinen, kirpparilöytö), jonka minäkin pääsin nyt lukemaan. Ostin kirjan jo kesällä äänikirjana, joten lapseni olivat tuttuja tarinan kanssa. Siltikin vanhempi lapseni oli hyvin iloinen, kun aloitimme kirjan lukemisen yhdessä (140 sivua).


Jaakko asustaa tosi karseiden Äkämä ja Äimä nimisten tätiensä luona. Eräänä päivänä tätien puutarhassa tapahtuu kummia: kurjassa, vanhassa, hedelmättömässä puussa kasvaa persikka. Ja se kasvaa ja kasvaa. Ja kasvaa, kasvaa, kasvaa ja kasvaa! Tädit päättävät pistää persikalla rahaksi ja ihmiset pääsevät katsomaan valtavaa persikkaa rahaa vastaan.


Kamalat tädit laittavat Jaakon töihin keräämään ihmisjoukkojen jättämiä roskia. Jaakko lähtee yöhön nälissään ja löytää persikasta kummallisen tunnelin... Siitäpä avautuukin sadun varsinainen alku. Persikassa nimittäin asustaa mielenkiintoisia hyönteisiä: Vanha-Vihreä-Heinäsirkka, Neiti Hämähäkki, Tuhatjalkainen, Kiiltomato, Leppäkerttu, Silkkitoukka ja Kastemato. Ja kukaan ei halua jäädä hirvittävien tätien puutarhaan...


Niinpä persikka lähtee matkalle, ensin kierien, sitten seilaten ja lentäen ja lopulta uuteen maahan tupsahtaen. Matkalla Jaakko toimii ideoijana, eikä jännitykseltäkään vältytä, sillä suuttuessaan eräät Pilvenveikot eivät vaikuta kovin leppoisilta...


Roald Dahlin tarinoiden edessä nöyristyy. Jaakko ja persikka kulkee minusta tämän maailman menoon verraten välin jopa verkkaisesti mutta silti siinä on jotain niin maagisen kiinnostavaa, että oikeasti aikuisenakaan en osaa keksiä mitä tuleman pitää, vaan kirjaa on pakko lukea eteenpäin. Lapseni oli kuunnellut Jaakon äänikirjana ilmeisen monta kertaa sillä hän aika ajoin korjaili joitakin sanoja ja nimiä, joita luin. Hän oli nimittäin kuunnellut Peikko Pitkäsen suomennosta ja sanottakoon, että jotkut Pitkäsen valitsemista sanoista tuntuivat esikoiseni korjauksina mielekkäimmiltä. Jäikin ehdottomasti kiinnostus Pitkäsen suomennokseen, sillä koin lukemassani suomennoksessa hienoista vaikeutta lorukohtien suhteen (jälleen kerran). Voin vain arvailla, että Dahlin kirjat ovat varmasti hyvin haasteellisia suomennettavia.


Oletteko lukeneet Jaakon ja jättipersikan? Vieläkö klassikko toimii teidän lapsillenne?


"Matka alkoi kyllä hyvin, kaikki nauroivat ja huusivat muutaman sekunnin ajan, kun persikka alkoi pyöriä hitaasti, eikä pikku kolhuista välitetty. Ja kun persikka sanoi HUMPSIS!, niin Tuhatjalkainen kiljaisi: "Tuo oli Äimä-täti!" Ja kun HUMPSIS!, niin "Tuo oli Äkämä-täti" kuului uudelleen, ja matkamiehet hurrasivat kovalla äänellä."

- Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka

torstai 24. syyskuuta 2015

Äkkää ja tökkää!

Nyt puhutaan loistavan nimisestä lasten pahvisesta kuvakirjasta Äkkää ja tökkää! (Lasten Keskus, 2015, suomennos Kalle Nuuttila, saatu kustantajalta). Jos joku kirja kutsuu pikkuisia puoleen, se on tämä todella kauniilla kuvituksella ja perusvärityksellä tehty kirja, jonka äärellä lapsi voi- äkätä ja tökätä. Kirjan on kirjoittanut Fiona Watt, kuvittanut Stephen Barker ja ulkoasusta vastaa Erica Harrison.



Ajattelin kirjan olevan ns. ensikirjoihin sopiva mutta vielä 3-vuotiastanikin kiinnostava. Ja totta tosiaan niin se on, ja mainittakoon, että myös eskarini viihtyi kirjan ääressä oikein hyvin. Ja näinhän laadukas kuvakirja toimiikin, sillä ei ole ikärajoja. Sillä myös minä, keski-ikäistyvä nautin tästä kirjasta ilosta ihastellen.



Kirjassa on erilaisia sivuja ja aukeamia, kuten matkalla, kotona, menopelit, sammakkolampi ja kilpikonnakopla! Jokainen sivu on kuvitettu selkeästi ja kuvissa on iloa ja huumoria. Jokaisella sivulla on myös pieniä kysymyksiä, kuten: "Löydätkö täplikkään sammakon?", "Etsi porkkanakuorma." ja "Löydätkö kaikista pienimmän koiran?".



Kysyin kolmivuotiaaltani mikä tässä kirjassa on hauskaa ja hän vastasi "Kaikki on!". Ja niinpä kyllä onkin. Kirja houkuttele lukijan ja lapsen juttelemaan ja kyselemään, se opettaa käsitteitä ja sanoja mukavan lempeällä tavalla, se on hauska ja siinä on pieniä jippoja (kurkistusaukkoja). Kirja sopii myös puhumaan opetteleville, koska kirjaa lukiessa ei ole pakko osata sanoa sanoja, tökkäyskin riittää! Ja samalla kirjaa saattaa käyttää ensisanakirjana aivan hyvin sekä siitä voi sadutella pitempiä tarinoita ja iltasatuja- niin lapsi kuin aikuinenkin.

Suomentaja (vai kustantaja?) ansaitsee erityiskiitoksen rohkeasta ja loistavasta kirjannimestä!


"Löydätkö alakuloisen aaveen?"

- Fiona Watt ja Erica Harrison, Stephen Barker: Äkkää ja tökkää

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kirahvi, kaani ja minä

Roald Dahl kirjakahlauksemme jatkuu. Tällä kertaa luimme ruskaisen metsän keskellä mökkilukemisenamme Kirahvi, kaani ja minä (Otava, suomentanut Kimmo Pietiläinen, 2014, ap 1980). Kirja on mukavan lyhyt kirja (noin 80 sivua) ja luimmekin sen kahdella istumalta. Tätä mahdollisti kirjan loistava Quentin Blaken kuvitus ja kuvituksen käyttö, jälleen kerran Dahlin tyyliin, olennaisena osana tarinaa.



Kirahvi, kaani ja minä on Dahl-asteikolla (kyllä, hänelle on oma asteikko!) minulle keskinkertaisempi kirja. Tarinassa pieni poika huomaa, että vanha autio kiska on vihdoinkin ostettu ja ostajina ovat pelikaani, kirahvi ja apina. Jep, just näin, Roald Dahlin keskinkertaisimmatkin tarinat ovat mielikuvituksen iltulitusta. No, tämä kaveriporukka omistaa ikkunanpesuyrityksen, johon poikakin ryhtyy apuriksi.



Yhden kartanoduunin jälkeen eläinporukka pääseekin asustamaan upeisiin oloihin, jossa eläinten erityisyydet huomioidaan ja pojankin haaveet täyttyvät, eli tässä kirjassa jos jossakin on onnellinen loppu! Oikein mahtava pikkukirja ja tykkäsin varsinkin tosiaan tästä kuvien käytöstä jälleen kerran... Ainoa mikä on minulle vaikeaa luettavaa on nämä Dahlin lorut, en oikein saa niitä suuhun täysin mukavasti tässä enkä yhdessä toisessakaan hänen kirjassaan, jonka esittelen piakkoin. Tosin tässä kirjassa oli mukavaa loruissa toistuva loppu, ikään kuin mainoslause. Olisi tosi mielenkiintoista lukea näitä kirjoja englanniksi (tajuaisinkohan mitään!). Varmasti melkoinen haaste suomentajalle, kuten koko Dahlin hullutteleva kirjoitustyyli!


"Pesty ikkunasi
kiiltää kuin messinki
ja välkkyy kuin valo merestä!
Herttuaa autamme
kunnes väsähdämme,
Kirahvi, kaani ja minä!"

- Roald Dahl ja Quentin Blake: Kirahvi, kaavi ja minä

maanantai 21. syyskuuta 2015

Anna ja Elvis kylpylässä

Luimme vihdoinkin paljon blogijulkisuuttakin saaneen Kariston kirjoituskilpailun voittaneen Maria Kuutin esikoislastenkirjan Anna ja Elvis kylpylässä (2014, saatu kirjailijalta, 111 sivua). Kirja on viihdyttänyt blogiarvioiden mukaan monia lukijoita, niin aikuisia kuin lapsiakin, ja kirjasarjahan on jo saanut kaksi kirjaa jatkoakin...!


Mutta jälkijunailijatkin ehtivät aallonharjalle, kun oikein yrittävät. Kirja kertoo pian kahdeksan vuotiaan Annan perheen pääsiäismatkasta. Mukaan lähtevät seurusteleva isoveli Ilari, Veikko-vauva, perheen vanhemmat ja räväkkä otteinen mummo. Vaikka Annan toiveena olikin päästä Italiaan, lähteekin perhe kaventuneen budjetin rajoissa Imatran kylpylään. Kylpylässä Anna tapaa Elviksen, jota luulee aluksi tytöksi. Loma taittuu uiden ja vielä hieman mystiseksi jäävän Elviksen kanssa käytävillä hilluen. Mummokin tuulettaa kylpylässä lainabikineissä niin että rinnat ovat esillä!


Kirja on kirjoitettu humoristisesti ja vauhdikkaasti. Teksti on vahvasti tässä ajassa kiinni. Tarinasta löytyy myös Annan loruttelua. Sinänsä tarina on aika arkinen ja moninaisuudestaan huolimatta yksitasoinen ja miellytti näin meillä eniten eskari-ikäistä. Tarinassa on paljon viitteitä muihin lastenkirjoihin, joitka saivat aikaan satunnaisia "Jes, Puluboi!" -huudahduksia kuulijoissani. Esikoiseni pyysi lukemaan kirjaa maratoninlailla.


On aivan mahtavaa, että tällaisia pidempiä lastenkirjoja kirjoitetaan kotimaisella otteella! Se ilahduttaa minua kovasti. Anna ja Elvis kylpylässä hymyilytti meitä ja viihdytti mukavasti tietyllä arkisuudellaan ja mukavalla hieman Karoliinamaisella (Kallioniemi) reippaudellaan. Kirjaa on kuvittanut loistava Katri Kirkkopelto ja lisäksi kirjassa on Ilmari Kettusen kuvitusta. Olisin ehdottomasti toivonut tekstin rinnalle lisää kuvitusta, joka olisi voinut tasapainottaa kirjan kokonaisuutta ja helpottaa pienempien lukijoiden lukemista. Onkin mukava lukea vielä toinen kirja, millä tavoin Annan ja Elviksen tarina siinä kehkeytyy!

Joko sinä olet löytänyt Anna ja Elvis -sarjan?


"Ilari ei huomannut minua heti, sillä hän halasi juuri Iinaa. Nähdessään minut Ilari punastui. Hän käski minun hakea sisältä lehden, jossa on kuva Iinan idolista Lady Gagasta. Kun tulin takaisin pihalle, Ilari käski minut sivummalle. Sitten hän vannotti, etten kertoisi isälle ja äidille, että oli halannut Iinaa. No, se oli kyllä liian myöhäistä, sillä olin sisällä käydessäni kertonut isälle, äidille sekä Veikko-vauvalle ja pyytänyt lähettämään tekstiviestin myös mummolle. Jätin lehden Iinalle ja pakenin paikalta."

- Maria Kuutti: Anna ja Elvis kylpylässä

lauantai 19. syyskuuta 2015

Lasten tietokirja kaikenlaisesta!

John Farndonin ja Rob Beattien Sehän toimii! on hyvin runsas lasten tietokirja kaikenmaailman vehkeistä (Lasten Keskus, 2015, suomennos Susanna Hirvikorpi, saatu kustantajalta). Kirjasta löytyy nimittäin lähes kolmekymmentä selitystä miten asiat toimivat. Jotta jos joskus olet kokenut epävarmuutta vastatessasi muun muassa kysymyksiin miten vessanpönttö toimii tai miten televisio toimii, niin nytpä et jää sanattomaksi sillä tämän kirjan avulla selostat homman perinpohjaisesti!


Kirjassa on kerrottu mm. sähköstä, aurinkopaneeleista, monitoimikoneesta, jääkaapista, älypuhelimiesta ja 3D-tulostimesta. Se ei siis ole out of date (vielä) vaan aika hyvin nykyajassa. Jokainen juttu kerrotaan tai esitellään aukeaman kokoisella piirroksella jota ympäröi asiaan kuuluvat tieto-osuudet, jotka ovat osittain numeroituina tai sitten erillisinä tietoiskuina. Luettavaa ja katsottavaa tässä kirjassa on ähkyksi asti. Niinpä meilläkin kirjan lukeminen on kestänyt ja kestänyt, emmekä vieläkään ole lukeneet tätä ihan kokonaan joka ikistä kohtaa (sivujakin on 80).


Kirjaa luettiin aluksi meillä iltasatuna, mutta siihen se ei oikein ollut yhteisluvussa toimiva (pienempää lasta ei kirja kiinnosta). Sittemmin luin sitä päiväsaikaan ja vähän lapsen (eli vanhemman) kiinnostuksen mukaan. Teksti on hyvin tietopitoista ja tuntui, että esikoiseni oli kiinnostunein tästä kirjasta, kun minun aivoni eivät oikein löytäneet sitä pientä insinööri-intoilijaa, joka olisi saanut minut ahmimaan kirjan tietoja.


Kuvitus on piirrettyä ja pikkutarkkaa. Isonnetuissa ja "avatuissa" koneissa hiimailee runsaasti pikkukavereita, jotka ikään kuin selittävät kirjan tiedot. Minulle tyypit jäivät hieman ylimääräisiksi. Jotkut sanat, kuten magneetti ja sulake, ovat myös tummennettuina ja löytyvät kirjan lopussa olevasta sanaluettelosta.



Kirja on siis oikein hyvä kirja pienille ja suurille tiedonjanoisille tutkijoille ja kyselijöille, lähinnä kouluikäisestä lähtien. Voin kertoa sanoneeni aika monta kertaa Ai-jaa! tämän kirjan edessä, koska en to-del-la-kaan tiennyt (enkä kyllä vieläkään kaikkea muista!)! Kirjassa on tosi paljon luettavaa ja tutkittavaa, joten se on pitkäikäinen ostos. Kirja sopisi varmasti myös luokkaan luettavaksi.

Suomentajalle nostan tästä työstä hattua ja korkealle!


"Ompelukone on kuin pieni kiireinen tehdas, jossa monta asiaa tapahtuu yhtä aikaa. Akselit pyörivät, hihnat humisevat, kiertokammet kolisevat ja neula liikkuu ylös ja alas huimaa vauhtia. Mutta tämän näennäisen kaaoksen taustalla vaikuttaa huolelisesti suunniteltu työvaiheiden sarja, joka saa voimansa yhdestä sähkömoottorista. Nopeammin kuin ehdit silmääsi räpäyttää ompelukone tkee piston, kiristää sen ja siirtää kangasta eteenpäin seuraavaa pistoa varten."

John Farndon ja Rob Beattie: Sehän toimii!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Herra Tiikeri villiintyy

Olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota kaupoissa tähän kivan näköiseen kuvakirjaan Herra Tiikeri villiintyy (Tactic Publishing, 2014, suomentaja Elina Vuori, kirjastolaina). Kirjan kuvitus kutsuu hauskalla tavalla luokseen. Kuvitustyyli onkin kuvattu tarkemmin kirjan lopussa.


Peter Brownin kirjassa Herra Tiikeri asustaa kaupungissa, jossa kaikki muutkin eläimet elävät kohteliaasti puhuen ja virkakamppeet päällä kahdella jalalla kävellen. Herra Tiikeria alkaa tympiä ja hän haluaa villiintyä. Niinpä tiikeri alkaa kävellä neljällä jalalla, ja lopulta heittää jopa vaatteensakin! Tällöin muut eläimet eivät tied miten suhtautua tiikeriin ja hätistävät sen viidakkoon. Viidakossa on villiä ja kivaa niin kauan kun tulee ikävä ystäviä. Onneksi myös ystävät ovat sillä välin jo päässeet villimpään makuun. Kirjan lopussa new yorkilainen kirjailija toteaa, että kaikilla tulisi olla aikaa välillä villiintyä. Näin suomalaiselle vaatteiden heitto kuulostaa perus perjantaisaunalta, hehe.



Kirjan kuvitus on tosi hauska ja kiinnostava, samalla hyvin tasapainoinen. Kuvituksen puolesta kirjasta olisi vaikka mihin mutta valitettavasti hyvä tarina ei jostakin syystä nouse ihan sille tasolle kuin voisi, se on lopulta liian itsestään selvä. Kirjassa on siis selvää erilaisuus/samanlaisuus/tavallisuus -teemaa, siinä ylistetään yksilön uniikkiutta, pientä vastarinnankiiskeyttä ja kannustetaan ottamaan elämästä kaikki irti. Kirja on tosi mukava lasten kuvakirja ja miellytti meillä sekä minua että lapsiani. Siinä on vähän samaa tyyliä ja huumoria kuin Jon Klassenin Haluan hattuni takaisin -kirjassa . Omana kirjana tätä varmasti luettaisiin useampaan otteeseen.


Mielenkiintoinen löytö ja aineksia jopa klassikoksi! Joko olet lukenut?


"Hän halusi vähän löysätä.
Hän halusi pitää hauskaa.
Hän halusi olla... villi."

- Peter Brown: Herra Tiikeri villiintyy

maanantai 14. syyskuuta 2015

Laulavat lenkkitossut

Supertiimin Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän kirja Laulavat lenkkitossut on ilmestynyt tässä syksyllä (Lasten Keskus, 2015, saatu kustantajalta). Meillä on luettu Jukka Itkosta ehkä eniten lastenrunoilijoista ja aina kun uusi ilmestyy on pieni ajatus, että voikohan kirja oikeasti taas olla hyvä? Mutta totta puhuen, Laulavat lenkkitossut juoksevat mielestäni paremmin kuin viime vuosina ilmestyneet Jukka Itkoset.


Laulavissa lenkkitossuissa loruillaan harrastusten äärellä. Itkonen puhui tästä projekstistaan jo pari vuotta sitten kirjamessuilla. Kirjassa siis painitaan, ratsastetaan, taivalletaan (mahtava kuvaus!), tanssitaan, skeitataan, sohvaurheillaan, ihastellaan Mattia (12-vuotiaan mäkihypyn harrastajan lyhyt kouluaine aiheesta "ihailemani urheilija" - liekkö todella Itkosen vanha kouluaine!), heitetään keihästä ja pelataan tennistä - ja mitä kaikkea. Välillä jopa savoksi.


Itkosen lorut tuntuvat jotenkin tässä kirjassa vapautuneilta ja lähes hersyviltä. Nauroimme monta kertaa lasteni kanssa kirjan ääressä. Mutta Itkosmaiseen tapaan kirja osaa myös koskettaa, varsinkin melko alkupuolella löytyvässä runossa Murtomaamme-laulu ("Minä hiihdän vielä täällä, metsien ja järven jäällä. Isä istuu pilven päällä, sieltä huiskuttaa") ja varsinkin Kuntokävelijä, jossa "Usein toivon että vierelläni istuisi myös hän, joka läheltäni lähti ja on nyt jo kirkas tähti taivaan kannella.". Ihan itken tätä lukiessa ja kirjoittaessa, koska jotenkin Itkonen tiivistää niin  pienellä niin kauniisti, kuinka arjessa vielä poistunutkin saattaa yhtäkkiä istahtaa puistonpenkin viereen, joskin vain aatteena. Tai kun hiihtää keskellä talvimetsää, voi kokea kuinka myös sukupolvet aiemmin ovat samalla lailla keskellä metsää hiihdelleet tai mieleen tulevat vanhat muistot: "Hiihdän isän kunniaksi, mielessäni näen kaksi eri ikäpolven sinnikästä hiihtäjää: pienen sekä ison, joka neuvoo pienempää.".


No, vaikka nostinkin tämän liikutuspuolen kirjasta esille on kirja pääasiallisesti iloista ilotulitusta. Saimme onneksemme viime kevään lukea Jukka Itkosen Sirkusjuna saapuu kaupunkiin, joka oli aivan loistava, ja jotenkin sama hyväntuulisuus henkii myös tästä kirjasta. Ja tässä myös hullutellaan: juoksukisassa tapellaan ja tikkakin lentää naapurin rouvaa suoraan takapuoleen! Ja tätä kielenkäyttöä. Voi vain ihmeekseen huokailla, miten ovat sanat ja lorut kohdallaan!



Ja toki kuvituskin on taattua laatua ja tukee kirjan lukemista pienimmillekin korville, mutta nyt Itkonen yllätti minut runoillaan niin, ettei mahtava kuvituskaan saa tämän suurempaa huomiota!


Loistava kirja! Tämähän voisi ollakin tosi hauska eskarilaisille luettavaksi, tulisipa samalla loruttelukylpyä kerrakseen ja aihepiirikin taitaisi jo olla osalle sangen ajankohtaista. Ja mikä parasta, kyllä varmasti oppiminen olisi hauskaa!


"Minulla on lenkkitossut,
arvatkaapa miksi?
Kun laitan tossut jalkaani,
ne muuttuu laulaviksi.

Sitten lähden liikkeelle,
juoksen taikka kävelen.

Ja lenkkitossut antaa mieleen
sekä rytmin että sävelen."

- Jukka Itkonen ja Matti Pikkujämsä: Laulavat lenkkitossut

perjantai 11. syyskuuta 2015

Karoliina ja oikukas uni, lastenkirja univaikeuksista

Luimme taas ahmimalla loistavan Karoliina -kirjan! Karoliina ja oikukas uni -kirjassa (Otava, 2014, kirjastolaina) ekaluokkaansa päättävä Karoliina ei saa kevätiltaisin unenpäästä kiinni. Jos Karoliinassa on potkua niin voisi sanoa, että Karoliinassa on myös pientä rebeliä, sillä tämä tyttö ei jää sänkyynsä pyörimään, vaan lähtee vaikka katolle tiirailemaan veljen varastetulla kaukoputkella onko luokkakaverin tarina kuussa asuvasta pupusta totta!


En voi ymmärtää miten taitava Tuula Kallioniemi on! Tässäkin kirjassa kaikki on kohdallaan: Siinä on rullaava tarina, joka ei silti mene överiksi tai rauhattomaksi, siinä on paljon opetusta mutta samalla sitä rebeliä ja sekin niin taitavasti pilke silmäkulmassa tehtyä, ettei voi nipottaa! Ja kaikki tämä täydellisellä suomen kielellä ja kaikkia hihityttävällä huumorilla! Sillä hiivatti, kuten Karoliina noin kerran kirjassa sanoo, näitä kirjojahan tosiaan ahmitaan. Karoliina on kuin pehmolelu, jota kaipaa aika ajoin rutistettavakseen ja sitten tulee hyvä mieli!


Kirjassa tosiaan kerrotaan hyvin monta eri niksiä millä uni saattaa tulla paremmin, Karoliinahan reippaana lapsena kokeilee ne kaikki. Lopulta uni tulee, kun Karoliina löytää nukkumatin ja nukkumaijan bongailemassa lintuja keskellä yötä. Mutta kukahan tuo turvallinen nukkumatti onkaan joka tuo Karoliinalle taas hyvän mielen?


Aivan loistava kirja. Lukekaa Karoliinaa ehdottomasti!
Me kävimme jo lainaamassa seuraavan Karoliinan kirjastosta ja samalla palautin tämän, joten kirjanlainauskin unohtui tallentaa siinä tuhinassa. Joten lainataan sitten lastani aamupalalla:


"- Äiti, jatketaan heti sitä Karoliina -kirjaa!
- Mutta sehän loppui jo eilenillalla, kun luettiin sitä tunti putkeen..."

- eräs keittiökeskustelu bleuelassa