perjantai 30. lokakuuta 2015

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu

Monen lapsiperheen vuosittainen kirjaostos lienee uusi Tatu ja Patu. Nuo pallopäät Outolasta syntyivät tekijöiden mukaan itse asiassa kustantajan tilauksesta tehdä lasten tietokirjasarja. Aluksi tekijöillä oli mielessä hahmot nimeltä Axu ja Ozo, jotka olivat kolmiopäisiä tyyppejä, jotka kustantaja tyrmäsi vastenmielisellä kummallisuudellaan. Tatu ja Patu ylisuurine päineen ja pikkuisine kroppineen oli vastaveto kirjailijoilta: söpöyden huipentuma. Kirjasarjan aikana Tatun ja Patun päät ovat välillä olleet isompia ja taas hieman pienempiä.


Nyt nämä pallopäät ovat tutustumassa joulun saloihin. Tatu ja Patu (joiden tunnistussääntö menee tekijöiden mukaan "Patu on paljas", siis silmälaseista), kutsutaan Veeran luo viettämään joulua. Kirja etenee ulkopuolisen kertojan kautta ja totta tosiaan kirjassa seikkailee myös itse Veera, jonka muistamme kirjailijoiden alkutuotannosta. Tässä kirjassa hän ei kuulemma ole niin pikkuvanha kuin aiemmissa, vaan aivan tavallinen 7-9 -vuotias tyttö (tekijät eivät olleet ihan varmoja tai samaa mieltä iästä!). Tarinan ulkopuolinen kertojasta tulee heti mieleen joulun klassikkoelokuva Ihmeellinen on elämä, johon ehkä kirjan nimelläkin viitataan.



Tatun ja Patun ihmeellinen joulu on pitkästä aikaa juonellisempi kirja. Juonellisuus tuo kirjaan mielestäni rauhallisemman otteen, jota itse kertojaäänikin välillä ihmettelee: "Käykö kirjassa nyt niin, että he istuvat koko loppukirjan ajan tuossa sohvalla odottelemassa Veeraa?! Kuka sellaista jaksaa katsella? Pahoittelut, olette kenties hankkineet maailman tylsimmän joulukirjan *." .



Mutta tokikaan kirja ei ole tylsä, joskin ehkä hieman vähemmän ilotulitteleva kuin esimerkiksi Tatu ja Patu, syömään! -kirja, joka koostui lyhyistä kappaleista. Syömään ja pihalla -kirjoista on kuitenkin tähän kirjaan siirtynyt Tatun ja Patun sarjakuvamaisuus, eli kertoja ääneen rinnalla pallopäiden ääni kuuluu kuvituksessa kulkevien puhekuplien kautta. Kirjailijat toivoivat puhekuplista lukijapalautetta, joten kirjoitetaan, että toimii! Jopa Tatu ja Patu sarjakuvakirjat voisivat olla tosi hauskoja (ja korvata lähes nolon pientä lastensarjakuvatuotantoa tällä hetkellä).


Tatun ja Patun jouluseikkailussa pojat eksyvät aivan väärään taloon Veeran luokse talsiessaan ja tekevät joulun lopulta omanlaisekseen (siis outolaisekseen). Lapseni ovat kuunnelleet kirjan jo kahteen kertaan, sillä tämä kirja (Kunnaksen kirjan ohella) oli niitä uutuuksia, jotka myös mieheni halusi heti lapsillemme lukea. Ajattelinkin jo tuota lasten ja isän lukuhetkeä kuunnellessani, siis naururemakan määrästä, että kirja mahtaa olla jälleen kerran loisto opus. Ja näihän se on. Outolaiset, eikä Aino Havukainen ja Sami Toivonen (Otava, 2015, kirja kustantajalta) petä tälläkään kertaa.


Kävin kuuntelemassa Tatun ja Patun kirjailija-kuvittajia Helsingin kirjamessuilla ja hyväntuuliset tekijät naurattivat minua ääninauruun asti. Tapahtumassa oli myös niin rohkeita ja kiinnostuneita lapsia yleisössä, jotka kysyivät tosi tarkkoja kysymyksiä tekijöiltä, että melkein liikutuin! Niin sitä vaan lastenkirjailijatkin joutuvat tuollaisissa paneeleissa vastuuseen tekemisistään :D, mahtava juttu!

Jahas, tyttäreni haki juuri Tatun ja Patun vierestäni katseltavakseen, joten joudun lainaamaan ulkomuistista vasta äsken ääneen lukemani kohdan (tytär käski sen lukea, koska se on hänen lempparikohtansa).


"Joulupuu on rakennettu,
Tatu on jo ovella!"

- Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun ihmeellinen joulu

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Etäisten esikaupunkien asioita

Shaun Tan on minulle uusi lastenkirjailija. Kirja kuitenkin kuulosti Lasten Keskuksen katalogissa niin erikoisen mielenkiintoiselta, että halusin ehdottomasti kokeilla millaisia tarinoita palkittu, australialaissyntyisen taiteilija oikein kirjoittaa. Ja en olisi uskonut mitä koin!


Etäisten esikaupunkien asioita on kuin pieni novellikokoelma. Se koostuu hyvin erilaisista tarinoista, jotka ovat osin varsin kummallisia, mystisiä, tajuttomia ja jopa kauhistuttavia! Kirjan tarinat eivät ole ainoastaan sanoista kudottuja kertomuksia. Ne ovat myös hyvin paljon kuvataidetta. Tarina voi kiemurrella kuvasta toiseen, niin etten tiedä luenko sanat edes oikeassa järjestyksessä ja välillä novelli loppuu niin, että totean vain, että aijaa se loppui nyt! Tämä voi kuulostaa ärsyttävältä, mutta ihme kyllä se ei ollut sitä meille ollenkaan! Luin tätä esikoiseni kanssa ja hän oli yhtä lumoutunut kummallisesta, mielikuvituksellisesta, jopa seikkailullisesta kirjakokemuksestamme, jolla matkustimme parilla kerralla.


Kirja oli niin mielenkiintoinen, että esikoiseni muistutti minua jatkuvasti, että jatkaisimme sitä kirjaa jossa koiraa istuu television päällä (voi kun tietäisittekin miksi!). Kirja oli pitkällä tauolla monen päällekäisyyden vuoksi mutta ei missään nimessä kiinnostumattomuuden vuoksi. Olen vieläkin ihan ymmyrkäisenä mitä kaikkea tämä kirja on.



En menisi suosittelemaan tätä ihan pienille lapsille, koska se on niin outo ja siinä kerrotaan myös vähän kammottaviakin asioita. Kuopukseni ei viihtynyt kirjan ääressä täysin, koska ei varmaan ooikein älynnyt sitä, silti joku siinä kiehtoi häntäkin... Mutta uskotteko, että kammottavammissa kohdissa me nauroimme! En tiedä mitä ihmettä näissä hyvin maalauksellisissa, välin totisissa ja tummissakin kuvissa oli, että ne koskettivat meidän mielenkiintoamme niin monin tavoin! Siis katsokaa nyt, nehän näyttävät ihan aikuisille tarkoitetuilta kuvilta mutta samalla, lapseni todella kiinnostuivat näistä!



Mutta niin, kyllä minä tätä kirjaa suosittelisin ehdottomasti myös monille aikuislukijoille, sillä tässä on jotain. Kirjassa on minusta jotain hyvin aasialaista, siis tiedättekö sellaista mystiikkaa ja kummallisuutta mitä ei voisi ikinä itse keksiä! Itse asiassa mieleeni tuli jopa Haruki Murakamin hämmentävä koukuttavuus ja siksipä sanonkin, että uskon että moni aikuislukijakin voisi ihmettyä tämän äärellä ja jopa lumoutua. Jos ei ärsyynny.
Ja mitäpä sanoisivatkaan koululaiset...! Kyllä tämä ainakin keskustelua herättäisi!


"Olimmehan me tietysti ennenkin nähneet hulluja - "elämän säikyttämiä", kuten sinä kerran sanoit. Mutta tälle miehelle oli täytynyt tapahtua jotain erityisen kummallista, sillä hän kuljeksi avaruuspuku päällään kuolemanhiljaisena pyhäpäivänä."

- Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suomennos Jaana Kapari-Jatta)

perjantai 23. lokakuuta 2015

Kolme uutuuskirjaa talvesta

Kirjastolainoja jälleen. Minusta on mukava omistaa eri kauden kirjoja, sillä talvella on kiva lukea talvisempia ja kesällä kesäisempiä. Kuitenkin hyllyihini valitsen mieluiten sellaisia, joita luetaan useamman kerran. Siksi kirjastosta lainaaminen on hyvä tapa tutustua erilaisiin kirjoihin ja tehdä sitten varmempia ostoksia!



Mistä ystävä jouluksi, herra Möhkö? (Lasten Keskus, 2015, suom. Sanna Hytti) on Annette Herzogin ja Stefanie Dahlen kaunis kuvakirja murjottavasta Möhköstä, joka etsii ystävää. Sillä jouluhan on parasta, kun sen jakaa jonkun kanssa. Möhkö etsii ystävää pieni pöllö seuranaan ja onneksi lopulta tajuaa sen minkä lukija jo alussa, että ystävä on hänen rinnallaan koko ajan. Dahlen kuvitus on supersuloinen ja ihana! Olen ennenkin pitänyt hänen kuvituksistaan kovasti.


Herra Jänis ja rouva Karhu ovat meille tuttuja kirjastolainoina, tällä kertaa kaksikko on kelkkamäessä (Lasten Keskus, 2015, Rauna Sirola). Jotenkin ärtyneen oloinen Herra Jänis kyllä osaa ärsyttää lähes kirjan loppuun saakka, kun rouva Karhu yrittää pitää mukavampaa tunnelmaa yllä. Onneksi lopussa herra Jäniksestäkin näyttäytyy mukavampi puoli. Kuvitus on mukavan väristä ja lämmintä, joskaan ei minun lemppariani.


Kalle-Karhun jouluyö on Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin kuvakirja (Karisto, 2015, suom. Tuula Syvänperä). Kirja on kuvitettu tosi kivasti ja hyväntuulisesti mutta tarina ei ole hääppöinen, joskin sitä voi luonnehtia suloiseksi. Karhu nukkuu yleensä talviunia mutta tänä talvena hän haluaa pysyä valveilla. Mitenkähän käy?


"'Saanko tulla mukaan?' tunturipöllö kysyi.
Herra Möhkö vastasi jotain, joka kuulosti vähän eiltä tai kyllältä tai ihansamalta.
Niinpä pöllö lähti seuraamaan Möhköä."

- Annette Herzog ja Stefanie Dahle: Mistä ystävä jouluksi, herra Möhkö?

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kesä Koiramäessä

Helsingin kirjamessut lähestyvät ja uskonpa, että moni lapsiperhe lähtee messuille ostamaan myös pari lastenkirjaa. Tänä vuonna ostoslistan kärjessä on aivan varmasti Otavan lastenkirjoja: Havukaisten Tatun ja Patun ihmeellinen joulu (esittely tulossa tännekin, kun ehdin itsekin lukea, olen vain toistaiseksi kuunnellut muun perheeni lukavan tätä- siis nauruhuutavan!!), Veera Salmen Puluboin ja Ponin tsompikirja (saapui meille juuri, ja lähtee samantie lukuun) sekä Mauri Kunnaksen klassikkosarjaa jatkava Kesä Koiramäessä (Otava, 2015).



Ja eipähän tästä kirjasta tarvitsisi muuta kirjoittaakaan, että klassikkosarja jatkuu loistavasti. Voisin kuvitella, että kynnys Koiramäkien jatkosta on ollut korkealla mutta onneksemme aihetta tähänkin kirjaan on löytynyt juuri hyvin. Tällä kertaa Koiramäkeen tulee kesävieraaksi Aukusti ja pääsemme tutustumaan vanhan ajan kesänviettoon lasten ja aikuisten kautta. Kirjassa ei mielestäni niinkään ole yhtä suurta tarinaa, vaan enemmänkin pieniä tarinoita, kesäisiä tapahtumia- ikään kuin juttuja mitä ihmisten on mukava kertoilla, muistella yhdessä. Toisaalta jotkut tarinat ovat vieläkin ajankohtaisia, kuten yllättävät kesämyrskyt. Kirja on on kaikin puolin oikea hyvän mielen kirja. Siinä on mukava tunnelma ja sopiva annos huumoria, joka naurattaa ääneen oikein makeasti.



Kesä Koiramäessä sisältää myös ilahduttavan paljon mukavaa informaatiota luonnosta: linnuista, eläimistä ja kasveista. Lisäksi kirjassa on yllättävän paljon vanhoja uskomuksia, perinteitä, ennustuksia ja taikuutta. Tämä puoli oli minusta todella mukava lisä, sillä harvemmin enää tulee syljettyä mustan kissan ylittäessä tietä- eli siis omassa arjessani taikauskolla on hyvin vähäistä merkitystä. Mutta elävästi muistan omien isovanhempieni toistamia enteitä ja uskomuksia, jotka eivät varmastikaan olleet kristittyjen isovanhempieni ymmärryksellä pakanallista touhua, vaan jotain vanhaa kultuuriperimää, jota emme enää kanna. Ja toisaalta, sitäkin minulla herää halu vaalia.



Voin siis kirjoittaa täysin, että mikäli messut tai jo jouluostokset kolkuttavat teidän ovianne, on Kesä Koiramäessä aika varma nakki Koiramäestä sekä Mauri ja Tarja Kunnaksen kirjoista pitäville. Tämä kirja on varmastikin melkoisen varma ostos myös nykyajan isovanhempien hyllyyn, sillä tämä kirjan ääressä viihtyy niin "vauva kuin vaarikin".


"Kun vaarin lonkkaa kolotti, saatiin pelätä sadetta.
Jussin hammasta kolotti taas ihan muusta syystä.
Hän oli varmaankin syönyt liikaa hunajaa ja sikuria."

- Mauri Kunnas: Kesä Koiramäessä

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kolme erilaista kotimaista

Olemme lukeneet viime kuukauden aikaan paljon kirjoja kirjastosta ja minulla on ollut tosi hyvä tuuri saada aivan uusia, houkuttelevia kirjoja suoraan lainaan. Tässä kolme erilaista kotimaista kirjaa, joista kirjoittamista mietin tovin. Mutta tässäpä kuitenkin.



Eppu Nuotion ja Aino Louhin Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät (Bazar, 2015) vaikutti minusta kuvakirjojen saralla kovin mielenkiintoiselta lähinnä asetelmansa takia. Olen lukenut Eppu Nuotiota jonkun verran, mutta aika vähän. Epsukepsu on loistava, samoin kuin tykkäsin yllätyksekseni Nuotion viimeisimmästä aikuisten kirjasta Mutta minä rakastan sinua, jonka perusteella aioin tutustua hänen aikuiskirjoihinsa jatkossakin. Aino Louhi on taas ymmärrykseni mukaan legendaarisen Kristiina Louhen tytär.
Tämä tai tuo? -kirjan kuvitus on mielestäni mielenkiintoinen. Osa sivuista on lähes minimalistisesti kuvitettuja, joka korostuu osittain lähes hauraan maalausjäljen ansiosta. Väritys ja kuvitus tuo mieleeni esimerkiksi Maikki Harjanteen ja näin myös nykyaikaan verraten hieman vanhahkon kuvituksen. Osittain kuvitus on taas runsaampi isomman tilannekuvan kautta. Minun on välillä hieman vaikea tihrustaa pienen kirjan yksityiskohtaista kuvitusta. Tästä syystä poikkesinkin kuvittajan kotisivuille ja huomasin Louhen lumoavat akvarellit- miksei tätä myös lastenkirjoihin, kuolaan jo ajatuksesta?! Yllätyksekseni lapseni olivat kirjalle armollisempia kuin olisin olettanut ja napottaa kuuntelivat kirjan alusta loppuun.
Eppu Nuotion teksti on aika mukava. Siinä on sopiva suhde aukeamaan nähden mutta kokonaisuus on aika pitkä ja työläs jos ajatellaan pientä kuulijaa. Jatkuva vertailu on lapsiarkea, kyllä, mutta pieni tiivistys olisi voinut olla paikallaan. Kirjan huumori tuo mukavaa piristystä ja hulluttelevat äidit juhlien lopussa ovat minulle kirjan parasta antia, sekä kuvituksessa että tekstissä.




Marika Maijalan ja Juha Virran Piano karkaa (Etana Editions, 2015) on ulospäin kuin herkullisin karkki karkkikaupassa. Kirjassa tyttö löytää pianon, joka kuuluu oikeasti orkesterille. Marika Maijalan kuvitus on aivan ihanaa. Sitähän katselee mielellään ja väritys ja kaikki tuntuvat silmiini balsamilta. Kuitenkin lapseni eivät (taas yllätyksekseni!) olleet lainkaan niin kiinnostuneita koko kirjasta. Valitettavasti täytyy todeta, että myös minulle Juha Virran tarina jää etääksi. Tarinassa tavoitellaan hassuutta, ehkä pienellä boheemilla twistillä, mutta jotenkaan en päässyt siihen niin kiinni kuten olisin toivonut. Jännä kirja. Toisaalta niin upea, mutta silti jättää vähän tylsäksi. Tekisi mieli omistaa, mutten tiedä lukisinko toiste.



Mikä Minttua naurattaa on Maikki Harjanteen klassikkosarjaa (Otava, 2015). Tässä kirjassa kerrotaan Mintun ensilumen kohtaamisesta ja kuinka vanhemmat käyvät juhlimassa hääpäiväänsä. Kakun koristelussa Minttu ja kaiffa vetävät överit. Otin tämän kirjan sillä ajatuksella, että tämä on varmasti niin hyvä nuorimmasta lapsestani ja ehkäpä ostan sen hänelle vielä joululahjaksikin. No, kirjan kuvitus on taattua Minttua mutta totta puhuakseni tämä ei naurattanut niin kuin olisin otsikon perusteella odottanut! Kirja on ihan hauska mutta odotin kunnon hyvää mieltä alusta loppuun ja railakkaalla naurulla, mitä ehkä olen aiemmin Mintuista saanut.

***

Joskus siis todella mietin mikä minua vaivaa, kun alan nirsoilla näin hyvien lastenkirjojen äärellä! Sillä olen aivan varma, että kaikille näille kolmelle on taatusti fanittajansa. Siksi haastan teitä lukijat aina kyseenalaistamaan esittelyni, sillä nämähän ovat vain yhden lukijan ja perheen lukukokemuksia, ja teillä se saattaa olla tyystin eri.


"Rakennetaanko maja vai leikitäänkö eläintarhaa? Vilja kysyy.
Fiinulle sopii kaikki. Fiinusta Viljan kanssa leikkiminen on melkein hauskinta maailmassa."

- Eppu Nuotio ja Aino Louhi: Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kirjamessuvinkit lapsiperheille ja satupäivähöpötys

Helsingin kirjamessut ovat ensi viikonloppuna ja itselläkin on tarkoitus päästä pariksi päiväksi mukaan. Sain 2 lippua Karistolta lahjaksi. Mutta tässäpä pari vinkkiä mitä keräilin teitä lukijoita varten :)!


TORSTAI 22.10.2015
10.30 Tarinalaakson peuha-alue: Harry Potter -teematapahtuma koululaisille (2 t)
11.30 Wine Corner: Hannele Törrönen Vauvan kanssa vanhemmiksi
11.30 Tarinalaakson teltta: Puluboi- teatterityöpaja
13.00 Wine Corner: Lastenkirjallisuuden klassikoiden uudet vaatteet
14.00 Tarinalaakson teltta: Soturikissat -tietokilpailu
14.00 Tarinalaakson peuhualue: Timo Parvela Paten jalkapallokirja
15.00 Kirjakahvila: Lasse J. Laine Suomen linnut
15.00 Tarinalaakson teltta: Riina Katajavuori ja Christer Nuutinen Sumusaaren merirosvo
16.30 Tarinalaakson teltta: Tuula Korolainen ja Virpi Penna Ihan täysi tonttu!


PERJANTAI
10.15 Aino: Erityisherkkä lapsi (kirjasta tulossa esittely blogiin!)
10.30 Mika Waltari: Anni Swanin kynän jäljillä
10.30 Eino Leino: Elina Lappalainen ja Christel Rönns Nakki lautasella
10.30 Tarinalaakson peuhualue: Sinikka ja Tiina Nopola Heinähatun ja Vilttitossun runotapahtuma
11.30 Mika Waltari: Hyvä lastenkirja?
11.00 Tarinalaakson teltta: Mila Teräs ja Karoliina Pertamo Hämärinkäinen (tulossa esittelyyn blogiin)
11.30 Mika Waltari: Miten kirjoittaa ja lukea lapsille- lasten lukemisen ongelmia Venäjällä
11.45 Tarinalaakson peuhualue: Reuhurinne mediatyöpaja
12.00 Aleksis Kivi: Sirpa Kähkönen Lapsuutemme kirjat
12.30 Tarinalaakson teltta: Nopolat Risto Räppääjä ja yöhaukka (Risto Räppääjät on nyt meillä kova juttu)
13.00 Tarinalaaksoen peuhualue: Reetta Niemelä ja Salla Savolainen oman keppihevosen askartelu
14.30 Mika Waltari: Anni Polva 100 vuotta, keskustelussa mm. Päivi Heikkilä-Halttunen
16.00 Tarinalaakson teltta: Tomi Kontio ja Elina Warsta Koira nimeltä Kissa
18.00 Mika Waltari: Jari Sinkkonen ja Laura Korhonen Pulassa lapsen kanssa


LAUANTAI
10.30 Tarinalaakson teltta: Jokku Itkonen Laulavat lenkkitossut
10.30 Tarinalaakson peuhualue: Satu Tuovinen Satuhieronta
11.00 Takauma: Ammattina lastenkirjailija mm. Timo Parvela
11.00 Aino: Peppi-seminaari mm. Anja Snelmann, haastattelijana Ella Kanninen
11.00 Tarinalaakson teltta: Nopolat Kuinka kirjailijayhteistyömme on kehittynyt vuosien varrella
11.30 Aleksis Kivi: Suomen lasten iltasadut
12.00 Tarinalaakson teltta: Siri Kolu lukee Me Rosvoloiden tarinaa
13.00 Kullervo: Russian market and children's literature
15.00 Kullervo: 10 faktaa lukemisesta kehitysmaissa
16.00 Tarinalaakson teltta: Stanislav Vostokov Frosjan talo


SUNNUNTAI 25.10.2015
10.30 Takauma: Mikä on IN Suomen nuortenkirjallisuudessa juuri nyt? mm. Siri Kolu
11.00 Tarinalaakson teltta: Maikki Harjanne Minttu ja Santtu -lukuhetki
12.00 Aleksis Kivi: Havukainen ja Toivonen Tatu ja Patu -ilmiö
12.30 Aleksis Kivi: Kunnaksen perhe
12.30 Takauma: Lastenkirjallisuus Venäjällä
13.00 Tarinalaakso alue: Suuri synttäritapahtuma koululaisille
14.00 Louhi: Minkälainen on hyvä tyttöhahmo? mm. Eppu Nuotio, Paula Noronen
15.30 Tarinalaakson teltta: Runoleikkejä vauvaperheille
16.30 Sibelius: Soiva metsä



Että olisihan tuolla vaikka mitä kuunneltavaa! Oletko menossa ja mitä menet kuuntelemaan?

***

Sain ihanan iloiselta IreneElleniltä Liebster Award -tunnustuksen, kiitos :)!
Valitettavasti en ehdi laittaa tunnustusta eteenpäin mutta iloitsen Satupäivän kunniaksi erityisesti lisääntyneistä lastenkirjablogikirjoituksista ja uusista lastenkirjablogeista! Hienoa!

IreneEllen kyseli blogistani seuraavia:

1. Millainen sinun blogisi on?
Blogini on lastenkirjablogi, jossa esitellään erilaisia lastenkirjoja. Kirjat luen yhdessä lasteni kanssa ja yritän tuoda esittelyissäni lapsen äänen esille. Yhdessä lukeminen on hauskaa :)!
2. Mikä blogissasi on parasta?
Blogini on täynnä ihania kuvia lastenkirjoista, joten toivon, että sen täytyy olla elämänmyönteinen ja iloinen paikka!
3. Mikä vuodenaika on ihanin?
Se mitä kulloinkin eletään.
4. Saatko usein postikortteja?
En. Pari vuodessa plus joulukortit, nekin vähenemään päin!
5. Koska viimeksi sinä lähetit jollekkin postikortin?
En edes muista! Gulp.
6.Mikä sai sinut tänään hymyilemään ?
Lapseni, heti aamusta viereeni kömmittyään.
7. Tykkäätkö värittää värityskirjoja?
Enpä oikeastaan. Prinsessoja tulee silti väriteltyä aika ajoin ;).
8. Ketä sinä tänään halasit?
Lapsiani.
9. Koska viimeksi sanoit jollekkin -Olet tärkeä?
Lapsille eilen.
10. Oletko jouluihminen?
Taidanpa olla, varsinkin lasten kautta höperyys on iskenyt.
11. Mitä haluaisit joululahjaksi?
(Yhteistä) Lukurauhaa, rentoutumista ja hyviä ulkoilukelejä.

Viime vuoden liikuttavin messuilu!

Aurinkoista Satupäivän jatkoa kaikille!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Lisää!

"Aaro on hyvin PUUHAKAS sarvikuono". Ja monille jo varsin tuttu kirjakaveri kirjoista Miksi? ja Ei! -kuvakirjoista, jotka ovat loistavia lapsiperhearkea kuvaavia kirjoja. Tässä uusimmassa kirjassa Aaro haluaa aina vaan kaikkea lisää. Mikään ei tunnu riittävän.


Aaron toiminta alkaa olla jo aika itsekeskesistä: se syö kaikki herkut, on hyvin kovaääninen, haluaa lisää iltasatuja, lisää ketsuppia ja kaikkea! Aaro saa kutsun kaverin synttäreille, johon hän aikoo tehdä kaikkien aikojen puvun: avaruusraketin, johon tulee kaikkea ja paljon. Asusta tulee kuitenkin kaikkeudessaan varsin kömpelö pidettäväksi, eikä Aaro pysty osallistumaan leikkeihin ja ilokoimaan toisten mukana. Silloin Aaro huomaa, että toisiaan lisää onkin ehkä liikaa.


Tracey Corderoyn tarina on Aaro -faneille mukava kirjasarjan jatke. Kirjan tarina ei kuitenkaan minulle tunnu niin osuvalta kuin kaksi aiempaa teosta. Tarinan (l)opetus tuntuu hieman teennäiseltä pukuepisodeineen. Kuvitus on Tim Warnesin taattua jälkeä: siinä hymyillään sivulta toiselle ja värikäs, selkeä, välin sarjakuvamainen kuvitus sopii monenikäiselle.



Mutta kun hieman ajattelee, niin kylläpä kirjan ajatus on nykyaikana hirvittävän tärkeä. Tuntuu, että itsekin sortuu jakuvasti ajattelemaan Lisää! -ajatuksella. Varsinkin loman lopussa ajatus Lisää lomaa! on hyvin osuva! Mutta totta sekin, että jos lomaa tai "lomaa" kestää tarpeeksi kauan, voi sekin kääntyä päinvastaiseksi ja alkaakin toivoa Lisää arkea! Nykyaikana myös koko maailma tuntuu pyörivän Lisää kulutusta! -voimalla, näinhän se on. Tuntuu ahdistavalta miten paljon itsekin kerää lyhytikäistä tavaraa, kun monin tavoin viisaampaa olisi kuluttaa jotenkin kestävämmin: vaikka lisää uimista, lisää hiustenleikkuuta, lisää punttisalia, lisää kotimaisia tomaatteja ja lisää taidenäyttelyitä.


Niin, että Lisää! -kirja on varsin ajankohtainen kirja, josta saisi ajateltavaa ja keskustelua vaikka mihin asti.
Mitä sinä haluaisit juuri nyt lisää? Toivoisiko kukaan lisää lapsiperheen menovinkkejä Helsingin kirjamessuille?


"Mistä Aaro pitikin,
hän piti siitä PALJON."

- Tracey Corderoy ja Tim Warnes: Lisää!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ei enää haleja!

Siis eihän haleja voi rajoittaa. Paitsi entä jos olet iso pehmoinen olio, jota pikkueläimet halailee niiqu jatkuvasti? Sitten ehkä voi ainakin yrittää.


Ei enää haleja! (Kustannus-Mäkelä Oy, 2015, suomennos Raija Rintamäki, saatu kustantajalta) on Jane Chapmanin lasten kuvakirja big footia muistuttavasta Pörristä, jolla on juuri tällainen kohtalo. Yksinolo ei kestä kauaa, kun jo on joku pikkupupu halailemassa. Ei ihme, että Pörri päättää etsiä itselleen sijaisen.



Ja sellainen löytyykin: ihana ja pörröinen nallekarhu, juuri halittavan suloinen. Vaan niinkö luulet! Eiköhän koko joukko eläimiä ole taas Pörrin kimpussa. Mutta mitä pitääkään tapahtua, että Pörri pääsee omaan rauhaan? Loppuratkaisu on vähän mutainen...


Tämä kirja on tosi mukava. Se on pehmeän hyväntuulinen ja kauniisti kuvitettu. Jälleen kerran oodi omalle ajalle ja sen tärkeydelle. Tekstiä on aika vähän ja Charles Fugemainen kuvitus selkeää ja värikästä. Varsinkin pienimmäiseni tykkäsi tosi kovasti ja hänellä on kohta missä eletään juonta kovasti mukana! Tämä kuuluu joukkoon, jonka jälkeen lapseni hihkaisee: Luetaan uudestaan!


"Sama juttu joka aamu.
Ei ehtinyt edes 
"halipatsuijaa" sanoa..."

- Jane Chapman: Ei enää haleja!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Kaunotar ja hirviö

Sain yllärinä kauniin näköisen kuvakirjan klassikkosadusta Kaunotar ja hirviö (Aurinko Kustannus, 2012, suomennos Tanja Kanerva). Kirjan on kirjoittanut Ursula Jones ja kuvittanut Sarah Gibb. Tyttäreni on niin sanotussa yltiöpäisessä prinsessavaiheessa, joka tarkoittaa noloa määrää Frozen tavaraa (olen heikko, tykkään liikaa lahjojen ostamisesta ja lasteni ilahduttamisesta) sekä sitä, että kirjastosta ei lähdetä ilman prinsessakirjaa. Kiitos vain, että kirjastosta löytyy oikea prinsessakirjaosasto, että tämä osuus hoituu usein aika helpolla.



Siispä oli selvää, että myös tämä kultakimalteinen selvästi prinsessakansinen kirja, kaikessa hirviömäisyydessäänkin, valittiin hyvin nopeasti iltasaduksi. Kaunotar asuu kauppiasisänsä ja kahden sisarensa kanssa ja eräänä päivänä isä menettää omaisuutensa. Tyttärille tämä tarkoittaa arvonalenemista naimamarkkinoilla, joka harmittaa varsinkin kahta Kaunottaren ilkeää siskoa. Rikkaus vaihtuu köyhyydeksi. Isä pyrkii pelastamaan perhettään ja ajautuu ratsullaan lumimyrskyssä Hirviön taloon.

Kauppias löytää talosta kaiken tarvitsemansa ja lähtiessään aikoo vielä poimia ruusun Kaunottaren toiveen täyttääkseen. Mutta ruusua poimiessaan Hirviö tulee ja alkaa vänkyröimään miehen epäkiitollisuudesta hänen vieraanvaraisuuttaan kohtaan. Ihme tyyppi. Pyytää, että kauppias tuo tyttärensä hänelle tapettavaksi.


Niinpä Kaunotar päätyy Hirviön luo asumaan. Pelottavan näköinen hirviö pyytää joka ilta ruokapöydässä, että Kaunotar menisi naimisiin hänen kanssaan. Kaunotar elää yksinäisesti, joskin suurten kirjakasojen ynnä muun materiaalin äärellä.


Tarinan lopun varmasti moni muistaakin. Klassikkojen tapaan ei tässäkään kirjassa ole siloiteltu sadun raakuutta. On jännä juttu, miten lapseni kuitenkin kuuntelevat sitä niin tarkkaavaisesti ja luottavaisesti ja ottavat sadun satuna vastaan. Ja saahan prinsessa lopulta prinssinsä.


Kirja on kuvitettu kauniisti ja hieman aikusmaisella otteella. Hirviö on oikeasti pelottavan näköinen yreänä pöydässä istuessaan, eikä hänellä ole lämpimiä silmiä kuin disneyversiossa.  Kuvituksessa on myös hyvin rohkeasti käytetty mustaa, jota harvemmin näkee lastenkirjoissa. Ja samalla kirjan prinsessaosuus on tosi kaunista ja pastellimaista, juuri kohderyhmälleen sopivaa. Kirja soveltuukin minusta myös ns. aikuisten kuvakirjana, joskin näytti tosiaan toimivan myös lapsilleni.


Mielestäni on mukavaa, että näitä klassikoita ilmestyy uusin kuvituksia aika ajoin. Joskus myös pieni muunnelma tuntuu ihan kivalta, josta esimerkkinä tulee mieleeni keväällä Grimmin veljesten Keiko Kaichin humoristisempi versio Sudesta ja seitsemästä pikkukilistä.


"Kauppias lupasi tehdä niin kuin Hirviö käski. Mutta hänellä ei ollut aikomustakaan antaa Kaunottaren kuolla niin kaamealla tavalla."

- Ursula Jones ja Sarah Gibb: Kaunotar ja hirviö