maanantai 5. joulukuuta 2016

Toiveretki

Yksi vuoden kauneimpia kotimaisia lastenkirjoja on Katri Tapolan kirjoittama ja Sanna Pelliccionin Toiveretki (Myllylahti, 2016, saatu kustantajalta). On kirjoja, joiden edessä tuntee itsensä ansaitusti melko pieneksi ja pöhköksi lastenkirjawannabebloggaajaksi, ja jähmettyy. Toiveretki on sellainen. Ensinnäkin kirja on loistavien, ja minulle jo klassikkokirjojen, Pieni prinsessasatu ja Pieni prinssisatujen jatkokirja. Ja vaikka tämän kirjan alussa ei ole enää "pientä", on Toiveretkikin näennäisen pieni mutta kaikessa nerokkaassa monitasoisuudessaan hyvin laaja kirja. Ja kaikki tämä lapsen tasoisesti ja sadun lumoamana.


Kaisa, Pauli ja Salama (lausutaan Säläämä ja nimi tarkoittaa suomeksi turvallisuutta) lähtevät metsän keskelle, Kaisan äidin kanssa piilopirttiin yöksi. Mukaan pakataan asianmukaiset eväät: omenoita, porkkanoita, taateleita ja kuivattuja viikunoita. Ja totta toki myös seitsemän mausteen sekoitus. Maaseudun rauhassa ystävykset hakevat veden lähteeltä, kaivavat perunat maasta ja Kaisa löytää  kanttarelleja. Metsän luolien ja onkaloiden luota löytyy myös jotain hyvin jännittävää: karhunkasa. Onneksi karhukellot vöillä on turvallista jatkaa matkaa. Ruuan ja saunan jälkeen on mukava lähteä iltakalalle ja heittää päivän viimeinen toivomus lentotähden mukana. Makupusseissa uni kutsuukin jo ihanasti ja Salama kertoo iltasaduksi itämaisesti tuikkivan tarinan.


Toiveretki on ihastuttava ja ihana lasten retki. Mitä muuta lapsi toivookaan kuin ystäviä, ruokaa, mukavaa ajanvietettä, pientä seikkailua, oppimisen iloa ja turvallista oloa? Ja kuinka moni siitä oikeasti maailmassamme saa nauttia? Kirjassa toivotaan onnenlähteellä ja tähdenlennolla. Lapsen toive on kaikessa yksinkertaisuudessaan usein hyvin pieni ja samalla niin osuva. Tarinan kautta kävin usealla retkellä, jossa astuin tutumpaan kotimetsään ja samalla piipahdin hiekka-aavikon tuulissa.


Tapolan teksti on kaunista ja soljuvaa. Tarina etenee toteavan napakasti ja samalla leikittelee suomen kielellä ihastuttavalla tavalla: "Metsä oli punaisenaan puolukkaa. Suut olivat punaisenaan puolukka. Edessä kohosi iso kivi.". Tapolan teksti pistää suuni väkisinkin tyytyväiseen ja lähes hurmokselliseen hymyyn, johon harva pystyy. Samanlaista kielellistä herkuttelua koin yllättäen menneellä viikolla lukiessani ajankohtaan osuvasti Syväjärven ja Venhon Yllin kyllin -kirjaa, joka myös sijoittuu ehdottomasti kotimaisten kuvakirjojen parhaimmistoon.


Kirjassa on kaunis kaari lasten päivän mukana. Aamulla herätään ja illalla mennään unille. Sitähän se turvallisuus on- retkipäivänäkin. Sanna Pelliccionin kuvitus lumoaa. Kuvituksessa yhdistyy sekä kotimaan maisemat että itämaisempi tunnelma. Pelliccionin herkkä kuvitus uskomattoman osuvilla, silmiä hivelevillä pastellisävyisillä väriyhdistelmillä on taideteos sinänsä.


Toiveretki -kirjan pohjalta on myös kiertävä näyttely, jonka matka jatkuu ensi vuonna. Näyttely vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta moniaistillisine kokemuksineen. Jo Pelliccionin taidennäyttely kuulostaa paikalta, johon on osuttava.

Olen aiemmin nostanut Kirkkopellon Piki-kirjaa vuoden parhaimpana kotimaisena lastenkirjana ja nyt onkin todettava, että myös Tapolan ja Pelliccionin Toiveretki kisailee ehdottomasti vuoden parhaiden kuvakirjojen kärkisijoista. Kummankin kirjan teema toimii yhdessä loistavasti yhteen: Pikin Toiveretki! Monikulttuurillisuus, kuten ihmisyys sinänsä (ihmisenä oleminen toiselle ihmiselle?) on asia, josta meidän on hyvä puhua ääneen, eikä vain olettaa, että muutos ja oppiminen tapahtuu siinä ohessa. Keskustelut millaisia olemme ja tutustuminen toinen toistemme tapoihin vähentäisi varmasti myös ennakkoluuloja ja turhaa kärhämää. Oppimalla yhteistä keskustelua ja yhteistä toimintakulttuuria voisimme lisätä hyvinvointia itse kullakin.

Toiveretki -kirjassa on siis kaikki seitsemän maustetta kohdallaan.


"Ruoka oli maukasta.
Kaikki seitsemän maustetta olivat kohdallaan."

- Katri Tapola ja Sanna Pelliccioni: Toiveretki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!