perjantai 29. huhtikuuta 2016

Elmerin orkesteri

Elmerin orkesterissa on keväistä rytmiä, jota meillä on tanssittu sangen kimurantein kuvioin. Värikäs kirja sopii mukavasti juhlivaan kevääseen.


Elmari goes ääninappikirja, eli kirjassa on panelunappeja, josta saat eläinten ääniä, jotka käyvät kirjan tarinaan. Tarina sinänsä on varsin yksinkertainen. Elmeri kokoaa kavereistaan eläinorkesterin ja ketään ei jätetä ulkopuolelle.



Mukaan liittyvät leijona, apinat, lintunen, kroko ja sammakkokin. Lopputulema on viidakollisen räjähtelevää rytmiä. Lapseni ovat tykänneet Elmeristä ja tämä äänikirja oli lähinnä kohdekirja nuorimmaistani ajatellen. Siinäpä ei ajatukseni mennytkään väärin vaan nelivuotias tykkäsi vieläkin ääntelevästä kirjastaan. Kirjassa on yhteensä kahdeksan nappia, joita painetaan järjestyksessä tarinan mukana. Tekstin sisällä on siis napin kuva, joka tarkoittaa oikeaa painamiskohtaa. Vain yksi napeista oli minusta pikkuisen väärässä kohdassa mutta muuten äänet soljuivat tekstiin mukavasti.


Värikästä ja rytmikästä kevään juhlaa kaikille!


"Anteeksi kuinka? Krokotiili sanoi ja kalisteli hampaitaan - kali kali kali."

. David McKee: Elmerin orkesteri (suomennos Terhi Leskinen, saatu kustantajalta)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen virtahepo kuussa

Lievästi ärsyttänyt David Walliamsin ensimmäinen suomennettu kuvakirja jätti minut vähintäänkin hämmentyneeksi. Siksipä oli pakko pyytää Ensimmäinen virtahepo kuussa lukuun (Kustannus-Mäkelä, 2016, suomennos Raija Rintamäki, kuvitus Tony Ross).


Kaksi virtahepoa, hyvin erilaisia ja erilaisella sosiaalisella statuksella olevaa virtahepoa päättää haluta kuuhun. Kumpikin sinne pääsee, omilla erilaisilla aluksillaan mutta kuussa tulee riitaa siitä, kumpi heistä on se ensimmäinen. Höperön tilanteen kautta kuitekin vain toinen jää historian kirjoihin ensimmäisenä virtahepona kuussa. Toinen jää kuuhun.



Tällä kertaa Walliamsin kirja osuu minuun, ja uskallanpa väittää että myös lapsiini, paljon paremmin. Oikein asennoidun lukemaan sitä mahdollisemman hassusti ja jotenkin se on tällä kertaa paljon helpompaa. Tarinassa on kohtia, jotka eivät ehkä kolahda lapsiini niin kuin minuun (esim. kun toinen avaruusalus joutuu keskeyttämään lähtölaskentansa kuukausiksi sadekauden vuoksi, mutta jatkaa sitä sillä sekunnilla, kun sade väistyy). Siinä on kuitenkin takuuvarmaa pieruhuumoria, sillä miettikääpä itsekin millainen paukku on jos itse paukun heittäjäkin herää kuolleista henkiin omasta hajustaan.


Kirja on siis tällä kertaa oikein bueno! Olemme lukeneet jo monta kertaa ja kyllähän se norsukin pitää taas etsiä hyllystä. En voi vieläkään uskoa, että se on oikeasti niin ärsyttävä miltä se aina aiemmin on tuntunut. Tony Rossin kuvitus on tässäkin loistavaa, sarjakuvamaista, vauhdikasta ja hyvin hauskaa. Lisäksi kiemurteleva teksti räjähdyskohdassa on nerokas, koska se laittaa kuvan elämään (vaikea selittää näin), kun tekstiä lukiessa on pakko pyörittää kirjaa samalla. Rossin kuvitus toimii täydellisesti Walliamsin kujeilevan tekstin kanssa. Walliamsin lastenkirjailijan rooli vain vahvistuu minulle Virtahepo -kirjansa kautta. Jes!


"MIKÄS MAAN-
EI KUN KUUN-
KIERTÄJÄ 
SINÄ OLET?"

- David Walliams ja Tony Ross: Ensimmäinen virtahepo kuussa

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Päivän paras hetki

Claire Alexanderin kirja Päivän paras hetki houkutti minut kauniilla, hieman hempeilevällä kannella luokseen (Kustannus-Mäkelä, suomennos Terhi Leskinen, 2016, saatu kustantajalta). Samalla, kun tartuin hymyillen tähän selkeään isä on paras -kirjaan, aloin pohtia mitä äiti on paras -kirjoja olenkaan lukenut. Jäipä muuten lista lyhyeksi. Mistä tämä johtuu?


Päivä paras hetki on todella hieno kuvakirja. Siinä Vertti niminen koira menee kouluun ja isä lähtee töihin rakennustyömaalle. Vertin päivään mahtuu monenlaista kommellusta mutta välitunnilla hän näkee ison soturin ja uskoo, etä siellä varmasti istuu isä! Kun kaksikko illalla juttelee arkipuuhien lomassa päivästään, käykin ilmi, että myös isän päivän aikana sattui monta harmillista juttua. Mutta mikä helpottikaan isän oloa keskellä työpäivää? Se ainakin ilahdutti minut lukijana kovasti.



Kirja on todella hyvä arkikirja ja kauniilla kuvituksella. Varmasti yksi kevään eheimmistä lasten kuvakirjoista. Noinhan se on, että arkipäivisin me monissa paikoissa eläjät koemme itse kukin vaikka minkälaista. Kirja kannustaa juttelemaan ja jakamaan päivällä koettuja asioita ja olemaan läsnä silloin, kun vihdoin yhdessä ollaan. Juttelussa koiran jakavat arjessa koettujaan pettymyksiä ja kömmähdyksiä, jotka yksin kannettuna voisivat harmittaa enemmän kuin on tarpeen.


Oletko sinä kiinnostunut lapsesi päivähoito- tai koulupäivästä? Entä jutteletko joskus omasta työstäsi lapsellesi? Uskon, että lapsen päivästä kiinnostuminen on hyvin tärkeää lapselle. Se kertoo, että välitämme lapsistamme ja myös arvostamme mitä hän mm. koulupäivän aikana tekee. Vaikka arki meneekin pitkälti eri kuvioissa, keskustelun kautta voimme silti jakaa kokemuksiamme yhdessä. Ja se yhdistää meidät taas perheeksi, jossa haluamme tuntea toinen toisemme ja koemme toisemme kiinnostaviksi ja rakkaiksi.

Mukavaa arkiviikon alkua kaikille!


"Minun päiväni paras hetki on juuri tämä hetki,
kun saan olla tässä sinun kanssani, isi sanoo,"

- Claire Alexander

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tämä päivä, yksi elämä

Jens Andersenin Astrdi Lindgrenista kertova Tämä päivä, yksi elämä -kirja on kevään kiinnostavimpia elämänkertakirjoja (WSOY, 2015, suomennos Kari Koski, saatu kustantajalta). Luin sitä aika pitkän ajan sisällä, sillä kirjassa tosiaan riittää luettavaa. Kirjassa esitellään varsin yksityiskohtaisellakin tasolla kirjailijan elämää: esikoispojan sijaisperheessä oloa, taloudellista ahdinkoa ja pulmia aviomiehen kanssa. Samalla kirjassa kuvataan kirjailijan runsasta tuotantoa ja työtä naisena kirjojen maailmassa. Asioita, joista voi vain olla lukijana syvästi kiitollinen.


Luin kirjaa aluksi varsin suurella ruokahalulla. Varsinkin Lindgrenin lainaukset olivat mienusta kauniita ja sai minut pohtimaan lapsia ja lapsuutta- ja elämää ennen kaikkea. Lindgren on puolustanut lapsia ja kokenut heidät selvästikin hyvin ajattelevina ja itse toimivina yksilöinä. Sen myös me voimme todeta, kun luemme Lindgrenin kirjoja. Kirjojen tarinat eivät suojele lasten korvia elämän kurjuudelta, köyhyydeltä tai kuolemaltakaan. Selkään voi saada tottelemattomuudesta, kuten tuohon aikaan vielä kuvaan kuului.


Meillä kuunnellaa paljon Lindgreniä äänisatuina ja ne tuntuvatkin olevan lasten suosikkeja. Koskaan en ole joutunut selittelemään ajan kuvaa sen koommin. Ilmeisesti pääkuuntelija, esikoululainen, jo ymmärtää sen suhteellisuutta. Varsinkin Melukylän tarinoita saatan jäädä itsekin kuuntelemaan hetkeksi, sillä Lindgrenin kirjoissa on jotain niin kaunista. Astrid Lindgren onkin ollut poikkeuksellisen taitava lapsen äänen kuvaaja ja maailman hahmottaja. Voi kunpa me aikuisetkin muistaisimme iloita arjen pienistä asioista ja pysähtyä pikkuiruisten muutosten äärelle. Ei tiedä miten hyvä ryppyjenpoistaja tuo taito olisikaan.

Lindgrenin kirjaa on luettu blogeissa myös mm. näissä Kirjojen keskellä,  Luetut, lukemattomat , joista löydätte parempaa kuvausta kirjan kokonaisuudesta. Kirja tuntui minusta hieman raskaalta varsinkin loppuaan kohden. Mutta luin sen kuitenkin hyvällä mielenkiinnolla jo siitä syystä, etten ole Astrid Lindgrenista aiemmin lukenut. Välillä kirja sai minut ihan liikuttumaan ja kirjailijan herkkä ja samalla niin vahva persoona tuntui minusta hyvin koskettavalta. Ja voi voi, vielä on meillä edessä niin monta upeaa Astrid Lindgrenin kirjaa, joiden äärellä saan taatusti liikuttua ja nauraa. Oltua pieni lapsi hetken itsekin.



"Ei ole helppoa olla lapsi, ei! Se on hyvin vaikeaa, hyvin vaikeaa. Mitä se edes tarkoittaa - olla lapsi? Se tarkoittaa, että täytyy mennä sänkyyn, nousta ylös  pukautua, syödä, harjata hampaat ja niistää nenänsä silloin kun aikuisille sopii, ei silloin kun itselle sopii. (...)
Olen usein pohtinut, miten mahtaisi käydä, jos rupeaisi kohtelemaan aikuisia samalla tavoin."

- Astrid Lindgren, kirjassa Jens Andersen: Tämä päivä, yksi elämä

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Veikeä metsänväki

Kirjatiikeri -sarja on Kustannus-Mäkelän suuraakkosin tavutettu kirjasarja. Pyysin Alexandra Fischer-Hunoldin ja Betina Gotzen-Beekin Veikeä metsänväki -kirjan lukuumme todella kauniin ja kutsuvat kannen vuoksi (2016, suomennos Seija Kukkonen).



Kirjassa on neljä lyhyttä tarinaa Töykeä orava, Hurjasti töitä!, Toivomuskivi ja Pieni ihme (41 sivua). Kirjan tarinat ovat pieniä suloisia satuja. Tarinat ovat aika vaivattomia, ja eivät ihan yllä kauniin ja värikkään kuvituksen rinnalle. Tarinoissa on pieniä viitteitä vanhoihin satuihin, kuten kaupunkilaishiireen ja maalaishiireen, joka sopii hyvin tämän ajan kuvaan, kun kaupunkilaishiiren pää on täynnä työntekoa ja vasta maalla hän osaa höllätä. Hmm.




Mukava nähdä ensikirjoissa näin kaunista kuvitusta! Lisää ensikirjoja tulossa vielä tänäkin keväänä, ja nämä kirjat löytyvät nyt myös helppolukuiset ja luenitse -tägien alta.


"EI-KÄ PÖL-LÖ KER-RO
KE-NEL-LE-KÄÄN, ET-TÄ
"KO-VIS-KIN" PEL-KÄÄ JOS-KUS."

- Fisher-Hunold ja Gotzen-Beek: Veikeä metsänväki

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Vikat vinkit lapsiperheille

Ja laitetaanpa vielä vanhoja vinkkejä keväisille retkille, joita olittekin jo jonkun verran tällä viikolla arkistosta löytäneet!


 Lintubongaukseen Lasse J. Laineen Suomen linnut tunnistuopas, esittely löytyy täältä.


Retkeilijän kansallispuistot, Jouni Laaksosen kirjaesittely löytyy täältä.


Ja saman miehen, Jouni Laaksosen loistava, Lapsiperheen retkeilyopas löytyy esiteltynä täältä. Tämän kirjan bongasin kirjakaupan alehyllyssä, teki suorastaan mieli ostaa toinen itselle mökkikappaleeksi, mutta sitten tulin järkiini.


Ja Väreen ja Laineen Metsäkasvion kukkasia löytyi myös tavallisina pelikortteina. Luulin aluksi, että kortit olivat joku kasvistokyselypeli mutta kyseessä on siis tavan pelikortit. Ja ei muuta kuin sadepäiviksi pelaamaan!

Näillä keväisillä kuvilla toivottelen keväisiä viikkoja lukijoilleni!







"Maahan on ilmestynyt pälvipaikkoja vasta nimeksi, kun ensimmäiset nokkosperhoset (Nymphalis urticae) vilahtavat lentoon. Tämä tapahtuu hätäisimmillä yksilöillä joskus jo helmikuun lopulla."

- Jussi Murtosaari ja Petri Mäntynen: Perhosten vuosi

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Perhosten vuosi

Olen etsinyt koko lasteni olemassaoloajan hyvää perhoskirjaa. Oikeasti! Joka kevät ja alkukesästä kiinnitän huomiota perhosiin ja voivottelen sitä, että tunnistan vain ne perusperhoset. Ja viimeisimmän luonnontieteellisen museon jälkeen voinen todeta, että nekin väärin!


Löysin kivijalkakirjakaupan alesta Jussi Murtosaaren ja Patri Mäntysen Perhosten vuosi, Suomalaiset perhoset saaristosta tuntureille -kirjan (Minerva, 2013). Katselin kirjaa kaupassa moneen otteeseen, hmm, ei näytä perinteiseltä perostietokirjalta, jota oikeastaan olen etsinyt mutta... Oliko joku vinkannut tästä jossain? Kyllä, Pihi nainen oli vinkannut tästä kirjasta aiemmin. Niinpä menin ja ostin kirjan.




Perhosten vuosi on upea kirja perhosista. Kirja on tietokirja, mutta se kertoo perhosista sujuvasti kirjoitetuilla tarinamaisilla teksteillä. Olen lueskellut kirjaa nyt toistaiseksi sieltä täältä ja äimistellyt siitä oppimiani faktoja perhosten elämänkaaresta, ruokailusta ja vaikka mistä! Olen myös kertoillut näitä tarinoita lapsillemme. Kirja on varmasti perhosten ihailijoiden timanttiopus, joka innostaa ja lumoaa. Sitä voi lukea sieltä täältä mutta samalla se tempaa otteeseensa niin, että sen tahtoo hotkaista kokonaan. Kirjan valokuvakuvitus on todella kaunis ja kokonaisuus (taitto) on laadukasta ja miellyttävää.



Tällä viikolla olen esitellyt teille kolme upeaa luontokirjaa, sillä toivon, että löydätte nämä ja monet muut kotimaiset, laadukkaat tietokirjat, jotka sopivat niin aikuisille kuin lapsillekin. Kevät on herännyt, ulkona tuoksuu multa, metsäpolut ovat jo monin paikoin avoimet, aurinko lämmittää ja pienen pienet, ja vähän suuremmatkin, öttiäiset hierovat silmiään ja astuvat varovaisesti uuteen, kirkkaaseen kesään. Toivotan lukijoilleni upeaa kevättä, rentouttavia luontoretkiä ja uusia lumoavia luontohavaintoja!


"Laikkumittari (Abraxas sylvatus) ja monet muut lajit matkivat ulkonäöllään ja -muodollaan linnun ulosteita. Ne luottavat suojaukseensa niin varauksettomasti, että istuvat usein varsin avoimesti lehtipuiden lehdillä."

- Jussi Murtosaari ja Petri Mäntynen: Perhosten vuosi

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Suomen matelijat ja sammakkoeläimet

Kevätviikko jatkuu ilahduttavalla Antti Kolin kirjoittamalla ja (osin) kuvittamalla kotimaisella tietokirjalla Suomen matelijoista ja sammakkoeläimistä (Metsäkustannus, 2016, 180 sivua, saatu kustantajalta esittelyyn). Kirja sopii mielestäni oikein hyvin myös lasten tietokirjaksi. Keväisin varsinkin sisiliskot ovat minusta mukavaa bongailtavaa. Käärmeet vähemmän (samoin punkit). Matelijat ja sammakkoeläimet ovat  varsinkin poikani mielenkiinnon kohteena, joten hänen kanssaan  pääsen tutustumaan itsekin noihin niljakkaisiin, hieman pelottaviinkin otuksiin (mielellään kuvakirjan kautta).


Antti Kolin kirja on varsin näyttävän ja laadukkaan näköinen opus. Valokuvat ovat hienoja, mielenkiintoisia ja välillä lähes liian todellisia (varsinkin käärmekuvat, grrr!). Myös tekstit on kirjoitettu kiinnostavasti ja asiantuntevasti. Luin kirjan tekstejä osin itse ja osin lapsille ääneen lukien. Kirjassa on paljon sellaista tietoa mitä on mukava ihmetellä yhdessä. Kirja jakautuu viiteen otsikkoon: 1. Herppien yleinen rakenne ja toiminta, 2. Ihminen ja herpit, 3. Suomen lajisto, 4. Sammakkoeläimet ja 5. Matelijat.

Antti Koli: Suomen matelijat ja sammakkoeläimet

Kirjan ääressä viihtyy koko perhe ja varsinkin mukavinta on se, että kirja todellakin pysyttäytyy Suomen herppien (eli matelijoiden ja sammakkoeläinten) esittelyssä. Se tuntui ihmetyttävän lapsiani ja samalla se oli mukavan selkeää. Näitä tosiaan kaikkia esiintyy Suomessa, joskin ei ihan kaikkia juuri meidän takapihallamme. Kirjassa on montakin herppiä, joita en ole koskaan nähnyt, esimerkiksi alppivesilisko tai rupilisko! Kirja johdatti meidän myös mielenkiintoisen keskustelun äärelle: mitä meillä ei ole olemassa? Nimesimme möröt, peikot ja prinsessat. Jälkimmäisestä oli kahta mielipidettä, varsinkin lapsellani, joka ilmoitti olevansa oikeasti barbi.




Loistavaa, että tällaisia kotimaisia luontokirjoja on saatavilla. Ja enkö vasta valitellut, että lasten tietokirjoja ilmestyy niin vähän? Sitä pitää vain näköjään osata katsoa vähän laajemmalta alueelta! Antti Koli on tietokirjailija, valokuvaaja ja ammatiltaan biologi, ja tämä laaja taitopohja näkyi suoraan kirjan laadussa. En keksi mitään korjattavaa kirjassa: se on selkeä, kaunis ja kaikin puolin toimiva tietokirja. Nyt vaan silmät auki entistä tarkemmin, jos vaikka pian bongattaisiin tuttujen sisiliskojen lisäksi myös vaikka sammakoita. Käärmeiden bongailua yritän kyllä välttää jalkojani tömistelemällä, joka todennäköisesti vaikeuttaa myös muiden herppien bongailua... Hmm. Tässä kirjassa on kuitenkin kerrottu myös se, kuinka voit suojautua niin, että herppien bongailu on turvallista, vaikka kyykin sattuisi vastaan.


"Parasta eläimissä on niiden kohtaaminen, kameran kanssa tai ilman. Matelijoiden lähelle pääsee kulkemalla rauhallisesti niiden mahdollisilla esiintymispaikoilla sopivassa säässä. Sammakkoeläimiä haikailevan kannattaa mennä keväällä kutulampien rannoille."

- Antti Koli: Suomen matelijat ja sammakkoeläimet

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevätviikko Sinisellä keskitiellä: Metsäkasvio

Tällä viikolla Sininen keskitie juhlii kevättä! Kevät on ihanaa aikaa, kun luonto herää ja herättelee myös meidät heräämään luonnon kukkivalle kauneudelle. Joka kevät tunnen, että näkisin sen ensi kertaa. Ja joka keväthän kevät on erilainen. Milloin se tulee rytinällä, milloin hiljaa kuin hipsuhiiri. Millainen kevät meillä tänä vuonna onkaan? Kevät on myös mahtava mahdollisuus tutustua lähiympäristöön ja vähän kauemmaskin. Kun hankikannot häviävät, houkuttelevat havulta tuoksuvat metsäpolut taas erilailla. Maisematkin ovat lähestulkoon täysin muuttuneet uuden vuodenajan edessä.


Tänä keväänä, ja tällä viikolla, esittelyyn pääseekin pari hienoa kotimaista luontokirjaa. Olen pyrkinyt löytämään luontoon liittyviä kirjoja blogiini aina aika ajoin ja näin kevään kynnyksellä niille on jotenkin erityinen paikkansa. Pienet silmät spottaavat vaikka minkälaisia asioita maailmasta ja osoittavat kysymyksensä tietysti meille, aikuisille. Ja mikäpä parempaa kuin kerätä tietoa laadukkaista kotimaisista opuksista, sillä kuka ihme muistaisi ulkoa kaikki maamme lillukat?

Kuvat kirjasta Metsäkasvio (Väre & Laine)


Bongasin iloikseni Henry Väreen ja Jukka Laineen kirjoittaman Metsäkasvion minulle aiemmin tuntemattomalta Metsäkustannukselta (2016, kirja ja kirjanesittelylupa kustantajalta). Kirjassa esitellään Euroopan metsäisimmän maan, Suomen metsäkasvion 290 lajia ja 36 alalajia, jotka kaikki ovat Suomen alkuperäistä lajistoa. Kasvit esitellään kolmen pääotsakkeen alla: sanikkaiset, koppisiemeniset kaksisirkkaiset ja koppisiemeniset yksisirkkaiset. Kirjan yleisilme on kantta ja taittoa myöten hyvin kaunis ja luokseen kutsuva. Siinä on runsaasti kauniita kuvia ja tekstiosuus on jätetty mukavan tiiviiksi. Isojen otsikoiden alaotsikot on eroteltu vihreällä tekstivärillä ja niitä seuraavilla vihreäpohjaisella laatikoilla. Valitettavasti nämä laatikot sekoittuvat hieman toisiin tietoiskulaatikoihin, jotka ovat tismalleen samalla pohjalla tehty.


Kirjan tekstit ovat informatiivisen lyhyitä ja toteutettu välillä ranskalaisviivamaiseen tapaan. Kirjan kuvat olivat pääasiallisesti varsin kauniita ja minulle riittävän informatiivisia. Minulle oikea tietokirja on kuvitettu valokuvin.


Metsäkasvio sai minussa hirvittävän hingun päästä bongailemaan lähimaaston kasveja ja uskonpa, että joku retki lähimaastossa tehdään tämä kirja mukana, tai kasveja retkiltä keräten ja kotona niiden nimiä etsien. Myös lapseni ovat kiinnostuneita kirjan kuvista ja kummallakin tuntui olevan omat kiinnostuksen kohteensa. Metsäkasvion metsätyyppien esittelyn myötä minulle heräsi taas vanha kiinnostukseni puita ja pensaita kohtaan, joiden tunnistusta voisin myös treenata ihan kunnollisen kirjan kanssa!

Hieno kirja ja hyvä perusopus luontokirjojemme joukkoon! Luontokirjojen äärellä voi vain hymyillä, vai voiko...? Katsopa vielä seuraavatkin kirjavinkkini viikon varrelta!

Luonnon heräämisen mukaan, herättelisin myös teitä lukijat kommentoimaan! Joko te olette tehneet keväisiä retkiä ja millaisia kevään merkkejä olette nähneet? Instagramin puolella näkyy jo kuvia muurahaisista, sinivuokoista ja japanilaisista kirsikankukista, ihanaa!


"Tähän oppaaseen valituista kasveista esitellään niiden tuntomerkit, kukinta-aika, ekologia ja levinnäisyys Suomessa. Mitat (mm, cm, m) tarkoittavat pituutta, mikäli ei toisin ilmoiteta. Heino- ja sukutuntomerkit kuvailevat vain kirjan lajistoa, eikä niitä aina toisteta lajikuvauksen yhteydessä. Kursivoinneilla on pyritty korostamaan tuntomerkkejä, jotka ovat jelpoimmin todettavia."

- Henry Väre & Jukka Laine: Metsäkasvio

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Alas Taikavirtaa

Eduard Uspenskin Alas Taikavirtaa (Otava, 2005, ap 1971, suomennos Martti Anhava, 133 s.) osui silmiini kirjastosta ja lähti lainaan heti! Olin nimittäin saanut luotettavan vinkin tästä kirjasta Luettua elämää -blogin Elinan tyttäreltä Annalta ja kirja oli ollut jo kauan etsinnässä. Ja nyt tämä odotus palkittiin!


Myös esikoiseni innostui heti, kun kerroin löytäneeni Uspenskin, jota emme vielä ole lukeneet. Alas Taikavirtaa -kirja ottaa lukijansa heti alkumetreillä matkaansa niin tiukasti, ettei siitä tee mieli tippua pois. Kirjan päähenkilönä on pieni poika nimeltään Mitja, jonka mummo on kertonut hänelle tarinoita Vasilisa Viisaasta, prinsseistä, Satakieli-ryöväristä ja Aa-aa -kissasta. Eräänä päivänä mummo lähettää Mitjan käymään Emilia-mummon luo ja lähettää samalla myös hieman eväitä vietäväksi. Lähtiessään mummo tuumaa: "Katsokin vain ettei hän olisi jo muuttunut jo noita-akaksi."


Ja kylläpä siinä niin käy, Mitja välttää suden matkallaan ja saapuu eukon, tuon noidan luo ja huomaa pian, että mökissä on taikaa. Mökki ensinnäkin omaa kananjalat ja osaa näin kävellä! Ja mökin sisällä on Omena Vadilla Vaeltava, josta voi nähdä mitä keisarikunnassa tapahtuu...


Keisarikunnassa tapahtuukin melko kauheita. Keisari haluaa lopettaa työnsä ja muuttaa maalle isoäidin luo, jossa voi onkia ja kyntää kuten kaikki muutkin ihmiset. Niinpä keisari syöstään vallasta ja tarina pääsee vauhtiinsa. Ja kaikki Mitjan mummon kertomat taruolennot heräävät henkiin. Kirja on uskomaton. Luettua elämää Anna tiivisti kirjaa hyvin, kertoessaan, että kirjassa on ikään kuin monta satua puristettuna yhteen kirjaan. Tarinassa leikitellään klassikkosaduilla ja samalla siinä on oma hieno satunsa, jonka juonessa ja henkilöhahmoissa on karismaa. Kirjaa lukiessaan saattaa vain äimistellä miten uskomattoman mahtava mielikuvitus Uspenskilla on! Hän on kyllä todella, todella upea lastenkirjailija, jolle on vaikea löytää nykyajasta vertaistaan.


Alas Taikavirtaa kaltaisten kirjojen luku asettaa kaikille muille lastenkirjoille epäreilun aseman. Hyvin nopeasti klassikoiden jälkeen moni lastenkirja tuntuu sangen haparasti kyhätyltä ja kirjoista puuttuu kaikki se syvyys ja lumoavuus mitä Uspenskin kaltainen kirjailija osaa lapselle, ja aikuiselle, tarjota. On siis sanomattakin selvää, että ihastuin tähän Viktor Tsizikovin kuvitettuun kirjaan, vaikka kuvitus oli selkeästi vanhentunut. En tiedä toisiko uusi kuvitus kirjan äärelle uusia lukijoita mutta minusta täm alkuperäinenkin on kiinnostava, eivätkä lapsenikaan sitä yllätyksekseni kaihtaneet. On äärimmäisen mukavaa tarjota lapsille erilaista kirjallisuutta ja kuvitusta, kuten tässä: venäläistä klassikkoa. Klassikot eivät kuole koskaan, se tuli taas todistettua.


"... Mutta navetan takana kuivuneen lammen rannalla istuivat prinsessa Nauruton ja hänen palvelijattarensa ja itkeä vollottivat niin kuin ennenkin.
Ja vähä vähältä veden pinta lammessa kohosi."

- Eduard Uspenski: Alas Taikavirtaa