perjantai 27. toukokuuta 2016

Onnentyttö Dunne

Kun kirjankannessa lukee Eva Eriksson, tietää saavansa ruotsalaista laatukuvitusta, joka on mielestäni aivan maailmantason huippuluokkaa. Onnentyttö Dunne on Rose Lagercrantzin kirjoittama kirja tytöstä, joka aloittaa koulun (Kustannus-Mäkelä, 2016, suomennos Raija Rintamäki). Dunne asuu isänsä kanssa. Koulun aloitus jännittää mutta onneksi pihalta löytyy myös toinen tyttö Ella Frida, joka on myös yksin.


Alkaa kahden tytön ystävyys. Ja tokihan ystävyyteen liittyy myös vähän riitoja. Ja joskus myös eroja. Ella Frida muuttaa toiselle paikakkunnalle. Silloin Dunnen maailma romahtaa. Mikään ei maistu enää samalta. Mutta onneksi elämä kantaa ja ystävyyskin voi jatkua välimatkasta huolimatta, aivan kuten muistot kantavat sitä seikkaa Dunnen elämässä, että hänen äitinsä on kuollut.


Tämä kirja on aivan upea ja ihastuttava helmi. Luimme kirjan yhdeltä istumalta, kaikki suu auki ja lisää janoten. Kirja on runsaasti kuvitettu ja 137 sivua lentää, sillä aukeamalla saattaa olla vain pari hassua lausetta. Mutta ne lauseet ovat täynnä elämää. Lapseni eivät edes tainneet katsoa kaikkia kuvia niin viehättyneitä he olivat tästä avoimesta, rehellisestä ja elämänmakuisesta tarinasta. Onnentyttö Dunnessa on loistavassa suhteessa huumoria ja elämän vakavuutta. Teksti ottaa taidokkaasti huomioon kouluikäisen lukijan ajatusmaailman lyhyillä mutta ytimekkäillä lauseilla.


Kustannus Mäkelältä loistava kiinnitys ja onnekseni saan kertoa, että Dunnen tarina jatkuu taas syksyllä! Onnentyttö Dunne on kauden parhaita lastenkirjoja!
Myös Luetaanko tämä? -blogissa on luettu Dunnea.


"Ennen siellä asui äitikin, mutta äiti nukkui pois.
Niin sanotaan, kun joku kuolee.
Sanotaan, että hän nukkui pois, vaikka ei se mitään unta ole.
Ja pois - missä se on?
Nyt Ella Fridakin on poissa. Mutta hän ei nukkunut pois.
Hän ajoi autolla Nörrköpingiin."

- Rose Lagercrantz ja Eva Eriksson: Onnentyttö Dunne

tiistai 24. toukokuuta 2016

Onnen kuplia

Huomasin jo viime vuonna erittäin kauniin lasten lorukirjan, joka ilmestyi ruotsiksi. Maija Hurmeen kuvitus hivelee silmiäni mutta valitettavasti Hanna Lundströmin ruotsinkieliset runot olivat itselleni haasteellisia (vajaavaisen kielitaitoni vuoksi). Ilahduinkin kovasti, kun huomasin, että Tittamari Marttiselta oli tullut tästä söpöstä helmestä suomennos (S&S, 2016, ap 2015, saatu kustantajalta).


Kirja on alaotsikoitu Runoja aloittelijoille, jolla varmaankin viitataan siihen, että runot tuntuvat kuvautuvan ensimmäistä kertaa maailmaansa kaikin aistein tutustuvan taaperon näkökulmasta ja on mahdollisesti tarkoitettu ns. ensirunokirjaksi. Runojen lähteet ovat vauvaperheille tutun arkisia, kuten: sanomalehti, pölynimuri, metsä, kallio, saippuakuplat ja sauna. Runojen pituus on oikein mainio. Tämän pidempiä niiden ei tarvitse alle kouluikäiselle ollakaan, joskin vauvalle tai vuosikkaallekin nämä ovat mielestäni ymmärryksen tasolla liian haasteellisia. Mutta lapsihan nauttii ja hyötyy monimuotoisesta kielestä iässä kuin iässä. Ja samalla, toisten kohdalla monimutkaisempi kieli saattaa olla haaste vauvan ja taaperon tarkkaavuudelle.



Runot ovat mielestäni hempeitä ja söpöjä. Suomennos tuntuu mukavalta. Useissa loruissa on lopussa jotain maailmaa kuvaavaa mietettä. Runot riimittelevät. Kirjan kokonaisuutta kaunistaa minulle Maija Hurmeen suloinen kuvitus, joka lähes hihityttää joillakin osuvilla kuvillaan. Värit ovat mukavan pehmeitä. Kirjan näppituntuma ja peruspuitteet ovat täydellisiä: kannen tuntuma on ihanan karhea ja lasten runokirjaksi sivuja on maltillinen määrä ja kirja on puikulamaisuudessaan ihanan kevyt ja suloinen.


Meillä onkin ollut tässä kevään aikana runorupeama, joka lähti siitä, että löysin yhden ekstrasuperhyperklassikon kirjastosta ja sen lisäksi olemme tutustuneet kahteen kevään runokirjauutuuteen lasteni kanssa. Lundströmin ja Hurmeen kirja oli niistä toinen ja toisen esittelen pikimmiten. Superhyperistä kirjoittamiseen kerään vielä rohkeutta. Mutta ilokseni olen huomannut, että lapseni ovat jopa kyselleet nyt iltaisten lorujen perään. Ymmärtääkseni kummankin lapseni hoitopaikassa/esikoulussa luetaan aika ajoin runoja ja mielestäni se on nostanut runojen kuuntelua kotonakin (ja muokannut sitä- siitä myöhemmin) taas asteen paremmaksi. Joten muistakaa lukea runoja niin kotona kuin hoidossakin!


"Vanha sauna sihisee,
vanha kiuas kihisee
kun tulee pikku kylpijä
ja viihtyy pitkään löylyssä."

- Hanna Lundström, Maija Hurme (suom. Tittamari Marttinen): Onnen kuplia

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Mörkövahti

Mörkövahdista oli kantautunut korviini menestystarinan kaikuja. Tuutikki Tolosen kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Mörkövahti -kirjan kansi on todella onnistunut ja kutsui lopulta myös minut luokseen, vaikka kirjan pituus (303 sivua) on meille iltastukirjaksi aivan liian pitkä (Tammi, 2015, kirjakauppaostos).


Kirjan tarinapohja on ihastuttava. Hilla (11 v.), Kaapo (9 v.) ja Maikki (6 v.) jäävät yksin kotiin, kun äiti saa salaperäisen voiton rentoutuslomalle. Ja isä, tuo Näkymätön ääni, on jälleen kerran työmatkalla. Tai ei yksin, sillä arvonnan järjestäjä lupaa lähettää luotettavan lapsenvahdin paikalle. Mörön. Mörkö, Grah, on iso, todellakin mörkömäinen, puhumaton ja pölyinen tapaus. Mörköön tutustumiseen lapset ja varsinkin nokkela Kaapo käyttää apunaan kirjastosta löytämäänsä Runar Kallin kirjoittamaa vanhaa tietokirjaa: Möröt. Lajipiirteet ja ominaisuudet kokemusteni valossa. Pikku hiljaa lapsille käy ilmi, että kulmakunnan muutkin lapset ovat saaneet omat mörkövahtinsa.

Tarina on, kuten huomaatte, poikkeuksellisen mielikuvituksellinen ja kiehtova! Mutta se pituus. Luimme tätä varmaan kolme-neljä viikkoa iltasaduksi, joten välillä lukeminen puudutti. Kirjan piiloagendat, kuten kirjojen lukemisen kannustus, kirjaston käyttäminen ja tiedonhankinta, olivat nerokkaita. Myös lasten ikäkuvaukset olivat osuvia ja laajensivat kuulijakunnan samaistumispintaa mukavasti. Meillä kumpikin lapsistani halusi kuunnella tätä humoristista seikkailukirjaa, vaikka olin ajatellut kirjaa lähinnä eskaria kiinnostavaksi. Kirjaa olisi kuitenkin mielestäni voinut tiivistää ja tehdä näin hieman helppolukuisemmaksi. Väillä tarina jäi hieman junnaamaan, vaikka ainesosia olisi ollut selvästikin reippaampaankin tahtiin, sillä loppu osoitti, ettei tämä todellakaan ole Mörkövahdin ainoa kirja.


Kirjan kuvitus on loistava. Kuvituksella on todella iso merkitys monelle meistä lukijoista mutta varsinkin nuoremmille. Pasi Pitkäsen möröt ovat ilmeettömyydessään hurjan hauskoja ja niin sympaattisia, etteivät möröt jännitä lähes lainkaan! Koko kuvituksen suloisuus, vauhdikkuus ja humoristisuus tekee Tolosen mielikuvituksellisesta ja hilpeästä tekstistä vieläkin loistavamman. Yhteistyö toimii ja näin sen pitää ollakin.

Valitettavasti tähänkin kirjaan oli päässyt yllättävän paljon kirjoitus-, tai sanotaanko huolimattomuusvirheitä. Olipa mielestäni kerran Kaapon nimikin jopa aivan eri. Tällainen toimittamisen lipsahtelu jätti muuten näin laadukkaassa kirjassa hieman nolon jälkimaun. Lastenkirjallisuus on tärkeässä kasvatusasemassa ja sitä työtä tulee arvostaa. Mörkövahdin käännösoikeuksia on myyty myös muualle Eurooppaan.


Hienoa, että näin hienoa ja laadukasta lastenkirjallisuutta löytyy kotimaisena. Pienellä tiivistyksellä (sinne 200 sivun puolelle) kirja napakoituisi ja yltäisi mielessäni jo aivan David Walliamsin tasolle!
Tulemme taatusti jatkamaan Mörkövahdin parissa myöhemminkin. Kirja löytyy myös äänikirjana, lasteni (ja minun) iloksi!


"Hän käveli kirja kainalossaan lastenhuoneeseen ja heittäytyi säkkituoliin. Kylpyhuoneesta kuului Maikin ääni. Siellä pikkusisko taas keskusteli kylpytakkinsa kanssa."

- Tuutikki Tolonen ja Pasi Pitkänen: Mörkövahti

torstai 19. toukokuuta 2016

Väinö Lakeus ja Kultasormen tapaus

Lastenkulttuurin monivaikuttaja Kari Vaijärven kirjoittama ja Martti Sirolan kuvittama Väinö Lakeus ja Kultasormen tapaus kiinnitti katseeni Mäkelän katalogissa (2016, saatu kustantajalta). Salapoliisiromaaneita olisi mukava lukea lapsilleni enemmänkin, mutta harvaan olen oikeastaan törmännyt. Vaijärven kirja lupasi jotain tällaista.


Väinö Lakeus on alakoulun luokanopettaja, joka kokee lähes aikamiespoikamaiset kesänsä tylsinä, koska ei saa opettaa. Niinpä hän haahuilee kesänsä ideoimassa uusia oppitunteja ja siinä samalla joutumalla höperöihin tilanteisiin. Kirjassa ovat mukana myös Lakeuden oppilaat Jaska, Vennu ja Marjaana sekä kaksi aktiivista papparaista, jota omistavan innovatiivisen yrityksen.


Väinö Lakeuden tempauksia kuvataan kirjassa osittain sarjakuvin. Idea on loistava ja puujalkahumoristiset tilanteet naurattavat hetkittäin. Salapoliisimaisuus on kirjassa hieman taka-alalla ennakko-oletuksiini verraten ja oikeastaan vasta loppusivuilla päästään enemmän seikkailun makuun.
Kirjan kuvitus on nykytarjontaan nähden mielestäni selvästi poikkeava. Kansi on kohtalaisen onnistunut pienoisessa mystisyydessään mutta sarjakuvat ovat mielestäni hieman vanhentuneen oloiset, jonka iskevyyttä epäilen nyky"nuorisoon".

Tarinan perusta on hyvä, mutta samalla tarinassa on jotakin seesteisyyttä, joka tiputti mielenkiintoni aika ajoin. Suurin osa vitseistä menivät ilmeisesti lapsiltani ohi, tosin kirja onkin selvästi enemmän kouluikäisille suunnattu. Väinö Lakeuden seikkailumaisempi tarina sarjakuvineen kiinnosti tulevaa kouluikäistäni ja hän jaksoi kuunnella tarinan hyvällä mielenkinnolla loppuun saakka. Minun lemppareikseni nousivat nämä intomieliset papparaiset ja aika ajoin Vaijärven muhevan mojovat sanailut.


Lapseni sanoi, että kirja on hyvä. Ja jotenkin erilaisuudessaan kiehtovahan Väinö Lakeuksen -kirja on. Ja aivan varmasti, mikäli Väinö Lakeus seikkailee uudestaan, aiomme lukea häntä lisääkin. Mutta ehkä toivoisin, että hyvin pohjustetut henkilöhahmot Lakeus ja kumppanit uskaltaisivat jatkossa irrotella vieläkin vapautuneemmin.


"Väinö Lakeuden silmät revähtivät auki, ja kuorsaus katkesi äänekkääseen röhähdykseen. Kyllä, aivan selvästi joku oli kutsunut häntä. Mummon kovasta huudosta ei voinut erehtyä. Mikä oli hätänä?
Väinö loikkasi sulavasti pihakeinusta. Olkihattu lennähti kukkapenkkiin. Hän loikki kuin hirvi portaille ja ulko-ovelle. Sisältä kuului melkoista meteliä. Outo möreä ääni karjui mummolle:
VANHA HAASKA! Korut tänne tai pamahtaa!"

- Kari Vaijärvi ja Martti Sirola: Väinö LAkeus ja Kultasormen tapaus

tiistai 17. toukokuuta 2016

Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat

Kustannus-Mäkelä vastaa sarjakuvapuutteeseeni julkaisemalla kustannukselle tutun Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin Mimmi Lehmän ja Variksen sarjakuvakirjan. Olen joskus aiemminkin äimistellyt miten vähän lapsille löytyy erilaista sarjakuvaa. On toki Aku Ankka, Karvinen ja Tenavat, mutta hei ne on ollut jo vuosikymmenet! On myöskin legosarjikset, disneyprinsessat mutta sarjakuva-albumipuolella tapahtuu vähän. Olen välillä ostanut änkkärien albumeja, jotka on mielestäni yllättävän laadukkaita, mutta muutenhan tätä saraa voisi kuvata arokierijällä preeriamaisemassa.



Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat sarjakuva-albumi sisältää neljä sarjakuvatarinaa, jotka mitä ilmeisemmin ovat tuttuja aiemmista Mimmi Lehmän kirjoista. Ensimmäinen sarjakuva on mielestäni rauhallisempi ja Mimmiin ja Varikseen tutustuva. Se sopikin meille hyvin, koska kaksikko on ollut jostakin ihmeen syystä meille vielä melko tuntematon. Kolmessa muussa sarjakuvatarinassa on vielä sopivampaa menoa ja huumoria, joka kiinnostaa meitä sarjisten lukijoina.


En tiedä millaisina hahmoina Mimmi ja Varis teille on kuvautunut mutta minulle Mimmi, tuo satunnaisista nimeämisen vaikeuksista poteva lehmä, muovautuu melko leppoisaksi tuumailijaksi, elämää rakastavaksi haaveilijaksi. Kun taas Varis on selvästi itsekeskeisempi tättärä, jonka ääni muokkautuu suussani ärrävikaiseksi, kummelihenkiseksi varishahmoksi- ja tästä tyypistä lapseni tykkäsivät. Ja minä.



Ja kylläpä meitä sarjiksen kaipailijoita hemmotellaan jatkossakin, sillä syksyllä ilmestyy toinen Mimmi ja Varis -albumi!  Sarjikset käyvät minusta mukavasti myös ensilukukirjoiksi, sillä kuva helpottaa tekstin ymmärrystä, vaikkakin tässä sarjisten pituus taas on hieman liian pitkä aivan alkumetrien lukijoille.


"Kraak! Eiväthän kanat edes erota pizzaa... Mizzasta. Mitä ne muka tekevät pizzalla?!"

- Wieslander ja Nordqvist: Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat (Kustannus-Mäkelä, suomennos Terhi Leskinen, 2016, kustantajalta)

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Aikamoinen ajantieto

Mauri Kunnaksen nimissä julkaistu, Lotta Sonnisen toimittama, Aikamoinen ajantieto on runsas opus vuoden jokaiselle päivälle sattuvista juhlapävistä (Otava, 2016, saatu kustantajalta).


Kirjassa esitellään kuukausikalenterin muodossa jokaiselle päivälle jotakin juhlittavaa. Niinpä perinteisten juhlapäivien rinnalle on nostettu mm. 12.3. "Ensimmäinen Coca-Cola -pullo myytiin 1894".  Isommat tarinat ja juhlien esittelyt ovat kuitenkin säästetty perinteisempien juhlien esittelyyn, kuten uusivuosi, pääsiäinen, äitienpäivä, juhannus ja joulu. Kristillisten ja muiden kotimaisten juhlien lisäksi kirjassa on esitelty kansainvälisempiä juhlapäivä.




Kuvitus kirjaan on koottu mitä ilmeisemmin Mauri Kunnaksen lastenkirjojen kuvituksesta. Tämä houkuttelee varmasti Kunnaksen kirjojen parissa kasvaneita puoleensa ja näin ollen kirja sopii myös esimerkiksi valmistujaislahjaksi.


Viime vuonna ilmestyi Korolaisen ja Tuluston Lasten oma vuosikirja, jonka esittelin täällä.  Tämä Maija Hurmeen kuvittama kirja on saanut tänä keväänä itsenäisen jatkoproggiksen, josta myöhemmin lisää!


"Helluntai koittaa kymmenen päivän kuluttua helatorstaista, ja osuu siis aina viikonloppuun. Sen raamatullinen merkitys on pyhän hengen vuodattaminen, ja tuosta tapahtumasta katsotaan kristittyjen alkuseurakunnan saaneen alkunsa."

- Mauri Kunnas, toim. Lotta Sonninen: Aikamoinen ajantieto

torstai 12. toukokuuta 2016

Prinsessavärityskirja

Päästiinpäs mekin värittelemään Sanna Manderin Prinsessavärityskirjaa (2016, S&S, saatu kustantajalta). Meillä asustaa nimittäin yksi melkoisen tirpakka prinsessa, joka rakastaa piirtämistä (prinsessojen) ja värittämistä. Prinsessavärityskuvat ovat olleet tähän asti sitä taattua disneykamaa, joten odotin suurella mielenkiinnolla miten tämä selvästi omalaatuisempi prinsessavärityskirja otettaisiin vastaan.


Ja voin totuuden mukaisesti kertoa, että erittäin hyvin. Kirja otettiin hihkuen vastaan ja sitä alettiin värittämään sillä touhulla, etten meinannut ehtiä tyhjempiä kuvia kuvaamaankaan. Kirjassa on myös ihanan paljon värityskuvia (50) ja kaikki iittyvät jollakin lavealla tavalla prinsessoihin. Itse prinsessakuvissa löytyy prinsessoja moneen lähtöön.



Mikä hauskinta kaikki prinsessat tuntuvat kelpaavat tyttärelleni. Ja myöskin minulle. Kuvitus on tehty taidokkaasti: siinä ei ole ihan liikaa yksityiskohtia ja sen asettelu (voiko näin sanoa) on mielekäs ja takaa kivan lopputuloksen (vaikka käytettäisiinkin vain yhtä väriä!). Olen saanut väritellä näitä usein työpäiväni jälkeen lapseni kanssa ja tätä kirjaa värittäessäni olen viihtynyt itsekin. Lisäksi ostimme vasta uudet geelikynät, joilla lienee myös osansa värityksen uuteen viehätykseen.



Tänään maitokaupassa käydessäni huomasin, ettei Prinsessavärityskirjan hintakaan ole paha (10 e). Lisäksi isompi värityspaketti kestää kauemmin kuin nykyiset tarroja pursuvat parinkymmenen sivun vihkoset, joissa on noin kolme värityskuvaa (grr). Eli todellakin hintansa väärti, voin taata. Tänään ostin yhden toisenkin vastaavanlaisen "kirjamaisen" värityskuvakirjan, kun olemme tästä niin paljon pitäneet. Oikeastaan voisin ihan toivoa, että Sanna Mander tekisi näitä lisää, vaikkapa eläimistä!

Oletteko te väritelleet aikuisten värityskirjoja? Minä en ole vielä niihin hurahtanut, mutta tämä kai on jo aika lähellä sitä!


"Hieno ja kaunis!"

- lapseni arvio Prinsessavärityskirjasta (lähetti samalla myös terveisiä :D!)

tiistai 3. toukokuuta 2016

Päivä eläinten postitoimistossa

Vaikka kirjeiden ja korttien osalta posti taitaa olla tämän päivän lapselle yhtä hepreaa, on postin virka kaiken maailman pakettien toimituksessa varsin tuttu juttu. Päivä eläinten postitoimistossa kertoo kuitenkin perinteisemmän kirjeen matkan ja avaa tarinapohjaisesti tietoa postin toiminnasta.





Sharon Renttan eläinkirjasarja on meille erittäin tuttu juttu. Hassuja eläintarinoita on luettu moneen otteeseen ja kuvissa riittää joka kerralle tutkittavaa. Tässä postikirjassa mielestäni tarina on hieman väsyneempi kuin aiemmat kirjat (tai minä lukijana, sekin voi olla täysi totuus), eikä siinä ollut ihan yhtä paljon sitä huumoria mihin olimme aiemmista tottuneet. Kuitenkin asia, postin kulun esittely, onnistuu kattavasti. Kirjan lopussa postimiehen poika Joona saa vastakirjeen ja tiedon, että ystävä pohjoisnavalta on tulossa kylään. Kirja lopettelee supersöpösti, kun Joona odottelee kaveriaan pomppupallolla hyppien. Ja lopuksi kaikki saa tietysti herkkukakkua!



"Joona istahtaa vaakaan nähdäkseen, paljonko sen itsensä lähettäminen maksaisi.
Se vasta olisikin kallista."

- Sharon Rentta: Päivä eläinten postitoimistossa (Kustannus-Mäkelä, 2016, suomennos Terhi Leskinen, saatu kustantajalta)

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Seikkailu Robomaassa

Tässäpä hieno suuraakkosin tavutettu ensilukikirja pikkuiselle lukijalle. Ensinnäkin jo kirjan seikkailullinen nimi ja kansi kutsuvat vauhdikkaammasta menosta tykkäävää äärelleen. Seikkailu Robomaassa on kirjoittanut ja kuvittanut Zapf (Kustannus-Mäkelä, 2016, suomentanut Seija Kukkonen, saatu kustantajalta).


Seikkailu alkaa, kun Aku on tulossa koulusta ja löytää kummallisen vilkkuvan kaukosäätimen. Säädintä painettuaan Aku matkaa outoon paikkaan. Tuossa paikassa näkyy kummallisia olioita ja piakkoin myös Akun kaukosäädintä himoavia, uhkaavia robotteja... Alkaa pakomatka, joka päättyy onnellisesti.



Kirjan kuvitus on suorastaan loistavaa ensiukukirjamitalla- ja kylläpä muutenkin. Siinä on kunnolla värejä ja robot miellyttävät varmasti monen eskarin ja alkuopetuslaisen seikkailunhakuista silmää. Zapfin kuvituksessa on myös kivaa sarjakuvamaista otetta ja päähenkilökin varmasti kohdeyleisönsä ikäinen. Oikein hyvä.


Pieni, tiivis, helppolukuinen tarina etenee koko ajan ja piti jopa minut uteliaana! Ja kylläpä tämä kirja ahmittiinkin ihan kerta heitolla. Tällä kertaa suurimman osan luki poikani ja uskallan väittää, että kirjan teema, ulkonäkö, tarinan tiukkuus, eli Seikkailu Robomaassa -kirjan laatu, oli suurin motivaattori. Loistavaa, tällainen kirja arvostaa sitä pientä lukijaa, joka harjoittelee omaehtoista tarinoihin uppoamista. Ensikirjan pitää olla juuri ajatuksella tehty, eikä mikään puolivillainen teos, jossa korostuu vain ajatus "muistamme laittaa tavuviivat". Ei vaan se, että tässä kohtaa tehdään suurin houkuttelu itsenäiseen lukuun ja kirjojen pitää olla niin hyviä ja laadukkaita, että soi!


"LAU-MA MI-NI-RO-BOT-TE-JA
HYÖK-KÄÄ A-KUN KIMP-PUUN.
NII-DEN VIH-RE-ÄT
SIL-MÄT HEH-KU-VAT 
HUR-JI-NA."

- Zapf: Seikkailu Robomaassa