keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Onks noloo?

Onks noloo jos saa vanhempana kerran elämässään omaa aikaa ja sitten lukee lastenkirjan ylhäisessä yksinäisyydessään? No ihan sama, mutta niin tein, ja totesin, että kyllä tämän voi lukea lastenkin kanssa.


Onks noloo? oli Kirjan ja ruusun päivän lahjakirja (jei! eikä muistella sitä latistusta, että kassalla tyrkättiin myös aikuistenkirja mukana joka tuntui alkuperäisen kirjan dissaamiselta), jonka on kirjoittanut Ronja Salmi ja loistavasti, sarjakuvamaisesti kuvittanut Jami Nurminen. Onks noloo? on ilmeisesti myös jokin sortin tv-sarja, jota en ole nähnyt. Mutta kirja kertoo kutosluokasta ja sen kouluarjesta, jossa päähenkilö Petja sukkuroi miettien mikä on aina tilanteeseen sopivaa ja mikä ei. Siis just silleen niin kuin lapset tuossa vaiheessa toimivat. Jatkuvasti itseään toisiinsa veraten, että onko noloa vai ihan ok.


Kirja on hauska mutta samalla arkisia tilanteita käsittelevä. Onks esim noloo pieraista tunnille, jäädä kiinni huijaamisesta, ikävöidä äitiä yökoulussa, laulaa koulun edessä tai olla ihastunut... Aika isoja juttuja tuon ikäiselle!


Onks noloo oli myös lasteni mielestä hauska ja hyvä kirja, vaikka ikä ei osunut lähellekään. Silti nolous ja sosiaaliset tilanteet ja niiden lukeminen on asia joka alkaa pikku hiljaa kasvaessa hahmottua. Ja se onkin hyvä juttu, että toisen näkökulma ja ajatukset alkavat kiinnostaa, eikä lopun ikäänsä tallaa vain minä minä -mentaliteetilla. Toisen asemaan asettuminen tuntuu olevan myös monille aikuisille hyvin vaikeaa ja tulee vastakkainasettelua todellakin hassuista asioista, esim. että ei voi tajuta miten joku tykkää hernekeitosta. No mitä tajuamista siinä on, vois vaikka veikata, että se maistuu toisen suussa hyvältä. Sillä näin on, että sinun suusi on ainutlaatuinen, eikä muut asioita tismalleen samoin maista kuten sinä. Se on just niin yksinkertaista. Eikä yhtään noloo.


"Päästikö Petja juuri koko koulun historian isoimman ja kovaäänisimmän pierun?"

- Ronja Salmi ja Jami Nurminen: Onks noloo?

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lukupassista motivaatiota vai toisinpäin?

Kouluissahan on kaikennäköisiä lukupasseja ja stipendejä käytössä- motivaattoreina lukemiseen. Niinpä minäkin, pelkkää viiraustani, tein lukupassin ja sanoin, että viis kirjaa, viis leimaa ja saat tuon kaapissa pyörineen lahjavaralegopaketn itsellesi. Meni 24 tuntia ja jätkä oli kokoamassa.


Siinä sitten mietin, että mitähän tuli opetettua. Että lukemalla saat aina legoja? Ei, sen sanoin jo aluksi valmiiksi. Nitistinkö synnynnäisen motivaation kirjoihin? Oliko sitä? Apua? En tiedä.

No mutta uskotaanpa viisaampia. Lukemisen palkitseminen konkreettisella merkinnällä on ihan yleisesti hyväksytty opetus- ja kuntoutustapa (legoja en ole kuullut käytettävän). Joten äitipisteet jäi ja jätkä luki viisi kirjaa, ihan itse, alusta loppuun saakka.


Erottuivatko jyvät akanoista tällä maratonilla? Kyllä. Selvästi erottui. Luku oli selvästi mukavinta, kun kirjan tarina oli oikeasti hauska ja hyvä, ja kuvitus vetävä. Rose Impeyn ja Nathan Reedin Piraatti-Pete sarjassa (hirmuiset merirosvot, oma hylly ja pullopostin arvoitus, kirjastosta, Kustannus-Mäkelä, 2010, suom. Terhi Leskinen) on loistava kuvitus, joskin tarinat tuntuivat pikkuisen väkisin väännetyiltä. Siis ihan jees kirjoja.


Smriti Prasadam-Halls ja Ian Smithin Ritari Nestorin tarinat (2014, Kustannus-Mäkelä, oma hylly, suom. Terhi Leskinen) sisälsi jo pikkuisen pidemmän tarinan (Sininen banaani) mutta tarina oli ihan mukava siitä, kuinka kuninkaallinen perhe sai Nestorin lisäksi muuta murehdittavaa, kun perheeseen tulee lohikäärme (pitäiskö uhmaikäisen vanhemman ottaa siis koira?). Kuvitus on oikein hyvä ja kiinnostava ja sitä on mukavasti kuvien joukossa ja sitä täydentäen. Siitä lähes täydet pisteet.


Peetu sirkuksessa (Elizabeth Dale, Vicki Gausden, Kustannus-Mäkelä, oma hylly, 2015, suom. Terhi Leskinen) on taas lempeämmin kirjoitettu ja kuvitettu kirja, hieman hitaalla temmolla. Sen tyylisestä pitävälle oikein mukava, mutta me olisimme toivoneet vähän enemmän vauhtia. Kirja jakautuu kolmeen tavutettuun tarinaan (Vihreä banaani).


Ja selvän voiton vei: Samun salainen ystävä (Elizabeth Dale, Steven Wood, Kustannus-Mäkelä, oma hylly, 2013, suom. Terhi Leskinen), jossa oli jopa minua kiinnostava ja hauskuuttava tarina, kun Samun taskusta löytyy avaruusolento Sippo (loistava nimi!) joka on kuvituksessakin niin söpö ja hassun näköinen, että hihityttää! Kolme just sopivan lyhyttä tarinaa, jotka oikeasti etenevät hyvässä rytmissä eteenpäin ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Sel-vä voit-ta-ja!


"Sit-ten se hyp-pä-si jää-te-löön.
Se o-li vir-he!"

- Dale, Wood: Samun salainen ystävä

torstai 23. kesäkuuta 2016

Tiira tiiraa tiiraa

Kyllä sopivasti viiraa,
ja ansaitsee miljardi liiraa,
jos kirjoittaa näin taitavasti kuin:
Tiira tiiraa tiiraa.

Kuka se on?


No Jukka Itkonen. Tiira tiiraa tiiraa on Camilla Pentin kauniisti kuvittama Itkosen uusin lorukirja linnuista. Loruja on runsaasti ja ne ovat ihanan lyhyitä. Ja runothan soljuvat tuttuun iloiseen ja hieman humoristiseen tapaansa näin:

"Västäräkki viipertää,
keinuu pyrstö,
kiikkuu pää,
(...)"


Tai Keppikaula, missä kerrotaan hanhesta:

"(...)
Se vain honkkailee.

Öisin näkee unta näistä
maista, mannuista.
Ja joskus painajaisia,
paistinpannuista."


Taattua Jukka Itkosta, joskaan ei mikään runo ei tällä kertaa jäänyt mieleen ta noussut supersuosioon itselleni kuin ehkä joissakin muissa kokoelmissa. Itkonen on niin runsas runoilija, että sillä vain nostan hattua. Ollapa moinen sananikkari! Hauskahan näitä oli lukea! Mutta miten?


Tällä kertaa meidän runolukeminen saikin uusia ulottuvuuksia, kun lapset halusivat toistaa lorujen lauseita kuin jossain kansakoulussa. No ei auttanut kuin lause kerrallaan rallatella, ja lopultahan se alkoikin kuulostaa aika hauskalle. Siinäpä tuli mieleeni, että tässäpä melkoinen muistiharjoitus samalla! Mukavaa juhannusta kaikille, toivottavasti tiiroja tiiraat ja sopivasti viiraat!


"Muhkeat viikset,
uskohan kerralla,
on tällä kaislikon
lintuherralla.
(...)"

- Jukka Itkonen: Tiira tiiraa tiiraa (Viiksekäs)

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Uusia kirjoja vauvoille ja taaperoille!

Sain yllärinä pahvisia ensikirjoja kokeiluun (Oppi & Ilo, 2016) ja pyydettynä Nina Pirhosen Brum brumin (Otava, 2016). Olen vauvakirjojen fanittaja. Ja vieläkin, vaikka vauvatkirjat alkavat pikku hiljaa olla melko so last season lapsilleni, tsekkaan säännöllisesti vauvakirjat kirjastosta ja otan esittelyyn jos jotain superhyvää näkyy tai on tulossa. Vauvakirjojen ensikirjoja, ja varsinkin varsin vanhaa tekstiäni Vauvojen top -kirjoista, käydään katsomassa varsin usein. Eli oikeasti vauvakirjojen ostajat todella haluavat myös miettiä mitä vauvoilleen tarjoavat!

Mutta harvoin vauvakirjatarjonnassa tulee vastaan mitään maata kaatavaa. Joskin tulevan syksyn tarjonnassa on minulla aika napakka katse yhteen tulokkaaseen...Tässäpä kolme uutta vauvakirjaa, joita olemme viime aikoina lukeneet.






Kurkkaa! -kirjasarjan kirjat Lemmikit ja Kulkuneuvot pysyttelevät yksinkertaisessa, perusformaatissaan edellisten kirjojen lailla. Mukana on myös liikuteltavia osia, jotka on toki hauskoja, kun pikkusormet alkavat totella aivojen käskyjä! Lemmikit -kirjat on minusta melko simppeli toteutus, josta ei ole kyllä paljoakaan sanottavaa, näitähän nämä vauvakirjat usein ovat. Kulkuneuvot -kirja taas on hieman runsaampi kuvituksinen (mikä ei tietysti ole usein hyvästä vauvakirjoissa) sekä koska vielä tuoreessa muistissani on millaista oli elää pienen autoihmisen kanssa, niin tämä kirja on varmasti tosi hyvä muillekin sellaisille. Siis, jotka sanoo brmm brmm lähes ensisanoikseen.





Brum brum sanoo myös Nina Pirhosen kirja, joka on ohutpahvinen, sileäsivuinen, mutta ei siis niin kestomallinen kuin ylemmät perinteisemmät paksut vauvapahvikirjat. Pirhosen kirjat ovat olleet mieleeni myös tarinallisina lastenkuvakirjoina, joten odotin ehkä tähänkin hieman enemmän jotakin hauskaa yksittäisten autokuvien teksteihin. Kuvitushan on tosi kaunis, seinäkelpoinen, tyylitajuisen vanhemman valinta ja värikkyydessään ihana ilopilleri. Kuvien tekstit ovat mielestäni vähän vaikeita vauva/taaperokorvalle, mutta mikäpä minä olen sitä sanomaan, olenhan keski-ikäinen akkeli: "Bobo-norsu siirtää trukilla kirjalaatikoita kirjapainosta rekkaan.". No, laajentavat ainakin sanavarastoa! Ihana kirja, jonka olisin taatusti lapsilleni aikoinaan hankkinut.


"Reiska-karhu nostaa norturilla
mutterilaatikoita laivan kyytiin."

- Nina Pirhonen: Brum brum

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Roald Dahl: IKJ ja Kuka pelkää noitia

Olemme lukeneet tässä kesän alussa kaksi Roald Dahlin kirjaa, koska lapseni halusi niin, suorastaan vaati. Kuka pelkää noitia ja Iso kiltti jätti ovat ilmestyneet nyt myös uusintapainoksina Art Houselta. Kuka pelkää noitia olikin kustantajalta saatu kirja, IKJ:n taisin ostaa kirjamessuilta syksyllä.


Tänä vuonna Roald Dahlin syntymästä tulee 100 vuotta. Brittiläisen kirjalijan sukujuuret ovat Norjassa, joka näkyy monissa kirjoissakin. Kirjailija on ollut toisen maailman sodan aikana hävittäjälentäjänä. Mikä lie mitäkin, on sanomattakin selvää, että Dahlin koko maailmalla rakastetuissa kirjoissa on jotakin mikä lapsiperheisiin kolahtaa yhä uudelleen. Vaikka kuka oikeasti uskaltaisi ehdottaa, että ajattelinpa kirjoittaa lastenkirjan karseista noidista, jotka inhoaa ja tappaa pikkulapsia tai että hei, minulla on idea, kerronpa kamalista jättiläisistä, jotka syövät pikkulapsia joka yö!



Kuka pelkää noitia -kirja (Art House, 2017, suomennos Sami Parkkinen, kuvitus Quentin Blake) alkaa Dahlimaisen räväkästi, jossa ei lukijaa säästellä: 7-vuotias poika menettää kummatkin vanhempansa ja muuttaa Norjaan sikareita nautiskelevan mummonsa luokse. Alkutöikseen mummo alkaa kertoa, että maailmassamme elää muuten noitia, joita todellakin kannattaa pelätä sillä he tappavat pikkulapsia tai useimmiten muuttavat ne joksikin, vaikkapa maalauksen osaksi. Eikä mene kauankaan kun poika tapaa jo ensimmäisen noitansa, joka muuten on aina valeasussa mutta tiettyjä merkkejä on olemassa... Tarina on uskomaton! Se imaisee sisäänsä kuin pyörremyrsky ja sen haluaa ahmaista. Eikä kirjailija todellakaan päästä tarinan henkilöitä helpolla, pahaakin tapahtuu mutta neuvokkaan, rauhallisen isoäidin avulla tarinaan saadaan hyvä loppu, tai no niin hyvä kuin se nyt elämässä voi ollakaan. Minä hurahdin tähän kirjaan ihan täysillä. Olen lukenut monelta kokemuksen, että tämä kirja oli pelottava lapsena, joten herkimmille en suosittele. Minä ja koulaispoikani tykättiin tästä tosi, tosi paljon. Dahl on täynnä anarkiaa ja mustaa huumoria, tosi rohkealla tavalla ja se joko uppoaa tai sitten ei. Ilmeisesti maailman laajuisesti uppoaa aika paljonkin.


IKJ, eli Iso kiltti jätti kertoo taas pikkutytöstä Sohvista, joka sattuu vahingossa näkemään IKJ:n puhaltamassa torvellaan unia lapsille talon ikkunasta. IKJ:n on pakko kidnapata Sohvi mukaansa, sillä kukaan ei saa nähdä jättiläisiä, koska muuten ne laitettaisiin eläintarhaan töllisteltäviksi. Niinpä IKJ, tuo tosiaankin kiltti ja aivan höperösti puhuva jättiläinen, vie Sohvin jättiläisten maahan, jossa Sohvi oppii, että on olemassa yhdeksän jättiläistä, jotka elävät pieniä lapsia syömällä. Sillä vaihtoehtona olisi kamalan makuiset perskurkkanat, joiden kuvottavaa makua on mahdoton kuvata. Ja nuo raakalaiset, idiootit, ne siis napsii lapsia ympäri maapalloamme joka ilta. Ja se on lopetettava. Sohvi ja IKJ tekevät suunnitelman.



IKJ:n suomennos on Tuomas Nevanlinnan nerokas näyttö, miten käännöstyö voi olla laadukasta. On älytöntä, miten Dahl on aikoinaan keksinyt huomattavasta nimeämisen vaikeudesta kärsivän IKJ:n ja osannut kirjoittaa tämän puhetta. Moni kirjailija olisi tehnyt puhevaikeuden selväksi tietyin osin, aluksi asiaa vahventamalla, mutta Dahl jatkaa sinnikkäästi epäselvän, monimutkaisen ja kielellä ilotulittelevan IKJ:n puhetta runsaana koko yli 200 sivuisen kirjan läpi. Vasta lopuksi, kun IKJ pääsee kouluun, hänen puheensa selkeytyy. Pariksi onnettomaksi loppulauseeksi kirjan lopussa. Kirjan tarina ei ollut minulle Dahlin kirjoista vetävin, kirja keskittyi enemmän tähän kielelliseen hulluuteen, jossa todella räjäytellään lasten kielikeskuksia isolla tykillä. Varmasti suurin osa meni ainakin omilla lapsillani ohitse mutta kyllä parhaat palat tajuttiin ja perskurkkanat aiheuttivat asiaan kuuluvat huutonaurut. Ihan älytönhän tämä Dahl on ollut, oksat pois.

IKJ:sta on tulossa heinäkuussa teattereihin Senjor Spielbergon (Steven Spielberg) lastenleffa. Katsoin sen enkunkielisen trailerin ja vaikutti aika voimakkaalta kuvaukselta. Elokuvan ikäsuositus on K-7. Kirjana elämystä voi aikuisena aina säädellä aivan eri tavoin (äänenpainot, välijuttelut, yhteisihmettelyt...)  kuin valmiiksi tykitettyä, ehkä tehokeinoin vahvistettua liikkuvaa kuvaa. Trailerin perusteella en suositustenkaan mukaan veisi pieniä lapsiani tähän leffaan, se olisi äänimaailmoineen liian pelottava. Katsotaan tulevassa halutaanko katsoa se joskus sitten kotisohvalta. Sillä meidän kotisohvalla katsotaan nykyään runsaasti erilaisia lastenleffoja, mutta se olisikin sitten ihan kokonaisen toisen blogin paikka...

Ai niin, pst, myös äänikirjana IKJ on kuulemma myös to-si hyvä.


"Se ei ollut mikään pelkkä lohdutusyritys. Olin täysin rehellinen kun kerroin miltä minusta tuntui. Sinun mielestäsi on ehkä outoa etten säälinyt itseäni. Se oli outoa. En kerta kaikkiaan osaa selittää sitä.
' Tietysti minä huolehdin sinusta', isoäiti mutisi. 'Kuka tuo toinen on?'
' Se oli poika nimeltä Pauno Jenkanen', vastasin isoäidille. 'Henappasivat hänet ensin.' "

- Roald Dahl: Kuka pelkää noitia

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kesälomapuuhailua matkalle ja kotiin 2/2

Oppi & Ilo tuottaa hyvin monenlaisia puuhakirjoja ja meillä on ollut taas (oppi ja) ilo tutustua pariin kesän aikana ilmestyvään uutuuteen. Kaksi uutta pyyhittävää korttisarjaa on ilmestynyt juuri, jotka ovat 7-9/12 -vuotiaille suunnattuja ja osuivatkin mukavasti meidän ex-eskarilaiselle. Mutta koodauspaketti vei selvän voiton, mikä oli iloinen yllätys, sillä minähän olen niinkin ajan tasalla oleva lastenkirjabloggaaja, etten ole tänä vuonna lukenut lastenkirjojen myyntihittiä, eli Linda Liukkaan Hello Rubya, vaikka se on jo ollut kahdesti meillä kirjastolainassa...!




Koodauspläjäys on täynnä päättelytehtäviä, eli pistää loogisen päättelykyvyn koetukselle. Ja näin tapahtui kyllä myös itselleni, kun näitä koodausajatteluun valmistavia tehtäviä lapseni kanssa puuhailin. Ja mikä ilo kun onnistuin (köh tai lapsi onnistui) ja mikä hämmennys, kun robotti päätyikin seinään, vaikka se olisi kaiken loogisen järkeilyni mukaan pitänyt päästä aarteensa luo! Näissä korteissa on siis oikeasti purtavaa isommallekin (pakan mukaan 12 -vuotiaalle saakka mutta näytti keski-ikäisenkin aivot surraavan mukavasti) ja tehtävät olivat hauskoja ja oivallusta tuottavia. Kaikki tehtävät eivät olleet ehkä niin mielekkäitä omalle lapselleni, mutta hauskimpia tuntuivat olevan juuri nämä robottien kuljetuspäättelyt, joiden liikkeiden koodikieleen purkaminen on aika haastavaakin.



Sana sanasta -puuhakorteissa on kielellisiä leikkejä ja pelejä, jotka vaativat jo kirjoitustaitoakin. Oli älyttömän söpöä nähdä miten lapseni täytti elämänsä ensimmäisen ristikon tai etsii kirjainten joukosta kalojen nimiä. Näillä korteilla leikitään sanoilla, riimittelyillä ja vastakohdillakin.




Hieman samanlaiseen tapaan, mutta täsmällisemmin koulutietä aloittavalle, jo alkeellisesti lukemaan oppineelle, ilmestyy heinäkuussa Pyyhittävä LU-KU-TOUK-KA. Kirja on osittain isoin kirjaimin ja kokonaan tavutettuna kirjoitettu. Kirja etenee helpommasta lukemisesta vaikeampaan ja sivuilla on eritasoisia tehtäviä, jotka on merkitty tekstivärikoodilla (vihreä helpompi, punainen vaativampi). Kirjan alussa on myös mukava vinkkilista, kuinka aloittelevan lukijan lukutaitoa voi vanhempana tukea oikean lukumateriaalin löytämällä ja tekstin ja sanan tavutasolle peittämällä. Vaikka Yrre -orava ja nenättömät lapsokaiset eivä ole lempparikuvitustani, kirja on mukavan värikäs ja rauhallisen selkeä ja kiinnosti lastani.



Meillä eletään nyt aloittavan koululaisen kesää ja monta asiaa on vielä harjoittelun alla: kuinka ollaan yksin kotona, lähdetään kouluun itsenäisesti ja vieläpä kuljetaan liikenteessä tarkkaavaisesti. Siinä on kyllä itsenäistymistä kerrakseen! Ja ihan oikeasti, näissäkin asioissa olen taas kerran tukeutunut lastenkirjoihin ja puuhiin. Näidenkin vinkkaukset pyrin tässä kesän mittaan vielä teille kirjoittelemaan ennen kuin karkaan kesälaitumille ja pidän todennäköisesti myös jonkun aikaa bloggaustaukoa! Jos vaan maltan, kun kauheasti on kuulkaa taas syksyllä vaikka mitä uutta tulossa...!


"Valppain mielin muista sä aina
vaaroja liikenteen..."

- lasten pelottelulaulu

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesälomapuuhailua matkalle ja kotiin 1/2

No nyt kun kesälomakohde alkaa olla matkustajillamme valittuna, autossa soi letkeitä lastenlauluja (allekirjoittaneella on jopa uusi retkireppukin ostettuna!), on hyvä varustautua myös tilanteisiin: äiti, mulla ei oo mitäääään tekemistä. Se voi tulla autossa, kotona sadepäivänä tai piitsillä paahtavassa auringossa.



Tadaa, pienet puuhakirjat ja sadut pelastavat -sopivat vaikka käsilaukkuun. Minikirjat ovat loistokeksintö matkustajille. Mirri Creative lähetti minulle todella söpön pikkupaketin. Paketista ilmestyi kolme minikirjaa ja erilaisia minikirjakoossa olevia värityskirjoja. En voi olla hämmästelemättä sitä, että nyt voin valita värittelenkö Onni-pojan leluja (eih, miten söpö!) vai raamatullisia hetkiä. Voihan nykyaika!


Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin Pieni prinsessasatu ja Pieni prinssisatu ovat varmasti monelle tuttuja kirjoja Tammenterho -kirjasarjasta. Nyt nämä ihastuttavat klassikot ovat myös minikoossa. Pienen prinsessasadun tarinan on aikoinaan satuillut Emma Väänänen, 7-vuotiaana! Katri Tapola on kirjoittanut kirjat ihastuttavaan herskyvään tapaansa, joka pyöräyttää aina tämän blogitädin ympäri ja heittää lopulta ilmaan. Sanna Pelliccionin kuvitus on joka kodin tuttu kuvittaja mm. Onni-pojan kirjoista. Persoonallinen, herkkä tyyli kutittelee kauniisti lukijansa mielikuvitusta, aivan kuten Tapolan tekstikin.



Mitäs muuta puuhailtavaa matkalle pakataan? Vinkkini jatkuvat vielä toisen postauksen verran. Huomasinpa tässä, että olen blogikirjoitellut nyt lastenkirjoista nelisen vuotta, joten tässä kesän mittaan sitä höperöä päätöstä voi vähän välillä ajatuksissaan juhliakin!


"- Haluatko nähdä mitä minulla on taskussa? Pauli kysyi.
- Näytä! Kaisa innostui.
Pauli järjesti oikean taskun aarteet viitalle.
Kaisan silmät pyöristyivät.
- Onpa kaunis kivi, hän sanoi.
- Se on minun hienoin kristallini, Pauli sanoi.
- Sinä saat sen."

- Katri Tapola ja Sanna Pelliccioni: Pieni prinssisatu

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Pikku Papun orkesteri

Pikku Papu on meidän perheelle rakas hahmo, joka on seikkaillut arjessamme lasten kuvakirjojen ja Pikku Papun laulut -loru/musiikki/cdkirjan (joka kappas vaan on esittelemättä, loistava!) kautta. Pikku Papun laulut osataan etu- ja takaperin. Joten hihkaisin hep, kun huomasin, että Liisa Kallio on loruillut ja kuvittanut lisää Papun lauluja, jonka on säveltänyt Pikku Papun Orkesteri (Tammi, 2016, saatu kustantajalta).


Kirjassa on 16 uutta Liisa Kallion kirjoittamaa kivaa lorua, jotka on sävellettyinä lauluiksi ja löytyvät sekä nuotteina että kirjan mukana olevalla cd:ltä Pikku Papun Orkesterin esittämänä. Kirjan kuvitus on Pikku Papumaisen tutun värikäs ja ihanan iloinen. Ensituntuma musiikkiin on juhliva, paraatimainen. Olen kuunnellut laulut nyt jonkun kymmenen kertaa läpi, koska lapseni ja varsinkin nuorimmaiseni pitää tästä cd:stä kovasti ja osaa laulaa jo useat laulut mukana.



Lauluissa on mukana erilaisia musiikkilajeja, kuten sambaa ja folkia ja afrikkalaisia rytmejäkin. Leppäkertun aamutoimet mennään venäläistyylisellä maanisella tikutuksella. Omat suosikkini ovat rauhallisemmat biisit Höllää pöllö ja Kesän muisto, joille voisin povata rinnakkaissuosiota päiväkoti- ja koululaisesityksiin Revontulitanssien ja Muurahaistenmuorien rinnalle. Höllöö pöllö -runossa isketään suoraan nykyajan kiireen kantapäähän ja kannustetaan ottamaan rennosti, keventämään ajatustaakkaa ja muistutellaan unen tärkeyttä. Aijai, niin osuvaa, että vähän saattaa koskettaakin.

"Höllää pöllö, höllää!
Muista hellittää,
muuten elämästä
ilo häviää!"



Suven kauneudessa mieltäni lämmittää myös runo: Kesän muisto, jossa Reetta Kuisman sävellys on  onnistunut ja kaunis. Tämän näen jo välittömästi kevätjuhlien itkettäjänä, vaikka laulu ei olekaan niin syvältä viiltävä kuin se Turvallista matkaa -laulu, joka voisi herkimmillään aiheuttaa kunnon huutoitkun viattomien vanhempien keskellä. Kesän muistossa on mukavan letkeä alkusoitto, joka jatkuu heleän herkästi kesää (lapsuutta?) muistellen.


Mukava ja laadukas laulukirja, joka antaa hauskoja rytmejä niin varhaiskasvatukseen kuin kotiarkeenkin. On hienoa, että lapsillemme tarjotaan laadukasta kulttuuria ja kulttuurikasvatusta näin moniaistillisesti kuin Pikku Papun orkesteri. Ja selvästikin laadukas musiikki kiinnostaa, sillä Soili Perkiön Soiva laulukirja (Tammi) on ollut ilmestymisestään lähtien jatkuvasti blogini katsotuimpia postauksia ja suureksi ihmetyksekseni huomasin tilastoista, että sivua on katseltu jo yli 72700 kertaa, joka on hurja luku pikkublogissani! Musiikin iloa kaikille!


"Laitan pulloon aallokon,
hiekkaa lämmintä,
ja valonsäteen auringon
hellepäivänä."

- Liisa Kallio ja Pikku Papun Orkesteri: Pikku Papun orkesteri

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kesälomamatkailua Suomessa

Onkohan kukaan muu siinä tilanteessa, että ansaittu kesäloma siintää mutta itse kesälomareissun suunnittelu on vielä puoliteissään tai jopa pelkkä haaveiluasteella siitä, että jotain pitäisi tehdä? Sillä jos kotiin jää, niin arki jatkuu lomasta huolimatta mutta annas ollakaan jos hyppää vähän aikaa muualle maailmaa ihmettelemään, on oman kodin nurkatkin taas kahta rakkaampia ja loikoisampia.


Meillä oli jo monenmoista suunnitelmaa tälle kesälle mutta yksi toisensa jälkeen kaatui. Arjen lomassa suunnittelu tuntui työläältä ja ajatuksissa oli taas mietityttänyt koto-Suomen matkailu. Mutta minne? Rannikolle? Itärajalle? Lappiin? Ahvenanmaalle? Suomesta löytyy hyvin paljon erilaisia paikkoja. Oma sydämeni halajaa aika ajoin Lapin suuntaan, ihaninta olisi käydä ihan jäämeren rannikolla, Tenolla, ajella Norjan puolelle ja vihdoinkin vaikka Lofooteille saakka... Mutta kankkukestävyys on pikkulapsiperheiden automatkoilla rajallinen, ainakin jos matkustuksesta haluaa tehdä mukavan, joten pidemmät matkat saavat vielä hetken odottaa.



Karttakeskukselta on julkaissut loistavan kirjan Automatkailijan Suomi (2015) juuri tällaisia tilanteita varten. Tämä tuli tarpeeseemme kuin tilauksesta (ja sitten tilasinkin sen kustantajalta)! Suomesta todellakin löytyy mitä kummallisempia paikkoja, eikä kesää tarvitse aina viettää niissä vakiohuvipuistoissa, ainakaan koko lomaa. Kirjassa esitellään 15  reittiä ympäri Suomen ja se on matkappaan ja tiekartaston yhdistelmä. Reittien varrelta on nostettu luonto-, kulttuuri- ja perhekohteita, joista on mukavia kuvia karttojen ympärillä. Lisäksi kohteista on yhteistiedot ja mukana on myös yöpymisvaihtoehtoja, jotka ovat merkitty karttoihin.


Tätä kirjaa selailemalla alkaa meidänkin kesälomamatkamme pikku hiljaa hahmottua kohdalleen. Suunnittelu on parhaimmillaan melkein puoli matkaa ja nyt alkaa sekin tuntua mukavan kutkuttavalta! Automatkailijan Suomea on valtavan mukava ihan vain selailla ja ihmetellä, tuntuu melkein kuin kävisi pikkuretkellä kahvitauon aikana. Kirja kutsuu myös unelmointiin, varsinkin osa valokuvista... Ja itse asiassa löysinpä kirjasta joitakin päiväretkiä oman asuinalueen lähistöltä, joita en aiemmin ollut hoksannut. Katselin kirjaa osittain myös lapseni kanssa ja oli mahtava kuulla, kuinka tietyt asiat, kuten hurjan vanhat kalliomaalaukset tai museot kuulostivat lapseni korviin paikoilta joihin "on pakko mennä!".


Lämmin suositus tästä matkaoppaasta ja kartastokirjasta. Ihanaa kun löytyy kootusti erilaisia reissuehdotuksia, joista voi sitten itse muokata omanlaisensa. Ottaa vähän sieltä ja vähän täältä. Netin kautta reissujen suunnitteleminen on niin aikaa vievää (ja suorastaan turhauttavaa!), että tällaiselle kirjalle on mielestäni vielä nykyaikanakin tarvetta. Samoin kartoille! Minusta on niin paljon ihanampaa mennä ihan oikean kartan mukaan, vaikka se sähköinenkin mukana niksuttaisi ja ehdottelisi mitä kummallisempia reittivalintoja...



Mukavia kesälomamatkoja kaikille lukijoilleni! Olisipa kiva kuulle millaisia suunnitelmia ihmisillä on ja kiinnostaako koti-Suomi vielä tämän päivän perheitä? Ainakin oma kokemus viime vuosilta on, että kiinnostaa. Kesäinen Suomi on niin kaunis ja joskus jopa lämmin! Reissuilla näkee paljon lapsiperheitä ja muita turisteja ja yhteinen matkan tuoma huuma ja uuden edessä ihmettely on tarttuvaa. Noita reissumuistoja on jälkeenkin päin niin mukava muistella yhdessä!


"Höllää pöllö, höllää!
Muista hellittää,
muuten elämästä,
ilo häviää."

- Liisa Kallio, kirjassa Pikku Papun orkesteri (coming soon...)