perjantai 30. syyskuuta 2016

Flunssaa? Flunssakirjoja syksyyn!

Flunssat kuuluvat lapsiarkeen ja niiden helpottamiseksi voi lukaista vaikkapa lastenkirjoja. Tänä syksynä satuimme lukemaan ainakin nämä kolme sairastamiseen liittyvää kuvakirjaa. Pirkko Haraisen ja Ulla Virkamäen (kuvitus) Rohkeasti vaan, Empo on itsenäinen jatkokirja Empo ja oikea ystävä -kirjalle (Kustannus- Mäkelä, 2016, saatu kustantajalta). Siinä Empon lörpöttelevä kaveri Paavo menettää äänensä kurkunpään tulehduksen vuoksi.





Empo pääsee, tai joutuu, kaksikon puhemieheksi, joka ei aluksi tunnu Emposta luontevalta. Empo on rauhallisempi ja ujompi tapaus, mutta tilaisuuden tullen Empokin uskaltautuu sanomaan jopa tytöille jotain ja ostamaan haluamansa kirjan. Uusi Empo on mukava kirja erilaisuudesta. Meitä on moneksi: toiset höpöttävät hirveästi ja toiset ovat jopa täysin hiljaa tai pelkäävät vieraille puhumista. Ja sitten on meitä siltä väliltä. Tärkeä kirja vähäpuheisuuden teemasta (näitä kirjoja löytyy suomennettuina vähän) ja muutenkin ihan mukava kirja ystävyydestä.


Julia Donaldsonin ja Axel Schefflerin Leo ja lentävät lääkärit kertoo prinsessasta joka haluaa olla lääkäri. Kuningas kieltää sen, mutta sairastuttuaan, prinsessa onkin juuri se, joka kuninkaan parantaa. Satu on loruteltu ja kirja kirjailijakaksikkoa fanittaville varmasti luottokirja (Kustannus-Mäkelä, 2016, suom. Raija Rintamäki, kirjastolaina).


Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin (kuv.) Kalle-karhu sairastuu -kirjassa (Karisto, 2016, suom. Tuula Syvänperä, kirjastolaina) Kalle-karhu sairastuu (vitsi tää bloggaaminen on joskus helppoa!). Eläinystävät auttavat karhua monin tavoin ja kun Kalle on tervehtyy kipeän kipeästä ja surkean surkeasta olostaan, niin mitäs sitten tapahtuu? Kyllä, muutkin sairastuu. Simppeliydessään loistava kirja perhearjen flunssakausille. Helpottaa kestämään sitä ikävää oloa mikä usealle (aikuiselle) flunssaan kuuluu. 

Pikaisia paranemisia ja hyväunisia öitä toivotellen...!


"Paavo viittoo kädellään ja muodostaa huulillaan sanat "mene kysymään".
Empo ottaa askeleen, mutta kääntyy sitten takaisin. 
- Antaa olla. Mennään muualle."

- Pirkko Harainen ja Ulla Virkamäki: Rohkeasti vaan, Empo!

torstai 29. syyskuuta 2016

Paten aikakirjat

Luimme kesällä Paten kalastuskirjan ja ihastuimme kovasti. Siispä myös aiempi Pate kiinnosti kovasti ja Paten aikamatkat lähti ilolla lainaan (2014, Tammi, kirjastolaina).


Aikamatkoissa Paten luo tulee kylään omalaatuinen Pentti-eno. Pate on innoissaan asiasta mutta Pentti-eno ei aluksi vaikuta kovin lapsihenkiseltä tyypiltä. Onnistuupa Pate tuota iloa vielä omilla metkuillaan vahvistamaan (tajuamatta itsekään tehneensä metkuja). Kuitenkin Paten uimaopetuksessa on eräs hemaiseva nainen, joka alkaa Penttiäkin kiinnostaa...



Tarina kerrotaan niin ikään Paten nettikirjoituksena. Välissä on kaverien tekemiä kommentteja Paten tarinaan liittyen. Tarina itsessään ei ole mielestäni yhtään niin kiinnostavaja sukkelasti keksitty kuin Paten kalastuskirja ja huumori on välillä selvästi meidän lapsillemme hilseen yli menevää, hieman aikuismaistakin. Kuitenkin Pasi Pitkäsen kuvitus pelastaa kirjaa paljon, sehän on nimittäin röhönaurutasoa. Loppua kohdin tarinakin alkaa saada hieman vauhtia ja kirjan kokonaisuus jäi ihan hyväksi.


Siksipä myös Paten jalkapallokirja löytyy hyllystämme kirjastolainana, mutta ehditäänkö sitä lukea milloin, se on eri kysymys. Sillä nyt luetaan HARRY POTTERIA!!!!


"Minä päätin tehdä enolle palveluksen ja pestä hänen silmälasinsa ennen kuin hän heräisi. Otin ne varovasti hänen päästään. Aluksi yritin pestä niitä saippualla, mutta laseihin jäi viiruja. Sitten kokeilin muita aineita. Hammastahnasta jäi valkoista töhnää ja vaseliini muutti linssit läpinäkymättömäksi. Vessapaperista jäi keltaista nöyhtää. Lopulta minä luovutin ja vein rillit takaisin enon päähän.
Me olimme jo aamiaisella, kun eno lopulta heräsi.

Eno: Apua! Olen tullut sokeaksi!"

- Timo Parveja ja Pasi Pitkänen: Paten aikakirjat

tiistai 27. syyskuuta 2016

Siiri ja Heppa Huoleton

Uusi Siiri on ilmestynyt. Olettekos huomanneet, että näitä kirjoja mainostetaan jopa televiissiossa? Lapseni ovat kyllä. Ja mainostetaan tai ei, kylläpä uusi Siiri on taas hyvä. Ihan oikeasti.


Siiri ja Heppa Huoleton (Tammi, 2016, saatu kustantajalta) on Tiina Nopolan kirjoittama 14. itsenäinen osa Siiri -kirjasarjassa. Luulisi jo, että kirjat alkaisivat toistaa itseään väsymykseen asti, mutta itse asiassa minä melkein pidän enemmän näistä uusista. Ote napakoituu koko ajan ja Mervi Lindmanin kuvitus on superlaatua etukannesta takakanteen saakka. Siis katsokaapa vaikka kuvista.



Siiri innostuu tekemään itselleen keppihevosen nähtyään niistä telkkarissa ohjelman (kirjassa on myös ohje, jotta lukijatkin voivat tehdä omansa!). Myös Siirin kaveri pikku-Otto innostuu keppiheppailusta ja niinpä pian pikku-Otollakin on omansa. Hepat pistetään yöksi vajaan ja Pilli- ja Pullamaiset keski-Otto ja iso-Otto juonivat hätistelevänsä höperöitä heppahulluja seuraavana päivänä. Mutta käykin niin, että naapuruston uusi tyttö kuulee Ottojen kuiskailun väärin "näpistelyksi" ja meneekin pelastamaan Siirin hepan tuolta aikeelta...


Siirin heppa on hetken kateissa mutta pian tilanne saadaan ratkottua. Kirjassa on monenlaisia lasten tavallisia leikkitilanteita, joissa asioita ymmärretään väärin, toiselle tulee paha mieli tai leikit eivät suju ihan yhteen. Kirjassa ratkaistaan lapsenomaisen iisisti se miten tuollaisia ristiriitoja lapset itse voivat parhaimmillaan ratkaista. Ja lopussa heppastelu ei olekaan enää vauvamaista vaan kaikista aika superhauskaa!

Voin todeta, että tämän kirjan jälkeen meillä on eletty noin kuukauden päivät keppihevonen leikkikaverina (ja ruoka- ja uni-). Että jos vaikuttavuutta mitataan, tässä lienee yksi meidän perheeseen parhaiten vaikuttanut syysuutuus. Kirjaa on myös luettu pyynnöstä useasti. Ja mikäpä tätä hyväntuulista ja kaunista kirjaa on lukiessa!

Jokos teiltä löytyy keppiheppalaisia?


"Heppa Huoleton on kadonut piku-Oton pihasta.
Jos löydät sen, saat palkinoksi keksin."

- Tiina Nopola ja Mervi Lindman: Siiri ja Heppa Huoleton

lauantai 24. syyskuuta 2016

Sannan päiväkoti

Kun nyt niistä sosiaalisista taidoista höpötetään ja tunteista ynnä muuta, niin kyllä niistä on höpötetty kautta aikojen. Ihminen, myös lapsi (!), on kokonaisuus, jolle on hyvä tarjota monenlaista. Kun erilaista harjoitellaan, se auttaa elämässä monintavoin eteenpäin. Sillä elämä on usein monimutkaista.



Oma klassikkolempparini on Gunilla Wolde ja hänen Sanna ja Teemu -kirjansa. Onko näitä voittanutta? Kirjant ovat jo ulkomuodoltaan täydellisiä: pieniä neliön muotoisia, jotka kutsuvat myös taaperon vanhempaa kirjan äärelle. Kuvat ovat värikkäitä, ilmeikkäitä, iloisia ja suuria. Ja teksti kuvitukseen lyhkäinen, ytimekäs, selkeä ja samalla hyväntuulinen ja kaunis.



Sannan päiväkoti lähti matkaani kirjakaupasta, koska nyt sen sieltä sai. Mietin nanosekunnin, että ovatko lapseni kirjalle jo liian isoja, ja nauroin melkein ääneen. Päiväkotimaailma on meille nyt ja vielä eteenpäinkin ajankohtainen juttu. Sannan päiväkoti kertoo Sannan ja kaverien päivästä, päiväkodissa. Sanna vilkuttaa äidille ja alkaa leikkimään. Mutta eipä leikit aina sovi yhteen: "Sanna ja Tanja suuttuivat niin että he joutuivat riitaan." . Tavallista arkea siis, ja tunteiden ja sosiaalisten tilanteiden kohtaamista, niin kotona, päiväkodissa kuin joka paikassa.


Sanna -kirjat ovat ihania. Niissä on joku tavallisen turvallinen rytmi, josta pidän. Ne suorastaan uhkuvat toivoa lapsiarjen keskelle. Ja näitä kirjoja minäkin jaksan lukea useampana iltana putkeen. Sanna ja päiväkoti on myös loistava arjen aaltojen tasoittaja päiväkotipäivän jälkeen. "Mekin ollaaan...! Meilläkin...!", hihkui lapseni kun Sannan päivä jatkuu. Oikea pikkulasten vertaistukikirja.

Suosittelen.


"Mutta kaikki eivät mahdu yhtaikaa,
ja niin lapset istuvat vuoropäivinä sylissä.
Huomenna on Sannan vuoro istua sylissä."

- Gunilla Wolde: Sanna päiväkodissa (Tammi, ap 1976, uusi painos 2015, suom. Raija Jänicke)

torstai 22. syyskuuta 2016

Elmeri ja juoksukisat

David McKeen Elmeri ja juoksukisat -kirjassa (2016, Kustannus-Mäkelä, suomennos Terhi Leskinen, kustantajalta saatu) Elmeri järjestää norsuille juoksukisat. Eri väriset norsut lähtevät matkaan mutta matkalla eivät kaikki muistakaan pelata reilun pelin sääntöjen mukaan.



Kirjan juoni on simppeli. Kamppaaja diskataan mutta katumus huomataan ja lopun palkintojen jaossa myös katuva norsu saa palkintonsa, aivan kuten kaikki muutkin juoksijat. Kirja on silti simppeliydessään oikein mukava ja rento. Siinä opetellaan värejä siinä missä myös perussosiaalisia taitoja ja kerrotaan miten erilaisia me kaikki norsut olemme.


McKeen Elmerit ovat monen perheen lemppareita, eikä suotta. Myös meillä varsinkin päiväkoti-ikäinen tykkää kuunnella näitä kerta toisensa jälkeen. Elmerit on värikkäät iloisia kirjoja, jotka sopivat monenlaisiin yhteislukuhetkiin!
Joko tunnet sä Elmerin?


"Vaaleanpunainen ja Violetti saapuivat perille yhdessä.
Ne nauroivat katketakseen niin että juoksusta ei tullut mitään."

- David McKee: Elmeri ja juoksukisat

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Mauri ja mini-isoveli

Veera Salmi on rohkea ja suosittu lastenkirjailija. Puluboit ovat jo legendaa. Mauri -kirjasarjan esikoinen nousi Finlandia junior ehdokkuuteen ja nyt Mauri -kirjat saivat jatkoa osalla Mauri ja mini-isoveli (Otava, 2016, kirja saatu kustantajalta).


Tällä kertaa Mauria vaivaa yksi iso juttu. Nimittäin koulussa velloo ykätauti, joka kaataa oppilaan toisensa jälkeen ja myös Maurin puhumaton kaveri Chi saa vatsataudin. Mauri pyrkii kartoittamaan millä tavoin suojautua tuota inhottavaa tautia vastaan. Käsidesiäkin ostetaan. Mukana seikkailevat myös Maurin kännykkämielikuvitusolennot hali-halit, jotka pirteään pikkutapaansa pysyvät positiivisena, vaikka oksu ja ripuli iskee heihinkin. Mauri osaa lohduttaa, että kyllä se lepäämällä ohi menee.


Maurin sängyn alla kuultaa myös jotain epäilyttävää. Halihalit osaavat nimetä hohtavan esineen kuumunaksi. Kuumunasta kuoriutuu mielikuvituksellisesti jotain mikä täyttää hetkeksi Maurin toiveen saada isoveli, joita Chilläkin on kaksin voimakkain kappalin.


Mauri -kirja oli oikeastaan aika hyvä. Ajatus oksennustaudista kirjassa ei houkutellut minua kirjan ääreen, mutta tartuin siihen siitäkin huolimatta. Ehkä on kuitenkin ihan hyvä, että ällöistä ja usein pelottavistakin taudeista puhutaan humoristisesti ja normalisoidaan ne arkeen kuuluvaksi. Sitähän ne valitettavasti ovat. Mauri ja mini-isoveli -kirjan tarina on mielestäni ehkä hieman hajanaisempia kuin aiempi kirja ja kuumuna -osio tulee vasta kirjan lopussa, vaikka onkin kirjan otsikkona. Halihali ovat kirjan suola ja niitä odotetaan ja luetaan vielä pari kappaletta lisää, jotta halihalit saadaan vielä tälle illalle luettua- sillä ne ovat lasteni lemppareita (ja halihaleja voisi olla enemmänkin).


Veera Salmen kuvitus on simppeliä "ruutuvihkokuvitusta" (kaikki sivut ovat ruutuvihkopohjaisia), koska se on Maurin omaa kynänjälkeä. Kuvat ovat ihan mukavat ja varsin hauskat. Halihalien Ja Maurin tekstarit on piirretty kirjaan puhekuplin ja puhekuplia ja sarjakuvaakin löytyy muutenkin perustekstien kevennykseksi. Veera Salmi tietää kyllä miten koukuttaa lapsia kirjojen ääreen ja kirjoittaa lasta kiinnostavasti: hulluttelevaa ja rohkeaa tekstiä! Possukivaa! Joo beba heiluu!


"Toisen kerran meillä oli hyväntekeväisyysjuoksu Eltsun urheilukentällä. 
(...)
Waude, me hypittiin luokassa ja juhlittiin tulosta, Mustafe hyppäsi pulpetin päälle ja karjui: "Kuka on kingi". Me pelättiin, että nyt kyllä Mustafe joutuu käytävään, mutta opettaja nauroi vaan iloisena ja sanoi että on ylpeä meistä. Lopuksi me saatiin kaikki kiivetä pulpettien päälle ja kerjua kolme kertaa tosi kovaa: "Kuka on kingi!" Se oli ihan sikasiisti ja possukiva päivä."

- Veera Salmi: Mauri ja mini-isoveli

perjantai 16. syyskuuta 2016

Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen

Ella ja kaverit on Timo Parvelan suosittu ja moniosainen lastenkirjasarja. Ja nyt mekin uskallauduimme kirjasarjan ääreen, Pate -kirjan lumouksen ansiosta. Huomaankin, että ilmeisesti Pate-kirjat ovatkin Ella-kirjojen spin off, eli jatkosarja yksittäisen henkilön kautta.


En ole aiemmin lukenut Ella -kirjoja, joten saatan tuumailla nyt melko perussettiä. Ella -kirjoissa tosiaan painottuu tuo "ja kaverit", sillä itse en kokenut Ellaa millään tavoin tässä kirjassa päähenkilönä. Yhtä lailla kaikki Ellan luokkalaiset olivat äänessä. Kirja perustuikin pitkälti lasten dialogeihin ja sitä kautta toistoihin, kun kukin lapsista puhui toistomaisesti omalle persoonalleen tyypillisellä tavalla. Tämä tuntui olevan lapsista kivaa!

Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen (Tammi, 2016, kuvitus Mervi Lindman) -kirjassa lapset päättävät auttaa pulassa olevaa opettajaansa ja koulua, jonka rahat on loppu. Jopa joulujuhlat ovat vaarassa. Opettaja päättää perustaa firman, Potta Oy:n, jolla ansaitsee koululle rahaa mutta firman kulut nousevat edustustarvikkeineen jo aluksi niin korkealle, että suunnitelma on melko susi. Lapset päättävät tehdä kalevalalaisen sammon, eli ihmekoneen, josta saisi oikealla lorulla jauhettua kultaa velkaantuneen opettajan pelastukseksi. Ihme kyllä kone ei ota toimiakseen, vaan putkauttaa ilmoille milloin mitäkin kummallista, kuten käytetyn tutin.


Ella -kirja vaikuttaa turvallisen mukavalta ja höpölöpöhassuttelevalta kirjalta. Lapset tuntuvat nauttivan, ja nauravan, ja koukuttuvat kirjan melko yksinkertaisiin kikkoihin, kuten mitä sammosta seuraavaksi tulee ja missä kohtaa kohta sanotaan potta tai jotain muuta höperöä. Kirja ei sinänsä räjäyttänyt minun maailmaani, mutta lapseni pitivät siitä kovin, ja huvituinpa itsekin aika ajoin ja pysyin kirjaa lukiessani hyväntuulisena. Että uskonpa, että tulemme lukemaan Ellaa ja kavereita jatkossakin ja varsinkin lainaamaan niitä äänikirjoina.


Mervi Lindmanin houkutteleva, suloinen ja vauhdikas kuvitus on todella hyvä. Kuvat ovat minusta mukavan monipuolisia, eli vaikka kirjannimessä lukeekin tytön nimi uskon, että kuvitus mahdollistaa myös poikien kiinnostumisen kirjaan. Ainakaan sillä ei ole sitä suoraan kumottu.
Seurataanko teillä Ellaa ja kavereita?


"-Vaippa!
Kone oli tehnyt vaipan.
- Mutta onko se kultaa?
minä kysyin.
Pate katsoi vaipan sisään.
- On se kyllä melko saman väristä, kellertävää, 
hän arvioi."

- Timo Parvela: Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Unen aika

Onko etsinnässäsi mukavia lastenkirjoja arki-iltojen ratoksi? Värikäs syksy tarjoilee monenmoista lastenkirjaa ja varmasti jokaiselle löytyy lempparinsa. Chris Haughton on jo monen perheen suosikki tyylikkäällä grafiikallaan ja humoristisella otteellaan. Unen aika onkin samaa tyyliä jatkava mutta selvästi nukutukseen ja rauhoittumiseen painottuva kirja.


Unen ajassa metsäneläimiä alkaa nukuttaa, värit ovat kuin lapin revontulissa ja raukaus levittyy kirjan sivuilta moniaistillisesti "OOOH...... HOIJAAA". Väkisinkin alkaa haukottaa. Mutta Pikku nalle ei haluaisi nukahtaa. Mutta kun kaikki muutkin jo nukkuu niin äkkiä nalleakin venytyttää ja haukottaa: "OHHHH....... HOIJAA".


Kirja on yksinkertaisuudessaan ihanastuttava unikirja. Illan viimeinen hidas. Sopii myös loistavasti päikkärimenokirjaksi. Kuvitus on suloista ja sivuista löytyy pikku ylläri, kun osa sivuista aukeaa kuin joissakin Eric Carlen klassikkokirjoissa. Unen ajassa on myös kikkailua: välimerkit puuttuu, kuten myös isot kirjaimet. Mitähän sillä halutaan kuvata? Ettei nukkumaan mennessä olla enää niin tarkkoja tai keskitytä pilkun tarkkoihin juttuhin...? Ääntelyt ovat tämän kirjan toisto-osuus ja hassuutus. Kirjan alussa ja lopussa on myös tähtikarttoja, jotka avaavat kirjan eri kontekstiin isommille kuulijoille ja herätti varsinkin koululaiseni kiinnostuksen. Loistava idea sekin!


Chris Haughtonin kirjat ovat sympaattisen ja klassisen tyylikkäitä. Niiden tarinoissa on mukavasti hyvää tuulta, huumoria ja hempeyttä. Menemättä liian makeaksi. Myös kuvitus on suureksi edukseen. Unen ajan lisäksi meillä luetaan myös runsaasti Voi sinua, Sulo! -kirjaa mutta Ihan hukassa on ollut vähän aikaa huililla. Sitäkin luettiin yhteen aikaa ihan jatkuvasti. Eli hyvin pitkäikäisiä kirjoja- johan olet tutustunut?


"kyllä nyt on jo unien aika"
sanoo iso Muhkea Karhu

- Chris Haughton: Unen aika

maanantai 12. syyskuuta 2016

Vauhdikkaat ötökät

Tony Mittonin ja Guy Parker-Rees ovat tehneet Vauhdikkaat ötökät -kuvakirjan (Kustannus Mäkelä, 2016, suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki), joka toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein mukavana peruslastenkirjana. Siis sellaisena, joka ei herätä suuria tunteita mutta antaa pienimmille hyvää mieltä ja mukavaa höpölöpötystä ja turvallista toistoa.
Näitä kirjoja luetaan meillä varmasti määrällisesti eniten.


Vauhdikkaat ötökät pistävät bailut päälle ja yksi meinaa myöhästyä joukosta. Mutta eiköhän kaikki pääse joraamaan. Henkilökohtaisesti Mittonin kuvitus ei minun päätä huimaa, eikä tarinakaan sykähdytä aikuismieltäni, mutta silti huomaan, että pienimmäiseni sydän sykähtää, kun kirja polkee rytmikkäästi ja loruillen. Vaikka saatan hehkuttaa blogissani suuren suuria kirjoja, niin lasten näkökulmasta monesti ne hieman tylsät ja pienellä sykkeellä käyvät kirjat voivat olla arjessa kaikkein mukavimpia. Kun siinä perusarjessakin on usein ihan riittävää kuormitusta, niin silloin tasaisempi ja turvallinen kirja tuo mukavaa rentoutusta päivän kiireisiin.



Lapseni nykyään hihkaisevat kuorossa heti kun huomaavat, että kirja on tehty lorumuotoon. Heistä se selvästikin on mukava juttu.

"Svengi lennokas ilmoille kajahtaa,
tanssiin ötökät villisti singahtaa."

Mitton ja Parker-Rees: Vahdikkaat ötökät

lauantai 10. syyskuuta 2016

Tatu ja Patu etsivinä

Tatu ja Patu on monelle perheelle yksi vuoden odotetuimmista kirjoista. Tällä kertaa Tatu ja Patu ovat ryhtyneet etsiviksi ja Tapaus Puolittaja tuottaa päänvaivaa. Ja siinäpä sitä onkin, kun Outolan isopäiset pojat pohtivat kummallisia sattumia, salaperäisyyden ilme kasvoillaan.



Tatu ja Patu etsivinä toimi jälleen kerran (Otava, 2016, saatu kustantajalta). Aino Havukaisen ja Sami Toivosen rakentelema tunnelma saa äänenpainoni mataloitumaan ja kirjaan tulee vanhanaikaisen etsivätarinan poljenta. Lapseni nauttivat tätä dekkaria silmät ja korvat kovina ja veikkauksia ja havaintoja huudahdeltiin aina mahdollisissa hengähdystauoissa. Mukana on hieman jännitystä, ja samalla hersyvää huumoria vauva-huumoritasolla. Rankka ristikkäisyys toimii loistavasti.



Kirjan sarjakuvamaisuus pohjustaa mukavasti lukijoitaan tarkkailemaan kuvavihjeitä ja toimimaan itsekin samalla kuten etsivät konsanaan. Tämän kirjan äärellä viihtyi jälleen kerran koko perhe, joten suosittelen! Joko te olette ehtineet lukea tämän kirjan ja tykkäättekö?


"Minulla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Silminnäkijöitä oli kuulusteltava välittömästi.
Huomasin, että viereisessä huoneessa eräs hampaaton kaljupää seurasi katseellaan jokaista liikettäni."

- Havukainen ja Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Piki on pienten puolella!

Katri Kirkkopellon odotettu uutuus Piki (Lasten Keskus, 2016) on pienten puolella. Usein lasten elämää kuvataan kirjoissa pastellinsävyisin tilantein niin, että pelkkä puhallus riittää. Mutta harvemmin lasten maailmaa uskalletaan kuvata niin kuin se tehdään taidolla, kauneudella ja napakympin osuvuudella Kirkkopellon Pikissä.


Piki on menossa tapaamaan ensi kertaa toisia lapsia metsään, jonne lapset ovat tehneet majan. Iso lupaa saatella innokkaan, Salamasankarin asuun pukeutuneen Pikin. Matkalla Pikiä alkaakin vähän jännittää: "Jännitys tuntuu vatsanpohjassa. Välilä siellä kutitti vähän, välillä tuntui kuin myrsky myllertäisi.". Iso lohduttaa, että kyllä supersankareitakin jännittää.


Majassa Piki tapaa sinitukkaisen, pisimmän, tupsukorvaisen, pipopäisen ja raitaposkisen. Pipopäinen toteaa Pikin sankariasun olevan pyjama. Osa kavereista on sitä mieltä, että sankaripyjama on hieno. Pisin otus on sitä mieltä, että pyjamapellejä ei sisään päästetä ja piste- ja niin Piki juoksee majasta ulos sammalkivelle ja jää odottamaan, että Iso tulisi hakemaan hänet kotiin...

Piki on niin vihainen, ja sitten surullinen. Kirkkopelto kuvaa tuon torjutuksi tulemisen ja siihen liittyvän ihmisten välisten jännitteiden moninaisuuden ja tunteiden mellakan niin osuvasti, että huomaan itsekin liikuttuvani kirjaa lukiessani. Mutta Piki ei luovuta, eikä Pikin Iso (kaikki huomaavat jo sukupuolisensitiivisyyden ja erilaisuuden kunnioittamisen kirjan hahmojen nimissä), vaan Piki uskaltaa vielä uudemman kerran Ison avustuksella majan leikkiin mukaan. Ja vaikka taas, kyllä TAAS!, vaikka pisin alistaa Pikin majasta ulos mukamas vartijan rooliin, ei Piki anna periksi vaan tajuttuaan tilanteen se pitää puolensa. Ja siinä samalla Piki pitää kaikkien pienten puolia. Vaikka hampaita purren.


Katri Kirkkopellon kirja jatkaa Molli -kirjan tavoin täydellisten lastenkirjojen tuottamista. Kirjassa on upea, uskalias, tunteikas, pysäyttävä tarina ja millaisella tasapainolla. Kirkkopellon värikäs ja vivahteikas kuvitus on uskomattoman kaunista taidetta ja tarinan kanssa suoranaisessa sulosoinnussa. Satu antaa siivet lapsen maailman ja tunneilmaston käsittelyyn monimuotoisella tavalla, mutta lapsen tasolla. Harvoin lastenkirja pysäyttää näin, kuten Piki meidät teki. Pidimme lähes haltioituneen hiljaisuuden kirjan päätyttyä, kunnes alkoi pulpatus...


Kirjasta on ilmestynyt/ilmestyy myös Mun ja sun juttu opas, joka ohjaa lasten vuorovaikutustaitojen sekä tunneteitojen tukemiseen ja muun muassa Laura Revon oppien mukaista kiusamisen ennaltaehkäisyyn lasten vertaisryhmässä. En ole vielä saanut tätä kirjaa käsiini, mutta kirjoittelen vielä siitä erikseen. Sillä Piki ei enää jaksanut odottaa kirjapinossani tuon kirjan ilmestymistä, vaan halusi päättäväisesti tulla esille blogissani! Ja totta puhuen minusta tämä kirja on niin mainio, ettei tähän lapset tuota opusta tarvitse, vaan se on meille aikuisille, että osaisimme nimetä kirjan tuomat pedagogiset mahdollisuuden auki itsellemme.


Tämä kirja on hyvin mahdollisesti syksyn paras lastenkirja. Enkä puhu pelkästään kotimaisista uutuuksista. En ole pitkiin pitänyt blogissani arvontaa, mutta Pikin lukiessani kävi tuokin mahdollisuus mielessäni. Hieno kirja ja toivottavasti mahdollisemman moni löytää tämän aarteen luettavakseen, varsinkin varhaiskasvatuksen ja opetuspuolen väki. Piki on myös vallan ihastuttava kirja kotisohvalla luettavaksi ja yhdessä pohdittavaksi.


"Piki hymyili.
Hymy kutitti hännänpäästä asti 
saaden sen iloisesti heilumaan.
Teki mieli hyppiä vähän,
sellaisia pieniä pompahduksia."

- Katri Kirkkopelto: Piki

torstai 1. syyskuuta 2016

Tunteet

Tunteet, tunteet, tunnekasvatus, tunnekasvatus- kyllä nyt nuo sanat ovat melko pop. Mutta mitä ihmettä se tunnekasvatus on? Eipä sen kummempaa kuin kaikkien tunteiden huomaamista ja hyväksymistä elämässämme. Tunteet on osa ihmisyyttämme. Kaikkia ottaa välillä päähän, itkettää ja naurattaa. Joskus jopa yhtä aikaa.


Niinpä ajan hengessä (uusi opetussuunnitelma) kustantamot tuottavat nyt paljon kirjoja, joissa tunteet ovat läsnä. Olisikin mielenkiintoista kuulla, kuinka monen luokan ops:ssa käytetään näitä uusia (ja vanhempiakin) tunteita kuvaavia kuvakirjoja opetuksen apuna?

Tunteet -kirja on Richard Jonesin (kuvitus) ja Libby Waldenin (teksti) uusi kuvakirja tunteista (suomennos Tuula Korolainen, 2016, Lasten Keskus, saatu kustantajalta). Kirja esittelee eri tunteita runollisella tavalla. Tämä tekee tunteiden käsittelyyn symbolisemman kosketuksen, vaikka jokaisen tunteen kohdalla itse tunnekin selvästi nimetään väliotsikolla, kuten: Olen rohkea.


Opetusmielessä symbolisuus runomuodossa jättää minulle hieman epävarman fiiliksen. Joudun itsekin lukemaan runomittaa melkoisella ajatuksella, että saan kuvailuista kiinni ja ymmärrän miten tunnetta halutaan tässä kuvata. Esimerkiksi jännityksestä kirjoitetaan näin: "Syysillan hämärässä nuotio leimuaa. Aivan kohta se alkaa... pian paukahtaa! Taivasta vasten hehkuu ilotulitus sähisten, räiskyvät valosuikut jättiläistähtien.". Mielessä juolahtaa jopa se, että onko ne tunteet kuitenkin niin vaikeita ja monimutkaisia asioita, ettei niitä nyt kannata sen konkreettisemmin kuvatakaan? Hmm, jään mietteliääksi. Ja niin jäävät lapsenikin, sillä kirja ei näytä herättävän heissä suurempia tunteita.


Juu, ja ei ole tunteetkaan arkea kummempaa. Tunteet -kirja on hempeän kauniisti kuvitettu, fiilistelevä kirja tunteista. Jotta sen avulla voi käsitellä tunteita selvemmin, ja mikäli haluaa, konkreettisemmalla ja opettavaisemmalla tasolla, sitä pitä varmastikin aikuisena aukoa ja kutsua kuulijoitaan juttelemaan ja pohtimaan mitä tarinalla ja kuvilla tarkoitetaan ja mieluusti löytämään tunnetta lapsen omakohtaisemmasta elämästä ja juuri oman kropan tuntemuksia etsiskellen. Meillä kun syksyn ilotulitukset ovat harvinaisempia, niin mikä suomalaisella voisi olla jännityksen momentteja? Vaikka hiljaiset hissit, eikun se että joka alkaa jutella! Kähkähkäh!


Jos tämä kirja jäi vähän harmitukseksi minulle, niin voin sanoa, että kotimainen vastaava teos ei sitä todellakaan tehnyt. Jääppä luvulle. Sillä kohta esitellään syksyn jättijuttu: Piki on pienten puolella ja Katri Kirkkopelto rohkean ja täydellisen lastenkirjan airut!


"Merituuli lempeästi venettä keinuttaa,
sylissä sinisessä minut kauas kuljettaa."

- Jones ja Walden: Tunteet (Feelings)