perjantai 17. marraskuuta 2017

Puuhakirjoja marraskuun sadepäiville!

Katri Kirkkopellolta on tullut Molli -kirjan jatkoksi hauska kaksi puolinen tehtäväkirja Mullin mallin Molli, jossa toisella puolella on hyväntuulen tehtäviä ja toiselal puolen pahantuulen tehtäviä. Kirja on kuvitettu kauniilla Kirkkopellon kuvituksella niin ihanasti, etten ole vielä raskinut sitä lapsen kanssa edes käyttää. Piirrostehtävien lisäksi kirjasesta löytyy tehtäviä ja pelejä, joissa on mm. ilmeiden matkimista ja kikatushommia. Lisäksi kivat tunnekortit. Kirjassa on myös tosi kivoja runoja sekä iloon että kiukkuun liittyen (Lasten Keskus, 2017, esittelykpl).





Karistolta ilmestyy joka kausi meille kolahtavia tarrapuuhakirjoja. Näitä ostetaan aika ajoin, joten oli mukava saada pari myös blogiin esittelyyn. Meillä on vieläkin nuorimmaisella ns. prinsessakausi, joten prinsessakirjat (kuten viime päivityksestä huomaatte) ja kaikki muu sellainen toimii vieläkin. Pieni ihana tarrakirja, Prinsessa, onkin jo nimeltään sellainen, että lapseni huokasi syvään. Kirjassa kuulemma oikeastaan ihan kaikki on ihanaa. Vaatetarroja laitetaan kirjassa erilaisille prinsessoille eri tilanteissa, kuten luistelemassa ja tanssitunnilla. Miten ihanaa!



Ihana tarrakirja -sarja on meille hyvin tuttu. Muotimatka historiaan onkin hauska idea esitellä erilaisia vaatteita Egyptin ajoilta saakka 1960 -luvun Englantiin saakka. Tarkoituksena on siis laittaa mallinukeille oikeat tarravaatteet päälle. Tätä kirjaa olen pannannut esittelytekstiini asti, joten nyt ilahdutan lastani antamalla hänelle luvan täyttää kirja. Odotettavissa iloista tuhinaa oman pikkuöydän äärellä :)!



Millaisia tehtäväkirjoja teillä tehdään? Aikoinaan poikani kanssa ostin kaiken maailman Autot  ja Lego -tehtäväkirjat ja dinokirjat. Niillä oli mukava kivalla tavalla opettaa myös pöytätehtävien mielekkyyttä ja siinä samalla käsi saa työtä, silmät haastetta ja keskittyminen harjoitusta. Tehtäväpuuhat on tärkeä pitää mielekkäänä lapsen kanssa! Aluksi mielekkäintä on valita hyvät tehtävät yhdessä ja lapsen ajankohtaisen mielenkiinnon kautta! Onneksi nykyään myös "poikamaiset" kiinnostuksen kohteet huomioidaan tehtäväkirjoissa.


"GGGRRRRRRAUH!
Ukkosmyrsky,
paha noita.
Päähän sataa papanoita.
Kikkaroita,
kakkaroita,
äkäisiä ipanoita.

Sadetyrsky,
hirmutuuli,
kajuntani kaikki kuuli."

- Katri Kirkkopelto: Mullin mallin Molli

pst. Keväällä Lasten Keskukselta ilmestymässä ilmeisesti jotain uutta Mollia..!

tiistai 14. marraskuuta 2017

Prinsessa Pikkiriikin talvi ja ajatuksia pitemmistä, kuvitetuista lastenkirjoista

Kun esikoislapseni oli pieni, ajattelin kirjastokirjoista meille sopivia etsiessäni, että ehkä nuo pitkät kuvakirjat tulevat ajankohtaiseksi, kun lapseni on vanhempi. Nyt, kun kumpikin lapsistani alkaa hieman "irrottautua" kuvakirjoista pidempiin tarinoihin huomaan, ettei meille oikeastaan koskaan tullut sellaista vaihetta, että kuvakirjoissa suosisimme pitempiä tarinoita. Ikisuosikkeja ovat kohtuullisesti luettavat, hauskat, tunnelmaltaan rennot kuvakirjat, jotka eivät vaadi iltasatuaikaan lukijalta eikä kuulijalta liiallisia ponnistuksia.


Kuten ehkä muistatte, luemme esikoislapseni kanssa nykyään Pottereita, joka vie hyvin paljon lukuaikaamme ja jaksamistamme kirjojen äärellä. Nuorimmaisen kanssa saan nautiskella vielä täysin ihanista kuvakirjoista, jotka jännä kyllä antavat myös minulle aikuiselle paljon hyviä fiiliksiä arjen harmaudessa. Tämänkin viikon parhaita hetkiä oli upea lasten kuvakirjojen kirjastosaalis (ja lähes kaikki kotimaisia!!!)! Ehkä mukavien kuvakirjojen äärellä ei vaan jaksa mököttää? Kokeilkaapa!


Nuorimmaiseni tykkää kuitenkin kuunnella pidempiäkin tarinoita, joista tämän syksyn hitti on Heinähattu ja Vilttitossu ja jouluvintiö, joka on kuunneltu varmasti kohta sata kertaa. Joka ikinen ilta. Siihen on myös keksitty jatko-osaehdotuksia kirjailijoille, kuten Heinähattu ja Vilttitossu ja vauvapaketti. Myös vanhemmat sadut, kuten Marikki tuntuu olevan nuorimmaiseni mieleen. Olikin siis hauskaa, että saimme tänä syksynä jo aiemmasta tutun, Hannele Lampelan kirjoittaman ja Ninkan Reitun upeasti, värikkäästi, iloisesti ja vinkeästi kuvittaman Prinsessa Pikkiriikin talven (Otava, 2017, eittelykpl). Koska tartumme harvoin pitkiin tarinallisiin (kuva)kirjoihin, on kuvituksella älyttömän suuri merkitys. Sen pitää osua juuri kohdalleen ja Pikkiriikissä se todella tekee sen. Ninka Reittu on täysin ansainnut Finlandia-ehdokkuutensa kirjallaan Sinä olet Super-Rakas!
Mainittakoon, että tänä vuonna koin, että Finlandian lanu-kirjat olivat kaikki yllättävän kiinnostavia ja oli myös ihana nähdä, että lastenkirjojen grand old man, Mauri Kunnas, oli saanut jälleen kerran ansaitsemaansa huomiota.

Mutta pitkää kirjaa ei kyllä jaksa lukea, loistavasta kuvituksesta huolimatta, jos teksti ei kanna ja kolahda. Hannele Lampela onnistuukin poikkeuksellisen hyvin kertomaan reippaan pikkutytön Pikkiriikin tarinoita. Teksti on sujuvaa, helppolukuista, suuhun sopivaa ja hersyvän hauskaa luettavaa. Tekstin määrä on pikkiriikkisen liiallista, mutta sen jaksaa, koska tarina yllättää kivasti siinä määrin, että lukijakin repsahtaa nauruun! Vietimme Prinsessa Pikkiriikin talvi -kirjan kanssa monta mukavaa iltasatuhetkeä ja ne jatkuivat kuulijan pyynnöstä kirjasarjan ensimmäisen uusintaluvulla. Kiitos tekijöille ja lisää iloisia Pikkiriikkejä! Pikkiriikit pitäisi ehdottomasti saada myös äänikirjoiksi.


Pitemmistä tarinoista puheen ollen, myös Veera Salmen kirjat ovat olleet jo pienemmille lapsilleni toimivia pitempiä kirjoja. Mauri -kirjoista onkin tullut hauska kahden kirjan Mauri, Pasilan jäbä -yhteispainos (Otava, 2017, esittelykpl), jota suosittelen kokeilemaan kouluikäisten lastenkin kanssa. Kirjat löytyvät esiteltyinä täältä ja täältä. Salmelta on tullut tänä syksynä uusi Puluboikin, josta en valitettavasti saanut esittelykappaletta tänä vuonna. Myös Salmen Päiväkoti Heippakamusta (kuvakirja) on tullut jatkoa ja Otavan kevätkatalogia katsoessani, ilmeisesti keväälä tulee jo kolmaskin!



"Pikkiriikistä oli kyllä mukavaa ajatella tonttua heidän saunassaan syömässä herkkukeksejä, ROUSKIS ROUSKIS, ja siinä samassa hän keksi vielä toisen superhyvän väläyksen - he menisivät Makkaran kanssa lauteiden alle nukkumaan ja yllättäisivät tontun keskellä yötä!"

- Lampela, Reittu: Prinsessa Pikkiriikin talvi

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Prinsessa Rämäpään talvitaika

"Joo tämä ON hyvä!" on lause, jota ei usein lapsiltani kuule, kun otan esiin iltasatuja. Siispä lause liitettynä kirjauutuuteen Prinsessa Rämäpään talvitaika (Tammi, 2017, esittelykpl) on vahva vinkki teille rakkaat lukijani, minkä tason uutuudesta on kyse.


Elina Hirvosen rohkean hauska teksti arjen keskellä väsyneestä ja tavallisen tunteikkaasta, ihanasta äidistä ja kahdesta lapsesta (vauva + taapero) tulennee varmasti vertaistarpeeseen monen lapsiperheen vanhemmalle. Prinsessa Rämäpää on leikki-ikäinen tyttö, joka elää vahvasti satumaailmassa. Ai-jai-jai, se aiheuttaa mitä ilmeisemmin sitä, että paljon puhutut siirtymävaiheet kestävät ja kestävät- koska Rämäpää valitsee oikeaa mekkoaan ja vaihtaa taikakruunuaan. Ja siinä samalla äiti hikoilee puetun vauvan kanssa ja laskee minuutteja suunniteltuun pulkkamäkeen. Sillä joskus arkielämässä ennalta ajateltujen suunnitelmien pilalle meno aiheuttaa pikkulapsielämässä lumipallomaisen kasvavan kaaoksen, jota viisaat vanhemmat pyrkivät kaikin tavoin välttämään... Aijai, muistot kotiäitielämästä palaavat nopeasti mieleeni.


Prinsessa Rämäpää osoittaakin, että joskus suunnitelmien on hyvä mennä myttyyn. Tarvitaankin vähän taikuutta ja taikamieltä ja arkinenkin olohuone saattaa muuttua eksoottiseksi, kuumaksi saareksi, jossa on hyvä syödä jäätelöannoksia. Saattaakin olla, että tämä mahdollistuu vain ja ainostaan ns. nipan kautta, jonka vain pikkuvauvat voivat elämään tarjota (onneksi).


Mervi Lindmanin kuvitus on niin paljon tässä blogissa hehkutettu, että osaanko enää uutta lisätä? Siiri -tyylinen kuvitus on usealle tuttua ja silti niin mahtavaa, että lukiessa tekee mieli taputtaa käsiä. Jokaisella sivulla on ihastuttavia kuvia ja kuvin tallennettuja ilmeitä ja hetkiä, joille voi vain nauraa ja ihastella. Myös lapseni kiinnittävät huomattavan paljon kuvituksen hauskuuteen huomioon. Sillä vauvoissa on jotain sellaista, mikä on aina hassua. Joka sivulta on löydettävä tarinan vauva ja naurettava hänen ilmeelleen.


NAPAKYMPPI! Ja toivon tälle kirjalle paljon jatkoa. Pakko-ostos jokaiseen vauva- ja taaperoperheeseen. Lapsiperhearkea kuvaavia kirjoja ei ole koskaan liian paljon. Kirja nousee heti muiden vastaavien klassikoiden rinnalle, joista viimeisempinä löytöinä on Rämäpäätä ytimekkyydellään lukijaystävällisempi Julia -kirjasarja.

Lapseni hirnuvat tämän kirjan äärellä! Ja syykin on varsin selvä.


"Jättiläiskakka, Onni sanoo iloisesti."

- Hirvonen, Lindman: Prinsessa Rämäpään talvitaika

perjantai 10. marraskuuta 2017

Minun, sanoi orava

Rachel Brightin ja Jim Fieldin edellinen Kyllä, sanoi koala -kirja lupasi paljon hyvää, mihin ei ihan täysin sillä kirjallaan yltänyt. Minun, sanoi orava (Kustannus-Mäkelä, 2017, suom. Katariina Kallio, esittelykappale) on minusta vielä paremmin onnistunut kirja, jossa jännitys, huumori ja upea kuvitus lyö käsiään reippaammin yhteen.


Minun, sanoi orava -kirjassa kaksi oravaa näkee syksyn viimeisen kävyn ja näin alkaa suuri kilpailu, jossa oravat joutuvat hurjaan seikkailuun ja kaikki yhden kävyn takia. Lopussa oravat löytävät kävyn sijasta paljon enemmän ja ystävystyvät keskenään. Riimitelty tarina (Kallion suomentama riimittely alkaa olla yksi suosikkejani) on mukavan vauhdikas, ytimekkäästi kirjoitettu ja opettavainenkin mutta kyllähän tässä kirjassa on uskomaton kuvitus.



Jim Fieldin kuvat ovat koko kirjan täydeltä kaunista taidetta, jossa mikään kohta ei ole puolivillaisesti tehty. Fieldin värimaailman käyttö on suorastaan henkeäsalpaavaa ja kirja on suoranainen kunnianosoitus luonnon ruskalle. Kuvituksessa on myös hauskojen, selvästi kansainvälisesti toimivien, hieman animaatiotyyppisten hahmojen kautta muita mukavia kikkoja, joilla silmä pysyy tyytyväisenä: kuvat ovat välillä sarjakuvamaisia ja kirjaa joutuu myös kääntämään sivuttain, jotta saa virtaavassa vedessä viilettävien oravien ja kosken pituuden oikein päin. Oravien ilmeet ja eleet ovat varsin hauskoja.


Varmaan yksi syksyn parhaita käännöskirjoja, joten vahva vinkki pukinkonttiin!


"HUMPS!
Se huojui 
hetken
reunalla,
ja sitten kuului...
PLUMPS!"

- Bright, Field: Minun, sanoi orava!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Merirosvokirjoja

Kustannus-Mäkelältä ilmestyy aina perushyviä lastenkuvakirjoja ja merirosvokirjat ovat yksi genre, joka kiehtoo lapsia yhä lailla kuin majaleikit. Hyvää yötä merirosvot! (Timothy Knapman, Ada Grey, 2017, suom. Minna Ihatsu, esittelykpl) on hieman suloisemmin kuvitettu merirosvokirja, jonka kansikin kimaltelee kiehtovasti.




Timothy Knapmanilla taitaa olla useampi tällä pohjalla kirjoitettu kirja, jossa pieni lapsi menee nukkumaan ja kuvittelee itselleen upean mielikuvitusmaailman. Hyvää yötä merirosvot! -kirjassa äiti lukee lapselleen merirosvoista, jotka tekevät arkisia puuhia ennen unille menoaan- ja laittavat lopulta peukunkin suuhun. Kirja on lorumuodossa, mikä on aina mukava juttu iltasaduissa ja tosiaan kertomus alusta lähtien hyväntuulinen ja unimaailmaan kutsuva.




Toinen riimiteltyja hauskasti kuvitettu merirosvokirja, jonka nimi on suomennettu on lähes hykerryttävästi: Kapteeni Kestilä tarjoaa pestiä! (2017, suom. kukapa muukaan kuin Raija rintamäki?!, esittelykpl). Mark Sperringin (kirj.) ja Ed Eavesin (kuv.) kirjassa kerrotaan mitä kaikkea vaatiikaan merirosvona olo. Kapteeni Kestilä on melko vaativa kapu, joka pistää pikkumerirosvot koville ja lopulta ei olekaanniin varmaa, että pesti enää kiinnostaa... Odotin kirjalta samanlaista sukseeta kuin Pyjamapiraateilta, mutta kirja ei ollut ulkonäöstään huolimatta ihan yhtä hauska kuin ratkeavia pöksyjä tarjoava Pyjamapiraatit.

***

Valitettavasti en millään saa aikaa päivittää noita linkkejä kootuksi erillisile sivuille, joten suosittelen käyttämään tiettyä kirjaa etsiessänne sivun yläkulmassa olevaa hakupalvelua. Esim. merirosvo -sanalla löytyy muitakin kirjoja ja hakukone löytää myös kivasti kirjailijan nimellä teoksia. Ainakin meillä on tiettyjä kirjailijasuosikkeja, joiden tyyli vain kolahtaa juuri parhaiten.

Lienee tässä vaiheessa myös kerrotava, että minulla on ollut ongelmia bloggerin kuvien kanssa, joka vaikeuttaa tätä bloggausta melko lailla mutta jospa ongelma saadaan korjattua, vaikka välillä jo mietinkin joko vika vihjailee blogin ylikuormittumisesta ja vihjailee antaa tilaa nuoremmille ja ohjaamaan tämän kirjabloggaajan jo varhaiseläkkeelle!


"Osaat varmaan lukea myös iltasatuja?
Ja laulaa oikein suloisia tuutulauluja?
Työtä riittää yötä myöten, nukkua ei voida.
Tähtienkin valossa on pakko navigoida."

- Sperring, Eaves: Kapteeni Kestilä tarjoaa pestiä

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Messuelämää ja Dunnen elämää

Terveisiä Helsingin kirjamessuilta! Sielläpä sitä taas ihmeteltiin blogipassin turvin kirjojen elinvoimaista vetoa 84 000 messuvieraan joukossa. Mahtavinta oli lukea Messukeskuksen Otavan osuuden tiedotteesta, että Helsingin kirjamessujen eniten myyty kirja oli lastenkirja: Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia. Joten myös lastenkirja myy ja niihin kannattaa panostaa.



Messuilla kävin kuuntelemassa kotimaisen lastenkirjan myyntiä maailmalle, jossa todettiin kauniisti, että "Suomalainen kuvitus puhuu monilla kielillä". Myynnit ulkomaille kuulostivat melko vähäiseltä. Kuulosti pitkälti siltä, että saadakseen kotimaista lastenkirjaa maailmalle, kuvituksella on suuri(n) merkitys. Ja näinhän se kyllä itsellenikin usein on. Kuvituksella on valtava voima. Vaikka kirjan tarina kuulostaisi kohtuu hyvälle mutta kuvitus on heikko, jätän kirjan helpommin hyllyyn kuin  sellaisen kirjan kohdalla, jossa tarina on jo alun alkaen melko tuttu mutta kuvitus kutsuu raikkaudellaan luokseen.

Mutta millainen kuvitus sitten on hyvää? Sehän riippuu katsojasta. Mutta samaan aikaan lienee maailmalla tietynlaisia trendejä, joita voi nähdä lastenkulttuurin tai materialismin saralla: millaiset lelut ja ohjelmat myy ja millaiset ei? Ja samalla on valtavirrasta poikkeavia kuvitustyylejä, jotka kolahtavat vuodesta toiseen.


Myös Ruotsissa osataan kuvittaa ja mielestäni Eva Erikssonin kuvitus on minulle melko "klassista ruotsalaista kuvitusta", joka on täysin maalaisjärjellä todettua mututuntumaa. Mikä Erikssonin kuvituksessa sitten minulle kolahtaa? Dunne -kirjoissa kuvat ovat realistisia, usein mustavalkoista, selkeää ja ihmiskeskeistä. Ihmishahmot ovat tavallisen oloisia, harvahiuksisia, pisamanaamaisia, rimppakinttuisia ja isän partakin on ajamatta. Mutta minkä Eriksson parhaiten taitaa hyvin piirretyssä, laadukkaassa kuvituksessaan on niiden aito tunnelma, joka tulee lähinnä pienistä asennoista, silmien kimalluksesta, hiusten asennosta ja muista hyväntuulisista ja eläväisistä yksityiskohdista. Erikssonin kuvia katsoessa tulee miellyttävä ja turvallinen olo, jonka syntyperää lienee mahdotonta yksiköihin erotella.




Dunnen elämää -kirja (Kustannus-Mäkelä, 2017, suom. Raija Rintamäki) on Dunnesarjan neljäs kirja, jossa Dunne viettää Ella Fridan kanssa kesää meren saarella. Tunnelma on jälleen merituulen taattu, eikä jännitykseltäkään vältytä, kun tässä kirjassa sairaalassa paranteleva isä tulee saarelle tuoden mukanaan uuden naisystävänsä! Varsin ajankohtainen asia hyvin monelle lapselle avioerojenkin jälkeen. Eikä Dunne ollenkaan halua hyväksyä tuollaista hommaa, vaan panee hanttiin pikkutytön kiivaalla vastustuksella. Rosa Lagercrantzin kanssa tehdyt Dunne-kirjat ovat lastenkirjallisuuden nykyklassikoita, jotka sulattavat sydämeni kirja toisensa jälkeen. Myös lapseni kuuntelevat näitä kirjoja hievahtamatta ja kirjoja halutaan kuunnella uudestaan, vaikka kirjoissa onkin paljon jännittäviä juttuja. Mutta ne jännittävät jutut ovat elävän elämän arkista realismia asioista, joita lapsetkin miettivät ja pelkäävät. Dunne -kirjoissa peloille annetaan sanat ja niiden vastaan hyökätään multaisin varpain ja tuulenkiertämin hiuksin ja kirjat huutavat sitä, että asioista voi selvitä.

Ehkäpä messunjälkeisestäkin elämästä, ja marraskuusta, voi selvitä- ainakin hyvillä kotimaisilla ja ulkomaisilla lastenkirjoilla!


"Joskus he jättivät uikkarit narulle ja nakuilivat."

- Lagercrantz ja Eriksson: Dunnen elämää

torstai 26. lokakuuta 2017

Kettu ja värit

Värien opettelu on tärkeää ja sitä voi tehdä monin tavoin. Minusta on tosi tärkeää, että lapsi pääsee jo varhain kuvataiteen, värien ja piirtämisen äärelle ja siitä tehdään kiehtovaa ja mukavaa. Kynätyöskentely on vieläkin tosi tärkeä taito ja samoin sitkeys työskennellä. Piirtämisen, värityksen, askartelun ja muun taiteilun ohessa oppii monenlaista kärsivällisyyttä, työntekemisen sitkeyttä ja loppuun tekemisen taitoa ja iloa- ja mielekkäällä tavalla. Pöytätyöniloa ei kannata koskaan tappaa tylsillä tehtävillä!



No joo, päästäänpä taas kirjoihin. Kettu ja värit on todella kaunis Mila Teräksen kirjoittama ja Karoliinan Pertamon kuvittama kuvakirja (2017, Karisto, esittelykpl). Tarina on perinteisen sadun oloinen, pienen seikkailumatkan tarina, jossa kettu etsii maailman kauneinta väriä. Väreistä on sivuilla myös värejä esittelevien eläinten runoja, joka on mielestäni kiva uusi lisä kirjailijakaksikon kirjoihin. Runot tosin valitettavasti hieman ontuivat suuhuni osin ja samalla osittain toistuvuuteen pohjautuvat loruttelut sulattivat minunkin sydäntäni, kuten: "Ollapa kuin tähti, joka linnunradalle lähti.". Jo sana ollapa saa minut hykertelevän hyvällä tuulelle.



Karoliina Pertamon kuvitus on kiehtovaa. Siinä läiskyy värit mutta siinä totta vie läiskyy myös ihana mielikuvituksen kirjo. Oli aivan mahtavaa, kun lapseni huomasi, että hetkonen! Mitä näissä kuvissa tapahtuukaan? Osassa kuvitusta on nimittäin hauskasti sivun aihetta liippaavia tekstipätkiä esimerkiksi ketunkasvojen pohjana. Olisikin aika mieletöntä nähdä Karoliina Pertamo työssään, sillä niin paljon tuo kuvituksen moninaisuus ja rikkaus meitä kiinnostaa. Aivan mahtavaa- kiitos! Tämän kaltaisilla kuvakirjoilla voi laittaa rastin taidekasvatuksen vanhemmuusruutuun- ja reilulla kädellä!


"Ooh!
Kun kettu katsoi tarkemmin, pimeys ei ollutkaan pimeää, vaan maailma hehkui värejä."

- Teräs, Pertamo: Ketu ja värjt

tiistai 24. lokakuuta 2017

Siiri ja kumma Kasperi

Tällä kertaapa olikin ovela. Lainasin uusimman Siiri -kirjan suoraan Vuokko Hovatan lukemana äänisatuna, sillä tiesin, että tätä saa lukea. Niinpä lapseni olikin melko innoissaan, kun avasinkin Siirin ja kumman Kasperin -kirjan kannet ensikertaa (Otava, 2017, esittelykpl) ja aloin lukea sitä ääneen: "Mutta äiti minähän tunnen tämän kirjan jo!". Hehee, ovela äiti.


Siiri ja kumma Kasperi on kummallista kyllä taas tosi hyvä Siiri -kirja. En ummarra miten Tiina Nopola sen aina tekee. Pikku-Ottoa harmittaa kamalasti, kun ei pääsekään korkeushyppyaidan yli, tai oikeastaan alkaa lähes potea rimakauhua, mutta onneksi kannustamaan säntää pilvissä asusteleva mielikuvitushahmo Kasperi. Kasperi sanoo vaan että Haudii! (ja lapset huutonauraa!! Eikä tämä kohta ole ainoa!!) ja kannustaa pikku-Ottoa harjoittelemaan. Sillä niinhän se on, että aika montaa asiaa joutuu harjoittelmaan pal-jon, ennen kuin sen taitaa edes joten kuten.



Mervi Lindmanin kuvitus on yhtä lailla uskomatonta. Kuvitus on viimeistellyn täyteläistä, ihastuttavina väreineen kannesta kanteen. Rakastan sitä, että Lindman kuvittaa tasaisella laadulla joka sivun ja jokainen yksityiskohta on selvästikin tarkkaan ja taidolla sommiteltu. Voin kertoa, että hihkuin ilosta kun Siiri-paketin mukana seurasi myös toinen Lindmanin kuvitus...! Siitä myöhemmin lisää.


Siiri ja kumma Kasperi on hullun hauska, mukaansatempaava, ilmeikäs, tunteellinen ja siinä ohessa mukavasti opettava, hyvänmielen lohduttava tarina. Suosittelen kaikille tutustumaan Siiri -sarjaan, sillä se sopii hyvin monenikäisille lukijoille.


Samalla vinkkaan uudesta Heinähattu ja Vilttitossu ja jouluvintiö -kirjasta (Otava, 2017, kirjastolainat), jota meillä on myös kuunneltu äänikirjana sekä lisäksi koululaislapseni luki kirjan kahteen otteeseen itse (pieni peliaikapalkinto mielessään). Äänikirja on taas nuorimmaiseni lempikuunteluita tällä hetkellä. Ja jälleen kerran minä luistan kirjojen toistavalta lukemiselta, mitä jaksan kyllä välillä mutta en ikuisuuksiin, kuten lapseni toivoisivat :) Kirjassa on toisen tasalaatuisin ja upean kuvittajan, Salla Savolaisen ihana kuvitus.

Kyllä Suomessa kelpaa lukea kotimaisia lastenkirjoja!


"Enkö saa edes lukea iltasatua?
- Varmasti et!"

- Siiri ja kumma Kasperi

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tove Janssonin kuvittama Hobitti

Syksyllä on ilmestynyt kolmas tarkistettu painos Tove Janssonin kuvittamasta J.R.R. Tolkienin kirjasta Hobitti, eli Sinne ja takaisin (2017, tammi, suom. Kersti Juva, esittelykpl). Harry Potterien jälkijanassa perheemme alkoi kuunnella Hobittia, tällä kertaa isin äänellä luettuna. Niinpä minä olen nyt vielä jäänyt Hobitin uusintaluvusta vaille ja kertoilen vain kuulemaani. Itse luin Hobitin joskus nuorena ja vetreänä.


Tove Janssonin kuvitus Hobittiin on tietyllä tavalla yksinkertainen, pimeän kaunis. Kuvitus on meille muumikansalle hyvin tuttua ja siitäkin syystä rakasta. Se on pienellä piiperoisella tavalla synkän romanttinen. Voisin kuvitella, että pohjoisen taituri, Tove Jansson on löytänyt Tolkienin kirjoista jotain meille sopivaa melankolisen väreilyn sävyttämää arkista julmuutta ja hilpeyttä. Omaan makuuni kuvitusta voisi olla kirjassa enemmänkin.


Hobitti oli kuulemma lapsille luettuna hyvä satumainen tarina, jonka kieli oli rikasta ja kertomus syvempää "kuin nykyajan hömpässä". Tarina oli monitasoinen ja paljon symboliikkaa sisältävä. Muistelen itse lukeneeni Hobitin TSH-kirjojen jälkeen, jolloin lukukokemus vaikutti hieman riisutummalta kokemukselta kuin trilogiajätti. Sen vuoksi olikin ehdottomasti tärkeää, että lapset saivat kuulla Hobitin ensin, kuten tarina meneekin. TSH tosin tuli sitten heti perässä, nimittäin isompi halusi välttämättömästi katsoa nuo elokuvat isän kanssa kahdestaan. Se suotiin, vaikkakin ilmeisesti "tylsimmät" taistelukohtaukset mentiin pikakelauksella yli (ne on minusta ihan kamalia- ja tylsiä).



Meillä on myös ollut Hobitti sen jälkeen äänikirjana mutta jostakin syystä se ei ole saavuttanut esimerkiksi Potter -äänikirjojen kaltaista suosiota. Aion ehdottomasti lukea Hobitin joskus itsekin uudestaan, mielellään äänilukuna, jonka todennäköisesti haluan jatkaa myös TSH:n selätykseen. Noh, oikeastaan Potterien lukuhuumassa (viime kirja oli 1050 sivua), ei urakka tunnu kovinkaan pelottavalta!



" 'No niin, tämä on Synkmetsä', sanoi Gandalf. 'Suurin pohjoisen metsistä. Toivon että se miellyttää teitä. Nyt teidän on lähetettävä takaisin nämä mainiot ponit jotka olette saaneet vain lainaksi.'"

- J.R.R. Tolkien: Hobitti, eli Sinne ja takaisin

perjantai 20. lokakuuta 2017

Uusi kuvitettu Potter

Tämän syksyn odotuimpia kuvituksia oli minulle ehdottomasti Jim Kayn kuvitus Harry Potter ja Azkabanin vanki -kirjaan (Tammi, 2017, suom. Jaana Kapari, esittelykappale). Sain siitä jo instan kautta esimakua ja meinasin kuolata... Siis katsokaan nyt:


Meillehän kävi aikoinaan niin, että aloitimme Harry Potterien luvun kuvitetuista kirjoista Harry Potter ja viisasten kivi, ja lukukokemus oli sensaatio, joten sitten jatkoimme kuvitettuna Harry Potter ja salaisuuksien kammiolla mutta sitten kuvitetut versiot eivät pysyneet lukutahdissamme, joten aloimme nauttia ne kuvittamattomina versioina. Tällä hetkellä luemmekin jo Puoliveristä prinssiä.... Voimmekohan koskaan enää olla ilman keskenolevaa Potteria? Entä miten ihmeessä pystyn lukemaan ne viime kirjojen kauheimmat kohdat ääneen? Yksi pahimmista kuolemista on nyt kuitenkin takanapäin. Olin koko loppuillan järkyttynyt kokemastani :D. Lapsi otti tilaneen paljon lungimmin- olihan se van tarinaa!


Mutta onneksi on nämä kuvitetut! Jim Kayn uskomaton taidenäyttö kirjoissa ei jätä kylmäksi, vaan minussa nousee halu lukea jälleen kerran yksi parhaista Pottereista eli Azkabanin vanki, jossa tarinaa riittää ja juonenkäänteitä. Azkabanin olemme lukeneet jo aiemmin ja esitelleet sen täällä.


Kirjamessut lähestyvät ja me kaikki kirjojenystävät odotamme innolla (ja vähän rahallisesti kauhulla) mitä kaikkea messuilta tänä vuonna löytyykään! Vaikka tänä vuonna aion ehkä enemmän keskittyä kuuntelupuoleen ja vain nauttia viisaampien keskusteluista ja puhelahjoista, tulen taatusti tsekkaamaan nimenomaan lastenkirja-annin messuilta. Varsinkin kun osa pyytämistäni kotimaisista kirjoista jäivät nyt saamatta, koetan saada niitä näppysiini vielä messuilta tai kirjastosta.

(tosin huonetilamme huutavat, että älä... nimim. suursiivousta vastikään tehnyt)


Jotta jos etsit jo kirjoja pukinkonttiin- tässäpä kuvitetussa Potterissa jo yksi melko vahva ehdokas <3!


"JORDAN! MAKSETAANKO SINULLE TULISALAMAN MAINOSTAMISESTA?
JATKA SELOSTUSTA!"

- J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki