sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hius

Minulla on hiuksia, sinulla on todennäköisesti hiuksia. Leslie Patricellin Vauvalla on Hius (Lasten Keskus, 2017, suom. Rauna Sirola, saatu kustantajalta).


Hiuksista ollaan ylpeitä, hiuksista ollaan iloisia. Ne antavat meille ilmettä. Ja joskus tuottavat päänvaivaa. Varsinkin kun kasvavat liian pitkäksi tai huonokuntoiseksi. Ja miltä tuntuu ensimmäinen hiustenleikkuu?


Vauvan hius kasvaa ja pitää mennä parturiin. Se epäilyttää. Sattuukohan rakkaan hiuksen leikkaaminen? Naps. "Ei sattunut ollenkaan!"


Patricellin pahvisivuiset kirjat ovat mahtavia. Niissä on sanomaa ja se on esitetty loistavalla huumorilla. Miten söpö vaippapeppu tämä vauva onkaan? Mitä kaikkea olemme hänen kanssaan kokeneetkaan? Tämä vaippapeppu on kuin yksi perheemme kavereista. Sen kanssa on oltu potalla ja nyt tuumattu karvaisia kuontaloita.


Täysi kymppi ja loistava vuoden 2017 uusien kirjojen aloitus! Olen iloinen aloittaessani vuoden uutuuksien esittelyn kirjallisuuslajeista vaikeammalla, eli vauvaperheiden ensikirjalla!
Nautimme kirjasta lapseni kanssa täysin siemauksin- ja se luettiin ihan HETI. 4-vuotiaan lapseni pyynnöstä.


"Nyt hiukseni on juuri sopiva."

- Leslie Patricelli: Hius

4 kommenttia:

  1. Löytyisiköhän tätä vielä kirjastosta, täytyypä tarkistaa. Meidän kaksi vuotias ei ole vielä suostunut parturiin, jos tällä innostuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että löytyy jo :)! Parturiin meno on vähän jännää, sitä voi vaikka leikkiä ja käydä katsomassa ennalta. Myös kotiparturointia jotkut ovat harrastaneet :). Tiedän myös, että hyvissä partureissa löytyy kivoja leluja ja esim painoliivejä joiden avulla lapset voi tuntea parturikäynnin kivemmaksi :)! Lycka till!

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä! Luulen, että kokeillaan samaa kuin esikoisen kanssa. Mennään parturiin missä on autotuoli :D

      Poista
    3. Siis niitä todellakin on <3!!! Mukavaa autoilua!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!