sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Karhu ja Kaniini, kaverin kamalat tavat

Erittäin kutsuvan näköinen, laadukkaasti kuvitettu kirja Karhu ja Kaniini kutsui minut ja lapseni luokseen yhteislukuun. Tämä kirja on pituudestaan (yli 100 sivua) huolimatta mahdollinen kirja lukemaan oppineelle (ei sitä aloittavalle) lapselle. Sen kuvitus on tekstin suhteeseen suorastaan runsasta ja kohderyhmäänsä nähden kuvitus on minusta, uskallanko sanoa, yllättävän laadukasta.



Karhu ja Kaniinin tarina on niin ikään hauska tarina siitä, kuinka kärtyisä Kaniini ja talviuniltaan herännyt Karhu kaverustuvat, klassisen susijahdinkin kautta. Tarina ei lopulta ollut mielestäni kovin kummoisa, vaikkakin se sisälsi kohdan, jossa Kaniini kertoi syövänsä omaa kakkaansa, joka sai toki koululaisessa ansaitut hihitykset aikaan ja toivotut katseet, jotka kielivät siitä mielihyvästä että sai lukea ääneen jotain näin höperöä- ja luvan kanssa. Valitettavasti kakan syöminen ei kantanut minun  mielenkiintoani ihan sadan sivun verran, mutta onneksi kuvitus kantoi. Luimme kirjan kahdelta istumalta (yht. noin puolituntia, lapsi luki pääosan kirjasta).



Summa summarum, olen todella iloinen, että tällaisia "ensi"lukukirjoja julkaistaan, joissa tekstin ja kuvituksen suhde on tässä määrin ja kuvitus on todella laadukasta ja kutsuvaa ja tarinassa on huumoria! LOISTAVAA! Ja näitä lisäää!!!


"Jaaha, karhu tuumi, kaniini meni kai syömään. Tai kakalle. Tai syömään kakkaa."

Julian Gough ja Jim Field: Karhu ja Kaniini, Kaverin kamalat tavat (2017, Otava, suomennos Peikko Pitkänen, esittelykpl)

2 kommenttia:

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!