perjantai 10. marraskuuta 2017

Minun, sanoi orava

Rachel Brightin ja Jim Fieldin edellinen Kyllä, sanoi koala -kirja lupasi paljon hyvää, mihin ei ihan täysin sillä kirjallaan yltänyt. Minun, sanoi orava (Kustannus-Mäkelä, 2017, suom. Katariina Kallio, esittelykappale) on minusta vielä paremmin onnistunut kirja, jossa jännitys, huumori ja upea kuvitus lyö käsiään reippaammin yhteen.


Minun, sanoi orava -kirjassa kaksi oravaa näkee syksyn viimeisen kävyn ja näin alkaa suuri kilpailu, jossa oravat joutuvat hurjaan seikkailuun ja kaikki yhden kävyn takia. Lopussa oravat löytävät kävyn sijasta paljon enemmän ja ystävystyvät keskenään. Riimitelty tarina (Kallion suomentama riimittely alkaa olla yksi suosikkejani) on mukavan vauhdikas, ytimekkäästi kirjoitettu ja opettavainenkin mutta kyllähän tässä kirjassa on uskomaton kuvitus.



Jim Fieldin kuvat ovat koko kirjan täydeltä kaunista taidetta, jossa mikään kohta ei ole puolivillaisesti tehty. Fieldin värimaailman käyttö on suorastaan henkeäsalpaavaa ja kirja on suoranainen kunnianosoitus luonnon ruskalle. Kuvituksessa on myös hauskojen, selvästi kansainvälisesti toimivien, hieman animaatiotyyppisten hahmojen kautta muita mukavia kikkoja, joilla silmä pysyy tyytyväisenä: kuvat ovat välillä sarjakuvamaisia ja kirjaa joutuu myös kääntämään sivuttain, jotta saa virtaavassa vedessä viilettävien oravien ja kosken pituuden oikein päin. Oravien ilmeet ja eleet ovat varsin hauskoja.


Varmaan yksi syksyn parhaita käännöskirjoja, joten vahva vinkki pukinkonttiin!


"HUMPS!
Se huojui 
hetken
reunalla,
ja sitten kuului...
PLUMPS!"

- Bright, Field: Minun, sanoi orava!

2 kommenttia:

Ole hyvä ja kommentoi rohkeasti :)!