perjantai 15. joulukuuta 2017

Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnas on yksi kaikkien aikojen suosituimpia kotimaisia lastenkirjailijoita. Lienee harvassa se suomalainen, joka ei tunne Mauri Kunnaksen nimeä. Tässä taannoin kävin hyvän keskustelun, jossa nimesimme Mauri Kunnaksen lastenkirjojen presidentiksi- tämä herra tunnetaan. Onkin sanomattakin selvää, että oma ääneni meni Finlandia-äänestyksessä Mauri Kunnakselle. Kunnas, kuten muun muassa Aino Havukainen ja Sami Toivonen, ovat taiteilijoita ja kirjailijoita, joille meillä lastenlukemisen puolestapuhujilla on paljon kiitosta annettavana. Tatut ja Patut sekä Koiramäet ja Herra Hakkaraiset tuntevat lähes kaikki lapset ja jokainen koti lienee jossakin vaiheessa lukenut edes yhden kirjan näiltä kirjailijoilta. Mainitut lastenkirjailijat panostavat teoksiinsa usein kokonaisen työvuoden, ehkä enemmänkin, ja sen kyllä huomaa! Minusta se on asia, josta ansaitsisi kyllä vaikka kuinka monta mitalia ja palkintoa. Se on kulttuuriteko, jota ei kuitenkaan samalla voi mitata rahassa.




Koiramäen Suomen historia lähti meillä käsistäni heti ja kirja meni mieheni ja lasten lukemistoon. Minähän olen se outo tyyppi, jolle ei tule nostalgista oloa Kunnaksen kirjojen kohdalla, toisin kuin monelle muulle. Olen tutustunut kirjoihin vasta äiti-iällä. Koiramäen Suomen historia kertoo Suomen historiasta 1500 -luvulta 1800 -luvulle saakka, jolloin Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ilmestyivät. Hauskaahan tässä kirjassa on se, että itse asiassa kirjaa voi jatkaa lukemalla seuraavaksi Kunnaksella jo aiemmin ilmestyneen Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjaa (joka on meillä lukematta!), eli kirja nivoutuu mukavasti Kunnaksen aiempiinkin tuotoksiin. Kirjan alussa on myös uskomaton piirretty Koiramäen lasten sukutaulu, jossa kirjan vuosisadat yhdistetään tuttujen Kallen, Elsan ja Martan aikaan ja tehdään näin visuaalisesti selvemmäksi pienemmälle lukijalle se, että historia koskettaa meitä kaikkia omien isoisiemme ja -äitiemme kautta. Tämä on lapsille vailinaisessa ajantajussaan varsin haasteellinen ajatus. Ja ymmärrämmekö me aikuisetkaan oikein historiamme vaikutusta omaan elämäämme?



Koiramäen lasten historiassa nimetään Suomen historiaan vaikuttaneita henkilöitä. Henkilökuvaukset ovat usein napakoita ja niiden muutoin runsasta informaatiota ja nimien paljoutta on ihanasti selkeytetty jättämällä muutoin kuva-asu tarinakohtia selkeämmäksi valkeapohjaiseksi aukeamaksi. Henkilökuvia sisennetään sittemmin huumoripitoisilla mielenkiintoisilla tarinoilla. On tappeluita, on virhetulkintoja, on vaikka mitä. Tarinoiden kautta lukija oppii miten monta näkökulmaa asioissa usein on. Noitavainoista kerrottaessa yhden onnekas yrttilöytö kivenjuurella tulkitaan pyllistyksenä ilmiselväksi noidan tempuksi! Kunnas pukee historian kummallisuuksia ja totuuksia sellaiseen muotoon, että tarinat jäävät mielekkäällä tavalla mieleen ja herättelevät uteliaisuutta.



Sanomattakin on selvää, että Mauri Kunnaksen kirjoissa suuressa osassa ovat piirrokset. Koiramäen Suomen historiassa piirrokset ovat tutun turvallisia ja niistä löytyvät kaikki ne mukavat elementit, joita Kunnasta katsoessaan toivoo löytävänsä. Kuvista löytyy lisää tietoa, hieman nokkelia havaintoja, ylimääräisiä kikatuksia, jotka täydentävät hyvää kertomusta ja tekstiä. Jo yhdestä kuvasta saatat löytää hyvin persoonallisia hahmoja, jotka on loihduttu taidokkaasti esiin pienin asennoin ja ilmein. Eihän näitä katsoessa voi kuin vain hymyillä ihastuneena.

Mauri Kunnas, eläköön laadukas lastenkirjallisuus, ja nöyrä ja kaunis kiitos elämäntyöstäsi lastenkirjallisuuden ja lukemisen saralla!



"- Voikohan hienoista kirjaimista saada aikaiseksi suomalaisen sanan? pohti maisteri Laurentius.
- Ja voiko sitä kukaan ymmärtää?
Niin, mitähän hyötyä lukemisesta voisi olla, Melkki, Käpälän isäntä mietti.
- Osaavatkohan arvon herrat itse lukea? tiedusteli Mikael.
- Totta kai! Mitä sinä luulla? nauroi von Allenpap. - Me luke saksa, ruotsi, vähä ranska!
Ne olla oikea kieli!

Mikael kumartui ja poimi maasta hiilenpalan."

- Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava, 2017, esittelykpl)

perjantai 8. joulukuuta 2017

Loruja lapsille ja lapsenmielisille

Voi  kuinka säilyttää lapsenmieli läpi elämän? Ainakin minulle se tuo ajatuksen pyyteettömästä ilosta ja pienten asioiden arvostamisesta. Syksyn aikana olemme lukeneet kolmea erilaista runokirjaa. Runoja lukiessani olen huomannut, että lastenrunoissa on monenlaista tarjontaa. Meillä on selvästi omat suosikkirunoilijamme, ja teillä omat! Osa lastenrunoudesta lyö läpi teatterilavoille saakka, joten lastenrunoissa on voimaa.


Syksyn ihastuttavin, hauskoin ja kaikin puolin meille osuvin on jälleen kerran Jukka Itkosen uusin runokirja, Aprillipäivä (Lasten Keskus, 2017, esittelykpl). Camilla Pentin kuvittama kirjanen on suoranainen riemukas räjähdys, sanojen ilotulitus ja jätkänkyntilä lumimyrskyssä. Aprillipäivän runot ovat todella taidokkaita ja osuvia, lukiessani näitä lapselleni nauroimme ääneen monta kertaa ja useita runoja piti toistaa lapseni pyynnöstä. Itkonen osaa lorutella mielestäni niin, että sanan taiasta nauttivat sekä aikuinen että lapsi! Tässäpä se vaikeus piileekin! Sanojen mahti ei ole minulle vaikeiden sanojen kokoelmassa, vaan sen notkeudessa ja ymmärrettävyydessä. Runous ei ole helppo laji aikuisellekaan, joten lapsikuulijan mieltä ymmärtäen on todella tärkeää, että loruttelussa osataan ottaa tämä seikka huomioon. Jukka Itkosen Aprillipäivä on täysi kymppi, uskomaton taidonnäyte. Itkonen on kuin viini, joka paranee vanhetessaan, sillä maun täyteläisyys runoissa on noususuhteessa!


Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston Leijona se venytteli Leijona se venytteli, 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta on hatunnosto suomalaiselle lastenlyriikalle (Lasten Keskus, 2017, esittelykpl). Runokirjan on taitavasti ja ihastuttavan runsaasti kuvittanut Maija Hurme. Runoissa kuvautuu usein ajan henki ja myös ajankohtaiset aiheet ovat runojen kohteena. Epäilemättä myöskin lastenrunoissa on aina ollut vuosien mukana viitteitä ajan politiikkaan ja mielipiteitä vähän ovelammassa muodossa ilmaistuna. Lukiessamme näitä kokoelman runoja huomasin, että vanhempien aikojen runot olivat selvästi vaikeampia osuttaa omaan suuhuni, saatika lapsen kiinnostukseen. Runoja saattoi lukea pari kerrallaan, jo pituutensa, mutta myös ymmärrettävyytensä ja osin aihepiirinsä vuoksi. Leijona se venytteli onkin mielestäni kirja, joka sopii nimen omaan loistavaksi (joulu)lahjaksi varsinkin lapsenmielisille ja runoutta arvostaville (aikuisille). Kirja olisi mielestäni todella upea lahja esimerkiksi kirjallisuutta arvostaville isovanhemmille.


Hannu Hirvosen Hui Hai Hajamieli! (Karisto, 2017, esittelykappale) onkin nimetty näin: Loruja lapsille, kissoille ja kummituksille. Ei lapsenmielisille, heheh. Virpi Pennan iki-ihana kuvitustyyli livertää sivulta toiselle pirteänä kuin peipponen. Hirvosen runot edustavat minulle sellaista hieman aikuismaista lastenrunoutta. Runoissa sanat kulkevat nonsensemäisesti ja usein varsin monimutkaisellakin tavalla. Näiden runojen kautta sanavarasto karttuu ja aivot saavat purtavaa- tai sitten voi vain kölliä sanojen aalloilla ja antaa mennä fiiliksellä.

Rohkaisen kaikkia kokeilemaan näitä ja monia muita lastenrunokirjoja, joita oikeastikin löytyy ihastuttavan paljon, kun vain menee kirjastossa lastenruno-osastolle ja heittäytyy aarremetsälle. Runojen kautta lapselle välittyy ajatus sanoilla leikkimisen ilosta sekä lukemiselle tärkeästä taidosta: riimittelystä. Se saattaa aiheuttaa kikattelua iltapalapöydässä hupsujen sanojen äärellä...mutta tällä on tarkoituksensa kielen kehityksessä! Nuorimmaiseni on nyt kuunnellut paljon Heinähattu ja Vilttitossu -satuja ja toistellut sieltä oppimaansa runoa, joka menee muistaakseni näin: "Olipa kerran kerran sieni, joka alas mäkeä kieri, ja mennessään kovaa pieri.". Että kiitos vain Sinikka ja Tiina Nopola! (ja oikeasti: suurkiitos!)


"Ilmassa lentää mitä vaan,
alushoisuista kurpitsaan.
Ilmassa lentää vaikka mitä.
Ja pienet ampiaiset."

- Jukka Itkonen: Pienet ampiaiset


perjantai 1. joulukuuta 2017

Syksyn kovia tietokirjoja lapsiperheille

Okei, esittelyssä siis syksyn uutuuksia, kolme kovaa uutta kotimaista tietokirjaa, joita vinkkaan lämmöllä lapsiperheiden vanhemmille, kasvattajille ja lasten ja nuorten tukijoukoille.


Anne-Mari Jääskisen Mitä sä rageet? -kirjat ovat olleet ehdottomasti  tämän vuoden parhaita kirjoja, mitä markkinoille on tietikirjapuolella tullut. Kirjat vastaa mahtavasti, runsaasti ja samalla selkeästi ja jopa ihanasti Sanna Pelliccionin kuvituksella varustettuna tämän päivän tunnekasvatuksen haasteisiin. Tunnekasvatus ei ole mielestäni ainoastaan terapiatuolin oikeus vaan jokaisen kasvattajan, ammatillisen kuin vanhemman, vastuu. Tunnetaidot ovat elämäntaitoja, joita opitaan toiselta tunnetaitoja osaavalta, mallittamisen kautta. Tämä heittää hyvän haasteen ja mahdollisuuden myös meille aikuisille omien tunnetaitojen oppimiseen. Jääskisen Rage-kirjat ovat saaneet jatkoa Mitä sä rageet? Lapsen ja tunnetaitojen tukeminen -kirjalla (Lasten Keskus, 2017, esittelykpl), joka on kasvattajan käsikirja. Aiemmin ilmestyi nuorelle itselleen suunnattu kirja, joka on esiteltynä täällä. Ymmärtääkseni valtakunnallisesti ollaan huolissaan tämän päivän nuorista, joten suosittelisin jokaisen nuoren joululahjaksi tätä kirjaa! Kirjoissa on paljon tietoja ja hyviä harjoituksia tunnetaitojen harjoitteluun ja oman itsensä ymmärrykseen.


Olipa saarnaava alku! Seuraava kirja mitä olen lueskellut syksyn mittaan on Heli Pruukin ja Jari Sinkkosen Lapsi ja ero, eväitä eteenpäin (Kirjapaja, 2017, esittelykappale). Kävin kuuntelemassa kirjailijoita Helsingin kirjamessuilla. Suomessa noin 30 000 lasta kokee vuosittain vanhempiensa eron. Eroaminen on siis asia, joka koskettaa hyvin monia perheitä, lapsia, kavereita, ammattilaisia ja kasvattajia. Lapsi ja ero on oikein hyvä opas muistuttamaan, että suuret elämänmuutokset ovat aina hyvin merkityksellisiä asioita lapsen näkökulmasta ja vastuullinen vanhempi koettaa omankin muutoksensa keskellä huomioimaan kehitykseltään heikomman lapsensa näkökulman. Kirjasta on karua faktaa ja myös todella hyviä vinkkejä, kuinka lasta voi huomioida. Kuten:

"Monesti lapset eivät ilmaise suruaan ja muita vaikeita tunteita puhumalla. Siksi vanhempien on tarpeen seurata lasten käyttäytymisen muutoksia ja reagoida niihin esimerkiksi lohduttamalla ja rehellisesti ja johdonmukaisesti myötäeläen. Vanhemmat voivat kertoa sopivissa määrin myös omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Lasta voi tukea esimerkiksi seuraamalla hänen leikkejään, katsomalla miten hän pärjää ystäviensä ja kavereidensa kanssa, hänen katseistaan ja äänenpainoistaan ja kysymällä suoraan, onko hänen hyvä olla vai vaivaavatko jotkin ajatukset häntä. Lasta auttaa myös tieto tosiasioista ja puhe menetyksen aiheuttamista tunteista (Mäkijärvi, 2014,; Poijula 2016)."

Kirjassa on lisäksi pohtimistehtäviä sekä aikuiselle että lapselle eroon liittyen. Sivuilta löytyy myös paljon tutkimuksellista tietoa.


Heli Isomäen ja Nina Uusitalon Aivotaidot (Gummerus, 2017, esittelykpl) on neuropsykologien kirjoittama tietokirja arkikielisesti siitä, mistä aivoissa on kyse. Kirjassa esitellään käsitteitä mielipeili, aivohuolto sekä erotellaan järkiaivot, tunneaivot ja liskoaivot. Kirjassa on hyviä perusvinkkejä kuinka voit huoltaa omia aivojasi, koska tämä edistää huomattavasti omaa hyvinvointiasi. Kirja sopi mielestäni oikein mukavasti Rage -kirjojen kanssa rinnakkaislukuun. Kirjan lopussa on myös erilaisia harjoituksia aivotaitojen harjoitteluun. Jokaisen ainakin olisi hyvä pysähtyä tsekkaamaan oman elämäntilanteensa tyynnyttäjät ja kuormittajat, jotta vaakalauta, kuten kirjassa asia hienosti visualisoidaan, pysyisi suht koht tasapainossa.

Oletko lukenut näitä kirjoja ja mitä pidit? Mitä tietikirjaa sinä vinkkaisit tämän syksyn varrelta?


"Voimme itse välittää turvaa akuutisti läsnäolollamme, avoimella kehon asennolla, rauhallisella hengityksellä, rennolla äänensävyllä ja hyväksyvällä katsella sekä kosketuksella. On hyvä katsoa itseään peilistä ja tietoisesti harjoitella ja hyväksymistä ja turvaa välittävää ilmettä ja kehonkieltä. Mitä tämä katseeni välittäisi minua katsovalle nuorelle, entä tämä?"

- Anne-Mari Jääskinen, Sanna Pelliccioni: Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen