Ella ja kaverit konsertissa... vai Hevisaurus?

Timo Parvelan uusin Ella ja kaverit konsertissa (Tammi, 2018, esittelykpl) oli kolmas uusi, pidempi kirja, jota luimme lapseni kanssa. Nyt kun Puhtopeppu -kirja, Ötökkämaat ja Ella ovat loppuneet, olo on tyhjä (onneksi Potterit jatkuu toisen lapsen kanssa...!).
Hiimailin pitkään kirjastossa satujen ja tarinoiden puolella etsien jotain pidempää lukuun. Ronja Ryövirintytär on ollut meillä kesken, kun lapsi kokee sen liian jännänä (samoin netflix -version), joten odotamme sopivampaa aikaa. Kuvakirjahyllymmekin on lähes tyhjä. Uutuuksia ei ole löytynyt kirjastosta tai postiluukusta. Bloggauspino on tyhjänä. Mitä ihmettä!

Ella-kirjat ovat meille jonkun verran tuttuja. Lapset ovat kuunnelleet niitä äänikirjoina ja joitakin olemme lukeneet yhdessä. Lukukokemukseni ovat vaihdelleet hyvistä ihan okeisiin. Pate -kirjat ovat kolahtaneet minulle ehkä paremmin. Ella ja kaverit konsertissa on lähtökohtaisesti hyvin kiinnostava kirja. Konserttiretken kautta kirjaan on ujutettu vähän tietoa sinfoniaorkesterista ja lisäksi kirjaa siivittää Iiro Rantalan säveltämää yhdeksän kappaletta, jotka Helsingin kaupunginorkesteri esittää Jaakko Kuusiston johdolla.

Mervi Lindmanin iloisesti kuvittama kirja alkoi mukavasti: luokka valmistautui konserttiin mutta sitten alkoi tapahtua ja toheltaen. Juoni oli minusta sekava (tai sitten minä), vuorosanoissa pysyminen tuntui hankalalta ja cd:n kappaleet katkoivat lukukokemusta. Kappaleet olivat merkitty minusta osin outoihin kohtiin kirjassa, joten jouduin itse soveltamaan kohdat milloin kuuntelimme musiikkia. Lisäksi kirjan sanat eivät olleet aina samat kuin kappaleissa, liekkö tämä tarkoituksellista. Lapsenikaan ei oikein innostunut kuuntelemaan kappaleita, vaikka sinfoniaorkesterimusiikki ei ole hänelle vierasta ja hän tykkää kuunnella klassista musiikkia.

Loppua kohti tarina kuitenkin nivotui kivemmaksi, mutta kaiken kaikkiaan kirjan hyvän idean toteutus tuntui ikävän puolivillaiselta. Liekköhän kirjasta tulossa esityksiä jatkossa? Voi olla, että konsepti toimii niin paremmin ja kirjakin lähinnä pohjusti tuota tarkoitusta. Ihan kiva kirja ja varsinkin idea oli loistava. Lainasin kirjan äänikirjanakin lapselleni, mutta hän ei ole halunnut sitä kuunnella. Harmin paikka.

***
Musiikista puheen ollen. Sinisellä keskitiellä on aiemmin esitelty myös lastenmusiikkilevyjä. Olen aiemmin ollut hyvin skeptinen Hevisaurus -musiikkiin ja suorastaan vältellyt kontaktia, koska ennakkoluulo ja runsas altistuminen heville aikoinaan.
Nyt kuitenkin lapseni halusi itsepäisesti lainata kirjastosta uusimman Mikä minusta tulee isona? -levyn ja pääsiäisreissulla pääsin itsekin kuuntelemaan sitä ja toteamaan, että hitsi vie sehän on tosi hyvä! Ei auttanut muuta kuin mennä tsemppirinkiin pomppimaan, hirmuliskot siitä voimaa saa!
On myös suorastaan ratkiriemukasta kuunnella, kun alle kouluikäinen lapsi vetää heviä mukana täysin palkein!

Olisiko teillä lukijoilla vinkata tutustumisen arvoisia, uusia lastenlevyjä?


"- Kuka tietää, mikä on sinfonia? kysyi opettaja.
- Se on pizza, vastasi Pate."

- Timo Parvela: Ella ja kaverit konsertissa

Ötökkämaan talvi

Toinen kevään lasten pidempi kirja on Ville Hytösen Ötökkämaan talvi, joka on itsenäinen jatko-osa Ötökkämaan tarinoille, joka ilmestyi 2014. Luimmekin uutuutta odotellessamme Ötökkämaan tarinat uudestaan kuopukseni kanssa ja ihastuimme taas uudelleen Hytösen hauskoihin ötökkäpersooniin, lempparina muun muassa pikku ötökkä nimeltään Ippu Pötökkä!

Hytösen lastenkirjat ovat vähän kuin Walliamsin brittiversiot. Hytönen uskaltaa olla omanlaisensa kirjoittaja ja kuvakirjoissa aiheet ovat varsin rohkeita ja aina ei tiedä mitä käsiinsä luettavakseen. Ötökkämaa -kirjoissa ollaan kuitenkin vahvasti sadun maailmassa ja käsitellään täysin sadun ja hassuttelun kautta pieniä arkisia asioita, kuten peseytyminen ja vaikka rakastuminen (aihe jota harvoin lastenkirjoissa lopulta näin mahtavasti käsitellään kuin tässä!). Ötökkämaan talvitarinoita kertoo jälleen pienen pieni ihminen eli Herra Pöntinen. Ötökkämaan talvessa seikkailevat myös samat tutut erilaiset ötökät, kuten nimensä huutava JÄÄRÄ (huom tästä kirjasta voit lukea miksi JÄÄRÄ huutaa aina nimensä!), likaiset kaverukset Likakasa ja Läntti, laulava Vanha Tuikka kuin myös jokunen uusi, kuten aina rakastuva Lempiäinen.

Hytösen kieli ei päästä helpolla mutta kutittelee, poksahtelee ja pulppuaa ääneen luettaessa aivan ihastuttavalla tavalla. Välillä tarina jatkuu lorutellen kiemurrellen ja sanastoa ei löydy sanakirjoista lain. Rakastan tätä leikkiä! Hytösen tekstistä huokuu rakkaus kieleen ja kielellä leikittelyyn.

Virpi Penna on aina ollut yksi ihailemistani kotimaisista kuvittajista. Ötökkämaan talvessa kuvitus on täydellisessä balanssissa Hytösen tekstin kanssa: se on huumorintajuinen, kauniin hauras ja samalla niin ihmeellisen runsas, että saattaa vain huokailla.

Ötökkämaan talvi on jäänkuultoinen timantti kotimaisessa sadunkerronnassa. Tyttäreni ja minä pidimme kirjasta, kuten aiemmastakin lukemastamme Hytösestä Pietimetsä PUUH!, siinä määrin, että sitä piti vähän lukea uudestaan jo samalla ja pikkuisen kurkata jo seuraavalle illalle edeltäkin. Ja voi tuota pikku ötökkää nimeltä Ippu Pötökkää, nimessä ja toistuvuudessa korostuu koko sadun ihastuttava ydin ja jatko-osa toimii samalla tavalla turvallisen ihanana tarinakirjana, jonka tunnelmiin ja sinänsä helppoihin tarinoihin on mukava sukeltaa.


"Vain muutamia minuutteja sitten, silloin kun maailmat syntyivät ja kaikki alkoi, raapi Ippu Pötökkä -niminen suloinen pikkuötökkä pallukan muotoista päätään."

- Ville Hytönen ja Virpi Penna: Ötökkämaan talvi (2018, Tammi, esittelykpl)

Putti on paras!

Putti -kirjat ovat olleet tosi kiva ruotsalainen kirjasarja, josta on nyt ilmestynyt kolmas kirja Putti on paras! Putti-shetlanninponi lähtee ratsastusleirille ja saa lähtösanoiksi Sonja-hevoselta, että muistaa olla paras, kuten hän (reilua).

Leirillä Putti kuitenkin huomaa, ettei tunne ohjeita ja tehtävätkin ovat varsin vaikeita. Putin ratsastajalta Lingiltäkin pääsee ihan itku, kun kaikki meinaa mennä mönkään. Mutta onneksi Putti löytää oman vahvuutensa leirillä- ei se ehkä ole maastoesteratsastus, mutta se on Putin oma ja se on juuri niin paras juttu se.

Ingrid Flygaren kuvittama ja kirjoittamat Putti -kirjat ovat minusta kokonaisuudessaan loistavia kuvakirjoja. Tarinoissa on hyviä aiheita hevosaiheen kautta ja tässäkin käsitellään hienolla tavalla erilaisia tunteita jännityksestä häpeään. Kuvan ja tekstin suhde on loistava ja kirjoja lukee mielellään, koska ne ovat helppolukuisia, hyväntuulisia ja sopivan mittaisia nopeampaankin hetkeen.

Itse en ole koskaan ollut heppaihmisiä mutta Putti-kirjat ovat kyllä monin tavoin kiva, ettei heppahulluttomuus ole mikään este tarttua ja nauttia Putti-kirjoista!


"Putti lähestyy ensimmäistä estettä. Se ottaa kunnolla vauhtia ponnistaakseen ja syöksyy esteen... ALI!"

- Ingrid Glygare: Putti on paras! (Tammi, 2018, suom. Mirkka Hynninen, esittelykpl)

Maailman rikkain poika

Tänä keväänä Tammelta ilmeistyi ainakin kolme tosi kiinnostavaa ja hauskaa hieman pidempää lastenkirjaa ja olenkin ollut into piukeana, kun olen saanut lukea näitä lukukirjoja pienemmälle lapselleni, joka jaksaa kuunnella nyt paremmin pidemää tarinaa ja oikein toivoo niitä. David Walliams on ollut kirjailija, jonka suomennettuja teoksia on ollut hullun hauskaa seurata: välillä on ollut pettymyksiä mutta tänä keväänä: Jack Pott (viittaus kyseiseen kirjaan, vink vink)!! Walliamsilta on ilmestynyt tänä keväänä mielestäni hänen tähän mennessä paras suomennettu tarina sekä kuvakirja (jonka toivottavasti saan vielä käsiini itsekin suomennettuna)!

Maailman rikkaina poika Joe Spud omistaa miljoonia ja miljoonia isänsä kanssa. Mutta kuten tiedossa: raha ei tuo onnea ja Joe on kaveriton ja kiusattu. Joen isä on nimittäin Puhtopeppumiljardööri. Siis mikä? Puhtopeppu. Jep. Ansaitsi rahansa vessapaperilla. Ja uskomattomat rahat ansaitsikin: perhe saattoi käyttää rahaa kuin roskaa. Pikku hiljaa kaksikko kuitenkin huomaa, mitä ongelmia raha tuo tullessaan: onnenonkijoita ja tilanteita, joissa itsekin syyllistyy toimimaan vain rahan kautta. Kirja vilisee loistavia henkilöhahmoja kiusaajakaksosista ikivanhaan rehtoriin- ja mukana on tietysti kaikissa kirjoissa vaikuttava Raj!

Joe vaihtaa yksityiskoulusta paikalliseen kouluun ja tapaa ensimmäisenä päivänä yhtä lailla pullean pojan, josta tulee ensin hänen kaverinsa- kunnes kaikki menee mönkään. Kirjan luvut ovat täydellisen mittaisia tällaiseen pidempään tarinakirjaan ja tällä kertaa Walliams käyttää myös paljon listoja ynnä muuta, mikä tekee lukemisesta kevyemmän ja nopeamman. Voin kuvitella, että kirja kannustaa todella kivasti koululaislukijoita lukemaan vielä yhden luvun eteenpäin- niin ainakin meillä meni ja yleensä illassa luimme kaksi kolme kappaletta.

Maailman rikkain poika on niin hauska, että lapseni meinasivat tikahtua nauruunsa! Walliams on todella vapautuneen nerokas tässä kirjassa. Pidin kovasti kirjan rakenteesta, huumorista ja (dahlmaisesta) tavasta pitää dialogia myös lukijan ja kirjoittajan välillä. Ja samalla tarinan ja reaalimaailman välillä. Kirjassa saattoi olla esimerkiksi kellon ääni KLING! ja siihen perään kirjailija muistuttaa lukijaa, ettei kyseessä ole lukijan oikea ovikello, vaan tarinassa kuuluva. Kirjassa viitataan myös hauskasti kirjailijan aiempiin nerokkaasiin kirjoihin ja jopa otetaan kunkin maan kustantajakin saa tarinassa arvonsa hauskalla tavalla. Tämä sarkastinen brittihuumori toimii ainakin minulle täysillä!

Kuvien lisääminen bloggeriin on aina suoranainen ilo.
Se on niin hauskaa, että Walliams kirjoittaisi tästä hommasta hyvän kirjan.

Maailman rikkain poika -kirjassa Walliams todella näyttää nyt oikeat kykynsä, jotka ovat minusta aiemmin olleet näkyvillä mutteivat vielä yhtä jalostuneena kuin tässä. Kirja on tiiviimpi, se kulkee paremmalla temmolla kuin aiemmat, se on astetta hulluttelevampi ja hassumpi (mutta käsittelee silti tärkeitä ja vaikeitakin asioita ja tämänkin asialliseen, pysäyttävään tapaan) ja kokonaisuus on tasaisen loistava (ei suvantoja!). Walliamsin kirjoja on käännetty yli 40 kielelle, eikä suotta.

Maailman rikkain poika on mahtava lasten lukukirja! Kymmenen pistettä lapsiltani ja minulta!


"'Minä en todellakaan keksinyt kaksipuolista kuiva/kostea-vessapaperia siksi, että lapseni pannaan putsaamaan pihaa!"

- David Walliams: Maailman rikkain poika (Tammi, 2018, suom. Kaisa Kattelus, kuvitus Tony Ross, esittelykpl)

Meidän ja muiden ystävät

Mary Hoffmanin ja Ros Asquithin kirjasarja jatkuu. Vaikka nämä kirjat eivät minusta ole oikein sarjakuvamaiselta kuvitukseltaan sangen puoleensavetäviä, niin oikeasti kirjat ovat tosi hyviä! Ja itse asiassa lapseni ovat aina olleet kiinnostuneita myös kirjan kuvituksesta ja kokevat sen hauskaksi ja kiinnostavaksi. Toivattavasti olet jo lukenut aiempia kirjoja, kuten Meidän ja muiden vihreä kirja  ja Meidän ja muiden tunteet ?

Kirjojen aiheet ovat usein melko rohkeitakin ja kirjoissa pidetään yllä elämän rikkautta tosi hienosti. Kuvituksesta löytyy tasa-arvoisesti erilaista sakkia tämän päivän pikku hiljaa hyväksyvämpään tapaan. Siltikään kirjat eivät tuputa yhtään mitään, eikä missään nimessä saarnaa tai paapo, vaan esittelee reippaasti ja hauskalla tavalla koko elämän kirjoa.

Meidän ja muiden ystävät (Lasten Keskus, 2018, suom. Maisa Tonteri) käsittelee ystävyyttä ja miten ollaan kavereita ja myös tilannetta mitä sitten jos vaan ei ole kaveria tai halua olla jonkun kaveri. Kaveriksi luetaan myös vaikka esineet (ja kirjat!) ja mielikuvituskaverit. Samalla kirjassa pohditaan miten voi aloittaa juttua uuden kaverin kanssa tai miten voit puhua kaverille kivasti TAI ikävästi. Nämä puhekuplamaiset lisäykset kirjan laidoilla on välillä vähän huvittaviakin.

Meidän ja muiden ystävät oli kirja, joka kiinnitti lapseni huomion täysin. Kirjan alussa on hyvä kikka saada huomio heti puoleensa, haastamalla löytämään jo aiemmista kirjoista tutun kissan joka sivulta (joka löytyykin yleensä melko helposti). Kirjan kokonaisuus on minusta mukavan selkeä, tekstiä on melko vähän per sivu ja kuvituksessa paljon katseltavaa ja kommentoitavaa. Olisin luullut, että lapseni olisi jo vähän kyllästyneitä näihin kirjoihin, mutta väärin luulin, kirja oli tosi kiinnostava ja suosittelen ehdottomasti lapsiperheitä ja varsinkin lapsiryhmiä lukemaan tämän. Kirja sopii loistavasti tunne/kaveritunneille niin päiväkotiin kuin vielä kouluunkin! Vink vink!


"Ystävyys näyttää usein olevan jakamista.
Vanhempana saatamme jakaa ajatuksia ja mielipiteitä tavaroiden sijasta."

- Meidän ja muiden ystävät

Nexo Knights Rakenna oma seikkailu

On kirjoja, jotka häviävät silmistäni lasten omaan lukuun siinä samassa, kun paketin aukaisen (ttä yllätystä säästelin tovin viikonloppuylläriksi!). Ja toisen lapsen kohdallani ne kirjat ovat juuri niitä kirjoja, jotka ovat myös arjen mielikuvitusmaailmassa läsnä. On ollut mielenkiintoista havaita miten lapseni tarttuvat aivan omanlaisiinsa kirjoihin ja vaikka kuinka jotain tyrkyttäisin, ei sitä onneksi ainakaan purematta niellä. Toinen lapsistani on selvästikin enemmän tarinan janoinen ja toinen: tiedon. Ja minä taas osaan pikku hiljaa osaan arvostaa vain sitä faktaa, että kun kumpikin lukee ja ymmärtää kirjan arvon, se on juuri parasta.

Legon Nexo Knights Rakenna oma seikkailusi (Wsoy, 2018, suom. Linnea Siren Simon Hugon kirjoituksesta, esittelykpl) on ikään kuin sekoitus tarinaa ja tietoa. Aiemmissakin Lego -kirjoissa on ollut paljon tietoa legohahmoista ja maailmoista mutta tässä kirjassa on erilaisia tarinoita, joita kirjassa kannustetaan leikkimään itse mukana rakentamalla legoilla ja leikkimällä kirjan tarinaa. Ihan hauska idea ja samalla uskon, että näin lapset usein itsekin toimivat.

Kirjan kuvat ovat valokuvia ja siitä löytyy paljon valmiita rakennusmalleja (ei ohjeita kaikkiin, vain kirjan mukana tulevaan Robin-minihahmoon ja taistelupukuun- öö ne oli jo kuvaushetkellä leikissä!). Olen huomannut, että kirjojen malleista lapset ottavat uskomattoman taitavasti kaikenlaisia ideoita, joita yhdistelevät sitten omiin rakennelmiinsa. Legorakentelijoissakin on varmasti erilaisia rakentajia: niitä, jotka tekevöt ohjeiden mukaan ja niitä, jotka rakentavat "omasta päästä". Minusta kumpikin on tosi hieno taito ja ihailen kyllä valtavasti näitä lapsia (ja aikuisia!), jotka jaksavat keskittyä tuntitolkulla vieviin rakennelmiin, hoksaavat mallista palikoiden kohdat ja kykenevät osumaan pienimmätkin yksityiskohdat näppärillä sormillaan paikalleen. Rakentelut ovat monipuolinen ja hieno tapa oppia monenlaista leikin kautta!

Käytännönpointsit kirja saa siitä, että itse kirjanen löytyy pahviketin sisältä kapeampana eikä vie edeltävien kirjojen tapaa puolta kirjahyllyä pelkällä pahvikannellaan. Nimimerkillä "kun muitakin kirjoja siellä on".


"Viilettäessään ympäriinsä leijupyörällään Aaron ei voi vastustaa kiusausta kokeilla muutamaa temppua skeittipuistossa. Täällä hän oppii ensimmäiset upeat temppunsa. Muut ritarit kokoontuvat kannustamaan, kun hän esittelee lempiliikkeitään."

- Nexo Knights Rakenna oma seikkailusi

Mur ja mustikka

Mur on saanut jatkoa! Sitä riemuin iloitkaamme... Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur -kirja oli vuoden 2016 parhaita kotimaisia kirjoja. Se tuntui lähes täydelliseltä lastenkirjalta. Joten odotukset uudelle Mur -kirjalle oli korkeat! Mur ja mustikka ei kuitenkaan ole ihan niin simppelin himppeli kuin edeltäjänsä, vaan astuu ehkä hivenen kuvainnollisempaan suuntaan.

Mur ja Iso asustelee metsässä ja tällä kertaa satu kuvaakin Ison hurjaa, huumaavaa ja jopa uuvuttavaa himoa mustikkaa kohtaan. Iso havajaa tuota mustikkaa yötä päivää niin että silmätkin ovat ihan mustikkoina. Pieni Mur seuraa Isoa kiltisti ja kuuliaisesti mustikan perässä. Mur haluaisi mutkitella ja tehdä kuperkeikkoja, jotta taival olisi hauskempi, mutta Iso haluaa mennä suoraan!

Matkalla Mur löytääkin valtavan mustikan (koska uskaltaa lopulta tehdä kuperkeikan vastoin säätöjä), mutta Iso ei sitä näe, ei millään. Vasta kuin kirjan lopuksi.
Aluksi en iltasatuaikaan oikein saanut kiinni tarinan juonesta mutta kun päiväsaikaan pohdin Happosen kirjoittamaan tarinaa alan kallistua siihen suuntaan, että ehkä mustikka kuvastaa onnea tai laajemmin kuvattuna "elämän tarkoitusta"? Me aikuiset himoitaan aina vain eteenpäin, ja lisää ja lisää, ja loppujen lopuksi se onni ja autuus olisi löydettävissä juuri tästä ja nyt. Kirja on siis suorastaan mustikansininen huuto meille pysähtyä tähän hetkeen, ihan kuten kaikki oppaat ja tietäjät meille aika ajoin tolkuttavat. Nykyään myös lapsia opastetaan tähän hetkeen pysähtymiseen ja rauhoittumiseen, vaikka luontaisestihan tuo läsnäolon taito on varsin tyypillinen lapsille, jotka osaavat leikkiä, piirtää ja uppoutua kuta kulloiseenkin tehtäväänsä. Aikamme on vain vähän runsaudessaan uuvuttava.

Anne Vaskon kuvitus on todella upeaa. Mustikansininen on todella löytänyt täydellisen sinensä (instassa taiteilija pohti näitä värivaihtoehtoja :) ) ja kuvitus lyö ihan ällikällä (joskin olen jo pitkään ollut täydellinen Anne Vasko-fani). Minä arvostan sitä, että kirja on tehty alusta loppuun saakka tyylillä ja Vasko tekee sen. Kuvat vaihtelevat hieman runsaammasta pelkistetympään kuvarunsauteen mutta väri on aina voimakas ja kuvissa on vahva sanoma. Jopa kuva Ison pepusta on huumorillisuudellaan täysin riittävä! Osa kuvista on herkistävän upeita, kuten mustapohjainen kuva, jossa Mur nukkuu ison päällä. Aluksia ajattelin, että kirja oli nyt minulle kuvavetoisempi kuin tasapainoinen esikois-Mur, mutta pikkuhiljaa alan kokea kirjan kokonaisuuden täydellisempänä ja tarinan ja kuvan yhdistelyn uusiutuvana kotimaisen kuvakirjan riemuvoittona.


"Iso kulki,
kulki,
kulki.
Kunnes se pysähtyi."

- Kaisa Happonen ja Anne Vasko (Tammi, 2018, esittelykpl kustantajalta)

Kerro satu, Tatu

Kerro satu, tai lue satu, on lause, jonka toivoisi lasten suusta kuulevan! Ja toive, johon toivoisin aikuisten vastaavan. Yhteiset jaetut hetket mielekkään puuhan äärellä (kirja, peli, leikki, muu höpötys!) on lapsen kasvulle ja kehityksen äärimmäisen arvokasta, jonka sinä aikuisena voit lapsellesi tarjota. Sitä varten on tämä blogi: innostaakseni meitä vanhempia yhteiseen, iloiseen kasvatustehtäväämme.

Satuja voi kertoa omasta päästään ja lukea kirjoista, tai niinkuin tässä kirjassa, satuja kerrotaan omasta arjesta. Tyttö kertoo ensin tarinoita kasvunsa mukaan unilelulleen, mutta sitten unilelu jää unhoon ja lelu alkaakin kuvitella kertovansa itse satuja tytölle. Vai onko se totta vai haavetta- tulkinta jää lukijalle.

Kerro satu, Tatu -kirjan halusin ottaa blogiini siitä syystä, että kirjan teema on lukuihmiselle ihastuttava: tarinankertominen, asioiden jakaminen, oppiminen ja käsittely satujen kautta. Ja samalla kirjan kuvitus on mielestäni poikkeuksellisen kaunis ja tekee jo värinkäytöllään, ilmeikkäillä hahmoillaan ja erilaisilla toteutuksillaan lukijalle varsin mukavan ja lämpimän mielen.

Kerro satu, Tatu on oikein mukava iltasatu, vaikka sen voi myös lukea hieman haikeana tarinana kasvuun liittyvästä muutoksesta ja kasvusta, jota tapahtuu myös perheenjäsenten välillä. Välillä äitinä  haluaisin itsekin pysäyttää kellon ja pysyä juuri tässä lasteni kanssa, kun he ovat jälleen kerran niin mainiossa iässä. Mutta ehkäpä on syytä uskoa siihen, että tulevakin tuo mukanaan muutoksista huolimatta ihania hetkiä ja meidän tarinamme jatkuu, kuten tytöllä ja leijonalla, eri tavalla mutta yhdessä edelleen.

Mitä mukavaa te teette tänään yhdessä? :)


"Ja sadun tytöstä,
joka jätti leijonansa-
mutta tuli takaisin.
"Meidän tarinamme", se sanoi.

'Onko siinä onnellinen loppu?'
tyttö kysyi. Ja leijona sanoi...

'Tietenkin on!'"

- Jeanne Willis (teksti), Holly Clifton-Brown (kuvitus), Raija Rintamäki (suom.): Kerro satu, Tatu (kirjastolaina, Kustannus-Mäkelä, 2018)

Mustikansininen, hunajankeltainen

Toinen pahvikirja, joka saapui Aurinko Kustannukselta oli Mustikansininen, hunajankeltainen, värikäs värikirjani. Tämä kirja on isompi kokoinen pahvikirja, jossa on Nastja Holtfreterin kaunis ja selkeä kuvitus pienemmällekin silmälle.

Oli hauska nähdä, että tämäkin kirjan kohdalla lapseni innoistui kovasti: hän luki sanoja ääneen ja joka aukeamalta piti valita pari "omaksi" (materialistien sukua...). Näin kirjaa selattiin moneen otteeseen ja moneen kertaan. Kirjan kuvitus etenee eri värissä ja väriin liittyvissä sanoissa ja kuvissa. Kuvat ovat kauniita ja selkeitä mutta toki jos ajattelen pienempää vauvaa on aukeamalla runsaasti kuvia ihan pienelle hahmottamista harjoittelevalle silmälle (siksi lähtisin itse aloittamaan niistä missä on yksi kuva per sivu: auttaa keskittymään yhteen asiaan ja havainnoimaan sitä yhtä kokonaisuutta). Tämä kirja onkin sitten jo "hieman tottuneemmalle" vauvalle ja taaperolle ja samalla voi toimia myös sanavaraston kartuttajana, ehkä jopa ensisanan etsijänä.

Joskin onhan kirjan sanat kulttuurillisesti osin hieman hauskoja ja vaativiakin. Kirja lienee saksalainen alkuperältään ja en tiedä miten arkisessa käytössä siellä lienee sanat: punakardinaali, ibis, kellokatkero tai matruusi. Lapsia hauskuutti myös kananpojat -sana tipukuvasta, joka vielä aluksi luettiin väärin kanapojat. Joten todellakin nämä vauvakirjat saattavat olla opettavaisia ja hauskoja vielä paljon isommillekin muksuille!


"Onpa SINISTÄ!"

- Mustikansininen, hunajankeltainen (2018, suomennos Tanja Kanerva

Rikun ralliauto

Pikkukaverit -kirjasarja on ollut meille tuttu, kun esikoisemme oli vauva/taapero. Kirjasarjasta on myös pastellisempi ja hempeämpi versio, joissa oli prinsessoja ja eläinlääkäriä mukana. Myös nämä oli hyvässä luvussa kuopuksen kanssa. Sain Aurinko Kustannukselta iloisen ylläripaketin, jossa oli Pikkukaverien Riku Ralliauto, joka taitaa olla yksi kolmesta vasta ilmestyneestä uudesta Pikkukaverit -sarjasta (muut: Miskan moottoripyörä, Nikon nosturi).

Minusta on aina hauskaa, että kun paketista ilmestyy vauvakirjoja, saattaa lapseni tarttua niihin aina yhtä ilolla kuin muihinkin kuvakirjoihin! Näissä pahvikirjoissa, vauvakirjoissahan on usein varsin voimakas ja mahtava kuvitus- joten miksipä ne eivät kutsuisi vanhempaakin lasta ihastelemaan luokseen. Rikun ralliauto pääsi myös heti lasten lukuun: pikkusisarus sai iltasadun kuullakseen ja siitä pienempi jatkoi kirjan lukemista yksin. Myöhemmin luimme kirjan vielä yhdessä. Rikun ralliautossa on hauskasti kerrottu tiivistettynä ja LORUTELTUNA, aina taattuun Pikkukaverit iloiseen tyyliin, tarina rallikisoista, joihin Riku ja Risto osallistuvat.

Rikun ralliautossa kuvitus on animaatiotyyliä ja vauhtia juuri sopivasti menevään ja pärisevään makuun! Kuvissa on aika paljon nähtävää ja tsuumattavaa, että voi olla että kuvat kiinnostavat parhaiten taaperomaisempaa lähestymistä. Kirja on varma hitti autofanittajalle (voi noita aikoja, muistan kun lapsellemme sai lainata vain autokirjoja- mutta minä lainasin aina lisäksi muutakin....). Tämä kirja kestää  myös omaa lukua, sillä kannet on paksut ja kestävät. Ainakin aiemmat versiot eivät ole menneet meillä miksikään satojen lukujen jäljiltä.

Kirjan lopussa on aina yhtä kinkkiset kysymykset, joissa harjoitellaan hauskasti luetun ja kuullun ymmärtämistä. Olen niissä aina ihan hoo moilasena, mutta lapseni keksivät vastauksia hienosti. Loppulainauksena kirjasta on kohta mistä saatiin hauska keskustelu, kun pohdittiin mitä se tarkoittaa!
Minulla on aina ollut heikkoutta ranskalaisiin lastenkirjoihin ja onkin kiva, että Aurinko Kustannus kustantaa tätä Pikkukaverit sarjaa yhä uusille autokirjafaneille, joista kasvaa yhä uusia ja uusia lukijoita. Eikös Kimi Räikkösestäkin ole kohta tulossa kirja...?


"Moottori jo surraa lähtöpaikalla.
Rikulla on perhosia vatsassa."

- Emilie Beaumont (teksti), Alexis Nesme (kuvat) ja Nathalie Bélineau (suunnittelu): Rikun ralliautoo  (2018, suom. Susanna HIrvikorpi)

Ensilukukirjoja pikkutytöille

Luultavasti seuraavien kirjojen kohderyhmä on pikkutytöt, uskallan näin näitä sukupuolittaa, vaikka toki näitä kirjoja saa lukea ihan kaikki. Jopa aikuiset ukonjöllikät jos niikseen tahtoo. Meidän perheen kuopustyttö on oppinut lukemaan ja nyt vihdoinkin hän antoi minun lainata kirjastosta kokonaisia kirjoja hänen luettavakseen iltasatujen jatkeeksi. Aijai, mikä kirjaäidin onni!

Ja kappas vain, kerrankin osasin vinkata ihan oikein! Nappasin hyllystä violetin ja pinkin sävyisiä Kirjatiikerin kirjoja ja näytin kuinka tarinat olivat lyhyissä kappaleissa, runsaasti kuvitettuna ja vieläpä isoilla kirjaimilla tavutettuina! Ja tämä toimi: kirja ei näyttänyt pelottavan suurelta, vaan hallittavalta hommalta. Lapsi kuitenkin pyysi minua aluksi lukemaan rinnakkaislukuna ballerinakirjaa yhdessä, joka varmasti kannusti vielä enemmän kokeilemaan ko-ko-nai-sen kirjan aloittamista.

Ja seuraavana aamuna, sohvalta kuului tyytyväinen lukeminen ja ilo siitä, kuinka ensimmäinen oma kirja on luettu! Oikea ballerina oli kuulemma juuri hyvä kirja jos tykkää tanssimisesta ja pitipä kuvien asentoja näköjään välissä kokeillakin.

Kirjasarjasta löytyi myös Poni pelastaa prinsessan (satumainen, vähän jännääkin mukana; Jablonski & Aekroyd, 2015, suom Kukkonen, Kustannus-Mäkelä, kirjastolaina) ja Kivaa olla tyttö! (jossa pohditaan sitä, että tyttönä saa tehdä sitä mistä tykkää, likkamaistakin!; von Vogel, Czerwenka, 2016, suom. Kukkonen, kirjastolaina) mutta toistaiseksi meillä on luettu nyt vain tätä ballerinakirjaa.

Ja kun lapsi lukee näitä itse, niin minä säästyn. Sillä selkeästikin en ole kirjojen oikea lukija, sillä sekä kuvitus että teksti tökkivät- mutta hei mitäpä siitä, nautin vain siitä, että kirjat toimivat toisille ja lapset löytävät kirjojen maailman! Ihan parasta!


"SEU-RAA-VAL-LA BA-LET-TI-TUN-NIL-LA
O-PE-TEL-LAAN UUT-TA LII-KET-TÄ."

- Annette Neubauer ja Betina Gotzen-Beek: Oikea ballerina (Kustannus-Mäkelä, suom. Seija Kukkonen, kirjastolaina, 2015)

Sen sadan sortin sanakirja

Rachel Saundersin kauniisti kuvittamassa Sen sadan sortin kuvakirjassa ei ole sanoista pulaa. Kirja todellakin on suomenkielinen sanakirja, jossa luetellaan kiinnostavien kuvien rinnalla sanoja ulkona, sisällä, puutarhassa, eläinpuistossa...

Sanakirjasta löytyvät myös muun muassa värit, muodot, kuviot, kehonosat ja sääsanat. Kirja on siis oikein hyvä kirja perusvarhaiskasvatuksen käyttöön. Kirjan sanoja lukiessa voi vain ihmetellä miten paljon yhdestä asiasta voikaan keksiä erilaisia kuvauksia ja tästä suuri kiitos kuuluukin suomentajalle Anna-Reetta Sipilälle!

Kirjan kuvitus on oikein mainio ja kiinnostava. Kirja ei ehkä mene satulukuun mutta se on hauska kiinnostava kirja alle kouluikäisen tutkittavaksi ja vielä sanastosisällöltään toimiva myös vanhemmallekin lapselle. Kirjan lopussa voi sepitellä satuja erilaisia sanoja yhdistämällä.


"litimärkä
likomärkä
mutainen kurainen
kostea
vettynyt"

- Rachel Saunders: Sen sadan sortin sanakirja

Tuttityttö ja peukalopoika

Katri Tapolan kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama Tuttityttö ja peukalopoika on ihana, hyväntuulinen lasten kuvakirja, joka ansaitsee huomionsa. Luimme kirjaa kuopukseni kanssa ja vaikka päähenkilöinä ovatkin pikkuisen pienempää sorttia olevat lapset (siis syövät tuttia ja sormea! omg!) niin silti tarina kaikessa arkipäiväisessä gloriassaan oli meitä kumpaakin hymyilyttävä. Tapolan ytimekäs ja samalla poeeminen kirjoitus herätti kaikkia aistejani: haistoin korvapuustin kanelin ja tunsin majan rentouden vartalossani.

Tuttitytön ja peukalopojan äidit tapaavat päiväkahvin merkeissä tuttitytön luona. Sillä aikaa, kun aikuiset kolistelevat keittiössä höpötellen, lapset saavat hyvää aika leikkiä majaa, riehua ja levähtää torkuille saakka. Mehukekkereillä voi tehdä kuplia pillillä ja taas leikit jatkuvat! Vierailu on kaikille mukava ja muistuttaa siitä, miten mukavasti arkipäivä sujuu hyvässä seurassa.

Karoliina Pertamon iloinen, rauhallinen, ilmeikäs, liikkuva ja tuttu kuvitus siivittää mukavaa tarinaa loistavasti. Kuvan ja tekstin suhde on mahtava ja kirjan pituus kuvakirjaksi täydellinen. Kiinnitin heti huomiota kirjan poikkeukselliseen taittoon, jonka onkin tehnyt Carlos da Cruz. Kirja on hauskasti "perinteisen kirjan" muotoinen ja kokonaisuus sangen raikas ja kutsuva!

Pidimme tästä kirjasta tosi paljon ja kirja pääsee kyllä ahkeraan iltasatulukuun, tuteistaan huolimatta!


"Peukalopojalla menee peukalo suuhun.
Tuttitytöllä menee tutti suuhun.
Täytyy huilata hetki.
Tuttityttö ja peukalopoika käyvät pitkäkseen.
Taskulampun valo halkoo pimeän."

- Katri Tapola, Karliina Pertamo: Tuttityttö ja peukalopoika (Teos, 2018, esittelykpl)

Liian ISO, liian pieni?

Villi veikkaus, että suuri osa Sinisen keskitien lukijoista on kotivanhemmuuden pauloissa pyöriviä vanhempia? Hihkaise jos olen väärässä! Ainakin itselläni paras aika blogien seurailuun oli ehdottomasti tuo pikkulapsiaika, jolloin päiväuniaika käytettiin tehokkaasti netin vertaistuen piirissä. Tilastollisesti lienee todennäköistä, että useammassa perheessä on noin kaksi melko pientä lasta yhtä aikaa ja tällöin juuri siihen tilanteeseen liittyvät uudet ilot ja haasteet nousevat pintaan. Noita aikoja lämmöllä muistellen...

Siksipä siis halusin vinkata kivasta kirjastolöydöstä, jossa karhuperheeseen on syntynyt uusi pentu ja isompi nallekarhu kokee oman roolinsa muuttuneen. Toisaalta se kuulee olevansa jo niin ISO ja toisiin asioihin hän on vielä niin pieni. No ei ihme, että tilanne hämmentää?!

Catherine Leblancin hauska ja osuva tarina Eve Tharletin aina niin uskomattoman ihastuttavilla kuvituksilla nostattaa tavanomaisen tarinan sisällön poikkeuksellisen hyväksi lasten kuvakirjaksi.

Kirjassa karhuvanhemmat löytävät yhdessä hyvän ratkaisun isomman karhuveikan huomioimiseen hankalassa tilanteessa ja osaavat katsoa tilannetta sen näkökulmasta. Hyväntuulinen, mukava, ratkaisukeskeinen ja äärimmäisen kaunis kirja!


"Luulen, että sinä olet juuri oikean kokoinen kutitettavaksi."

- Leblanc ja Tharlet: Liian ISO, liian pieni? (Lasten Keskus, 2018, suom. Marketta Vaismaa, kirjastolöytö)