sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Liian ISO, liian pieni?

Villi veikkaus, että suuri osa Sinisen keskitien lukijoista on kotivanhemmuuden pauloissa pyöriviä vanhempia? Hihkaise jos olen väärässä! Ainakin itselläni paras aika blogien seurailuun oli ehdottomasti tuo pikkulapsiaika, jolloin päiväuniaika käytettiin tehokkaasti netin vertaistuen piirissä. Tilastollisesti lienee todennäköistä, että useammassa perheessä on noin kaksi melko pientä lasta yhtä aikaa ja tällöin juuri siihen tilanteeseen liittyvät uudet ilot ja haasteet nousevat pintaan. Noita aikoja lämmöllä muistellen...


Siksipä siis halusin vinkata kivasta kirjastolöydöstä, jossa karhuperheeseen on syntynyt uusi pentu ja isompi nallekarhu kokee oman roolinsa muuttuneen. Toisaalta se kuulee olevansa jo niin ISO ja toisiin asioihin hän on vielä niin pieni. No ei ihme, että tilanne hämmentää?!



Catherine Leblancin hauska ja osuva tarina Eve Tharletin aina niin uskomattoman ihastuttavilla kuvituksilla nostattaa tavanomaisen tarinan sisällön poikkeuksellisen hyväksi lasten kuvakirjaksi.


Kirjassa karhuvanhemmat löytävät yhdessä hyvän ratkaisun isomman karhuveikan huomioimiseen hankalassa tilanteessa ja osaavat katsoa tilannetta sen näkökulmasta. Hyväntuulinen, mukava, ratkaisukeskeinen ja äärimmäisen kaunis kirja!


"Luulen, että sinä olet juuri oikean kokoinen kutitettavaksi."

- Leblanc ja Tharlet: Liian ISO, liian pieni? (Lasten Keskus, 2018, suom. Marketta Vaismaa, kirjastolöytö)

torstai 8. helmikuuta 2018

Hilja ja vihreän talon kesä

Heidi Viherjuuren Hilja ja vihreän talon kesä kertoo tavallisen eriskummallisesta perheestä vihreässä puutalossa. Äiti toimii talossa toimien parturina, kolme lasta jaloissa pyörien ja isä on keikkamuusikko, joka aiheuttaa hieman haastetta perheen arjen ja talon kunnostuksen hoitumisessa.


Kirjalla on sangen kaunis ja kutsuva kansi ja kirjan kuvituksesta vastaa Nadja Sarell. Hilja -kirjan tarinat (14 lukua) ovat arkisen kepeitä, pääosin lapsiperheille tuttujen tilanteidensa kautta, ja kauttaaltaan hyväntuulisia. Kesä kukoistaa ja lapset vipeltävät lähimaastossa naapuruston asukkaisiin törmäillen ja pieniä seikkailuja tehden. Luin kirjaa tyttäreni kanssa ja hän tykkäsi kirjasta. Uskoakseni kirjan mukava, rauhallinen tunnelma olivat asioita, joita lapseni iltasadussa arvosti. Omaan mieleeni kirja oli ehkä hieman liiankin pliisu, eikä isompi lapsemme jaksanut viihtyä sen äärellä hetkeäkään (eikä tainnut olla kohderyhmääkään). Taidetaan olla vähän samaa laatua hänen kanssaan, että halutaan mieluiten räväkkää huumoria ja villejä tilanteita! Hilja -kirjoissa oli paljon aikuismaisia kielikuvia ja -leikkejä, jotka uskoakseni menivät pitkälti lapseltani ohi mutta hauskuuttivat aikuislukijaa. Samalla ne toki antoivat mahdollisuuden oppia noita sanontoja yhdessä- joskin lapseni janosi tarinaa vain eteenpäin.


Hilja -kirjoista tuli mieleeni Maria Kuutin Anna ja Elvis -kirjasarja, jossa oli ehkä hieman railakkaampi huumori mutta jotenkin muutoin hyvin samanoloinen mukava tunnelma. Hauska lukea erilaisia tarinoita ja huomata omissa lapsissakin erilaisia toiveita. Tyttäreni tykkäisi myös Onneli ja Anneli saduista nyt kovasti ja sai (allekirjoittaneelta) kirjankin joululahjaksi, mutta minulle lukeminen on vielä melko haasteen takana (kirjoja on kyllä tässä välin äänikirjakuunneltu ja katsottu leffoina). En tiedä miksi näin- pitäisi vain ottaa itseä niskasta kiinni ja uusi nousu tyttökirjojen suhteen. Olinhan itsekin pienenä suuri Neiti Etsivä -fani...


Hilja -kirjat saavat muuten keväällä jatkoa! Vink vink!
Ja me aloitimme uuden tyttökirjan Ronja Ryövärintytär, joka kylläkin vauhdikkuutensa ja räväkkyytensä puolesta ei taida lukeutua perinteiseen tyttökirjasarjaan. Olemme seuranneet Netflixiltä Ronja Ryövärin tytär -animaatiota, ja se on tosi ihana! Mutta ehdottomasti satu pitää lukea myös alkuperäisessä muodossa :)!


"Veini pääsee kesällä sirkusleirille.
- Epäreilua! minä huudan ja marssin yläkertaan niin, että rappuset jytisevät"

- Heidi Viherjuuri: Hilja ja vihreän talon kesä (Kustannus-Mäkelä, 2017, kirjamessuhankinta)

maanantai 5. helmikuuta 2018

Se on minun!

Anuska Allepuzin Se on minun! kiinnosti kantensa perusteella, vaikkei aihe nyt niin kovasti herättänytkään huomiotani. Norsut löytävät metsästä uuden hedelmäpuun ja koettavat yksi toisensa jälkeen saada noita makeita hedelmiä itselleen. Samaan aikaan taustalla piipertää pikkuhiirulaisia...


Ja annapas ollakaan hiirulaiset pääsevät hedelmän kimppuun, koska käyttävät yhteistyötä. Siis hiirikin saattoi olla vahvempi kuin norsu, kun tekee asioita yhteistyössä toisten kanssa!
Hiirten juttelut on painettu kirjassa pienemmällä tekstillä hiirten kohdalle ja tekee kokonaisuudesta hieman sarjakuvamaisen- ja toimii hyvin! Kirjassa on myös paljon isoin kirjaimin kirjoitettuja sanoja, joten kirjaa on hyvä lukea myös ns. tandemlukuna vasta lukemaan oppineen lapsen kanssa.


Kirjan kuvitus on todella kiinnostava ja kaunis. Kirjan hyväntuulisuus ja hauskuus oli ehdottomasti kirjan lumo ja hauskuus nousi upeasti esille Allepuzin ilmeikkäiden eläinhamojen kautta.



Loistavaa iltasatumatskua ja laadukas aloitus kirjavuodelle 2018! Kantsii tsekata!


"Elefantit alkoivat olla HYVIN ärtyisiä ja HYVIN nälkäisiä!
Neljäs elefantti päätti vain puskea täyttä vauhtia päin puuta.
'MINUN!'"

- Anuska Allepuz: Se on minun! (onnistunut suomennos Arja Kanervalta, 2018, Lasten Keskus, esittelykpl)

tiistai 30. tammikuuta 2018

Kepler62 -kirjasarja

Luin syksykaudella ensimmäistä kertaa kohuttua Timo Parvelan ja Bjorn Sortlandin yhteiskirjoittama Kepler62 -sarjaa ja hämmennyin! Kirjahan on täydellinen sarja pikku(pojille)! Ihan uskomattoman laadukas kuvitus, jonka vain Pasi Pitkänen taitaa, ja mikä tarina! Uskomattoman upea scifi, fantasia, mitä nää on -tarina! JA KIRJA ALKAA SIITÄ, ETTÄ PELAAMINEN ON NIIN TÄRKEETÄ JA KIINNOSTAVAA. Luulis kolahtavan.


Ensimmäisen osion on kirjoittanut Timo Parvela, josta nostan Parvelalle hattua taivaisiin asti. Mielestäni ykkösosa on järkyttävän koukuttava ja täydellisellä huumorin, mielenkiinnon, runsauden ja tiiviyden tasolla kirjoitettu. Kun luin kirjan, olin varma, että Parvela on nero ja keksinyt parannuksen siihen, kuinka saada pikkupojat kirjojen äärelle. Mahtavaa, upeeta! Unelmoin jo heti lukupiireistä poikani kanssa, jossa lukisimme kilpaa Keplereitä.

Olen nyt lukenut Keplereitä useamman kappaleen. Kakkososassa minusta tarina hieman muuttui pitkäveteisemmäksi Bjorn Sortlandin kirjan kohdalla mutta kirjaan ei kannata pysähtyä vaan jatkaa eteenpäin, silä tarina kiihtyy siitä. Kolmosessa ja nelosessa päästään jo ihan eri maisemiin ja valonnopeutta nopeammin, joten kannattaa jatkaa lukemista. Sitten onkin menoa...


Pasi Pitkäsen kuvitus on minusta aivan uskomattoman mahtava. Se rytmittää kirjaa ja välillä isot aukeamat ovat lähes henkeä salpaavia, niihin pakottautuu pysähtymään.
Kepler62 -kirjasarjan viimeisin osa taisi tulla viime vuoden aikaan (se on toki jo hyllyssä kirjastolainana) ja lieneekö sarja vain jatkuva...? Hauskaa oli havaita kirjastosta näitä etsiessäni, että välillä pitkätkin kirjajonot olivat lainassa. Joten uskon kovasti, että kirjasarja on löytänyt lukijansa. Valitettavasti meidän lukupiirit ei vielä ole tätä päivää. Siitäkin huolimatta minä olen Kepler62 -koukussa ja tykitän lukea näitä aika ajoin...


"Hallitus on ystävämme siinä sanottiin."

- Parvela ja Sortland: Kepler62 -sarja

lauantai 27. tammikuuta 2018

Onni-poika saa eläinystävän

Sanne Pelliccionin Onni -kirjat ovat superihania. Onnit ovat yksi lapsiperhettä hyvin kuvaavia kirjasarjoja ja niissä on onnistunut mukava tunnelma arkisessa ympäristössä. Tällä kertaa Onnin perhe saa uuden perheenjäsenen, hamsterin.


Onni-poika saa eläinystävän (Minerva, 2017, oma ostos) on oikein mainio kirja kaikille perheille, jotka suunnittelevat lemmikin ottoa, tai omistavat sellaisen, tai ovat kiinnostuneita eläimistä. Onnin perhe saa hamsterin ja kirja kuvaa melko tarkastikin hamsterin ottoon liittyviä seikkoja, näin ulkopuolisesti arviotuna sitä myös oikein oivallisella tavalla. Kirjassa kuvataan hankittavia tavaroita ja myös millä tavalla hamsterin kanssa ollaan ja kuinka kunnioitetaan esimerkiksi hamsterin kotiutumista ja omaa arkirytmiä. Suloiset kuvat syventävät lukukokemusta.



Onni-poika saa eläinystävän on ollut meillä Helsingin kirjamessuilta asti luvussa silloin tällöin ja vaikka meillä ei olekaan hamstereita (paitsi niitä patterilla toimivia!) se ilahduttaa aina alle kouluikäistä kuulijaani. Kirja on kirjoitettu isoin kirjaimin, joka mahdollistaa myös lapsen lukemisen jos lukutaitoa sattuu olemaan, joskin lauseet ovat melko pitkiä siihen aloittelevan kanssa. Kirjojen kuvissa voisikin olla usein (en tarkoita nyt vain Onneja) vielä Hei! Oi! -tyyppisiä pikkuhuudahduksia tähän tarkoitukseen, näitä ainakin meillä aloittelevat lukijat aina tykkäsivät itse kirjoista iltasaduistakin lukea.


"Oi, kun se on suloinen, Onni ihailee."

- Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa eläinystävän

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Hyvältä näyttää, Apo Apponen!

Apo Apposkirjat ovat olleet meidän perheen suosiosta alusta lähtien. Viime vuonna ilmestyi Hyvältä näyttää, Apo Apponen! (Teos, 2017, esittelykpl) by Juhani Känkänen ja hyvältähän tämä kirja näyttää! Apo haluaa lopettaa vauvailut ja pohtii siinä samalla itseään ajassa ja omassa suvussaankin. Apon perhe matkustaa höperöjuttuja kertovan ukin luo kylään ja yhtäkkiä...


Apo löytää perheensä Pariisista ukin uuden hybridiauton viemänä. Kirrrrjaan tulee sävähdys rrranskalaisuutta ja haitari soi ja Apon perheellä on hauskaa...



Apo Apponen naurattaa vieläkin taatulla Apo tyylillä. Känkäsen sarjakuvamainen kuvitus on oivallinen ratkaisu ja kirjaa on kaikin puolin mukava lukea, vaikka hieman pitkähkö se onkin. Känkäsen huumori, tarinankerronta taito ja hyvä aihe kiinnostaa vielä myös koululaista, joten ottakaapa vinkki taltteen ja käykää nappaamassa lukuunne Apo Apponen! Tai kerää koko sarja!


"Kenenkähän vanha pippeli tämä on? Apo miettii.
Sinun nenäsi, korvasi ja kätesi ja kaikki ovat ihan sinun omiasi, äiti sanoo."

- Juhani Känkänen: Hyvältä näyttää, Apo Apponen!

perjantai 19. tammikuuta 2018

Pietimetsä PUUH!

Vuoden ensimmäinen löytö kirjastosta oli Ville Hytösen kirjoittama Pietimetsä PUUH!, jonka on kuvittanut Mira Mallius (Robustos, 2017). Yhdeksän tarinan satu vei meidän Peeterin ja Evelinin kanssa maan syvyyksiin, paikkaan nimeltä Pietimetsä, jossa asustaa jos jonkinlaisia ötököitä.


Peeter ja Evelin törmää koulumatkallaan suloiseen Pikkukönniin, joka avittaa lapset Pietimetsään. Pietimetsän asukkaat ovat omaa sakkiaan. Sieltä löytyy kyllä samalla lailla mukavia ja ikäviä tyyppejä niin kuin meidän ihmistenkin luota, mutta jotkut asiat ovat melko kummallisia. Saunominen esimerkiksi tehdään kamalassa mutakuopassa, sillä: "Kaikki tuntuu puhtaalta saunan jälkeen, kun on itse niin likainen".


Jättipotti kirjassa on kuitenkin tarina Pieti Pyllykästä, nimittäin hilpeästä veijarista, joka pomppii jättimäisellä pyllään, koska ei omista jalkoja. Tarinaan kuuluu myös asiaan kuuluva runo, kuten osassa muissakin tarinoita. Lapseni vaati kuulla tämän tarinan hyvin monta kertaa!


Ville Hytönen on yksi taitavimpia sananiekkoja lastenkirjallisuuden saralla. Hytösen lastenkirjat ovat moninaisia ja usein myös rohkeita. Pietimetsä PUUH! on oivallinen, hauska ja kiehtova satu, jollaisia harvoin nykyaikana saa luettavakseen. Satumaisuus, ihmeellisyys, outous kiehtoi lastani heti ja kirja nousi nopeasti alle kouluikäisen lapseni suosikiksi. Siinä määrin, että tämä kyllä pitäisi ehdottomasti saada omaan hyllyynkin. Hytösen kielen runsaus on välillä yltiöpäistä mutta silti sitä on mielekästä lukea niin monen yliselkokielisen, ja siksi niin töksähtävän, kirjan jälkeen. Mukava oli myös huomata, että keväällä ilmestyy myös Hytösen Ötökkämaan tarinoihin jatkoa! Ötökkämaan tarinat pitäisikin ehdottomasti lukea taas uudestaan, sillä se on loisto kirja.

Joko sinä olet tutustunut Hytösen lastenkirjoihin?


"Syksy sai puut kauniiksi ja Sitsinmäen pienet vihreät puutalot olivat kuin akvarellimaalauksesta, kun Peeter Peeter ja Evelin kulkivat puistotietä pitkin kohti kouluaan."

- Ville Hytönen: Pietimetsä PUUH!