perjantai 30. maaliskuuta 2018

Maailman rikkain poika

Tänä keväänä Tammelta ilmeistyi ainakin kolme tosi kiinnostavaa ja hauskaa hieman pidempää lastenkirjaa ja olenkin ollut into piukeana, kun olen saanut lukea näitä lukukirjoja pienemmälle lapselleni, joka jaksaa kuunnella nyt paremmin pidemää tarinaa ja oikein toivoo niitä. David Walliams on ollut kirjailija, jonka suomennettuja teoksia on ollut hullun hauskaa seurata: välillä on ollut pettymyksiä mutta tänä keväänä: Jack Pott (viittaus kyseiseen kirjaan, vink vink)!! Walliamsilta on ilmestynyt tänä keväänä mielestäni hänen tähän mennessä paras suomennettu tarina sekä kuvakirja (jonka toivottavasti saan vielä käsiini itsekin suomennettuna)!


Maailman rikkaina poika Joe Spud omistaa miljoonia ja miljoonia isänsä kanssa. Mutta kuten tiedossa: raha ei tuo onnea ja Joe on kaveriton ja kiusattu. Joen isä on nimittäin Puhtopeppumiljardööri. Siis mikä? Puhtopeppu. Jep. Ansaitsi rahansa vessapaperilla. Ja uskomattomat rahat ansaitsikin: perhe saattoi käyttää rahaa kuin roskaa. Pikku hiljaa kaksikko kuitenkin huomaa, mitä ongelmia raha tuo tullessaan: onnenonkijoita ja tilanteita, joissa itsekin syyllistyy toimimaan vain rahan kautta. Kirja vilisee loistavia henkilöhahmoja kiusaajakaksosista ikivanhaan rehtoriin- ja mukana on tietysti kaikissa kirjoissa vaikuttava Raj!

Joe vaihtaa yksityiskoulusta paikalliseen kouluun ja tapaa ensimmäisenä päivänä yhtä lailla pullean pojan, josta tulee ensin hänen kaverinsa- kunnes kaikki menee mönkään. Kirjan luvut ovat täydellisen mittaisia tällaiseen pidempään tarinakirjaan ja tällä kertaa Walliams käyttää myös paljon listoja ynnä muuta, mikä tekee lukemisesta kevyemmän ja nopeamman. Voin kuvitella, että kirja kannustaa todella kivasti koululaislukijoita lukemaan vielä yhden luvun eteenpäin- niin ainakin meillä meni ja yleensä illassa luimme kaksi kolme kappaletta.


Maailman rikkain poika on niin hauska, että lapseni meinasivat tikahtua nauruunsa! Walliams on todella vapautuneen nerokas tässä kirjassa. Pidin kovasti kirjan rakenteesta, huumorista ja (dahlmaisesta) tavasta pitää dialogia myös lukijan ja kirjoittajan välillä. Ja samalla tarinan ja reaalimaailman välillä. Kirjassa saattoi olla esimerkiksi kellon ääni KLING! ja siihen perään kirjailija muistuttaa lukijaa, ettei kyseessä ole lukijan oikea ovikello, vaan tarinassa kuuluva. Kirjassa viitataan myös hauskasti kirjailijan aiempiin nerokkaasiin kirjoihin ja jopa otetaan kunkin maan kustantajakin saa tarinassa arvonsa hauskalla tavalla. Tämä sarkastinen brittihuumori toimii ainakin minulle täysillä!

Kuvien lisääminen bloggeriin on aina suoranainen ilo.
Se on niin hauskaa, että Walliams kirjoittaisi tästä hommasta hyvän kirjan.

Maailman rikkain poika -kirjassa Walliams todella näyttää nyt oikeat kykynsä, jotka ovat minusta aiemmin olleet näkyvillä mutteivat vielä yhtä jalostuneena kuin tässä. Kirja on tiiviimpi, se kulkee paremmalla temmolla kuin aiemmat, se on astetta hulluttelevampi ja hassumpi (mutta käsittelee silti tärkeitä ja vaikeitakin asioita ja tämänkin asialliseen, pysäyttävään tapaan) ja kokonaisuus on tasaisen loistava (ei suvantoja!). Walliamsin kirjoja on käännetty yli 40 kielelle, eikä suotta.

Maailman rikkain poika on mahtava lasten lukukirja! Kymmenen pistettä lapsiltani ja minulta!


"'Minä en todellakaan keksinyt kaksipuolista kuiva/kostea-vessapaperia siksi, että lapseni pannaan putsaamaan pihaa!"

- David Walliams: Maailman rikkain poika (Tammi, 2018, suom. Kaisa Kattelus, kuvitus Tony Ross, esittelykpl)

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Meidän ja muiden ystävät

Mary Hoffmanin ja Ros Asquithin kirjasarja jatkuu. Vaikka nämä kirjat eivät minusta ole oikein sarjakuvamaiselta kuvitukseltaan sangen puoleensavetäviä, niin oikeasti kirjat ovat tosi hyviä! Ja itse asiassa lapseni ovat aina olleet kiinnostuneita myös kirjan kuvituksesta ja kokevat sen hauskaksi ja kiinnostavaksi. Toivattavasti olet jo lukenut aiempia kirjoja, kuten Meidän ja muiden vihreä kirja  ja Meidän ja muiden tunteet ?


Kirjojen aiheet ovat usein melko rohkeitakin ja kirjoissa pidetään yllä elämän rikkautta tosi hienosti. Kuvituksesta löytyy tasa-arvoisesti erilaista sakkia tämän päivän pikku hiljaa hyväksyvämpään tapaan. Siltikään kirjat eivät tuputa yhtään mitään, eikä missään nimessä saarnaa tai paapo, vaan esittelee reippaasti ja hauskalla tavalla koko elämän kirjoa.



Meidän ja muiden ystävät (Lasten Keskus, 2018, suom. Maisa Tonteri) käsittelee ystävyyttä ja miten ollaan kavereita ja myös tilannetta mitä sitten jos vaan ei ole kaveria tai halua olla jonkun kaveri. Kaveriksi luetaan myös vaikka esineet (ja kirjat!) ja mielikuvituskaverit. Samalla kirjassa pohditaan miten voi aloittaa juttua uuden kaverin kanssa tai miten voit puhua kaverille kivasti TAI ikävästi. Nämä puhekuplamaiset lisäykset kirjan laidoilla on välillä vähän huvittaviakin.


Meidän ja muiden ystävät oli kirja, joka kiinnitti lapseni huomion täysin. Kirjan alussa on hyvä kikka saada huomio heti puoleensa, haastamalla löytämään jo aiemmista kirjoista tutun kissan joka sivulta (joka löytyykin yleensä melko helposti). Kirjan kokonaisuus on minusta mukavan selkeä, tekstiä on melko vähän per sivu ja kuvituksessa paljon katseltavaa ja kommentoitavaa. Olisin luullut, että lapseni olisi jo vähän kyllästyneitä näihin kirjoihin, mutta väärin luulin, kirja oli tosi kiinnostava ja suosittelen ehdottomasti lapsiperheitä ja varsinkin lapsiryhmiä lukemaan tämän. Kirja sopii loistavasti tunne/kaveritunneille niin päiväkotiin kuin vielä kouluunkin! Vink vink!


"Ystävyys näyttää usein olevan jakamista.
Vanhempana saatamme jakaa ajatuksia ja mielipiteitä tavaroiden sijasta."

- Meidän ja muiden ystävät

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Nexo Knights Rakenna oma seikkailu

On kirjoja, jotka häviävät silmistäni lasten omaan lukuun siinä samassa, kun paketin aukaisen (ttä yllätystä säästelin tovin viikonloppuylläriksi!). Ja toisen lapsen kohdallani ne kirjat ovat juuri niitä kirjoja, jotka ovat myös arjen mielikuvitusmaailmassa läsnä. On ollut mielenkiintoista havaita miten lapseni tarttuvat aivan omanlaisiinsa kirjoihin ja vaikka kuinka jotain tyrkyttäisin, ei sitä onneksi ainakaan purematta niellä. Toinen lapsistani on selvästikin enemmän tarinan janoinen ja toinen: tiedon. Ja minä taas osaan pikku hiljaa osaan arvostaa vain sitä faktaa, että kun kumpikin lukee ja ymmärtää kirjan arvon, se on juuri parasta.



Legon Nexo Knights Rakenna oma seikkailusi (Wsoy, 2018, suom. Linnea Siren Simon Hugon kirjoituksesta, esittelykpl) on ikään kuin sekoitus tarinaa ja tietoa. Aiemmissakin Lego -kirjoissa on ollut paljon tietoa legohahmoista ja maailmoista mutta tässä kirjassa on erilaisia tarinoita, joita kirjassa kannustetaan leikkimään itse mukana rakentamalla legoilla ja leikkimällä kirjan tarinaa. Ihan hauska idea ja samalla uskon, että näin lapset usein itsekin toimivat.




Kirjan kuvat ovat valokuvia ja siitä löytyy paljon valmiita rakennusmalleja (ei ohjeita kaikkiin, vain kirjan mukana tulevaan Robin-minihahmoon ja taistelupukuun- öö ne oli jo kuvaushetkellä leikissä!). Olen huomannut, että kirjojen malleista lapset ottavat uskomattoman taitavasti kaikenlaisia ideoita, joita yhdistelevät sitten omiin rakennelmiinsa. Legorakentelijoissakin on varmasti erilaisia rakentajia: niitä, jotka tekevöt ohjeiden mukaan ja niitä, jotka rakentavat "omasta päästä". Minusta kumpikin on tosi hieno taito ja ihailen kyllä valtavasti näitä lapsia (ja aikuisia!), jotka jaksavat keskittyä tuntitolkulla vieviin rakennelmiin, hoksaavat mallista palikoiden kohdat ja kykenevät osumaan pienimmätkin yksityiskohdat näppärillä sormillaan paikalleen. Rakentelut ovat monipuolinen ja hieno tapa oppia monenlaista leikin kautta!

Käytännönpointsit kirja saa siitä, että itse kirjanen löytyy pahviketin sisältä kapeampana eikä vie edeltävien kirjojen tapaa puolta kirjahyllyä pelkällä pahvikannellaan. Nimimerkillä "kun muitakin kirjoja siellä on".


"Viilettäessään ympäriinsä leijupyörällään Aaron ei voi vastustaa kiusausta kokeilla muutamaa temppua skeittipuistossa. Täällä hän oppii ensimmäiset upeat temppunsa. Muut ritarit kokoontuvat kannustamaan, kun hän esittelee lempiliikkeitään."

- Nexo Knights Rakenna oma seikkailusi

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Mur ja mustikka

Mur on saanut jatkoa! Sitä riemuin iloitkaamme... Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur -kirja oli vuoden 2016 parhaita kotimaisia kirjoja. Se tuntui lähes täydelliseltä lastenkirjalta. Joten odotukset uudelle Mur -kirjalle oli korkeat! Mur ja mustikka ei kuitenkaan ole ihan niin simppelin himppeli kuin edeltäjänsä, vaan astuu ehkä hivenen kuvainnollisempaan suuntaan.


Mur ja Iso asustelee metsässä ja tällä kertaa satu kuvaakin Ison hurjaa, huumaavaa ja jopa uuvuttavaa himoa mustikkaa kohtaan. Iso havajaa tuota mustikkaa yötä päivää niin että silmätkin ovat ihan mustikkoina. Pieni Mur seuraa Isoa kiltisti ja kuuliaisesti mustikan perässä. Mur haluaisi mutkitella ja tehdä kuperkeikkoja, jotta taival olisi hauskempi, mutta Iso haluaa mennä suoraan!



Matkalla Mur löytääkin valtavan mustikan (koska uskaltaa lopulta tehdä kuperkeikan vastoin säätöjä), mutta Iso ei sitä näe, ei millään. Vasta kuin kirjan lopuksi.
Aluksi en iltasatuaikaan oikein saanut kiinni tarinan juonesta mutta kun päiväsaikaan pohdin Happosen kirjoittamaan tarinaa alan kallistua siihen suuntaan, että ehkä mustikka kuvastaa onnea tai laajemmin kuvattuna "elämän tarkoitusta"? Me aikuiset himoitaan aina vain eteenpäin, ja lisää ja lisää, ja loppujen lopuksi se onni ja autuus olisi löydettävissä juuri tästä ja nyt. Kirja on siis suorastaan mustikansininen huuto meille pysähtyä tähän hetkeen, ihan kuten kaikki oppaat ja tietäjät meille aika ajoin tolkuttavat. Nykyään myös lapsia opastetaan tähän hetkeen pysähtymiseen ja rauhoittumiseen, vaikka luontaisestihan tuo läsnäolon taito on varsin tyypillinen lapsille, jotka osaavat leikkiä, piirtää ja uppoutua kuta kulloiseenkin tehtäväänsä. Aikamme on vain vähän runsaudessaan uuvuttava.



Anne Vaskon kuvitus on todella upeaa. Mustikansininen on todella löytänyt täydellisen sinensä (instassa taiteilija pohti näitä värivaihtoehtoja :) ) ja kuvitus lyö ihan ällikällä (joskin olen jo pitkään ollut täydellinen Anne Vasko-fani). Minä arvostan sitä, että kirja on tehty alusta loppuun saakka tyylillä ja Vasko tekee sen. Kuvat vaihtelevat hieman runsaammasta pelkistetympään kuvarunsauteen mutta väri on aina voimakas ja kuvissa on vahva sanoma. Jopa kuva Ison pepusta on huumorillisuudellaan täysin riittävä! Osa kuvista on herkistävän upeita, kuten mustapohjainen kuva, jossa Mur nukkuu ison päällä. Aluksia ajattelin, että kirja oli nyt minulle kuvavetoisempi kuin tasapainoinen esikois-Mur, mutta pikkuhiljaa alan kokea kirjan kokonaisuuden täydellisempänä ja tarinan ja kuvan yhdistelyn uusiutuvana kotimaisen kuvakirjan riemuvoittona.


"Iso kulki,
kulki,
kulki.
Kunnes se pysähtyi."

- Kaisa Happonen ja Anne Vasko (Tammi, 2018, esittelykpl kustantajalta)

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kerro satu, Tatu

Kerro satu, tai lue satu, on lause, jonka toivoisi lasten suusta kuulevan! Ja toive, johon toivoisin aikuisten vastaavan. Yhteiset jaetut hetket mielekkään puuhan äärellä (kirja, peli, leikki, muu höpötys!) on lapsen kasvulle ja kehityksen äärimmäisen arvokasta, jonka sinä aikuisena voit lapsellesi tarjota. Sitä varten on tämä blogi: innostaakseni meitä vanhempia yhteiseen, iloiseen kasvatustehtäväämme.


Satuja voi kertoa omasta päästään ja lukea kirjoista, tai niinkuin tässä kirjassa, satuja kerrotaan omasta arjesta. Tyttö kertoo ensin tarinoita kasvunsa mukaan unilelulleen, mutta sitten unilelu jää unhoon ja lelu alkaakin kuvitella kertovansa itse satuja tytölle. Vai onko se totta vai haavetta- tulkinta jää lukijalle.


Kerro satu, Tatu -kirjan halusin ottaa blogiini siitä syystä, että kirjan teema on lukuihmiselle ihastuttava: tarinankertominen, asioiden jakaminen, oppiminen ja käsittely satujen kautta. Ja samalla kirjan kuvitus on mielestäni poikkeuksellisen kaunis ja tekee jo värinkäytöllään, ilmeikkäillä hahmoillaan ja erilaisilla toteutuksillaan lukijalle varsin mukavan ja lämpimän mielen.



Kerro satu, Tatu on oikein mukava iltasatu, vaikka sen voi myös lukea hieman haikeana tarinana kasvuun liittyvästä muutoksesta ja kasvusta, jota tapahtuu myös perheenjäsenten välillä. Välillä äitinä  haluaisin itsekin pysäyttää kellon ja pysyä juuri tässä lasteni kanssa, kun he ovat jälleen kerran niin mainiossa iässä. Mutta ehkäpä on syytä uskoa siihen, että tulevakin tuo mukanaan muutoksista huolimatta ihania hetkiä ja meidän tarinamme jatkuu, kuten tytöllä ja leijonalla, eri tavalla mutta yhdessä edelleen.

Mitä mukavaa te teette tänään yhdessä? :)


"Ja sadun tytöstä,
joka jätti leijonansa-
mutta tuli takaisin.
"Meidän tarinamme", se sanoi.

'Onko siinä onnellinen loppu?'
tyttö kysyi. Ja leijona sanoi...

'Tietenkin on!'"

- Jeanne Willis (teksti), Holly Clifton-Brown (kuvitus), Raija Rintamäki (suom.): Kerro satu, Tatu (kirjastolaina, Kustannus-Mäkelä, 2018)

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Mustikansininen, hunajankeltainen

Toinen pahvikirja, joka saapui Aurinko Kustannukselta oli Mustikansininen, hunajankeltainen, värikäs värikirjani. Tämä kirja on isompi kokoinen pahvikirja, jossa on Nastja Holtfreterin kaunis ja selkeä kuvitus pienemmällekin silmälle.



Oli hauska nähdä, että tämäkin kirjan kohdalla lapseni innoistui kovasti: hän luki sanoja ääneen ja joka aukeamalta piti valita pari "omaksi" (materialistien sukua...). Näin kirjaa selattiin moneen otteeseen ja moneen kertaan. Kirjan kuvitus etenee eri värissä ja väriin liittyvissä sanoissa ja kuvissa. Kuvat ovat kauniita ja selkeitä mutta toki jos ajattelen pienempää vauvaa on aukeamalla runsaasti kuvia ihan pienelle hahmottamista harjoittelevalle silmälle (siksi lähtisin itse aloittamaan niistä missä on yksi kuva per sivu: auttaa keskittymään yhteen asiaan ja havainnoimaan sitä yhtä kokonaisuutta). Tämä kirja onkin sitten jo "hieman tottuneemmalle" vauvalle ja taaperolle ja samalla voi toimia myös sanavaraston kartuttajana, ehkä jopa ensisanan etsijänä.


Joskin onhan kirjan sanat kulttuurillisesti osin hieman hauskoja ja vaativiakin. Kirja lienee saksalainen alkuperältään ja en tiedä miten arkisessa käytössä siellä lienee sanat: punakardinaali, ibis, kellokatkero tai matruusi. Lapsia hauskuutti myös kananpojat -sana tipukuvasta, joka vielä aluksi luettiin väärin kanapojat. Joten todellakin nämä vauvakirjat saattavat olla opettavaisia ja hauskoja vielä paljon isommillekin muksuille!


"Onpa SINISTÄ!"

- Mustikansininen, hunajankeltainen (2018, suomennos Tanja Kanerva